Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Sana on vapaa jos netiketti on hallussa.

Valvoja: Moderaattorit

Avatar
Lassie
Jessica Fletcher
Viestit: 3045
Liittynyt: Ma Syys 14, 2015 10:10 pm

Re: Koronavirus - Useita kaupunkeja suljettu Kiinassa, tauti levinnyt Eurooppaan

Viesti Kirjoittaja Lassie »

Uskon että Boris on 🆘-paikan edessä, hengestä taistellaan. Hän on pyrkinyt vähättelemään tilaansa, ei ole jäänyt tarpeeksi sairastamaan ja toipumaan.
.. JOHNSONISTA elämäkerran kirjoittanut Sonia Purnell kertoo The Telegraphille, että Johnsonilla on erikoinen asenne sairauksiin.

– Hänellä on todella omituinen asenne sairauksiin. Hän ei sietänyt sitä, jos joku oli kipeänä. Tähän saakka hänellä on ollut hyvin vankka terveydentila. Hän ei ole koskaan aikaisemmin ollut kipeänä, joten tämä on hänelle valtava shokki. Hänen maailmankatsomuksensa on, että sairaudet ovat heikoille ihmisille, Purnell paljastaa.

Eräs nimettömänä pysytellyt ministeri vahvisti lehdelle saman.

– Jos tuntee Boriksen niin kuin minä, tietää, että hän ei usko sairauksiin.

– Hänelle se tosiasia, että hän on saanut sen (koronaviruksen), tekee hänet todella vihaiseksi ja turhautuneeksi. Hänen asenteensa tulee olemaan se, että ”tätä vastaan täytyy taistella”.

AINAKAAN Johnson ei näytä levänneen kovin tehokkaasti, sillä hän on tehnyt jatkuvasti töitä ja muun muassa pitänyt pitkiä hätäkokouksia videoyhteyden avulla. The Telegraphin lähteen mukaan Johnson on välillä yskinyt kokouksissa ja kuulostanut muutenkin sairaalta.
..


https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000006466580.html
☀︎☾✧☄︎☙○➣❊
Y-boksista: Vain 100% ystävät. Old school heart on. Ei paskaa, fake ass toimintaa, tietojenkalastamisia, piirien pyörintää, testaamisia, huvipuistokokemuksen hakemista tai vääriä motiiveja.

Avatar
Lassie
Jessica Fletcher
Viestit: 3045
Liittynyt: Ma Syys 14, 2015 10:10 pm

Re: Koronavirus - Useita kaupunkeja suljettu Kiinassa, tauti levinnyt Eurooppaan

Viesti Kirjoittaja Lassie »

Koronahyväntekeväisyydessä on ongelma avun perille pääsemisessä❗️ :
Billionaires are spending millions to fight the novel coronavirus.

However the gifts, which total $130.75 million thus far according to Business Insider's calculations, may not be doing much to help those already suffering from the growing global health crisis. Of the portion of the donations that are designated to help those on the front lines of the coronavirus outbreak, some are going to organizations designated by the Chinese government to handle the crisis, Fortune's Eamon Barrett reported. However, medical workers throughout Wuhan are complaining on social media of not receiving any aid from these groups, according to Fortune.
Rikkaita ihmisiä, jotka ovat pistäneet lantteja likoon koronapandemian pysäyttämiseksi ja/tai ihmisten auttamiseksi (onko kaikilla hyväntekeväisyyttä vai jotakin muuta, ei tietoa) :
  • Kiinan rikkain mies Jack Ma : 5,8 miljoonaa dollaria kiinal.hallituksenalaisille tutkimusorganisaatioille rokotteen keksimistä varten, ja 2,15 m dollaria australialaiselle Peter Doherty Institute for Infection and Immunitylle rokotteen kehittämistä varten.
  • Bill ja Melinda Gates: vannovat antavansa yhdistyksensä kautta 100 miljoonaa koronakriisiin.

    " The Gates' pledge will be used to support treatment efforts across the globe, build infrastructure to treat patients in Africa and Southern Asia, and fund the development of a vaccine, the couple's foundation said in a press release. "
  • Hong Kongin rikkain mies Li Ka-Shing: 13 miljoonaa dollaria auttamaan lääketieteellistä henkilökuntaa Wuhanissa, ja hän aikoo myös auttaa terveydenhuollon tarvitsemien varusteiden toimittamisessa niin Wuhanissa kuin Hong Kongissa. Aikoo tehdä lahjoituksensa Kiinan Punaisen Ristin kautta, mutta yhdistyksen toiminnassa on ilmennyt ongelmaa, koska apu ei ole Wuhanissa tullutkaan perille.

    "Li plans to make his donation to the Red Cross Society of China, a government-organized non-government organization (GONGO) with no connection to The American Red Cross, according to Bloomberg. Fortune reported that health care workers in Wuhan, including at one of the temporary hospitals built in eight days, reported not having received any help from The Wuhan Red Cross, a subsidiary of the Red Cross of China, despite an outpouring of donations to the group. "
  • Intian rikkain mies Makes Ambani: 66 miljoonaa dollaria Intian koronakriisiin. Tämä anteliaisuus tapahtui julkisen haloon jäljiltä, kun miljönääri oli mennyt helisyttämään jotakin kelloa (tms) kiitoksen merkiksi parvekkeeltaan yhteisötyyppisessä "kiitetään terveydenhuoltoa" - osoituksessa.
    • Muotisuunnittelija Armani: 1.25 miljoonaa euroa kahteen sairaalaan ja yhteen tutkimuskeskukseen Milanoon ja Roomaan, Italiaan.
    • Suursijoittaja Soros: 1 miljoona euroa Budapestiin, Unkariin.

      "The €1 million gift, which will be paid out through Soros' Open Society Foundation, will go to helping Budapest's municipal government provide for the Hungarian capital's elderly and homeless populations during what Soros called an "unprecedented emergency," according to a statement emailed to Business Insider. "
    • Laulaja Pink: 1 miljoona dollaria Yhdysvaltoihin. Puolet miljuunasta Temple University Hospital Emergency Fundiin ja puolet City of Los Angeles Mayor's Emergency Covid-19 Crisis Fundiin.
    • Näyttelijäpari Ryan Reynolds ja Blake Lively: 1 miljoona dollaria" Feeding America"-lle ja "Food Banks Canada"- lle, ja 400 000 dollaria koronakriisistä pahiten kärsineille newyorkilaisille sairaaloille.
    • Laulaja Elton John: 1 miljoona dollaria Covid-19 Emergency Fundiin.
    • Laulaja Justin Bieber: 29 000 dollaria Beijing Chunmiao Charity Foundationille.
    • Laulaja Rihanna: 5 miljoonaa dollaria koronahyväntekeväisyyteen oman yhdistyksensä välityksellä.
    • Lady Gaga : 20% kauneusmerkkinsä yhden viikon aikaisista tuotoista menee New Yorkissa ja Los Angelissa sijaitseviin ruokakeskuksiin. (Mitä se on rahassa - ei tietoa. )
    • Somejulkkis, muotiyrittäjä Kim Kardashian: 1 miljoona dollaria ja 20% Skims -muotilinjan tuotoista koronakriisiin. Kanye West lahjoittaa mainitsemattoman summan uskopohjaiselle yhdistykselle, Dream Centerille.
    • Somejulkkis, muotiyrittäjä Kylie Kardashian: 1 miljoona dollaria mm. amerikkalaiselle sairaalalle tarvikkeisiin.
    • Näyttelijä Arnold Schwarzenegger: 1 miljoona dollaria suoraan Frontline Responders Fundiin.
    • Näyttelijä Angelina Jolie: 1 miljoona dollaria No Kid Hungry- organisaatiolle.
    • Elokuvaohjaaja Bong Joon-Ho: 82 000 dollaria kotikaupunkinsa Hope Bridge Korea Disaster Relief Associationille Etelä-Koreaan.
    • Malli/tyttöystävä Camilla Morrone: tarjoaa kasvattikodin koiranpennulle, ja postaa sydämiä hellyydennälässä, jota ei tietenkään saa tyydytyksiin "suhaan ympäri maailmaa ja olen kaapissa loputtomiin"- Leondardo diCapriolta. Leonardo on ollut käynnistämässä ruoka-apua tarjoavaa yhdistystä, America´s Food Fundia, joka on jo kerännyt 12 miljoonaa dollaria koronakriisin heikentämiin yhteisöihin.
    • Laulaja Madonna: 1 miljoona dollaria Bill ja Melinda Gatesin yhdistykselle rokotteen kehittämiseksi.
    • Televisiojulkimo Oprah Winfrey: 10 miljoonaa dollaria koronakriisin taklaamiseksi.
    --------------------------------

    Räikköset ovat palanneet Sveitsistä Suomeen koronakaudeksi, vaikka Sveitsi oli Kimille se "kotimaa" ja siellä kehui asuneensa jo pitkään. Valtteri Bottas ja australialainen kilpapyöräilijänainen jatkavat Lapin kuvien jakamista mutta ovat saaneet suomalaisilta ja osin ulkomaalaisiltakin suoraa palautetta Instagrameihinsa. Haluavat levittää positiivisuutta, elikkä että heitä fanitettaisiin. Levittäkööt miljoonistaan esim. Lapin puutteellisiin resursseihin - jotain eettisyyttä kehiin.

    ✔️ Onko suomalaisten rikkaampien lahjoituksista koronakriisiin ollut missään? Toisaalta täällä ei vielä ole ollut sellainen sos-kriisi kuin esim. Kiinassa, Italiassa, USA:ssa jne.

    https://www.businessinsider.com/billion ... ?r=US&IR=T , https://www.vogue.com.au/celebrity/news ... 8fb6f23824 , https://www.businessinsider.com/indian- ... ?r=US&IR=T , https://eu.usatoday.com/story/entertain ... 118731002/ , https://www.independent.co.uk/arts-ente ... 47201.html , https://edition.cnn.com/2020/04/05/us/o ... index.html
☀︎☾✧☄︎☙○➣❊
Y-boksista: Vain 100% ystävät. Old school heart on. Ei paskaa, fake ass toimintaa, tietojenkalastamisia, piirien pyörintää, testaamisia, huvipuistokokemuksen hakemista tai vääriä motiiveja.

WarWas
Nikke Knakkertton
Viestit: 196
Liittynyt: To Helmi 03, 2011 12:53 pm

Re: Koronavirus - Useita kaupunkeja suljettu Kiinassa, tauti levinnyt Eurooppaan

Viesti Kirjoittaja WarWas »

Lassie kirjoitti:
Ti Huhti 07, 2020 3:14 am


✔️ Onko suomalaisten rikkaampien lahjoituksista koronakriisiin ollut missään? Toisaalta täällä ei vielä ole ollut sellainen sos-kriisi kuin esim. Kiinassa, Italiassa, USA:ssa jne.

MItä tullut joskus ainakin esille niin meidän urheilutähdet ei paljoa pidä meteliä mitä tekee.
Esmes Salonoja 2004 Tsunamin aikaan lahjoitti miljoonan SPR:lle, ainoa mistä me muut tiedettiin se oli, että TV-lähetyksessä luki hänen nimi ja määrä.

damfin
James Bond (David Niven)
Viestit: 10561
Liittynyt: Ke Elo 10, 2011 1:04 am

Re: Koronavirus - Useita kaupunkeja suljettu Kiinassa, tauti levinnyt Eurooppaan

Viesti Kirjoittaja damfin »

sikakoira kirjoitti:
Ma Huhti 06, 2020 11:25 pm
Johnsonin tiedottaja kehotti aiemmin suhtautumaan varauksella väitteisiin, joiden mukaan pääministeri olisi saanut happihoitoa. Hän ei kuitenkaan suostunut suoraan vastaamaan kysymykseen, kärsiikö Johnson keuhkokuumeesta.
Tämä jo kertoo kaiken propagandan tasosta mitä ihmisille koitetaan syöttää, ziisus. :lol:

Aikamoista puutaheinää. Jos Boriksen ottaa ohraleipä niin lupaan syödä hattuni. :wink:
Boris on viikonpäivät painanut pitkää päivää somessa ja jaksanut jatkuvasti muistuttaa kansalaisille että soosoo. Ei kyllä mistään kuumeista ole kärsinyt ainakaan esiintymisiensä perusteella.
Et sinä mitään hattuasi tule syömään, jos Boris kuolee niin äkkiähän sinä jostain juutuubista löydät linkin jonka mukaan Boris ei oikeasti kuollut koronaan, vaan kyseessä oli WHO:n salaliitto ja hänet myrkytettiin jollain koronium nimisellä myrkyllä joka on varta vasten kehitetty aiheuttamaan koronaan viittaavat oireet ja tappamaan uhrin niin että tämä näyttäisi koronaan kuolleelta, että saataisi kansaa huijattua luulemaan koronan olevan tavallista flunssaa vakavampi virus ja alistumaan kaikenlaisiin rajoituksiin ja mobiiliseurantaan. :lol:

Avatar
sikakoira
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 25883
Liittynyt: Ke Kesä 07, 2017 8:50 am

Re: Koronavirus - Useita kaupunkeja suljettu Kiinassa, tauti levinnyt Eurooppaan

Viesti Kirjoittaja sikakoira »

^
Tarkoitat tyyliin: Event 201 Joka ennusti tapahtuman / 20.01 Kiina ilmoittaa uhriluvukseen 201/ Seuraavana päivänä USA ilmoittaa ensimmäisen tapauksensa ja show voi alkaa. 8) Onhan näitä sattumia tosiaan kun alkaa etsimään. :lol:
https://www.sciencemag.org/news/2020/01 ... irus-wuhan

http://ldh.la.gov/assets/oph/Center-CP/ ... _20-01.pdf
Health Alert
Network Message
20-01: Interim
Guidance on 2019
Novel Coronavirus
(2019-nCoV) in
Travelers from
Wuhan, China
Chinese health authorities posted the full genome of the so-called &ldquo2019 novel coronavirus”
or &ldquo2019-nCoV” in GenBank, the NIH genetic sequence database, and in the Global Initiative
on Sharing All Influenza Data (GISAID) portal.
Viimeksi muokannut sikakoira, Ti Huhti 07, 2020 8:05 am. Yhteensä muokattu 3 kertaa.
Maailma avautuu aivan toisella tavalla kuin jos yritätte rakentaa kuvaa maailmasta pelkän suomalaisen valtamedian varassa Se kuva on täysin virheellinen ja harhainen tarkoituksellisesti Se on mediapoolin ja hybridikeskuksen hybridisotaa teitä kohti

Sverdlov
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1384
Liittynyt: Pe Marras 11, 2016 9:28 am

Re: Koronavirus - Useita kaupunkeja suljettu Kiinassa, tauti levinnyt Eurooppaan

Viesti Kirjoittaja Sverdlov »

Miten Ahtisaari jakselee?
Anteeksi nimimerkkini, mutta en tiedä mihin päin sen pitäisi viitata?

Avatar
sikakoira
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 25883
Liittynyt: Ke Kesä 07, 2017 8:50 am

Re: Koronavirus - Useita kaupunkeja suljettu Kiinassa, tauti levinnyt Eurooppaan

Viesti Kirjoittaja sikakoira »

Sverdlov kirjoitti:
Ti Huhti 07, 2020 7:56 am
Miten Ahtisaari jakselee?
– Tasavallan presidentin kanslialla ei ole mitään uutta kommentoitavaa Ahtisaariin liittyen. Kommentoimme ainoastaan merkittävistä muutoksista, Riikka Hietajärvi kanslian viestinnästä kommentoi MTV Uutisille.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/mit ... #gs.33ur4q
Maailma avautuu aivan toisella tavalla kuin jos yritätte rakentaa kuvaa maailmasta pelkän suomalaisen valtamedian varassa Se kuva on täysin virheellinen ja harhainen tarkoituksellisesti Se on mediapoolin ja hybridikeskuksen hybridisotaa teitä kohti

Juujaa
Olivia Benson
Viestit: 703
Liittynyt: Ke Elo 08, 2012 8:21 am

Re: Koronavirus - Useita kaupunkeja suljettu Kiinassa, tauti levinnyt Eurooppaan

Viesti Kirjoittaja Juujaa »

^^^^ Damfin nauroin ääneen. Mietin eilen ihan samaa. Jos Boris nyt sattuu kuolemaan niin salaliittoilijat saa vettä myllyyn. Helppo vedellä mutkia suoriksi ja spekuloida vaikka brexitillä.

Isovaalea
Agentti Scully
Viestit: 699
Liittynyt: To Loka 15, 2015 8:41 pm

Re: Koronavirus - Useita kaupunkeja suljettu Kiinassa, tauti levinnyt Eurooppaan

Viesti Kirjoittaja Isovaalea »

Juujaa kirjoitti:
Ti Huhti 07, 2020 8:46 am
^^^^ Damfin nauroin ääneen. Mietin eilen ihan samaa. Jos Boris nyt sattuu kuolemaan niin salaliittoilijat saa vettä myllyyn. Helppo vedellä mutkia suoriksi ja spekuloida vaikka brexitillä.
Itse ajattelin tuon niin että jos paras saatavilla oleva pakistanilainen lääkäri ei saa pidettyä edes pääministeriä hengissä, parhaalla mahdollisella hoidolla, niin miten sitten tavallinen brittitallaaja säilyisi. Mielessä kävi jo rautarouvan aikaiset mellakat kadulla, kun kansalle valkenee NHS kyvyt.

Cisum Evil
Alokas
Viestit: 8
Liittynyt: La Helmi 08, 2020 9:02 am

Re: Koronavirus - Useita kaupunkeja suljettu Kiinassa, tauti levinnyt Eurooppaan

Viesti Kirjoittaja Cisum Evil »

Boris jää henkiin vaikka meille kerrottaisiin muuta. Tarvitaan uskottava potilas, jotta tautiin uskotaan ja pelko on läsnä. Minä en tunne yhtäkään sairastunutta ja samoin kaikki , jotka olen tavannut, eivät tunne yhtäkään sairastunutta. Kuinka monta sinä tiedät henkilökohtaisesti sairastuneen koronaan?

Ghost hunting
Horatio Caine
Viestit: 6414
Liittynyt: Ke Elo 16, 2017 3:16 pm
Paikkakunta: aarniometsä

Re: Koronavirus - Useita kaupunkeja suljettu Kiinassa, tauti levinnyt Eurooppaan

Viesti Kirjoittaja Ghost hunting »

Sverdlov kirjoitti:
Ti Huhti 07, 2020 7:56 am
Miten Ahtisaari jakselee?
Hyvä kysymys, kummaa hyssyttelyä asian tiimoilta. Siis molemmat ahtisaaret.

Avatar
sikakoira
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 25883
Liittynyt: Ke Kesä 07, 2017 8:50 am

Re: Koronavirus - Useita kaupunkeja suljettu Kiinassa, tauti levinnyt Eurooppaan

Viesti Kirjoittaja sikakoira »

Cisum Evil kirjoitti:
Ti Huhti 07, 2020 9:18 am
Boris jää henkiin vaikka meille kerrottaisiin muuta. Tarvitaan uskottava potilas, jotta tautiin uskotaan ja pelko on läsnä. Minä en tunne yhtäkään sairastunutta ja samoin kaikki , jotka olen tavannut, eivät tunne yhtäkään sairastunutta. Kuinka monta sinä tiedät henkilökohtaisesti sairastuneen koronaan?
Itse en tunne ensimmäistäkään mutta toki tuolla jokin virus jyllää, sitä en kiistä :lol: Ahtisaaret kuuluvat sarjaan turhat julkkikset jotka
"sairastuvat " Coronaan. Ei noista tiedoteta muuta kuin että ihmeparantuminen on tapahtunut vaikka ajoittain näyttikin äärimmäisen vakavalta.
Maailma avautuu aivan toisella tavalla kuin jos yritätte rakentaa kuvaa maailmasta pelkän suomalaisen valtamedian varassa Se kuva on täysin virheellinen ja harhainen tarkoituksellisesti Se on mediapoolin ja hybridikeskuksen hybridisotaa teitä kohti

Isovaalea
Agentti Scully
Viestit: 699
Liittynyt: To Loka 15, 2015 8:41 pm

Re: Koronavirus - Useita kaupunkeja suljettu Kiinassa, tauti levinnyt Eurooppaan

Viesti Kirjoittaja Isovaalea »

Cisum Evil kirjoitti:
Ti Huhti 07, 2020 9:18 am
Boris jää henkiin vaikka meille kerrottaisiin muuta. Tarvitaan uskottava potilas, jotta tautiin uskotaan ja pelko on läsnä. Minä en tunne yhtäkään sairastunutta ja samoin kaikki , jotka olen tavannut, eivät tunne yhtäkään sairastunutta. Kuinka monta sinä tiedät henkilökohtaisesti sairastuneen koronaan?
En ainuttakaan. Tiedän kolme hengitystie ja/tai keuhko-oireellista, lisäksi muutaman 'flunssaisen'. Yhdellä kollegalla oli korkeaa kuumetta > 40C jo helmikuussa, mehupaastolla selvisi. Hänen jutut ei muuttuneet mihinkään eli ei tullut vakavia jälkitauteja.

Vähintään miljoonaa tartunnasaajaa (ei varmistettuja) tuo THL lupasi, worst/best scenario 3 miljoonaa. Odotan vaan että milloin.

Schumi
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1309
Liittynyt: Su Tammi 26, 2014 4:21 am

Re: Koronavirus - Useita kaupunkeja suljettu Kiinassa, tauti levinnyt Eurooppaan

Viesti Kirjoittaja Schumi »

Näillä "Boris Johnson joutui teholle" tyyppisillä jutuilla pidetään juuri se pelko hyvin konkreettisena, että jos tuokin.. Kenenkään en ole kuullut sanovan, että olisi edes kuullut kenenkään sairastuneen, se maailman pysäyttänyt huippu vaarallinen virus. Lisäksi tolla oirelistalla on aina tarkoitus tavoittaa kaikki, eli yskää kuumetta, ripulia jne. Vähän niinkuin hammastahnaa mainostetaan tvssä, niin siinä sanotaan KYLMÄ KUUMA SYÖMINEN JUOMINEN SATTUU, JÄÄTELÖN SYÖNTI SATTUU.. Eli kaikki halutaan tavoittaa, ihan sama mikä vaiva. Sama ilmastonmuutos, ihan sama mikä keli, niin voidaan sanoa, että ilmastonmuutos, vaikka huipputalvia olisi JOO MUTTA ÄÄRI ILMIÖ..
Tiedemiehillä on aina silmälasit ja huumekauppias panee aina kun se ratsataan

kipittäjä
Alokas
Viestit: 3
Liittynyt: Ke Maalis 18, 2020 12:19 pm

Re: Koronavirus - Useita kaupunkeja suljettu Kiinassa, tauti levinnyt Eurooppaan

Viesti Kirjoittaja kipittäjä »

Tiedän puolisoni kautta kolme hänen työpaikaltaan covid-19 -testattua ja sairastunutta.
Eivät ole hoitoalalla. Yksi pomo ja vaimonsa, yksi duunari.

Vastaa Viestiin