Bloop

Parapsykologia, PSI, rajatieto, kummitukset, salaliitot.

Valvoja: Moderaattorit

Kataja
Neuvoja-Jack
Viestit: 554
Liittynyt: To Heinä 19, 2007 10:58 pm

Bloop

Viesti Kirjoittaja Kataja »

Törmäsin tällaiseen kummallisuuteen. Kyseessä on voimakkain mitattu ääni, jonka uskotaan olevan lähtöisin elävästä olennosta. Kuulostaa perus kaasupurkaukselta, mutta ihan oikeatkin tiedemiehet uskovat sen aiheuttajan olevan eläin eikä esim. vedenalainen tulivuori tms. Wikipedian juttu:

"Bloop on erityisen matalataajuuksinen ääni, jonka Yhdysvaltalainen NOAA-organisaatio havaitsi useita kertoja laitteillaan veden alla kesällä vuonna 1997. Äänen lähde on jäänyt arvoitukseksi. Äänen voi kuunnella NOAA:n nettisivuilta.

Ääntä havaittiin laitteilla, jotka oli suunniteltu alun perin Neuvostoliiton sukellusveneiden havaitsemiseen. Ääni on havaittu useista eri paikoista, mutta joka kerta sen lähde ollut samalla alueella Etelä-Amerikan lounaisrannikon tuntumassa (50° S 100° W). Ääni on havaittu hyvin kaukaakin lähtöpaikastaan, jopa 5000 kilometrin päästä. Ilmiötä tutkineiden tiedemiesten mukaan äänen profiili vastaa elävän olennon ääntä, mutta minkään tunnetun eläimen ääni ei voisi kantautua niin kauas. Voidakseen päästää niin voimakkaan äänen eläimen olisi oltava paljon suurempi kuin suurin merieläin sinivalas.

Kesän 1997 jälkeen ääntä ei ole kuulunut."
http://fi.wikipedia.org/wiki/Bloop

Ääni on kuultavissa tuolla 16x nopeutettuna ja lisätiedon kera myös seuraavilla sivuilla:
http://archives.cnn.com/2002/TECH/science/06/13/bloop/
http://www.pmel.noaa.gov/vents/acoustic ... bloop.html
http://www.bloopwatch.org/thebloop.html

Alkuperäisenä kesto on huomattavasti pidempi:According to the NOAA description, it "rises rapidly in frequency over about one minute and was of sufficient amplitude to be heard on multiple sensors, at a range of over 5,000 km."

Eipä tuo ääni niin erikoiselta kuulosta, mutta sen voimakkuus ja tuntematon alkuperä on toki erikoista. Nessien äiti syönyt jotain sopimatonta?
kakojootti
Olivia Benson
Viestit: 707
Liittynyt: Ti Kesä 24, 2008 5:07 pm
Paikkakunta: karu pohjola

Viesti Kirjoittaja kakojootti »

Joku piereskelly vedessä?

Sitäpaitsi tää kuulostaa joltai 50 luvun ambien musiikilta.
http://www.bloopwatch.org/bloop_realtime.wav
Kyllä skitskofrenia aina yksin olemisen voittaa.
EuroJR
Jessica Fletcher
Viestit: 3334
Liittynyt: Ma Maalis 26, 2007 7:26 pm
Paikkakunta: Costa del Crime

Viesti Kirjoittaja EuroJR »

Jälleen yksi mielenkiintoinen aihe. Äänet lakanneet -97, mutta kuinka tehokkaasti on enää kuunneltu? Jos nyt joku merihirviö siellä olisikin ollut, niin epätodennäköiseltähän se vaikuttaisi, että sattumalta oli lajinsa viimeinen ulvomassa.

Tästä tulikin mieleen yksi toinen mysteerio. Ilmiö nimeltä Rods, mutta se onkin sitten kokonaan toinen juttu...
Dr.NecroPhil
Vähänniinkuharrastaja
Viestit: 93
Liittynyt: Ti Helmi 05, 2008 10:19 pm
Paikkakunta: Suomen Sosialistinen Kansantasavalta

Viesti Kirjoittaja Dr.NecroPhil »

Cthulhuhan se siellä R'lyehissä varmaankin rellesti, kunnes tähdet menivät taas väärään asentoon ja törselö nukahti. Höh.

Oli jo lähellä silloin, kun ääni mitattiin, että Cthulhu riehaantuu, herää kunnolla ja syö ihmiskunnan joten siitäjohtuen Jenkit Illuminatin ja Vapaamuurarien (siis Saatananpalvojatemppeliritarien) rahoituksella pamauttivat uudella musta aukko-aseen prototyypillään Area 51:ltä käsin yhden tähden aukkoon häpeämään;täten tähdet eivät enää olleet oikeassa asennossa ja lisäksi asian mahdollisesta paljastumisesta johtuvan joukkohysterian esti näppärästi Cthulhun yksi neljästä jälkeläisestä, neiti Lewinsky.
ODERINT DVM METVANT.
Kataja
Neuvoja-Jack
Viestit: 554
Liittynyt: To Heinä 19, 2007 10:58 pm

Viesti Kirjoittaja Kataja »

EuroJR kirjoitti:Jälleen yksi mielenkiintoinen aihe. Äänet lakanneet -97, mutta kuinka tehokkaasti on enää kuunneltu? Jos nyt joku merihirviö siellä olisikin ollut, niin epätodennäköiseltähän se vaikuttaisi, että sattumalta oli lajinsa viimeinen ulvomassa.

Tästä tulikin mieleen yksi toinen mysteerio. Ilmiö nimeltä Rods, mutta se onkin sitten kokonaan toinen juttu...
Ainakin ennen vanhaan hydrofoneja oli sukellusveneissä ja porukan tarkkakorvaisin sen äärellä. Tiedä sitten olisivatko he kuten lentäjät ufo-juttujensa kanssa, että kaikilta löytyisi oma selittämätön tarinansa.

Rods voisi kyllä tännekin oman otsikkonsa ansaita
konsta
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4611
Liittynyt: Ma Huhti 02, 2007 1:09 am

Viesti Kirjoittaja konsta »

Joku on kait häirinnyt blooppia. Nyt kannttais olla ihan hissukseen, se on vasta taas saanut unen päästä kiinni.

Mites noi jenkkien kokeilut uusilla kaikuluotaimilla? Sanovat, että valaatkin menee niistä ihan sekaisin? Kyllähän tämä ihan teknisestä kokeiluta kuullostaa.
KO:Edellä todetut lukuisat seikat tukevat vahvasti johtopäätöstä Gustafssonin syyttömyydestä, eikä asiassa esitetty näyttö edes kokonaisuutena arvostellen osoita, että Gustafsson olisi kohdistanut syytteessä kerrotussa tilanteessa väkivaltaa...
Kataja
Neuvoja-Jack
Viestit: 554
Liittynyt: To Heinä 19, 2007 10:58 pm

Viesti Kirjoittaja Kataja »

konsta kirjoitti: Mites noi jenkkien kokeilut uusilla kaikuluotaimilla? Sanovat, että valaatkin menee niistä ihan sekaisin? Kyllähän tämä ihan teknisestä kokeiluta kuullostaa.
Joo, ei tuo kaikuluotaimen ääni kovin miellyttävältä kuulosta ja ainakin tässä vuoden 2003 esimerkissä alueen miekkavalaat olivat käyttäytyneet oudosti luotaimen aikana.
"On 5 May 2003, the U.S. Navy Vessel "Shoup" DDG-86 Guided Missile Destroyer was operating its AN SQS - 53c mid range SONAR in Haro Strait between San Juan Island, WA and Vancouver Island, BC. The sounds of the SONAR were detected by the hydrophones of many scientists and whale watch operators working in the strait that day. The orcas of J pod were also in the area and were exhibiting very disturbing behavior while the SONAR was active. This is a recording of two consecutive sonar pings detected by two hydrophones from Dr. Val Veirs' array on the west side of San Juan Island."
http://www.cetaceanresearch.com/sounds/index.html

Itse en ainakaan tätä jaksaisi hetkeäkään oman ikkunan alla
http://www.cetaceanresearch.com/sounds/ ... 4701-1.mp3

Ryhävalaan ääni on kuin vauvan jokeltelua tuohon verrattuna
http://www.cetaceanresearch.com/sounds/ ... pback3.MP3
JPa
Remington Steele
Viestit: 214
Liittynyt: Ke Tammi 09, 2008 8:41 pm
Paikkakunta: Tampere
Viesti:

Re: Bloop

Viesti Kirjoittaja JPa »

Eipä kovin kumma ääni ollu. Aihe kyllä kiinnostaa.
Lisää löylyä, PRKL!!!
”Kyynelien tuskaa, verien velka." Tytöt sanovat haastattelun lopuksi rikollisjärjestön tunnuslauseen: - "Vaikka sä oot hopeeta, niin sä oot täyttä kultaa." :mrgreen: :lol:
Damien
Alibin Kestotilaaja
Viestit: 5197
Liittynyt: Ti Marras 11, 2008 1:26 pm
Paikkakunta: Karvatunturi aka käpykumpu
Viesti:

Re: Bloop

Viesti Kirjoittaja Damien »

http://oceanexplorer.noaa.gov/explorati ... ounds.html

Tuolla on NOAA:n lisäämiä merien sulosäveliä. ;)
Kun alimpana katsoo "Slow Down"ia ja Bloopia, ovat aika ja paikka lähellä toisiaan.
Olisivatko hilpeät ystävämme jenkit tehneet jotain salaisia vedenalaisia kokeita?
"Aika kulkee, kellot laukkaa. Monta raukkaa, hauta haukkaa.
Ennen iltaa, siis kulje siltaa mut varo murhamiesten kiltaa.
Varo liittymästä heihin jotka usko eivät enää mihinkään."
synkempi hautajaisvieras
Martin Beck
Viestit: 798
Liittynyt: Su Tammi 13, 2008 4:08 am

Re: Bloop

Viesti Kirjoittaja synkempi hautajaisvieras »

.



Ei tarvitse mennä kuin Lahden torille niin kuulee tuollaista. Ja voi kuulua muuallakin.



.
.

kaukana poissa


.
Norsula
Neuvoja-Jack
Viestit: 584
Liittynyt: To Loka 16, 2008 5:52 pm

Re: Bloop

Viesti Kirjoittaja Norsula »

Eivätkö ne olleet juuri jenkit, jotka havaitsivat nuo Bloopin ja slow downin? Jos tuo Slow down ei ole jostain koneesta lähtöisin niin ihmettelen kyllä.
Damien
Alibin Kestotilaaja
Viestit: 5197
Liittynyt: Ti Marras 11, 2008 1:26 pm
Paikkakunta: Karvatunturi aka käpykumpu
Viesti:

Re: Bloop

Viesti Kirjoittaja Damien »

Norsula kirjoitti:Eivätkö ne olleet juuri jenkit, jotka havaitsivat nuo Bloopin ja slow downin?
Bloop on erityisen matalataajuuksinen ääni, jonka Yhdysvaltalainen NOAA-organisaatio havaitsi useita kertoja laitteillaan veden alla kesällä vuonna 1997.
Slow down on ääni, joka saatiin nauhalle 19.5.1997 Tyynellä valtamerellä. Äänen nauhoitti NOAA
:wink:
"Aika kulkee, kellot laukkaa. Monta raukkaa, hauta haukkaa.
Ennen iltaa, siis kulje siltaa mut varo murhamiesten kiltaa.
Varo liittymästä heihin jotka usko eivät enää mihinkään."
EuroJR
Jessica Fletcher
Viestit: 3334
Liittynyt: Ma Maalis 26, 2007 7:26 pm
Paikkakunta: Costa del Crime

Re: Bloop

Viesti Kirjoittaja EuroJR »

The Bloob on nyt selvitetty ainakin johonkin asti tämän artikkelin mukaan:

http://www.wired.co.uk/news/archive/201 ... ed-sort-of
Vastaa Viestiin