Jari Sillanpää tuomittiin sakkoihin sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan kuvan levittämisestä

Tänne keskustelut seksuaalirikoksista. Muista että henkirikoksille on oma palstansa.
seeker7
Nikke Knakkertton
Viestit: 161
Liittynyt: Ti Tammi 28, 2020 11:20 am

Re: Jari Sillanpää oikeuteen lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä

Viesti Kirjoittaja seeker7 »

damfin kirjoitti: Ke Maalis 04, 2020 12:10 pmJa se että kaikki homot eivät ole kiinnostuneita lapsista ei kumoa sitä että tilastollisesti pedofilia on yleisempää homoilla kuin heteroilla.
Asiasta löytyy kyllä juttua jos vähän penkoo. Myös vanhemmissa suomalaistutkimuksissa pidettiin homouden ja pedofilian yhteyttä selvänä. Nykyinen gay-poliittinen korrektius on kuitenkin onnistunut valkopesemään gay-pedofilia yhteyden pois näköpiirisstä.

Alla onkin aika räväköitä kannanottoja homoilta itseltään. Btw. Myös filosofi Jukka Hankamäki jumaloi kirjoituksissaan antiikin aikaista homojen poikarakkautta.

"Monet homoseksuaalit itse sanovat homoudella ja pedofilialla olevan yhteys keskenään. Homoaktivisti ja homojen oikeuksien liikkeen historioitsija David Thorstad on sanonut, että homoseksuaalisuudella ja pedofialla on luonnollinen ja kiistaton yhteys. Thorstadin mukaan poikarakastajat ovat olleet mukana homoliikkeen alkuaikana ja heidän läsnäoloaan suvaittiin."

"Gay Community News nimisessä homoyhteisön uutisjulkaisun avajaispainoksessa vuodelta 1979 oli homojen vapautusliikkeen lausunto mies ja poika rakkaudesta, jonka mukaan homojen vapautuksen lopullinen päämäärä on saavutus, joka mahdollistaa kaikille seksuaalisen vapauden, ei vain samoja oikeuksia lesboille ja homomiehille, vaan myös seksuaalisen ilmaisun vapauden nuorille ja lapsille."

"Edesmennyt homorunoilija Allen Ginsberg on sanonut, että homoseksuaalisuuden ja pedofilian välillä on saumaton yhteys. Mary Eberstadt kirjoitti 1.8.2001 The Weekly Standard julkaisussa artikkelinPedophilia Chic Reconsidered, jossa hän toi esille kuinka kielto harjoittaa seksiä lasten kanssa rappeuttaa."
Tracker
Theo Kojak
Viestit: 1192
Liittynyt: Ke Helmi 04, 2015 9:13 am

Re: Jari Sillanpää oikeuteen lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä

Viesti Kirjoittaja Tracker »

JARI SILLANPÄÄN KOHUTULLA SEKSIHIEROJALLA KARU KOHTALO: TUKEHTUI HODARIIN!
05.03.2020 04:01

Kuva

Viihdetaiteilija Jari Sillanpäälle, 54, luettiin viime viikolla Helsingin käräjäoikeudessa syytteet lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan kuvan levittämisestä. Syyttäjä vaatii 8–9 kuukauden ehdollista vankeustuomiota. Sillanpää kiistää syytteet.

Oikeudessa paljastui, että Sillanpää kutsui kotiinsa hierojan elokuussa 2017. Hierojan mukana asuntoon tuli 12-vuotias lapsi. Sillanpää ja hieroja menivät harrastamaan seksiä laulajan toimistoon, mutta jossain vaiheessa lapsi tuli paikalle ja otti tilanteesta kuvan.

Seiska kertoi tästä jo kaksi viikkoa sitten, samoin siitä, että hieroja oli virolaismies.

Oikeudenkäynnissä keskeinen kysymys on, oliko seksin paljastuminen lapsen silmille tahallista vai tahatonta. Syyttäjän mukaan Sillanpää olisi pyytänyt lasta kuvaamaan aktia, mutta puolustuksen mukaan he eivät edes puhu yhteistä kieltä.

KUOLI KÄNNISSÄ
Tapahtuman selvittämistä on hankaloittanut, että seksihieroja on kuollut. Hän tukehtui Virossa vuonna 2018.

– Mies ei ollut kova juomaan, mutta hän oli yöllä humalassa syönyt hodaria, johon tukehtuneena hänet aamulla löydettiin, hierojan ystävä kertoo Seiskalle.

https://www.seiska.fi/Uutiset/Jari-Sill ... 3cbyK8VAPY
seeker7
Nikke Knakkertton
Viestit: 161
Liittynyt: Ti Tammi 28, 2020 11:20 am

Re: Jari Sillanpää oikeuteen lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä

Viesti Kirjoittaja seeker7 »

Jutun perusteella vaikuttaa siltä, että Siltsu tilasi hierojan varta vasten seksiä varten, eikä normaalia hierontaa varten. Ja tämä näytti olevan hierojallakin se päätehtävä. Ja jos homma oli näin ilmeinen, niin miksi lapsi oli kotikäynnillä mukana? Toiseksi siihen tarvitaan myös asiakkaan suotumus. Jos kyse olisi olltu normaalista hieronnasta, niin asia olisi ollu ok, mutta siitähän ei edes lähtökohtasiesti ollut kysymys. "Eroottisella hieronnalla" myös tienaa paremmin, mutta harva oikea hieroja siihen kuitenkaan lähtee. Siltsu tuskin oli tietämätön siitä, mitä oli tilannut.
damfin
James Bond (David Niven)
Viestit: 10654
Liittynyt: Ke Elo 10, 2011 1:04 am

Re: Jari Sillanpää oikeuteen lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä

Viesti Kirjoittaja damfin »

Vai että tukehtui hodariin... kävikö kenties niin että suuhun tungetusta hodarista purskahti yllättäen majoneesit hierojan kurkkuun aiheuttaen tukehtumisen :shock: :mrgreen:
Hodarin tarjoilija piteli kenties ahmatin päästä kiinni eikä huomannut vetää hodaria suusta pois ajoissa...
Avatar
meitzi
Alibin Kestotilaaja
Viestit: 5153
Liittynyt: La Loka 18, 2008 8:17 am

Re: Jari Sillanpää oikeuteen lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä

Viesti Kirjoittaja meitzi »

damfin kirjoitti: Ke Maalis 04, 2020 12:10 pmSe että sitä yritetään ampua alas ei tee siitä alasammuttua.

Ja se että kaikki homot eivät ole kiinnostuneita lapsista ei kumoa sitä että tilastollisesti pedofilia on yleisempää homoilla kuin heteroilla.
Ennen kaikkea joka tapauksessa homo, joka ei ole kiinnostunut lapsista ei yht'äkkiä sellaisista ala kiinnostumaan siksi, että on ulkona kaapista ja avoimesti homo. Eikä sellaisen homon synneiksi voi laskea toisen homonkaan taipumusta.
Työtön hullu ja eläkeläinen - Takkunatsi
Avatar
meitzi
Alibin Kestotilaaja
Viestit: 5153
Liittynyt: La Loka 18, 2008 8:17 am

Re: Jari Sillanpää oikeuteen lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä

Viesti Kirjoittaja meitzi »

seeker7 kirjoitti: To Maalis 05, 2020 10:54 am Jutun perusteella vaikuttaa siltä, että Siltsu tilasi hierojan varta vasten seksiä varten, eikä normaalia hierontaa varten. Ja tämä näytti olevan hierojallakin se päätehtävä. Ja jos homma oli näin ilmeinen, niin miksi lapsi oli kotikäynnillä mukana?
Entäs sitten?

Seksin myyminen ja ostaminen on sallittua toimintaa. Se, että myyjällä on muita mukana on lähinnä myyjän ja mukana olijan välinen asia, eikä siltsun. Hiton tyhmää toimintaa siltsulta, mutta ei ole vieläkään lain vastaista harrastaa vaikkapa makuuhuoneessa seksiä vaikka olohuoneessa on lapsi.
Työtön hullu ja eläkeläinen - Takkunatsi
TuskaistaTietoa
Axel Foley
Viestit: 2312
Liittynyt: Ke Touko 20, 2015 9:34 pm

Re: Jari Sillanpää oikeuteen lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä

Viesti Kirjoittaja TuskaistaTietoa »

meitzi kirjoitti: To Maalis 05, 2020 7:22 pm
seeker7 kirjoitti: To Maalis 05, 2020 10:54 am Jutun perusteella vaikuttaa siltä, että Siltsu tilasi hierojan varta vasten seksiä varten, eikä normaalia hierontaa varten. Ja tämä näytti olevan hierojallakin se päätehtävä. Ja jos homma oli näin ilmeinen, niin miksi lapsi oli kotikäynnillä mukana?
Entäs sitten?

Seksin myyminen ja ostaminen on sallittua toimintaa. Se, että myyjällä on muita mukana on lähinnä myyjän ja mukana olijan välinen asia, eikä siltsun. Hiton tyhmää toimintaa siltsulta, mutta ei ole vieläkään lain vastaista harrastaa vaikkapa makuuhuoneessa seksiä vaikka olohuoneessa on lapsi.
Helposti tuokin laitonta.

Huora tilataan lapsen kanssa, ja laitetaan lisäkiihokkeena lapsi kuuntelemaan viereisen huoneen tapahtumia.

En ymmärrä tässä tapauksessa miksei muka rikoksen tunnusmerkistö täyty ihan sillä, että huora tilataan kotiin ja huoralla on mukanaan lapsi. Ihan riipumatta edes siitä onko lapsi osallistunut, tai edes ollut suoraan näkemässä aktia.
Viimeksi muokannut TuskaistaTietoa, To Maalis 05, 2020 7:55 pm. Yhteensä muokattu 2 kertaa.
Avatar
On Anoi Kaa
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11798
Liittynyt: To Kesä 23, 2011 8:04 pm
Paikkakunta: Syvä joki

Re: Jari Sillanpää oikeuteen lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä

Viesti Kirjoittaja On Anoi Kaa »

Melko huvittavaa tämä homojen kilvenkiillotus ja hätä, kun tuodaan esiin asioita, jotka ovat "hieman" ristiriidassa sen unelmaisen homokuvan kanssa mitä meille kaikenlaisissa gay-prideissä tyrkytetään. Aikuiset tehkööt tietty keskenään ja omassa rauhassaan mitä haluavat, mutta outoa että enemmistö on jo niin aivopestyä, että homotuputus hyväksytään jo ihan pikkulapsille ja näitä raahataan irstaiden homojen tilaisuuksiin ja kulkueisiin. Parhaana palana se, että lapsille ollaan jopa kouluissa pakkosyöttönä tuputettu hinttiyden autuutta! Ja kaikki ne, jotka eivät ajatukselle lämpene, ovat homofoobikkoja ja nämähän ovat taas "asiantuntijoiden" mielestä itse homoja.

En ihmettelisi, vaikka Sillanpääkin olisi toiminut jonain homoautuuden suurlähettiläänä identiteettiään vasta hakeville lapsille tai nuorille miehille. Entä mitä ne Sillanpään Thaimaassa vietetyt ajat ovat mahtaneet pitää sisällään, onko Jari malttanut pysyä siellä erossa poikalapsista, kun kuitenkin on metamf-kristallia siellä piipulla kiskonut ja yaba-pillereitä rouskinut. Metamfetamiinihan on ryöpsähtänyt Thaimaassa niin pahaksi ongelmaksi, että ovat jopa sen dekriminalisointia harkinneet!! Tuon tätä siksi esille, että ainakin Usassa lapsiinsekaantujat (myös heterot ja naiset) ovat poliisiraporttien mukaan usein juuri kristallipäissään, kun kyseinen piriste laukaisee joillakin voimakkaat seksuaaliset halut.
- Mikäli siellä pääkopassa on esimerkiksi perverssit homostelut jo valmiina ja jatkuva uuden kokemisen tarve, kuten homoilla kertomansa mukaan on eli kumppaneita vaihdetaan ihan eri tahtiin kuin tylsässä heteroelossa, niin kyllä siinä on jo ainakin kehittyneeltä näyttäneet lapsetkin vaarassa, kun joku sutki iskelmätähti piripäissään vähän rikastaa ympäristöään.

Tosiasiassa kyseessä on riitaisa joukko epävakaita persoonia, jotka vaativat kunnioittamaan heitä, vaikka näyttävät lapsille epätervettä mallia ja silti vaativat meitä muita perheinemme hyväksymään heidät jopa kunnioitettavina esikuvina, vaikka totuus on se, että saat hinkata homojen peppuja vaikka loppuelämäsi, niin lasta sieltä aikaiseksi ei saada, mutta monenlaista ikävää yllätystä kylläkin. Missä se Sillanpään kunnioitus on tavallista perhe-elämää viettäviä kohtaan, kun persekusipumppauksella tai naureskelulla lapsen seksuaalisen ahdistelun oikeudenkäynnissä sitä ei hirveästi heru? Tämä monen homoikoni ja esikuva, koko kansan Jartsa, joka on siis harrastanut mm. huumejäämävirtsan pumppaamista peräsuoleen päihtymistarkoituksessa - kuinka tyhmä ihmisen pitää olla tehdäkseen näin? Sitten kehtaa vieläpä naureskella oikeudenkäynnin syytteenlukutilaisuudessa, kun syytteessä lapsen seks. hyväksikäytöstä ja kehtaa tämänkin jälkeen pyrkiä kaikista paikoista juuri kirkkoihin esiintymään (tämä toki puhtaasti taloudellisista syistä, esim. ilmaiset keikkapaikat, mihin mahtuu paljon yleisöä ja antaa mahdollisuuden muös verokikkailuun)! Oikeastaan ihmettelen, että ev.luteilla oli miellyttämisenhalussaan edes munaa kieltää lapsia seksileikkeihinsä sotkevan irstaan homon ja moninkertaisen huumausainerikollisen taloudellinen hyötyminen heidän avullaan. Piispa Laajasalo sopisi oikein hyvin Jatsan käsikynkkään, sen verran outoa linnunlaulua sekin muka-piispa on visertänyt.

Minulle ja monelle muulle olisi muuten ihan sama mitä Sillanpää tekisi aikuisten kanssa, mutta alkoi käytös ärsyttämään jo huumekohun aikaan eli ne ylimieliset "mulla ei oo huumeongelmaa" -puheet (vaikka kärysi kristallimeth-piipusta liikennevaloista jossain Manskulla yms. jo tässäkin mainittu), kun näytti niin huonoa esikuvaa nuorille ja miksei muillekin. Ja montakohan homonarkkia poltti kuulusteluissa? On jatkanut sen jälkeen samalla linjalla eli kuin olisi muiden yläpuolella, vaikka mies ei ole itse asiassa kuin moniongelmainen pullea spermasieni, joka osaa esiintyä. Ei taida kuitenkaan osata edes omaa musiikkiaan tehdä, vaikka noita renkutuksia syntyisi monelta lapseltakin.

PS. En usko hetkeäkään, että Sillanpään virolainen seksitoveri olisi kuollut hodaria syödessä, kuten esitetty. Asiaan liittyy muutakin, mutta en väitä että rikosta.
Ironiainjektio: Mitä enemmän injektiot, sitä enemmän infektoit (tuore tutkimus). Tästä syystä virustaudit ja syövät saavat usein vallan boostaamisen jälkeen. Olkaa viisaita ja pysähtykää hetkeksi.
seeker7
Nikke Knakkertton
Viestit: 161
Liittynyt: Ti Tammi 28, 2020 11:20 am

Re: Jari Sillanpää oikeuteen lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä

Viesti Kirjoittaja seeker7 »

On Anoi Kaa kirjoitti: To Maalis 05, 2020 7:40 pmAikuiset tehkööt tietty keskenään ja omassa rauhassaan mitä haluavat
Jos se homouilu jäisikin tuolle asteeelle, niin suurimmalla osalla ihmisistä läntisissä maissa tuskin olisi mitään sanottavaa homojen keskinäisistä touhuista...
On Anoi Kaa kirjoitti: To Maalis 05, 2020 7:40 pm...mutta outoa että enemmistö on jo niin aivopestyä, että homotuputus hyväksytään jo ihan pikkulapsille ja näitä raahataan irstaiden homojen tilaisuuksiin ja kulkueisiin. Parhaana palana se, että lapsille ollaan jopa kouluissa pakkosyöttönä tuputettu hinttiyden autuutta! Ja kaikki ne, jotka eivät ajatukselle lämpene, ovat homofoobikkoja ja nämähän ovat taas "asiantuntijoiden" mielestä itse homoja.
...mutta kun mukaan tulee vasemmiston, feminismin ja homoliikkeen poliittinen agenda muuttaa ihmisen luonnollista ja vallitsevana ollutta sosiobilogista järjestystä (jota erityisesti vasemmisto, feministit ja naistutkijat vihaavat), niin se nostaa esille vastakritiikin niiltä, joita ei ole vielä henkisesti kuohittu omasta heteroidentiteetistään miehenä ja naisena.
Kelaamaton
Sofia Karppi
Viestit: 407
Liittynyt: Pe Huhti 12, 2019 12:15 am

Re: Jari Sillanpää oikeuteen lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä

Viesti Kirjoittaja Kelaamaton »

Valitettavasti COVID-19 Pandemia on todiste siitä, että ihmiskunta on ajautumassa kohti tuhoa äärettömällä tyhmyydellään. Sairas maailma.
Avatar
meitzi
Alibin Kestotilaaja
Viestit: 5153
Liittynyt: La Loka 18, 2008 8:17 am

Re: Jari Sillanpää oikeuteen lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä

Viesti Kirjoittaja meitzi »

TuskaistaTietoa kirjoitti: To Maalis 05, 2020 7:34 pmEn ymmärrä tässä tapauksessa miksei muka rikoksen tunnusmerkistö täyty ihan sillä, että huora tilataan kotiin ja huoralla on mukanaan lapsi. Ihan riipumatta edes siitä onko lapsi osallistunut, tai edes ollut suoraan näkemässä aktia.
Koska noin ylipäänsä sitä ei pidetä tavallisesti kovin ihmeellisenä asiana, että aikuiset ihmiset saattavat joskus vähän nusastella, vaikka samassa taloudessa on lapsia.
Työtön hullu ja eläkeläinen - Takkunatsi
TuskaistaTietoa
Axel Foley
Viestit: 2312
Liittynyt: Ke Touko 20, 2015 9:34 pm

Re: Jari Sillanpää oikeuteen lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä

Viesti Kirjoittaja TuskaistaTietoa »

meitzi kirjoitti: La Maalis 07, 2020 12:30 am
TuskaistaTietoa kirjoitti: To Maalis 05, 2020 7:34 pmEn ymmärrä tässä tapauksessa miksei muka rikoksen tunnusmerkistö täyty ihan sillä, että huora tilataan kotiin ja huoralla on mukanaan lapsi. Ihan riipumatta edes siitä onko lapsi osallistunut, tai edes ollut suoraan näkemässä aktia.
Koska noin ylipäänsä sitä ei pidetä tavallisesti kovin ihmeellisenä asiana, että aikuiset ihmiset saattavat joskus vähän nusastella, vaikka samassa taloudessa on lapsia.
Ihan eri asia. Mielestäni rikoksen tunnusmerkit myös täyttyvät, jos joku pariskunta harrastaa seksiä niin, että lapset vartavasten kootaan kuuntelemaan vaikkapa viereiseen huoneeseen. Mallia isä kertoo, että tulkaapa lapset tähän huoneeseen, kun hän saa lisäkiksejä, kun muut kuuntelee.
Morapuukko
Poliisikoira Rex
Viestit: 257
Liittynyt: La Elo 13, 2011 5:54 pm

Re: Jari Sillanpää oikeuteen lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä

Viesti Kirjoittaja Morapuukko »

Tässä tapauksessahan ei ole kisymys mistään pelkästä Sillanpään ahkinän kuulemisesta oven läpi, vaan on ollut myös selkeä näköyhteys kun kun kuvamateriaaliakin on todisteena.
Eikä lapsi ole ollut mitenkään sattumalta mukana, ymmärtäähän sen jo tyhmäkin. Todennäköisesti Sillantää on maksanut hierojalle lapsen mukana olosta ja lapsi on riisuttu kiihokkeeksi, jos ei ole itse toimenpiteeseenkin osallistunut.
Itse en usko hetkeäkään mihinkään Siltsun selittelyihin.
Avatar
meitzi
Alibin Kestotilaaja
Viestit: 5153
Liittynyt: La Loka 18, 2008 8:17 am

Re: Jari Sillanpää oikeuteen lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä

Viesti Kirjoittaja meitzi »

Sillä ei ole mitään tekemistä siltsun kanssa, että mitä hieroja ja hänen mukanaan kulkenut ovat sopineet ja tehneet keskenään. Eikä sillä että minkä "kaikkihan tietää" tai edes arvaa.
Työtön hullu ja eläkeläinen - Takkunatsi
damfin
James Bond (David Niven)
Viestit: 10654
Liittynyt: Ke Elo 10, 2011 1:04 am

Re: Jari Sillanpää oikeuteen lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä

Viesti Kirjoittaja damfin »

meitzi kirjoitti: La Maalis 07, 2020 12:30 am
TuskaistaTietoa kirjoitti: To Maalis 05, 2020 7:34 pmEn ymmärrä tässä tapauksessa miksei muka rikoksen tunnusmerkistö täyty ihan sillä, että huora tilataan kotiin ja huoralla on mukanaan lapsi. Ihan riipumatta edes siitä onko lapsi osallistunut, tai edes ollut suoraan näkemässä aktia.
Koska noin ylipäänsä sitä ei pidetä tavallisesti kovin ihmeellisenä asiana, että aikuiset ihmiset saattavat joskus vähän nusastella, vaikka samassa taloudessa on lapsia.
Tässä tapauksessa tuo lapsi ei kuulunut talouteen, eikä ollut kummankaan osapuolen oma lapsi, tuskin edes sukuakaan.
Sen vielä voisi ymmärtää jos sillanpää olisi mennyt tuon hierojan kotiin ja siellä olisi ollut lapsi paikalla, ja nusastelua olisi harrastettu eri huoneessa suljetun oven takana, mutta se nyt ei ole millään lailla normaalia eikä hyväksyttävää että "hieroja" tuo mukanaan vieraan lapsen kotikäynnille ja asiakas suostuu silti harrastamaan nusastelua hierojan kanssa.
Vastaa Viestiin