Selvänäkijät salapoliiseina

Parapsykologia, PSI, rajatieto, kummitukset, salaliitot.

Valvoja: Moderaattorit

EuroJR
Jessica Fletcher
Viestit: 3334
Liittynyt: Ma Maalis 26, 2007 7:26 pm
Paikkakunta: Costa del Crime

Selvänäkijät salapoliiseina

Viesti Kirjoittaja EuroJR »

On olemassa useitakin tapauksia joissa syystä tai toisesta on selvännäkijä auttanut ratkaisevasti tapauksen selviämisessä.

Englannissa Jaqueline Poolen tapauksessa jo pimeän tapauksen ratkaisevan vihjeen antoi täysin ulkopuolinen tyttö joka kertoi uhrin kummitelleen hänelle ja antaneen vihjeitä jutun ratkaisemiseksi.

Australian kuuluisien liftarisurmien kaksi uhria Gabor Neugebauer ja Anja Habschied olivat olleet kateissa pitkään. Omaiset yrittivät kaikkensa ja viimein kääntyivät paikallisen kuuluisan meedion puoleen. Tämä Margaret Dent niminen näkijä kertoi heille että valitettavasti nuoret ovat surmattu ja että poika pääsi helpolla mutta tyttö joutui kovastikin kärsimään. Tämä siis ennen kuin paljastui että kaikkien katoamisien takana olikin sarjamurhaaja. Tämä näky osoittautui myöhemmässä vaiheessa todeksi.

18-vuotias Myrna Joy Aken katosi Etelä-Afrikassa. Kahdeksan päivän etsinnän jälkeen isänsä meni tapaamaan Nelson Palmeria. Nelson laski kätensä kadonneen vaatteiden päälle ja kertoi muutaman minuutin hiljaisuuden jälkeen tytön olevan surmattuna muutaman kilometrin päästä kaupungissa, ruumis siltarumpuun piilotettuna. Hän pystyi jopa opastamaan etsijät oikeaan osoitteeseen. Vinkkiensä avulla löydettiin vieläpä tekijäkin.

Hieman kaksijakoisesti suhtaudun näihin. Kiintoisia juttuja kaikin puolin.

Herääkin kysymys, onko meillä Härmässä ollut tapauksia joissa selvännäkijä olisi ollut oikeassa ja vieläpä ratkaisevassa asemassa tapauksen selviämisen kannalta? Itse tiedän yhden tapauksen ja kirjoitankin siitä vielä kunhan kerkeän.

Ovatko poliisit ylipäänsä Suomessa koskaan turvautuneet tällaisiin "apureihin"? Lienee selvää että suurimmalla osalla heistä päässä viiraa mutta esim. Kekkosta myöten arvostettiin alan ns. erikoistaitureita.
Viimeksi muokannut EuroJR, Ti Huhti 03, 2007 11:43 pm. Yhteensä muokattu 1 kertaa.

EuroJR
Jessica Fletcher
Viestit: 3334
Liittynyt: Ma Maalis 26, 2007 7:26 pm
Paikkakunta: Costa del Crime

Vuoroin vieraissa

Viesti Kirjoittaja EuroJR »

Kyselin tässä parilla palstalla muutama kuukausi sitten ovatko suomen poliisit turvautuneet selvänäkijöiden apuun. Kohtaperään ilmestyy Alibi joka kyselee samaa... 8) Ei siinä mitään. Palstoja luetaan näköjään sielläkin jos jonkinnäköisiä. Ideoitani saa vapaasti lainata, käytänhän minäkin Aloh... siis Alibia "peruskalliona" .

Ja takaisin asiaan. Juttua on tästä Sonja Maunosesta eli legendaarisen Tamara Maunosen tyttärestä. Tamarahan oli se Suomen toiseksi kuuluisin selvänäkijä. Ei ole omena kauaksi puusta pudonnut näemmä mitä ammatinvalintaan tulee.

Helsingin väkivaltarikosyksikön rikosylikomisaario Kari Tolvanen kiistää koskaan käyttäneensä selvänäkijöitä. Mielipiteenään kertoo
selvänäkijöiden aiheuttaneen lisää kärsimystä katteettomilla näyillään (omaisille). -Vihjeillä ei ole mitään tutkinnallista merkitystä, henkimaailman jutut eivät kuulu tutkintaan tai oikeusprosesseihin, Tolvanen kertoo.

Sonja Maurosella on täysin toinen näkemys poliisin ja selvänäkijöitten yhteistyöstä. - Poliisi käyttää selvänäkijöitä yhä enenevässä määrin. Itseäni on eniten käytetty talous- ja henkirikostutkinnassa. Poliisi ei voi ilmoittaa näin toimineensa mutta ovat muutenkin minuun yhteydessä vain ei-virka-ajallaan, Maunonen vastaa. Maunonen toteaa pystyneensä auttamaan poliiseja 70 % tapauksista.

---------

Tähän tällä päivämäärällä Sonja Maunosen kanta kohuttuihin yhä avoimena oleviin tapauksiin. Katsotaan sitten tapausten mahd. selviämisten jälkeen osuiko oikeaan.

Raisa

- Tyttö otettu auton kyytiin. Autossa kaksi ulkomaalaista miestä.


Ulvila

- Tunnen tukevaa hienhajun tuoksua. Vaimo voisi tunnistaa tekijän tästä ominaistuoksusta. Tekijä tuttu ja liittyy (miehen) työhön. Tekiä poistunut maasta eikä hänen mielenterveytensä ole kunnossa.

Lydia07
Neuvoja-Jack
Viestit: 508
Liittynyt: Ma Huhti 02, 2007 10:31 am
Paikkakunta: Tre

Viesti Kirjoittaja Lydia07 »

Muistelen niin, että Aino Kassinen olisi sanonut aikoinaan, että Kyllikki Saaren surmaaja tunnustaa vasta kuolinvuoteellaan.
Onhan moni voinut tunnustaakin murhan kuolinvuoteellaan, mutta eri asia haluavatko sukulaiset kertoa asiasta eteen päin.

Aino Kassinen kyllä tiesi Kekkosen sairaudesta etukäteen vaikka sitä peiteltiin pitkään. Noihin ufojuttuihin en jaksa uskoa.

http://personal.inet.fi/surf/a1/b/kassinen.html
Kun etsii toisen parasta, löytää omansa.
- Platon -

Tampereen Tyttö
Alibin Kestotilaaja
Viestit: 5172
Liittynyt: Su Huhti 01, 2007 8:18 pm

Viesti Kirjoittaja Tampereen Tyttö »

Raisa

- Tyttö otettu auton kyytiin. Autossa kaksi ulkomaalaista miestä.


Ulvila

- Tunnen tukevaa hienhajun tuoksua. Vaimo voisi tunnistaa tekijän tästä ominaistuoksusta. Tekijä tuttu ja liittyy (miehen) työhön. Tekiä poistunut maasta eikä hänen mielenterveytensä ole kunnossa.


Näinn olisi voinut veikata kuka tahansa! Yleisiin huhuihin perustuvia. Ulvilan tyyppi lisäksi lihava, ja kun huomioi, että adrenaliini on vurrannut niin hienhaju on taattu! :roll:
-Takuulla, sano Tampereenlikka!

EuroJR
Jessica Fletcher
Viestit: 3334
Liittynyt: Ma Maalis 26, 2007 7:26 pm
Paikkakunta: Costa del Crime

Viesti Kirjoittaja EuroJR »

Tampereen Tyttö kirjoitti:Raisa

- Tyttö otettu auton kyytiin. Autossa kaksi ulkomaalaista miestä.


Ulvila

- Tunnen tukevaa hienhajun tuoksua. Vaimo voisi tunnistaa tekijän tästä ominaistuoksusta. Tekijä tuttu ja liittyy (miehen) työhön. Tekiä poistunut maasta eikä hänen mielenterveytensä ole kunnossa.


Näinn olisi voinut veikata kuka tahansa! Yleisiin huhuihin perustuvia. Ulvilan tyyppi lisäksi lihava, ja kun huomioi, että adrenaliini on vurrannut niin hienhaju on taattu! :roll:
Totta puhut. Aika pettynyt olen noihin "paljastuksiin". Mikä ihme siinä on ettei näky kerro missä tuo Raisa on? Tai miksi näky ei kerro Ulvilan tapauksen motiivia? Tosin mainitsihan hän, että Ulvilan casessa tuo vaimo voisi muistaa tekijän hienhajun perusteella... :? Ei muuta kun muistelemaan siitä. Naiset kyllä suht hyvin muistaa miesten pahat hienhajut joten kyllähän tuolla eteenpäin pitäisi päästä! :roll:

lost
Olivia Benson
Viestit: 714
Liittynyt: Ti Huhti 17, 2007 5:11 pm

Viesti Kirjoittaja lost »

Olen itse lukenut eräältä keskustelu palstalta aikoja sitten, että joku henkilö oli kysynyt selvännäkijältä omalla käynnillään, että tietääkö tuo missä Raisa Räisänen on? Tähän selvännäkijä oli vastannut, että Raisa on Pyhäjärvessä, ilman omaa tahtoaan.

Olen itse ollut erittäin kiinnostunut Räisäsen tapauksesta, ja kun luin tuon jutun, Pyhäjärvi tuntui hyvin mahdolliselta paikalta ruumiin kätköpaikaksi(jos ruumista edes on). Pyhäjärven laineethan liplattelevat juuri Pirkkalaan, jossa kyseisenä katoamisiltana oli kotibileet, joihin Raisakin kenties etsi kyytiä.

TnO-HC
Alokas
Viestit: 2
Liittynyt: Ke Huhti 18, 2007 10:31 pm

Viesti Kirjoittaja TnO-HC »

muistan joskus televisiosta tulleen 3 osaisen "sarjan" pedofiilin kidnappaamasta pojasta. meediota käytettiin ja hän aisti toisessa kaupungissa olevan jotain mutta asia sivuuttettiin, koska pojan ukki asui kyseisessä kaupungissa. poika siis oli kaupungissa odottamassa "siirtoa" kauemmas kotontaan. itse en koskaa ole uskonut ennustajiin. äitini sitten maksoi ison summan että saisi tavata tälläisen. olen kuullut nauhan jonka äitini tallensi ja pelotti aika paljon kun ennustajaeukko lateli "sinusta tulee isoäiti ennenkuin miehesi täyttää 50v"(toteutui tänään)"sinulla on 2 lasta joista toinen seisoo rinnallasi ja toinen kauempana"(eli minä asun kotona ja veljeni asuu muualla). hauskinta tarinassa oli että kaverini kuulivat juuri minua koskevan osuuden asiasta ja kaikilla silmät menivät suuriksi hämmästyksestä. he eivät uskoneet että joku joka ei ole koskaan tavannut minua osaisi sanoa minusta yhtään mitään(lapsuuden kaveri sanoi että ei muuten puhunu eukko paskaa missää asiassa) nauhalla on asioita joita äitini ei halua kertoa kuten veljeni lapsen sukupuoli. mutta en uskonut ennenkuin omalle kohdalle sattui.

EuroJR
Jessica Fletcher
Viestit: 3334
Liittynyt: Ma Maalis 26, 2007 7:26 pm
Paikkakunta: Costa del Crime

Viesti Kirjoittaja EuroJR »

Kuka oli tuo ennustaja?

CJS
Harjunpää
Viestit: 327
Liittynyt: Ke Heinä 25, 2007 12:19 pm

Re: Vuoroin vieraissa

Viesti Kirjoittaja CJS »

EuroJR kirjoitti:Sonja Maurosella on täysin toinen näkemys poliisin ja selvänäkijöitten yhteistyöstä. - Poliisi käyttää selvänäkijöitä yhä enenevässä määrin. Itseäni on eniten käytetty talous- ja henkirikostutkinnassa. Poliisi ei voi ilmoittaa näin toimineensa mutta ovat muutenkin minuun yhteydessä vain ei-virka-ajallaan, Maunonen vastaa. Maunonen toteaa pystyneensä auttamaan poliiseja 70 % tapauksista.
Tietenkin salassa ja epävirallisesti. Eihän nyt mitään toimivaa rikoksenselvityskeinoa kannattaisi virallisesti käyttää eikä siitä puhua. Rikolliset ryhtyisivät vielä vastatoimiin selvännäkijöitä vastaan. Siveltäisiin tilikirjoja jäniksenkäpälällä tilitietoja rukkaillessa ja heitettäisiin suolaa vasemman olkapään yli veitsellä iskettäessä.

Kunhan vielä poliisi keksii ryhtyä lukemaan netin keskustelupalstoja ja ottaa niillä esitetyt spekulaatiot onkeensa, niin johan alkavat rikokset selvitä. Iltalehdet ja Alibi on luettu tarkkaan ja hyvin osataan arvata tekijä todennäköisesti mieheksi, työhön liittyväksi, hieltä haisevaksi ja psykopaatiksi. Todennäköisesti joku on täälläkin osuu jossain arvauksessaan joskus oikeaan jonkin rikoksen suhteen. Mikäpä sitten olisi enää parempi todistus metodin toimivuudesta poliisitutkinnassa. On vielä kaikenlisäksi ihan ilmainen.

patela

Viesti Kirjoittaja patela »

EuroJR kirjoitti:Kuka oli tuo ennustaja?
Ennustaja = arvaaja. Toiset osuu useammin kohdalleen Lotossakin.

Avatar
Zodiac
Agentti Scully
Viestit: 674
Liittynyt: To Heinä 26, 2007 7:58 pm

Viesti Kirjoittaja Zodiac »

Ameriikan esimerkkejä.

Sylvia Browne exposed as a fraud on CNN Anderson Cooper by James Randi
http://www.youtube.com/watch?v=dkbkkkT6ejA

Enpä itse antaisi penniäkään moisille hihhuleille. Tietääkseni ketään ei ole löydetty moisten tyyppien avulla.

patela

Viesti Kirjoittaja patela »

Zodiac kirjoitti:Ameriikan esimerkkejä.

Sylvia Browne exposed as a fraud on CNN Anderson Cooper by James Randi
http://www.youtube.com/watch?v=dkbkkkT6ejA

Enpä itse antaisi penniäkään moisille hihhuleille. Tietääkseni ketään ei ole löydetty moisten tyyppien avulla.
Ei siellä eikä Suomessa.

Kalessin
Adrian Monk
Viestit: 2942
Liittynyt: Ke Touko 30, 2007 3:26 pm
Paikkakunta: Maameri, läntiset rajavedet

Viesti Kirjoittaja Kalessin »

en itsekään usko tähän, mutta tietty tilanteessa jossa kaikki mahdollinen on jo tehty niin miksei...samaa harrastetaan mm. syöpäpotilaiden pahoinvoinnin ja kivun hoidossa. kaikki, vaikka se olisikin plaseboa, mikä auttaa on sallittua, tietty lain suomissa puitteissa.
"Ei ne karhutkaan koko aikaa riehu, ne vetää välillä puolukoita". -Kummeli, Kultakuume-

patela

Viesti Kirjoittaja patela »

Kalessin kirjoitti:en itsekään usko tähän, mutta tietty tilanteessa jossa kaikki mahdollinen on jo tehty niin miksei...samaa harrastetaan mm. syöpäpotilaiden pahoinvoinnin ja kivun hoidossa. kaikki, vaikka se olisikin plaseboa, mikä auttaa on sallittua, tietty lain suomissa puitteissa.
Kelpaako tämä: Tumma partasuinen mies vei, möi eteenpäin, et saa omaisuuttasi takaisin. Tai, näen leveäharteisen henkilön poistuvan puolijuoksua tyttäresi asunnolta.

Eikä maksa mitään.

Blasebolla aiheutetaan paljon enemmän vahinkoa kuin hyötyä.

Kalessin
Adrian Monk
Viestit: 2942
Liittynyt: Ke Touko 30, 2007 3:26 pm
Paikkakunta: Maameri, läntiset rajavedet

Viesti Kirjoittaja Kalessin »

en nyt ihan tuota tarkoittanut...lähinnä ajattelin esim. kadonneen kohdalla, et jos se suinkin omaisia auttaa kysellä selvännäkijältä tietoja niin hyvä niin. omassa työssäni näen aika usein tilanteita joissa plasebo-kipulääke on parempi kuin oikea, koska siihen uskotaan niin vahvasti. vai uskotko itse että c-vitamiini ihan oikeasti auttaa flunssan oireisiin? ja että poronsarviuute auttaa mieskunnon kanssa :wink:

tottahan se on, että selvännäkijät ja ennustajat on huuhaata ja itse en usko niihin pätkääkään, on tilanteita, jolloin ennestäänkin herkässä tilassa oleva ihminen saadaan aivan pois tolaltaan tällaisella, näkeehän sen jo näiden ns. karismaattisten liikkeiden (sana&ylistys) kohdalla, joissa kaatuillaan ja kikatetaan vain siksi, että uskotaan niin vahvasti.
"Ei ne karhutkaan koko aikaa riehu, ne vetää välillä puolukoita". -Kummeli, Kultakuume-

Vastaa Viestiin