BLM- ja antifahenkiset mellakat kylvävät tuhoa ja kuolemaa laajalti Minneapolisin ulkopuolella

Aiheet terrorismista ja terroriryhmistä tänne.
Sinikka
Olivia Benson
Viestit: 726
Liittynyt: Su Elo 02, 2020 12:23 pm

Re: BLM- ja antifahenkiset mellakat kylvävät tuhoa ja kuolemaa laajalti Minneapolisin ulkopuolella

Viesti Kirjoittaja Sinikka »

Säde-Sisko kirjoitti: Ke Syys 30, 2020 1:06 am Kieltämättä viihdyttävää seurata tätä vääntöä. Ilman eri mieltä olevia ja tahallaan väärin ymmärtäjiä ei näillä ketjuilla olis eloa. Sokeakin näkee otsallaan mitä monikulttuurisuus tekee yhteiskunnalle. Yhdysvalloissa kulttuuri on sekoittunut jo aikaa sitten erilailla jos vertaa nykyeuroopan pakolaisvirtaan. Siksi siellä konfliktit kärjistyy pelkästään rotuun ideologian varjolla. Suomessakin oli joskus valkoisten ja neekereiden sota mutta onneksi kommunismi ei saanut valtaa ja suomi sai kehittyä. Kauhulla odotan mitä nyky taantumus tuo tullessaan. Punavihreässä vallassa ja liittovaltiossa on kaikki katastrofin ainekset.
Mustat ovat joutuneet kamppailemaan USA:ssa jokaisesta oikeudestaan, alken orjuuden lopettamisesta äänioikeuden saamiseen, mikä jälkimmäinen ei vieläkään ole todellisuudessa tasa-arvoinen monien esteiden takia, joita ylläpidetään.

Monikulttuurisuus on toteutunut monella alalla, esim. musiikkki ei olisi mitään ilman mustien bluesin antamaa perustaa rockille ja muulle populaarimusiikille.

Kaikki maailmassa on loppujen lopuksi monikulttuurisuuden ansioita kirjoitustaito, matematiikka, lääketiede, oikeastaan kaikki kulttuuri eli keskeinen osa ihmiselämää. Globalisaatio on tehnyt meistä toisistamme riippuvaisempia entistäkin enemmän.

https://eu.usatoday.com/in-depth/news/2 ... 335508002/
Avatar
WhiskeyLullaby
Susikoski
Viestit: 37
Liittynyt: Ti Heinä 28, 2020 10:50 am

Re: BLM- ja antifahenkiset mellakat kylvävät tuhoa ja kuolemaa laajalti Minneapolisin ulkopuolella

Viesti Kirjoittaja WhiskeyLullaby »

Sinikka kirjoitti: Ke Syys 30, 2020 12:35 pm

*poistettu lautamiestekstiä*t:mode

Orjuuskortti käytetty taas vaihteeksi.

*poistettu lautamiestekstiä*t:mode
Avatar
John Kimble
Michael Knight
Viestit: 4124
Liittynyt: La Helmi 03, 2018 5:19 pm

Re: BLM- ja antifahenkiset mellakat kylvävät tuhoa ja kuolemaa laajalti Minneapolisin ulkopuolella

Viesti Kirjoittaja John Kimble »

Sinikka kirjoitti: Ke Syys 30, 2020 12:35 pmMustat ovat joutuneet kamppailemaan USA:ssa jokaisesta oikeudestaan, alken orjuuden lopettamisesta äänioikeuden saamiseen,
Joka on johtunut demokraattien vastustuksesta. Demokraatit mm. perustivat kkk:n. mustat miehet saivat kuitenkin USA:ssa äänioikeuden vuonna 1870 joka oli 50 vuotta aiemmin kuin mm. Valkoiset naiset.
Radiopuhelin kirjoitti: Ma Heinä 30, 2012 2:01 pm Ulkomaalaisia ei tuomita heppoisimmilla perusteilla kuin suomalaisia. Korostuminen raiskaustilastoissa johtuu vain siitä että maahanmuuttajat yksinkertaisesti raiskaavat enemmän.
Sinikka
Olivia Benson
Viestit: 726
Liittynyt: Su Elo 02, 2020 12:23 pm

Re: BLM- ja antifahenkiset mellakat kylvävät tuhoa ja kuolemaa laajalti Minneapolisin ulkopuolella

Viesti Kirjoittaja Sinikka »

WhiskeyLullaby kirjoitti: Ke Syys 30, 2020 12:44 pm
Sinikka kirjoitti: Ke Syys 30, 2020 12:35 pm
Säde-Sisko kirjoitti: Ke Syys 30, 2020 1:06 am Kieltämättä viihdyttävää seurata tätä vääntöä. Ilman eri mieltä olevia ja tahallaan väärin ymmärtäjiä ei näillä ketjuilla olis eloa. Sokeakin näkee otsallaan mitä monikulttuurisuus tekee yhteiskunnalle. Yhdysvalloissa kulttuuri on sekoittunut jo aikaa sitten erilailla jos vertaa nykyeuroopan pakolaisvirtaan. Siksi siellä konfliktit kärjistyy pelkästään rotuun ideologian varjolla. Suomessakin oli joskus valkoisten ja neekereiden sota mutta onneksi kommunismi ei saanut valtaa ja suomi sai kehittyä. Kauhulla odotan mitä nyky taantumus tuo tullessaan. Punavihreässä vallassa ja liittovaltiossa on kaikki katastrofin ainekset.
Mustat ovat joutuneet kamppailemaan USA:ssa jokaisesta oikeudestaan, alken orjuuden lopettamisesta äänioikeuden saamiseen, mikä jälkimmäinen ei vieläkään ole todellisuudessa tasa-arvoinen monien esteiden takia, joita ylläpidetään.

Monikulttuurisuus on toteutunut monella alalla, esim. musiikkki ei olisi mitään ilman mustien bluesin antamaa perustaa rockille ja muulle populaarimusiikille.

Kaikki maailmassa on loppujen lopuksi monikulttuurisuuden ansioita kirjoitustaito, matematiikka, lääketiede, oikeastaan kaikki kulttuuri eli keskeinen osa ihmiselämää. Globalisaatio on tehnyt meistä toisistamme riippuvaisempia entistäkin enemmän.

https://eu.usatoday.com/in-depth/news/2 ... 335508002/
Joillekkin monikulttuurisuuden kannattajille esim. tuo matematiikka tuntuu olevan vaikeaa..
Orjuuskortti käytetty taas vaihteeksi.
Itämeren hyvinvointi lienee parantunut, koska silakkakanta tuntuu olevan noususuhdanteessa. Vai ovatko nämä vain lajitovereitaan äänekkäämpiä?
*poistettu lautamiestekstiä*t:mode

Ei ollut kyse orjuuskortista, vaan nykytilanteesta, johon BLM yrittää saada muutosta. Historiasta voi oppia myös nykyajan takia.

Tässä urheilijoita ottamassa kantaa BLM:n puolesta.

https://edition.cnn.com/2020/08/27/worl ... index.html
Avatar
poikani
Telkkaridekkareiden asiantuntija
Viestit: 9987
Liittynyt: Ti Heinä 05, 2011 8:50 pm
Paikkakunta: ?? ???????

Re: BLM- ja antifahenkiset mellakat kylvävät tuhoa ja kuolemaa laajalti Minneapolisin ulkopuolella

Viesti Kirjoittaja poikani »

Sinikka kirjoitti: Ke Syys 30, 2020 4:12 pmJoillekin, ei kahta k:ta, on äidinkielen ja matematiikan hallinta vaikeaa. Käyttää kahta pistetta virkkeen lopussa, mutta ei osaa käyttää pilkkuja.
Kun kerran aloit lesoilla, olisit käyttänyt sanaa "joillekuille", kun kyse on kuitenkin ihmisistä.
Sinikka kirjoitti: Ke Syys 30, 2020 4:12 pmEi ollut kyse orjuuskortista, vaan nykytilanteesta, johon BLM yrittää saada muutosta.
Sinä nimenomaisesti käytit orjuuskorttia.

BLM tosiaan yrittää saada muutosta nykytilanteeseen. Samaa tekee muun muassa ISIS.
Sinikka kirjoitti: Ke Syys 30, 2020 4:12 pmHistoriasta voi oppia myös nykyajan takia.
Voi kunpa noudattaisitkin tätä neuvoa.
Sinikka kirjoitti: Ke Syys 30, 2020 4:12 pmTässä urheilijoita ottamassa kantaa BLM:n puolesta.

Ei kiinnosta noiden suurten ajattelijoiden kannanotot. Seuraavaksi Big Brother -osallistujien mielipiteitä.
????? ?? ??????.
Sinikka
Olivia Benson
Viestit: 726
Liittynyt: Su Elo 02, 2020 12:23 pm

Re: BLM- ja antifahenkiset mellakat kylvävät tuhoa ja kuolemaa laajalti Minneapolisin ulkopuolella

Viesti Kirjoittaja Sinikka »

John Kimble kirjoitti: Ke Syys 30, 2020 3:54 pm
Sinikka kirjoitti: Ke Syys 30, 2020 12:35 pmMustat ovat joutuneet kamppailemaan USA:ssa jokaisesta oikeudestaan, alken orjuuden lopettamisesta äänioikeuden saamiseen,
Joka on johtunut demokraattien vastustuksesta. Demokraatit mm. perustivat kkk:n. mustat miehet saivat kuitenkin USA:ssa äänioikeuden vuonna 1870 joka oli 50 vuotta aiemmin kuin mm. Valkoiset naiset.
*poistettu lautamiestekstiä*t:mode

Et taida olla perillä USA:n puolueiden historiasta,.. Lincoln oli republikaani ja kannati unionia. Etelävaltioissa olivat vallassa demokraatit ja KKK. Sittemmin osat ovat vaihtuneet, vain etelän demokraatit olivat vielä 1960-luvulle vanhoillisempia kuin republikaanit.

https://en.wikipedia.org/wiki/Southern_Democrats

Vieläkään ei mustille ole helppoa käyttää äänioikeuttaan,esim. ennakkorekisteröitymisen ja tiistaisen vaalipäivän vuoksi. Lisäksi etenkin republikaanien harrastama vaalipiirien rajojen piirtely suosii republikaaneja.

https://en.wikipedia.org/wiki/Voting_ri ... ted_States.
Sinikka
Olivia Benson
Viestit: 726
Liittynyt: Su Elo 02, 2020 12:23 pm

Re: BLM- ja antifahenkiset mellakat kylvävät tuhoa ja kuolemaa laajalti Minneapolisin ulkopuolella

Viesti Kirjoittaja Sinikka »

poikani kirjoitti: Ke Syys 30, 2020 4:17 pm
Sinikka kirjoitti: Ke Syys 30, 2020 4:12 pmJoillekin, ei kahta k:ta, on äidinkielen ja matematiikan hallinta vaikeaa. Käyttää kahta pistetta virkkeen lopussa, mutta ei osaa käyttää pilkkuja.
Kun kerran aloit lesoilla, olisit käyttänyt sanaa "joillekuille", kun kyse on kuitenkin ihmisistä.
Sinikka kirjoitti: Ke Syys 30, 2020 4:12 pmEi ollut kyse orjuuskortista, vaan nykytilanteesta, johon BLM yrittää saada muutosta.
Sinä nimenomaisesti käytit orjuuskorttia.

BLM tosiaan yrittää saada muutosta nykytilanteeseen. Samaa tekee muun muassa ISIS.
Sinikka kirjoitti: Ke Syys 30, 2020 4:12 pmHistoriasta voi oppia myös nykyajan takia.
Voi kunpa noudattaisitkin tätä neuvoa.
Sinikka kirjoitti: Ke Syys 30, 2020 4:12 pmTässä urheilijoita ottamassa kantaa BLM:n puolesta.

https://edition.cnn.com/2020/08/27/worl ... index.html
Ei kiinnosta noiden suurten ajattelijoiden kannanotot. Seuraavaksi Big Brother -osallistujien mielipiteitä.
Missä näet orjuuskortin? Joillekin niitä näkyy sielläkin missä niitä ei ole.

Jotkut kuulijat voivat pitää ajatusta outona. [taivutusongelman kiertämistä]"

*poistettu lautamiestekstiä*t:mode
Gurney
Adrian Monk
Viestit: 2505
Liittynyt: Ti Huhti 02, 2013 9:37 am

Re: BLM- ja antifahenkiset mellakat kylvävät tuhoa ja kuolemaa laajalti Minneapolisin ulkopuolella

Viesti Kirjoittaja Gurney »

Sanojen taivutus ei liity mitenkään BLM eikä siihen, että 2-3% mustista tekee 53% vakavista rikoksista USA:ssa
Jos tosiasiat näyttävät olevan keskenään ristiriidassa, se tarkoittaa sitä, että joku niistä ei ole tosiasia
canis lupus
Javier Pena
Viestit: 1884
Liittynyt: Pe Tammi 10, 2020 11:35 pm

Re: BLM- ja antifahenkiset mellakat kylvävät tuhoa ja kuolemaa laajalti Minneapolisin ulkopuolella

Viesti Kirjoittaja canis lupus »

Vieläkään ei mustille ole helppoa käyttää äänioikeuttaan,esim. ennakkorekisteröitymisen ja tiistaisen vaalipäivän vuoksi.
Ei jumalauta. Nyt on rakenteellista rasismia joku ennakkorekisteröityminenkin. Tämäkö koskee vain tummaihoisia niinkö?

Seuraavaksi öinen pimeys on meidän valkoisten vika - onhan musta mies huonommin nähtävissä suojatiellä ja siten hengenvaarassa?

Nyt kun Pahkasikaa ei enää julkaista, sinä ja virgin korvaatte hyvin tämän huumoripuutteeni. Vilpitön kiitokseni!
Mens malus in corpore sano
Avatar
poikani
Telkkaridekkareiden asiantuntija
Viestit: 9987
Liittynyt: Ti Heinä 05, 2011 8:50 pm
Paikkakunta: ?? ???????

Re: BLM- ja antifahenkiset mellakat kylvävät tuhoa ja kuolemaa laajalti Minneapolisin ulkopuolella

Viesti Kirjoittaja poikani »

*poistettu lautamiestekstiä*t:mode

Tämän ketjun aihe on terrorismi. Ota tämä nöyryytys opetuksena ja pysy asiassa.
????? ?? ??????.
Mies77
Remington Steele
Viestit: 234
Liittynyt: Ke Touko 28, 2014 12:25 am

Re: BLM- ja antifahenkiset mellakat kylvävät tuhoa ja kuolemaa laajalti Minneapolisin ulkopuolella

Viesti Kirjoittaja Mies77 »

Facessa kiersi kirjoitus missä oli kaivettu näiden amerikan poliisi tapausten taustat, nehän olivat aivan muuta mitä media kirjottaa. Herää kysymys miksi jätetään nämä asiat pois ja syytetään vain valkoisia poliiseja?
Sinikka
Olivia Benson
Viestit: 726
Liittynyt: Su Elo 02, 2020 12:23 pm

Re: BLM- ja antifahenkiset mellakat kylvävät tuhoa ja kuolemaa laajalti Minneapolisin ulkopuolella

Viesti Kirjoittaja Sinikka »

poikani kirjoitti: Ke Syys 30, 2020 8:11 pm
Sinikka kirjoitti: Ke Syys 30, 2020 6:22 pmTässä kielitoimiston ohje joillekin /joillekuille.
Kun argumentit loppuvat, alat vääntää suomen kielen taidosta ja vedät hiekat alapäähän, kun joku vastaa samalla mitalla. Kuten mainittu, kun kerran lähdit elvistelyn linjalle, olisit saman tien käyttänyt muotoa "joillekuille" - siitä kun moni ei näytä havaintojeni perusteella olevan nykypäivänä edes tietoinen.

Tämän ketjun aihe on terrorismi. Ota tämä nöyryytys opetuksena ja pysy asiassa.
*poistettu lautamiestekstiä*t:mode

http://www.asahi.com/ajw/articles/13625842
Sinikka
Olivia Benson
Viestit: 726
Liittynyt: Su Elo 02, 2020 12:23 pm

Re: BLM- ja antifahenkiset mellakat kylvävät tuhoa ja kuolemaa laajalti Minneapolisin ulkopuolella

Viesti Kirjoittaja Sinikka »

Gurney kirjoitti: Ke Syys 30, 2020 7:50 pm Sanojen taivutus ei liity mitenkään BLM eikä siihen, että 2-3% mustista tekee 53% vakavista rikoksista USA:ssa
*poistettu lautamiestekstiä*t:mode

Mustia on USA:ssa 44,1 miljoonaa, siis noin 1,1 miljoonaa mustaa tekee vuosittain 52 000 vakavaa rikosta? Vai mitä tarkoitat?

Tässä vähän taustaa epätasa-arvoisuudelle mm. tuomioissa.

https://en.wikipedia.org/wiki/Race_and_crime
Avatar
poikani
Telkkaridekkareiden asiantuntija
Viestit: 9987
Liittynyt: Ti Heinä 05, 2011 8:50 pm
Paikkakunta: ?? ???????

Re: BLM- ja antifahenkiset mellakat kylvävät tuhoa ja kuolemaa laajalti Minneapolisin ulkopuolella

Viesti Kirjoittaja poikani »

*poistettu lautamiestekstiä*t:mode
????? ?? ??????.
Anom
Jane Marple
Viestit: 1073
Liittynyt: Ti Kesä 30, 2015 9:07 am

Re: BLM- ja antifahenkiset mellakat kylvävät tuhoa ja kuolemaa laajalti Minneapolisin ulkopuolella

Viesti Kirjoittaja Anom »

Sinikka kirjoitti: Ke Syys 30, 2020 8:46 pm
Gurney kirjoitti: Ke Syys 30, 2020 7:50 pm Sanojen taivutus ei liity mitenkään BLM eikä siihen, että 2-3% mustista tekee 53% vakavista rikoksista USA:ssa
Sano se Poikani-nimimerkille, siis sanojen taivutuksen liittyminen tänne. Minua alettiin tällä sivustolla tänään syyttää äidinkielen taitamattomuudesta, saan kai puolustautua? No, teidät tuntien, en saa.

Mustia on USA:ssa 44,1 miljoonaa, siis noin 1,1 miljoonaa mustaa tekee vuosittain 52 000 vakavaa rikosta? Vai mitä tarkoitat?

Tässä vähän taustaa epätasa-arvoisuudelle mm. tuomioissa.

https://en.wikipedia.org/wiki/Race_and_crime
*poistettu lautamiestekstiä*t:mode
Netissä idioottien kanssa väittely on mahdotonta; joutuu alentumaan niiden tasolle ja lopulta ne voittaa sut kokemuksella.
Vastaa Viestiin