Hollantilaisen kadonnut kaivos

Parapsykologia, PSI, rajatieto, kummitukset, salaliitot.

Valvoja: Moderaattorit

Oikeusnotaari
Lauri Hanhivaara
Viestit: 123
Liittynyt: Ke Syys 23, 2020 9:25 pm

Hollantilaisen kadonnut kaivos

Viesti Kirjoittaja Oikeusnotaari »

Legendan mukaan Arizonassa lähellä Phoenixin kaupunkia sijaitsevat Taikauskon vuoret (Superstition mountains) pitävät sisällään erään maailmankaikkeuden suurimmista mysteereistä. Kyse on tietenkin Hollantilaisen kadonneesta kaivoksesta, joka on osalle suomalaisista tuttu Don Rosa ankkaseikkailujen kautta. Hollantilaisen kadonnut kaivos on Yhdysvaltojen (ellei jopa koko maailman) kuuluisin kadonnut kaivos. Kirjoittajasta riippuen sitä on kuvailtu joko epämääräiseksi kultakätköksi, loppuun työstetyksi paikalliseksi esiintymäksi tai jopa satumaiseksi kultasuoneksi (vein of pure gold), josta pehmeää puhdasta kultaa voi veistää suoraan linkkuveitsellä tai leathermanin terävällä päällä. Legendan uskottavuutta ei haittaa se, että asiantuntijoiden geologiset arviot Taikauskon vuoristosta ovat jo ajat sitten tulleet siihen tulokseen, että maasto on sopimatonta kultaesiintymille. Pikemminkin se korostaa esiintymän "bonanza" luonnetta paikassa, jossa tällaista esiintymää ei tulisi olla. Erään kirjoittajan mukaan esimerkiksi eräs Etelä-Afrikan rikkaimmista kultaesiintymistä kautta aikain sijaitsee tällaisen geologisen profiilin omaavalla alueella. Tämä on monen mielestä todiste siitä, että jos esiintymä on olemassa, se on kiistatta äärimmäisen rikas kultapitoisuudeltaan. Hollantilaisen kadonnut kaivosta käsittävässä akateemisessa ja vähemmän akateemisessa tutkimuksessa tulee tosin muistaa, että pääsääntöisesti julkaisuissa noudatetaan vanhaa ohjenuoraa "hyvä tarina on tärkeämpi kuin pieni särö totuudessa".

Jacob Waltz (joissain yhteyksissä myös Walzer), jonka mukaan kaivos on nimetty, on todellinen historiallinen henkilö. Waltz oli kotoisin Saksasta, mutta siihen aikaan saksalaiset immigrantit ilmaisivat usein kotimaakseen Deutchland, joka amerikkalaisten vilkkaissa mielissä kääntyi sujuvasti hollantilaiseksi (dutch). Waltz syntyi 1810 saksalaisessa Württemburgin kaupungissa, josta hän parempien tienestimahdollisuuksien toivossa muutti Yhdysvaltoihin siihen aikaan varsin varttuneessa 50-vuoden iässä 1860-luvulla. Hän oli koulutukseltaan erään tarinan mukaan kaivosinsinööri, joten kaivoshommat olivat hänelle luonteva ansaintakeino. Waltz oli saksalaisittain kova työmies ja työskenteli mm. Vulturen kaivoksella Arizonassa, kunnes 1960-luvun lopulla siirtyi harrastamaan niin sanottua vapaata prospektausta, jonka yhteydessä hän löysi sittemmin kadonneen kaivoksensa. Ehtipä mies osallistua myös yhdysvaltojen sisällissotaankin.

Kaivoksen löytymisestä on useita eri teorioita. Tavallisin niistä pitää sisällään Waltzin lisäksi herrasmiehet Jacob Weiserin ja senor Manuel Peraltan. Tarinan mukaan Waltz oli päätynyt hyvän ystävänsä Weiserin kanssa Sonoraan juopottelemaan, pelaamaan korttia ja tietenkin prospektaamaan. Eräässä kapakassa he huomasivat, että paikallinen herrasmies oli joutunut riitaan toisten sombrerohattujen kanssa ja väliintulollaan Jacobit pelastivat kyseisen herrasmiehen varmalta muilutukselta. Mies esitteli itsensä Manuel Peraltaksi ja lyöttäytyi Jacobien seuraan. Jossain vaiheessa puhe kääntyi Jacobien mainausaktiviteetteihin. Peralta kertoi, että hän tiesi satumaisen kultakaivoksen sijainnin, mutta tarvitsi siihen yhdysvaltalaisten apua, sillä kaivos sijaitsi rajan pohjoispuolella alueella, jonka Mexico oli juuri aiemmin menettänyt Yhdysvalloille. Manuel kertoi hänen isänsä Pedro Peraltan operoineen menestyvää kultakaivosta apassien pyhässä vuoristossa, mutta apassit olivat olleet jatkuvasti ongelmana ja eräs retkikunta oli jopa teurastettu siihen paikkaan. Henkiin oli jäänyt vain serkku, Gonzales, hänkin toista jalkaansa ontuen pysyvästi vammautuneena. Jacobit kertoivat olevansa entisiä sotilaita, joten he pystyisivät tarvittaessa puolustautumaan apasseja vastaan. Tarinan mukaan Peralta luovutti Jacobeille isänsä vanhan kartan, joka ohjaisi heidät suoraan kaivokselle, joka sijaitsi vuoren "El Sombrero" läheisyydessä. Tarina ei kerro, miksei Peralta itse lyöttäynyt seuraan tai vaatinut osuutta. Joidenkin mukaan hän oli yksinkertaisesti niin kiitollinen saamastaan avusta ja muutenkin hyvä jätkä.

Jacobit lähtivät matkaan ja uutterien ponnistelujen jälkeen löysivät etsimänsä. Kaivos oli suppilon muotoinen kuoppa, josta lähti horisontaalinen tunneli kohti vuorenseinämää ja sanomattakin satumaisen rikas. Kaivos sijaitsi äärimmäisen haastavassa ja vaarallisessa maastossa, jonne oli kartankin avulla lähes mahdoton löytää. Tämän jälkeiset tapahtumat ovat jälleen kirjoittajasta riippuen hieman erilaiset. Erään usein kerrotun version mukaan huhkittuaan kultasuonen kimpussa useita päiviä, Jacobien tarvikkeet ja muonavarastot alkavat ehtyä. Miehet sopivat keskenään, että Waltz lähtee läheiseen Apache Junctionin kylään ostamaan tarvikkeita ja Weiser jää vahtiin kaivokselle. Palattuaan reissulta Waltz kuitenkin löytää Jacobien leirin tuhottuna ja Weiserin kadonneena. Waltz on varma, että apassit ovat iskeneet ja Weiser on tällä hetkellä päänahkaa lyhyempi tai jopa kidutettavana, sillä apasseilla oli siihen aikaan tapana teurastaa valkonaamoja mitä karmaisevimmilla tavoilla varoitukseksi siitä, että heidän ukkosen jumalansa pyhiltä vuorilta on pysyttävä poissa. Toisen tarinan mukaan joka on niin ikään varsin yleinen Waltz yksinkertaisesti sokaistuu ahneudestaan ja teloittaa Weiserin tuliluikullaan kanjonin laella, jotta kulta olisi yksin hänen. Dead men tell no tales. Näissä ns. "violent Jacob" versioissa Jacob myös aika ajoin teurastaa pahaonnisen kaivosta liian lähelle osuneen ohikulkijan tai muun ketkun, joka havittelee hänen kultaansa. Kirjoittajasta riippuen Jacob on yleensäkin joko hyveellisyyden ja yritteliäisyyden perikuva tai opportunistinen ja häikäilemätön tappaja. Joka tapauksessa kaikissa tarinoissa Waltz lopulta peittää ja naamioi kaivoksen parhaan kykynsä mukaan ja vetäytyy Phoenixiin eläkepäiville, jossa hän alkaa viljellä maata ja kasvattaa kanoja vuokratilalla.

Viimeisinä elinvuosikymmeninään Waltz herättää huomiota oudoilla retkillään, kun hän katoaa kerran tai kaksi vuodessa muutamaksi päiväksi vuoristoon. Hän elää vaatimattomasti, mutta tarinoiden mukaan saattaa esimerkiksi sekatavarakaupassa asioidessaan käteisen puutteessa maksaa kultahipuilla, jotka ovat lähes puhdasta kultaa. Waltzin kaivos on paikallisten keskuudessa eräänlainen julkinen salaisuus, johon papparainen ei uteluista huolimatta suostu vastaamaan. Moni yrittää myös seurata Waltzia vuoristoon, jolloin Waltz vanhan saksalaisen ketun oveluudellaan joko eksyttää seuraajat (tai tappaa siihen paikkaan jossain syrjäisessä kanjonissa). Loppupäivillään hän ystävystyy paikallisen jäätelöbaariyrittäjä Julia (joissain julkaisuissa myös Helena) Thomasin kanssa ja tämän ottopojan Reinhardt Petraschin kanssa. Vanhaa Waltzia lämmittää erityisesti se, että molemmat puhuvat hänen vanhaa äidinkieltään saksaa sujuvasti. Waltzilla on tapana antaa Thomasille kananmunia jäätelön tekoa varten, josta vastineeksi Waltz kutsutaan tukevalla aterialle ja näiden kohtaamisten aikana Waltz paljastaa pala palalta kaivoksen sijainnin Thomasille ja Petraschille, joka on tuolloin vielä nuori poika. Waltz lupaa, että talven koittaessa he lähtevät yhdessä noutamaan kaivoksen kultaa (kesällä taikauskon vuorille ei ole asiaa, sillä lämpötila voi kohota hirvittäviin lukemiin). Kohtalo tai kaivoksen kirous puuttuu kuitenkin peliin ja Phoenixia kohtaa yksi vuosisadan pahimmista tulvista. Waltzista huolestuneena Julia lähettää Reinhardtin noutamaan Waltzia ja tämä löytyy hökkelistään (shack) seisomassa sängyllään, joka on jo melkein kokonaan veden peitossa. Waltz sairastuu keuhkokuumeeseen ja yrittää viimeisinä elinpäivinään kertoa Reinhardtille ja Julialle kaivoksen sijaintia. Waltz kuolee 1891 ja hänen hautakivensä löytyy Phoenixista tänäkin päivänä.

Reinhardt ja Julia lähtevät talven koittaessa etsimään kaivosta Waltzin ohjeiden mukaisesti. Retkelle otetaan mukaan myös Reinhardtin veli Peter. Heille kuitenkin paljastuu nopeasti, että epämääräisten ohjeiden varassa peitetyn kaivoksen löytäminen n. 600 km2 laajalta vuoristoalueelta on kirjaimellisesti kuin etsisi heinää neulasuovasta. Kolmikko käyttää kaikki varansa yritykseen ja Thomas joutuu myymään kotinsa ja baarinsa rahoittaakseen retkensä. Peter Petrasch etsii kaivosta koko elämänsä ja lopulta menettää mielenterveytensä ja ampuu itseään haulikolla päähän. Hän on loppuun asti katkera veljelleen Reinhardtille, joka ei hänen mielestään ollut kuunnellut vanhan Jacobin ohjeita kyllin tarkkaavaisesti. Sittemmin Taikauskon vuorten eräs kanjoni on nimetty Peter Petraschin mukaan "Peter's canyon".

Tämän kolmikon edesottamuksista oikeastaan alkaa kaivoksen tarinan kirjoitettu historia. Reinhardt ja Thomas herättivät etsinnöillään 1890-luvulla runsaasti huomiota ja aiheesta julkaistiin useita lehtiartikkeleita. Eräs varhaisimpia kaivoksesta kirjoitettuja kirjoja on aarteenetsijän ja verrattoman jutuniskiän Barry Stormin kirja Thundergod's gold, jossa Storm tuo varsin leveään tyyliinsä lukijoille esiin kaivoksen tarinan ja siihen liittyvät legendat.

Reinhardtin ja Thomasin kertomuksen Waltzin tarinasta ja ohjeista kaivoksen sijainnista on dokumentoitu tarkasti entisen lehtimiehen ja poliitikon Sims Elyn (1862-1954) toimesta, joka etsi kaivosta itsekin 1900-luvun alkupuolella partnerinsa rancher ja businessman Jim Barkin (1860-1938) kanssa, jolloin he haastattelivat kyseistä kolmikkoa. Ely julkaisi 1953 aiheesta kirjan "The lost dutchman mine", joka on kaikkien dutchman-intoilijoiden perusteos, sillä se sisältää todennäköisesti ainoana kaivoksesta kirjoitetuista sadoista kirjoista ensikäden tietoa henkilöiltä, jotka tunsivat Waltzin. Ely ja Bark myönsivät avoimesti, etteivät koskaan löytäneet kaivosta, vaikka he käyttivät etsintään ja selvitystyöhön vuosikymmeniä.

Kaivoksen tarina olisi kuitenkin jäänyt todennäköisesti vaan yhdeksi alaviitteeksi yhdysvaltojen aarrelegendoissa, ilman Adolph Ruthin kuolemaa (murhaa!) vuonna 1933. Ruthin poika dr. Erwin Ruth oli palvellut lääkäriupseerina Meksikon sisällissodassa erään meksikolaisen kenraalin alaisuudessa ja pelastettuaan tämän hengen hän sai tältä palkaksi aarrekartan, joka osoitti Yhdysvalloissa sijaitsevan kätketyn kaivoksen sijainnin. Kenraalin nimi oli Peralta. Erwinin isä Adolph oli innokas aartenetsijä ja sattumoisin jo aiemmin loukannut pysyvästi jalkansa (johon jouduttiin asentamaan metallilevy) etsiessään kadonnutta Pegglegg-kaivosta Californiassa. Adolph (tuolloin yli 60-vuotias) otti kartan ja lähti keskellä kesää 1933 eli huonoimpaan mahdolliseen aikaan kohti taikauskon vuoria, tavoitteenaan löytää kaivos. Hän pysähtyi vuorten rajalla Barkley-tilalle (itse asiassa kyseessä oli Jim Barkin vanha tila, jonka oli ostanut muuan mies nimeltä Tex Barkley), jossa hän pyysi varusteita ja opastusta liittyen maastoon. Hän kertoi avoimesta, että hänellä on aito meksikolainen aarrekartta. Barkley lähes rukoili Ruthia pyörtämään päätöksensä, sillä tähän aikaan vuodesta kuumuus vuorilla oli hirvittävä, Ruth oli vanha mies, yksin ja lisäksi raajarikkoinen. Ruth ei kuitenkaan suostunut luopumaan suunnitelmastaan, niinpä kaksi lehmipoikaa nimeltä Birckel & Keenaan saattoivat hänet vuorille. Tämä on viimeinen kerta, kun Ruth nähtiin elävänä.

Kun Ruthia ei kuulunut viikkojen jälkeen takaisin, Berkley alkoi huolestua. Hän lähetti retkikunnan vuorille, joka paikansi Ruthin leirin nopeasti. Ruthia ei kuitenkaan näkynyt mailla eikä halmeilla. Kattavista etsinnöistä huolimatta miehet palasivat tyhjin käsin ja lopulta sheriffi miehineen etsi Ruthia pitkän aikaa, kunnes Ruthin kallo löytyi n. puoli vuotta myöhemmin eräästä kanjonista. Myöhemmin Ruthin muut jäännökset (kasa luita ja jalan metallilevy) löytyivät noin mailin päästä kallon löytämispaikasta. Tutkimukset paljastivat, että Ruthia oli ammuttu kiväärillä kaksi kertaa päähän, mutta silti asiassa ei koskaan aloitettu rikostutkitumusta, vaan Ruthin väitettiin kuolleen sietämättömiin olosuhteisiin (olihan mies vanha ja raihnainen). Ruthin ruumiin luota tai leiristä ei löydetty hänen meksikolaista karttaansa, mutta takin povitaskusta löydettiin Ruthin muistikirja, johon hän oli ennen kuolemaansa kirjoittanut seuraavat rivit:
"It lies within an imaginary circle whose diameter is not more than five miles and whose center is marked by Weaver’s Needle.
Veni vidi vici"


Ruthin mahdollinen murdered for the map kohtalo synnytti 1930-luvun amerikoissa runsaasti julkisuutta ja viimeistään tällöin hollantilaisen kaivoksen legenda tuli koko valtakunnan tietoon. Yleisin teoria oli, että Ruthia oli kirjamerkintänsä mukaisesti (veni vidi vici) löytänyt kaivoksen, mutta häntä oltiin seurattu ja lopulta hänet murhattiin. Kaivoksesta, Waltzista, Peraltasta ja Ruthista on kirjoitettu satoja kirjoja ja Taikauskon vuoret vaativat edelleenkin säännöllisesti jonkun poloisen aarteenetsijän hengen, sillä vuoristo on edelleen olosuhteidensa puolesta eräs Yhdysvaltojen vaarallisimmista luontoalueista. Ruthin jälkeen kuuluisin kuolemantapaus on vuodelta 1947, jolloin muuan aarteenetsijä James A. Cravey löytyi niin ikään ilman päätä riippumasta kanjonin reunalta köytettynä. Cravey oli tuotu vuorille helikopterilla ja hänen uskottiin tietävän kaivoksen tarkka sijainti.

Ilmeinen kysymys lienee, että miksi kaivosta ei ole löydetty? Joidenkin mukaan 1887 tapahtunut maanjäristys on syypää tähän. On epäselvää, kävikö Waltz kaivoksella järistyksen jälkeen ennen kuolemaansa 1891. Waltzin oman kertomuksen mukaan kaivos on yksinkertaisesti niin vaikeassa maastossa ja hyvin kätketty, että löytääkseen tulee olla kirjaimellisesti sen päällä. Jim Bark & Sims Ely tarjoavat hieman erilaisen vastauksen. Haastatellessaan 1900-luvun alussa erästä apassia nimeltä Apache-Jack, tämä kertoi apassiheimojen tehneen päätöksen kaikkien Taikauskon vuoristolla sijaitsevien kaivosten peittämisestä, sillä metalli veti valkoisia puoleensa ukkosenjumalan pyhille maille. Heimot työskentelivät 1880-luvun lopulla erään talven ajan peittääkseen kaivokset, jottei niitä ikinä löydettäisi. Tänä päivänä kaivausten suorittaminen alueella on ankaran rangaistuksen uhalla kielletty, sillä vuoristo on suojelukohde.

Tämä kirjoitus oli vain pintaraapaisu kaivoksen legendaan, sillä materiaalia on todella paljon. Teksti pohjautui lähinnä aiheesta vuosien varrella lukemaani kirjallisuuteen, joskin vuosiluvut ja sitaatit koitin tarkastaa. Mikäli minfosta löytyy muita aiheesta kiinnostuneita, olisi mielenkiintoista keskustella aiheesta ja jatkaa turinointia.

Loppuun vielä Jim Barkin vanhojen päivien mietelmiä:

"Hunting the Dutchman is not for old men, nor for old prospectors who sit on park benches in our Western towns - still filled with hope, exaggeration, specimens, and nicotine. They must step aside and let the younger generation hunt the Dutchman, chew their own tobacco, tell their own lies, and buy or steal their own specimens. Someone, some day, will fit the parts together more successfully than we have done. Good luck to him."
Vääryys ja kohtuuttomuus

Avatar
DearPrudence
Scooby-Doo
Viestit: 25
Liittynyt: Pe Tammi 15, 2021 1:45 pm
Paikkakunta: Hell

Re: Hollantilaisen kadonnut kaivos

Viesti Kirjoittaja DearPrudence »

Onkohan kaivostyöläisten henget jäänyt kummittelemaan sinne ja haamuenergiallaan peittelevät kaivosta
I m Killer women

kid

Re: Hollantilaisen kadonnut kaivos

Viesti Kirjoittaja kid »

Olipa viihdyttävä tarina, kiitos tästä! Piti oikein googlailla lisää.

Vastaa Viestiin