Tampere: Sotarikoksista epäillyn Sierra Leonen kansalaisen syytteet murhista kumoutuivat

Ulkomailla tapahtuneet selvitetyt tai vielä selvittämättömät henkirikokset
L'amourha
Jessica Fletcher
Viestit: 3070
Liittynyt: To Elo 24, 2017 8:02 pm

Tampere: Sotarikoksista epäillyn Sierra Leonen kansalaisen syytteet murhista kumoutuivat

Viesti Kirjoittaja L'amourha »

Yli 10 vuotta Suomessa asunutta miestä epäillään murhista ja sotarikoksista

Julkaistu: 15:16
Rikosten epäillään tapahtuneen Liberian sisällissodan aikana vuosina 1999–2003.

Keskusrikospoliisi vaatii vuonna 1969 syntynyttä Sierra Leonen kansalaista vangittavaksi epäiltynä murhista, törkeästä sodankäyntirikoksesta ja törkeästä ihmisoikeuksien loukkaamisesta poikkeuksellisissa oloissa. Vangitsemista käsitellään Pirkanmaan käräjäoikeudessa huomenna.

Rikosten epäillään tapahtuneen Liberian sisällissodan aikana vuosina 1999–2003, jolloin epäilty on ollut johtavassa asemassa sierraleonelaisessa, Liberiassakin toimineessa kapinallisryhmässä Revolutionary United Front (RUF).

Esitutkinnassa sovelletaan tekoaikana voimassa ollutta lakia. Nyt vastaavat nimikkeet ovat törkeä sotarikos ja törkeä rikos ihmisyyttä vastaan.

Hänen epäillään sekä tehneen rikoksia että yllyttäneen muita niihin esimiesasemassa ollessaan.

– Vakaviin henkeen, terveyteen, vapauteen ja ruumiilliseen koskemattomuuteen kohdistuneiden epäiltyjen rikosten kirjo on poikkeuksellisen laaja sisältäen muun muassa henkirikoksia, seksuaalista väkivaltaa ja lapsisotilaiden rekrytointia ja käyttöä, kertoo tutkinnanjohtaja rikosylikomisario Thomas Elfgren Keskusrikospoliisista tiedotteessa.

Jutun esitutkinta aloitettiin syksyllä 2018 valtakunnansyyttäjän määräyksestä. Määräys perustuu esitutkinta- ja rikoslakiin sekä Suomea velvoittaviin kansainvälisiin sopimuksiin.

KRP on tehnyt esitutkintaa muun muassa Liberiassa ja Sierra Leonessa ja kuulustellut useita kymmeniä henkilöitä.

– Liberian oikeusviranomaiset ovat tukeneet asian selvittämistä sallimalla Suomen viranomaisten tiedonhankinnan Liberiassa. Esitutkinta jatkuu nyt epäillyn kuulusteluilla sekä syyttäjän ja puolustuksen mahdollisesti pyytämillä lisätutkimuksilla, Elfgren sanoo.

Epäilty on reilut kymmenen vuotta asunut pysyvästi Suomessa. KRP pidätti Tampereella asuvan epäillyn tiistaina.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006435521.html

Otsikkoa updeitattu x3
-NILS-
Surfin' USA - Parasta waterboarding-musaa ikinä

Avatar
On Anoi Kaa
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11798
Liittynyt: To Kesä 23, 2011 8:04 pm
Paikkakunta: Syvä joki

Re: Sotarikoksista epäilty otettu kiinni Tampereella

Viesti Kirjoittaja On Anoi Kaa »

EIIH - ei taas! Onhan jo nähty mitä näistä seuraa eli pelkkää tuskaa, naurettavuutta ja rahanmenoa. Jannu takaisin sinne, missä on rötöstellyt. Siellä ihmisoikeuksien käsitekin on hieman laajempi, ihan kuin miehellä itselläänkin eli näistä syistä ei voida, eikä kannata käsitellä täällä.
Ironiainjektio: Mitä enemmän injektiot, sitä enemmän infektoit (tuore tutkimus). Tästä syystä virustaudit ja syövät saavat usein vallan boostaamisen jälkeen. Olkaa viisaita ja pysähtykää hetkeksi.

Sverdlov
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1386
Liittynyt: Pe Marras 11, 2016 9:28 am

Re: Sotarikoksista epäilty otettu kiinni Tampereella

Viesti Kirjoittaja Sverdlov »

Mutta me molemmat tiedämme että toisin käy. Varsinkin kun nimi Elfgren vilahti jutussa.
Anteeksi nimimerkkini, mutta en tiedä mihin päin sen pitäisi viitata?

KARJU!!
Sofia Karppi
Viestit: 448
Liittynyt: Su Loka 15, 2017 5:51 pm

Re: Sotarikoksista epäilty otettu kiinni Tampereella

Viesti Kirjoittaja KARJU!! »

Tästä ei oo muita seuraamuksia, kun järjetön lasku veronmaksajalle :D :) :D

Avatar
sikakoira
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 25883
Liittynyt: Ke Kesä 07, 2017 8:50 am

Re: Sotarikoksista epäilty otettu kiinni Tampereella

Viesti Kirjoittaja sikakoira »

https://demokraatti.fi/krp-sierraleonel ... -lapsilta/
KRP: Sierraleonelaista miestä epäillään suuresta määrästä murhia – ryhmän tavaramerkki on raajojen katkominen, myös lapsilta
Mies on KRP:n mukaan ollut epäiltyjen rikosten tekoaikaan johtavassa asemassa sierraleonelaisessa, Liberiassakin toimineessa kapinallisryhmässä Revolutionary United Front (RUF). Hänen epäillään tehneen rikoksia ja yllyttäneen muita niihin.

RUF eli Revolutionary United Front on ollut keskeinen osapuoli myös Sierra Leonen sisällissodassa. Se on tullut tunnetuksi raaoista sodankäyntitavoistaan, joihin kuuluu siviilien tappamista, raiskaamista ja kiduttamista.

RUF:n erityinen tavaramerkki on raajojen katkominen sekä aikuisilta että lapsilta. Ryhmä on rahoittanut toimintansa laajalla timanttimyynnillä, josta saadut varat päätyvät aseostoihin.

Poliisin Pirkanmaan käräjäoikeuteen toimittaman vangitsemisvaatimuksen mukaan mies on Gibril Massaquoi. Hän toimi kapinallisryhmän johdossa tiedottajana. Sisällissodan aikana hän antoi useita haastatteluja muun muassa BBC:lle.

– Vakaviin henkeen, terveyteen, vapauteen ja ruumiilliseen koskemattomuuteen kohdistuneiden epäiltyjen rikosten kirjo on poikkeuksellisen laaja sisältäen muun muassa henkirikoksia, seksuaalista väkivaltaa ja lapsisotilaiden rekrytointia ja käyttöä, tutkinnanjohtaja Thomas Elfgren kertoo tiedotteessa.

Poliisin tietojen mukaan 50-vuotias mies on asunut reilut kymmenen vuotta Suomessa.

Elfgren ei avaa tarkemmin epäiltyjä tekoja, jotka sisältyvät rikosnimikkeisiin. Sen hän kuitenkin sanoo STT:lle, että miestä epäillään suuresta määrästä murhia. Hän ei tarkenna tässä vaiheessa mittaluokkaa.

KRP pidätti Tampereella asuneen epäillyn eilen. Epäiltyä vaaditaan vangittavaksi huomenna Pirkanmaan käräjäoikeudessa.

”Asia tuli meidän tietoomme vuonna 2018.”

Asia tutkitaan Suomessa rikosten luonteen vuoksi. Jutun esitutkinta aloitettiin syksyllä 2018 valtakunnansyyttäjän määräyksestä, joka perustuu esitutkinta- ja rikoslakiin sekä Suomea velvoittaviin kansainvälisiin sopimuksiin.

– Asia tuli meidän tietoomme vuonna 2018. Keskusrikospoliisi tutkii tätä sen takia, että valtakunnansyyttäjä teki sitä koskevan määräyksen, että se on tutkittava. Sitä tutkitaan Suomessa, koska Suomen lainsäädäntö velvoittaa siihen. Nämä niin sanotut kansainväliset rikokset tutkitaan tekopaikan laista riippumatta, Elfgren sanoo.

Esitutkintaa on tehty Liberiassa ja Sierra Leonessa ja useita kymmeniä ihmisiä on kuulusteltu.

– Liberian oikeusviranomaiset ovat tukeneet asian selvittämistä sallimalla Suomen viranomaisten tiedonhankinnan Liberiassa. Esitutkinta jatkuu nyt epäillyn kuulusteluilla sekä syyttäjän ja puolustuksen mahdollisesti pyytämillä lisätutkimuksilla, Elfgren sanoo.

STT kertoo epäillyn nimen jo epäilyvaiheessa rikosepäilyn poikkeuksellisen vakavuuden ja miehen aseman vuoksi.
sierra leone epäilty.jpg
sierra leone epäilty.jpg (65.35 KiB) Katsottu 16686 kertaa
Former RUF commander arrested in Finland over war crimes and crimes against humanity allegedly committed in Liberia

On Tuesday, March 10, Gibril Massaquoi, a Sierra Leonean national, was arrested in Tampere, Finland, by the Finnish police who suspect that he committed war crimes and crimes against humanity in Liberia between 1999 and 2003. The crimes he allegedly committed include homicide, sexual violence, and the recruitment and use of child soldiers.
Crédit Alphonze Sesay

Gibril Massaquoi was in the Revolutionary United Front (RUF) inner circle during the Sierra Leonean Civil War – a Lieutenant-Colonel and spokesman of the rebel group – as well as an assistant to the group’s founder, Foday Sankoh.

In 2005, Massaquoi testified in open session before the Special Court for Sierra Leone (SCSL) in the case against members of Sierra Leone's former Armed Forces Revolutionary Council (AFRC) – a rebel group that allied itself with the RUF rebels in the late 1990s.

As part of their regular investigation and documentation efforts, Civitas Maxima and its Liberian sister organization, the Global Justice and Research Project (GJRP), found evidence that Massaquoi had allegedly committed, overseen, and ordered international crimes in Liberia during the Second Civil War.

Civitas Maxima and the GJRP submitted information regarding Massaquoi’s alleged involvement in mass atrocities in Liberia to the authorities in Finland, where he resides. Information about Massaquoi’s presence in Finland appeared online as early as 2010.

The Liberian authorities’ support of this case should be applauded, as they collaborated with the Finnish authorities during the investigation.

Civitas Maxima and the GJRP also congratulate the Finnish authorities on their diligence and commitment to this investigation.

Fayah Williams, Deputy Director of the GJRP said: “The latest news regarding the arrest of Mr Gibril Massaquoi in Finland is a huge step towards addressing the issue of accountability for past crimes committed during the two bloody civil wars in Liberia. It brings hope to all those who were victimized as a result of the civil wars. This arrest also indicates that justice does not discriminate based on nationality.”

This is the 7th arrest of an alleged war criminal by authorities in 6 different countries on 2 continents that was prompted by information collected by Civitas Maxima and the GJRP – whose work has also contributed to two convictions of Liberian war criminals in the U.S. Nobody has ever been tried for war-related crimes on Liberian soil.

The historic trial of Alieu Kosiah, a former commander of the United Liberation Movement of Liberia for Democracy (ULIMO) rebel group, is scheduled to commence on April 14 and conclude on April 30 2020 in Bellinzona, Switzerland. Two of Civitas Maxima’s lawyers directly represent 4 plaintiffs in the case. It will be the first trial for war crimes in front of the Swiss Federal Criminal Court.
Historical Context

Liberia saw two consecutive civil wars (1989-1996 and 1999-2003), the first of which was initiated when Charles Taylor’s National Patriotic Front of Liberia (NPFL) invaded the country in December 1989.

In March 1991, the fighting spilled over into neighboring Sierra Leone when the Revolutionary United Front (RUF), with support from the NPFL, invaded Sierra Leone in an attempt to overthrow the government. The civil war in Sierra Leone ended in 2002.

During the Liberian and Sierra Leonean civil wars, hundreds of thousands of civilians were killed. These conflicts were characterized by mass atrocities against the civilian population, including rampant sexual violence, mass killings, amputations and mutilations, slavery, torture, cannibalism, and the widespread use of child soldiers.

Despite some fallouts between the two groups, the NPFL and RUF stayed closely connected throughout the Sierra Leonean Civil War – exchanging arms and ammunition for diamonds – especially once Charles Taylor was elected President of Liberia in 1997. There was also a continuous exchange of fighters and leaders between the two rebel groups.

Charles Taylor was convicted by the Special Court for Sierra Leone (SCSL) in 2012 for aiding, abetting, and planning the commission of war crimes and crimes against humanity in Sierra Leone by the RUF.
https://www.civitas-maxima.org/sites/de ... 020_cm.pdf
http://www.kehitystutkimus.fi/conference/archives/623
INEQUALITY REVISITED: In Search of Novel Perspectives on an Enduring Problem

Kuvan kokoa kohtuullistettu
-NILS-
Viimeksi muokannut sikakoira, Ke Maalis 11, 2020 8:47 pm. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Maailma avautuu aivan toisella tavalla kuin jos yritätte rakentaa kuvaa maailmasta pelkän suomalaisen valtamedian varassa Se kuva on täysin virheellinen ja harhainen tarkoituksellisesti Se on mediapoolin ja hybridikeskuksen hybridisotaa teitä kohti

Gurney
Axel Foley
Viestit: 2494
Liittynyt: Ti Huhti 02, 2013 9:37 am

Re: Sotarikoksista epäilty otettu kiinni Tampereella

Viesti Kirjoittaja Gurney »

Tämäkin oli varmaan ilmarisen marjanpoimija.
Jos tosiasiat näyttävät olevan keskenään ristiriidassa, se tarkoittaa sitä, että joku niistä ei ole tosiasia

Iivis
Perry Mason
Viestit: 3946
Liittynyt: Ti Kesä 23, 2015 11:50 am

Re: Sotarikoksista epäilty otettu kiinni Tampereella

Viesti Kirjoittaja Iivis »

Ei taatusti karkoiteta tätä terroristia tuomion jälkeen, kun on ehtinyt jo 10 vuotta rakentaa elämäänsä täällä.

L'amourha
Jessica Fletcher
Viestit: 3070
Liittynyt: To Elo 24, 2017 8:02 pm

Re: Sotarikoksista epäilty otettu kiinni Tampereella

Viesti Kirjoittaja L'amourha »

Oikein kiva veijari haavissa. Oon lueskellut Charles Taylorin oikeudenkäynnin todistajanlausuntoja, siellä olis bodycount 32 toistaiseksi tällä "tamperelaismiehellä", joukossa oma veli, serkku ja imeväisikäinen vauva jota tää hakkas seinää vasten.
Surfin' USA - Parasta waterboarding-musaa ikinä

Väkivallantarkastaja
Roger Murtaugh
Viestit: 899
Liittynyt: Ke Kesä 20, 2018 12:28 pm

Re: Sotarikoksista epäilty otettu kiinni Tampereella

Viesti Kirjoittaja Väkivallantarkastaja »

L'amourha kirjoitti:
Ke Maalis 11, 2020 9:14 pm
Oikein kiva veijari haavissa. Oon lueskellut Charles Taylorin oikeudenkäynnin todistajanlausuntoja, siellä olis bodycount 32 toistaiseksi tällä "tamperelaismiehellä", joukossa oma veli, serkku ja imeväisikäinen vauva jota tää hakkas seinää vasten.
Mitenköhän käy kun oikeuteen mennään? Jotenkin tuntuu, että kun aikaa on kulunut tuonkin verran, niin mahdetaanko saada riittävät todisteet tuomioon asti.
Marttyyrikohtaloni on verrattain mitätön. En viitsi uhriutua.

Iivis
Perry Mason
Viestit: 3946
Liittynyt: Ti Kesä 23, 2015 11:50 am

Re: Sotarikoksista epäilty otettu kiinni Tampereella

Viesti Kirjoittaja Iivis »

KRP pidätti Tampereella julman sotilasjuntan avainmiehen – tässä on törkeistä raiskauksista ja murhista epäilty sotarikollinen

Tänään klo 19:29

Gibril Massaquoita, 50, epäillään osallisuudesta mielettömyyksiin, joita käsiteltiin aikanaan myös YK:n sotarikostuomioistuimessa.
Suomella on hallussaan entinen kapinallisjohtaja, joka osallistui veriseen sisällissotaan Liberiassa.

Iltalehden tietojen mukaan Gibril Massaquoi toimi RUF:n julkisena puhemiehenä vuodesta 1997 alkaen.

Keskusrikospoliisi on puolitoista vuotta tutkinut Suomen oloissa täysin poikkeuksellista rikosasiaa, jossa sierraleonelaismiestä epäillään useista murhista, seksuaalirikoksista ja muista ihmisoikeusloukkauksista. KRP tiedotti keskiviikkona, että mies on toiminut merkittävässä roolissa Revolutionary United Front -kapinallisryhmässä vuosina 1999–2003, jolloin käytiin Liberian toista sisällissotaa.

Epäilty on nimeltään Gibril Ealoghima Massaquoi, 50. Poliisi ei kommentoi miehen henkilöllisyyttä, mutta asia käy ilmi käräjäoikeuden pakkokeinoasiakirjojen julkisista tiedoista.

Iltalehden selvityksen mukaan kyse on samasta miehestä, joka toimi sisällissodan aikaan RUF:n julkisuudessa esiintyvänä puhemiehenä. Useita ryhmän sotilasjohtajia tuomittiin aikanaan sotarikoksista ja rikoksista ihmisyyttä vastaan. Yleisradion vuoden 2003 artikkelin mukaan Massaquoi joutui kiinniotetuksi prosessissa, jossa myös YK perusti sotarikostuomioistuimen Sierra Leonea varten.

Toimitus julkaisee epäillyn nimen poikkeuksellisesti jo esitutkintavaiheessa, koska kyse on yhteiskunnallisesti ja kansainvälisesti merkittävästä rikosasiasta.

Toimi viestinviejänä asetoimituksissa
Sotarikosoikeudenkäynnissä kerrottiin aikanaan, että Massaquoi toimi muun muassa eräänlaisena kapinallisjohdon sisäisenä tiedottajana. Yli 50 vuoden vankeuteen tuomittu RUF-komentaja Issa Sesay kertoi Massaquoin silloisesta osallisuudesta oikeudessa. KRP:n epäilty toimi tuolloin viestinviejänä Sesayn ja RUF:n ylimmän johtajan, koko sisällissodan aloittaneen Foday Sankohin kanssa.

– Sankoh lähetti Massaquoin tapaamaan kenraali Diendereä ja Ibrahim Bahia, jotta he saisivat järjesteltyä [RUF:lle] aseistusta ja ammuksia. Sankoh ohjeisti Johnny Paul Koromaa antamaan rahoitusta tilauslennolle, jolla aseet tuotaisiin Sierra Leoneen, Sesay kertoi.

Koroma oli Sierra Leonen entinen valtionpäämies, joka lähti sodan jälkeen maanpakoon ja julistettiin kuolleeksi.

Vanhojen oikeudenkäyntiä käsittelevien yliopistoasiakirjojen mukaan Massaquoi tuli itsekin kuulluksi käsittelyissä. Massaquoi väitti joutuneensa siviilinä RUF:n kaappaamaksi vuonna 1991. Massaquoi kertoi yrittäneensä ensin paeta, mutta sen jälkeen hän huomasi ylenevänsä kapinallisten hierarkiassa. Mies asioi jatkuvasti RUF:n ylimmän johdon kanssa.

Silpomista ja raiskauksia
Massaquoista tuli kapinallisten julkinen puhemies vuonna 1997. Mies on kertonut tietoja useista korkean luokan tapaamisista, joissa muun muassa suunniteltiin Freetownin kaupungin valtaamista, sotilasoperaatioita, aseistuksen maahantuontia ja mahdollisia rauhanneuvotteluja.

Asiakirjan mukaan Massaquoita epäiltiin osallisuudesta sotarikoksiin, mutta tuomioistuin kuuli häntä todistajana.

RUF kävi sotaa verisellä ja julmalla tavalla. Kapinalliset syyllistyivät siviiliväestön joukkoraiskauksiin ja vankien silpomiseen. RUF käytti tuhansia lapsisotilaita, joita turrutettiin kestämään sodan kauhuja. Kapinalliset silpoivat raskaana olleiden naisten vatsoja ja leikkasivat vangeiltaan raajoja irti.

Liberian toisessa sisällissodassa kuoli arviosta riippuen jopa 300 000 ihmistä.

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/db0c ... 99e92dae0a

L'amourha
Jessica Fletcher
Viestit: 3070
Liittynyt: To Elo 24, 2017 8:02 pm

Re: Sotarikoksista epäilty otettu kiinni Tampereella

Viesti Kirjoittaja L'amourha »

Noin se oikeus toimii maailmalla. Kun pystyt todistamaan isompia poikia vastaan, saat omat pikku kolttosesi anteeksi.
Surfin' USA - Parasta waterboarding-musaa ikinä

Avatar
Villeri
Adrian Monk
Viestit: 2998
Liittynyt: Ke Joulu 26, 2018 8:40 am

Re: Sotarikoksista epäilty otettu kiinni Tampereella

Viesti Kirjoittaja Villeri »

Väkivallantarkastaja kirjoitti:
Ke Maalis 11, 2020 9:57 pm
L'amourha kirjoitti:
Ke Maalis 11, 2020 9:14 pm
Oikein kiva veijari haavissa. Oon lueskellut Charles Taylorin oikeudenkäynnin todistajanlausuntoja, siellä olis bodycount 32 toistaiseksi tällä "tamperelaismiehellä", joukossa oma veli, serkku ja imeväisikäinen vauva jota tää hakkas seinää vasten.
Mitenköhän käy kun oikeuteen mennään? Jotenkin tuntuu, että kun aikaa on kulunut tuonkin verran, niin mahdetaanko saada riittävät todisteet tuomioon asti.
Vaikuttaisi sen tason toimijalta, että todisteet löytyvät kyllä. Mutta löytyvätkö miljoonalla vai viidellä ja täytyykö käräjien tutustua tapahtumiin tekopaikalla?

Mutta mitä Gibril on tehnyt Tampereella? Onko vedetty lapsille bongorumpukurssia tai käyty kertomassa Sierra Leonen rikkaasta kulttuurista, jossa yhteisöllisyys on vielä tallella? Näkyi ainakin antaneen manselaiselle urheiluliikkeelle positiivista palautetta reippaasti omalla nimellään!

Jos joku tietää äijän toiminnasta Mansessa, niin olisi todella mielenkiintoista tietää. Miten tullut maahan? Onko toiminut aivan avoimesti omalla nimellään? Mitä tehnyt?

Omana kysymykseni kysyisin, mitä Supo on tehnyt? Saako Suomeen kyselemättä tulla maasta, jossa tehdään etnisiä puhdistuksia? No joo, toki ISIS ja Syyrian sota antavat vastauksen: totta kai saa!

Avatar
sikakoira
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 25883
Liittynyt: Ke Kesä 07, 2017 8:50 am

Re: Sotarikoksista epäilty otettu kiinni Tampereella

Viesti Kirjoittaja sikakoira »

^
http://www.kehitystutkimus.fi/conference/archives/623
Rauhan tutkimusta ja kehitystä ollut ainakin mukana koordinoimassa 2010 :lol:
Working Group 7
Posted on February 25, 2010 by admin
Working Group 7: Peace Research and Development

Chair: Prof. Tuomo Melasuo (tuomo.melasuo[at]uta.fi)
Coordinator: Mr Gibril Massaquoi (gibmass[at]yahoo.com)

This working group discussed and analyzed the challenges of achieving sustainable peace and development in democratic and authoritarian regimes as well as in post-conflict environments. It was generally found that human security needs are as challenging to address in post-conflict settings as in democratic systems. Issues such as dictatorship, development, unequal wealth-sharing and energy security (water and fuel) constitute a challenge to growing human development needs. It was suggested that dictatorship in some cases brings equal – if not more – development than some democratic governance systems, and that conflict can bring about development just as development interventions can contribute to conflict in certain cases as well.

The working group concluded that conflicts have different existential dimensions depending on the diverse social, cultural, economic, historical and political origins of the conflict. However, what is needed is an emphasis on addressing human development needs without gender bias or the marginalization of some sectors of society. This will require effective monitoring practices and good governance considerations including transparency and accountability to be addressed. Overall, it became clear that peace research should be mainstreamed as a cross-cutting area of study across the wide range of theoretical and more practice-oriented approaches to promoting development. This is because the local and international dimensions of development are increasingly connected, and the reciprocal relation between peace research and development is of growing importance.

– Proceedings by Gibril Massaquoi
Tampereen yliopiston kanssa ollut siis ainakin tekemisissä tuolloin
Maailma avautuu aivan toisella tavalla kuin jos yritätte rakentaa kuvaa maailmasta pelkän suomalaisen valtamedian varassa Se kuva on täysin virheellinen ja harhainen tarkoituksellisesti Se on mediapoolin ja hybridikeskuksen hybridisotaa teitä kohti

jaskajokunen
Jane Marple
Viestit: 1053
Liittynyt: To Touko 15, 2014 4:20 pm

Re: Sotarikoksista epäilty otettu kiinni Tampereella

Viesti Kirjoittaja jaskajokunen »

https://information.tv5monde.com/afriqu ... ria-351024

59e5b4e1d00d2a389d4feaeb7d142995b9d6367a.jpg
59e5b4e1d00d2a389d4feaeb7d142995b9d6367a.jpg (81.26 KiB) Katsottu 16689 kertaa
Kuvan kokoa kohtuullistettu
-NILS-

Avatar
Villeri
Adrian Monk
Viestit: 2998
Liittynyt: Ke Joulu 26, 2018 8:40 am

Re: Sotarikoksista epäilty otettu kiinni Tampereella

Viesti Kirjoittaja Villeri »

sikakoira kirjoitti:
To Maalis 12, 2020 2:26 am
^
http://www.kehitystutkimus.fi/conference/archives/623
Rauhan tutkimusta ja kehitystä ollut ainakin mukana koordinoimassa 2010 :lol:
----
Working Group 7
Posted on February 25, 2010 by admin
Working Group 7: Peace Research and Development

Chair: Prof. Tuomo Melasuo (tuomo.melasuo[at]uta.fi)
Coordinator: Mr Gibril Massaquoi (gibmass[at]yahoo.com)
Gibril on ollut RFU:n puhemies, antanut haastatteluja BBC:lle, mies on toiminut Suomessa omalla nimellään - kaikki faktat olisivat olleet saatavissa yhdellä googletuksella.
Lainausta lyhennetty. RFU yhteys selviää vähemmälläkin lainaamisella.
-NILS-

Vastaa Viestiin