Birgitta Silanderin katoamisesta näyt, unet, aavistukset

Parapsykologia, PSI, rajatieto, kummitukset, salaliitot.

Valvoja: Moderaattorit

Rehti
Armas Tammelin
Viestit: 75
Liittynyt: Pe Loka 16, 2015 9:26 am

Birgitta Silanderin katoamisesta näyt, unet, aavistukset

Viesti Kirjoittaja Rehti »

En löytänyt Birgitan tapauksesta huuhaa-osastolta jutustelua, mutta jos sellainen jo on, niin ylläpito siirtänee tämän sinne. Kiitokset kauniit.

En ole näkijä, mutta hyviäkin näkijöitä olen kohdannut. Heidän apuunsa on joskus tarpeen turvautua. Seuraavassa näkijän arviota Birgitan katoamisesta:

"Kun katson noita Birgitan kasvoja, niin en saa hänestä sellaista oloa, että hän olisi henkimaailmassa, vaan enemmänkin, kuin hän olisi vankina asunnossa ja joutuisi palvelemaan jotain miestä, jota hän pelkää, mutta tämä on niin kummallinen juttu, että vaikea on uskoa siihen itsekään. Kerron sen siksi, koska ei ole ensimmäinen kerta, kun olen nähnyt outoja asioita, jotka ovat paljastuneet todeksi tai lähes todeksi, mutta siltikään en väitä, että noin olisi Birgitan suhteen. Entisestään vahvistuu tunne, että hän on mennyt jonkun kyytiin - ehkä vain juttelemaan hetkeksi mukavan asiakkaan kanssa, johon on vähän ihastunut. Näen Birgitan kasvoilla saman ilahtuneen katseen ja hymyn ja myöhemmin näen hänet istumassa autossa, mutta hyvin pettyneenä ja järkyttyneenä. Edelleen näytetään miehestä vain pientä vatsakumpua, mutta tulee vaikutelma, ettei ihan pienestä miehestä ole kyse, mutta ei kovin lihaksikkaat jalat ole ainakaan reisistä, jotka näkyvät kun hän istuu kuskin paikalla. Vaaleahkot kangashousut. Pitäisiköhän joskus kauluspaitaa, kun nappeja näkyy, mutta ei mikään kovin siistiksi silitetty paita. Vähän sellainen "vanhanpojan" fiilis tulee hänen ulkonäöstään, vaikka en sitä näekään enempää."

Olisiko joku mies Birgitan katoamisen aiheuttanut? Alla linkki lehtijuttuun Birgitasta. Mitä muilla näkemiseen kykenevillä tai muuten vain asioita vaistoavilla tai niistä uneksivilla tulee kuvasta mieleen?

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1 ... 24696.html

Whisgood
Hercule Poirotin viikset
Viestit: 111
Liittynyt: To Marras 27, 2014 10:46 am

Re: Birgitta Silanderin katoamisesta näyt, unet, aavistukset

Viesti Kirjoittaja Whisgood »

Hyvin samantyyppisen näyn, mitä tuo ensimmäinen, oli nähnyt toinenkin näkijä, mutta tämä näkijä kuvaili miestä kreikkalaisen näköiseksi ja arveli, että mies oli entuudestaan Birgitalle tuttu.

Lyhyehkö mies, joka oli vienyt Birgitan väkisin mukaansa. Birgitta on miehen luona peloissaan.

Tietääköhän kukaan Birgitan ystävä tai läheinen, että Birgitalla olisi ollut joskus joku tummahiuksinen, ehkä kreikkalaisen näköinen miesystävä tai -kaveri tai -asiakas?

Jos Birgitan tunnette tai tiedätte ja jos hänellä on tämmöinen mies menneisyydessä tai tuttavapiirissä tai ihailijana ollut, niin siitä kannattaisi poliisille mainita.

Whisgood
Hercule Poirotin viikset
Viestit: 111
Liittynyt: To Marras 27, 2014 10:46 am

Re: Birgitta Silanderin katoamisesta näyt, unet, aavistukset

Viesti Kirjoittaja Whisgood »

Autosta, johon Birgitta oli noussut: Selvänäkijä kuvasi sitä vaaleahkoksi sedan-malliseksi autoksi.

Voi olla vaaleanharmaa, beige, vaaleansininen jne. Mustavalkoisena näkijä kertoi näkevänsä, joten siksi ei tarkkaa väriä osannut sanoa.

Mies muuten hoikahko, mutta pientä vatsakumpua.

Toivottavasti selvinnee Birgitan kohtalo. Te pätevät näkijät, voisitteko katsella, mitä Birgitalle nyt kuuluu? Onko vielä fyysisessä kehossaan vaiko jo henkimaailman puolella.

Whisgood
Hercule Poirotin viikset
Viestit: 111
Liittynyt: To Marras 27, 2014 10:46 am

Re: Birgitta Silanderin katoamisesta näyt, unet, aavistukset

Viesti Kirjoittaja Whisgood »

Hei Birgitan läheiset ja ystävät!

Miksipä ette tilaisi aikaa meediolle? Hän varmaankin tietäisi, onko Birgitta henkimaailmassa vai vielä täällä fyysisellä pallollamme.

Esim. Helsingissä on pätevä meedio, nimeltään Harriet Piekkola. Ilmeisesti Vantaalla toimii pätevä meedio myöskin, nimeltään Irene Naden.

Sellainen henkilö, joka ei Birgittaa tunne, ei ehkä meedion kautta Birgitalta viestiä saa, mutta en ole varma.

Kerran eräässä dokumentissa kerrottiin, kuinka joku kuollut henkilö oli meedion välityksellä antanut murhaajan tuntomerkit. Murhaaja saatiin kiinni niiden tuntomerkkien perusteella.

Useammassa dokumentissa selvisi, mistä kadonneen ruumis löytyy, kun ko. vainaja kertoi meedion kautta löytöpaikan.

Meedion luona kannattaisi ehdottomasti käydä, jos kadonnutta ei muuten ala löytyä.

LAWoman
Christopher Lorenzo
Viestit: 1604
Liittynyt: To Maalis 11, 2010 5:36 pm
Paikkakunta: Länsirannikko

Re: Birgitta Silanderin katoamisesta näyt, unet, aavistukset

Viesti Kirjoittaja LAWoman »

Onhan tämä yksi keino muiden joukossa, kun tuntuu, ettei käsin kosketelvia vinkkejä löydy. Ongelmana tässä tapauksessa tuntuu olevan ettei kukaan hirveästi huutele kadonneen perään. Jos sukulaiset olisivat yhtä aktiivisia kun Nelan tapauksessa tämän mies, olisi varmasti enemmän jo tehty löytymisen edistämiseksi.
There's a killer on the road
His brain is squirmin' like a toad
Take a long holiday
Let your children play
If ya give this man a ride
Sweet memory will die
Killer on the road, yeah.

MaAl
Hetty Wainthropp
Viestit: 456
Liittynyt: Pe Syys 18, 2015 12:34 pm

Re: Birgitta Silanderin katoamisesta näyt, unet, aavistukset

Viesti Kirjoittaja MaAl »

Minusta on kamalaa, että säntillisenä ja tunnollisena työntekijänä ollut ihminen annetaan olla kadonneena kolme viikkoa ennen asian julkituomista. Siinä on menetetty ne arvokkaat silminnäkijähavainnot ja mahdolliset turvakameratallennukset, vai onko se juuri tarkoituskin?

Kauhea ajatella, että työntekijät, jotka nuoria eivät ole asiasta tehneet julkista, jotta kaikki mahdollinen Birgitan liikkeistä saataisiin pian julkisuuteen. Vanhempi väki ei välttämättä ymmärrä netin voimaa, mutta työkaverit olisivat voineet kertoa ja levittää katoamisuutista heidän luvallaan. Uskoisin, että läheiset kuitenkin haluavat Birgitan löytyvän.

Tunnollinen ihminen katoaa kuin "tuhka tuuleen" keskustassa, ei ole järkeenkäyvää.

Toivottavasti selvännäkijöitä aletaan käyttämään, jos joku näkee mitä on sattunut.

Onko Birgitta noussut auton kyytiin ja hänelle sitäkautta sattunut jotain? Kaappaukseen en usko, keskellä Helsinkiä, joku olisi sen nähnyt jos väkisin kyytiin kiskotaan.
Olisiko joku tuttu ottanut kyytiin, joku kehen Birgitta luotti ennestään?

Mitä on tehnyt 2h kun tukiasemapaikannus Kampaamon lähellä?

Näkeekö kukaan mitä on sattunut herttaisen näköiselle tyylikkäälle naiselle keskellä Helsinkiä ruuhka-aikaan?

Selkeet tuntomerkit siis värikuva ja vaatetus auttaisivat paljon, mutta kun niitäkään ei ole, ei ainakaan uutisoitu niin tuo mustavalko kuva on kehno tunnistuksen takia, eikö kenelläkään ole Birgitasta edes uutta värikuvaa, jonka voisi antaa julkisuuteen?

Nemesia
Neuvoja-Jack
Viestit: 574
Liittynyt: Su Loka 12, 2008 5:54 pm

Re: Birgitta Silanderin katoamisesta näyt, unet, aavistukset

Viesti Kirjoittaja Nemesia »

Näin viime yönä unta Birgitasta. Olimme kahvilla isossa huoneessa, jonka koko takaseinä oli lasia. Juttelin Birgitan kanssa ja kysyin, että missä olet ollut ja mitä on tapahtunut ja että sinua on etsitty.

Birgitalla oli kasvoissa kauhean näköisiä mustelmia, melkein puoli naamaa sinisenä, ja hän näytti murtunutta tai muuten vammautunutta oikeaa kättään ja naurahti. Sain sellaisen käsityksen että hän on vasenkätinen.

Hän kertoi "kaatuneensa portaissa" ja että hän on vasta tullut kotiin. Hän oli hieman alakuloisen oloinen. En kokenut väkivallan olevan itseaiheutettua vaan onnettomuus tai rikos.

Se minkä koin huonona merkkinä oli se, että keskusteluni Birgitan kanssa käytiin telepaattisesti eli ei-fyysisillä aisteilla. Kaikki ne joiden kanssa olen keskustellut unissani näin, ovat olleet kuolleita.

Avatar
TiiaStiina
Javier Pena
Viestit: 1849
Liittynyt: Ma Elo 16, 2010 12:09 am

Re: Birgitta Silanderin katoamisesta näyt, unet, aavistukset

Viesti Kirjoittaja TiiaStiina »

Tämän unen näin jo syksyllä. Birgitta oli Helsingin keskustassa kadulla ja ojensi auttavan kätensä erittäin vanhalle naiselle. Samalla siihen kohtaan katua tuli tungosta, kukaan ei sanonut mitään. Hetken päästä tilanne jatkui täysin normaalina. Mitäänsanomaton uni, ajattelin. Nyt keksin miten sitä voisi tulkita, vaikka uni päättyi tähän. Birgitan keskittyessä auttamaan vanhusta häneltä itseltään varastettiin huomaamatta omaisuutta. Siinä meni ainakin kännykkä, pankkikortti ja matkakortti. Sen huomattuaan hän häkeltyi sen verran että jätti väliin kampaamokäynnin. Kotiavaimet olivat tallessa, samoin vähän käteistä. Hän päätti palata kotiin. Varkaita kännykkä ei kiinnostanut ja he heittivät sen pois. Pankkikortti kiinnosti mutta vielä pitäisi saada tunnus. Birgitaltahan sen saisi.

Miksi B. ei mennyt suoraa päätä tekemään ilmoitusta ja tehnyt kuoletuksia, siitä varsinaisessa ketjussa.

Täysi Purenta
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1481
Liittynyt: Pe Huhti 16, 2010 11:05 am

Re: Birgitta Silanderin katoamisesta näyt, unet, aavistukset

Viesti Kirjoittaja Täysi Purenta »

Puoliso oli nähnyt unta Birgitta Silanderista joka lepäsi murhattuna kerrostalon kellarin lattian alla. Puoliso ei tavallisesti ole vähääkään taipuvainen enneuniin tai vainajien vierailuihin, joten olin aika hämmästynyt. Toki uneen voi vaikuttaa paljonkin se mitä itse uskon Silanderille tapahtuneen ja mitä olen hänen kuultensa spekuloinut.

Tähtisade
Neuvoja-Jack
Viestit: 510
Liittynyt: To Heinä 24, 2008 5:37 pm

Re: Birgitta Silanderin katoamisesta näyt, unet, aavistukset

Viesti Kirjoittaja Tähtisade »

Birgitan tapaus tuli ensi kertaa uniin. Luin uutisen, että Birgitta oli löytynyt surmattuna. Ruumis oli hävitetty jollekin suolle, Hämeenlinnaan. Vaikka luinkin tapauksesta netistä, näin silti täysin tuon maaston. Unessa voimakkaasti esillä olivat myös Birgitan rannekorut tai -renkaat. En muista enää miksi.

Dana Scully
Alokas
Viestit: 8
Liittynyt: Ke Marras 18, 2015 5:48 pm

Re: Birgitta Silanderin katoamisesta näyt, unet, aavistukset

Viesti Kirjoittaja Dana Scully »

Muuhun en osaa ottaa kantaa tässä asiassa,mutta jo mainittu Harriet Piekkolaa suosittelen,ei ole huijari yms.

Tähtisade
Neuvoja-Jack
Viestit: 510
Liittynyt: To Heinä 24, 2008 5:37 pm

Re: Birgitta Silanderin katoamisesta näyt, unet, aavistukset

Viesti Kirjoittaja Tähtisade »

Olen seuraillut Birgitan tapausta heti alusta alkaen aktiivisesti, mutta ensi kertaa tämä tuli uniin vasta heinäkuussa, kuten aiemmin kirjoitinkin. Mitä vähemmän tapausta olen miettinyt (lähinnä kun ei ole uutta mitä miettiä), sitä enemmän tapaus tulee uniin. Tämä on muuten ensimmäinen katoamistapaus, josta olen koskaan nähnyt unta.

Tuon heinäkuisen postaukseni jälkeen olen nähnyt Birgitasta unta kahdesti. Molemmissa unissa Birgitta on ollut kuollut, mutta silti olen keskustellut hänen kanssaan. Ensimmäisessä ihmetteli sitä, että mikä kiire P.W:llä tuli lähteä vanhasta työtilasta. Toisessa unessa hän löytyi muoviin käärittynä jostakin tyhjilleen jääneestä rakennuksesta, jossa oli myös ikkunat rikki. Unien toistuva teema on joku ranteeseen liittyvä asia, jota hän yrittää selventää. Kun kysyin onko kyse rannekoruista, hän naurahtaa mutta enemmänkin kieltävästi.

Destiny
Adrian Monk
Viestit: 2582
Liittynyt: La Huhti 14, 2012 2:11 pm

Re: Birgitta Silanderin katoamisesta näyt, unet, aavistukset

Viesti Kirjoittaja Destiny »

Dana Scully kirjoitti:Muuhun en osaa ottaa kantaa tässä asiassa,mutta jo mainittu Harriet Piekkolaa suosittelen,ei ole huijari yms.
Niinkö? Mitä tapauksia nämä Piekkola on todistettavasti ratkaissut? Tälläkin sivustolla on pitkät listat kadonneita ja selvittämättömiä rikoksia. Miksi nämä "näkijät" eivät selvitä niitä vai tulevatko näyt vain rahasta? Uskon, että nämä "näkijät" ovat aiheuttaneet omaisille menemään mielipahaa ja turhaa rahanmenetystä, kuin selvittäneet rikoksia ja muita mysteerejä. Jos on esittää muuta, (muualta kuin huhuja jenkeistä pohjautuen johonkin tarkoituksenmukaiseen sarjaan tms.), kertokaa toki. Joku kotimainen tapaus?
Helvetin kosto kiehuu sydämessäni- Yön kuningatar

skoone
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4648
Liittynyt: Su Huhti 01, 2007 9:59 pm

Re: Birgitta Silanderin katoamisesta näyt, unet, aavistukset

Viesti Kirjoittaja skoone »

Tähtisade kirjoitti:Olen seuraillut Birgitan tapausta heti alusta alkaen aktiivisesti, mutta ensi kertaa tämä tuli uniin vasta heinäkuussa, kuten aiemmin kirjoitinkin. Mitä vähemmän tapausta olen miettinyt (lähinnä kun ei ole uutta mitä miettiä), sitä enemmän tapaus tulee uniin. Tämä on muuten ensimmäinen katoamistapaus, josta olen koskaan nähnyt unta.

Tuon heinäkuisen postaukseni jälkeen olen nähnyt Birgitasta unta kahdesti. Molemmissa unissa Birgitta on ollut kuollut, mutta silti olen keskustellut hänen kanssaan. Ensimmäisessä ihmetteli sitä, että mikä kiire P.W:llä tuli lähteä vanhasta työtilasta. Toisessa unessa hän löytyi muoviin käärittynä jostakin tyhjilleen jääneestä rakennuksesta, jossa oli myös ikkunat rikki. Unien toistuva teema on joku ranteeseen liittyvä asia, jota hän yrittää selventää. Kun kysyin onko kyse rannekoruista, hän naurahtaa mutta enemmänkin kieltävästi.
Tuo ranneke ei ehkä ole koru, vaan esimerkiksi joku uimahallin vaatekaapin avaimen aukaisija? Tai olisiko sellaisia käytössä joissain muissakin paikoissa?
Muista lähdekritiikki!

Tähtisade
Neuvoja-Jack
Viestit: 510
Liittynyt: To Heinä 24, 2008 5:37 pm

Re: Birgitta Silanderin katoamisesta näyt, unet, aavistukset

Viesti Kirjoittaja Tähtisade »

skoone kirjoitti:
Tähtisade kirjoitti:Olen seuraillut Birgitan tapausta heti alusta alkaen aktiivisesti, mutta ensi kertaa tämä tuli uniin vasta heinäkuussa, kuten aiemmin kirjoitinkin. Mitä vähemmän tapausta olen miettinyt (lähinnä kun ei ole uutta mitä miettiä), sitä enemmän tapaus tulee uniin. Tämä on muuten ensimmäinen katoamistapaus, josta olen koskaan nähnyt unta.

Tuon heinäkuisen postaukseni jälkeen olen nähnyt Birgitasta unta kahdesti. Molemmissa unissa Birgitta on ollut kuollut, mutta silti olen keskustellut hänen kanssaan. Ensimmäisessä ihmetteli sitä, että mikä kiire P.W:llä tuli lähteä vanhasta työtilasta. Toisessa unessa hän löytyi muoviin käärittynä jostakin tyhjilleen jääneestä rakennuksesta, jossa oli myös ikkunat rikki. Unien toistuva teema on joku ranteeseen liittyvä asia, jota hän yrittää selventää. Kun kysyin onko kyse rannekoruista, hän naurahtaa mutta enemmänkin kieltävästi.
Tuo ranneke ei ehkä ole koru, vaan esimerkiksi joku uimahallin vaatekaapin avaimen aukaisija? Tai olisiko sellaisia käytössä joissain muissakin paikoissa?
Hmmm... totta.

Tuo on uniin liittyen ollut aina todella irrallinen mutta toistuva teema, mikä vaivaa minua. Jotenkin olen ymmärtänyt, että tämä "rannejuttu" ei välttämättä ole Birgitan itsensä omistama, eikä myöskään varsinainen koru.

Vastaa Viestiin