Otto Martikaisen tekoa muistellaan viikonlopun Iltalehdessä.
SOLMU SALMINEN
[email protected]
Tuntikausien epätietoisuus ja hätä muuttuivat mustaksi suruksi.
Vuoksi pauhasi sadan metrin päässä. Marraskuinen sade oli kastellut maan.
Isä löysi tyttärensä kuolleena ojasta.
Kaupunkilaiset heräilivät seuraavaan arkipäiväänsä, kuten muihinkin päiviin, kuka missäkin. Kartonkitehtaalla yövuoro pääsi kotiin nukkumaan. Imatran poliisi ei päässyt. Sillä alkoi henkirikostutkinta Sulkukujalla.
Ensin kateissa oli uhri, nyt tekijä.
Puoli vuorokautta aiemmin sama tyttö oli ollut tanssitunnilla koulun jälkeen. Lähellä oli poika sählytreeneissä.
Pojan sählytreeneissä ei ollut kovin paljoa väkeä. Pelit loppuivat ennenaikaisesti, ja poika oli vihainen.
Sitten kaksi polkupyöräilijää lähti Imatran iltaan.
Urheilullinen tanssija piti myös lenkkeilystä tutulla alueella, eikä pelännyt pimeää tai tyhjiä katuja.
Teini-ikäiset kohtasivat toisensa Sulkukujalla muutamaa minuuttia iltaseitsemän jälkeen.
Tuosta kohtaamisesta on 14.11.2020 tasan 20 vuotta, eikä vieläkään ole tiedossa, miksi sen seuraukset olivat niin musertavat.
15-vuotias poika hyökkäsi tytön kimppuun ilman syytä, ajoi häntä takaa 500 metriä, hakkasi hänet paljain käsin ja tappoi mutaiseen ojaan.
Täynnä toivoa ollut elämä päättyi 14. marraskuuta 2000.
Teini-ikäiset kohtasivat toisensa Sulkukujalla muutamaa minuuttia iltaseitsemän jälkeen.
Todisteet huuhtoutuivat kylmään maahan
Eveliina Lappalaisen, 14, surma tunnetaan poikkeuksellisena suomalaisena rikostapauksena.
Uhria kuvattiin kunnolliseksi koululaistytöksi. Surmaaja oli alaikäinen poika, joka teon jälkeen jatkoi elämäänsä yli vuoden ajan normaalin oloisesti.
Pimeä henkirikos järkytti tiivistä imatralaisyhteisöä ja koko Suomea. Esimerkiksi silloinen eduskunnan puhemies
Riitta Uosukainen ja oikeusministeri
Johannes Koskinen kommentoivat tapausta.
Jutun tutkinta oli niin ikään merkittävää kotimaista poliisityötä. Nykyinen rikosylikomisario
Ari Soronen toimi tutkinnanjohtajana pitkän pätkän juttua ja oli vastuussa, kun rikos viimein ratkesi.
–Löytöpaikalla oli oja, ja oli sateinen yö. Sade huuhteli jälkiä tapahtumapaikalta. Alkutilanne oli haastava, Soronen muistelee.
Vanhoista lehtijutuista selviää, että omaiset joutuivat kohtaamaan suru-uutisen pahimman kautta. Aluksi Eveliina oli vain kateissa, ja poliisi ryhtyi etsintöihin välittömästi. Oma isä löysi tyttärensä aamulla. Lopullinen kuolinsyy oli hukkuminen mutaiseen ojaan.
Käsillä oli pimeä henkirikos. Keskusrikospoliisi alkoi auttaa paikallispoliisia jo parin viikon jälkeen ja otti lopulta tutkinnanjohdon. Poika jatkoi koulunkäyntiään normaalisti, ja sittemmin opettaja kuvaili Iltalehdelle, miten hänen käytöksensä ja oppimismenestyksensä pysyi muuttumattomana.
Soronen kuvailee 20 vuotta myöhemmin, että tutkinta sisälsi myös paineita. Poliisilla ei ollut yhden yhtä tutkintalinjaa, jonka seuraaminen olisi tuottanut tulosta.
Oma isä löysi tyttärensä aamulla. Lopullinen kuolinsyy oli hukkuminen mutaiseen ojaan.
Imatralaiset ilmaisivat osanottonsa muun muassa kynttilöin. Kuva surmapaikalta vainajan löytymistä seuraavana päivänä 16.11.2000. JARI TERTTI
Tutkinnanjohtaja Ari Soronen kertoi medialle Eveliina Lappalaisen surmatutkinnan ratkaisevista vaiheista vuodenvaihteen 2002 jälkeen. Käytössä oli piirtoheitin. RISTO KUNNAS
Massiivinen määrä selvitettävää
Tutkinnassa tuli yli 800 vihjettä. Poliisi toimitti Sorosen mukaan yli 650 kuulustelua. Juttu pysyi pitkään pimeänä. Alkuvaiheen vihjepyynnöt oudosti kävelevästä miehestä eivät tuottaneet tulosta. Yhdessä vaiheessa keskusrikospoliisi selvitti ulkopaikkakuntalaisten ”komennustyöntekijöiden” osallisuutta – turhaan.
–Henkirikos on aina sellainen rikos, joka tuo tutkijoille ja tutkinnanjohtajille painetta. Niin kuin sen pitää tuodakin. Tässä tapauksessa lisäpainetta toi se, että tappaja oli vapaana meidän joukossamme.
Paikallislehden toimittaja saattoi soitella useita kertoja viikossa ja kysyä tuoreimpia tietoja, vaikka harva esitutkinta liikahtaa eteenpäin päivittäin. Yhteisönkin huoli oli suuri, mikä näkyi vinkkiyhteydenotoissa.
– Totta kai se aiheutti paikkakunnalla järkytystä ja pelkotiloja. Yleisölläkin oli varmaan hirveä halu saada asia selville.
Miten poliisi selvitti traagisen ja törkeän teon? Rikosylikomisario suostuu raottamaan salaisuuden verhoa joidenkin KRP:n työskentelytapojen osalta. Yksi niistä on yleisölle tuttu lähinnä rikoselokuvista: poliisi profiloi rikoksentekijää.
Yhteisönkin huoli oli suuri, mikä näkyi yhteydenotoissa.
Surmaaja peitteli kasvojaan oikeuteen tuotaessa. Oikeudenkäynnin aikana heräsi myös kritiikkiä asiakirjajulkisuudesta, kun tuomioistuin myöntyi salaamaan vastaajaan liittyvää kuvamateriaalia esitutkintapöytäkirjasta. ”Puheenjohtaja keskittyi surmaajan suojeluun”, Iltalehti otsikoi vuonna 2002. VESA KOIVUNEN
Tutkinnanjohtaja Soronen tarkasteli vuonna 2001 paikkaa, josta vainaja löytyi. Juttu oli tuolloin vielä pimeänä. JUUTI JARNO
Loogista päättelyä pimeässä
Sorosen mukaan keskusrikospoliisilla oli kaksi profilointiin perehtynyttä asiantuntijaa, jotka alkoivat yhdessä tutkintaryhmän kanssa luoda tekijälle raameja tiedossa olevan perusteella. Kyse ei ollut elokuvamaisesta tarkkojen hahmojen luomisesta piirroskuvineen, vaan ryhmä nosti esiin mahdollisia ikähaarukoita ja useita taustatekijöitä rakentaen niistä johtopäätösten kokonaisuuden.
Moni asia meni napakymppiin.
– Meillä oli 14–18-vuotiaan profiili ja sitten vanhempi tekijä. Muun muassa tekijän ikä osui juuri ensimmäisen haarukkaan.
– Sekin oli ihan hyvä johtopäätös, että tekijällä ei todennäköisesti ole antisosiaalista taustaa omaisuusrikosten puolella, niin kuin ei ollutkaan. Tällaista perinteistä rikostaustaa, Soronen tähdentää.
Rikosylikomisario ei kerro tarkemmin, miten poliisi profiloi tappajaa Eveliina Lappalaisen tapauksessa. Poliisin ei ole syytä antaa rikollisille tietoa siitä, miten heidän jäljistään ja käyttäytymisestään voidaan tehdä arvioita. Toisaalta kylmäverisinkään tekijä ei koskaan voi olla jättämättä itsestään jälkeäkään.
– Varovaisena oleminen ympäri vuorokauden on oikeastaan aika mahdotonta. Ihmisillä on tiettyjä tapoja, joista ei pääse eroon.
Sekin oli ihan hyvä johtopäätös, että tekijällä ei todennäköisesti ole antisosiaalista taustaa omaisuusrikosten puolella, niin kuin ei ollutkaan.
- 01409cc10f914737e69e3f6918590b252c63884c44961e22227b41eca27d6d1f.jpg (115.66 KiB) Katsottu 11466 kertaa
Eveliina Lappalainen vietti viimeisen iltansa harrastuksensa parissa tanssien. Hän poistui viimeiselle, kesken jääneelle kotimatkalleen tämän studion ovesta. JARNO JUUTI
Poliisin kylmä rinki
Keskusrikospoliisilla oli nyt huolella laadittu tekijäprofiili. Tekijää sen sijaan ei. Pelkän profiloinnin perusteella mahdollisten epäiltyjen joukko olisi todennäköisesti ollut liian suuri ja yksilöimätön. Tekopaikan alueella liikkuneita ihmisiä tavoitettiin kyllä laajasti, ja heitä kuulusteltiin, mutta lähinnä todistajina. Puhelimessa kuultiin muun muassa 15-vuotiasta sählynpelaajaa. Hän ei tiennyt mitään tapahtumista.
Soronen kertoo tapahtumista ja oivalluksista, jotka saivat tutkinnan kietoutumaan hiljalleen kohti lopputulosta. Ensin tutkintaryhmä sai oikeuslääkäriltä entistä tarkemman arvion uhrin kuolinajasta: se kiristyi neljän tunnin aikaikkunaan. Soronen ja päätutkijana toiminut rikosylikonstaapeli
Markku Tuominen saivat vielä väännettyä kaiken tapahtuneen reilun tunnin sisälle tiistai-iltana 14.11.2000.
Sen jälkeen tutkijat ottivat käteensä harpin ja kartan. Tekijä oli ollut tekopaikalla, eikä hän voinut ehtiä tunnissa kuin rajatun matkan päähän sieltä.
–Katsoimme kartasta ympyrän löytöpaikalta. Päätimme käydä uudestaan läpi kaikki henkilöt, jotka olivat ympyrän sisällä. Ja jos heistä ei ollut vielä DNA-näytettä, se otettiin.
Kartalle piirtynyttä rinkiä voi jälkeenpäin pitää poliisin läpimurtona. Tappajan löytäminen vaati enää muutaman askeleen.
Sorosen mukaan poliisi otti tutkinnassa 270 DNA-näytettä lähistöllä olleilta ihmisiltä, osin poissulkemisen takia. Moni suostui näytteeseen vapaaehtoisesti. Sählynpelaajalta tätä ei vielä ollut vaadittu, mutta nyt poliisi teki päätöksen toisesta kuulustelukutsusta.
Päätimme käydä uudestaan läpi kaikki henkilöt, jotka olivat ympyrän sisällä.
- 01a1ad58c0d1e2b5e133a944eebf9f37b3adb262569948d10937d115a96de416.jpg (70.11 KiB) Katsottu 11466 kertaa
Surmatun omaisia avustanut silloinen asianajaja Heikki Lampela (oik.) keskusteli oikeusjutusta tutkinnanjohtaja Sorosen kanssa tuomioistuimessa. KARI LAAKSO
”Siitä se lähti aukeamaan”
Viimeinen oivallus oli taktinen. Poliisi oli tutkinnan pitkittyessä jo ajoittain turhautunut jatkuvista mediayhteydenotoista, mutta toisaalta osapuolet olivat koko ajan olleet samalla puolella pöytää. Soronen oli maininnut julkisuuteen, että uhrin kynnen alle oli jäänyt todennäköisesti tekijän DNA:ta.
- 36a77c2e61a51f10ae4df2ceca585d20323311a5cc13818a3a51c6c50d51198c.jpg (27.11 KiB) Katsottu 11466 kertaa
Eveliina Lappalainen.
– Vanhemmat toivat pojan kuulusteluun. Siitä se sitten lähti aukeamaan.
Ilmeisesti tappaja katsoi, ettei hänellä ole asiaa kiistää tekoaan. Soronen muistelee, että henkirikollinen myönsi tapahtumia asteittain ja kuulustelu kerrallaan samalla tavoin kuin muutkin surmaajat yleensä.
– Seuraavana päivänä tuli vähän lisää, ja sitä seuraavana päivänä taas lisää. Kun oli mennyt viikko tai kaksi, meillä oli aika hyvä tapahtumakuvaus hänen itsensä kertomana.
Poika ei pystynyt koskaan selittämään surmatyölleen minkäänlaista syytä. Hän kertoi olleensa suuttunut sählytreenien jälkeen.
Koulutoveri kertoi esitutkinnassa, että surmaaja oli kerran välitunnilla Lappalaisesta juteltaessa todennut: ”Se olin minä”, ja levitellyt käsiään. Kukaan ei tietenkään uskonut häntä.
Soronen kuvailee jutun ratkeamista helpotukseksi niin omaisille, yhteisölle kuin poliisille itselleenkin. Imatralaisten suhtautumista kuvaa se, että tutkintaryhmä alkoi saada kiitoskortteja tuntemattomilta ihmisiltä.
Rikosylikomisario valittelee mediahuomion henkilöitymistä itseensä, sillä tutkinnassa oli kyse poliisin ryhmätyöstä ja kaikkien tutkijoiden yhteisestä onnistumisesta.
Omaisten urheus oikeudessa
Tekijän kiinniotto oli Lappalaisen omaisille merkityksellinen, mutta samalla se vasta tarkoitti surutyön alkua.
Omaiset joutuivat kaikki asteet läpäisseeseen oikeusmyllyyn, jonka päätteeksi asianomistajien ajama murhasyyte hylättiin. Korkein oikeus tuomitsi tekijän 7 vuoden vankeuteen taposta nuorena henkilönä, kun hovioikeus olisi hyväksynyt murhasyytteen. Raivokkaasti surmannut nuori mies istui tuomiosta ensikertalaisena alle 4 vuotta. Hän on nyt noin varhaisessa keski-iässä ja jatkanut elämäänsä vapaana toistakymmentä vuotta, ellei ole syyllistynyt uusiin vakaviin rikoksiin.
Oikeuskäsittelyn raskaudesta huolimatta Lappalaisen isä ja myöhemmin sisar puhuivat asiastaan julkisuudessa. Omaiset eivät voineet ymmärtää, miksi Eveliinan tappanut henkilö päästetään muutaman vuoden vankeusrangaistuksella. Sisar on näihin päiviin asti profiloitunut henkirikoksen uhrien omaisten oikeuksien puolustajana eri järjestöissä. Myös Ari Soronen pani merkille läheisten puheenvuorot julkisuudessa.
– He olivat erittäin aktiivisia. Minusta se on jokaisen omaisen oikeus, joka on menettänyt tyttärensä tai läheisensä. Se on ymmärrettävää ja oikeutettua, Soronen sanoo.
Eveliina Lappalaisen surma herätti yhteiskunnassa voimakkaan keskustelun ensikertalaisten rangaistusten pituudesta ja siitä, voidaanko henkirikoksen kaltaisista rikoksista ylipäätään tuomita ketään ensikertalaisena. Kysymykset ovat olleet siitä lähtien merkittäviä kestoaiheita suomalaisessa oikeuskeskustelussa.
Jutun taustalähteinä käytetty haastattelun lisäksi Iltalehden ja Helsingin Sanomien arkistoja.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/2b51 ... 5365f9c59e
Muutaman kuvan kokoa kohtuullistettu
-NILS-
Suomen kansalaiset ovat muka tasa-arvoisia ja yhdenvertaisia lain edessä, mutta toisilla meistä tätä tasa-arvoisuutta ja yhdenvertaisuutta on jostakin syystä kuitenkin enemmän kuin muilla.