Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Sana on vapaa jos netiketti on hallussa.

Valvoja: Moderaattorit

Avatar
MissMallard
Axel Foley
Viestit: 2468
Liittynyt: Ke Syys 16, 2015 4:24 pm

Re: Koronavirus - Useita kaupunkeja suljettu Kiinassa, tauti levinnyt Eurooppaan

Viesti Kirjoittaja MissMallard »

Juu, mutta SARS ja Ebola jo vanhoja "vitsejä" vuonna 2017 kun tuo artikkeli on julkaistu. Eli tuolloin 2017 on todettu että myös seuraava pandemia tulee lähtemään lepakoista. Seuraava pandemia on siis yhtä kuin koronapandemia. Että kyllä tästä orastavaa tietoa/aavistelua on ollut jo 2017.

wretch
Javier Pena
Viestit: 1734
Liittynyt: La Elo 18, 2007 11:52 pm
Paikkakunta: Nekropolis

Re: Koronavirus - Useita kaupunkeja suljettu Kiinassa, tauti levinnyt Eurooppaan

Viesti Kirjoittaja wretch »

MissMallard kirjoitti:
La Huhti 04, 2020 10:28 pm
Juu, mutta SARS ja Ebola jo vanhoja "vitsejä" vuonna 2017 kun tuo artikkeli on julkaistu. Eli tuolloin 2017 on todettu että myös seuraava pandemia tulee lähtemään lepakoista. Seuraava pandemia on siis yhtä kuin koronapandemia. Että kyllä tästä orastavaa tietoa/aavistelua on ollut jo 2017.
Niin sanout vanhat vitsit osoittivat ensimmäistä kertaa mihin näillä viruksilla on potentiaalia.

Avatar
meitzi
Alibin Kestotilaaja
Viestit: 5116
Liittynyt: La Loka 18, 2008 8:17 am

Re: Koronavirus - Useita kaupunkeja suljettu Kiinassa, tauti levinnyt Eurooppaan

Viesti Kirjoittaja meitzi »

Isovaalea kirjoitti:
La Huhti 04, 2020 7:36 pm
Anoteus kirjoitti:
La Huhti 04, 2020 6:58 pm
Osa ruuasta uhkaa loppua koronan vuoksi – Suomi suunnittelee tilauslentoja ukrainalaisille työntekijöille
https://yle.fi/uutiset/3-11290941?origin=rss

Kuinka vitun paljon pitää vetää välistä ettei mukamas ole varaa palkata kotimaasta työvoimaa?? Kumman vika valtion vai työnantajan? Täyttyykö tuolla työehtosopimukset? Koko ajan tungetaan koronaa joka paikkaan ettei mukamas voisi tehdä töitä
Ei tuo maa- ja puutarhatalous Suomessa mikään kultakaivos ole
Jotain on muuttunut muutamassa vuosikymmenessä. Siinä kun varsinkin mansikkatarhat olivat halutuimmat kesätyöpaikat kovien ansioiden vuoksi, niin nyt ei ole varaa maksaa edes sitä oman alansa minimiä.
Työtön hullu ja eläkeläinen - Takkunatsi

wretch
Javier Pena
Viestit: 1734
Liittynyt: La Elo 18, 2007 11:52 pm
Paikkakunta: Nekropolis

Re: Koronavirus - Useita kaupunkeja suljettu Kiinassa, tauti levinnyt Eurooppaan

Viesti Kirjoittaja wretch »

En oikein tiedä mitä ajatella.
Lääkärit päättivät rajata 8-vuotiaalta monivammaiselta pojalta hengityskonehoidon epidemian keskellä – TAYS kieltää koronan vaikuttaneen päätökseen

Vammaisperheyhdistyksen mukaan monissa perheissä pelätään tällä hetkellä koronan vaikutuksia hoidon saamiseen.

Tampereen yliopistollinen sairaala (TAYS) antoi viime viikolla päätöksen, jossa 8-vuotiaalta monivammaiselta lapselta rajattiin pois hengityskonehoito, mikäli hänen vointinsa huononee. Perheen mukaan lääkäri viittasi päätöksestä kertoessaan koronatilanteeseen.

Potilasasiakirjoissa hoidon rajoittamista perustellaan sillä, ettei se paranna ennustetta ja aiheuttaa lapselle kohtuutonta lisärasitusta.

Perhe kertoo vastustaneensa päätöstä, mutta lääkärit eivät muuttaneet kantaansa.

8-vuotias lapsi oli viime viikolla rs-viruksen ja keuhkokuumeen vuoksi TAYSissa tehohoidossa. Hän sai myös hengityskonehoitoa.

Äiti esiintyy jutussa nimettömänä turvatakseen lapsensa yksityisyyden. Lapsella on liikunta- ja kehitysvamma ja hän sairastaa epilepsiaa.

Ennen kuin lapsi siirrettiin oman alueensa keskussairaalaan hoidettavaksi TAYSin teho-osaston lääkäri ilmoitti äidille, että jatkossa hengityskonehoitoa ei enää anneta, mikäli lapsen vointi romahtaa tai hän sairastuu hengitystieinfektioon.

– Lääkäri kertoi, että näin on päätetty useamman lääkärin kanssa ja se on lapsen kiduttamista. Lisäksi lääkäri sanoi vielä samalla, että kun maailman tilanne on nyt tämä, äiti kertoo.

Äiti kertoo, että lääkäri painotti “maailman tilannetta” keskustelussa kahteen otteeseen.

Ylilääkäri: “Se voi olla väärinkäsitys”
TAYSin tehohoidosta vastaava ylilääkäri Sari Karlsson kertoo, ettei hän tunne tapausta yksityiskohtaisesti. Ylilääkäri pitää kuitenkin selvänä, ettei osastolla ole tehty hoidonrajauspäätöksiä etukäteen koronaepidemian vuoksi.

– Jos näin on sanottu, niin se voi olla väärinkäsitys. Emme tietenkään voi tehdä hoitolinjauksia jonkun uhkaamassa olevan tilanteen takia etukäteen, vaan hoidon rajaukset ovat potilaiden vaikeista tilanteista johtuvia.

Karlsson painottaa, että tehohoidossa hoidetaan yhtä lailla koronasta kuin muistakin sairauksista kärsivät potilaat. TAYSin tehohoidossa on vielä toistaiseksi tilaa.

– Pidämme kaikkia potilaita tasaveroisina eli potilas otetaan hoitoon samoin kriteerein riippumatta siitä, onko hänellä koronainfektio vai muu syy hoitoon, jos hänen arvioidaan hyötyvän tehohoidosta. Tämä tilanne ei ole muuttanut sitä linjausta.

Yle tavoitti myös lääkärin, joka kertoi hoidonrajauspäätöksestä perheelle. Hän ei kuitenkaan voi kommentoida salassa pidettäviä tietoja.

– Yleisellä tasolla voin kommentoida että pandemiatilanne ei ole vaikuttanut lasten hoitoon tai sen toteuttamiseen, lääkäri toteaa.
Hoidosta keskusteltu vain kuukausi sitten

Äidin mukaan perhe kävi vain kuukausi sitten paikallisessa keskussairaalassa omalääkärin kanssa läpi lapsen hoitoa koskevat rajaukset. Perhe asuu Tampereen ulkopuolella.

Omalääkärin kanssa oli sovittu, että mikäli lapsen sydän pysähtyy, hoitoa ei anneta. Muutoin vanhemmat ovat toivoneet aktiivista hoitoa ja myös hengityskonehoitoa.

– Tämä toive on ollut voimassa viimeiset neljä vuotta ja tästä keskusteltiin ihan vasta. Sovittiin, että kaikki muu tehdään, paitsi jos sydän pysähtyy, äiti kertoo.

Yle on nähnyt potilasasiakirjan, jossa kerrotaan TAYSin päätöksestä rajata lapsi pois invasiivisesta hengityskonehoidosta. Päätös on tehty viime viikolla.

Potilasasiakirjassa päätöstä perustellaan sillä, ettei se paranna ennustetta ja on kohtuuttomasti lisärasitusta aiheuttavaa.

Yle on nähnyt dokumentaatiota myös vanhempien tahdosta, jossa nimenomaan toivotaan lapselle hengityskonehoitoa, mikäli tilanne sitä vaatii.

Perheen äiti on tilanteesta järkyttynyt. Hän kertoo, että lapsi on saanut elämässään kaksi kertaa hengityskonehoitoa, ja hoito on molemmissa tapauksissa auttanut. Äidin mukaan lapsen voinnissa ei ole tapahtunut mitään merkittävää muutosta, jonka vuoksi voisi olettaa, ettei hengityskonehoito enää tehoa.

Ensimmäisen kerran lapsi joutui hengityskonehoitoon 4-vuotiaana, kun hän sairastui influenssaan. Myös tuolloin äiti kertoo joutuneensa taistelemaan pojan tehohoidon puolesta.

– Sen jälkeen kävimme nämä hoidon rajaukset läpi omalääkärin kanssa, jotta emme enää koskaan joutuisi siihen tilanteeseen eli taistelemaan hengityskonehoidon puolesta. Silloisen hengityskonehoidon jälkeen lapsi oli neljä vuotta terveenä, kunnes nyt sai rs-viruksen.

Äiti kertoo, että poika on tällä hetkellä kotona toipilaana, mutta hänen vointinsa on hyvä.

Perhe aikoo kannella
Perhe on ollut jo yhteydessä potilasasiamieheen hoidonrajoituspäätöksestä. Muuta keinoa asian kumoamiseen ei kuitenkaan vaikuta olevan kuin kantelu.

Myös omalääkäri on kertonut, ettei heillä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin noudattaa TAYSin päätöstä, sillä lapsen omassa keskussairaalassa ei voida antaa lasten tehohoitoa.

Äiti on tekemässä asiasta muistutuksen TAYSiin ja hän aikoo kannella asiasta paikalliseen aluehallintovirastoon ja Valviralle.

– Me emme tule tätä hyväksymään, mutta näissä kanteluissa voi mennä kuukausia ennen kuin ne käsitellään. Entä jos tulee tilanne, että lapsi tarvitsee hengityskonehoitoa sitä ennen? Tämä tilanne on niin ahdistava kuin voi vain olla

Järjestön tiedot kohauttivat
Keskustelu kehitysvammaisten oikeudesta tehohoitoon nousi julkisuuteen maanantaina, kun vammaisten ihmisoikeusjärjestö Kynnys ry julkaisi aiheesta tiedotteen.

Järjestö kertoi saaneensa useista luotettavista lähteistä tietoja, joiden mukaan joillain alueilla kehitysvammaisten asumisyksiköiden osalta olisi tehty ennakoivasti päätöksiä siitä, ettei asukkaita otettaisi tehohoitoon mahdollisissa koronavirustapauksissa.

Tiedotteessa kerrottiin myös, että eräs palveluntilaaja oli etukäteen pyytänyt asumisyksikön johdolta asukaslistaa ja arviota siitä, ketkä eivät tulisi saamaan hoitoa.

Yle pyysi Kynnys ry:ltä lisätietoja tai kommenttia tiedotteessa kerrottuihin asioihin. Kynnys kieltäytyi haastattelupyynnöistä.

– Vammaisten perus- ja ihmisoikeusjärjestönä seuraamme asiaa edelleen tarkasti, mutta emme halua julkaista nyt yksityiskohtaisempia tietoja asian arkaluontoisuuden takia, kirjoitti Kynnys ry:n toiminnanjohtaja Antti Tuononen sähköpostitse.

Kehitysvammaisten tukiliitto ry vahvistaa Ylelle saaneensa yhden samankaltaisen yhteydenoton, mistä Kynnys kertoo tiedotteessaan. Heillä on tiedossaan ainoastaan yksi asumispalveluyksikkö, jossa näin olisi toimittu.

Tukiliiton mukaan kunnan vammaispalvelujen päällikkö pyysi yksityisen 15-20 asukkaan yksikön esimieheltä nimilistaa henkilöistä, joille ei annettaisi tehohoitoa. Esimies kauhistui vaatimuksesta. Tukiliitto ei kerro mistä kunnasta on kyse.

Esimies ei ole lääkäri, vaan sosiaalihuollon ammattilainen. Tehohoidon rajaamisesta voi päättää vain lääkäri, mutta lääkärin tulisi keskustella asiasta potilaan ja omaisten kanssa.

Ylen tietojen mukaan kunta vaati vastaavia nimilistoja myös omista kehitysvammaisten yksiköistään. Yle ei ole saanut selvitettyä, missä kunnassa määräykset mahdollisesti annettiin.

Sosiaali- ja terveysministeriö STM selvittää tapausta. Myös Valvira on ottanut Kynnyksen kertomat tiedot selvitettäväkseen.

STM julkaisi perjantaina tiedotteen (siirryt toiseen palveluun), jossa painotettiin ettei vammaisia henkilöitä rajata pois tehohoidosta. Ministeriö kertoi tekevänsä yhteistyötä valtakunnallisten vammaisjärjestöjen kanssa varmistaakseen vammaisten henkilöiden suojelun ja turvallisuuden koronavirustilanteessa.

Sosiaalietiikan professori ja Etenen puheenjohtaja Jaana Hallamaan mukaan mikäli Kynnyksen tiedot pitävät paikkansa, asiassa on toimittu väärin. Etene on valtioneuvoston asettama asiantuntijaryhmä, joka käsittelee sosiaali- ja terveysalan eettisiä kysymyksiä.

– Hoitava lääkäri tekee päätökset siinä tilanteessa, jossa hoito on tarpeen, eikä etukäteen. Hoitolinjaus on eri asia. Jos lääkäri on sitä mieltä, että jostakin toimista ei ole hyötyä ja se halutaan laittaa hoitolinjaukseen, se pitäisi keskustella omaisten ja potilaan kanssa.

Professori pelkää syrjivien asenteiden voimistuvan
Vammaisten oikeuksiin erikoistuneen lakimiehen Jukka Kumpuvuoren mukaan hänelle on tullut muutamia yhteydenottoja, joissa on koettu syrjintää kehitysvammaisuuden perusteella tehohoidon saamisessa koronan aikana.

– Se liittyy lähinnä siihen, että näitä paikkoja ilmeisesti nyt varaillaan tulevaa varten. Siivotaan tilaa tehohoidosta ja palliatiivisesta hoidosta. Se on tietysti jäävuoren huippu, ne jotka ovat yhteydessä, Kumpuvuori toteaa.

Kumpuvuoren mukaan on selvää, että yhteiskunnassa on syrjiviä asenteita vammaisia kohtaan. Pelko on, että nyt asenteet nousevat pintaan, jos joudutaan tekemään valintoja esimerkiksi tehohoitoon pääsystä.

– Olen erityisen huolestunut. Joka ikisessä tiedotustilaisuudessa painotetaan, että suojellaan riskiryhmiä, mutta meneekö se näiden asenteiden kanssa yhteen, Kumpuvuori kyseenalaistaa.

Professori Jaana Hallamaa allekirjoittaa väitteen kehitysvammaisia syrjivistä asenteista. Hallamaan mukaan epidemiatilanteessa riski on, että asenteet voimistuvat.

– Se korostuu heti, kun avuntarvitsijoita on enemmän. Sehän näkyy heti siinä, miten uutisoidaan poikkeuksellisista työoloista. Kaikkihan on täynnä meidän keskiluokkaisten hyvin toimeentulevien työskentelyä, eikä sitä missä lapset ovat heitteillä ja vanhemmat ryyppäävät.

Hallamaan mukaan TAYSin tapaus kuulostaa siltä, että on varauduttu johonkin, joka ei ole vielä käsillä.

– Pitäisikö meidän tehdä niin, että meillä pitäisi olla koko ajan yksi hengityskone vapaana, koska presidentti Niinistö saattaa tarvita sitä? Tämä on nyt äärimmäinen juttu, mutta ainahan voisi kieltää (tehohoidon) maailman tilaan vedoten, koska aina on olemassa sellaisia, jotka todennäköisesti tarvitsevat sitä enemmän.

Yhdistys vaatii selkeyttä lakiin
Vammaisperheyhdistys Jaatinen ry:n projektipäällikkö Miina Weckroth on seurannut vuosia keskustelua vammaisia koskevista hoidon rajauksista.

Yhdistys on peräänkuuluttanut jo pitkään selkeyttä lakiin hoidon rajaamisesta.

– Käytännössä tällä hetkellä lopullisen päätöksen tekee lääkäri, vaikka omaisten mielipide asiassa pitäisi ottaa huomioon, Weckroth kertoo.

Hänen mukaansa hoidon rajaamiseen ja elvytyskieltoon liittyvät päätökset voivat olla myös ongelmallisia siksi, että jopa saman sairaalan lääkärit ovat tulkinneet esimerkiksi ei elvytetä -päätöksen sisältöä eri tavoin.

– Tiedossamme on tilanteita, joissa ei elvytetä -päätöstä tulkittiin niin, että kaikki elämää ylläpitävät hoidot rajattiin pois. Se tarkoittaa esimerkiksi sitä, että ei anneta antibioottia, ei nesteytystä tai ei happea. Siinä tilanteessa lapsi voisi menehtyä vaikka ripulitautiin.

Eduskunnan oikeusasimies linjasi vuonna 2009, ettei vammaisuus ole peruste rajata potilasta elvytyksen tai tehohoidon ulkopuolelle. Oikeusasiamies antoi asiasta huomautuksen HUSille. HUSin ylilääkäri oli ohjeistanut sairaahoitopiirissä, että “vaikeasti kehitysvammaiset eivät yleensä kuulu tehohoidon piirin.”

Korona aiheuttaa pelkoa perheissä
Weckrothilla on myös omakohtaista kokemusta siitä, että terveydenhuollossa on haluttu rajata oman lapsen hoitoa. Hänellä on vaikeasti vammainen tytär.

– Silloin kun tytär sairastui keuhkokuumeeseen, niin lääkärit halusivat käydä näitä hoidonrajaamiskeskusteluita. Ne ovat vanhemmille äärettömän raskaita.

Weckroth kertoo alkaneensa kieltäytyä näistä keskusteluista. Nyt pariin vuoteen kutsua ei ole enää tullut.

Hänen mukaansa monissa vammaisten lasten perheissä pelätään tällä hetkellä koronan vaikutuksia.

– Sydän kylmänä tässä seurataan, kun tiedetään, että monille vammaisten lasten vanhemmille on arkipäivää, että hoidosta joutuu taistelemaan. Ja tiedetään, että vammaisille halutaan tehdä näitä hoidonrajaamispäätöksiä.

Weckrothin mukaan on todella tärkeää, että hoidonrajausten terminologia, periaatteet ja käytännöt selvitetään avoimesti.

– Niin kauan kun avoimesti laadittuja linjauksia ei ole, tulee hoidonrajausten tekemiseen suhtautua hyvin varovasti.

https://yle.fi/uutiset/3-11292537

4.4.2020 klo 16.30

Avatar
sikakoira
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 25883
Liittynyt: Ke Kesä 07, 2017 8:50 am

Re: Koronavirus - Useita kaupunkeja suljettu Kiinassa, tauti levinnyt Eurooppaan

Viesti Kirjoittaja sikakoira »

https://tekniikanmaailma.fi/koronatartu ... n-kantaja/
Koronatartunnan saaneiden kontakteja voidaan pian selvittää kännykän avulla myös Euroopassa – Viranomainen voi varoittaa kaikkia, jotka olivat sairastuneen lähellä
Kuva
Eurooppalainen teknologiatyöryhmä ilmoitti keskiviikkona saavansa ensi viikolla valmiiksi älypuhelinten avulla toimivan järjestelmän, jolla voidaan tunnistaa koronavirustartunnalle alttiiksi joutuvia ihmisiä ja hidastaa COVID-19-epidemian kulkua.

Työryhmä on nimeltään ”Pan-European Privacy Preserving Proximity Tracing” eli suomeksi ”Yleiseurooppalainen yksityisyyden säilyttävä läheisyyden seuranta”. Lyhennettä PEPP-PT käyttävään työryhmään kuuluu 130 tutkijaa kahdeksasta maasta.

Tartunnan saaneiden ihmisten ja heidän kontaktiensa jäljittämistä on harjoitettu muun muassa Etelä-Koreassa ja Singaporessa hyvin tuloksin. PEPP-PT-ryhmä on ottanut mallia Aasian maista, mutta euroopalaiseen tyyliin se korostaa seurattavien henkilöiden yksityisyyden suojaa.

Aasian maissa paikannuksen avulla tunnistetut ihmiset on voitu hakea pois julkisilta paikoilta ja määrätä heidät karanteeniin. Tällainen toiminta ei ole Euroopassa sopivaa yksilönvapauksia korostavien tietosuojalakien vuoksi.

PEPP-PT-JÄRJESTELMÄN tarkoitus on käyttää bluetooth-tekniikkaa, jonka avulla voidaan rekisteröidä ihmisten välisiä lähikontakteja. Älypuhelimissa vakiovarusteena oleva bluetooth on tarkempi kuin esimerkiksi satelliitteja käyttävä GPS-paikannus.

COVID-19-tautia aiheuttava uusi koronavirus voi levitä oireettoman kantajan mukana useita päiviä ennen kuin henkilö huomaa saaneensa oireita. Varoituksia ja suojautumiskehotuksia voidaan lähettää sairastuneen lähellä olleille muille ihmisille välittömästi sen jälkeen, kun henkilö on antanut positiivisen testituloksen.

Järjestelmä mahdollistaa täsmäeristyksen avulla yhteiskunnat voisivat purkaa koko väestöön kohdistuvia rajoitustoimia varsinkin siinä vaiheessa, kun epidemia on hiipumassa. Se auttaisi talouden elpymistä, koska valtaosa ihmisistä voisi palata töihin.

Tiedelehti Science julkaisi tiistaina artikkelin, jossa PEPP-PT:n kaltaista seuranta- ja varoitusjärjestelmää suositeltiin lämpimästi vaihtoehdoksi koko kansan liikkumisrajoituksille.

PEPP-PT-JÄRJESTELMÄN tarkoitus on rekisteröidä matkapuhelinten tai bluetooth-rannekkeiden välisiä lähikontakteja ilman että tietoja ladattaisiin saman tien minnekään ulkopuolelle. Tallennuksessa käytettäisiin vahvaa salausta ja tietojen tallennusaika olisi kaksi viikkoa. Tarkoitus on, että vain paikalliset terveysviranomaiset pääsisivät lukemaan kontaktitietoja voidakseen varoittaa tartuntariskistä ja ohjata tartuntavaarassa olleet ihmiset kotieristykseen.

PEPP-PT-ryhmän ilmoituksesta kertoi keskiviikkona muun muassa uutistoimisto Reuters.

”Tiedämme kaikki, että meidän yhteiskuntamme ja taloutemme eivät voi jatkaa pitkää aikaa tällä tavalla. On olemassa tehokkaampi keino murtaa tämän taudin kasvutrendi”, Sveitsin teknologiainstituutin digitaalisen epidemiologian professori Marcel Salathe sanoi Lausannessa pidetyssä tiedotustilaisuudessa.

PEPP-PT ilmoitti saavansa järjestelmän ja sen käyttöluvat valmiiksi 7. huhtikuuta, jonka jälkeen sen pohjalle voidaan kehittää puhelinsovelluksia noin viikon kuluessa. Järjestelmän käytännön toimintaa on toistaiseksi testattu Saksan liittotasavallan armeijan sotilaiden avustuksella.

“Puhumme hyvin lyhyestä ajasta”, saksalaisen Arago-yhtiön perustaja ja PEPP-PT:n keskushenkilö Hans-Christian Boos kommentoi kehitystyön loppusuoraa Reutersille. Boos kuuluu myös Saksan liittohallituksen digiteknologian asiantuntijaneuvostoon.

Järjestelmä perustuu sen käyttäjien vapaaehtoisuuteen, mikä saattaa rajoittaa sen kattavuutta. Kehitystyö on kuitenkin perustunut sille oletukselle, että hyvin harva ihminen kieltäytyy ottamasta sitä käyttöön, koska se suojelee sekä henkilöä itseään että kaikkia, jotka tulevat hänen lähelleen.

PEPP-PT-JÄRJESTÖN uusilla verkkosivuilla kerrotaan, että järjestelmä perustuu muun muassa seuraaville periaatteille:

1. Pitkään testatut ja vakiintuneet menetelmät läheisyyden mittaamiseksi suosituilla mobiililaitteilla ja niiden käyttöjärjestelmillä.
2. ​Tietosuojan toteuttaminen, käyttäjien anonymisointi, turvallisuus ja EU:n tietosuojadirektiivi GDPR:n noudattaminen
3. Kansainvälinen käyttökelpoisuus paikallisten tartuntaketjujen jäljittämiseksi myös siinä tapauksessa, että ketjussa on mukana maita PEPP-PT:n ulkopuolelta
4. Paikallisiin tietoteknologioihin sopeutuva järjestelmä
5. Sertifiointipalvelu, joka testaa ja varmistaa paikallisten sovellusten käyttävän PEPP-PT-järjestelmää turvallisesti ja yhteensopivasti
.
PEPP-PT on laatinut toimintaperiaatteistaan manifestin, joka on luettavissa järjestön verkkosivuilla.

PEPP-PT-yhteistyössä on mukana 28 yritystä tai tutkimuslaitosta lähinnä Keski- ja Etelä-Euroopasta. Suomalaisia ei ole mukana, mutta järjestö kutsuu verkkosivuillaan kaikki kiinnostuneet tahot mukaan työhön.

”Virus on levinnyt nopeasti, eikä se tunnusta poliittisia rajoja. Saadaksemme sen hallintaan meidän on toimittava samalla tavalla; nopeus ja kansainvälinen yhteistyö ovat välttämättömiä voidaksemme suojella ihmisten terveyttä, yksityisyyttä, ja taloutta”, järjestön sivuilla kerrotaan.

Liikenne- ja viestintäministeri Timo Harakka (sd) sanoi keskiviikkona Tekniikan Maailmalle, että ministeriö ”selvittää aktiivisesti jäljittämisratkaisuja” koronaviruksen torjumiseksi. Hän ei ottanut kantaa PEPP-PT -järjestelmään, vaan arveli, että Suomessa on mahdollisuudet löytää oma tekninen ratkaisu.
Vau, aika nopeasti saivat tällaisen järjestelmän kehitettyä. Onneksi tietosuojalakeja kunnioitetaan eikä systeemiä pääse käyttämään muut kuin terveysviranomaiset. Jotainhan tässä on pandemian hillitsemiseksi keksittävä koska eihän tätä kestä meidän talouskaan.

Kaikki mukaan vaan rohkeasti, yhdessä me voitamme tämän :lol: En näe mitään riskejä tällaisen sovelluksen käyttöönotossa. Kuvitelkaa, jokaikinen tapaamasi ihminen tallentuu viranomaisverkkoon (luonnollisesti vain väliaikaisesti koska olemme Euroopassa emmekä missään Aasiassa) Liikkeesi tiedetään metrin takkuudella missä tahansa vipellätkin.
Kyllähän toki muutkin viranomaiset saattaisivat tästä hyötyä jos vain pandemia saataisiin aisoihin. 8)
Maailma avautuu aivan toisella tavalla kuin jos yritätte rakentaa kuvaa maailmasta pelkän suomalaisen valtamedian varassa Se kuva on täysin virheellinen ja harhainen tarkoituksellisesti Se on mediapoolin ja hybridikeskuksen hybridisotaa teitä kohti

putsari
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4718
Liittynyt: Su Loka 22, 2017 8:04 pm

Re: Koronavirus - Useita kaupunkeja suljettu Kiinassa, tauti levinnyt Eurooppaan

Viesti Kirjoittaja putsari »

Yhdysvalloissa kuolee vuosittan 30 000-50 000 ihmistä kausi-influenssaan. Koronaan on kuollut nyt maassa n. 8000 ihmistä. En ole huomannut maassa samanlaista paniikkia joka vuosi kausi-influenssan suhteen, mitä nyt tämän flunssaviruksen suhteen on. Kun maailma sekaisin meni.
Karvasvarvas kirjoitti:
Ke Joulu 28, 2022 3:55 pm
Mc Mafia kirjoitti:
Ke Joulu 28, 2022 8:43 am
Ei, 4 000 000 000 x 0,022 = 88 000 000
Lasket 2,2 % todennäköisyydellä.

Anoteus
Roger Murtaugh
Viestit: 863
Liittynyt: Su Tammi 20, 2019 8:12 pm

Re: Koronavirus - Useita kaupunkeja suljettu Kiinassa, tauti levinnyt Eurooppaan

Viesti Kirjoittaja Anoteus »

En tarkoittanut kommentillani mollata maalaisia millään tavalla, koska tulen sellaisesta suvusta itse(tosin EU kaatoi aikoinaan molemmat tilat), mutta mietin kun on jo itselläni vaikeaa pärjätä 10e tunti töissä ilman ylitöitä. Kalliit vuokrat, saatanan kallis sähkö ja tarttis vielä ruokaakin ostaa... näillä veroilla ja kuluilla en itse lähtisi edes alle 10e tuntitöihin, onneksi on vakaa työ ja varma myös näin korona-aikana

Nippu
Nikke Knakkertton
Viestit: 190
Liittynyt: Ma Syys 30, 2013 4:07 pm

Re: Koronavirus - Useita kaupunkeja suljettu Kiinassa, tauti levinnyt Eurooppaan

Viesti Kirjoittaja Nippu »

Tämä ei nyt valitettavasti suoraan liity tähän pandemiaan, mutta omia jälkeläisiäni varten tarkistin tuon maatalousalan työehtosopimuksen. Selvisi sellainen asia, että jos lähetän sinne kaksi lapsistani, toinen saa 7,40/h ja toinen 6,10/h. Miksi? Koska toinen on päättänyt lukion tänä vuonna, toisella on kaksi tutkintoa sen jälkeen. Reilua? Ei. Ilmeisesti koululaisten kyykyttäminen alemmalla palkalla on sovittu siksi, että vanhemmilla on heihin vielä täysi-ikäisyydestä huolimatta elatusvelvollisuus, ts. vanhemmat sponsoroivat marjatilallista.

Ja mistä lähtien muuten mansikat, vadelmat ym. on liittyneet millään tavalla huoltovarmuuteen? Tai tuleeko nälänhätä, jos ne mätänevät niille sijoilleen? Paskanmarjat(!), eihän niitä ole nykyäänkään kaikilla varaa ostaa, vaikka ulkomaalaiset poimivat. Lisäksi niitä marjatilallisia on myös sen verran vähän, ettei voida puhua millään tavalla merkittävästä menetyksestä, vaikka joutuisivat laittamaan mansikkapeltonsa ohralle. Marjojen hintoja ulkomaisen työvoiman puuttuminen toivottavasti laskee sen verran, että voisin lähettää jälkeläiset poimimaan niitä marjoja pakastimeen enemmän, kun normaalivuonna on varaa ostaa vain 1-4 laatikkoa mansikkaa, vadelmia ei koskaan.

Avatar
SYLWAR
Adrian Monk
Viestit: 2784
Liittynyt: La Elo 20, 2011 1:24 am
Paikkakunta: Västernorrland SWE

Re: Koronavirus - Useita kaupunkeja suljettu Kiinassa, tauti levinnyt Eurooppaan

Viesti Kirjoittaja SYLWAR »

PEPP-PT-JÄRJESTELMÄN tarkoitus on käyttää bluetooth-tekniikkaa, jonka avulla voidaan rekisteröidä ihmisten välisiä lähikontakteja. Älypuhelimissa vakiovarusteena oleva bluetooth on tarkempi kuin esimerkiksi satelliitteja käyttävä GPS-paikannus.
Minua eivät kyllä ainakaan paikantele, meinaan en kyllä tasan laita luurista sinihammasta päälle imuroimaan haittaohjelmia ja hakkeroinille alttiiksi niin, että sen näkyvyys on asennossa näkyy kaikille, minkä tuo vaatii, jos tuon aikoo saada noin toimimaan.
Joku verkkopohjainen ja gps niin se käy, mutta tuo ei sitten mitenkään päin.
Parsan imeskely on portti kohti kovempien huumeiden käyttöä.
Parsakaalia kannabiksena myyneelle kaksikolle ja sitä ostaneelle miehelle tuomiot huumausainerikoksesta Jyväskylässä

Lady Willows
Poliisikoira Rex
Viestit: 258
Liittynyt: To Huhti 22, 2010 10:27 am

Re: Koronavirus - Useita kaupunkeja suljettu Kiinassa, tauti levinnyt Eurooppaan

Viesti Kirjoittaja Lady Willows »

Kun täällä ei pääse testeihin vaikka henki olis lähdössä ja vaikka olisi hoitohenkilökuntaa, osa testeistä on ilmeisesti viallisia ja antaa negatiivisen tuloksen sairaillekin ja lopuksi vielä testit antavat eri tuloksen sairauden eri vaiheissa niin mitä ihmettä tuolla sovelluksella pystytään ketään hyödyttävästi seuraamaan? Ei ainakaan koronatartunnan saaneita, koska niistä ei ole diagnostisoitu kuin murto-osa.
2+2=5, hyvin suurilla kakkosen arvoilla.
Morrissey: "So how can anybody say
They know how I feel
The only one around here who is me
Is me"

MikaK
Jane Marple
Viestit: 1096
Liittynyt: Ke Syys 18, 2019 9:29 pm

Re: Koronavirus - Useita kaupunkeja suljettu Kiinassa, tauti levinnyt Eurooppaan

Viesti Kirjoittaja MikaK »

Minä tweetasin tästä uhasta Marinille jo tammikuussa mutta ainoa asia, joka hallitusta silloin kiinnosti oli tasa-arvoiset perhevapaat. Sanoinkin silloin että ainakin perheiden pääluku pienenee pian. Rajat kiinni silloin ja valvotut karanteenit niin Suomi olisi tältä säästynyt mutta ketään ei silloin kiinnostanut.

Katsellaan ja haudataan tuhansia on politiikka. Taiwan selvisi testaamalla ja jäljittämällä ketjut. Täällä varmaan ois seuranta ja televalvonta jotenkin laitonta. Ihan kuin tarkoitus ei pyhittäs keinoja. Minä suostusin mihin vaan jalkapantaan vaan jos sillä tää ois nopeemmin ohi.

Avatar
SYLWAR
Adrian Monk
Viestit: 2784
Liittynyt: La Elo 20, 2011 1:24 am
Paikkakunta: Västernorrland SWE

Re: Koronavirus - Useita kaupunkeja suljettu Kiinassa, tauti levinnyt Eurooppaan

Viesti Kirjoittaja SYLWAR »

Katselin näitä Ruotsin tilastoja, niin kuolleita 373, ikäluokissa:
20–29v 1, 50–59v 15, 60–69v 26, 70–79v 101, 80–90v 157, yli 90v 70.
Kuolleista naisia154 ja miehiä 219.

Todettuja tartuntoja 6 443 joista naisia 3 180 ja miehiä: 3 263.

Tehohoidossa 520 joista naisia 129 ja miehiä 391.

Alueittain:
Stockholm 2849 > 225†
Östergötland 584 > 12†
Västra Götaland 537 > 18†
Sörmland 412 > 45†
Skåne 322 > 11†
Uppsala 274 > 9†
Jönköping 199 > 13†
Örebro 166 > 1†
Dalarna 163 > 16†
Gävleborg 163 > 4†
Västmanland 139 > 4†
Halland 126 > 9†
Västerbotten 97
Jämtland 86
Norrbotten 74 > 1†
Västernorrland 61 > 2†
Värmland 53 > 1†
Kronoberg 49
Kalmar 47 > 1†
Blekinge 30 > 1†
Gotland 12

Folkhälsomyndighetenin seurantasivu: https://experience.arcgis.com/experienc ... 87457ed9aa
Parsan imeskely on portti kohti kovempien huumeiden käyttöä.
Parsakaalia kannabiksena myyneelle kaksikolle ja sitä ostaneelle miehelle tuomiot huumausainerikoksesta Jyväskylässä

napalanko
Rico Tubbs
Viestit: 1281
Liittynyt: La Marras 05, 2016 6:52 pm

Re: Koronavirus - Useita kaupunkeja suljettu Kiinassa, tauti levinnyt Eurooppaan

Viesti Kirjoittaja napalanko »

Muistaako kukaan miten ne marjat tuli poimittua ja juurikkaat harvennettua aikaan ennen eu:ta ja vapaata liikkuvuutta?
Neuvostoliitto 💯 1922-2022

napalanko
Rico Tubbs
Viestit: 1281
Liittynyt: La Marras 05, 2016 6:52 pm

Re: Koronavirus - Useita kaupunkeja suljettu Kiinassa, tauti levinnyt Eurooppaan

Viesti Kirjoittaja napalanko »

^^^ja tuolle tamperelaisperheelle, että elämä on...pitäiskö toivoa vaikka veli joulupukilta omaa hengityskonetta?
Ei se nyt ihan niin mene että vihannesta pidetään hengissä viimeiseen asti, ja työikäisen ja kykyisen annetaan kuolla?
Neuvostoliitto 💯 1922-2022

Isovaalea
Agentti Scully
Viestit: 699
Liittynyt: To Loka 15, 2015 8:41 pm

Re: Koronavirus - Useita kaupunkeja suljettu Kiinassa, tauti levinnyt Eurooppaan

Viesti Kirjoittaja Isovaalea »

MikaK kirjoitti:
Su Huhti 05, 2020 3:14 am
Minä tweetasin tästä uhasta Marinille jo tammikuussa mutta ainoa asia, joka hallitusta silloin kiinnosti oli tasa-arvoiset perhevapaat. Sanoinkin silloin että ainakin perheiden pääluku pienenee pian. Rajat kiinni silloin ja valvotut karanteenit niin Suomi olisi tältä säästynyt mutta ketään ei silloin kiinnostanut.

Katsellaan ja haudataan tuhansia on politiikka. Taiwan selvisi testaamalla ja jäljittämällä ketjut. Täällä varmaan ois seuranta ja televalvonta jotenkin laitonta. Ihan kuin tarkoitus ei pyhittäs keinoja. Minä suostusin mihin vaan jalkapantaan vaan jos sillä tää ois nopeemmin ohi.
Mitäs lajittelu- tai merkintätapoja sitä historia tuntee. Ihonväri, kastimerkki, kallonmuoto, tähti rinnassa. Jos saastaisella on nilkkapanta niin eihän muut osaa häntä varoa ja ei virkavalta ehdi kaikkia paimentamaan takaisin aitaukseen? Selkeä merkki näkyy kauas ja puhtaiden on nopeampi ryhtyä varotoimenpiteisiin ennen 1,8 m saavuttamista.

Tuhat kuolee viikossa, jos tämä vie tuhansia ja nyt mennyt 25 sielua /2 viikkoa niin tulee pitkä vuosi vaikka se kulmakerroin paranisi. Ja onko nuo tuhat sen 55 000 päälle vai osa tuosta?

Oman älykännyn pistän jäniksen selkään, valkohäntäpeuran kaulaan tai pitkän matkan rekkakuskin kärryn alustaan, ihmetelköön seuraajat sitten mun liikkeitä.

Vastaa Viestiin