Mikkeli, Ristiina: Tilataksin kuljettaja kadonnut autoineen 12.1.2021

Selvinneet tapaukset ja tuntemattomat löydetyt.
Helmie
Adrian Monk
Viestit: 2883
Liittynyt: Ti Tammi 06, 2009 5:55 pm

Re: Mikkeli, Ristiina: Tilataksin kuljettaja kadonnut autoineen 12.1.2021

Viesti Kirjoittaja Helmie »

Jotenkin ajatus irtiotosta tuntuisi loogisemmalta, jos taksi ei olisi kadonnut samaan aikaan kuin Nina. Eikö helpompaa olisi ollut että mahdollinen uusi kumppani olisi hakenut Ninan asunnoltaan mukaansa omalla autollaan. Jotenkin tuntuisi aika äkkinäiseltä päätökseltä lähteä toisen miehen mukaan (tai jollekin humputtelureissulle) oman firmansa taksilla, kuitenkin ajatuksena se että kyydin tarvitsijoita on.
Olettaisin myös että varmasti on kaikki Ninan tiedossa olevat tuttavat käyty läpi ja tuskin kukaan haluaisi salailla Ninan olinpaikkaa, ottaen huomioon minkälaista julkisuutta tämä katoaminen on saanut. Myöskään irtiottoa ei tunnuta pitävän todennäköisenä vaihtoehtona kerta ihan helikopterikin on Ninaa ja taksia etsinyt.
ktaina
Adrian Monk
Viestit: 2874
Liittynyt: To Helmi 05, 2015 10:52 am
Paikkakunta: Rannikolla tuulee

Re: Mikkeli, Ristiina: Tilataksin kuljettaja kadonnut autoineen 12.1.2021

Viesti Kirjoittaja ktaina »

Helmie kirjoitti: To Tammi 14, 2021 10:52 am Vielä mietin teoriaa itsemurhasta. Pidän sitä ihan varteenotettavana, mutta hieman mietityttää miksi on juuri tilataksilla lähtenyt päättämään päivänsä. Onko firman heikentynyt tilanne ja muut murheet vieneet siihen pisteeseen ettei Nina ole nähnyt muuta vaihtoehtoa kuin tappaa itsensä. Onko tilataksi ollut hänelle merkityksellinen ja halunnut sillä ajaa jonnekin missä voi kuolla rauhassa? Lähinnä mietin onko tuo tilataksi kenties ollut Ninan käytössä noin muutenkin? Siis hyvinhän voi olla, että sillä on ajettu vapaa-ajan ajoja myös. Kiinnostaisi siis tietää onko Ninalla ollut muuta autoa vapaa-ajan käytössä/käyttikö tilataksia henkilökohtaisilla matkoilla.
Tuossa aiemmin jo kirjoitin että ehkä otti työauton että luullaan että lähtenyt työkeikalle eikä heti aleta soittaa perään?
Ryder
Olivia Benson
Viestit: 727
Liittynyt: To Marras 23, 2017 1:59 pm

Re: Mikkeli, Ristiina: Tilataksin kuljettaja kadonnut autoineen 12.1.2021

Viesti Kirjoittaja Ryder »

Helmie kirjoitti: To Tammi 14, 2021 10:52 am Huvikseen etsin Ninan numeron 020202:n kautta.
Sieltä tuli tekstiviestitse sama puhelinnumero kaksi kertaa. Ensin nimellä Ristiinan Taksiaseman Autoilijat Oy, Nina Syrjänen. Toinen nimellä Nina's Erikoistaksipalvelut Oy, Nina Syrjänen. Oletettavasti siis Ninan työnumero.

Syötin numeron Whatsappiin ja sieltä löytyi profiili Ninan kuvalla ja ns. tilatekstinä oli "Töissä aina :wink: ".
Tosta Whatsapp-profiilista ei näkynyt milloin sitä ollaan käytetty viimeksi. Tämä nyt ei välttämättä tarkoita mitään. Voi olla, että Nina on itse ottanut aikaleiman näyttämisen pois jo ajat sitten, niinhän monet tekevät.

Vielä mietin teoriaa itsemurhasta. Pidän sitä ihan varteenotettavana, mutta hieman mietityttää miksi on juuri tilataksilla lähtenyt päättämään päivänsä. Onko firman heikentynyt tilanne ja muut murheet vieneet siihen pisteeseen ettei Nina ole nähnyt muuta vaihtoehtoa kuin tappaa itsensä. Onko tilataksi ollut hänelle merkityksellinen ja halunnut sillä ajaa jonnekin missä voi kuolla rauhassa? Lähinnä mietin onko tuo tilataksi kenties ollut Ninan käytössä noin muutenkin? Siis hyvinhän voi olla, että sillä on ajettu vapaa-ajan ajoja myös. Kiinnostaisi siis tietää onko Ninalla ollut muuta autoa vapaa-ajan käytössä/käyttikö tilataksia henkilökohtaisilla matkoilla.
Toinen asia itsemurhaan liittyen,haluaisiko tulla löydetyksi? Ja että myös auto löytyisi. Tuo on hyvä pointti,miksi lähteä firman autolla päättämään päivänsä. Ja toisekseen,tämä Nina vaikuttaa henkilöltä joka ei ihan ensimmäiseksi alkaisi itseään tappamaan vastankäymisten takia,olivat ne firmaan tai henkilökohtaiseen elämään liittyviä. Voi ihan hyvin rikos kyseessä.Vaikkei oliskaan mikään randontyyppi rahojen takia,niin jokin muu rikollistaho halunnut ison auton jotakin tarkoitusta varten. Otettiinhan se Lappeenrannan kultasepän liikkeen ryöstöön tarkoitettu auto pieneltä kylältä ja matkaa Lappeenrantaan oli todella paljon,eli mielestäni ei ole kaukaa haettua,että joku on kaapannut Ninan sekä auton.
Avatar
ruusumaa
Alibin Kestotilaaja
Viestit: 5302
Liittynyt: Ma Elo 31, 2020 5:47 pm

Re: Mikkeli, Ristiina: Tilataksin kuljettaja kadonnut autoineen 12.1.2021

Viesti Kirjoittaja ruusumaa »

Flashhand kirjoitti: To Tammi 14, 2021 10:35 am Mitä talouteen tulee, niin Länsi-Savon vanhemmassa jutussa itsekin epäilee suuruudenhulluutta...

https://lansi-savo.fi/uutiset/lahella/1 ... e98fedd8ee

Jutun mukaan muuttanut pääkaupunkiseudulta Mikkeliin ja jättänyt hoitotyön selän takia. Onkohan joku terveydenhuollon tutkinto olemassa? Selän kanssa pärjää kyllä invataksissa??? Istumista, asiakkaiden siirtelyä epäergonomisesti ja pyörätuolin työntelyä...?

Jutun mukaan hankkinut tilataksin miehensä työllistämiseen. Miksi aikuinen mies ollut työttömänä, niin että vaimon pitää hankkia työpaikka? Miksi ei ole mukana firmassa päättäjissä/vastuuasemassa?

Älykellon haltuunotto ja tutkiminen ilman omistajan tahtoa vaatii rikostutkinnan ja takavarikon.

Nauhoittavatko tieliikennekamerat tapahtumia? Vai ottavatko stillkuvia 5. min välein esim.?
Faceprofiilisssa on, että käynyt Helsingissä terveydenoppilaitosta ja ollut Kätilöopistolla töissä.

Terhikki ei anna kylläkään nimellä mitään tulosta.
Suoraan sanottuna, suurin piirtein, sellaista elämä on.
eilif
Alokas
Viestit: 9
Liittynyt: Ke Tammi 13, 2021 3:39 pm

Re: Mikkeli, Ristiina: Tilataksin kuljettaja kadonnut autoineen 12.1.2021

Viesti Kirjoittaja eilif »

Rex kirjoitti: To Tammi 14, 2021 10:32 am
viinitty kirjoitti: To Tammi 14, 2021 7:04 am
Hemuli89 kirjoitti: To Tammi 14, 2021 3:56 am Alkaa haiskahtaa tää keissi. Vaatteista kerrotaan, että oletettavasti ollut työvaatteet päällä. Mikä sana tuo oletettavasti on?. Kyllä mää ainaki muistan puolison vaatetuksen päivän aikana.
Mulla ei ainakaan ole pienintäkään hajua puolison vaatteista, tuurilla voisin kysyttäessä arvata oikein sillä perusteella, mitä vaatehuoneesta puuttuu. Kyllä tää keissi haiskahtaa, mutta ihan eri syistä
En tiedä takseista oikeastaan mitään, niin voisiko joku vielä kertoa, että mitkä laitteet taksissa olisi pitänyt olla lähtiessä päällä? Mitään "jäljityslaitetta" ei autossa kertoman mukaan ole olemassakaan ja jos kyytipyyntö on tullut suoraan firman omaan puhelimeen mahdollisesti tutusta osoitteesta (olisiko tarvinnut esimerkiksi karttaa), onko tarvinnut edes yhdistää mihinkään keskuksiin... Saati sitten jos on ollut "pimeä" kyyti, kuten aiemminkin on pohdittu.
Kun lähdetään keikalle ja tarkoituksena on käyttää mittaria ja/tai maksupäätettä, niin ajovuoro pitää olla aloitettuna, eli laitteet päällä. Ja silloin myös tahtomattaan laitteet ottavat yhteyden keskukseen vaikka ajonvälitystä ei erikseen aloitettaisi.

Tietty jos kyytipyyntö on tullut firman kännykkään, niin voi olla että kiireessä lähdetty ja päätetty laittaa laitteet linjoille vasta perillä, niin asiakkaan ei tarvitse odotella sitä extra 1-5 minuuttia kun autoilija käynnistää ajovuoroa pihassaan kun sen voi tehdä baarinkin edessä kun asiakas on jo kyydissä.

Sitten jos tässä kohtaa tulee puukko silmien eteen että "Ajappas muija tuonne metsään", niin kyllä siinä jää ajovuoron käynnistelyt tekemättä. Sitä en osaa sanoa, että toimiiko hälyytysnappi jos laitteet eivät ole ajovuorossa, eikä niissä ole aktiivista yhteyttä keskukseen, eli jos ne ovat pois päältä tahallisesti.

Vaihtoehtona on myös se ns. "illan pimeä kyyti", jossa mittaria ja maksupäätettä ei tarvita kun heittää tutun asiakkaan 2km kotipihalle ja asiakas maksaa ennalta sovitun hinnan käteisellä.
Viimeksi muokannut eilif, To Tammi 14, 2021 11:11 am. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Helmie
Adrian Monk
Viestit: 2883
Liittynyt: Ti Tammi 06, 2009 5:55 pm

Re: Mikkeli, Ristiina: Tilataksin kuljettaja kadonnut autoineen 12.1.2021

Viesti Kirjoittaja Helmie »

ruusumaa kirjoitti: To Tammi 14, 2021 11:08 am Faceprofiilisssa on, että käynyt Helsingissä terveydenoppilaitosta ja ollut Kätilöopistolla töissä.

Terhikki ei anna kylläkään nimellä mitään tulosta.
Nimellä Niina Syrjäläinen löytyy kyllä Terhikistä lähihoitaja Niina Maarit Syrjäläinen, syntynyt 1976.
Pirkko Ala-Hippuli
Remington Steele
Viestit: 242
Liittynyt: To Loka 17, 2019 9:18 pm

Re: Mikkeli, Ristiina: Tilataksin kuljettaja kadonnut autoineen 12.1.2021

Viesti Kirjoittaja Pirkko Ala-Hippuli »

TutkijaHKI kirjoitti: Ke Tammi 13, 2021 11:57 pm
dscullyalien kirjoitti: Ke Tammi 13, 2021 11:51 pm
TutkijaHKI kirjoitti: Ke Tammi 13, 2021 11:43 pm

Todennäköisesti saanut puhelimitse kyydin tutulta asiakkaalta, ja kone käyntiin ja menoksi. Turha vuoroa aloittaa yhden asiakkaan takia. Kiinteä hinta puhelimessa ja menoksi, itse olen ajanut samanlaisia keikkoja Kuopiossa
Tiedän taksin ajamisesta hevonkukkelia, joten hyvä, että joku valaisee. Eli tuossa tapauksessa puhelintiedoista siis pitäisi löytyä ainakin jotain.
Juuri näin, poliisi tutkii tällä hetkellä puhelinta sekä lokeja, viimeisin puhelinmasto tiedossa jo kuulemma, eli alue missä viimeiseksi laite on ollut päällä.
Mistä näin tarkat tiedot mitä poliisi tekee?
-elle-
Scooby-Doo
Viestit: 26
Liittynyt: Ti Marras 05, 2019 8:26 am

Re: Mikkeli, Ristiina: Tilataksin kuljettaja kadonnut autoineen 12.1.2021

Viesti Kirjoittaja -elle- »

Pakko sen verran kommentoida urheilukellosta ja tarkasta ajankohdasta, kun siitä niin monta ihmettelyä on.
Kun napsautan päälle esim pyöräilyn, ku lähden polkemaan, niin kello tallentaa myös kellonajat ei ainoastaan aikaa mikä on kulunut pyöräilyyn. Kun lopetan treenin ja napsautan sen pyöräilymoodin pois päältä niin kelloon tulee aika esim 10.02-10.27, kesto 25min jne
Kello tallentaa myös reitin mikä näkyy puhelimen sovelluksesta synkronoinnin jälkeen ja sieltä löytyy myös nopeudet, korkeuserot, sykealueet jne.
Itselläni on Polarin kello ja nämä uudet kellot kyllä
tallentavat kaikki aikalailla samat jutut. Kokemusta on myös suunnon ja samsungin kelloista.
Eli miehen lenkistä kyllä saa aika tarkat speksit. Kaveri on myös näköjään tehnyt ison elämäntapamuutoksen, niin luultavasti tämä kello on hänellä aina kädessä ja se kuuluu osana elämään. Näin ainakin itsellä jo ihan työnkin puolesta ja hyvin monella muulla joita tunnen. Eli en pitäisi tuota tarkkaa aikaa mitenkään omituisena. :)
annaanna

Re: Mikkeli, Ristiina: Tilataksin kuljettaja kadonnut autoineen 12.1.2021

Viesti Kirjoittaja annaanna »

Sherlok kirjoitti: To Tammi 14, 2021 10:03 am
sarah6719 kirjoitti: To Tammi 14, 2021 9:54 am
ktaina kirjoitti: To Tammi 14, 2021 9:53 am Jos noin monta taxia niin keikkaa pitää olla tosi paljon että kannattaa tuo touhu ja tuskin on ollut?
Jospa hän oli vähän suuruudenhullu?
'vähän' :lol: takseina isoja uusia mersuja monenlaisia. Ei varmasti halpoja ylläpidettäviä vaikka taxifirma onkin. Ja tosiaan sitä keikkaa tolla kalustolla pitäisi olla kiitettävästi ettei tule takkiin.
Kun on kyseessä jo pitkään toiminut taksifirma, puhelimetkin päällä yhtäjaksoisesti yli kymmenen vuotta.
Että ammattitaitoa yrityksenpidossa löytyy.

Jos on monta taksia, pitää löytyä keikkaa ja sitä rataa. Tuskin on ollut, arvelee minfolainen.
On kerrottu työllistäneen 15-20 henkeä eli kuljettajaa. Aivan lyhyenlyhyelläkin matematiikalla ja aluetuntemuksellakin voi päätellä kyseessä olevan paikkakunta, jossa runsaasti mm. koulukuljetustarvetta. Pitkiäkin matkoja päivittäin
Ei ole kohtuutonta olettaa useampaa sataa koskevan kuljetukset. Osa hoituu ehkä linja-autolla, mutta vaikka vain sata jäisi taksikyytien varaan, niin eipä siinä kymmenen tilataksia ole paljon. Jos keskimäärin kuusi pikkupipolakkia autossa, on vasta 60 koululaista kymmenellä taksilla kotoaan kouluun saatu. Kymmenellä oppilaalla sata.
Varmaa ja hyvin ennakoitavissa oleva säännöllinen tulo, jos voittaa kaupungin kilpailutuksen. Ja voittaahan sen kun on kunnollinen kalusto, eikä kilpailijoita.

Oletan ja toivon, että auto tänään löytyy.

Niin nopeasti puheyhteyttä otettu sitä saamatta, että ei varmaan kaukana auto kuljettajineen ole lähtöpaikasta.
Vesistöön suistuminen helpoin selitys laitteiden sammumiseen.
Sweet Harley
Scooby-Doo
Viestit: 20
Liittynyt: Pe Joulu 11, 2020 12:21 pm

Re: Mikkeli, Ristiina: Tilataksin kuljettaja kadonnut autoineen 12.1.2021

Viesti Kirjoittaja Sweet Harley »

Juurikin...älykellot ja sykemittarit tallentavat tänä päivänä ajankohdat sekä reitit...jos miestä olisi syytä epäillä eiköhön siitä olisi annettu joku indikaatio. Tai onko vain voitu todentaa, että mies on todella lenkillä ja sulkea tästä syystä pois epäilyistä.

Itseä mietityttää, että 3 laitetta joissa GPS -paikannus otetaan samoihin aikoihin pois päältä :roll: ja ehkä eniten tuo maksupääte. Kuinkakohan moni edes tietää missä maksupäätteessä siru on ja miten sen sieltä pois saa...eli todella täytynyt tietää mitä tekee, ettei pääse kulkua seuraamaan...
Avatar
ruusumaa
Alibin Kestotilaaja
Viestit: 5302
Liittynyt: Ma Elo 31, 2020 5:47 pm

Re: Mikkeli, Ristiina: Tilataksin kuljettaja kadonnut autoineen 12.1.2021

Viesti Kirjoittaja ruusumaa »

Helmie kirjoitti: To Tammi 14, 2021 11:10 am Nimellä Niina Syrjäläinen löytyy kyllä Terhikistä lähihoitaja Niina Maarit Syrjäläinen, syntynyt 1976.
Löytyy vai? Miksihän se ei eilen mulle sitä näyttänyt? Kokeilenpa uusiksi.
Suoraan sanottuna, suurin piirtein, sellaista elämä on.
Avatar
MissMallard
Axel Foley
Viestit: 2468
Liittynyt: Ke Syys 16, 2015 4:24 pm

Re: Mikkeli, Ristiina: Tilataksin kuljettaja kadonnut autoineen 12.1.2021

Viesti Kirjoittaja MissMallard »

Tämä vain pelkkää pohdintaa mutta jos ajatellaan synkkiä sielunsyövereitä; olivat ne pitkäaikaiset tai äkillinen toivottomuus ja lohduttomuus niin voisiko tuolla taksilla olla symbolinen merkitys esim. jos on tehnyt oman ratkaisun? Eli "kuollaan saappaat jalassa sitten" tms. Eli sillä halutaan viestittää jotakin jollekin. Jos nyt tuolla on mitään merkitystä että millä autolla on lähdetty ja mitäkin tekemään.

Pitää muistaa että vaikka kadonnut olisi tehnyt mitä niin auton pitäisi jostakin löytyä vaikkei kadonnutta löytyisi autosta tai että olisi vaihtanut kulkupeliä tai jotakin olisi hänelle ulkopuolisen tahon osalta tapahtunut tms. Mutta auton pitäisi nyt jossakin olla. Se tässä on etuna että se on aika tunnistettava ja kookas eli ei joku perustoyota joita on pilvin ja pimein. Outoa tässä on että noinkin iso auto on nyt kadoksissa. Tosin tilatakseja varmaan on Suomikin pullollaan eli ei kaikki välttämättä kiinnitä huomiota takseihin koska ne kuuluu maantiellä usein liikkuvien kuvaan eli takseja tulee ja menee. Toki kyse ei ole mistään suuresta paikkakunnasta joten taksin luulisi jotenkin erottuvan katukuvasta tai syrjäteiltä tms. Mutta onhan näitä koulukyydityksiä jne jne joten takseja liikkuu siellä sun täällä pienemmilläkin teillä.
Avatar
ruusumaa
Alibin Kestotilaaja
Viestit: 5302
Liittynyt: Ma Elo 31, 2020 5:47 pm

Re: Mikkeli, Ristiina: Tilataksin kuljettaja kadonnut autoineen 12.1.2021

Viesti Kirjoittaja ruusumaa »

Joo, kyllä tosiaan Terhikissä on Niina Syrjäläinen, lähihoitaja. Heaven knows, miksi en eilen saanut mitään tulosta :shock:
Suoraan sanottuna, suurin piirtein, sellaista elämä on.
PaterNoster
Scooby-Doo
Viestit: 20
Liittynyt: Pe Tammi 01, 2021 10:04 pm

Re: Mikkeli, Ristiina: Tilataksin kuljettaja kadonnut autoineen 12.1.2021

Viesti Kirjoittaja PaterNoster »

Minusta tämän koko keissin tärkein kysymys tällä hetkellä on se, että koska joku muu kuin aviomies on nähnyt Niinan viimeksi tai ollut häneen yhteydessä. Onhan mahdollista, että Niinaa ei ole kukaan nähnyt vaikka kahteen päivään...
miesku

Re: Mikkeli, Ristiina: Tilataksin kuljettaja kadonnut autoineen 12.1.2021

Viesti Kirjoittaja miesku »

Nina kertoi lisänneensä taksien määrää, koska kysyntää on ollut lisätakseille. Itselle ei tule muu mieleen kuin kela - ja vammaiskyydit sekä koulukyljetukset. Väestön vanhenemisen takia invakyytien kysyntä kasvaa jatkuvasti ja maaseudulla erityislasten kuljetukset takseilla myös.
Mutta iltaisin harvemmin tulee noita kyytejä ainakaan pikkupaikkakunnilla. Siksi ihmetyttää päivystys isolla autolla arki-iltana ja päivystysaikana ei koskaan mennä saunaan.
Viimeksi muokannut miesku, To Tammi 14, 2021 11:31 am. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Vastaa Viestiin