Aili Sarpio katosi sairaalasta Heinolassa 1988

Spekulointia kadonneista henkilöistä.
vasikka
Javier Pena
Viestit: 1862
Liittynyt: Ke Huhti 18, 2007 5:05 pm

Viesti Kirjoittaja vasikka »

Lähdetään leikittelemään ajatuksella, että joku ulkopuolinen olisi aiheuttanut Ailin katoamisen.

Tuntuisi hyvin epätodennäköiseltä, että katoaminen tapahtuisi yöllä sairaalassa huoneesta, jossa on muitakin potilaita ja yökkökin valvomassa osastoa. Paljon helpompaahan katoaminen olisi järjestää esim. kotoa tai ihan mistä tahansa muualta.

Muutenkin "tavallinen" 78-v mummeli on henkilö, jonka todennäköisyys joutua henkirikoksen uhriksi on pieni.

Minusta sekään ei tunnu mitenkään uskottavalta, että esim. henkilökunta olisi järjestänyt katoamisen peitelläkseen esimerkiksi jotain hoitovirhettä. Olisiko mahdollista, että joku toinen potilas olisi aiheuttanut katoamisen? Tuskinpa.

Ainoaksi vaihtoehdoksi jää mielestäni se, että Aili on itse yöllä lähtenyt syystä tai toisesta pois osastolta. Mutta mitä sen jälkeen on tapahtunut?

kahvitar kirjoitti:
Entä jos kyseessä ei ole pelkkä katoaminen vaan tapaukseen liittyy ulkopuolinen tekijä? Oliko Aililla salaisuuksia? Halusiko joku kostaa jotenkin? Oliko Aililla omaisuutta? Kenties kotona rahoja, joista kukaan muu paitsi tekijä ei tiennyt? Millainen perhetilanne Aililla oli?
Katjushka
Theo Kojak
Viestit: 1166
Liittynyt: Ma Kesä 11, 2007 9:17 pm

Huh

Viesti Kirjoittaja Katjushka »

vasikka kirjoitti:Lähdetään leikittelemään ajatuksella, että joku ulkopuolinen olisi aiheuttanut Ailin katoamisen.
Kyllä kuulostaa tosi uskomattomalta, jos joku kaappaus/surma olisi tapahtunut. Oikein näen, miten kauhumusiikin soidessa joku kärrää unilääkkeistä tiedotonta vanhusta sairaalasängyllä ulos johonkin odottavaan pakuun :x
Vakavasti puhuen en voi kyllä tollaseen uskoa. Voisin puolestaan uskoa hyvinkin vanhuksen hetkelliseen sekavuuteen ja "kotiinlähtö" yritykseen. Sille 90% kannatus täältä, 10% saa joku hirveä sairaalahenkilökunnan kämmi, jota ei kehdata millään tunnustaa. Joka tapauksessa aivan hirveä juttu omaisille. :cry:
Lydia07
Neuvoja-Jack
Viestit: 508
Liittynyt: Ma Huhti 02, 2007 10:31 am
Paikkakunta: Tre

Re: Aili Sarpio katosi sairaalasta

Viesti Kirjoittaja Lydia07 »

Ailar kirjoitti:
Aili Sarpio (78 v) katosi 13.-14.9.1988 välisenä yönä Heinolan reumasairaalasta, jonne hän oli hakeutunut hoitoon niskasäryn vuoksi. Hän oli kotoisin Heinolasta.
Arvaus:
Jospa unilääke ei tehonnut ja Aili Sarpio lähti kotiin keskellä yötä. Joku rattijuoppo ajoi autolla yli ja piilotti ruumiin?
Kun etsii toisen parasta, löytää omansa.
- Platon -
mirelia
Hercule Poirotin viikset
Viestit: 100
Liittynyt: Su Heinä 15, 2007 6:43 pm

Viesti Kirjoittaja mirelia »

http://www.118.fi/tv/info.php?serial=t0 ... f&mode=pda
Kadonneet
TV2 klo 22.40

YLE TV2 torstaina 26.7.2007
KADONNEET: SAIRAALA
Eläkeläinen katoaa rutiinikäynnillä

Aili Sarpion 20 vuoden takaiseen katoamiseen liittyy monta vastaamatonta kysymystä. Vuonna 1988 Heinolan reumasairaalasta kadonneesta eläkeläisestä ei jälkikäteen ole löydetty yhtäkään merkkiä tai jälkeä. Iloisen ja ikäisekseen hyväkuntoisen naisen taustoista ei löydy selitystä sille, mitä lopulta tapahtui. Sukulaiset muistavat 78-vuotiaan Ailin topakkana ja seurallisena mummuna.

- Hän oli aina hyväntuulinen ja ulospäin suuntautunut - siksi itsetuhoiset ajatukset eivät sovi kuvaan, muistelee lapsenlapsi Katariina Melvas. Tuntuu siis mahdottomalta ajatukselta, että hän olisi aiheuttanut itselleen vahinkoa.

Vuonna 1988 Aili Sarpio elää tavallista ikänaisen elämää palvelutalossa. Hän lähtee reumasairaalaan rutiinitutkimuksiin, sillä häntä on pitkään vaivannut niskasärky. Aili kirjautuu sisään sairaalaan 12.9.1988 tarkoituksenaan viipyä siellä 2-3 päivää. Ensimmäisen yön hän nukkuu levottomasti. Seuraavan päivän iltana hän saakin pyynnöstä hoitajalta mietoa unilääkettä. Yöllä kello 01.15 Aili nukkuu. Vajaan tunnin kuluttua Ailin kanssa huoneen jakava nainen käy myös nukkumaan: hän katsoo kelloa ja näkee Ailin viereisessä sängyssä. Tämän kello 02.10 tehdyn havainnon jälkeen Aili Sarpiosta ei ole enää jälkeäkään - naista ei löydetä mistään.

Nopeasti käynnistyneistä laajoista etsinnöistä huolimatta Ailia ei koskaan löydetty. Poliisin johtamissa etsinnöissä käytettiin lämpökameralla varustettua helikopteria, maastoetsintöihin erikoistuneita koirapartioita sekä varusmiehiä. Vesistön tutkimismenetelmäkin oli käytössä.

- Tutkimusaineistosta ja henkilöhistoriasta ei löydy mitään viitteitä siihen, että Aili olisi itse aiheuttanut katoamisensa, kertoo ylikomisario Reijo Federley. Samoin on poissuljettu teoria siitä, että hän olisi joutunut henkirikoksen uhriksi. Jäljellejäävistä vaihtoehdoista tutkinta on keskittynyt onnettoman sattuman linjalle.

Epätietoiset omaiset ovat pyrkineet löytämään vastauksia avoimiin kysymyksiin kaikin mahdollisin keinoin. Erityisesti he ovat peräänkuuluttaneet avoimempaa tiedotuslinjaa reumasairaalalta. Heillä oli vaikeuksia saada käsiinsä Aili Sarpiota koskevat tiedot ja dokumentit sairaalajaksolta.

- Toivoisimme vain, että tapahtumien kulku selviäsi meille. Että kaikessa olisi kyse onnettomien sattumien summasta eikä yksittäisen henkilön tekemistä valinnoista ja niiden seurauksista, pohtii Katariina isoäitinsä kohtaloa.

www.yle.fi/kadonneet
Tuotanto: Arttu Nurmi / YLE Asiaohjelmat ek


miksiköhän mainitaan erikseen sairaalan olleen vastahakoinen antamaan tietoja omaisille? onko kyseessä ollut vain salassapitovelvollisuus vai onko sairaala halunnut peittää jotain?
Life sucks, then you die.
skoone
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4648
Liittynyt: Su Huhti 01, 2007 9:59 pm

Viesti Kirjoittaja skoone »

[quote="mirelia"] Seuraavan päivän iltana hän saakin pyynnöstä hoitajalta mietoa unilääkettä. Yöllä kello 01.15 Aili nukkuu. Vajaan tunnin kuluttua Ailin kanssa huoneen jakava nainen käy myös nukkumaan: hän katsoo kelloa ja näkee Ailin viereisessä sängyssä. Tämän kello 02.10 tehdyn havainnon jälkeen Aili Sarpiosta ei ole enää jälkeäkään - naista ei löydetä mistään.
quote]

Jospa annettiin vahingossa liian voimakasta lääkettä ja asia huomattiin yöllä ja sitten Aili "joutui hukkaan". Tosi myöhään tuo huonetoverikin meni nukkumaan???
mirelia
Hercule Poirotin viikset
Viestit: 100
Liittynyt: Su Heinä 15, 2007 6:43 pm

Viesti Kirjoittaja mirelia »

JOS Aili olisi kuollut sairaalaan, on mahdollista että huonetoverin mennessä nukkumaan Aili oli jo kuollut. Eli silloin yöhoitaja olisi todennäköisimmin se joka 'kadotti mummon'.

Kuka oli huonetoverina? (vanha täti joka on kenties jo dementoitunut eikä oikeasti muista oliko Aili sängyssä vai ei? missä huonetoveri edes kävi ennen nukkumaanmenoaan? Lähtikö Aili huonetoverinsa perään vaikka ulos? ja jäikin lukkojen taa ulos? kolkkasiko huonetoveri Aili-mamman jonnekin?)
Life sucks, then you die.
Derrick
Nikke Knakkertton
Viestit: 153
Liittynyt: Su Touko 20, 2007 12:33 pm

Viesti Kirjoittaja Derrick »

Kyllähän tuo kuulostaa siltä, että vanha ihminen on ollut sekaisin herätessään ja alkanut ihmettelemään, missä on. Tällöin tulee monelle muuten kohtuullisen selväpäisellekin vanhukselle ajatus siitä, että nyt täytyy äkkiä mennä kotiin ja sitten lähdetään huuhailemaan ympäriinsä tietämättä, mihin pitäisi mennä.

Yllättävää sinänsä, ettei ole kuolleena löydetty, koska ei sitä varmaan omin voimin pääse kovin pitkän matkan päähän.
Loka
Alibin Kestotilaaja
Viestit: 5207
Liittynyt: Ti Kesä 12, 2007 10:28 pm
Paikkakunta: On The Edge

Viesti Kirjoittaja Loka »

(voi jessus tuota derricin avaa! :lol: :lol: )
skoone
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4648
Liittynyt: Su Huhti 01, 2007 9:59 pm

Viesti Kirjoittaja skoone »

Loka kirjoitti:(voi jessus tuota derricin avaa! :lol: :lol: )
Olisko derric herkkiksen pappa :lol: :lol:
Loka
Alibin Kestotilaaja
Viestit: 5207
Liittynyt: Ti Kesä 12, 2007 10:28 pm
Paikkakunta: On The Edge

Viesti Kirjoittaja Loka »

skoone kirjoitti:
Loka kirjoitti:(voi jessus tuota derricin avaa! :lol: :lol: )
Olisko derric herkkiksen pappa :lol: :lol:
Elääääääääääääääääääääää!!! :lol: :lol:
Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17100
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

mirelia kirjoitti:JOS Aili olisi kuollut sairaalaan, on mahdollista että huonetoverin mennessä nukkumaan Aili oli jo kuollut. Eli silloin yöhoitaja olisi todennäköisimmin se joka 'kadotti mummon'.

Kuka oli huonetoverina? (vanha täti joka on kenties jo dementoitunut eikä oikeasti muista oliko Aili sängyssä vai ei? missä huonetoveri edes kävi ennen nukkumaanmenoaan? Lähtikö Aili huonetoverinsa perään vaikka ulos? ja jäikin lukkojen taa ulos? kolkkasiko huonetoveri Aili-mamman jonnekin?)
Hyvin, hyvin mielenkiintoinen pointti. Enpä tullut edes ajatelleeksi, että olisihan siinä voinut noinkin käydä. Mitä mieltä olette tämän palstan hoitsut. Ainakin muutama on sellaiseksi ilmoittautunut. Onko mainitunlainen katoaminen mahdollista järjestää ja voisiko yksi ihminen tehdä sen kenenkään muun sitä huomaamatta?

Toinen seikka mitä tulee mietittyä on se, että kuka hyötyi Ailin kuolemasta?

No, illalla ollaan tapauksen suhteen viisaampia. Taidankin heti laittaa pari tölkkiä jäähtymään ja odottamaan kunnes Kadonneet alkaa...
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!
Tiina
Sherlock Holmes
Viestit: 7241
Liittynyt: Ti Touko 01, 2007 6:48 pm
Paikkakunta: Suomessa ollaan.

Viesti Kirjoittaja Tiina »

Doctor Lecter kirjoitti:No, illalla ollaan tapauksen suhteen viisaampia. Taidankin heti laittaa pari tölkkiä jäähtymään ja odottamaan kunnes Kadonneet alkaa...
No ok...Mutta muista että ihan sitten vaan pari (=2) että aistit pysyy terävinä 8)
Kaskisaari

Viesti Kirjoittaja Kaskisaari »

Poliisi sanoi, että edellisenä päivänä potilas olisi saanut puhelun, joka "sekoitti asioita". Oli aika oudosti sanottu.
Arvaaja
Aloitteleva Besserwisser
Viestit: 12
Liittynyt: Pe Heinä 06, 2007 1:47 am

Viesti Kirjoittaja Arvaaja »

En haluaisi sanoa tätä, mutta henkilökohtaiset epäilykseni kohdistuvat sairaalan henkilökuntaan. En usko, että kukaan on tahallaan aiheuttanut Ailin katoamisen. Epäilen kuitenkin, että joku/jotkut henkilökunnasta on aiheuttanut jotain, joka on ollut "pakko" peittää. Mahdollisia tapahtumainkulkuja on mm. lääkkeen väärä annostelu potilaalle tai jonkinasteinen vahinko muissa rutiinitoimissa.

Lopuksi hiukan ajateltavaa

Kello on noin 1.30-2.00. Aili katoaa kenties kyseisenä aikana. Henkilökunta yrittää etsiä Ailia. Viranomaisilta pyydetään apua kello 3.45.

Kaksi tuntia, mitä siinä ajassa ehtii tehdä?

Kahdessa tunnissa ehtii varmasti tarkastaa ainakin lähimmät sairaalan osastot ja lisäksi muita aulatiloja.

Kahdessa tunnissa ehtii myös tehdä jotain muuta, varsinkin jos paikalla ei yövuoron vuoksi ole muita...
Spider
Olivia Benson
Viestit: 723
Liittynyt: Ma Touko 28, 2007 5:31 pm

Viesti Kirjoittaja Spider »

Löytyykö täältä farmaseuttia tms. väkeä - voiko tuo kyseinen unilääke aiheuttaa sekavuutta ja/tai poikkeavaa käytöstä? Dementiaa ei mummolla ohjelman mukaan ollut, mutta otetaanko vanhusta mihinkään hoitokotiin asumaan vain seuranpuutteen takia?

Mä en lähtisi hakemaan syyllistä henkilökunnasta, uskon siihen että valheella on lyhyet jäljet. Unilääke kun annetaan nappina, on sitä aika vaikea antaa yliannostusta.
Itse koluaisin lähijärvet vielä uudelleen.... Rikoksen mahdollisuus tuntuu todella oudolta, kun kyseessä on sairaalan asusteissa harhaileva potilas - sillähän ei luonnollisesti voi olla muuta riistettävää kuin henki.
Helvetti on toiset ihmiset. (Jean-Paul Sartre)
Vastaa Viestiin