USA: Vanhemmat pitivät lasta pimeässä huoneessa vuosikausia – 12-vuotias poika kuoli lopulta omien ulosteidensa keskelle

Tähän osioon onnettomuudet ja muu rikoksiin liittyvä keskustelu.
Maukka Peruslätkä
Neuvoja-Jack
Viestit: 507
Liittynyt: Ti Tammi 29, 2019 7:30 am

USA: Vanhemmat pitivät lasta pimeässä huoneessa vuosikausia – 12-vuotias poika kuoli lopulta omien ulosteidensa keskelle

Viesti Kirjoittaja Maukka Peruslätkä »

Hirviövanhemmat pitivät lasta pimeässä huoneessa vuosikausia – 12-vuotias poika kuoli lopulta omien ulosteidensa keskelle

Amerikkalaisvanhemmat lukitsivat 12-vuotiaan pojan vuosiksi pimeään huoneeseen ja jättivät hänet lopulta kuolemaan omien jätöstensä keskelle. Viranomaisten mukaan pariskunta piti samaan aikaan muista lapsistaan hyvää huolta.

Pennsylvaniassa Yhdysvalloissa tapahtuneesta tragediasta uutisoi muun muassa ABC News.

Viranomaisten mukaan pojan isä Scott Schollenberger Jr., 41, ja tämän kihlattu Kimberly Maurer, 35, olivat pahoinpidelleet miehen 12-vuotiasta poikaa myös hakkaamalla tätä. Samaan aikaan pariskunta oli pitänyt perheen muista lapsista yllättäen hyvää huolta.
Lapsi makasi löytöhetkellä alasti likaisessa sängyssä

12-vuotiaan Maxwell Schollenbergerin ruumis löytyi 26. toukokuuta. Poika oli löytöhetkellä alasti ja hänen ulosteisiin peittynyt ruumiinsa makasi saastaisessa sängyssä. Myös huone oli jätösten peitossa.

Pojan huoneessa ei ollut valoja, ja ikkunaverot oli teipattu ilmastointiteipillä. Huoneen ovi oli suljettu ulkoapäin metallikoukulla.

Poika ei ollut koskaan saanut lääketieteellistä hoitoa, häntä ei ollut ilmoitettu kouluun ja jopa samassa taloudessa asuvat sisarukset olivat nähneet hänet hyvin harvoin.

Maurier: Pojan isä oli ”hyvin turhautunut lapseen ja pelkäsi vahingoittavansa häntä”

Maurier oli ollut pojan virallinen holhooja siitä lähtien, kun poika oli 2-vuotias. Hän väitti tapauksen tukijoille, että hän toimi holhoojana, koska isä oli ”hyvin turhautunut lapseen ja pelkäsi vahingoittavansa häntä”.

Sekä pojan äitipuoli että isä kiistivät pojalla olleen henkisiä tai fyysisiä häiriöitä.

Pariskunta on nyt vangittu murhasta. Molemmat pidätettiin ilman takuita. Siitä ei ole toistaiseksi tietoa, onko kummallakaan asianajajaa puhumassa heidän puolestaan.

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/hir ... #gs.fpqfbl

Avatar
poikani
Telkkaridekkareiden asiantuntija
Viestit: 9987
Liittynyt: Ti Heinä 05, 2011 8:50 pm
Paikkakunta: ?? ???????

Re: Usa: Vanhemmat pitivät lasta pimeässä huoneessa vuosikausia – 12-vuotias poika kuoli lopulta omien ulosteidensa kesk

Viesti Kirjoittaja poikani »

Tämä on yksi julmimmista ilmi tulleista rikoksista pitkään aikaan.

Tässä vanhempien kuvat:
Kuva

Tuo äitipuolihan on ihan ihmisen näköinen. Ehkä joku amatsooni kelpuuttaa hänet vankilassa.
Law & Crime kirjoitti:[District Attorney Pier Hess] Graf declined to go into much detail regarding how the situation was discovered. She said that Maurer had spoken to a neighbor, who ended up calling the cops. Police said they found Max naked in his room on the bed on May 26. The bed was soaked in fecal matter and human waste, Graf said. Under the frame were moldy piles of feces, and the bed was surrounded by fecal matter on the floor, the DA said. Schollenberger was covered in “his own human waste.” He did not have access to a bathroom, Graf said. He had little-to-no muscle mass, and had weakened bones consistent with malnutrition, authorities said.
https://lawandcrime.com/crazy/man-and-f ... -waste-da/

Äitipuoli oli siis jutellut jollakin salassa pidettävällä tavalla naapurin kanssa ja tämä oli sitten soittanut poliisille. Poika löytyi keskitysleirikuntoisena sängystään, alasti ja ulosteen peitossa. Sängyn alla oli homehtuneita paskakasoja. Sängyn ympäristö oli myös kakassa. Pojalla ei ollut ollut pääsyä WC:hen.

Olisikohan äitipuoli jollakin tasolla halunnut saada tilanteen päätökseen, mutta kykeni saamaan itsestään irti vain sen, että avautui naapurille?
????? ?? ??????.

Avatar
Jarkallas
Neuvoja-Jack
Viestit: 510
Liittynyt: La Elo 29, 2020 1:34 pm
Paikkakunta: Annalan Heilan persesilmä

Re: Usa: Vanhemmat pitivät lasta pimeässä huoneessa vuosikausia – 12-vuotias poika kuoli lopulta omien ulosteidensa kesk

Viesti Kirjoittaja Jarkallas »

Tälläset uutiset saa ateistin uskomaan. Saatana on olemassa. Käyn oksentamassa ja palaan sitten asiaan.....
*yrjöö

Murhasta syytettynä molemmat, sekä scott schollenberger jr että kimberly mauer, sanoo Lebanon Countyn syyttäjä(DA) Pier Hess Graf. (Kirjotan hirviöiden nimet pienellä, halveksunta se on pienikin halveksunta)
Lebanon County on siis Pennsylvanian piirikunta. Lebanon on Harrisburgista joitain kymmeniä maileja itään. Mielenkiintosena huomiona että Lebanonin läheltä löytyy myös paikka nimeltä Jonestown. Ei liity sinänsä mihinkään, mutta pahaenteinen nimi.
-jarkko, white nigger


immigrants are like sperm
millions get in only one works

Vastaa Viestiin