Iso-Britannia: 80v pariskuntaa epäillään poikansa murhasta

Ulkomailla tapahtuneet selvitetyt tai vielä selvittämättömät henkirikokset
Maukka Peruslätkä
Neuvoja-Jack
Viestit: 507
Liittynyt: Ti Tammi 29, 2019 7:30 am

Iso-Britannia: 80v pariskuntaa epäillään poikansa murhasta

Viesti Kirjoittaja Maukka Peruslätkä »

Iso-Britanniassa kohistaan viime viikolla tapahtuneesta kiinniotosta. 81-vuotiasta naista ja hänen kolme vuotta nuorempaa aviomiestään epäillään pariskunnan pojan murhasta. Kaiken lisäksi kumpikin on työskennellyt ennen eläkkeellejäämistä poliisina.

Steven Clark katosi 28 vuotta sitten. Hän oli tuolloin 23-vuotias ja asui jo omassa asunnossa. Viimeksi Stevenin näki elossa tämänhetkisen tiedon mukaan hänen äitinsä. Nainen kertoi katoamisvuonna 1992 poliisille, että poika jäi Saltburnissa sijaitsevan yleisötoiletin luo hänen poistuessaan paikalta.

Nyt poliisin puheille on tullut naissilminnäkijä. Hän kertoo nähneensä Stevenin äitinsä kanssa toisaalla myöhemmin kuin äiti on sanonut viimeksi nähneensä poikansa. Poliisin mukaan silminnäkijän kertomus on tutkinnan kannalta ”merkittävä”.

https://alibi.fi/uutiset/80v-pariskunta ... -murhasta/

Avatar
poikani
Telkkaridekkareiden asiantuntija
Viestit: 9987
Liittynyt: Ti Heinä 05, 2011 8:50 pm
Paikkakunta: ?? ???????

Re: Iso-Britannia: 80v pariskuntaa epäillään poikansa murhasta

Viesti Kirjoittaja poikani »

Otsikon perusteella olin aika varma, että kyse olisi ollut jostakusta vaikeasti vammaisesta, vanhempiensa hoidossa olleesta pojasta, mutta ei niin näytä olleenkaan, kun poika kerran asui itsenäisesti. Mikäköhän tässä on takana?
????? ?? ??????.

anonyymiantti
Alokas
Viestit: 6
Liittynyt: Pe Syys 25, 2020 11:18 am

Re: Iso-Britannia: 80v pariskuntaa epäillään poikansa murhasta

Viesti Kirjoittaja anonyymiantti »

https://www.mirror.co.uk/news/uk-news/p ... s-22732796

Mitäkähän mahtaa löytyä pariskunnan pihalta? Nyt kun siellä etsintöjä tehdään.
Steven, who limped due to a road accident as a child, was walking in the opposite direction.
Neighbours described Steven as friendly.
One said: “He was well known, he loved to stop and chat.
"He would go on bus rides and find someone to talk to.
Ontui koska oli lapsena jäänyt auton alle. Vasemmassa kädessä näyttäisi olevan jotain epämuodostumaa myös. Ja jos parikymppinen on ystävällinen ja ajelee bussilla jotta löytäisi juttuseuraa plus että koko naapurusto tiesi pojan, niin pardon my french mutta ei ihan täysillä käyvästä kaverista taida olla kuitenkaan kyse :?: - niinhän tuossa aiemmin jo epäiltiin.

Avatar
H.Moilanen
David Starsky
Viestit: 4528
Liittynyt: Ti Marras 12, 2019 2:30 pm

Re: Iso-Britannia: 80v pariskuntaa epäillään poikansa murhasta

Viesti Kirjoittaja H.Moilanen »

Olipa poika millainen tahansa, on kyllä varsin hyytävää, että poliisivanhemmat tappoivat/murhasivat oman lapsensa. Tietty on vasta epäily kyseessä, mutta kuitenkin. Mikähän sai silminnäkijän suun nyt aukenemaan.

Sopii kyl hyvin yhteen sen kanssa, että nää on brittejä...
Etsivän Keskuspoliisin mukaan Suomeen jääneet emigrantit olivat poliittisesti epäluotettavia. Lisäksi monet olivat juutalaisia, joita Etsivä Keskuspoliisi luonnehti lausunnoissaan ”epämieluisiksi henkilöiksi”.
Aiheesta lisää täällä.

Basilika
Poliisikoira Rex
Viestit: 250
Liittynyt: Su Heinä 26, 2020 7:52 pm

Re: Iso-Britannia: 80v pariskuntaa epäillään poikansa murhasta

Viesti Kirjoittaja Basilika »

Jos ainoa epäily on se että 28 vuotta myöhemmin joku kertoo nähneensä pojan ja äidin jossain, tämä todistaja on ilmeisesti kohtuu luotettava.

Jaguaari
Vic Mackey
Viestit: 1942
Liittynyt: Ti Elo 14, 2007 7:19 pm

Re: Iso-Britannia: 80v pariskuntaa epäillään poikansa murhasta

Viesti Kirjoittaja Jaguaari »

Melkoisia sankaripoliiseja. Miten kaksi sairasta onkaan löytänyt toisensa.

Avatar
Valoviikate
Christopher Lorenzo
Viestit: 1504
Liittynyt: Pe Helmi 22, 2008 7:12 pm
Viesti:

Re: Iso-Britannia: 80v pariskuntaa epäillään poikansa murhasta

Viesti Kirjoittaja Valoviikate »

Vammaisuudesta:
Steven Clark käveli huonosti oltuaan lapsuudessaan liikenneonnettomuudessa, joka jätti hänelle myös muita vammoja.

Katoamisensa aikaan herra Clark kävi Redcarissa Rathbone Societya (kerho/yhdistys tms.), joka toimii vammaisten ihmisten kanssa kohottaakseen heidän työllistymistaitojaan ja hän oli voittanut Oppipojan vuosittaisen palkinnon.
Muuten ei lontoonkielisissä teksteissä näyttänyt olevan tapauksesta sen kummempaa informaatiota kuin mitä täällä on jo tullut esiin.

Vastaa Viestiin