Minua on pistänyt useampaan otteeseen ihmetyttämään pahemman kerran tämä toistuva itsemurhaajien syyllistäminen itsekkyydestä ("se saatanan paska ei yhtään ajatellut miltä MINUSTA tuntuu!!" sun muu vastaava ) ; Eikös tämä mene jo aika paradoksaaliseksi, kumpihan tässä onkaan se itsekäs osapuoli?
Jos jollain tosiaan niin vahvasti tuntuu, ettei jaksa tätä paskaa ja tappaa itsensä, eiköhän ko. teko ole aika tarkkaan harkittu?
Nämä syyllistäjät siis haluaisivat vain itsensä takia, että nämä itsensä lopettaneet jatkaisivat henkistä/fyysistä/kumpaakin kitumista vain miellyttääkseen muita... Jotenkin minun mielestäni harvinaisen törkeää koettaa tuolla tavalla varastaa toisen oikeus päättää elämästään.
Jokaisella tulee olla oikeus päättää omasta elämästään ja kuolemastaan, siihen ei ole kenelläkään muulla mitään sanottavaa.
...ja ennenkuin moraalitantat hyökkäävät soihdut ja kirveet kädessä kimppuuni huutaen "etten voi samaistua moiseen ja että loukkaan taas kerran niin törkeästi jonkun toista mieltä olevan itsemurhan tehneen tutun kunniaa" niin mainittakoon offtopiccina että omassa tuttavapiirissäni on useampi jamppa päättänyt lopettaa itsensä, enkä ikinä ole ollut heille millään tapaa vihainen, saati sitten alentunut kuolleita syyttelemään.
Harmillistahan tuo on, mutta kunnioitan heidän ratkaisujaan, varmasti heillä on ollut erittäin painavat syyt ko. päätöksen tekemiseen ja helpompi olla rauhassa mullan alla jos siltä tuntuu.
Valtiota vituttaa, kun "taas meni yksi veronmaksaja=tulonlähde=tuotantoväline", samaan aikaan päivitellään Suomen korkeita itsemurhalukuja niin silmät sinisinä valtion edustajien taholta; kuitenkin ei ihan pienimmässä osassa näitä tapauksia itse valtio on kyllä ollut aika hyvä usuttaja (esim. velkavankeuteen tuomitut sun muut) ja sitten vielä päälle tämä valtion kanssa yhdyntää harrastava juutalaislahko, joka koettaa kehdosta hautaan pakkosyöttää kansalaisille omia moraali-ym. käsityksiä ainoana oikeana ratkaisuna; noh kirkon tekopyhyyshän ei mikään yllätys ole (Eikös se mytologiansa päähenkilö, juutalainen puuseppä, itse tiennyt kirjoitusten mukaan, minkä tuleman pitää, eli uhrasi itsensä;samalla kuitenkin "tavallisen tallaajan" vastaava teko onkin sitten syntiä eli voimmeko vetää tästä sen johtopäätöksen, että tuolla alakerrassa pitävät Jessen kanssa grillikekkereitä, ihminenhän Jesse sanoi olevansa, siitä huolimatta, että siittäjänsä henkilöllisyyttä ei DNA-testein pystytty varmistamaan?)
Itsemurha
-
Dr.NecroPhil
- Vähänniinkuharrastaja
- Viestit: 93
- Liittynyt: Ti Helmi 05, 2008 9:19 pm
- Paikkakunta: Suomen Sosialistinen Kansantasavalta
Tämä näkemys on itseasiassa aika ymmärrettävä, jos ajatellaan asiaa ihan matemaattisen loogisesti: jos minä elän synkkien ajatuksieni kanssa lopun elämäni, kärsin minä itse. Mahdollisesti synkyydestäni saattaa tietysti välillisesti kärsiä jokunen muukin. Mutta jos tapan itseni, samalla aiheutan kärsimystä todennäköisesti monelle muulle ihmiselle. Tai ainakin useammalle kuin yhdelle (=useampi kuin pelkästään minä itse). Tietysti se onkin sitten toinen asia, tulisiko kenenkään käyttää elämäänsä kärsimyksessä rypemiseen.Dr.NecroPhil kirjoitti:Minua on pistänyt useampaan otteeseen ihmetyttämään pahemman kerran tämä toistuva itsemurhaajien syyllistäminen itsekkyydestä ("se saatanan paska ei yhtään ajatellut miltä MINUSTA tuntuu!!" sun muu vastaava ) ; Eikös tämä mene jo aika paradoksaaliseksi, kumpihan tässä onkaan se itsekäs osapuoli?
...Mutta kun suurin osa kärsimyksistäkin on laadultaan ohimenevää.
-
Kalessin
- Adrian Monk
- Viestit: 2941
- Liittynyt: Ke Touko 30, 2007 3:26 pm
- Paikkakunta: Maameri, läntiset rajavedet
mun mielestä nykyaikana on ihmisten käsitys masentumisesta ja psyykkisestä pahoinvoinnista lientynyt siinä määrin, että se normaalin ja epänormaalin ahdistuksen raja on hyvin hämärä. Ihmiset itkee miten rankkaa on töissä, kun ei kaikkien kanssa kemiat synkkaa tai puoliso otti ja jätti tai muuten vaan vituttaa. sitten haetaan siihen vaivaan lääkettä ja ZADAM! pitäisi olla terve ja iloinen ja onnellinen. mistä lähtien ihmisen elämä on ollut aina iloista ja onnellista???? ihmetyttää miten ihmiset on ennenvanhaa pärjänneet ja surreet, kun ei ole ollut lääkkeitä ja kaikenmaailman terapioita pelastamassa????
ja siis tarkennan tätä kommenttiani nyt, että olen nykyaikaisen lääketieteen vankka kannattaja ja niin edes päin, mutta rajansa kaikella.
ja siis tarkennan tätä kommenttiani nyt, että olen nykyaikaisen lääketieteen vankka kannattaja ja niin edes päin, mutta rajansa kaikella.
"Ei ne karhutkaan koko aikaa riehu, ne vetää välillä puolukoita". -Kummeli, Kultakuume-
Jos nyt ymmärsin sinut oikein, olen samaa mieltä siinä, että masennuslääkkeitä määrätään hyvin herkästi nykyään ja masennus-sana on menettänyt merkityksensä. Itse masennukseen sairastuneena näen punaista, jos vaikka töissä joku jaksaa ruikuttaa kuinka masentunut hän nyt on, kun se ja se sanoi näin ja tuo teki näin. Ei sillä, ei kenenkään surua saisi vähätellä, mutta ei se ole masennusta. Käytetään mieluummin vitutus-sanaa perkele.Kalessin kirjoitti:mun mielestä nykyaikana on ihmisten käsitys masentumisesta ja psyykkisestä pahoinvoinnista lientynyt siinä määrin, että se normaalin ja epänormaalin ahdistuksen raja on hyvin hämärä. Ihmiset itkee miten rankkaa on töissä, kun ei kaikkien kanssa kemiat synkkaa tai puoliso otti ja jätti tai muuten vaan vituttaa. sitten haetaan siihen vaivaan lääkettä ja ZADAM! pitäisi olla terve ja iloinen ja onnellinen. mistä lähtien ihmisen elämä on ollut aina iloista ja onnellista???? ihmetyttää miten ihmiset on ennenvanhaa pärjänneet ja surreet, kun ei ole ollut lääkkeitä ja kaikenmaailman terapioita pelastamassa????
ja siis tarkennan tätä kommenttiani nyt, että olen nykyaikaisen lääketieteen vankka kannattaja ja niin edes päin, mutta rajansa kaikella.
Niin.^ Hih, julkkisten masennukset ovat myös hassuja. 
Viime kesänä Susanna Sievinen lehtien mukaan sairastui masennukseen, kävi pohjalla ja nousi sieltä - tämä kaikki kahdessa viikossa. Tuolloin olin itse toipumassa vakavasta masennuksesta ja kieltämättä tuo tuntui hieman rienaavalta.
Olen muuten sitä mieltä, että vakavasta masennuksesta ei toivu oikeastaan koskaan. Vaikka akuutti tila menisikin ohi, koko elämä ei palaa ikinä täysin ennalleen. Masentuneena en jaksanut edes ajatella itsemurhaa, mutta toipumisvaiheessa ja sen jälkeen se oli usein mielessä, kun tajusin etten enää pysty tekemään töitä samaan malliin, en kykene yhtä suuriin panostuksiin ihmissuhteissa, ilmiömäinen muistini oli huonontunut "normin" tasolle ja vaikeutti ennen helppoa opiskelua jne.
En halua tällä viedä toivoa keneltäkään masentuneelta, koska toisaalta myös masennuksen jälkeisessä tilassa oppii elämään, ja se voi olla jopa antoisampaa kuin elämä ennen masennusta. Minulle tärkeintä on ollut oppia välttämään stressiä ja ihmisiä, joilla on pelkkiä vaatimuksia ja vieläpä sellaisia, joiden täyttäminen ei anna minulle mitään. Olen myös armollisempi itselleni ja virheilleni, ja voisin sanoa, että onnellisempi kuin masennusta edeltäneessä hektisessä, älyä ja kykyjä korostaneessa ja pyrkimysten täytteisessä elämässä.
Viime kesänä Susanna Sievinen lehtien mukaan sairastui masennukseen, kävi pohjalla ja nousi sieltä - tämä kaikki kahdessa viikossa. Tuolloin olin itse toipumassa vakavasta masennuksesta ja kieltämättä tuo tuntui hieman rienaavalta.Olen muuten sitä mieltä, että vakavasta masennuksesta ei toivu oikeastaan koskaan. Vaikka akuutti tila menisikin ohi, koko elämä ei palaa ikinä täysin ennalleen. Masentuneena en jaksanut edes ajatella itsemurhaa, mutta toipumisvaiheessa ja sen jälkeen se oli usein mielessä, kun tajusin etten enää pysty tekemään töitä samaan malliin, en kykene yhtä suuriin panostuksiin ihmissuhteissa, ilmiömäinen muistini oli huonontunut "normin" tasolle ja vaikeutti ennen helppoa opiskelua jne.
En halua tällä viedä toivoa keneltäkään masentuneelta, koska toisaalta myös masennuksen jälkeisessä tilassa oppii elämään, ja se voi olla jopa antoisampaa kuin elämä ennen masennusta. Minulle tärkeintä on ollut oppia välttämään stressiä ja ihmisiä, joilla on pelkkiä vaatimuksia ja vieläpä sellaisia, joiden täyttäminen ei anna minulle mitään. Olen myös armollisempi itselleni ja virheilleni, ja voisin sanoa, että onnellisempi kuin masennusta edeltäneessä hektisessä, älyä ja kykyjä korostaneessa ja pyrkimysten täytteisessä elämässä.
-
Kalessin
- Adrian Monk
- Viestit: 2941
- Liittynyt: Ke Touko 30, 2007 3:26 pm
- Paikkakunta: Maameri, läntiset rajavedet
kyllä, ymmärsit pointtini oikein ja joku susanna sievinen on oikein hyvä esimerkki "masentujasta", joka vetäisee masennus-kortin hihastaan, heti kun menee hiukankin huonosti. säälin ja huomion kerjääjät saavat minut raivoihini etenkin ollessaan potilaana. Tälläinen potilas on niin kauan ko-operoiva ja asiallinen, kun asiat menee oman tahdon mukaan, mutta heti jos tulee pienintäkään rajoitusta touhuille, aletaan huokailla ja vinkua kun ollaan niin masentuneita ja uhkaillaan masentua lisää, jos ei saa tahtoaan läpi.Aariel kirjoitti: Jos nyt ymmärsin sinut oikein, olen samaa mieltä siinä, että masennuslääkkeitä määrätään hyvin herkästi nykyään ja masennus-sana on menettänyt merkityksensä. Itse masennukseen sairastuneena näen punaista, jos vaikka töissä joku jaksaa ruikuttaa kuinka masentunut hän nyt on, kun se ja se sanoi näin ja tuo teki näin. Ei sillä, ei kenenkään surua saisi vähätellä, mutta ei se ole masennusta. Käytetään mieluummin vitutus-sanaa perkele.
"Ei ne karhutkaan koko aikaa riehu, ne vetää välillä puolukoita". -Kummeli, Kultakuume-
-
EuroJR
- Jessica Fletcher
- Viestit: 3332
- Liittynyt: Ma Maalis 26, 2007 7:26 pm
- Paikkakunta: Costa del Crime
Ja pitipäs sattua. "Uunituoreessa" Alibissani 11/92 onkin juttua tästä kirjasta.pekkaeric kirjoitti:Final exit on alkuperäisen kirjan nimi, jostain kumman syystä sitä ei ole suomennettu.(???)EuroJR kirjoitti:Kuka muistaa takavuosina kohukirjasta "Itsemurhaajan käsikirja"?
-----------------
Oppikirja Itsemurhaajalle
Useita kohukirjoja aiheesta on tehty. Final Exit, Yhdysvalloissa ilmestynyt Derek Humphryn teos kertoo perinjuurin miten pitää toimia.
Se on karmaisevaa luettavaa, mutta eittämättä siinä on inhimillisyyttä.
"Varmin tapa lähteä täältä omin voimin ovat rauhoittavat lääkkeet yhdessä alkoholin kanssa melko tyhjään vatsaan nautittuna. On hyvä sekoittaa unilääkkeet vaikkapa vanukkaaseen, etteivät ne tule oksentamalla ulos.ja jätä ihmistä vielä huonompaan tilaan, kuin ennen toimenpidettä."
Kaikkia kirjassa mainittuja lääkkeitä saa meiltä lääkärin reseptillä, tosin eri nimisinä. Kirjassa kerrotaan miten paljon pitää mitäkin lääkettä ottaa onnistuakseen. Usein itsemurha on yritys, josta selviää vatsahuuhtelulla, mutta usein potilas jää kasviksi ja menettää siis kaiken ajattelukyvyn.
Hirttäminen on aika varma keino, mutta siinäkin pitää olla tietoa köyden vahvuudesta suhteessa painoon ja nin edelleen. Kaasu-uuniin päätään ei kannata enää laittaa. Se ei tapa. Monet sulkeutuvat autotalliin ja hengittävät pakokaasuja. Sekin on karmea tapa ja vaikea saada onnistumaan.
Hukuttautuminen on hireätä sekin, jollei vesi ole todella kylmää.
Kirja kertoo sähkötuolin kauhuista ja myös siitä, miten kuolemaantuomittu joutuu kärsimään lääkkeellä tapettaessa. Sinihappo ja puhdistusaineet ovat hyvin tuskallisia ja kaiken lisäksi epävarmoja.
Kun lähtöä tekee, on varmistauduttava siitä, ettei löydetä ja viedä sairaalaan. Itsemurhaa yrittänyt on jonkinlainen hylkiö, pelon aiheuttaja ympäristölleen. Hän syyllistää perheensä ja ystävänsä niin, ettei luonnikasta lähestymistapaa usein enää löydy.
Luonnossa on paljon kasveja, jotka ovat kuolettavan myrkyllisiä. Luonnonmyrkyt on tiedetty kautta historian ja niiden perusteilla on voitu valmistaa kemiallisestikin hyviä lääkkeitä.
Kaiken kaikkiaan kirja, joka kehuu käytännöllisillä neuvoilla kuolevan ihmisen itsemurhan auttamiseksi, on hyvin hyvin masentava.
-
VoDKa
- Ainesta Watsoniksi
- Viestit: 4926
- Liittynyt: Ke Marras 07, 2007 4:17 am
- Paikkakunta: Better place.
I'm confused.Iltalehti kirjoitti:Viidennes japanilaisista on harkinnut itsemurhaa
17.5.2008 9:03
Yli puolet vastaajista oli sitä mieltä, että elokuvat ja televisio yllyttävät ihmisiä lopettamaan elämänsä, kertoo tuore tutkimus.
Tutkimuksen mukaan lähes 20 prosenttia vastaajista oli harkinnut itsemurhaa jossain elämänsä vaiheessa. Naiset olivat itsetuhoisempia kuin miehet, sillä naisista 22 prosenttia ja miehistä runsas 16 prosenttia ilmoitti pohtineensa itsemurhaa.
Liki 60 prosenttia vastaajista piti elokuvia ja televisiota syypäinä itsetuhoiseen käyttäytymiseen. Yli 75 prosenttia olisi puolestaan valmis kieltämään internetin sivustot, joissa annetaan itsemurhaohjeita ja ihannoidaan elämänsä päättämistä.
Tutkimusta varten haastateltiin noin 1 800 ihmistä. Vastaajat olivat yli 20-vuotiaita.
Millä ihmeen tavalla elokuvat/netti/mikälie kehoittaa itsemurhaan? Tietty elokuvissa on itsemurhia, mutta eipä kai se terve ihminen siitä saa virikettä, että joo, hei, näytti coolilta kun ne aivot valui pitkin seinää, minä kans! (?)
Noista elämän päättämis-sivustoista tuli mieleen, että ehkä se ei ole se, että ne pitäisi kieltää kun ihmisten mielestä se on itsemurhaan yllyttävä, vaan se, etteivät he ymmärrä kuolemista ja taidetta siinä. Pelkäävät kuolemaa eivätkä uskalla ajatella sitä pidemmälle sitten. "Näyttää ällöltä, ei sovi yhteiskunnan normeihin, kielletään!"
Ihme meininki.
One day I might just disappear and you will never find me. Nobody will ever find me.
En ole sitä mieltä, että netti/elokuvat suoraan yllyttäisi itsemurhaan. Elokuvissa ja sarjoissa kaikkien ihmisten elämä on vain niin helvetin täydellistä, että kyllä tämä oma tavallisen kurja elämä joskus mietityttää elokuvaa katsellessaVoDKa kirjoitti:I'm confused.Iltalehti kirjoitti:Viidennes japanilaisista on harkinnut itsemurhaa
17.5.2008 9:03
Yli puolet vastaajista oli sitä mieltä, että elokuvat ja televisio yllyttävät ihmisiä lopettamaan elämänsä, kertoo tuore tutkimus.
Tutkimuksen mukaan lähes 20 prosenttia vastaajista oli harkinnut itsemurhaa jossain elämänsä vaiheessa. Naiset olivat itsetuhoisempia kuin miehet, sillä naisista 22 prosenttia ja miehistä runsas 16 prosenttia ilmoitti pohtineensa itsemurhaa.
Liki 60 prosenttia vastaajista piti elokuvia ja televisiota syypäinä itsetuhoiseen käyttäytymiseen. Yli 75 prosenttia olisi puolestaan valmis kieltämään internetin sivustot, joissa annetaan itsemurhaohjeita ja ihannoidaan elämänsä päättämistä.
Tutkimusta varten haastateltiin noin 1 800 ihmistä. Vastaajat olivat yli 20-vuotiaita.
Millä ihmeen tavalla elokuvat/netti/mikälie kehoittaa itsemurhaan? Tietty elokuvissa on itsemurhia, mutta eipä kai se terve ihminen siitä saa virikettä, että joo, hei, näytti coolilta kun ne aivot valui pitkin seinää, minä kans! (?)
-
VoDKa
- Ainesta Watsoniksi
- Viestit: 4926
- Liittynyt: Ke Marras 07, 2007 4:17 am
- Paikkakunta: Better place.
Kuulin taas tänään itsemurhakeskustelussa väitteen, ettei itsemurhaa harkitseva nuori tajua sen lopullisuutta, eikä välttämättä aikuinenkaan.
Halusin lyödä sen sanojaa. Olen loputtoman väsynyt sanomaan, että mistä tämä ihminen voi sen tietää? Onko tuokin joku loputtoman kulunut sanonta vain, samanlainen kuin se, että jos joku kiusaa, pitää olla vain välittämättä? (Jokainen kunnolla kiusattu tietää, ettei se onnistu, eikä auta paskan vertaa.)
Sanoja ei selkeästikään ole kokenut sitä, miltä tuntuu kun päivästä päivään laahustaa ja pakottaa itsensä jatkamaan, vaikka joka kerta useita kertoja päivässä käy mielessä, että kuinka paljon helpompaa olisikaan vain ampua itsensä.
Tuon sanojan mukaan lopullisuuden ymmärtäminen on mahdotonta. Kuinka loputtoman mahdotonta se on oikeasti tajuta, ettei sen jälkeen ole _mitään_? Koskaan et enää katso lempileffaasi, kuuntele musiikkia josta pidät, syö lempiruokaasi, juttele tärkeiden ihmisten kanssa, tee uusia löytöjä elämässä. Ok. Mutta samaan aikaan myös, koskaan et enää kärsi sitä paskaa päivästä toiseen, kuuntele muiden vittuiluja, saa turpaan enää kerta toisensa jälkeen, joudu vastuuseen mistään, aiheuta lisää ongelmia ja kuse elämääsi enää pahempaan kuntoon kuin missä se jo on.
Myönnän, että aivojen kemiat usein määräävät ihmisen käytöksen näissä tilanteissa, mutta olen myös sitä mieltä vahvasti, ettei aina tarvitsekaan jaksaa. Ihan pikkujutuista en suosittele tietenkään itseään lopettamaan, mutta kyllä sen rajan näkee jossain vaiheessa, sitten kun on sen aika. Minusta tuntuu, että ne jotka tolkuttaa itsemurhan olevan väärin, pelkureiden hommaa ja ettei sen lopullisuutta ymmärretä, ovat samalla niitä jotka pelkäävät kuolla. He pelkäävät sitä, että joku voi ymmärtää ja olla pelkäämättä, eivätkä vain pysty ymmärtämään, ettei kaikkia kiinnosta elää, oli ne syyt kelläkin mitkä tahansa.
Minun puolestani ne, jotka väittävät itsemurhan tehneitä pelkureiksi saavat pitää itseään vaikka sitten perkele kuninkaina, jos siltä tuntuu. Itsemurhaa suunnittelevalla tai sen toteuttavalla ei varmasti jaksa riittää kiinnostus enää siinä vaiheessa. Ei minuakaan kiinnosta, suurimmaksi osaksi ajasta ihmiset ovat vain tylsiä ja tarpeettoman oloisia lihakimpaleita, jotka vaeltavat päämäärättömästi, käyvät töissä, koulussa, tulevat kotiin, elävät normaalia, tylsää elämäänsä eivätkä valita siitä. Ehkä se on koodattu jonnekin sisälle pään sisään. Ehkä se ei vain toimi kaikilla. Koodaus on mennyt vituiksi ja ihminen tarvitsee enemmän kuin vain sen työn 09.00 - 17.00, lempisarjan telkkarista, kivaa musaa, rakkauden kohteen ja kodin. Arkipäivät samaa paskaa, viikonloppuna viihteelle, tuttuja tapaamaan ja perhettä tekemään. Kaksi lasta, punainen mökki ja kultsu. Vierailuja sukulaisten luona, säntillistä käyttäytymistä ja fiksuja päätöksiä tilanteessa kuin tilanteessa.
Ehkä joku tosiaan haluaa tähdätä sellaiseen.
Erään teorian mukaan itsetuhoisesti käyttäytyvät nuoret ovat itseasiassa pettyneet maailmaan. Aluksi tuo väite oli minusta täysiin absurdi ja järjetön, eikä toiminut oikein millään tasolla. Sitten minulle selvennettiin sitä; kasvatusvaiheessa tiettyjä asioita salaillaan, saat nähdä kun olet tarpeeksi vanha. Ikää tulee, ne jutut näkee ja oho, ei niissä olekaan mitään niin erikoista. Seksi on seksiä, väkivalta on väkivaltaa leffat on mitä on ja koko maailmassa ei ole enää mitään muuta odotettavaa kuin ne normit, mitä yhteiskunta sinulle on asettanut. Nuori kaipaa enemmän maailmaltaan, jotain mitä odottaa, mutta kun mitään ei ole enää odotettavissa, iskee helposti masennus ja depressio. Mitäpä tässä enää jaksamaan, paskaahan tämä kaikki on.
Halusin lyödä sen sanojaa. Olen loputtoman väsynyt sanomaan, että mistä tämä ihminen voi sen tietää? Onko tuokin joku loputtoman kulunut sanonta vain, samanlainen kuin se, että jos joku kiusaa, pitää olla vain välittämättä? (Jokainen kunnolla kiusattu tietää, ettei se onnistu, eikä auta paskan vertaa.)
Sanoja ei selkeästikään ole kokenut sitä, miltä tuntuu kun päivästä päivään laahustaa ja pakottaa itsensä jatkamaan, vaikka joka kerta useita kertoja päivässä käy mielessä, että kuinka paljon helpompaa olisikaan vain ampua itsensä.
Tuon sanojan mukaan lopullisuuden ymmärtäminen on mahdotonta. Kuinka loputtoman mahdotonta se on oikeasti tajuta, ettei sen jälkeen ole _mitään_? Koskaan et enää katso lempileffaasi, kuuntele musiikkia josta pidät, syö lempiruokaasi, juttele tärkeiden ihmisten kanssa, tee uusia löytöjä elämässä. Ok. Mutta samaan aikaan myös, koskaan et enää kärsi sitä paskaa päivästä toiseen, kuuntele muiden vittuiluja, saa turpaan enää kerta toisensa jälkeen, joudu vastuuseen mistään, aiheuta lisää ongelmia ja kuse elämääsi enää pahempaan kuntoon kuin missä se jo on.
Myönnän, että aivojen kemiat usein määräävät ihmisen käytöksen näissä tilanteissa, mutta olen myös sitä mieltä vahvasti, ettei aina tarvitsekaan jaksaa. Ihan pikkujutuista en suosittele tietenkään itseään lopettamaan, mutta kyllä sen rajan näkee jossain vaiheessa, sitten kun on sen aika. Minusta tuntuu, että ne jotka tolkuttaa itsemurhan olevan väärin, pelkureiden hommaa ja ettei sen lopullisuutta ymmärretä, ovat samalla niitä jotka pelkäävät kuolla. He pelkäävät sitä, että joku voi ymmärtää ja olla pelkäämättä, eivätkä vain pysty ymmärtämään, ettei kaikkia kiinnosta elää, oli ne syyt kelläkin mitkä tahansa.
Minun puolestani ne, jotka väittävät itsemurhan tehneitä pelkureiksi saavat pitää itseään vaikka sitten perkele kuninkaina, jos siltä tuntuu. Itsemurhaa suunnittelevalla tai sen toteuttavalla ei varmasti jaksa riittää kiinnostus enää siinä vaiheessa. Ei minuakaan kiinnosta, suurimmaksi osaksi ajasta ihmiset ovat vain tylsiä ja tarpeettoman oloisia lihakimpaleita, jotka vaeltavat päämäärättömästi, käyvät töissä, koulussa, tulevat kotiin, elävät normaalia, tylsää elämäänsä eivätkä valita siitä. Ehkä se on koodattu jonnekin sisälle pään sisään. Ehkä se ei vain toimi kaikilla. Koodaus on mennyt vituiksi ja ihminen tarvitsee enemmän kuin vain sen työn 09.00 - 17.00, lempisarjan telkkarista, kivaa musaa, rakkauden kohteen ja kodin. Arkipäivät samaa paskaa, viikonloppuna viihteelle, tuttuja tapaamaan ja perhettä tekemään. Kaksi lasta, punainen mökki ja kultsu. Vierailuja sukulaisten luona, säntillistä käyttäytymistä ja fiksuja päätöksiä tilanteessa kuin tilanteessa.
Ehkä joku tosiaan haluaa tähdätä sellaiseen.
Erään teorian mukaan itsetuhoisesti käyttäytyvät nuoret ovat itseasiassa pettyneet maailmaan. Aluksi tuo väite oli minusta täysiin absurdi ja järjetön, eikä toiminut oikein millään tasolla. Sitten minulle selvennettiin sitä; kasvatusvaiheessa tiettyjä asioita salaillaan, saat nähdä kun olet tarpeeksi vanha. Ikää tulee, ne jutut näkee ja oho, ei niissä olekaan mitään niin erikoista. Seksi on seksiä, väkivalta on väkivaltaa leffat on mitä on ja koko maailmassa ei ole enää mitään muuta odotettavaa kuin ne normit, mitä yhteiskunta sinulle on asettanut. Nuori kaipaa enemmän maailmaltaan, jotain mitä odottaa, mutta kun mitään ei ole enää odotettavissa, iskee helposti masennus ja depressio. Mitäpä tässä enää jaksamaan, paskaahan tämä kaikki on.
One day I might just disappear and you will never find me. Nobody will ever find me.
VoDKa, kirjoitit mielenkiintoista juttua. Kommentoin aiheesta vähän.
Mielestäni yksikään ihminen ei oikeasti voi ymmärtää kuolemaa. Ajatus siitä, että "lakkaa olemasta" ja käsitys esimerkiksi "ikuisuudesta" ovat niin syvällisiä aiheita, etten usko ihmisen ymmärryksen riittävän sen käsittämiseen. Asiaa ei auta sekään, että niin moni kysymys olemassaolosta ja ylipäätänsäkkin kaikesta on vielä vastaamatta.
Annan yhden, henkilökohtaisen esimerkin. Oletetaan, että aine ei voi kadota. Oletetaan, että aikaa on ikuisesti. Oletetaan, että jopa kaikkein epätodennäköisin tapahtuma tulee tapahtumaan jos sille annetaan tarpeeksi aikaa. Aine olen (fyysinen) minä, aikaa ikuisuus. En usko kehon ja tietoisuuden erillisyyteen, joten tietoisuus on riippuvainen ja rakentuu kehosta (etenkin aivot). Kun kuolen, kehoni hajoaa hitaasti atomeiksi. Mutta jos aine ei katoa, ikuisuuden aikana se vääjäämättä järjestyy uudestaan. Mitä tapahtuu, jos atomini joskus järjestyvät uudestaan minuksi? Olenko se minä? Entä jos koko maailma järjestyy uudelleen? Mutta entä jos yksi atomi vaihtaa paikkaa, saankin väärän atomin, olenko se minä, vai joku muu? Ja eikö ihminen muutu jatkuvasti, kauan (ikuisesti?) kaatuneen dominoketjun seurauksena, ilman varsinaista valinan vapautta? Onko siis olemassaolo vain hetkellistä? Kuka minä olen?
Eräänlainen korkealentoinen jälleensyntymisteoria siis. Jos osaat vastata noihin kysymyksiin, pystyt varmasti jo ymmärtämään kuoleman käsitteen joten kuten.
Mikäli et pysty, voit ainakin seurata omaa neuvoani (johon päädyin pohdiskeltuani itse itsemurhan mahdollisuutta):
Jos olet jo valmis tappamaan itsesi, niin mikset olisi valmis tekemäään ihan mitä vaan? Sanot, ettet jaksa sitä arjen rutiinia johon suurin osa ihmisistä antautuu. Mutta ei pidäkkään, miksi pitäisi? Jos olet valmis lopettamaan elämäsi epävarmana siitä mitä sen jälkeen tulee, olet varmasti valmis pakkaamaan reppusi ja liftaamaan toiselle puolelle maailmaa. Tai alkamaan sirkuspelleksi. Tai juopoksi. Tai elämäntapahuijariksi. Tai kuninkaaksi.
Pointti on se, että kuvittelemme, että meidän tulee sopia johonkin normiin, että meidän pitää olla normaaleja ja järkeviä. Ei tarvitse. Mielestäni jokaisen itsemurhaa suunnittelevan pitäisi yhden päivän ajan unohtaa kaikki ulkopuoliset paineet, antaa vain mennä, tehdä ihan mitä haluaa. Välittämättä siitä, onko siinä järkeä. Jos kuolet kun hyppäät benjihypyn kotikutoisella narulla, niin so what? Olisit delannut kuitenkin, voitolla siis ollaan!
En nyt siis tarkoita että olisit hautomassa itsaria, kirjoitin ýksikön toisessa persoonassa koska vihaan sitä ihmisten marmatusta tästä asiasta. Siinä ON järkeä. Se EI ole äidinkielemme vastaista.
Ja olen tosiaan itse harkinnut itsemurhaa, harkinta loppui juuri tuohon ajatusketjuun. En ole vielä repäissyt, mutta lämmittelen jo. Kyllä tämä tästä lähtee. Kukaan itsemurhan tekevä ei halua kuolla, vaan nauttia elämästä, joka on elämän arvoinen.
Jos kuolet nyt, niin se siitä. Jos elät, saatat vielä kokea onnea, ja vaikka et kokisikaan, niin et ole sen enempää häviöllä kuin jos olisit jo tappanut itsesi.
Toivottavasti joku saa jotain selvää. Tuntuu että ilmaisen itseäni vuosi vuodelta surkeammin...
Mielestäni yksikään ihminen ei oikeasti voi ymmärtää kuolemaa. Ajatus siitä, että "lakkaa olemasta" ja käsitys esimerkiksi "ikuisuudesta" ovat niin syvällisiä aiheita, etten usko ihmisen ymmärryksen riittävän sen käsittämiseen. Asiaa ei auta sekään, että niin moni kysymys olemassaolosta ja ylipäätänsäkkin kaikesta on vielä vastaamatta.
Annan yhden, henkilökohtaisen esimerkin. Oletetaan, että aine ei voi kadota. Oletetaan, että aikaa on ikuisesti. Oletetaan, että jopa kaikkein epätodennäköisin tapahtuma tulee tapahtumaan jos sille annetaan tarpeeksi aikaa. Aine olen (fyysinen) minä, aikaa ikuisuus. En usko kehon ja tietoisuuden erillisyyteen, joten tietoisuus on riippuvainen ja rakentuu kehosta (etenkin aivot). Kun kuolen, kehoni hajoaa hitaasti atomeiksi. Mutta jos aine ei katoa, ikuisuuden aikana se vääjäämättä järjestyy uudestaan. Mitä tapahtuu, jos atomini joskus järjestyvät uudestaan minuksi? Olenko se minä? Entä jos koko maailma järjestyy uudelleen? Mutta entä jos yksi atomi vaihtaa paikkaa, saankin väärän atomin, olenko se minä, vai joku muu? Ja eikö ihminen muutu jatkuvasti, kauan (ikuisesti?) kaatuneen dominoketjun seurauksena, ilman varsinaista valinan vapautta? Onko siis olemassaolo vain hetkellistä? Kuka minä olen?
Eräänlainen korkealentoinen jälleensyntymisteoria siis. Jos osaat vastata noihin kysymyksiin, pystyt varmasti jo ymmärtämään kuoleman käsitteen joten kuten.
Mikäli et pysty, voit ainakin seurata omaa neuvoani (johon päädyin pohdiskeltuani itse itsemurhan mahdollisuutta):
Jos olet jo valmis tappamaan itsesi, niin mikset olisi valmis tekemäään ihan mitä vaan? Sanot, ettet jaksa sitä arjen rutiinia johon suurin osa ihmisistä antautuu. Mutta ei pidäkkään, miksi pitäisi? Jos olet valmis lopettamaan elämäsi epävarmana siitä mitä sen jälkeen tulee, olet varmasti valmis pakkaamaan reppusi ja liftaamaan toiselle puolelle maailmaa. Tai alkamaan sirkuspelleksi. Tai juopoksi. Tai elämäntapahuijariksi. Tai kuninkaaksi.
Pointti on se, että kuvittelemme, että meidän tulee sopia johonkin normiin, että meidän pitää olla normaaleja ja järkeviä. Ei tarvitse. Mielestäni jokaisen itsemurhaa suunnittelevan pitäisi yhden päivän ajan unohtaa kaikki ulkopuoliset paineet, antaa vain mennä, tehdä ihan mitä haluaa. Välittämättä siitä, onko siinä järkeä. Jos kuolet kun hyppäät benjihypyn kotikutoisella narulla, niin so what? Olisit delannut kuitenkin, voitolla siis ollaan!
En nyt siis tarkoita että olisit hautomassa itsaria, kirjoitin ýksikön toisessa persoonassa koska vihaan sitä ihmisten marmatusta tästä asiasta. Siinä ON järkeä. Se EI ole äidinkielemme vastaista.
Ja olen tosiaan itse harkinnut itsemurhaa, harkinta loppui juuri tuohon ajatusketjuun. En ole vielä repäissyt, mutta lämmittelen jo. Kyllä tämä tästä lähtee. Kukaan itsemurhan tekevä ei halua kuolla, vaan nauttia elämästä, joka on elämän arvoinen.
Jos kuolet nyt, niin se siitä. Jos elät, saatat vielä kokea onnea, ja vaikka et kokisikaan, niin et ole sen enempää häviöllä kuin jos olisit jo tappanut itsesi.
Toivottavasti joku saa jotain selvää. Tuntuu että ilmaisen itseäni vuosi vuodelta surkeammin...
Hyvää tekstiä tuo chillerin, paitsi tuon sinä-passiivin osalta..
Haluaisin kuitenkin lisätä siihen vielä täsmennykseksi sen, että uskoisin itsemurhaajien päässä kummittelevan myös ajatuksen siitä, että kun kuolee, kaikki helpottuu. Että sitten on hyvä olla. Kun todellisuudessahan sitten ei ole enää yhtikäs mitään oloa. Ja kuinka kiukuttaakin ajatellakin kaikkia niitä uskonnollisia itsemurhaajia, jotka tappavat itsensä... Joissakin kulttuureissa ajatus uskonnollisuudesta on niin juurtunut ajatteluun, että kuolemanjälkeinen elämäkin on suora oletus. Todella moni suomalainenkin on sitä mieltä, että "no emmä niinku usko et kaikki vaan niinku jotenki PÄÄTTYIS kokonaan", emmekä me edes ole sieltä uskonnollisimmasta päästä.
Mutta pääpointtini tässä koko usean viestin avautumisessani tähän ketjuun on se, että sairas mieli ei kykene arvioimaan omaa tilannettaan järkevästi ja jokainen itsensä lopettamiseen pyrkivä tai sitä suunnitteleva mieli on sairas. Näin ollen jokainen itsemurhaamispäätös tehdään hyvin kyseenalaisten olosuhteiden alla.
VoDKa, lyö vaan
Kyllä mä voin aiheesta painiakin.
Lopuksi chillerin mene ja koe -ehdotuksen, sekä tämän seuraavan lainauksen pohjalta hieman omia ajatuksiani, ehkä jonkun verran chillerin toistoa:
Itseasiassa rohkenisin jopa epäillä, että masentuneet ja itsetuhoiset luottavat helpommin kohtaloon kuin muut, varsinkin sitten kun ovat jo todella syvällä itsetuhoisuudessa, mahdollisesti jo päättäneet tappaa itsensä. Sitten on helppo toimia tuon arkimallin mukaan ja toistella itselleen, että "Niin! Katso nyt! Tällästä tää vaan on, ei mitään muuta, kannattaaki tappaa itsensä!".
En minäkään jumalauta istu joka päivä kotona odottamassa, että jotakin tapahtuu. Minä asetan tavoitteita, teen suunnitelmia, ja sitten odotan niiden toteutumista/saavuttamista. Tragikoomistahan tässä kaikessa onkin se, että masentuneen on käsittääkseni hyvin vaikea suunnitella elämäänsä eteenpäin, asettaa itselleen toiveita tai tavoitteita, unelmoida. Mutta ellei niin tee, ei voi sanoa ettei mitään tapahdu. Ei tietenkään tapahdu.
Haluaisin kuitenkin lisätä siihen vielä täsmennykseksi sen, että uskoisin itsemurhaajien päässä kummittelevan myös ajatuksen siitä, että kun kuolee, kaikki helpottuu. Että sitten on hyvä olla. Kun todellisuudessahan sitten ei ole enää yhtikäs mitään oloa. Ja kuinka kiukuttaakin ajatellakin kaikkia niitä uskonnollisia itsemurhaajia, jotka tappavat itsensä... Joissakin kulttuureissa ajatus uskonnollisuudesta on niin juurtunut ajatteluun, että kuolemanjälkeinen elämäkin on suora oletus. Todella moni suomalainenkin on sitä mieltä, että "no emmä niinku usko et kaikki vaan niinku jotenki PÄÄTTYIS kokonaan", emmekä me edes ole sieltä uskonnollisimmasta päästä.
Mutta pääpointtini tässä koko usean viestin avautumisessani tähän ketjuun on se, että sairas mieli ei kykene arvioimaan omaa tilannettaan järkevästi ja jokainen itsensä lopettamiseen pyrkivä tai sitä suunnitteleva mieli on sairas. Näin ollen jokainen itsemurhaamispäätös tehdään hyvin kyseenalaisten olosuhteiden alla.
VoDKa, lyö vaan
Kyllä mä voin aiheesta painiakin.Lopuksi chillerin mene ja koe -ehdotuksen, sekä tämän seuraavan lainauksen pohjalta hieman omia ajatuksiani, ehkä jonkun verran chillerin toistoa:
En halua loukata ketään, enkä sano että juuri Sinä, joka tätä tälläkin hetkellä luet, olisit sellainen henkilö josta puhun, mutta minun kokemukseni mukaan itsetuhoiset ja syvämasentuneet henkilöt ovat todella usein vaipuneet täydelliseen avuttomuuteen. Ja niin se tietysti onkin. Voin sanoa näin myös kokemuksen syvällä rintaäänellä, sillä minulla on itsellänikin joskus mennyt todella huonosti ja muistan kyllä, millaista arki silloin oli. Miten voi valittaa, että "arki ei anna mitään", ja että "kaikki on samanlaista", jos ei asialle tee mitään? Jos käy 8-16 -töissä joka päivä ja tulee sitten kotiin katsomaan telkkaria, on aika todennäköistä että elämä on vain 8-16 -töitä ja telkkaria. Ketä siitä voi syyttää? Elämää? Maailmankaikkeutta?VoDKa kirjoitti: Erään teorian mukaan itsetuhoisesti käyttäytyvät nuoret ovat itseasiassa pettyneet maailmaan. Aluksi tuo väite oli minusta täysiin absurdi ja järjetön, eikä toiminut oikein millään tasolla. Sitten minulle selvennettiin sitä; kasvatusvaiheessa tiettyjä asioita salaillaan, saat nähdä kun olet tarpeeksi vanha. Ikää tulee, ne jutut näkee ja oho, ei niissä olekaan mitään niin erikoista. Seksi on seksiä, väkivalta on väkivaltaa leffat on mitä on ja koko maailmassa ei ole enää mitään muuta odotettavaa kuin ne normit, mitä yhteiskunta sinulle on asettanut. Nuori kaipaa enemmän maailmaltaan, jotain mitä odottaa, mutta kun mitään ei ole enää odotettavissa, iskee helposti masennus ja depressio. Mitäpä tässä enää jaksamaan, paskaahan tämä kaikki on.
Itseasiassa rohkenisin jopa epäillä, että masentuneet ja itsetuhoiset luottavat helpommin kohtaloon kuin muut, varsinkin sitten kun ovat jo todella syvällä itsetuhoisuudessa, mahdollisesti jo päättäneet tappaa itsensä. Sitten on helppo toimia tuon arkimallin mukaan ja toistella itselleen, että "Niin! Katso nyt! Tällästä tää vaan on, ei mitään muuta, kannattaaki tappaa itsensä!".
En minäkään jumalauta istu joka päivä kotona odottamassa, että jotakin tapahtuu. Minä asetan tavoitteita, teen suunnitelmia, ja sitten odotan niiden toteutumista/saavuttamista. Tragikoomistahan tässä kaikessa onkin se, että masentuneen on käsittääkseni hyvin vaikea suunnitella elämäänsä eteenpäin, asettaa itselleen toiveita tai tavoitteita, unelmoida. Mutta ellei niin tee, ei voi sanoa ettei mitään tapahdu. Ei tietenkään tapahdu.
ainakaan itse en ole miettinyt, että kuoleman jälkeen olisi mitenkään hyvä olla, en tiedä muista. pointtina olen pitänyt sitä, että paha olo loppuu. parempi sekin ettei olisi mitään oloa, kuin että kituisi sen pahan olon kanssa loputtomiin. ja loputtomalta se välillä on tuntunut. en ole miettinyt, että "kun kuolen niin asiat menee paremmin/hyvin", ei masentuneena mieti edes niin pitkälle. haluaa vain että se pahoinvointi päättyisi eikä keksi enää muuta ratkaisua. viimeinen vaihtoehtohan tossa on kuitenkin aina kyseessä.joey kirjoitti:...uskoisin itsemurhaajien päässä kummittelevan myös ajatuksen siitä, että kun kuolee, kaikki helpottuu. Että sitten on hyvä olla. Kun todellisuudessahan sitten ei ole enää yhtikäs mitään oloa.
"Jos jokaisen päivän kadoksissa olleen teinin perään laitettaisiin etsintäpartio, niin sillä saataisiin kyllä koko Suomi harrastamaan ulkoiluliikuntaa ympäri vuorokautisesti". -Sergei