Sivu 12/13

Re: Ihmeelliset sattumat

Lähetetty: To Tammi 05, 2017 12:19 pm
Kirjoittaja Ailar
Ei tämä nyt varsinaisesti sattuma taida olla, mutta menköön.
Kehtaankohan edes kertoa... :oops:
Stigmahan on Jeesuksen ristiinnaulitsemisesta saamia haavoja muistuttava merkki.
Kerrotaan, että sen uskotaan olevan mm. lahja Jeesukselta tms.
Perhana sentään, minun toiseen käteeni tuli kerran reikä keskelle kämmentä. Ajattelin, että olen sen jossain satuttanut, mutta en millään keksinyt missä. Se oli selkeä reikä, mutta ei siitä sentään verta valunut.
Toisen kerran minulla tuli kumpaankin kämmeneen yhtäaikaa reiät. Kaikenhuipentuma oli se, että oli vielä pääsiäisen aika. Silloin toisesta reiästä jopa tihkui verta. Millään en keksinyt niiden alkulähdettä, vaikka aloin tarkkailla työtapojani esim. tehdessäni nikkarointihommia.
Näytin niitä parille ihmiselle, mutta kun aloin saada kummastuneita katseita osakseni, salasin asian. En ymmärrä, mikä Jeesuksen valittu minä olen. Vai lienenkö niin syntinen, että asiasta muistutettiin näin kovin.
Näistä viimeisimmistä rei'istä taitaa olla jo pari vuotta ainakin.

Re: Ihmeelliset sattumat

Lähetetty: Pe Tammi 06, 2017 3:19 pm
Kirjoittaja TooToo
Aikoinaan luin ko tapahtumista ja niitä esiintynyt jo satoja vuosia, joten ällös ole huolissasi :lol:
Jossain väitettiin, että johtuu ihmisen psykosomaattisista jutuista, mutta jos tunnet itsesi suht selväjärkiseksi läheisten ohella niin aikamoisella hommalla on siunattu kieltämättä. Jospa olet ollut edellisessä elämässä joskus roomalainen sotilas ja kuittaavat tuolla, että olit vittumoinen äijä:)

Re: Ihmeelliset sattumat

Lähetetty: La Tammi 07, 2017 1:23 pm
Kirjoittaja Ailar
Tuosta selväjärkisyydestä en aina menis niin takuuseen.
Se minua itseäni ihmetytti, että en huomannut, milloin ne tulivat ja miten (ei kipua, ei pikkuhiljaa pahenemista jne). Huomasin siis vasta sitten, kun ne jo olivat kämmenissä - ja aivan keskellä kämmenkuoppaa.
Jos niitä vielä tulee, otan kuvan ja pistän tänne ihmeteltäväksi.

Re: Ihmeelliset sattumat

Lähetetty: Su Tammi 08, 2017 4:13 pm
Kirjoittaja tattooed fucker
Nyt alkanut miltei häiritsemään asia,mitä en pysty oikein sanoinkuvailemaan.Muutamakin.No koitetaan.Kellon herätys,olkootsa monelta tahansa,5 minuuttia sitä ennen nousen ylös.Vissiin alitajuntaan menevää settiä hyvinpitkälti.Pystyn nukkumaanmenossa ns.aivoni/ajatukset sammuttamaan,ja kroppa on hereillä,sen jäljestä kroppaan ja hetken aikaa näen kuin menisin tuhatta ja miljoonaa eteempäin.Ei ole unihalvaus,tietoinen olen koko ajasta ja paikasta.Voin ns.nukahtaa aika usein,milloinka haluan :) Varma homma oli jos unta halusi saada samantien.Sitä ennen hc-päänsärky kyseisellä hetkellä.Nykyjään mikä melkein jo ottaa päähän,pystyn/joudun jatkamaan lausetta,jos haluan.Olkootsa tuttu tai tuntematon ihminen.

Re: Ihmeelliset sattumat

Lähetetty: Ti Elo 08, 2017 10:53 am
Kirjoittaja Lassie
Aiheena ehkä enemmän kiintoisa tapahtuma, mutta postaan tähän, koska tavallaan ne voi muutamien kertojen jälkeen käyneinä nähdä ihmeellisinäkin sattumina. Oli mitä oli, mutta ihan kiintoisaa.

Tosi tarinaa. Olin menossa eilen nukkumaan ja ennen pään laittamista tyynyyn nostin tyynyn käsiini: sen alla ja keskellä tyhjää tilaa lepäsi yhtenä kappaleena yöperhonen joka oli uinunut tuonpuoleiseen. Aikalaista yöllistä näkymää, jotenkin. Siirrettyäni yökkösen muualle oli käytävä uudestaan nukkumaan.
Muistakaa katsoa tyynyn alle (ja miksei peitonkin!) kun käytte nukkumaan! (Katson nykyään myös kahvikuppiinkin ennen sen juomista, koska aiemmin tänä kesänä yöperhonen lensi uiskentelemaan suoraan kahviin. )

Re: Ihmeelliset sattumat

Lähetetty: Ti Elo 08, 2017 5:15 pm
Kirjoittaja On Anoi Kaa
Asuin usassa ja ostin auton(Datsun 280Z vm.-76) ja rekkari oli OKV-386.
Palasin Suomeen ja sain auton käyttööni. Sen rekkari oli OHV-986 eli eroa oli yksi nro ja yksi kirjain(rekkarit muutettu, mutta kaava sama).

Re: Ihmeelliset sattumat

Lähetetty: To Loka 04, 2018 7:02 pm
Kirjoittaja CharlesBronson
On Anoi Kaa kirjoitti:Asuin usassa ja ostin auton(Datsun 280Z vm.-76) ja rekkari oli OKV-386.
Palasin Suomeen ja sain auton käyttööni. Sen rekkari oli OHV-986 eli eroa oli yksi nro ja yksi kirjain(rekkarit muutettu, mutta kaava sama).
Todella outoa.
Eikösse ollut OHC.

Re: Ihmeelliset sattumat

Lähetetty: Ti Loka 09, 2018 10:54 am
Kirjoittaja Kuolemannaakka
Postasimme kaverin kanssa toisillemme puhelimeen täsmälleen samalla sekunnilla aivan eri lehdistä kuvaamamme saman tapahtuman mainoksen, joka ei millään lailla liittynyt siihen, mistä olimme keskustelleet tai joka edes olisi ollut kummankaan mielestä mitenkään erityisen kiinnostava. Kummankaan ei ollut tarkoitus ko. tapahtumaan mennä, emmekä olleet koskaan siitä keskustelleet.

Kaveri toisella puolella Suomea, ja eri sanomalehti kyseessä. Kuvat tulivat saman sekunnin aikana ja ne oli siis molemmat puhelimen kameralla kuvattu identtisiin aikoihin. Mainos oli sama, mutta koska kyse oli eri paikkakunnasta, teksteissä oli pieniä eroja.

Niin käsittämätön yhteensattuma, että lottovoittoon tarvittava onnenpotku taisi tulla käytettyä tässä.

Re: Ihmeelliset sattumat

Lähetetty: Ma Helmi 18, 2019 2:32 pm
Kirjoittaja Polaris
Isoäitini nimi on Terttu ja poikamme nimi on Niklas. Niklas syntyi Tertun nimipäivänä ja Terttu kuoli Niklaksen nimipäivänä. (nimet saattavat olla muutettu)

Re: Ihmeelliset sattumat

Lähetetty: Pe Maalis 22, 2019 1:24 pm
Kirjoittaja Tracker
Lassie kirjoitti:Aiheena ehkä enemmän kiintoisa tapahtuma, mutta postaan tähän, koska tavallaan ne voi muutamien kertojen jälkeen käyneinä nähdä ihmeellisinäkin sattumina. Oli mitä oli, mutta ihan kiintoisaa.

Tosi tarinaa. Olin menossa eilen nukkumaan ja ennen pään laittamista tyynyyn nostin tyynyn käsiini: sen alla ja keskellä tyhjää tilaa lepäsi yhtenä kappaleena yöperhonen joka oli uinunut tuonpuoleiseen. Aikalaista yöllistä näkymää, jotenkin. Siirrettyäni yökkösen muualle oli käytävä uudestaan nukkumaan.
Muistakaa katsoa tyynyn alle (ja miksei peitonkin!) kun käytte nukkumaan! (Katson nykyään myös kahvikuppiinkin ennen sen juomista, koska aiemmin tänä kesänä yöperhonen lensi uiskentelemaan suoraan kahviin. )
Viittaa "alitajuntaan"....ja Carlos Castanedaan.

Re: Ihmeelliset sattumat

Lähetetty: Pe Maalis 22, 2019 1:40 pm
Kirjoittaja Tracker
En ymmärrä, mikä Jeesuksen valittu minä olen. Vai lienenkö niin syntinen, että asiasta muistutettiin näin kovin.
Ihminen on edellisten elämiensä summa. Muistutus ottaa tosissaan kristillisyys. Anna Katarina Emmerichin elämänkerran tutkinta voi auttaa käsittämään.

Re: Ihmeelliset sattumat

Lähetetty: Su Maalis 24, 2019 7:53 pm
Kirjoittaja Tay77
Asioin vuosia vuosia sitten eräässä ruokakaupassa ja maksoin ostokseni kortilla. En muista miksi, mutta jostain syystä satuin lukemaan kassakuitin hieman tarkemmin. Hämmennyin kovasti, koska kuittiin oli tulostunut korttini pin-koodi! Ihan tarkkaa tekstiä en enää muista mutta kuitissa luki tyyliin: "Tunnus: 1234".
Ihmettelin ja jopa pelästyin asiaa hieman, ja koetin tietysti selvitellä asiaa, kuinka tällainen on mahdollista. Soitin hätääntyneenä myös eräälle sukulaiselle, joka asioi tässä kaupassa päivittäin, ja pyysin häntä tarkistamaan kuittinsa, kun tulee kotiin käytyään kaupassa. Että näinkö hänenkin kuittiinsa tulostuu kortin pin-koodi. Loppupäivä meni asian selvittelyssä.


No jälkeenpäin kävi ilmi, että tämä kuittiin tulostunut numerosarja oli jokin kaupan tai kauppaketjun oma tunnus/koodi... :D

Re: Ihmeelliset sattumat

Lähetetty: Pe Syys 27, 2019 4:58 pm
Kirjoittaja Torrente
Tuli nuorempana oltua mukana partiotoiminnassa, ja harrastettua muutoinkin retkeily- ja vaellusreissuja. Yhtenä alkusyksyn lauantaina lähdettiin kahden kaverin kanssa kotikaupungista vajaan kymmenen kilometrin päähän laavu/nuotiopaikalle yöpymisretkelle. Polkureitillä laavulle tai perillä ei nähty tai osunut kohdalle muita retkeilijöitä. Illan aikana sitten paisteltiin makkarat, syötiin muita eväitä ja keiteltiin kahvit nuotiopaikalla. Sen verta tylsyydenvastaisia kavereita oli, että aika tyhjänpäiväisistä aiheista sitä keksittiin juteltavaa ja naurettavaa ja yleistä pölinää.

Jossain kohtaa oli tullut jo aika pimeää. Siihen aikaan matkapuhelimet oli näitä Nokia-luureja, ei niiden kanssa koko ajan räplätty. Jossain vaiheessa kuuluu muistaakseni tyyliin repun sivutaskusta, että yksi kaveri saa tekstiviestin kännykkään. Kaveri kaivaa repusta puhelimen ja sanoo tekstiviestistä, että automaattisesti vastaajapalvelusta tulleen viestin mukaan sinulla on yksi uusi viesti puhelinvastaajassa. Hieman taidettiin jo siinä ihmetellä, että ei kyllä olla edes kuultu, että puhelin olisi soinut tai että puhelimessa näkyisi yksi vastaamaton puhelu tms. Kaveri sitten soittaa siihen vastaajaan ja alkaa kuunnella viestiä, muistan että sitten kaverilla naama kalpenee ja suu menee viivaksi. Kaveri sanoo "täältä kuuluu meidän puhetta". Sanottiin toisen kaverin kanssa varmaankin ensin, älä puhu paskaa, älä kuseta, sitten molemmat kuunneltiin vastaajaviestiä, joka tuntui olevan pitkänpuoleinen. Ja niin sieltä kuului meidän äsköinen puhe, ihan tunnistettavat naurunrömähdykset sun muut, etäisenä niin kuin ne vähän matkan etäisyydeltä voisivat kuulostaa. Se oli kyllä karmivaa.

Yritettiin käydä läpi jotain järkevää selitystä. Jos oikein muistan, katsottiin kyllä että samasta puhelimesta ei löytynyt puhelutiedoista mitään taskusoittoa omaan numeroon. Sitten katsottiin meidän kahden muunkin puhelimet, ei niistäkään löytynyt mitään illan aikana soitettua. Alkoi illan pimeys jo tuntua melko uhkaavalta. Se, että joku ulkopuolinen pystyisi meidän notskipaikan läheisyydeltä tietämään juuri yhden kaverin puhelinnumeron ja soittamaan siihen puhelun niin, että puhelin ei soi vaan viesti menee suoraan vastaajaan... Siinä kohtaa asiaa pohtiessa aikas nopeasti alettiin todeta, että nyt ei kyllä tällä laavulla ja notskipaikalla ole asiat oikein hyvällä mallilla. Kerättiin kamat kasaan ja notski sammuksiin. Käveltiin pikamarssia polkua pitkin takaisin kotiin kaupunkiin. Ei paljon tehnyt mieli taakse vilkuilla taskulampun keilalla. Yksi kaveri tässä porukassa oli sellainen, että hän saattoi joskus tehdä jotain aika pitkällekin vietyjä jäyniä huumorimielessä. Vähän kyllä odotin paluumatkalla, että josko hän sanoo että hän pilaili meidän kahden muun kanssa. Mutta vakavalla naamalla kotiin asti mentiin, eikä hän missään vaiheessa sanonut että olisi tässä asiassa jekuttanut. Jäynän motivaatiohan olisi ollut edes jossain kohtaa paljastaa asia.

Re: Ihmeelliset sattumat

Lähetetty: Su Tammi 12, 2020 7:02 pm
Kirjoittaja Tay77
Lapseni sai vauvana lahjaksi siili-pehmolelun, joka oli hänelle pitkään todella rakas. Tykkäsi siileistä muutenkin ja oli niistä kiinnostunut.
Lapsen ollessa n. 2 vuotias, tärkeä ja rakas sukulainen sairastui yllättäen, vakavasti, joutui sairaalaan. Kävin häntä viimeisenä päivänä katsomassa, en tosin tiennyt tätä silloin.
Kun olimme tulleet sairaalasta, ja puuhailimme omia askareitamme, puoliso huusi minut pihalle. Meidän omakotitalon pihalla oli kerrankin siili, josta ajattelin tietysti ottaa kuvia lapsellemme. Siilifanille! Siili tuhisi hetken paikallaan ja katosi sitten vauhdilla pusikkoon.
Tästä meni ehkä puolisen tuntia, kun sain tietää tämän todella rakkaan ja tärkeä sukulaisen kuolleen muutama tunti sen jälkeen, kun olin käynyt häntä tapaamassa.
Meidän talon pihalla ei koskaan ennen tätä tai tämän jälkeen ole nähty siilejä.
Meidän lapsi sai tämän rakkaan pehmolelun tältä kuolleelta sukulaiselta.

Re: Ihmeelliset sattumat

Lähetetty: Su Helmi 09, 2020 6:43 pm
Kirjoittaja Lassie
Tracker kirjoitti: Pe Maalis 22, 2019 1:24 pm
Viittaa "alitajuntaan"....ja Carlos Castanedaan.
Pystytkö/haluatko avata lisää....? Ns. yliluonnollinen maailma on osa universumia jossa elän ja jonne kuulun.