Afgaani-isä pahoinpiteli perhettään vuosien ajan - perusteli tekojaan kulttuurilla

Tähän osioon onnettomuudet ja muu rikoksiin liittyvä keskustelu.
Avatar
Heisenberg420
Neuvoja-Jack
Viestit: 518
Liittynyt: Ti Elo 27, 2019 5:03 pm

Afgaani-isä pahoinpiteli perhettään vuosien ajan - perusteli tekojaan kulttuurilla

Viesti Kirjoittaja Heisenberg420 »

Suurperheen isä tuomittiin ehdottomaan vankeuteen poikkeuksellisen väkivaltaisista ”kasvatusmetodeista”.

Suomeen muuttaneen perheen äiti ja seitsemän lasta joutuivat väkivaltaisen isän pahoinpitelyjen uhreiksi useita kertoja viikossa. Perhe ei uskaltanut kertoa kokemastaan kenellekään ulkopuoliselle, joten tilanne pääsi jatkumaan lähes viiden vuoden ajan.

Lyöntien ja vyöllä hakkaamisen lisäksi mies uhkasi toistuvasti tappaa vaimonsa ja pienet lapsensa, mikäli nämä eivät totelleet häntä - saatikin, jos joku heistä kertoisi asiasta poliisille.

Poliisi ymmärsi hämäyksen
Satakuntaan asettuneen perheen äiti saattoi saada selkäänsä, jos hänen valmistamansa ruoka ei miellyttänyt miestä tai jos seksi ei miehen mielestä ollut riittävän tyydyttävää.

Kun vaimo kerran kysyi mieheltään, miksi tämä hakkasi häntä, mies vastasi ”koska sinä olet nainen”. Tappouhkauksia mies perusteli sillä, että näin lapset tottelevat häntä paremmin.

Perhehelvetti paljastui poliisille erikoisella tavalla. Kun partio oli saanut hälytystehtävän perheen kotiin, poliisit tapasivat vaimon ja lapset, jotka alkoivat kovaan ääneen ihmetellä, miksi poliisit olivat tulleet heille. Samalla he kuitenkin viittoilivat asunnon liukuoven suuntaan.

Liukuoven takaa poliisit löysivät perheenisän sängyllä makaamassa. Kun poliisit lähtivät viemään miestä ulos, lapset alkoivat kovaan ääneen tivata, mihin isää viedään. Vaimo jopa tarttui poliisiin kiinni yrittääkseen estää miehensä poisviemisen.

– Ymmärsin heti, ettei tilanne ollut normaali. Isän poistuttua asunnosta koko muu perhe romahti ja itki holtittomasti. Lapset kertoivat, että kaikki oli ollut vain esitystä ja että he kaikki pelkäsivät isää, kertoi paikalle hälytetty naiskonstaapeli.

Suuttui huivin asennosta
Lopulta vuosien pelot ja kärsimykset alkoivat purkautua. Vaimo ja lapset kertoivat eläneensä jatkuvassa pelossa.

Yksi tytöistä kertoi, kuinka kerrankin isä oli arvostellut sitä, miten huivi oli ollut isosiskon päässä. Äiti oli tullut puolustamaan tytärtään, jolloin isä oli hakenut vyön ja alkanut piestä sillä vaimoaan. Kun siskokset yrittivät mennä väliin, myös he saivat vyöstä.

– Jos kerrotte jotain poliisille, niin tapan teidät, nuorempi tytöistä sanoi isän uhanneen.

– Isä lyö melkein kaikkia melkein joka päivä... Isä tykkää lyödä, kymmenvuotias poika kertoi.

Pienen pojan pahoinpitelyt ja tappouhkailut olivat alkaneet tämän ollessa vasta viiden-kuuden vuoden ikäinen.

Perheen äiti antoi kuulusteluissa ymmärtää, että mies oli ollut väkivaltainen jo kotona Afganistanissa.

– Kun sitten saavuimme Suomeen, jatkuivat nuo pahoinpitelyt. Odotusaikana mieheni pahoinpiteli minua... En ole koskaan mennyt lääkäriin vammojeni vuoksi, koska en ole uskaltanut.

Nainen pelkäsi, että lääkäri ymmärtäisi, mistä vammat olivat peräisin ja ilmoittaisi asiasta viranomaisille.

”Perheen sisäisiä asioita”
Lapsiin kohdistunut väkivalta tuli ensimmäisen kerran viranomaisten tietoon koulun kautta. Terveydenhoitaja oli joutunut laastaroimaan tytön otsan isän heitettyä lasta puhelimella päähän.

Äiti kertoi kuitenkin menneensä perumaan ilmoituksen.

– Ajattelin yrittää rahoittaa tilannetta, ettei mieheni hermostuisi uudelleen. Kulttuurissani on korkea kynnys soittaa poliisi paikalle.... Kun tilanne on mennyt ohi, olen ajatellut, että jos tämä tästä rauhoittuisi.

– Perhe on meille tärkeä... On suuri kynnys lähteä hajottamaan perhettä. Tästä syystä en ole koskaan soittanut poliisille, pahoinpitelyjen johdosta yhä lisääntyneistä ja kovemmista päänsäryistä kärsinyt nainen kertoi kuulusteluissa.

Isälle määrättiin lopulta laajennettu lähestymiskielto, josta ei kuitenkaan ollut mitään apua perheen hädälle. Mies rikkoi kieltoa lähes päivittäin. Hän oli erittäin vihainen siitä, että vaimo ja lapset olivat puhuneet viranomaisille ”perheen sisäisistä asioista”. Hän vaati, että nämä menisivät perumaan puheensa.

Vaatimusta seurasivat jälleen tappouhkaukset.

– Uskon, että isä oikeasti voi tappaa meidät. Isä on sanonut, että hän voi olla 20 vuotta vankilassa siitä, että hän on tappanut meidät, perheen täysi-ikäinen poika kertoi.

”Rakastan perhettäni”
Kun esitutkinta eteni syyteharkinnan kautta käräjille, miestä syytettiin kaikkiaan 21 perheeseensä kohdistuneesta rikoksesta. Syytteet koskivat pahoinpitelyjä, laittomia uhkauksia, lähestymiskiellon rikkomisia sekä oikeudenkäytössä kuultavan uhkauksia.

Syytetyn mukaan mikään käräjäoikeudessa kuultu ei pitänyt paikkaansa. Hän myönsi vain kerran lyöneensä tytärtään puhelimella ja ”enintään pari kertaa” vaimoaan.

– Rakastan vaimoani ja vaimo rakastaa minua. Hän on kaivannut minua ollessani poissa, mies väitti.

Lapsiin kohdistuneen väkivallan isä kiisti täysin.

– Rakastan lapsiani, mutta kasvatan heitä omalla tavallani... Kulttuurissani on sallittua puhua lapsille, kuten puhun heille. Moni Afganistanissa sanoo lapsilleen, että tappaa heidät, jos lapset eivät tottele. Se ei kuitenkaan tarkoita mitään, mies väitti.

Myös kaikki uhkailut mies kiisti. Hän väitti lasten valehdelleen asiasta.

– Lapset ovat lapsia ja he ovat tyhmiä, isä totesi.

Pelkäsivät oikeudessa
Vaikka vaimo oli kuulusteluissa kertonut yksityiskohtaisesti perheen vuosien ajan kokemasta väkivallasta ja uhkailuista, oikeussalissa hän yritti vähätellä tapahtumia. Vaimo muun muassa esitti, ettei ollut kokenut miehensä esittämiä uhkauksia uhkaavina.

Vaimo myös väitti, ettei mies ollut rikkonut lähestymiskieltoa, koska ”tällä oli ollut oikeus tulla kotiin perheensä luo”.

Myös perheen vanhin poika pyrki vähättelemään tapahtumia. Täysi-ikäiset tyttäret kuitenkin kertoivat, mitä perhe oli joutunut kokemaan.

– Asianomistajien kertomuksissa on ollut havaittavissa pelokkuutta, oikeus totesi.

Oikeuden mukaan mistään syytekohdasta ei jäänyt varteenotettavaa epäilyä. Se totesi, että kaikkien syyksi luettujen 21 kohdan poikkeuksellinen moitittavuus edellytti vuoden ja viiden kuukauden ehdotonta vankeusrangaistusta.

Rikokset tapahtuivat vuosien 2015-2020 välisenä aikana.

Lapsilleen perheenisä tuomittiin maksamaan yli 25 000 euron haitta- ja kärsimyskorvaukset. Lisäksi miehen maksettavaksi määrättiin yhteensä 8000 euron oikeuskulut.

”Kulttuuritausta ei oikeuta”
Perheenisä valitti kuitenkin tuomiostaan hovioikeuteen vedoten siihen, että hän oli kulttuuritaustastaan johtuen mieltänyt pahoinpitelyt perheen sisäisiksi asioiksi.

Mies katsoi, että hänen kulttuurisidonnaisista taustoistaan johtuen hänen käyttäytymisensä ei osoittanut niin suurta moitittavuutta kuin henkilön, joka on syntynyt, kasvanut ja elänyt ikänsä pohjoismaisessa kulttuurissa.

Hiljattain antamassaan päätöksessä Vaasan hovioikeus kuitenkin totesi, että vaikka vanhemmilla on oikeus kasvattaa lastaan oman uskontonsa ja kulttuurinsa vaatimusten mukaisesti, se ei kuitenkaan oikeuta huoltajaa lapsen terveyttä ja kehitystä vaarantaviin toimiin.

– Perustetta rangaistuksen alentamiseen tai sen lieventämiseen (tuomitun) vetoamien kulttuuriperusteisten tekijöiden johdosta ei ole, Vaasan hovioikeus totesi vahvistaessaan käräjäoikeuden aiemman tuomion.

Hovioikeus määräsi viisikymppisen perheenisän pidettäväksi yhä vangittuna. Tämä ei kuitenkaan välttämättä paranna perheen tilannetta kuin vähäksi aikaa.

– Pelkään miestäni todella paljon. Mikäli hän pääsee vapaaksi, niin hän voi tappaa minut ja lapsemme, perheen äiti totesi aiemmin kuulusteluissa.

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/5452 ... 8ef0969925

12.11.23:32
"Nauru pidentää ikää, ellei sitten satu nauramaan väärälle henkilölle."

Samira
Theo Kojak
Viestit: 1102
Liittynyt: Pe Marras 22, 2019 1:33 pm

Re: Afgaani-isä pahoinpiteli perhettään vuosien ajan - perusteli tekojaan kulttuurilla

Viesti Kirjoittaja Samira »

Järkyttävä tapaus. Istumaan voisi hetkeksi laittaa.
Sikis:
Faktahan on kuten NATO:kin tunnustaa ettei jonkin Ukrainan haltuunottoon mene puoltatuntia kauempaa. Näin ei kuitenkaan ole näillä näkymin tapahtumassa vaikkakin länsipropagandakoneisto nyt yrittää muuta surkuhupaisasti esittää.

Lartonki
Scooby-Doo
Viestit: 21
Liittynyt: Ke Syys 09, 2020 10:34 pm

Re: Afgaani-isä pahoinpiteli perhettään vuosien ajan - perusteli tekojaan kulttuurilla

Viesti Kirjoittaja Lartonki »

Eiköhän tämäkin tapaus tule lopulta päättymään siihen että tämä "mies" lopulta tappaa tuon perheen äidin koska hänen kunniaansa on loukattu. Tämänkin saisi kyllä samantien lähettää sinne mistä on tullutkin.

jekkumaisteri
Neuvoja-Jack
Viestit: 589
Liittynyt: Ke Tammi 03, 2018 10:55 am

Re: Afgaani-isä pahoinpiteli perhettään vuosien ajan - perusteli tekojaan kulttuurilla

Viesti Kirjoittaja jekkumaisteri »

Tuo mies pitäisi laittaa kokemaan itse kaiken mitä on tehnyt perheelleen. Hänet pitää hakata joka päivä oikein kunnon nahkaremmillä vereslihalle.

Avatar
Tarkastaja Levisi
Angus MacGyver
Viestit: 6597
Liittynyt: La Heinä 18, 2020 4:44 pm

Re: Afgaani-isä pahoinpiteli perhettään vuosien ajan - perusteli tekojaan kulttuurilla

Viesti Kirjoittaja Tarkastaja Levisi »

Tekijä siis tuomittiin ehdottomaan vankeuteen, mutta jutusta ei käy selville kuinka pitkäksi aikaa. Vuosi? Kaksi vuotta?
– Touhumme eteni yhä pitemmälle, ja kun aloimme suoraan sanoen nussia lauteilla sylikkäin, Kari Tapio räjähti, Frederik muistelee kirjassa.

jepulis82
Perry Mason
Viestit: 3915
Liittynyt: Ma Kesä 19, 2017 5:28 am

Re: Afgaani-isä pahoinpiteli perhettään vuosien ajan - perusteli tekojaan kulttuurilla

Viesti Kirjoittaja jepulis82 »

Ja feministit ovat ihan hiljaa. Ei kuulu sanaakaan. Auta armias jos joku sanoo ettei niitä sukupuolia nyt ehkä olekaan kymmeniä tai ettei miehillä ole kuukautisia, niin itku on melkoinen. Tällaiset on pikkuhommia feministeille siihen verraten. :mrgreen:
"Those who want respect, give respect."

Habahouhou
Armas Tammelin
Viestit: 89
Liittynyt: Ma Heinä 30, 2018 2:08 pm

Re: Afgaani-isä pahoinpiteli perhettään vuosien ajan - perusteli tekojaan kulttuurilla

Viesti Kirjoittaja Habahouhou »

Lartonki kirjoitti:
Pe Marras 13, 2020 4:04 am
Eiköhän tämäkin tapaus tule lopulta päättymään siihen että tämä "mies" lopulta tappaa tuon perheen äidin koska hänen kunniaansa on loukattu. Tämänkin saisi kyllä samantien lähettää sinne mistä on tullutkin.
Samaa mieltä. Tuollainen sika pitäisi antaa suvakille aviomieheksi ja palauttaa kotimaahansa... saa kärsiä :twisted:

Insomnia
Harjunpää
Viestit: 347
Liittynyt: Ti Joulu 03, 2019 4:28 pm

Re: Afgaani-isä pahoinpiteli perhettään vuosien ajan - perusteli tekojaan kulttuurilla

Viesti Kirjoittaja Insomnia »

Mitä tuollaiselle pitäisi tehdä? Mikään tuomio, eikä kopissa istutus auta yhtään mitään, kun tuollainen henkilö hautoo kostoa vaikka seuraavat 100 vuotta jos eloa riittäisi, koska hänen kunniaa loukattu.

Länsimaiset ”kurinpidot” on aivan tuuleen huutoa. Ei mikään värähdä tuollaisen sisällä, vaikka miten sönkkäisi katumusta ym. paskaa ulos, koska se on vain opittua soopaa jolla pääsee kiusallisesta tilanteesta pois.

Onko noiden omassa kulttuurissa mitään millä kotimaassaan rangaistaisiin, ja johon musulmanit uskoo aidosti (lue:sairaasti)? En ole mikään ensisijaisesti väkivallalla kouluttamisen kannattaja, mutta näitä tapauksia kun miettii, huomaa väkisinkin ajatuvan tuohon ratkaisuun. Ei noihin mikään muu tehoa?

kakkosurpo
Sherlock John Holmes
Viestit: 8171
Liittynyt: Pe Joulu 24, 2010 11:53 pm
Paikkakunta: Jupiter

Re: Afgaani-isä pahoinpiteli perhettään vuosien ajan - perusteli tekojaan kulttuurilla

Viesti Kirjoittaja kakkosurpo »

Tarkastaja Levisi kirjoitti:
Pe Marras 13, 2020 9:53 am
Tekijä siis tuomittiin ehdottomaan vankeuteen, mutta jutusta ei käy selville kuinka pitkäksi aikaa. Vuosi? Kaksi vuotta?
Kyllä tuossa jutussa lukee ihan Suomen kielellä että käkittävää tuli tästä kokonaisuudesta 1 vuosi ja 5 kuukautta.
Nyt pitää vaimo ja lapset viedä valtion kustannuksella Afganistaniin turvaan. Siellä heidän on hyvä olla, koska äijä jää Suomeen loisimaan vapauduttuaan.
Äkkiähän äijä löytää suomalaisen 120 kiloisen pullantuoksuisen siiderivalaan itselleen helpottamaan kotoutumistaan.
Piilohomot on in.

Avatar
NorthernDarkness
Jane Marple
Viestit: 1089
Liittynyt: To Maalis 17, 2011 4:48 pm
Paikkakunta: Holo-Kaustisen Kansanmusiikkifestivaalit.

Re: Afgaani-isä pahoinpiteli perhettään vuosien ajan - perusteli tekojaan kulttuurilla

Viesti Kirjoittaja NorthernDarkness »

Hiljattain antamassaan päätöksessä Vaasan hovioikeus kuitenkin totesi, että vaikka vanhemmilla on oikeus kasvattaa lastaan oman uskontonsa ja kulttuurinsa vaatimusten mukaisesti, se ei kuitenkaan oikeuta huoltajaa lapsen terveyttä ja kehitystä vaarantaviin toimiin.
Eikö tämä ole täysin ristiriidassa sen kanssa että poikien uskonnollisia ja rituaalisia ympärileikkauksia ei ole kielletty Suomessa? Niistä voi todistetusti olla terveydellistä haittaa jossa sukupuolielimen toimintakyky heikkenee ja samalla jopa loppuelämän kestävät kivut, puhumattakaan henkisestä kärsimyksestä ja stressistä mitä lapselle aiheutuu tuosta? Mielenkiintoinen maa tämä Suomi.
Muistappa poika että kun nuorena varastat niin vanhana omistat.

Slaikka
Sofia Karppi
Viestit: 432
Liittynyt: Ke Loka 21, 2020 1:25 am

Re: Afgaani-isä pahoinpiteli perhettään vuosien ajan - perusteli tekojaan kulttuurilla

Viesti Kirjoittaja Slaikka »

Malttia ,Malttia. Kohta virginialainen karauttaa valkoisella ratsulla paikalle ja ojentaa sapelilla meitä vääräuskoisia. Syylliset moiseen touhuun löydetään oikealta persu leiristä.
Sanomaa vahvistaakseen hän liittää tilaston Vakka Suomen agility toiminnan tilasta.

*tällä viestillä pääsi putkaan viikonlopuksi*t:mode

Insattsgruppen
Martin Beck
Viestit: 802
Liittynyt: Ti Loka 04, 2016 1:42 pm

Re: Afgaani-isä pahoinpiteli perhettään vuosien ajan - perusteli tekojaan kulttuurilla

Viesti Kirjoittaja Insattsgruppen »

Toivon jokaiselle suvakkihuoralle tällaisen miehen. Kulttuuria erilaista kun toivovat Suomeen.

kakkosurpo
Sherlock John Holmes
Viestit: 8171
Liittynyt: Pe Joulu 24, 2010 11:53 pm
Paikkakunta: Jupiter

Re: Afgaani-isä pahoinpiteli perhettään vuosien ajan - perusteli tekojaan kulttuurilla

Viesti Kirjoittaja kakkosurpo »

NorthernDarkness kirjoitti:
Pe Marras 13, 2020 1:14 pm
Hiljattain antamassaan päätöksessä Vaasan hovioikeus kuitenkin totesi, että vaikka vanhemmilla on oikeus kasvattaa lastaan oman uskontonsa ja kulttuurinsa vaatimusten mukaisesti, se ei kuitenkaan oikeuta huoltajaa lapsen terveyttä ja kehitystä vaarantaviin toimiin.
Eikö tämä on ole täysin ristiriidassa sen kanssa että poikien uskonnollisia ja rituaalisia ympärileikkauksia ei ole kielletty Suomessa? Niistä voi todistetusti olla terveydellistä haittaa jossa sukupuolielimen toimintakyky heikkenee ja samalla jopa loppuelämän kestävät kivut, puhumattakaan henkisestä kärsimyksestä ja stressistä mitä lapselle aiheutuu tuosta? Mielenkiintoinen maa tämä Suomi.
Tuota poikien ympärileikkauskieltoahan yritettiin eduskunnassa, mutta eräs Ben Mikäliejuutalainen nosti aikamoisen metelin asiasta. Jokainen juutalainen poikalapsi on ympärileikattu. Siitä uskonnosta kumpuaa tämän toimenpiteen salliminen.
Tässä afgaanien jutussa taitaa olla pienin murhe ympärileikkaus. Enenpi perheen kannattaa olla huolissaan kaulan leikkauksista.
Piilohomot on in.

Insattsgruppen
Martin Beck
Viestit: 802
Liittynyt: Ti Loka 04, 2016 1:42 pm

Re: Afgaani-isä pahoinpiteli perhettään vuosien ajan - perusteli tekojaan kulttuurilla

Viesti Kirjoittaja Insattsgruppen »

Afghaani-isä taitaa olla rasisti kun selittää menetelmiään kulttuurilla. Meillehän on kerrottu että heihin kohdistunut rasismi, huono kotoutus, puutteellinen koulutus, islamofobia ja ennakkoluulot saa heitä epätoivoisiin tekoihin.

DrHolmes
Armas Tammelin
Viestit: 86
Liittynyt: Ke Tammi 29, 2020 4:05 pm

Re: Afgaani-isä pahoinpiteli perhettään vuosien ajan - perusteli tekojaan kulttuurilla

Viesti Kirjoittaja DrHolmes »

Ihan uteliaisuudesta: Kuka valvoo noiden omalle perheelle määrättyjen saatavien maksua? Onko tuo sellaista oikeaa rahaa, jonka voi joutua maksamaankin, vai onko tämä semmoinen "lässynlää perheen sisällä sovittiin, että velat on annettu anteeksi" kun taas vähän uhkailtu ja hakattu lisää?

Vastaa Viestiin