"Books of Death" eli vainajien valokuvaaminen
Valvoja: Moderaattorit
"Books of Death" eli vainajien valokuvaaminen
Keitä muita tämä aihe kiehtoo?:) Tarkoitan siis 1800-luvulla ollutta tapaa valokuvata vainajia, niin lapsia kuin aikuisia. Mielenkiintoisimpia ovat kuvat, joissa henkilö on aseteltu ns. normaaliin asentoon, eikä siis pötkötä arkussa.
Tässä yksi linkki josta kuvia löytyy, tuo ensimmäinen lapsi on aika pysäyttävä otos..
http://koremano.blogspot.com/2007/10/19 ... ks-of.html
Jos tiedätte muita linkkejä, niin kertokaa ihmeessä. En ole itse etsinyt vielä enempää kuin tuon yhden.
Tässä yksi linkki josta kuvia löytyy, tuo ensimmäinen lapsi on aika pysäyttävä otos..
http://koremano.blogspot.com/2007/10/19 ... ks-of.html
Jos tiedätte muita linkkejä, niin kertokaa ihmeessä. En ole itse etsinyt vielä enempää kuin tuon yhden.
-
- Hercule Poirotin viikset
- Viestit: 119
- Liittynyt: Ti Huhti 22, 2008 3:31 pm
- Paikkakunta: Järvenpää
Jotkut kuvat on todella kiva ajatus, mutta se että oma kuollut lapsi äidin sylissä ei ole mun mielestä kaunista. Mutta esimerkiksi se pieni tyttö joka ei montaa kuukautta ollut elänyt, oli kuvattu todella kauniisti ja tyttö näyttää rauhalliselta. Ensimmäinen kuva on aika pelottava. Lapsi on kuollut mutta näyttää elävältä jonka silmissä ei ole enää elämää vaan katse on hyvin tyhjä.
Aihe on kiehtova jos aisiat osaa kuvata oikein, ja kuollut saa rauhan kuollessaan. Eikä kuolleen rauhaa rikota sillä että sitä kuvataan kuvaamisen tarkoituksessa.
Olet löytänyt mielenkiintoisen aiheen.
Aihe on kiehtova jos aisiat osaa kuvata oikein, ja kuollut saa rauhan kuollessaan. Eikä kuolleen rauhaa rikota sillä että sitä kuvataan kuvaamisen tarkoituksessa.
Olet löytänyt mielenkiintoisen aiheen.
Aivan, nimenomaan tuo katse pysäyttää, miten silmistä näkeekin täydellisesti ettei elämää enää ole ruumiissa. Sielun peili ja niin edelleen!Pinkkis kirjoitti:Ensimmäinen kuva on aika pelottava. Lapsi on kuollut mutta näyttää elävältä jonka silmissä ei ole enää elämää vaan katse on hyvin tyhjä.
Aihe on kiehtova jos aisiat osaa kuvata oikein, ja kuollut saa rauhan kuollessaan. Eikä kuolleen rauhaa rikota sillä että sitä kuvataan kuvaamisen tarkoituksessa.
Olet löytänyt mielenkiintoisen aiheen.
Suhaututuminen kuolleisiin omaisiin on tuolloin ollut jotenkin kaunista ja luontevaa. Kuvan alla olevassa teksissähän todetaan, ettei esim. lapsia "suojeltu" kuoleman kohtaamiselta, ruumiita säilytettiin ihan asuintiloissa ja valokuvaaminen oli tapa kunnioittaa. Nykyään jos perhealbumissa olisi kuollut mummo istumassa nojatuolissa ja suku ympärillä, kärkkäimmät arvostelijat pitäisivät sitä jopa ruumiin häpäisynä..
-
- Hercule Poirotin viikset
- Viestit: 119
- Liittynyt: Ti Huhti 22, 2008 3:31 pm
- Paikkakunta: Järvenpää
Totta tuo. Meillä on perheessä ollut tapana kuvata kuollut arkussa, viimeisen kerran.Joskus vuosia sitten kuvasin pappani arkussa, pappa näytti rauhalliselta, ainut että kuolleelle laitetaan tupot nenään että ei tule nestettä ulos. Ja näitä tuppoja ei papaltani oltu otettu pois ollenkaan. Muuten pappa näytti onnelliselta. Kai mä olen jotenkin sairas mieleltäni. Mutta jollain kierolla tavalla kuollut näyttää rauhalliselta (ellei sitten ole pää kainalossa tai muuta raakaa) joka ei varmaankaan näytä kauniilta.
Joo, tuollaiset ovatkin nykyään harvinaisuuksia kun lapsikuolleisuus on aika olematonta. Siinä mielessä 1800-luvun suhtautuminen kuolemaan on varmaan pakostakin ollut luontevampaa, koska kuolemaa on ollut ympärillä paljon enemmän ja keskimääräinen elinaika lyhyempi.Andy kirjoitti:Huh, osa nuista lapsista otetuista kuvista jotenkin näyttää niin nukkemaisille. Surullinen perhepotretti jossa neljä valkoista, pientä, arkkua
-
- Nikke Knakkertton
- Viestit: 158
- Liittynyt: Ke Helmi 27, 2008 5:05 pm
Kuten tässä jo mainittiin, niin nykyään tällaista jos harrastettaisiin niin sitä varmasti pidettäisiin ruumiin häpäisynä tai hautarauhan rikkomisena jne. mutta tuolla saitilla on perusteltu käytäntöä seuraavanlaisesti:
Photographs of a deceased loved one served as substitutes and remindersof the loss. Families who could not afford to commission painted portraits could arrange for a photograph to be taken cheaply and quickly after a death. This was especially important where no photograph already existed.
Ymmärrettäväähän se on, että haluaa jonkinlaisen muiston rakkaimmastaan säilyttää..tuohon aikaan kun ei ollut digikameroita että olisi kuvia napsittu jokapäivä
Edit:
Löysin seuraavanlaisen linkin kun rupesin asiaa googeloimaan:
http://www.flickr.com/groups/postmortem/pool/
Btw. muutamia kuvia bongasin jopa koirista otettuna aiheeseen liittyen
Photographs of a deceased loved one served as substitutes and remindersof the loss. Families who could not afford to commission painted portraits could arrange for a photograph to be taken cheaply and quickly after a death. This was especially important where no photograph already existed.
Ymmärrettäväähän se on, että haluaa jonkinlaisen muiston rakkaimmastaan säilyttää..tuohon aikaan kun ei ollut digikameroita että olisi kuvia napsittu jokapäivä
Edit:
Löysin seuraavanlaisen linkin kun rupesin asiaa googeloimaan:
http://www.flickr.com/groups/postmortem/pool/
Btw. muutamia kuvia bongasin jopa koirista otettuna aiheeseen liittyen
I want that one!
- maija turjukka
- Ainesta Watsoniksi
- Viestit: 4942
- Liittynyt: Ke Heinä 25, 2007 8:58 pm
-
- Vähänniinkuharrastaja
- Viestit: 92
- Liittynyt: Pe Tammi 18, 2008 7:44 pm
Mua toi kiehtoo. Suomessakin jätettiin ennen vanhaan vainaat talon pihalle ennen hautaamista, että pystyi jättään hyvästit. Tietysti kävin omaa ukkiakin moikkaan ruumishuoneella. Jälkeenpäin kun ajattelen, niin harmi, etten tajunnut, että olisi voinut ottaa muistoksi kuvan. Se oli kaunis hetki ja ukilla oli kaikki niin hyvin. Muistan aina ne toisen käden sinertyneet sormet pitelemässä rinnan päälle aseteltua kukkaa ja sen levollisen ilmeen.
Outoa katsella nykyään, mutta ihan kaunista kuitenkin. Lyhyenkin aikaa eläneet lapset on haluttu ikuistaa perheenjäseniksi, vaikka lapsikatraat usein isoja olivatkin, niin jokainen jäsen kuitenkin yhtä rakas. Ennen taisi kuvan ottaminen olla juhlava tapahtuma ja kuolema arkipäivää. Nykyään kuvataan omia toilailuja minkä ehditään ja laitetaan ne kaikkien nähtäville kun taas kuolemasta ei paljon uskalleta edes puhua. Ymmärettävää toki kun kamerat ovat lisääntyneet ja perheet pienentyneet, mutta ei välttämättä sen luonnollisempaa.
Noista muistui mieleen joku dokumenttityylinen videoteos, joka tuli YLEn myöhäisillassa joitain vuosia sitten. Siinä monotoninen kertojan ääni luki (muistaakseni) 1700-luvun kuolinsyyraportteja Pariisin halkovasta Seinestä poimituista vainajista ja mustavalkokuvassa mentiin ruumispöydällä makaavia alastomia ruumiita päästä varpaisiin (tai toisinpäin).
Yllättävän koukuttava vaikkei mitään henk.koht. sidettä uhreihin ollutkaan, mutta joissain tapauksissa oli suht kattavakin kerronta ihmisten taustoista vuosisatojen takaa; syy itsemurhaan tms. Sen verran vei mennessään, että vasta loppupuolella havahduin, että "ruumiit" olivat tietenkin lavastettuja pöydällä makaavia eläviä ihmisiä, koska välttämättä ei videokameraa sentään ollut patologilla tuolloin käytössä. Hyvin loi tosin asiaan kuuluvan tunnelman ja luetut raportit olivat ymmärtääkseni aitoja päiväyksineen ja nimineen.
Noista muistui mieleen joku dokumenttityylinen videoteos, joka tuli YLEn myöhäisillassa joitain vuosia sitten. Siinä monotoninen kertojan ääni luki (muistaakseni) 1700-luvun kuolinsyyraportteja Pariisin halkovasta Seinestä poimituista vainajista ja mustavalkokuvassa mentiin ruumispöydällä makaavia alastomia ruumiita päästä varpaisiin (tai toisinpäin).
Yllättävän koukuttava vaikkei mitään henk.koht. sidettä uhreihin ollutkaan, mutta joissain tapauksissa oli suht kattavakin kerronta ihmisten taustoista vuosisatojen takaa; syy itsemurhaan tms. Sen verran vei mennessään, että vasta loppupuolella havahduin, että "ruumiit" olivat tietenkin lavastettuja pöydällä makaavia eläviä ihmisiä, koska välttämättä ei videokameraa sentään ollut patologilla tuolloin käytössä. Hyvin loi tosin asiaan kuuluvan tunnelman ja luetut raportit olivat ymmärtääkseni aitoja päiväyksineen ja nimineen.
Näin ton saman dokkarin. Oli yksi vaikuttavimpia TV juttuja mitä ikinä olen nähnyt, se tunnelma oli mahatava ja ne ihmiskohtalot koskettavia. Tutkailin vähän, ja se on varmaan ollut Peter Greenwayn Death in a Seine
http://www.imdb.com/title/tt0094977/
http://www.imdb.com/title/tt0094977/
Hyvä homma löysit sen, kiitos! En "kuollaksenikaan" kyennyt muistamaan tarpeeksi, jotta olisin haulla löytänyt.Katjushka kirjoitti:Näin ton saman dokkarin. Oli yksi vaikuttavimpia TV juttuja mitä ikinä olen nähnyt, se tunnelma oli mahatava ja ne ihmiskohtalot koskettavia. Tutkailin vähän, ja se on varmaan ollut Peter Greenwayn Death in a Seine
http://www.imdb.com/title/tt0094977/
Ihmeen kova vaikutus tuolla oli minuunkin.
No, eivät ihan niin mautonta kuin sarjamurhaaja -krääsä:no sitä voi jo sanoa ruumiinhäpäisyksi Shocked vai että sellaista sälää huutiksessa..mautonta, etten sanois.
http://www.8ball.co.uk/tshirt/3/28704/T ... b-T-shirt/
Andylle suurkiitos linkistä!
Ja tuo Death in a Seine kuulostaa todella mielenkiintoiselta.. samaisella ohjaajalla näyttäisi olevan muitakin kiinnostavia töitä.
Filmistä toiseen, muistaako kukaan sellaista dokumentintyylistä pläjäystä kuin Wisconsin Death Trip?
http://www.wisconsindeathtrip.com/
Tuo näkyi telkusta varmaan 10 vuotta sitten, en muista siitä juuri mitään mutta silti se on jäänyt kummittelemaan mieleen.. haluaisin kyllä niin nähdä uudestaan mutta Yle ei ole ottanut aneluistani onkeensa.