Tässä kootusti vähän laajempaa kuvaa tuomiosta HS:n välityksellä.
Jari Aarnio tuomittiin murhasta elinkautiseen – Syyttäjä kehuu tuomiota loogiseksi: ”En tiedä, onko tämä juhlakaan, kun poliisi syyllistyy virassaan murhaan”
Helsingin käräjäoikeus hylkäsi entiseen jengipomoon Keijo Vilhuseen kohdistuneen murhasyytteen.
Jari Aarnio osallistui 8. kesäkuuta 2020 Vuosaaren palkkamurhan valmisteluistuntoon Helsingin käräjäoikeudessa.KUVA: VESA MOILANEN / LEHTIKUVA
Mikko Gustafsson HS, Susanna Reinboth HS
22.12. 14:11 | Päivitetty 22.12. 18:06
HELSINGIN käräjäoikeus on tuominnut
Jari Aarnion elinkautiseen vankeusrangaistukseen lokakuussa 2003 tapahtuneesta murhasta. Oikeuden mukaan Aarnio tiesi murhahankkeesta, mutta ei poliisina estänyt sitä. Sen sijaan entiseen jengipomoon
Keijo Vilhuseen kohdistunut murhasyyte hylättiin.
Ruotsinturkkilaisen
Volkan Ünsalin murhasta on aikoinaan tuomittu elinkautisiin vankeusrangaistuksiin neljä miestä. Keskusrikospoliisi avasi tutkinnan uudelleen vuonna 2016, kun tuli viitteitä siitä, että kaikkea ei silloin tutkittu.
Tutkinnassa nousikin esiin paljon seikkoja, joita alkuperäinen tutkintaryhmä ei ollut saanut tietoonsa.
AARNIOTA vastaan nostettu syyte perustui siihen, että hän olisi tiennyt murhahankkeesta, mutta jättänyt sen poliisina estämättä.
Vilhusta syytettiin siitä, että hän olisi ollut mukana itse murhahankkeessa.
Sekä Aarnio että Vilhunen kiistivät syytteen. Heidän kertomuksensa kuitenkin menivät pahasti ristiin.
Vilhunen sanoi tienneensä suunnitelmasta, mutta hän toimi poliisin tietolähteenä. Hän kertoi, että hän oli välittänyt kaikki tiedot murhasuunnitelmasta Aarniolle ja uskonut, että poliisi estää murhan.
Aarnio on kiistänyt saaneensa Vilhuselta tietoa murhasuunnitelmista. Hänellä oli kertomansa mukaan hankkeesta korkeintaan huhutasoista tietoa.
Kuva tuomiolauselmasta.
KÄRÄJÄOIKEUDEN mukaan ei ole näyttöä siitä, että Vilhunen olisi osallistunut murhahankkeeseen edes avunantajana.
Vilhusen esittämä vaihtoehtoinen tapahtumainkulku on mahdollinen ja siinä määrin uskottava, että hänen syyllisyydestään jäi varteenotettava epäily.
Sen sijaan Aarnio tiesi oikeuden mukaan Ünsaliin kohdistuneesta henkirikosuhasta jo kesäkuussa 2003. Hän myös tiesi, että Ünsal tuli syyskuun lopussa 2003 Suomeen lapsuudenystävänsä luo. Lokakuun puolivälissä Ünsal murhattiin.
”Aarnion tiedot henkirikossuunnitelmasta ovat täsmentyneet, ja epäillyt tekijät ovat olleet hänen tiedossaan”, oikeus toteaa tiedotteessaan.
Oikeus huomauttaa, että Aarnio järjesteli tiedonhankintaa, siis tarkkailua ja telepakkokeinoja, jotka kohdistuivat murhajuonittelijoihin.
AARNIO ei kuitenkaan kertonut tiedossaan olleesta henkirikossuunnitelmasta niille poliiseille, jotka hoitivat tarkkailua ja telepakkokeinoja, vaan piti tiedon itsellään. Hän kuitenkin tiesi, että Ünsaliin kohdistui todellinen ja välitön uhka.
Oikeuden mukaan Aarnio ryhtyi virassaan toteuttamaan sellaisiin aktiivisiin toimiin, joiden perusteella hänen on katsottava ottaneen Ünsaliin kohdistuneen henkirikoksen estäminen omaksi tehtäväkseen.
Aarniolle syntyi siten suojeluvastuu Ünsalin hengestä.
Koska Aarnio ei kertonut tiedossaan olleista seikoista muille poliiseille, velvollisuus murhan estämiseksi on ollut yksin hänellä.
”Aarniolla on siten ollut erityinen oikeudellinen velvollisuus estää Ünsalin henkirikos.”
AARNIO ei kuitenkaan ryhtynyt minkäänlaisiin toimiin, joilla hän olisi voinut estää henkirikoksen. Hän on siten voinut pitää varsin todennäköisenä, että Ünsal surmataan suunnitelman mukaisesti.
”Aarniolla on ollut tieto siitä, että kysymyksessä oli suunnitelmallinen palkkamurha. Aarnion tahallinen laiminlyönti on ollut myös syy-yhteydessä Ünsalin kuolemaan.”
Oikeus totesi, että Aarnio järjesti tiedonhankintaa muun muassa käyttämällä syynä totuudenvastaisesti huumerikosepäilyä.
Oikeus katsoi, että Aarnio tuli tietoiseksi asioista virkansa ja asemansa perusteella. Hänen velvollisuutensa olisi ollut toimia Unsalin henkirikoksen estämiseksi tehokkaasti ja tarkoituksenmukaisesti.
”Aarnio on erityisen oikeudellisen velvollisuutensa laiminlyönyt, kun hän ei ole pyrkinytkään estämään henkirikosta. Sen seurauksena Ünsal on tapettu 16.10.2003.”
OIKEUS huomautti, että Aarnion kertomus on ollut olennaisilta osin ristiriitainen muun todistelun kanssa.
Vahvaa näyttöä Aarnion tietoisuudesta saatiin Ruotsin poliisilta. He kertoivat saaneensa tietoa Ünsaliin kohdistuneesta murhasuunnitelmista Suomen poliisista. Ensimmäisen kerran tietoa tuli kesäkuun alussa 2003.
Aarnion pitkään tuntema suomalaistaustainen ruotsalaispoliisi
Ali Lindholm muisteli, että tiedot tulivat nimenomaan Aarniolta.
Oikeus piti epäuskottavana Aarnion omaa kertomusta, jonka mukaan hän olisi saanut tiedot Ünsaliin kohdistuvasta murhasuunnitelmasta muilta poliiseilta.
Oikeuden mukaan kukaan muu kuin Aarnio ei olisi voinut antaa Ruotsin poliisille niin tarkkaa tietoa murhahankkeesta. Jo kesäkuussa yhdeksi murhaajaksi nimettiin Ünsalin lapsuudenystävä
Janne Raninen, joka sittemmin tuomittiinkin elinkautiseen vankeuteen.
Nimenomaan Ranisen osallistuminen suunnitelmaan oli uusi tieto. Siinä vaiheessa kahta muuta suomalaismiestä ei vielä ollut rekrytoitu hankkeeseen, ja ylipäänsä suunnitelma oli vain muutaman ihmisen tiedossa.
”Näiden seikkojen valossa ei ole muuta järkevää ja todennäköistä selitystä kuin se, että tiedon poliisille ja nimenomaan Aarniolle on antanut Vilhunen kertomansa mukaisesti.”
MURHATUTKINTA alkoi aikoinaan poliisille tulleesta vihjesoitosta. Siitä on jäljellä lyhyt tallenne, ja sen perusteella jotkut poliisit olivat arvioineet, että puhuja on Aarnion silloinen alainen, rikosylikonstaapeli
Kari Kauppi.
Oikeus päätyi siihen, että vihjesoittajan henkilöllisyys jäi selvittämättä.
Kauppi itse kiisti soittaneensa puhelua, eikä osa poliisitodistajista tunnistanut häntä soittajaksi. Krp:n rikosteknisen laboratorion mukaan on mahdollista, että soittaja olisi ollut joku muu.
OIKEUDEN mukaan Aarniolla oli liityntä asuntoon, jossa murha tehtiin. Asunnon varsinainen vuokralainen oli Saara-nimellä tunnettu nainen, jonka kanssa Aarniolla oli suhde.
Saara oli vuokrannut asunnon Vilhuselle, joka oli antanut sen edelleen
Jani Leinoselle. Leinonen oli yksi murhan toteuttajista.
Oikeus katsoi luotettaviksi Saaran kertomukset, joiden mukaan Aarniolla oli avain asuntoon. Lisäksi Saara hääti Leinosen asunnosta Aarnion kehotuksesta.
Saara muutti kertomustaan tänä syksynä Aarniolle myönteiseen suuntaan. Oikeuden mukaan syyt kertomuksen muuttamiselle ovat epäuskottavia ja se arvioi, että Saaran alkuperäinen kertomus pitää paikkansa.
OIKEUS piti Aarnion toimintaa erityisen moitittavana.
”Aarnio on pitänyt tiedon [suunnitelmasta] itsellään, laiminlyönyt kaikki mahdolliset tehokkaat henkirikoksen estävät toimet ja laiminlyönnillään päättänyt Ünsalin oikeudesta elämään ja sen päättymiseen.”
Aarnio siis antoi murhan tapahtua.
”Aarnion aktiivinen toiminta tiedon hankkimiseksi tekijöistä ja toisaalta uhrin varoittamisen laiminlyönti osoittavat hyvin moitittavaa piittaamattomuutta toisen hengestä, jota oikeusjärjestyksessä pidetään arvokkaimpana suojeltavista oikeushyvistä.”
Oikeus huomautti, että Aarnion todelliset motiivit laiminlyönnilleen ovat jääneet selvittämättä.
Aarnio määrättiin heti vangittavaksi. Aarnio on parhaillaan suorittamassa 10 vuoden tuomiota törkeistä huumerikoksista.
AARNION asianajaja
Riitta Leppiniemi pitää selvänä, että puolustus saattaa asian hovioikeuden arvioitavaksi.
Leppiniemi kertoo, että hän ei ole ehtinyt vielä toimittaa tuomiota Aarniolle vankilan muurien sisäpuolelle. Lopputulos on myös Aarnion tiedossa.
”Onhan se ratkaisu sekä päämiehen että puolustajan näkökulmasta suuri järkytys.”
Leppiniemi kertoo lukeneensa tuomion vasta kursorisesti, mutta hän on tyytymätön sekä oikeuden päätelmiin Aarnion murhasuunnitelmaa koskevasta tiedoista että oikeudelliseen arvioon siitä syntyvästä vastuusta.
Yksi Aarnion puolustuksen perusteluista syytteen hylkäämiselle oli se, että koko kuvio syytteen taustalla ei ole laillisuusperiaatteen mukainen. Laillisuusperiaatteen mukaan syytetty voidaan tuomita vain sellaisesta rikoksesta, joka on ollut rangaistava tekohetkellä.
AARNION murhasyyte perustui hänen vastuuasemaansa ja siihen, että hän ei estänyt tekoa. Tällainen epävarsinainen laiminlyöntirikos kirjattiin tarkkarajaisesti lakiin vasta vuoden 2004 alussa, ja rikolliset puolestaan murhasivat Ünsalin lokakuussa 2003.
Oikeus kuitenkin katsoi, että laillisuusperiaate ei muodostanut estettä tuomita Aarniota murhasta laiminlyönnin perusteella.
Oikeus totesi, että murhan tunnusmerkistössä tekotapa on avoin ja se voi toteutua myös laiminlyöntinä. Lisäksi korkeimman oikeuden ennakkopäätöksiä epävarsinaisesta laiminlyöntirikoksesta on annettu 1930-luvulta lähtien.
Oikeuden mukaan vieläkään lakiin ei ole kirjoitettu suorasanaisesti auki, että murhaan voi syyllistyä laiminlyönnillä aktiivisen teon sijasta. Tällaisesta teosta voitaisiin silti henkilö tuomita, oikeus päätteli.
Aarnion murhatuomio epävarsinaisena laiminlyöntirikoksena on ensimmäinen laatuaan.
Tuomion mukaan Aarnion virka-asema ja syytteissä kuvattu menettely ovat yhdessä olleet poikkeuksellinen yhdistelmä, joten oikeuskäytännön puuttuminen vastaavasta tapauksesta ei ole yllättävää.
VALTIONSYYTTÄJÄ Mikko Männikkö kehuu käräjäoikeuden tuomiota loogiseksi. Varsinaisena riemuvoittona hän ei tuomiota pidä.
”En minä tiedä, onko tämä juhlakaan, kun poliisi syyllistyy virassaan murhaan.”
Myös Männikkö muistuttaa, että Aarniota vastaan nostettu syyte oli uraauurtava. Siksi hän pitää kiinnostavana, että se menestyi.
”Me menemme hovioikeuteen sillä mielellä, että me ja käräjäoikeus olemme oikeassa. Tämä oli uusi oikeuskysymys, joten voi ennakoida, että oikeusasteet käydään läpi loppuun asti”, Männikkö sanoo.
Myös Keijo Vilhusta puolustanut asianajaja
Markku Fredman kiittelee käräjäoikeuden päätöksen loogisuutta: siitä sai lyhyelläkin selauksella käsityksen, miksi lopputulos on sellainen kuin on.
Vilhunen oli Fredmanin mukaan ”aivan riemumielellä” kuullessaan vapauttavasta tuomiosta. Iloon sekoittuu myös muita tunteita.
”Vilhunen on joutunut tekemään tässä asiassa hirvittäviä uhrauksia. Tämä varjostaa koko hänen loppuelämäänsä.”
Tällä Fredman tarkoittaa sitä, että Vilhunen joutui käsittelyn yhteydessä paljastamaan olleensa poliisin tietolähde. Alamaailmassa tällaista ”vasikointia” ei katsota hyvällä, vaan siitä joutuu pahimmillaan maksamaan hengellään.
Fredman painottaa, että Vilhusella oli oikeudenkäynnissä kaksi vaihtoehtoa. Hän saattoi joko paljastaa oman toimintansa poliisin tietolähteenä tai ottaa riskin elinkautisesta vankeudesta.
Oikaisu 22.12. kello 18:06: Tutkinta avattiin uudelleen vuonna 2016, ei 2017, kuten jutussa aiemmin sanottiin.
Suomen kansalaiset ovat muka tasa-arvoisia ja yhdenvertaisia lain edessä, mutta toisilla meistä tätä tasa-arvoisuutta ja yhdenvertaisuutta on jostakin syystä kuitenkin enemmän kuin muilla.
Vittu mitä paskaa, tekijät korkeintaan vaihtunut, unski kirjoitti kuolemantuomionsa silloin kun varasti ne rahat, ja tiesi sen itsekin.