USA: Sanna Anttila, kadonnut vuonna 2001

Spekulointia kadonneista henkilöistä.
fangs
Roger Murtaugh
Viestit: 898
Liittynyt: Su Elo 07, 2011 10:20 am

Re: USA: Sanna Anttila, kadonnut vuonna 2001

Viesti Kirjoittaja fangs »

Minäkin olen miettinyt, että Sanna on noihin uskonjuttuihin kokonaan hurahtanut, ja löytänyt niiden parista yhteisön joka on hänelle korvannut sen entisen elämän kokonaan. Voihan hän olla itsekin perheellinen ihminen jo tässä vaiheessa, ties vaikka jo siellä hyvinkin varhaisessa vaiheessa tavannut jonkun, ennen katoamistaan ehkä jo. Vaikea sanoa, tietääkö tuo hänen entinen tuttavaperhe missä hän on, saattaa tietääkin ainakin jotain mutta en usko että olisivat Sannalle mitään tehneet tai väkisin häntä pitäisivät poissa. Todella surullista jos näin on, että on kokenut parhaaksi omat vanhempansa tuolla tavalla jättää, etenkin kun se ei vähimmillään vaatisi kuin sen ilmoituksen, ettei halua enää pitää yhteyttä entiseen elämäänsä ja sekin olisi jo helpotus pahimpaan epätietoisuuteen. Eihän tuo nyt ihan normaalia ole, eikä uuden uskonnon löytäminen tietenkään entisen elämän unohtamista vaadi (toki jotkut hullut suljetut kultit asia erikseen) ja kai siinä jonkinlaista henkistä sairautta tai solmua täytyy taustalla olla. Siskon kuolema Sannan ollessa kasvavassa iässä, ja sen käsittelemättä jättäminen perhepiirissä, ehkä kokemus siitä että on jäänyt perheessä yksin kun ei ole kyetty yhdessä noita asioita käsittelemään, olisi ehkä tarvinnut ammattiapuakin jossain vaiheessa mutta sitä ei ole saanut... henkistä sairastumista ei pidä vähätellä, sellainen voi johtaa vaikka mihin lopputulokseen. Päälle ehkä jonkinlaista manipulointia joltain taholta, ja lähes kahdenkymmenen vuoden ajan yrittänyt aktiivisesti unohtaa menneen, niin ei varmaan tunnu enää tässä vaiheessa helpolta itsestään ilmoitella, voi tuntua että on kaivanut itselleen jo liian syvä kuopan. Helpompi vaan aktiivisesti pitää poissa mielestään kaikki entiseen liittyvä. Olisi silti korkea aika kun vanhemmat alkavat olla jo iäkkäitä, antaa heille rauha, vaikka se itselle vaikeaa olisi kohdata omat valintansa.

Tämä nyt vaan omaa pohdintaa ja spekulointia, enhän minä toki voi tietää mitä oikeasti on käynyt. Voihan noiden uskisporukoiden liepeillä tietysti pesiä jotain pienempiä ja radikaalimpiakin liikkeitä, kultteja tai lahkoja joilla ehkä on sitten suurempikin osa siinä miten jäseniä manipuloidaan ja eristetään perheistään, sellaiseen jos hurahtaa niin vielä pahempi tietysti. Mutta ei sen ole pakko olla mikään sellainenkaan jos on omat henkiset ongelmat taustalla. Joskus ihminen on itse pahin pahoinpitelijänsä.

Sinänsä tämä ei varmaan ole mikään ainutlaatuinen tapaus, kyllä kai sellaisia ihmisiä on jotka haluavat katkaista välit entiseen elämäänsä ja perheeseensä, jatkavat elämää muualla ja kieltävät yhteystietojensa välittämisen. Jotkut hyvästä syystä ja toiset ei, mutta Sanna ei taatusti ole ainoa ihminen joka on kieltänyt omien yhteystietojensa välittämisen perheelleen. Yleensä siinä vaan ei kai ole mitään epäselvää, kun taas tämä tapaus on siitä ikävä että se väkisin pistää mietityttämään, että onko kaikki tapahtunut omasta halusta, ja miksei ole voinut edes sen vertaa suoraan kertoa, että ei halua pitää yhteyttä. Luonnollisesti yhtäkkinen katoaminen sanaa sanomatta jättää vanhemmat ikuisen huolen ja ihmetyksen tilaan.

Unkari v. 2016 on minusta tässä viimeisin uskottava vihje, vaikka ei se varma ole. Uskoisin kuitenkin, että Unkarissa on ollut, koska a. omat vanhemmat hänet tunnistaneet kuvasta ja b. fb-tili poistettu vanhempien yhteydenoton jälkeen (jos olisi ollut kyseessä väärä ihminen niin miksi olisi poistanut jonkun random mummon viestin takia fb-tilinsä... ei miksikään).
Kliina
Neuvoja-Jack
Viestit: 508
Liittynyt: Pe Joulu 27, 2013 3:12 pm

Re: USA: Sanna Anttila, kadonnut vuonna 2001

Viesti Kirjoittaja Kliina »

Hienoa jos Sanna on elossa, mutta paljon tässä on epäselvyyksiä. Mitä se olisi keneltäkään pois, jos poliisi vielä kerran yrittäisi selvittää Sannan sijainnin ja elossa olemisen. Tietenkään omaisille ei kerrota mitään jos Sanna ei halua. Helpottaisi ainakin iäkästä äitiä edes tietää, että tytär on jossakin kunnossa ja elossa.
damfin
James Bond (David Niven)
Viestit: 10630
Liittynyt: Ke Elo 10, 2011 1:04 am

Re: USA: Sanna Anttila, kadonnut vuonna 2001

Viesti Kirjoittaja damfin »

Olisiko tämä Sanna voinut jotain kautta päätyä Sveitsiin...?

Pappi ”Don Armando” piti suomalaisnaista vankinaan jopa 12 vuotta – UM yhteistyössä Sveitsin viran­omaisten kanssa https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000007639861.html
Henri Blavatsky
Hercule Poirotin viikset
Viestit: 104
Liittynyt: Ti Elo 09, 2011 12:57 pm

Re: USA: Sanna Anttila, kadonnut vuonna 2001

Viesti Kirjoittaja Henri Blavatsky »

damfin kirjoitti: Ke Marras 25, 2020 12:20 am Olisiko tämä Sanna voinut jotain kautta päätyä Sveitsiin...?

Pappi ”Don Armando” piti suomalaisnaista vankinaan jopa 12 vuotta – UM yhteistyössä Sveitsin viran­omaisten kanssa https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000007639861.html
Ei täsmää ikä. Sanna Anttila oli 23 vuotias vuonna 2000 eli on/olisi nyt 43 vuotta. Lähde: https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/van ... #gs.lr14vo

Tuossa lainaamassasi jutussa puhutaan 48 vuotiaasta suomalaisnaisesta.
fangs
Roger Murtaugh
Viestit: 898
Liittynyt: Su Elo 07, 2011 10:20 am

Re: USA: Sanna Anttila, kadonnut vuonna 2001

Viesti Kirjoittaja fangs »

Kliina kirjoitti: Ke Marras 18, 2020 5:00 pm Hienoa jos Sanna on elossa, mutta paljon tässä on epäselvyyksiä. Mitä se olisi keneltäkään pois, jos poliisi vielä kerran yrittäisi selvittää Sannan sijainnin ja elossa olemisen. Tietenkään omaisille ei kerrota mitään jos Sanna ei halua. Helpottaisi ainakin iäkästä äitiä edes tietää, että tytär on jossakin kunnossa ja elossa.
Eiköhän tätä toivo meistä itse kukin. Ei poliisi vaan taida tehdä asioita ihan pelkästään sillä perusteella, että se ei ole keneltäkään pois. Pitää myös muistaa, että poliisi todennäköisesti tietää asiasta paljonkin enemmän kuin me. Poliisilla voi olla hyvinkin selkeä kuva siitä missä Sanna on ja pitävät todisteet että se on tosiaan hän, he kun eivät luonnollisestikaan voi asiaa kommentoida. Ja jos näin on, niin tuskin he lähtevät ihmistä häiritsemään sen enempää kuin sinua tai minua. Voi toki olla myös olematta, tai voi olla että he luulevat olevansa varmoja mutta ovat väärässä, mistäpä me sitä voitaisiin tietää. Turhauttavaahan se näin sivustaseuraajan roolissa on, kun ei tiedä. Ymmärrän siis täysin ja haluaisin totta kai itsekin tietää enemmän. Ei voi edes kuvitella miltä Sannan vanhemmista sitten tuntuu.

Minä jäin miettimään tuota kohtaa siinä uusimmassa artikkelissa, kun poliisi oli kuulemma töksäyttänyt Sannan äidille, että kyllä sinä siitä saisit tietää, jos kuollut olisi. Sannan äiti oli tuon kokenut ikävänä, ja toki ihan ymmärrettävästi kun oma lapsi kyseessä, mutta itselleni tuosta jää vähän kuva, että tuollaisen "töksäytyksen" takana voisi olla aika varma käsitys siitä, että Sannan olinpaikka ja hengissä oleminen tiedetään. Ajatteleeko kukaan muu näin, vai ylitulkitsenko sanamuotoja? Jos ei oikeasti olisi mitään hajua onko edes elossa, niin töksäyttelisikö tuollaista? Jos tietää jotakuinkin varmaksi että Sanna on paikassa x eikä halua olla yhteydessä vanhempiin, ja vanhemmat jatkuvasti kyselevät asiasta (edelleen, ymmärrettävästi!) eikä voi itse tehdä asialle mitään, niin voiko välillä turhautuminen iskeä ja äidin päivitellessä että onkohan tytär kuollut, lipsahtaa että kyllähän siitä sulle sitten kerrotaan. En tiedä, ehkä ylitulkitsen sanamuotoja, ja voi olla että tuo on ollut vain poliisin tapa yrittää rauhoittaa äitiä ja kertoa hänelle että kuolemasta ilmoitetaan lähiomaisille.

Mietin joskus, että lukeekohan Sanna itse tätä koskaan. Jos hän on hengissä, kiinnostaakohan häntä koskaan googlata omaa nimeään ja että etsitäänkö häntä ja mitä hänestä puhutaan. Tämä ketjuhan on aika helposti löydettävissä eikä oman nimensä googlaaminen ole mitenkään harvinaista, aika moni haluaa tietää mitä sillä netistä löytyy. Vai onko blokannut kaiken niin täysin mielestään, ettei koskaan sen vertaa kiinnostus herää. Jos hän on edelleen tuolla jossain ja sattuisi joskus omaa nimeään googlettamaan ja päätymään tänne, niin toivoisin, ettei hän ajattelisi negatiivisena näitä meidän juttuja. Me kaikki halutaan vain parasta sinulle Sanna, ja sinun perheellesi. Meille ei kuulu mitä sinulle on tapahtunut, mutta ota heihin yhteyttä, vaikka se olisi vain yhden viestin verran. Meidän vanhemmat eivät elä ikuisesti, eikä kukaan ansaitse kuolla sellaisessa epätietoisuudessa.
Avatar
meitzi
Alibin Kestotilaaja
Viestit: 5143
Liittynyt: La Loka 18, 2008 8:17 am

Re: USA: Sanna Anttila, kadonnut vuonna 2001

Viesti Kirjoittaja meitzi »

fangs kirjoitti: Pe Joulu 04, 2020 3:38 amMinä jäin miettimään tuota kohtaa siinä uusimmassa artikkelissa, kun poliisi oli kuulemma töksäyttänyt Sannan äidille, että kyllä sinä siitä saisit tietää, jos kuollut olisi.
Jos vanhemmat eivät ole yhtään osanneet olla huolissaan raamattuun keskittymisestä tuon ikäisen kohdalla, niin on ehkä parempikin, etteivät ikinä saa tietää olinpaikkaa mikäli on löytänyt reitin ulos ahdistuksestaan. Toivon mukaan joku "irti uskonnollisesta hyväksikäytöstä-ry" on auttanut ihan omaan ja oikeaan elämään.
Työtön hullu ja eläkeläinen - Takkunatsi
Elizabeth
Neuvoja-Jack
Viestit: 578
Liittynyt: To Huhti 30, 2015 8:40 am

Re: USA: Sanna Anttila, kadonnut vuonna 2001

Viesti Kirjoittaja Elizabeth »

meitzi kirjoitti: Pe Joulu 04, 2020 4:33 am
fangs kirjoitti: Pe Joulu 04, 2020 3:38 amMinä jäin miettimään tuota kohtaa siinä uusimmassa artikkelissa, kun poliisi oli kuulemma töksäyttänyt Sannan äidille, että kyllä sinä siitä saisit tietää, jos kuollut olisi.
Jos vanhemmat eivät ole yhtään osanneet olla huolissaan raamattuun keskittymisestä tuon ikäisen kohdalla, niin on ehkä parempikin, etteivät ikinä saa tietää olinpaikkaa mikäli on löytänyt reitin ulos ahdistuksestaan. Toivon mukaan joku "irti uskonnollisesta hyväksikäytöstä-ry" on auttanut ihan omaan ja oikeaan elämään.
Jotenkin ymmärsin että tuossa perheessä on annettu vapaudet uskoa mihin uskoo. Vanhemmat eivät itse ilmeisesti ole uskonnollisia.. Silläpä kummastelenkin miksi on Sanna halunnut irti perheestään. Helpommin "ymmärrettävissä" jos vanhemmat ois tuomitsevia ja arvostelisivat hänen elämäntapaansa.. Toki totuus voi olla aina toinen mitä lehtiin kerrotaan..
Zessie
Neuvoja-Jack
Viestit: 558
Liittynyt: Ke Heinä 25, 2018 12:37 pm

Re: USA: Sanna Anttila, kadonnut vuonna 2001

Viesti Kirjoittaja Zessie »

Onhan noita uskonnollisia yhteisöjä, jotka kieltävät kaiken yhteydenpidon muihin uskontosuuntauksiin kuuluviin tai uskonnottomiin mutta ei kai tuo Sannan kirkko? Mistä muuten tiedetään, että se Sannan nimet ja henkilötiedot omaava on juuri tämä Sanna? Jos identiteettivarkaus on kyseessä, niin eihän se paljastu, jos vain käydään kyselemässä nuo henkiltiedot omaavalta naiselta haluaako pitää yhteyttä vanhempiinsa. Ei varmasti halua! En usko, että on dna-tunnistusta kuitenkaan on tehty.
Bloody Mary
Scooby-Doo
Viestit: 29
Liittynyt: Su Marras 23, 2014 4:29 pm
Paikkakunta: Erään maan pääkaupunki

Re: USA: Sanna Anttila, kadonnut vuonna 2001

Viesti Kirjoittaja Bloody Mary »

Sannahan on jo 43v. Tuskin hän välttämättä enää 20v jälkeen seuraa vain lampaana jotakin uskonnolista perhettä ympäri maailmaa. Eiköhän luulisi että olisi jo itsekin halunnut perustaa oman perheen ja saada lapsia (kun niistä niin piti). Elää jo pitkään omaa itsellistä elämää. Mutta jstn syystä halunnut jättää kaiken entisen elämän täysin taakseen. Ja niitä sellaisia syitä nyt ihmisillä voi olla mitä vain, useita. Vaikka ääriharvinaista tuo on.
Tai sitten jos edelleen seuraa perhettä, niin tämä perhe pitää häntä henkisellä tai fyysisellä otteellaan. On manipuloitu, alistettu yms.
Ei ole myöskään ihan mahdotonta että ihastui ja hullaantui tähän perheeseen nuorena Tarton aikaa, ja on toisena vaimona. Ei vain ole puhunut uskostaan oikealla nimellä suomen perheelleen alun alkaenkaan ja onkin jsn mormoni-moniaviollisessa perheessä tai jotain vielä kovempaa lohkoa olevassa.
Oma-ehtoiselta katoamiselta tämä minusta kuulostaa. Mutta outoa on että yhteydenotto loppui kuin veitsellä leikaten ilman syytä. Ja viimeinen lyhyt s-posti oli vähintäänkin outo. Masentuneen ja surkean oloisen ihmisen väsynyt hätähuuto. Miksi iloiset pitkät sepustukset loppuivat pariin sanaan "elossa ollaan".
Sannan perhettä käy sääliksi. Mennettivät kaksi tytärtä ja siskoa vain parikympin ikäsinä. Juuri tuonkin takia voisi kuvitella ettei Sanna haluisi toista tuskaa perheellensä tuottaa, ei ihan muuten vaan ja kevyesti.
Simpsa
Alibin satunnaislukija
Viestit: 61
Liittynyt: Pe Heinä 21, 2017 1:53 pm

Re: USA: Sanna Anttila, kadonnut vuonna 2001

Viesti Kirjoittaja Simpsa »

Tuosta väitetystä Kiovan lähetystön havainnosta tuli mieleen, olisiko Sanna voinut joutua identiteettivarkauden kohteeksi? Joku olisi varastanut passin ja esiintynyt Sannana Ukrainassa. Olisiko tuo aikoinaan Virossa vaikuttanut baptistipastori voinut olla peitetehtävässä, eli hankkimassa kokemusta tiedustelutehtäviä varten? Samalla olisi hoitunut seuraajien värvääminen tulevia "käyttötarkoituksia" varten. Salaileva lahko on hyvä kulissi hämärälle toiminnalle ja vaikka aivopesulle. Viro oli myös varmaan 1990-luvulla otollinen paikka rakentaa USAn verkostoja.
Simpsa
Alibin satunnaislukija
Viestit: 61
Liittynyt: Pe Heinä 21, 2017 1:53 pm

Re: USA: Sanna Anttila, kadonnut vuonna 2001

Viesti Kirjoittaja Simpsa »

Vielä lisäyksenä edelliseen, Sanna on kielitaitoinen ja lahjakas, hän olisi voinut olla ajateltavissa johonkin tiedustelutehtävään, eikä siis vain niin että olisi ollut identiteettivarkauden uhri. Baptistit ovat USAssa iso uskonnollinen liike, jossa on kai kaikenlaisia ryhmiä tiukista lahkoista (esim. Westboro baptist church) valtavirtaisempiin (Martin Luther King oli baptisti).
Veera84
Nikke Knakkertton
Viestit: 151
Liittynyt: To Elo 20, 2020 12:39 pm

Re: USA: Sanna Anttila, kadonnut vuonna 2001

Viesti Kirjoittaja Veera84 »

Elizabeth kirjoitti: La Joulu 05, 2020 9:35 am Jotenkin ymmärsin että tuossa perheessä on annettu vapaudet uskoa mihin uskoo. Vanhemmat eivät itse ilmeisesti ole uskonnollisia.. Silläpä kummastelenkin miksi on Sanna halunnut irti perheestään. Helpommin "ymmärrettävissä" jos vanhemmat ois tuomitsevia ja arvostelisivat hänen elämäntapaansa.. Toki totuus voi olla aina toinen mitä lehtiin kerrotaan..
Tunnen perheen ja eivät ole ainakaan tuohon aikaan olleet itse uskonnollisia (en tiedä nykytilanteesta), mutta eivät kuitenkaan tuomitsevia uskontojen suhteen eli ei tosiaan pitäisi ainakaan siitä olla kiinni. En siis yhtään ihmettele, että on annettu rauhassa asipihin tutustua. Varsinkin kun moni muukin nuori on uskonasioista kiinnostunut ja vain erittäin pienellä osalla se menee överiksi....
tom
Alibin satunnaislukija
Viestit: 51
Liittynyt: La Tammi 09, 2021 3:57 pm

Re: USA: Sanna Anttila, kadonnut vuonna 2001

Viesti Kirjoittaja tom »

Tämä on mielestäni yksi erikoisimmista ja koskettavimmista katoamistapauksista, vaikka tietenkin kaikki katoamiset ovat omalta osaltaan, etenkin omaisille. Ehkä sama ikäluokka ja opiskeluvaikeuksien ei täysin tuntematon käsite, saavat jotenkin erityisesti samaistumaan tapaukseen.

Opiskeluajan ilmeisiä psyykkisen tilan horjumista ja opiskeluun liittyneitä vaikeuksia tehokkaasti hyödyntänyt uskonnollinen aivopesu herkässä iässä vaikuttaa koituneen kohtaloksi tässä tapauksessa näin ulkopuolelta katsottuna. Fiksu ja lahjakas nuori aikuinen, vieläpä Suomesta, on varmasti ollut tällaiselle amerikkalaiselle yhteisölle erityisen haluttu uhri, joka puolestaan on saanut hankalassa tilanteessa vastineeksi uuden kodin ja elämän. Miksi silti sortuu sellaisen aivopesun vietäväksi, onkin sitten kysymys, johon tuskin koskaan saadaan vastausta.

Katoamisen alkuvaiheet ja niin totaalinen kääntyminen ovat vain ristiriidassa sen faktan kanssa, ettei baptismiin pitäisi liittyä muusta maailmasta tai aiemmasta elämästä eristämistä, ainakin jos Discovery+ Kadonneet ohjelman haastatteluihin on uskominen. Ellei siihen sitten kytkeydy selvästi ankarampia sääntöjä tulkitsevia yhteisöjä tai lahkoja, jollaiseen olisi ajatunut kenties jo heti alkuvaiheessa. Muuten on hyvin vaikeaa keksiä selitystä sille, miksi olisi pelkästä omasta tahdostaan katkaissut niin nopeasti ja lopullisesti välit omaisiinsa ja aiempaan elämäänsä. Mahdotonta ei tietysti ole sekään, että halusi alunperinkin kadota kokonaan vain omasta tahdostaan, jopa maltillisemman uskonnollisen liikkeen merkeissä, ja on elänyt siitä saakka suhteellisen normaalia elämää. Jotenkin on tietysti täytynyt myös elättää itsensä. Omaisten ja muidenkin kannalta tuolloin ei valitettavasti ollut vielä aivan nykyinen nettiaikakausi, joka olisi osaltaan voinut vaikuttaa yhteydenpitoon ja tapahtumien kulkuun toisin. Toisaalta ero sen suhteen ei ole kovinkaan suuri tähän päivään.

Kiovan ja Budapestin havainnot kadonneesta vaikuttavat kyllä melko luotettavilta. Etenkin jälkimmäinen, jos vanhemmat kuvan tunnistivat. Molemmat voisivat tosiaan viitata kielitaito huomioiden jonkinlaiseen uskonnolliseen edistämistyöhön kyseisissä maissa kyseisillä aikakausilla. Nykyajan kannalta merkittävin tieto tai huhu on mielestäni sivun https://www.youtube.com/watch?v=nCEGCqb ... e=youtu.be kommentti passin uusimisesta aivan viime vuosina. Jos se pitää paikkansa, olisi ainakin silloin ollut Itä-Euroopan sijaan Yhdysvalloissa. Mitä se voisi sitten käytännössä tarkoittaa, jos henkilö olisi vielä yli 15 vuoden Suomesta poissaolon jälkeen eli viime vuosien aikana uusinut suomalaisen passin? Ilmeisesti ei siis olisi vielä nykyisinkään (tai ainakaan tuolloin ollut) USA:n kansalainen, jolloin ei kait voisi olla edelleenkään kovin virallisessa asemassa Yhdysvalloissa? Tosin tällaisesta uusimmasta "käänteestä" ei kyllä mainittu mitään edellä mainitussa Kadonneet ohjelmassa, joka oli kuitenkin tehty viime vuonna. Niinpä tieto ei välttämättä pidä paikkansa.

Moni muu näissä keskusteluissakin esiintynyt skenaario on toki mahdollinen. Uskon kadonneen olevan joka tapauksessa elossa edelleen. Tapaukseen liittyen uusien tietojen ilmaantuminen, tai varsinkaan niiden päätyminen julkisuuteen, alkaa vain käydä koko ajan epätodennäköisemmäksi. 20 vuotta on jo niin pitkä aikakausi, että omaehtoisen uuden elämän tapauksessa katoaminen jäänee ainakin ulkopuolisille lopullisesti arvoitukseksi, jos siihen ei ole liittynyt mitään rikollista.

Missä ikinä onkaan, toivottavasti on itse onnellinen. Teoriassahan sekin on tietysti mahdollista, että Sanna vielä joskus palaisi kotimaahansa. Sydämestäni toivoisin hänen tulevan edes sen verran järkiinsä, että haluaisi lieventää omaistensa vuosikymmeniä jatkunutta epätietoisuutta ja surua ilmoittamalla heille itsestään. Omaisille joka tapauksessa paljon voimia ja tukea.
kissafani2
Remington Steele
Viestit: 204
Liittynyt: Su Loka 21, 2018 11:04 am

Re: USA: Sanna Anttila, kadonnut vuonna 2001

Viesti Kirjoittaja kissafani2 »

Mielenkiintoinen tapaus.
Muutama juttu mitä mietin:
-viimeinen viesti eri osoitteesta: Olisi pitänyt olla yhteydessä mutta hengissä ollaan. Oliko sattunut jotain dramaattista? Muuttanut eikä ollut pääsyä s-postiin.
- kuka uusinut viisumin/ passin? Millä henkilöllisyys todistetaan. Käyttääkö joku muu Sannan henkilöllisyyttä.
- miksi ei voisi olla yhteydessä vanhempiinsa/edes siskoonsa?
Jos niin loukkaantunut perheelleen nuorena esim ymmärryksen puutteesta, kohtelusta yms, kai 20v vanhempi aikuinen nainen kykenisi jo yhteydenpitoon. Edes niin että ilmoittaisi itsestään ja selvittäisi välit kerralla vaikka ei yhteyttä enää pitäisi.
- yksityisetsivän palkkaaminen. Luulisi halvalla saavan Ukrainasta/Unkarista missä viimeeksi passi uusittu.
- mitä asiaa haluaisi pitää perheeltään salassa? Toisena vaimona olo voisi olla mahdollinen.
Jos siis omasta vapaasta tahdosta, psyykkisesti terveenä olisi piilossa omaisiltaan ja hengissä.
Bohemian Rhapsody
Hetty Wainthropp
Viestit: 497
Liittynyt: Ti Loka 27, 2015 10:05 am

Re: USA: Sanna Anttila, kadonnut vuonna 2001

Viesti Kirjoittaja Bohemian Rhapsody »

Kannattaisi varmasti etsiä häntä vanhojen kuvien avulla edelleen esim.sosiaalisenmedian kautta suoraan paikoista missä opiskellut ja mahdollisesti asunut. Onhan näitä kylä- ja kaupunkiryhmiä varmasti esim naamakirjassa.. Voihan olla, että hänellä on lapsia tai tuttavia jotka saattaisivat käyttää nettiä. Vaikka kyse olisikin uskonlahkoon joutumisesta. Joku saattaisi tarttua syöttiin pienen palkkion avulla.
Mortui vivos docent
Vastaa Viestiin