Miksi toisen suru on ensisijaisempaa kuin toisen? En pidä mitenkään tuomittavana sitä, että Auvisen isä on valinnut hieman julkisemman tavan muistella poikaansa - hänen pojastaan kun on tullut väkisinkin tunnettu ja hänen oma surunsa sekä hänen poikansa ajatukset puhuttavat muita ihmisiä, halusi hän tai ei. Nuo videot ovat kovin tahdikkaita ja henkilökohtaisen tuntuisia, eri asia olisi jos niihin olisi revitty sisältöä siitä, mitä Auvinen teki. Nyt noista videoista ei keksi, kuka Auvinen oli ja miksi hän kuoli, ellei tiedä sitä etukäteen.Katjushka kirjoitti: Kirjoituksessani kyse ei ollut siitä ettei saa rakastaa tai surra. Mielestäni kuitenkin tässä uhrien omaisten tunteiden on oltava aivan ensisijaisesti huomioituina.
Minä olen sitä mieltä, olen ollut alusta saakka, että suurimman koetuksen eteen joutuvat tässäkin tapauksessa tekijän vanhemmat. Nyt moni lukija pyörittelee silmiään, mutta pysähtykääpä miettimään asiaa; tekijän vanhemmat eivät tässäkään tapauksessa kuitenkaan ole syyllisiä mihinkään, Auvista ei esimerkiksi kannustettu kotona toteuttamaan tekoaan, vaikka tietysti voidaan saivarrellen ajatella, että ilman vanhempia ei olisi ollut Auvistakaan.
Uhrien vanhemmat saavat käsiteltäväkseen suunnattoman, pohjattoman surun ja vihan. Siinäkin on jo tekemistä yhdelle ihmiselämälle, mutta tekijän vanhemmat taas saavat näiden lisäksi taistella syyllisyyden, pettymyksen ja häpeän kanssa. Kuinka moni läheisensä menettänyt joutuu samalla häpeämään? Ihmiset tuppaavat helposti pahoittelemaan menetystä (jokainen varmasti tietää tämän jo kokemuksestakin), tullaan taputtelemaan selkää, antamaan voimia ja niin edelleen. Mites tekijän vanhempien ollessa kyseessä? Tuo Jokelan koulu on suuri koulu ja moni tuusulalainen tuntee vähintään jonkun sieltä, ellei sitten jopa oma jälkikasvu opiskele siellä. Olisiko sinulla (en siis kohdista tätä kellekään erityisesti) pokkaa käydä K-kaupan jonossa toivottamassa voimia tekijän vanhemmille? Minulla ei valitettavasti myöskään olisi. Mutta todella toivon, että jollakin on ollut.
