Kai Salomaa, 46 - katosi Karvialla kesällä 2003

Spekulointia kadonneista henkilöistä.
Solver
Lauri Hanhivaara
Viestit: 143
Liittynyt: To Maalis 19, 2009 4:45 pm

Re: Kai Salomaa,46v. katosi Karvialla kesällä 2003

Viesti Kirjoittaja Solver »

Kai se on edelleen kateissa.. Voe Voe

Johannes89
Alokas
Viestit: 1
Liittynyt: Su Heinä 10, 2016 7:35 pm

Re: Kai Salomaa,46v. katosi Karvialla kesällä 2003

Viesti Kirjoittaja Johannes89 »

Löysin Kantinkankaan vanhalta soramontulta kolmisen vuotta sitten n. 20cm pitkän luun, mutta todennäköisesti se kuuluu eläimelle (hirvelle jne). Ja löytöpaikkakaan ei sijoitu oikeaan paikkaan. Kai Salomaan tapauksesta ei ole kuulunut pitkään aikaan mitään uutta. Tapauksen ratkaiseminen vaikeutuu päivä päivältä yhä enemmän.

mobiililaiteukkeli
Neuvoja-Jack
Viestit: 567
Liittynyt: Ma Tammi 05, 2015 3:05 am
Paikkakunta: Tampere

Re: Kai Salomaa,46v. katosi Karvialla kesällä 2003

Viesti Kirjoittaja mobiililaiteukkeli »

Johannes89 kirjoitti:Löysin Kantinkankaan vanhalta soramontulta kolmisen vuotta sitten n. 20cm pitkän luun, mutta todennäköisesti se kuuluu eläimelle (hirvelle jne). Ja löytöpaikkakaan ei sijoitu oikeaan paikkaan. Kai Salomaan tapauksesta ei ole kuulunut pitkään aikaan mitään uutta. Tapauksen ratkaiseminen vaikeutuu päivä päivältä yhä enemmän.
Jos luu on vielä tallessa, kannattaa näyttää sitä jollekin joka voisi osata lajintunnistusta, ettei vain ole ihmisen... En tiedä kuinka innokkaasti poliisi jaksaa reagoida satunnaisiin luulöytöihin? Hirven luut ovat kyllä niin vahvaa tekoa ettei niitä ihmisen vastaaviksi voi luulla.
Oon ihan tavallinen suomalainen mies. Mä käytän harmaita housuja ja tykkään katsella kun kala syö ja syntyy renkaita.

Red
Armas Tammelin
Viestit: 83
Liittynyt: Pe Elo 08, 2014 5:22 pm

Re: Kai Salomaa,46v. katosi Karvialla kesällä 2003

Viesti Kirjoittaja Red »

mobiililaiteukkeli kirjoitti:
Johannes89 kirjoitti:Löysin Kantinkankaan vanhalta soramontulta kolmisen vuotta sitten n. 20cm pitkän luun, mutta todennäköisesti se kuuluu eläimelle (hirvelle jne). Ja löytöpaikkakaan ei sijoitu oikeaan paikkaan. Kai Salomaan tapauksesta ei ole kuulunut pitkään aikaan mitään uutta. Tapauksen ratkaiseminen vaikeutuu päivä päivältä yhä enemmän.
Jos luu on vielä tallessa, kannattaa näyttää sitä jollekin joka voisi osata lajintunnistusta, ettei vain ole ihmisen... En tiedä kuinka innokkaasti poliisi jaksaa reagoida satunnaisiin luulöytöihin? Hirven luut ovat kyllä niin vahvaa tekoa ettei niitä ihmisen vastaaviksi voi luulla.
Kyllä poliisilla on velvollisuus luiden alkuperä selvittää, mikäli siis ihmisen. Ja yksittäiset luut nyt saattaa kulkeutua eläinten mukana kauaskin varsinaiselta tekopaikalta tai ruumiin piilotuspaikalta.
Joskus kuollut on parempi - Jud Crandall

Helmie
Adrian Monk
Viestit: 2879
Liittynyt: Ti Tammi 06, 2009 5:55 pm

Re: Kai Salomaa,46v. katosi Karvialla kesällä 2003

Viesti Kirjoittaja Helmie »

Uusimmassa Alibissa on kuulemma juttua Kain katoamisesta. Onko kenelläkään ko. lehteä? Onko mitään uutta?

Pikkufisu
Remington Steele
Viestit: 200
Liittynyt: Ma Syys 09, 2013 7:37 am

Re: Kai Salomaa,46v. katosi Karvialla kesällä 2003

Viesti Kirjoittaja Pikkufisu »

Eipä mitään uutta ollut... :?
oikolukeminen... hmm ei jaksa! :D

tontzae
Alokas
Viestit: 2
Liittynyt: Ma Loka 31, 2011 4:50 pm

Re: Kai Salomaa,46v. katosi Karvialla kesällä 2003

Viesti Kirjoittaja tontzae »

Teme-84 kirjoitti:Kyllä tuota on täälläkin pohdittu niin paljon.. Mielenkiintoisia oli nuo omaisten kokemat tapahtumat katoamisen aikaan, kuten ne unet mitä mm. veli näki Ruotsissa. Se että juuri silloin herää voimakkaaseen puristuksen tunteeseen ranteissa, viitaten Kain ja veljen lapsuuden tapaan puristaa toisia ranteista salaisuuksia kertoessa, ei voi olla sattumaa.

Olisi kyllä ilahduttavaa jos tämäkin tapaus selviäisi, niin voisi Heidi ja muut omaiset päästä viemään edes kynttilän haudalle.
No miten muotoilisi asian kauniisti. Aikamoiseen höppään pohjaudutaan jos noilla "spekseillä" edetään. Eletään 2010-luvulla eikä keski-ajalla.
Ainut järkevä lause oli se että "Olisi kyllä ilahduttavaa jos tämäkin tapaus selviäisi, niin voisi Heidi ja muut omaiset päästä viemään edes kynttilän haudalle."

NancyDrew
Christopher Lorenzo
Viestit: 1578
Liittynyt: Ti Elo 10, 2010 8:02 am

Re: Kai Salomaa,46v. katosi Karvialla kesällä 2003

Viesti Kirjoittaja NancyDrew »

Tässä taitaa olla kyse Kai Salomaasta?
Olivia

Miltä tuntuu kadottaa omaisensa?

Heidi Haapalan isä katosi yli kymmenen vuotta sitten. Hän soittaa edelleen poliisille ainakin kerran kuussa.

Näin isän viimeisen kerran maanantaina 12. toukokuuta 2003. Isä oli lapsuudenystävänsä luona, eivätkä he olleet selvinpäin. Yritin saada isän mukaani mumman luokse selviämään, mutta hän ei suostunut. Isä vitsaili, että mikäs pahan tappaisi.

Kun lähdin pois, isä juoksi perääni rappukäytävään. Hän halasi minua ja sanoi: ”Tiedäthän, että isä rakastaa sua?”

Sellaista hän ei ollut sanonut koskaan aiemmin.

18-vuotiaan asenteella vastasin, että joo joo.

Isä ja äiti olivat eronneet viisi vuotta aiem­min. Isä oli maailman kiltein mies, mutta joi ihan liikaa. Hän ei ollut koskaan aggressiivinen, mutta ero johtui hänen juomisestaan.

Vanhempani halusivat, että minulla olisi hyvät välit molempiin eron jälkeenkin. Tapasin isää monta kertaa viikossa ja puhuin hänen kanssaan puhelimessa päivittäin. Äiti ei silti antanut minun viettää öitä isän luona. Hän tiesi, ettei siellä olla selvinpäin. Äitini on absolutisti.

Pian eron jälkeen isä vaihtoi kaveriporukkaa. Koko kaupunki tiesi, että uusi porukka käytti huumeita.

En tiedä, mitä aineita isä käytti, mutta jotain vahvoja ne olivat. Isän käytös muuttui. Hän vaelsi öisin ympäri kaupunkia, säikkyi ja pälyili ympärilleen.

Minulle hän ei koskaan puhunut huumeista. Hän ei myöskään kertonut minulle tai äidille veloista, joita hänellä ilmeisesti oli. Luulen, että hän halusi pitää meidät ulkona siitä kaikesta.

Jos isä olisi kertonut, olisimme ehkä voineet auttaa. En silti usko, että mikään olisi voinut muuttaa isän kohtaloa.

Minusta ja äidistä oli jo vähän aikaa tuntunut, että meitä tarkkaillaan. Saimme mykkiä puhelinsoittoja. Äiti huomasi, ettei isä enää pitänyt valokuvaani lompakossaan. Toisinaan isä kieltäytyi tulemasta mumman luo. Sanoi vain, että on parempi, ettei hän tällä kertaa tule.

Olin vähän aiemmin muuttanut yksin asumaan. Kerran kun olin poissa, kotiini murtauduttiin. Mitään ei ollut viety, mutta sulakkeita oli revitty irti. Tarkoitus oli ilmeisesti tehdä selväksi, että täällä on käyty.

Torstai-iltana, kolme päivää rappukäytävähalauksen jälkeen, minulle tuli levoton ja itkuinen olo. Teki mieli soittaa isälle, mutta aina, kun olin soittamassa, joku soitti tai sain tekstiviestin. Ihan kuin minua olisi estetty soittamasta hänelle. Seuraavana aamuna oli ruotsin koe. Olin soittamassa isälle huonosti nukutun yön jälkeen, mutta kun otin kännykän käteen ja näin kellon, tajusin myöhästyväni, ellen heti juokse bussille.

En saanut kirjoitettua kokeeseen kuin nimeni. Heti kun luokasta sai lähteä, ryntäsin soittamaan isälle.

– Valitsemaanne numeroon ei juuri nyt saada yhteyttä, puhelimesta kuului.

Silloin arvasin, että jotain on pahasti vialla. On vaikea selittää miksi, mutta tunsin heti vahvasti, että isä on kuollut.

Koko matkan kotiin soitin isälle uudelleen ja uudelleen. Vastaus oli aina sama: puhelimeen ei saada yhteyttä. Lopulta soitin äidille ja sopersin puhelimeen, että tule tänne, isä on varmaan kuollut.

Äiti ei kyseenalaistanut ajatuksiani. Hänellä oli samanlainen tunne isän kuolemasta. Isä oli sanonut äidille pari kuukautta aiemmin, ettei elä enää kauan.

Soitin silti isän kavereille ja etsin heitä kaupungilta. Kukaan ei tiennyt isästä mitään.

Lopulta soitin poliisille ja tein katoamisilmoituksen. Puhelimeen vastannut poliisi ei edes kysynyt, mitä isällä oli päällään katoamishetkellä. Koska isä oli huumeidenkäyttäjä ja poliisin tuttu, päivystäjä vain vitsaili, että kyllä routa porsaan kotiin ajaa. Olen siitä vieläkin vihainen.

Vasta kahdeksan päivän päästä poliisi otti isän katoamisen tosissaan. Selvisi, että hänet oli nähty viimeisen kerran keskiviikkoiltana 14. toukokuuta ravintola Skanssin edessä Karvialla, kahden tunnin ajomatkan päässä kotoa. En ollut ikinä kuullut, että isällä olisi mitään yhteyksiä Karvialle, eikä hän ollut kertonut kenellekään menevänsä sinne.

Muistan siitä kesästä vain vähän. Työskentelin Vaasan kaupungilla siivoojana. Ilmeisesti selvisin töistäni, koska en saanut potkuja. Muistan käyneeni Vaasassa Rockperry-festareilla, mutten muista, kuka siellä esiintyi.

Kävin joka päivä isän kavereiden luona kyselemässä, ovatko he kuulleet hänestä. Soitin poliisille monta kertaa päivässä ja kysyin tutkimusten etenemisestä. Armeija etsi isän ruumista Karvian suoalueilta.

Vaikka poliisi tutki isän katoamista lähes alusta lähtien henkirikoksena, toivoin silti, että isä yhtäkkiä tulisi kotiin.

Vaasassa asui siihen aikaan mies, joka näytti ihan isältä ja pukeutuikin samalla tavalla. Kerran hän käveli kadulla vastaan. En tiennyt olisinko raivonnut, nauranut vai itkenyt. Vasta läheltä tajusin, ettei hän ollutkaan isä.

Sanotaan, ettei surua saisi hukuttaa työhön, mutta minä tein niin. Siivosin ja hoidin perheemme hevosia. Ne eivät kysyneet, jaksatko tulla tänään tallille. Sinne oli pakko mennä.

Arkirutiinit auttoivat minua jaksamaan. Kävin koulussa ja töissä.

Olin juuri ja juuri täysi-ikäinen ja lain silmissä isän lähin omainen, joten minun piti kesän aikana hoitaa hänen paperiasiansa. Lakkautin esimerkiksi isän eläkkeen. Virkailijoiden kanssa asioiminen oli hankalaa.

He ihmettelivät että ai miten niin kadonnut. Lomakkeista ei löytynyt sellaista saraketta.

Syksyllä jatkoin lähihoitajaopintojani. Aamuluennot olivat vaikeita, koska näin öisin painajaisia. Usein heräsin siihen, etten saanut henkeä. Vasta myöhemmin tajusin, että ne olivat paniikkikohtauksia.

Koulussa opettajat sanoivat, ettei tämä ole mikään kirjekurssi. Tunneilla on käytävä, jos haluaa valmistua.

Uskon, että he olisivat suhtautuneet minuun toisin, jos minulta olisi kadonnut isä, joka oli aina neljältä kotona. En sulattanut ajatusta, että isä olisi ollut jotenkin vähemmän isä, koska oli niin sanotusti laitapuolen kulkija.

Tutut ja vieraat kyselivät minut nähdessään, onko mitään uutta selvinnyt. Aina en olisi jaksanut vastata.

Huomasin, että jotkut ystäväni eivät halunneet tukea minua vaan janosivat sensaatiota. He eivät enää ole ystäviäni.

Toivo hiipui sokkivaiheen jälkeen, mutta eli kauan. Ihmiset toistelivat, että kyllä routa porsaan kotiin ajaa. Se alkoi ärsyttää aika pian, vaikka samalla toivoin, että voi kunpa ajaisikin.

Ärsyttävimpiä olivat ja ovat ne kaikkitietävät tyypit, jotka kertoivat, että isä on aivan varmasti elossa ja asuu jossain muualla. Tiedän, ettei isä ikinä lähtisi mihinkään Bahamalle palmujen alle.

Jos nykyisin joudun tilanteeseen, jossa puhutaan isistä, sanon, että isäni on kuollut. Se on helpompaa.

Isän katoamista tutkineet poliisit uskovat, että hänen tapauksensa vielä selviää. Heillä on epäilyksensä tapahtumien kulusta. He ovat erittäin taitavia ja omistautuneita työlleen. Siitä huolimatta tapaus ei ole edennyt enää vuosiin.

Poliisin tutkimuksissa ei ole tullut viitteitä siitä, että isä tulisi hengissä kotiin.

Ennen isän katoamista en tiennyt, että Suomessa voi kadota ihmisiä. Kyllikki Saaren tapaus oli ainoa, josta olin kuullut.

Nykyisin en todellakaan usko, että kaikki maailman ihmiset ovat mukavia ja hyväntahtoisia. Jossain tuolla kulkee vapaana se sairas ihminen, joka tappoi isäni.

Siksi haluan aina tietää tarkasti, missä esimerkiksi mieheni liikkuu. Kerran hän jäi veljensä luo yöksi, vaikka oli luvannut tulla kotiin. En usko hänen ymmärtävän, miten huolissani olin.

Mieheni sanoo aina, että ei hän aio mihinkään kadota. Mutta isäkin sanoi, että mikä se pahan tappaisi.

Sen jälkeen kun sain ensimmäisen lapseni kaksi vuotta sitten, olen miettinyt isän valintoja uudella tavalla. Tiedän päihderiippuvuuden olevan sairaus, mutta ihminen tekee aina valintoja.

En voi kuvitella, että mikään voisi olla minulle tärkeämpää kuin omat lapseni. Isä valitsi usein alkoholin ja huumeet ennen minua. Toisaalta hän varmasti kärsi perheelleen aiheuttamasta tuskasta.

Aina kesäisin minussa herää toivo. Ehkä joku löytää metsästä luunpalasen sammaleen alta. Yhdeksän vuotta on kuitenkin niin pitkä aika, että on ihan mahdollista, ettei isästä ole mitään jäljellä.

Jos lähiomainen kuolee, suru vaimenee ajan myötä. On hautajaiset, ruumis ja hauta, jonka ääressä vainajaa voi muistella. Kadonneen omaisella suru ja epätietoisuus ovat päällä jatkuvasti. Tunteeni kulkevat ikuista vuoristorataa.

Kysymyksiä on paljon ja vastauksia vähän. On vaikea ymmärtää, mitä niin pahaa isä teki, että joku otti oikeuden tuhota hänen elämänsä. Ymmärsikö hän, että isällä oli paljon läheisiä, joiden elämän hän särki samalla?

Mumma ei kestänyt poikansa katoamista. Hänen terveytensä romahti pian sen jälkeen, eikä hän palannut ennalleen.

Vaikka toivon koko ajan, että isän ruumis löytyisi, en tiedä, miten selviäisin, jos niin kävisi. Ehkä en selviäisi.

Yhdeksän vuotta on mennyt nopeasti, mutta suru ei ole nyt yhtään vähemmän musertava kuin isän kadotessa. Ajan kulu on hämärtynyt. Tuntuu kuin isä olisi kadonnut eilen.

Elämäni on jatkunut. Olen näinä vuosina opiskellut kaksi ammattia, remontoinut talon ja perustanut perheen. Ne ovat asioita, jotka olisin halunnut jakaa isän kanssa.
EDIT. Tämä onkin jo vuonna 2012 julkaistu juttu, josta on keskusteltu jo täällä.

Eazy
Nikke Knakkertton
Viestit: 157
Liittynyt: Ti Heinä 09, 2013 5:27 pm
Paikkakunta: Lahti

Re: Kai Salomaa,46v. katosi Karvialla kesällä 2003

Viesti Kirjoittaja Eazy »

Kadonneen omaisen tuska ei helpotu vuosien varrella – "Se muuttaa muotoaan"

Heidi Haapalan isä katosi toukokuussa 2003. Elämästä voi jo nauttia, vaikkakin suru on koko ajan läsnä.
13.11.2016 klo 19:18
Heidi Haapala.
Heidi Haapala.
HeidiHaapala.jpg (37.71 KiB) Katsottu 6169 kertaa
Heidi Haapala tapasi isänsä viimeisen kerran maanantaina 12. toukokuuta 2003. Päivän tapahtumat hän muistaa kuin eilisen. Heidi oli juuri täyttänyt 18 vuotta ja muuttanut muutamia kuukausia aiemmin omaan asuntoon. Hän oli lähes päivittäin tekemisissä isänsä kanssa, vaikka vanhemmat olivat eronneet.

Viimeinen tapaaminen oli lämmin, vaikkakin sisälsi riitoja. Isä oli nauttinut alkoholia ja Heidin mielestä isän olisi pitänyt mennä mummon luokse selviämään. Tähän hänen isänsä ei kuitenkaan suostunut. Heidi suutahti ja lähti pois, jolloin isä seurasi tytärtä rappukäytävään ja pyysi anteeksi.

– Isä halasi ja sanoi, että "sinä olet aina isän pikku prinsessa, tiedäthän sä sen". Siitä tapahtuneesta välittyi se aito välittäminen ja lämpö, Heidi muistelee.

Isä katosi torstaina 15. toukokuuta. Samana iltana Heidillä oli tuntemuksia, että kaikki ei ole hyvin.

– Realistisena ihmisenä ymmärrän, että se kuulostaa kauhean ihmeelliseltä. Perjantaina eli seuraavana päivänä olen soittanut äidilleni ja sanonut, että "nyt on asiat tosi huonosti".
"Kyllä se routa porsaan kotiin ajaa"

Katoamisilmoitus poliisille tehtiin samana viikonloppuna. Jo aikaisemmin oli jo soitettu sukulaisille, läheisimmille kavereille ja tuttaville sekä tutkittu mahdolliset olinpaikat. Poliisin reaktio katoamiseen oli järkytys, vaikka isä oli jo entuudestaan tuttu poliiseille.

– "No ei ole kyllä Salomaata näkynyt, mutta kyllä routa porsaan kotiin ajaa. Älä ole huolissasi", Heidi muistelee poliisin sanoneen.

Virallinen katoamisilmoitus tehtiin muutaman päivän päästä. Viimeisimmät havainnot isästä tehtiin Karvialla. Viimeinen havaintopaikka on jäänyt mysteeriksi. Isällä oli ystäviä Karvialla, mutta hän ei ollut aikaisemmin vieraillut heidän luonaan, ei myöskään katoamispäivänään.

Juuri aikuistunut nuori joutui elämään epätietoisuudessa.

– 18 on se maaginen ikä, mitä kaikki odottaa. Olin juuri muuttanut omilleni ja siihen liittyi paljon vastuuta ja elämän opettelua. Siihen kun sattui tämä isän katoaminen samoihin aikoihin, niin kyllä se värittyi ihan eri lailla. Huolen varjo levittäytyi päälle hyvin vahvasti.

Heidi opiskeli katoamishetkellä lähihoitajaksi. Koska isän kohtalo vaivasi ja nukkuminen oli vaikeaa, kärsivät opinnot. Hän sai silti tutkinnon suoritettua. Heidin mukaan poistuminen kotoa pidemmäksi aikaa esimerkiksi lomamatkalle oli haasteellista, jos vaikka isä palaisikin kotiin.

– Jälkeenpäin katsottuna ihminen selviää kyllä monesta sopasta pakon edellä.
"Ai, ei sitä ole vieläkään löytynyt"

Alkuun isän katoaminen oli näkyvästi esillä mediassa ja tapauksesta puhuttiin ympäri Pohjanmaata. Lähiomaisten ja ystävien lisäksi moni muu tarjosi tukea. Mutta kun isää ei löytynyt, alkoi ihmisten reaktio muuttua.

– Paljon ihmisiä eli mukana, mutta hyvin nopeasti se kuitenkin kääntyi, että "ai, ei sitä ole vieläkään löytynyt". Jotenkin sitä havahtui, että itselle se oli asia, mikä oli niin kuin eilinen päivä. Yhteiskunta ja ihmiset menivät eteenpäin ja yhtäkkiä nämä ihmiset katoavat sun elämästä. Jälkeenpäin mä ymmärrän, että eihän ne ihmiset jaksa kuunnella, että mä aina puhun samaa tuskaa ja käyn niitä tilanteita läpi.

Yhteiskunta ja ihmiset meni eteenpäin
Heidi Haapala

Ihmisten uutisjano oli suuri.

– Sillä hetkellä se tuntui hyvin pahalta, että ensin ihmiset sensaatiohakuisesti halusivat tietää asioista ja mitä siihen liittyy, liittyykö alamaailman asioita, kun isällä oli päihdetaustaa, Heidi kertoo.
Aktiivista yhteydenpitoa

Yhteydenpito poliisien kanssa oli ensimmäisten päivien aikana tiivistä. Puhelinsoitot jatkuivat viikkojen ja kuukausien ajan. Entisen Vaasan keskusrikospoliisin kaksi poliisia, Tapani Tikkala ja Mikko Uusimäki saavat Heidiltä suuret kiitokset.

– He olivat aivan mahtavia. He jaksoivat kuunnella ja joka ikinen viikko he jaksoivat vastata puhelimeen ja käydä sen saman keskustelun. Muistelen valtavalla lämmöllä sitä, miten he jaksoivat kohdata minut.

Heidi on ollut paljon tekemisissä muiden kadonneiden omaisten kanssa ja monella on erilainen kokemus.

– Kyllähän se näin on, että kun omaisella on suuri hätä ja huoli, niin kyllähän sitä soitetaan koko ajan, Haapala kertoo.


Hautakivi, jonka äärellä muistella

Isä julistettiin kuolleeksi muutama vuosi sitten. Isälle järjestettiin siunaushetki, jossa jokainen osallistuja sytytti kynttilän kirkon eteen. Arkkua tai uurnaa ei ollut.

– Ystäviä oli todella paljon läsnä. Oli todella lämmittävää huomata, että niinkin pitkän ajan jälkeen he edelleenkin myötäelävät, Heidi kertoo.

Isoäidin menehtyminen ajoittui kuolleeksi julistamisen ajalle. Isoäidin ja isän nimet kaiverrettiin samaan hautakiveen. Hautakivessä lukee kuolinpäivänä katoamisen päivämäärä. Hautapaikan myötä Haapala tajusi, miten tärkeää on, että on paikka, jossa muistella isää.

– Kymmenen ensimmäistä vuotta vein isälle aina isänpäivänä, pyhäinpäivänä ja jouluna kynttilän muualle haudattujen paikalle, mikä jokaisella hautausmaalla on. Nyt on kuitenkin oikea paikka, minne se viedään, vaikka joku ajatteleekin, että eihän se isä siellä fyysisesti ole.

Hautajaishetki muutti ajatusmaailmaa: En ole enää kadonneen omainen, vaan isä on kuollut.

– Jotenkin nyt ne kirjat ja kannet on nyt lyöty kiinni, Heidi kertoo.
Suru ei hälvene koskaan

13 vuotta katoamisen jälkeen suru ei ole hälvennyt, vaan on muuttanut vuosien varrella muotoaan. Surussa auttoi jaksamaan oma perhe ja lähipiiri.

– Suru on arjessa läsnä. Elämästä pystyy kuitenkin nauttimaan. Se mikä muuttaa surua, on omat lapset ja miten heille kerrotaan asioista ja miten tämä asia näyttäytyy heille. Perhejuhlat - niitä ei voi koskaan enää jakaa, Heidi kertoo.

Rutiinien ylläpito muodostui erityisen tärkeäksi.

– Itsellä on paljon eläimiä, ja rutiiniksi tuli muun muassa hevosten hoito. Tärkeää oli se kellottaminen, että aamulla noustaan ylös, vaikkei jaksaisi. Illalla mennään nukkumaan, vaikkei juuri silloin väsyttäisi. Pitää mennä eteenpäin, eikä pysähtyä.

Toisaalta mulla on vahva luotto, että jossain kohdin asiat ratkeaa ja se oikeus voittaa. Siihen mä haluan uskoa.
Heidi Haapala

Poliisilla on arvioita, mitä isälle on tapahtunut. Ratkaisevat tietomuruset kuitenkin puuttuvat. Mihinkään ulkomaille katoamiseen ei tytär usko. Se, selviääkö kohtalo koskaan, on Heidille arvoitus.

– Jos kysyisit huomenna, niin vastaisin varmasti eri lailla kuin tänään. Epätietoisuus siitä, mitä tapahtui ja kuka teki, on asia, joka kalvaa tänä päivänäkin. Uskon, että en pääse siitä koskaan täysin eroon. On niin helppo luopua uskosta, että ei tämä enää ratkea. Toisaalta mulla on vahva luotto, että jossain kohdin asiat ratkeavat ja oikeus voittaa. Siihen mä haluan uskoa.
Bein me is so neat!

LAWoman
Christopher Lorenzo
Viestit: 1604
Liittynyt: To Maalis 11, 2010 5:36 pm
Paikkakunta: Länsirannikko

Re: Kai Salomaa,46v. katosi Karvialla kesällä 2003

Viesti Kirjoittaja LAWoman »

Jostain syystä tästä jutusta on sellainen fiilis, että kyllä se vielä joskus ratkeaa. Tai sitten se on vaan niin vahva toivo juuri tämän asiaa esille tuoneen tyttären vuoksi. Mielestäni upeasti on tuonut isänsä muistoa esille ja hakenut ratkaisua!
There's a killer on the road
His brain is squirmin' like a toad
Take a long holiday
Let your children play
If ya give this man a ride
Sweet memory will die
Killer on the road, yeah.

Electricboogie
Hercule Poirotin viikset
Viestit: 105
Liittynyt: To Tammi 07, 2016 11:49 pm

Re: Kai Salomaa,46v. katosi Karvialla kesällä 2003

Viesti Kirjoittaja Electricboogie »

Joku tässä Salomaan jutussa on mikä saa uskomaan, että vielä se selviää. Toivon ainakin, että selviäisi. Jollain tapaa sitä ihmettelee, että kuinka ei ole vieläkään löytynyt. Aikanaan luulin, että tämä selviäisi nopeasti ja Salomaa löytyisi.

LAWoman
Christopher Lorenzo
Viestit: 1604
Liittynyt: To Maalis 11, 2010 5:36 pm
Paikkakunta: Länsirannikko

Re: Kai Salomaa,46v. katosi Karvialla kesällä 2003

Viesti Kirjoittaja LAWoman »

Hyvä että muillakin vielä uskoa löytyy. Mikähän on tyttären ajatus tänään tämän suhteen...
There's a killer on the road
His brain is squirmin' like a toad
Take a long holiday
Let your children play
If ya give this man a ride
Sweet memory will die
Killer on the road, yeah.

Electricboogie
Hercule Poirotin viikset
Viestit: 105
Liittynyt: To Tammi 07, 2016 11:49 pm

Re: Kai Salomaa,46v. katosi Karvialla kesällä 2003

Viesti Kirjoittaja Electricboogie »

LAWoman kirjoitti:Hyvä että muillakin vielä uskoa löytyy. Mikähän on tyttären ajatus tänään tämän suhteen...
Uskoisin, että tytär on jo hyväksynyt sen, että ei välttämättä tule koskaan löytymään, mutta tietysti toivoo joka päivä, että isä löytyisi. Ei sitä itse osaa edes kuvitella moista tilannetta omalle kohdalle.

Dothemath
Nikke Knakkertton
Viestit: 166
Liittynyt: To Marras 12, 2009 4:43 pm

Re: Kai Salomaa,46v. katosi Karvialla kesällä 2003

Viesti Kirjoittaja Dothemath »

Kai Seppo Salomaa katosi Karvian Ämmälänkylästä toukokuussa 2003. Hän oli kadotessaan 46-vuotias.

Salomaa nähtiin lähtevän talon pihasta vuoden 1988 harmaalla Honda Civicillä. Auto palasi talon pihaan, mutta Salomaasta ei ole näkynyt tuon jälkeen vilaustakaan.

Poliisi järjesti mittavat maasto- ja vesistöetsinnät Pohjois-Satakunnassa Salomaan ruumiin löytämiseksi vuonna 2014, kuitenkin tuloksetta. Salomaa julistettiin kuolleeksi samana vuonna. Poliisi epäilee, että teon taustalla voivat olla huumevelat, ja poliisi tutki katoamista tappona.
SalomaaKai.jpg
SalomaaKai.jpg (29.66 KiB) Katsottu 6169 kertaa
Salomaa_auto.jpg
Salomaa_auto.jpg (42.03 KiB) Katsottu 6169 kertaa
http://www.is.fi/kotimaa/art-2000005179118.html

Järrrjettömän kokoiset kuvat pienennetty
-NILS-

Nöttix
Alibin satunnaislukija
Viestit: 50
Liittynyt: Pe Marras 30, 2018 10:50 pm

Re: Kai Salomaa,46v. katosi Karvialla kesällä 2003

Viesti Kirjoittaja Nöttix »

RadioPlayssa on podcast nimeltä selviytyjät. Siinä tytär kertoo käsittääkseni juuri Salomaan katoamisesta.

Vastaa Viestiin