Hells Angels MC (ketju 1)

Sana on vapaa, jos uskaltaa...
Lukittu
Mariella
Rico Tubbs
Viestit: 1295
Liittynyt: Ke Marras 21, 2007 3:03 pm

Hells Angels MC (ketju 1)

Viesti Kirjoittaja Mariella »

Eipä ole täällä keskustelua Enkeleistä, vaikkakin muista johtavista kerhoista löytyykin, joten referoin pienen avauksen niistäkin tänne. Olivat kuitenkin yksi johtavien kerhojen ohella, joka toi ns. ”outlawbikersit” Suomeenkin. Ei sillä, etteikö jo foorumissa aiheena olevat CMC ja BMC olisi yhtään vähemmän osallisia.

Hells Angels MC on lähtöisin Kaliforniasta, vuodesta 1948. On kiistelty siitä, lähtivätkö enkelit alkujaan toisesta maailmansodasta kotiutuneista lentäjistä ja kehittivät nimensäkin siten, vai tuleeko nimi Howard Hughesin 30-luvulla tehdystä lentoelokuvasta Hell’s Angels. Enkelit ovat sittemmin levinneet jo pitkälti yli 20 maahan. Ensimmäinen jaosto siis perustettiin Fontanassa Kaliforniassa, San Bernardinon alueella 17.3.1948. Suunnilleen samoihin aikoihin muodostui myös muita osastoja eri puolille Kaliforniaa, mutta yksikään näistä klubeista ei ollut tekemisissä juurikaan toistensa kanssa, ja suurinta osaa niistä ei enää ole edes olemassa. San Dernardino chapter (ts. Berdoo) elää edelleen, vaikkakin suurin osa sen alkuperäisistä jäsenistä muuttikin pohjoisempaan, Oaklandiin. Tämä muuttoliike on luultavasti syy siihen, miksi monesti törmätään siihen käsitykseen, että Oaklandia pidetään Hells Angels MC World:in äitinä.

50-luvulla syntyi lisää jaostoja ja muutaman vuoden kuluttua ne alkoivat yhdistyä. Kalifornialaisen yksinoikeuden siihen asti säilyttänyt Hells Angels kansainvälistyi vuonna 1961, kun ensimmäinen Kalifornian ulkopuolinen jaosto hyväksyttiin Uudesta Seelannista. 60-luvulla Helvetin Enkelit levisivät USA:n itärannikolle ja myöhemmin länteen. Ensimmäinen Eurooppalainen Hells Angels charter hyväksyttiin Lontoossa, ja tänä päivänä yksistään Euroopassa on 125 jaostoa. Tänä päivänä HAMC Worldilla on jaostoja Argentinassa, Australiassa, Itävallassa, Belgiassa, Tsekissä, Brasiliassa, Kanadassa, Chilessä, Kroatiassa, Tanskassa, Englannissa, Suomessa, Ranskassa, Saksassa, Kreikassa, Hollannissa, Italiassa, Lichtensteinissa, Luxemburissa, Uudessa Seelannissa, Norjassa, Portugalissa, Venäjällä, Espanjassa, Sveitsissä, Etelä-Afrikassa, Ruotsissa, USA:ssa ja Walesissa. Jäsenyyttä havittelevat osakseen ryhmät myös Puolassa ja Islannissa.

Enkeleiden julkisuuden imago alkaa saavuttaa pikkuhiljaa arvokkuuttaan, vaikka työtä siihen on vielä paljon. He ovat monilla hyväntekeväisyystempauksillaan koittaneet luoda haluamaansa kuvaa mediassa. Viime aikoina ei olla törmätty juurikaan negatiivisiin uutisointeihin, joissa Enkelit olisivat olleet mukana, päinvastoin kuin muut kilpailevat kerhot, jotka ovat saaneet osakseen negatiivista julkisuutta. Enkeli on kuitenkin tarkka, lojaali, varma ja vaitonainen. Niiden liivien kantaminen on todella merkittävä asia, ja sen on moni kokenut kantapään kautta. Käyttäytyminen, sanansa pitäminen, luotettavuus, lojaalius.. Punavalkoista ei ole mahdollista kantaa jos noihin ei pysty. Erityisesti on kiinnitettävä huomiota siihen, miten niukkasanaisia ja ympäripyöreitä lausuntoja Enkelit antavat itsestään julkisuudessa. Yksi enkeleiden perusperiaatteita on vaitonaisuus.

Mutta löytyypä politiikasta ristiriitojakin. Kuten jokainen moottoripyöräkerho, myös Enkelit taistelevat ”rikollisjärjestö” –mainetta vastaan, ja korostavat moottoripyöräharrastusta ja intohimoa niihin. Myöskään enkeleiden kantama prosenttitunnus ei viesti siitä, että oltaisiin rikollisia, vaan siitä että halutaan elää omaa elämää yhteiskunnan ulkopuolella. Enkeli noudattaa kuitenkin uskollisesti lakia: nimittäin omaansa. Pitkäaikainen pressa Ralph “Sonny” Barger (täyttää lokakuussa 70 vuotta) sanoi: ”You don’t mind doing what needs to be done, but you dont want to be told you have to do it”. Barger korostaa elämänkerrassaan, kuinka jäsenyydessä on kyse nimenomaan moottoripyöräharrastuksesta. Sitten hän kertoo veljestään, jolle moottoripyöräily on täysin toisarvoinen ja jopa välttämätön paha, koska tätä kiinnostaa vain itse jäsenyys. Bargerin mukaan enkeleiden seurassa naiset ovat aina turvassa. Mutta toisaalta, kun eräällä enkeliveljellä on riitaa tyttöystävänsä kanssa, Barger neuvoo: "Jos haluat tappaa tuon vitun nartun, häipykää ja hoida asia tien päällä. Älä nitistä häntä kaikkien edessä, koska me olemme kurkkua muuten kyllästyneitä siihen."
Barger painottaa, ettei oikea Helvetin Enkeli pakene koskaan tappelua. Paria sivua myöhemmin, kun Oaklandin (Bargerin oma jengi) ja San Franciscon alaosastojen välillä on sotatila, Barger ottaa jalat alleen kahden hänen seuralaisensa jäädessä sanfranciscolaisten nuijittaviksi. Vaikka Hells Angels on vain moottoripyöräharrastajien kerho, silti FBI:n arvion mukaan Helvetin enkelien pyörittämän huumeliiketoiminnan liikevaihto on miljardi dollaria vuodessa.

Lähteinä:
http://www.hells-angels.com/HISTORY.html
http://www.sonnybarger.com/index3.html
http://www.ylioppilaslehti.fi/2000/0009 ... stamo.html
http://fi.wikipedia.org/wiki/Helvetin_enkelit

Ja kun kesä tulee ja moottoripyörät pärisee, tuli lueskeltua tarinaa kulttuurin rantautumisesta Suomeen, jossa Enkeleillä suuri rooli niinikään. Alla vapaasti (=huonosti) suomennettu juttu ”Outlaw Bikers in Finland 1994 to 1997”
Suuri ryhmä motoristeja eri puolilta Suomea kokoontui Hietaniemen hautausmaalle Helsinkiin 18.9.2004. Kokoontumisen syynä oli 40000 euron shekki, joka luovutettiin sotaveteraaniyhdistykselle. Koko toimituksen ajan, poliisi oli läsnä sekä sisä- että ulkopuolella hautausmaata. Johtuiko se siitä, että läsnä oli niin paljon moottoripyöräilijöitä, jäseniä Bandidos mc Finlandista, Hells Angels mc Finlandista? Vai oliko se siksi että näiden kahden kerhon historia siihen aikaan oli väkivaltainen, jonka takia poliisi piti aina silmällä näitä kerhoja?

Seuraava koskee moottoripyöräkerhoja Suomessa. Moottoripyöräkerhot jotka ovat luonnehdittu Outlaw-kerhoiksi ja prosenttikerhoiksi. MP-kerhot, joiden jäsenet ovat toistamiseen tekemisissä lainvalvojien kanssa. Kaikki alkoi, kun paikallinen moottoripyöräkerho päätti pyrkiä Suomen ensimmäiseksi Helvetin Enkelit –chapteriksi. Overkill mc Helsingistä otti yhteyttä Hells Angelseihin Tanskaan 90-luvun alkupuolella. Oikea ensivaikutelma taisi toimia, sillä vuonna 1992 Overkill mc:stä tuli Hells Angels hangaround –kerho. Ensimmäinen askel kohti täysjäsenyyttä. Mitä tahansa Overkill mc tekikin todistaakseen kelpoisuutensa, muut moottoripyöräkerhot eivät ehkä ole pitäneet siitä. Sillä alku vuodesta 1993, Overkill mc:n jäsenet hävisivät tappelun Iron Hog mc:n jäseniä vastaan. Jos Overkill halusi liittyä enkeleihin, heidän piti olla ykkönen ja mikään muu kerho ei saanut haastaa sitä asemaa.

Helmikuun 9. päivä vuonna 1993 Iron Hog mc:n presidentti pahoinpideltiin kostoksi edellisestä taistelusta. 3.3.1993, poliisi suoritti ratsian Overkill mcn kerhotiloihin käyttäen panssarivaunua ja helikopteria. Se oli yöoperaatio, poliisi pidätti useita jäseniä, ampui koiran operaation aikana ja halusipa poliisi tai ei, lehdistö sai uutta mielenkiintoista aihetta kirjoittaa. Siitä lähtien Overkill mc oli otsikoissa, enemmän tai vähemmän kyseenalaisessa kansansuosiossa..

Tuo poliisin tempaus oli jotain, jota ihan jokainen moottoripyöräkerhon jäsen ei pystyisi käsittelemään. Lokakuussa 1993, kun syytteet luettiin Irjon Hogin presidentin tapauksessa, neljästä syytetystä kaksi lähtivät Overkillista. Ne, jotka osallistuivat pahoinpitelyyn saivat vuoden ja neljä kuukautta, kuski sai puoli vuotta ehdollista vankeutta.

Toisaalta, olla jäsenenä Helvetin enkeleissä tarkoittaa muun muassa, ettei koskaan saa luovuttaa. Joten Overkill mc haastoi poliisin kerhotalon vahingoittamisesta vaatien korvauksia kerhotaloonsa kohdistuneista vahingoista. Myös syyskuussa 1994 Helsingin korkein oikeus vahvisti syytteet vuodelta -93. Sen lisäksi Overkill matkasi oikeaan suuntaan. Keväällä -94 he olivat saavuttaneet prospect-kerhon tason ja saattoivat kutsua itseään MC Finlandiksi.

Mutta kaikki eivät pitäneet siitä, mitä oli tekeillä. Marko Hirsma lähti Overkill mc:stä omille teilleen. Syyskuussa -94 hän oli perustanut uuden kerhon: Undertakers mc:n, tarkoituksenaan liittyä Bandidos mc:hen. Yksi Undertakers mc:n jäsenistä oli Sami L, entinen Cockroach mc:n jäsen, joka 90-luvun alussa istui linnassa taposta. Siinä oli kyse taloudellisista korvauksista moottoripyöriin kohdistuvassa ilkivallassa. Uhkauksia tehtiin, hermot olivat kireällä ja kaikki päättyivät lopulta siihen että nuori mies ammuttiin hengiltä.

Tuo tapaus ei herättänyt suuria otsikoita. Mutta 1994 uusi murha koskien moottoripyöräkerhoja sai enemmän julkisuutta kuin olisi ollut tarpeen. Kesäkuun 22. päivä Klan mc:n presidentti Kari Korpi ammuttiin Barely mc:n presidentin, Juha Nousiaisen toimesta tappelun aikana. Tämän tapauksen aikana ei koskaan selvinnyt, mistä riidassa oli kyse. Lopulta Nousiainen sai yhdeksän vuotta vankeutta. Se, joka aiheutti poliisin kiinnostuksen, oli kahden MC Finland -jäsenen läsnäolo kun Nousiainen sai syytteensä. Poliisi luonnehti Barley MC:n yhdeksi MC Finlandin support –kerhoista.

Undertakers mc oli nyt vedossa, ja oli aika esitellä kerho maailmalle. Marko Hirsma, sen lisäksi että hän oli moottoripyöräilijä, hän oli myös soittamassa ja laulamassa yhdessä ja ainoassa suomalaisessa moottoripyöräbändissä, Backslidersissa. Lokakuussa 1994 Backsliders esiintyi viimeistä kertaa Tavastialla Kopterin, Suomen johtavan, HD- ja englantilaisten moottoripyöräilijöille suunnatun lehden, järjestämissä bileissä. Keikan aikana Marko ilmoittaa yleisölle, että Undertakers mc on nyt osa suomalaista moottoripyöräkulttuuria. MC Finlandin jäsenet olivat läsnä, ja oli odotettavissa, etteivät he ilahtuneet tästä kommentista. He kun tekivät kaikkensa ollakseen johtava mc-kerho Suomessa. Sitten Marko lähtee, aloittaa uuden kerhon ja tuo kilpailua Suomeen, tässä tapauksessa Bandidos mc:n. Ei ihme, että he olivat kiukkuisia.

Sinä iltana Tavastialla ensimmäiset laukaukset ammuttiin sodassa Helvetin Enkelien ja Bandidosten välillä. Kukaan ei loukkaantunut, ja sen tähden se ei saanut suurta julkisuutta, mutta siitä lähtien ei ollut takaisin paluuta. Sen jälkeen poliisi on pitänyt silmällä Overkillin kerhotaloa. Vuoden 1994 lopulla poliisi kävi vielä kerran kerholla, etsimässä aseita ja löysikin niitä. Aseet ja luotiliivit olivat jotain, jota Overkill ja Undertaker –jäsenet käyttäisivät paljon tulevaisuudessa. Tammikuussa 1995 vaihdetaan laukauksia Undertakersin ja Cannonball mc:n välillä helsinkiläisessä ravintolassa. Cannonballin jäsen vahingoittui. Cannonball cm on sillä hetkellä Overkill mc:n kannattajakerho. He seisoisivat Overkillin rinnalla tulevissa taisteluissa Undertakersia vastaan. Taisteluissa, joita oli odotettavissa.

17.5.1995 Mikael Joe Ljunggren, Bandidos mc Swedenin presidentti ammutaan Ruotsin moottoritiellä ajaessaan harrikallaan takaisin Undertakers mc:n luota Helsingistä. Sensaatiomaiset hautajaiset pidettiin, ja kostotoimenpiteitä haudottiin.

Heinäkuussa 1995 varastettiin sinko ruotsalaisen armeijan varastosta ja ammuttiin kohti MC Finlandin kerhotaloa. Laukaisu menee läpi seinän. Kolme päivää myöhemmin MC Filnand toteuttaa jo aiemmin suunnitellun moottoripyöräshown. Tämä on käännekohta Undertakers mc:lle maksaa poliisin käynnistä. Elokuun alussa poliisi kääntää Undertakers mc:n kerhotalon ylösalaisin. Poliisi on varma, että Undertakers mc on iskun takana, mutta siltikään pidätyksiä ei tehty. Myöhemmin elokuussa, MC Finlandin jäsen hakataan ja hän menettää liivinsä. Käy ilmi, että Undertakers mc oli sen takana, sillä jälkeenpäin Undertakers mc:n kerhotilojen poliisiratsiassa tuo liivi löytyi, ja se palautettiin omistajalleen. Elokuussa Undertakers mc:stä tuli Bandidos mc:n ehdokaskerho.

Syyskuun 2. päivä vuonna 1995 Kai Tapio Blom ja Antti Tapani Vaaja myöntävät em. hyökkäyksen MC Finlandin kerhotalolle. Bandidos menettää kerhotalonsa ja on hetken kodittomana. 27.9. oikeudenkäynti Blomia ja Vaajaa vastaan alkaa. Kun Bandidosin jäsenet saapuvat oikeussaliin, heitä kohtaan hyökätään välittömästi ja MC Finlandin ja Cannonballin jäsenet pahoinpitelevät heidät. Kaikki tapahtui niin nopeasti, että muutaman poliisin läsnäolo ei voinut estää nyrkkien iskuja ja veren vuodatusta. Loppuoikeudenkäynnin aikana lokakuussa, oli jo lukuisia poliiseja läsnä, mutta myös enemmän Bandidosin jäseniä Tanskasta, Ruotsista ja Norjasta. Muita ongelmia ei oikeudenkäynnin aikana ilmennyt, ja se päättyi 27.10. tuoden kuusi vuotta Kai Tapio Blomille ja neljä ja puoli vuotta Antti Tapani Vaajalle.

Oikeudenkäynnin aikana tatuointiliike Helsingissä, osin MC Finlandin omistama, tuhottiin täydellisesti neljän miehen toimesta. MC Finland yritti tällöin vielä kerran saada oikeutta kerhotalonsa saamista vahingoista vuodelta 1993. Tällä kertaa he onnistuivat saamaan 13000 markkaa hyvitykseksi.

1995 tapahtui jälleen uusi poliisiratsia. Täällä kertaa oli Cannonball mc:n vuoro. Jäsentä epäiltiin raiskauksesta. Lisäksi, Cannonballin presidentti oli poliisin hampaissa, joka kuitenkin selvisi 11 kuukauden ehdonalaisella ampuma-aserikoksesta ja huumausaineiden hallussapidosta.

Vuosi 1996 on tapahtumarikas vuosi pidätyksineen ja syytteineen, ja se lähti käyntiin heti alkuvuodesta. Mutta ensin Bandidos mc:n ehdokaskerho sai uuden klubitalon Helsingistä (downtown) ja tänä päivänäkin Bandidos mc Helsinki tunnetaan “downtown” –chapterina. Sitä juhlittiin suurin juhlin 9.3., samana viikonloppuna kun tatuointiliike perustettiin Helsinkiin. Myös Hells Angelsin jäsenet eri puolilta Eurooppaa yritti lähestyä Helsingin tatuointimarkkinoita, jotenka myös lisää poliiseja kerääntyi Helsingin kaduille verrattuna normaaliin viikonloppuun. Yksi syy poliisin heränneeseen aktiivisuuteen oli myös se, että näiden mp-kerhojen välillä oli ollut paljon väkivaltaa.

11.2.1996 pommi räjähti. Yksi pommi räjähti ravintolassa, jonka omisti MC Finland, toinen varastolla, joka osoittautuikin vääräksi kohteeksi. Tarkoitus oli osua varastoon, joka oli yhteydessä MC Finlandiin, mutta osuman saikin viereinen varasto. Myöhemmin helmikuussa poliisi pysäytti MC Finlandin jäsenen auton, he olivat aseistautuneita päästä varpaisiin asein ja käsikranaatein. Poliisi oli varma että MC Finland halusi kostaa niistä kaikista hyökkäyksistä heidän omaisuuttaan kohtaan. Ja 1.3. se tapahtui. Bandidos-prospect -kerhon jäsen ja prospecti menivät ulos heidän kerhotalonsa edustalle katsomaan mistä oli kyse. Ammuskelu alkoi keskellä katua, ja Bandidosin jäsen ja proppu haavoittuivat. Bandidosin varapressa Jarkko Kokko haavoittui vakavasti, ja kuoli. Seuraavana päivänä, Ilkka Tapio Ukonen, etsintäkuulutettu murhasta, antautui poliisille. 23.3. MC Finland saa täydet värit, ja ovat nyt Hells Angels MC Finland Helsinki. Uudet jäsenet saavat nyt ylpeänä kantaa punavalkoista merkkiä liiveissään. Merkki annetaan ainoastaan Hells Angelsin jäsenille Skandinavian maissa. Paitsi menetettyään varapresidentin, jonka hautajaisiin osallistui motoristeja aina Englannista saakka, Bandidos menetti toisen kerhotalonsa. Toisaalta taas, MC Finland sai uuden kerhotalon, juuri ennen kuin siitä tuli Hells Angels chapter. Heillä oli myös toinen support-kerho, joka sai otsikoita lehdistöissä. Backwoods mc North, Kajaanista oli pyörittänyt laitonta ravintolaa. Kerhon jäsen oli myös jäsen Suomen armeijassa, mutta ei kauaa, kun armeija sai tietää mistä oli kysymys. Syyskuussa 1996 kerhon jäsenet kärähtivät laittomasta ravintolatoiminnasta. Backwoods mc Northista tuli Hells Angels mc Finland Kajaani joulukuussa 1998.

Cannonball mc, joka oli Overkillin kannattajakerho, sai niin ikään ylennyksen. Huhtikuussa -96 he olivat prospect-jäseniä, kutsuen itseään MC Finlandiksi. Muutama kuukausi myöhemmin he erosivat Hells Angelsista ja jatkoivat Cannonball MC:nä. Oli paljon spekulaatiota siitä miksi he erosivat, ja yksi saattoi olla se että Cannonball mc uskoi voivansa saada oman Hells Angels chapterin eikä tarvitsisi liittyä Helsinki chapteriin. Joka tapauksessa, vuotta myöhemmin, Cannonball mc:llä oli chaptereita Helsingissä, Turussa, Kouvolassa ja Lahdessa.

Ilkka Tapio Ukkonen ja Jussi Taisto Penttinen, prospectjäseniä Hells Angels Finlandissa, joutuivat syytetyksi Jarkko Kokon murhasta. 7.6.96 Ilkka Tapio Ukkonen sai 12 ja puoli vuotta, ja Jussi Taisto Pentinen kuusi vuotta. Vuosia myöhemmin, nyt Helvetin Enkeleiden jäseninä, Ilkka Tapio Ukkonen esiintyy enkeleiden kalenterissa musta-valkoisen Filthy Few –merkki liivissään.
Kuva

Skandinaviassa, vain ne Hells Angelsin jäsenet, jotka ovat olleet syytettynä murhasta, saavat tämän merkin.

Mutta sota ei ollut vielä ohi. Bandidos halusi kostoa. 12.3.96 räjähtämätön pommi löydettiin Hells Angelsin kerhotalolta. Viikkoa myöhemmin jälleen uusi pommitusyritys epäonnistui kun syylliset, ei Bandidosin jäsenet, olivat niin kännissä että räjäyttivät vahingossa itse itsensä yrittäessään heittää pommia kerhotalolle. He loukkaantuivat pahasti, mutta selvisivät. Jälleen poliisi tiesi etsiä ihmisiä hyökkäyksen takaa, ja toukokuussa Bandidosin presidentti ja sihteeri pidätetään. Kesäkuussa heidät tuomittiin molemmat alle vuoden vankeuteen.

Puisto Bluesin aikaan, 29.5.1996 kansainvälisillä blues/rock –festivaaleilla Helsingissä, Bandidosin ja Hells Angelsin jäsenet viettivät viimeisen julkisen taistelunsa. Kukaan ei silloin sitä vielä tiennyt, mutta sota oli Suomessa hiipumassa, sillä paljon kerhojen jäseniä joutui vankilaan. Vankilassa sitten taistelu jatkuisi, ainakin hetken aikaa. Kesäkuussa oli Bandidosin ja Hells Angelsien välillä oli jälleen tappelu, ja marraskuussa tilanne Bandidosin jäsenten ja muiden vankien välillä, jossa Bandidosin presidentti Marko Hirsma loukkaantui pahasti.

Vuosi 1997 oli hiljaista Suomessa. Toukokuussa Marko Hirsma avioitui, ja se oli suuri ajotapahtuma läpi Helsingin, johon monet motoristit osallistuivat. Silti, Norjassa ja Tanskassa tapahtuneista väkivaltaisuuksista johtuen Hells Angelsin ja Bandidosin välillä, myös Suomessa keskusteltiin moottoripyöräkerhojen kieltämisestä. Se ei kuitenkaan lopulta johtanut mihinkään. Syyskuun 25 päivä vuonna 1997 julistettiin rauha Bandidosin ja Hells Angelsin välillä tanskalaisissa TV-uutisissa. Rauha oli julistettu koko Skandinavian ylle ja siitä kerrottiin niin Ruotsin, Norjan kuin Suomenkin TV-uutisissa sinä iltana. Vahvistettiin jopa, että 14.10.1997 heistä otettiin yhdessä valokuvia Suomen eduskuntatalon edustalla. For some, peace would be heaven, for others it would be hell.
Lähde: http://gangstersinc.tripod.com/OutlawBi ... nland.html
Edit. Hyviä linkkejä ja mielenkiintoisia stooreja aiheesta ja sen vierestä löytyy sivulta http://gangstersinc.tripod.com/Stories.html

Ja edit2: joku oli piilotellut kirjotusvirheitä ja rikkinäisiä linkkejä tänne, ja kun niitä vielä löytyy niin syynä en ole sitten minä 8)

Ja edit 100. Alla jatko tuolta Gangsters Inc:in sivuilta tuohon vuodesta 1997-2005.
Syyskuun 25. päivä 1997 Hells Angels mc Finland ja Bandidos mc Finland julistivat lopun, joka tuli tunnetuksi nimellä “The Great Northern Biker War”. Suomessa levottomuuksien loppu varmistui lokakuun 14. päivä, kun molempien kerhojen jäsenistä otettiin yhteisiä valokuvia Helsingin eduskuntatalon edessä.

Hells Angelsille seuraavat vuodet olivat kovin rauhallisia, ja yleisö sai odottaa kolme vuotta siihen kunnes Hells Angels oli uutisissa jälleen. Elokuussa 2000 Hells Angels mc Finland oli Hells Angels World Runin järjestäjänä. Kerran vuodessa Hells Angelsit pitävät World Runin eri maissa vuorollaan, johon jäsenet joka puolelta maailmaa osallistuvat.
Nyt oli tilaisuus maistaa perinteistä suomalaista keittiötä, kokeilla aito suomalainen sauna, nähdä tuhansien järvien Suomi, jos jäsenet matkaisivat World Runiin Suomeen. Suomen poliisi ja tullipoliisi tarkisti jokaisen Suomeen tulevan jäsenen, ja mikäli henkilöllä oli viimeisen 20 vuoden sisällä merkittynä rikosrekisteri, hänet käännytettiin rajalta ja kiellettiin pääsy Suomeen. Noin 70 jäseneltä kiellettiin pääsy, toiset 80 kääntyivät takaisin omasta tahdostaan kun kuulivat että rikosrekisteritaustat tarkistetaan rajalla. Lopulta 600-650 jäsentä osallistui World Runiin.

Seuraavan kerran Hells Angels mc Finland pääsi otsikoihin, kun poliisi ratsasi tammikuussa 2003 Kajaanin chapterin kerhotalon, koska jäseniä epäiltiin huumausaineiden salakuljetuksesta. Kaksi jäsentä pidätettiin ja toukokuussa 2003 yksi heistä sai kolme ja puoli vuotta vankeutta ja toinen kaksi vuotta.

Vuonna 2005 Kajaani chapter oli muuttanut Ouluun, ja jälleen oli ongelmissa lain kanssa. Marraskuussa 2005, neljää jäsentä epäiltiin huumausaineiden ja ampuma-aseiden hallussapidosta ja taksivirkailijan sekä entisen prospect-jäsenen pahoinpitelystä.

Tammikuun 9. päivä vuonna 2006 televisiossa nähtiin ohjelma Hells Angels mc Finlandista, nimeltään ”Enkeleitä vai piruja?”. Dokumentissa näytettiin, että suomalaisista enkeleistä 20 %:lla on rikosrekisteri, ja tanskalaisista enkeleistä jopa 80 %:lla. Suomen poliisi havaitsi eron Suomen ja Tanskan välillä, muttei silti pitänyt Hells Angels mc Finlandia rikollisjärjestönä, vaikka pitikin sitä tiukasti silmällä.
Viimeksi muokannut Mariella, Su Kesä 29, 2008 12:25 pm. Yhteensä muokattu 5 kertaa.
Nerot hallitsevat kaaoksen
McAbre
Sabrina Duncan
Viestit: 369
Liittynyt: Ti Heinä 03, 2007 9:57 pm
Paikkakunta: Väli-Suomi

Viesti Kirjoittaja McAbre »

Mitenkä lienee Oulun chapterin kohdalla, siirtyivätkö Kajaanin jäljelle jääneet toimimaan sinne vai saiko joku kerho itse tunnukset?
"Rahaa on tullut ja sitä on myös mennyt"
-Albert Järvinen-
Setä
Neuvoja-Jack
Viestit: 537
Liittynyt: To Syys 13, 2007 7:40 pm
Paikkakunta: Itä opettaa

Viesti Kirjoittaja Setä »

Loistava aloitus mariella!
Vasta nyt minulle selvisi hamc:n ja cmc:n yhteinen historia..
What's up, fuckers?
apollo
Christopher Lorenzo
Viestit: 1585
Liittynyt: La Heinä 14, 2007 4:09 am

Viesti Kirjoittaja apollo »

Setä kirjoitti:Loistava aloitus mariella!
Vasta nyt minulle selvisi hamc:n ja cmc:n yhteinen historia..
Hieno aloitus, juu. Aika ihme juttu että cmc hylkäsi enkeleiden liivit. Harva porukka noin tekisi.. Liittyyköhän galleryn ja cmc:n jakautuminen tuohon asiaan?
Mariella
Rico Tubbs
Viestit: 1295
Liittynyt: Ke Marras 21, 2007 3:03 pm

Viesti Kirjoittaja Mariella »

^No tuossa artikkelissa ainakin yhdeksi syyksi epäiltiin sitä, ettei cmc halunnut liittyä Helsinkiin, vaan halusivat yhdeksi omaksi bändiksi joka ei sitten sopinutkaan.
Nerot hallitsevat kaaoksen
chaostar
Vähänniinkuharrastaja
Viestit: 92
Liittynyt: La Syys 22, 2007 10:10 pm
Paikkakunta: wEsTcoAST

Viesti Kirjoittaja chaostar »

Kajaanin chapteri kun meni nurin niin sielt lähti äijät sitten ouluun,eli se chapteri vaan muutti kajaanista pois.Samat naamat jatkaa Oulussa.Kajaanin chapterihan meni nurin sen kerhotalon piiritysjupakan takia...Kytät teki ratsian sinne kerholle ja siellä oli jäbät pommisuojassa venailemas "mailojen" kanssa :) Tais sieltä löytyä joku isompikin tykki ku 22' ja ehkä jotain virvokkeita..

btw,Oulussa oli ennen sellainen kuin E.R.N MC josta pari jäsentä siirtyi hangaileen HAMC:iin..toinen heistä kuoli sittemmin moottoripyörä-onnettomuudessa ja toisesta en tiedä pääsikö prospectista pitemmälle..

E.R.N on muuten lyhenne Erittäin Ruman Näköiset :D
Sitra Ahra
Avatar
Zodiac
Agentti Scully
Viestit: 674
Liittynyt: To Heinä 26, 2007 7:58 pm

Viesti Kirjoittaja Zodiac »

Mariella
Rico Tubbs
Viestit: 1295
Liittynyt: Ke Marras 21, 2007 3:03 pm

Viesti Kirjoittaja Mariella »

Mulla osui itseasiassa silmään tuo FBI:n arvio HAMC:n huumebisneksen liikevaihdosta, ja olisi mielenkiintoista selvittää, paljonko enkeleitä on tuomittu huumausainerikoksista suhteessa kilpaileviin kerhoihin? Tuntuma olisi, että kyllä nämä muut on tilastojen johdossa, tai sitten on itseltä mennyt vaan otsikoita ohi.
Nerot hallitsevat kaaoksen
Mariella
Rico Tubbs
Viestit: 1295
Liittynyt: Ke Marras 21, 2007 3:03 pm

Viesti Kirjoittaja Mariella »

apollo kirjoitti:[Aika ihme juttu että cmc hylkäsi enkeleiden liivit. Harva porukka noin tekisi.. Liittyyköhän galleryn ja cmc:n jakautuminen tuohon asiaan?
Rogues Gallery eriytyi vuonna 2001, ja tuo CMC:n päätös tuon artikkelin mukaan tapahtui jo vuonna 1996.
Viimeksi muokannut Mariella, Pe Kesä 27, 2008 9:51 am. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Nerot hallitsevat kaaoksen
apollo
Christopher Lorenzo
Viestit: 1585
Liittynyt: La Heinä 14, 2007 4:09 am

Viesti Kirjoittaja apollo »

Mariella kirjoitti:
apollo kirjoitti:[Aika ihme juttu että cmc hylkäsi enkeleiden liivit. Harva porukka noin tekisi.. Liittyyköhän galleryn ja cmc:n jakautuminen tuohon asiaan?
Rogues Gallery eriytyi vuonna 2001, ja tuo CMC:n päätös tuon artikkelin mukaan tapahtui vasta vuonna 1996.
Kiitokset. No näin olikin, tarkistin wikipediasta. Itseasiassa tuo irtaantuminen tapahtui pitseriasurmien jälkeen.

Enkeleistäkin vähän: Alibissa (7/2008) kerrotaan tuosta Lahtosen kuristamisesta, josta tuomittiin Helvetin Enkeleiden prospect-jäsen Mika S. 300 euron sakkoihin (50 päiväsakkoa). Oikeudessa paljastui myös, että enkelit ovat uhkailleet useita mediataloja ja niiden toimittajia. Poijjaat on vissiin tarkkoja imagostaan. Aika hiljasta on ollutkin julkisuudessa..

Samaisessa aviisissa vahvistetaan, että kerhoon kuuluu 1800 jäsentä 22 maassa, sekä tuo FBI:in arvio huumeliiketoiminnan liikevaihdosta.

Näitä Alibin juttuja ei kyllä kannata lukea kuin piru raamattua...
Mariella
Rico Tubbs
Viestit: 1295
Liittynyt: Ke Marras 21, 2007 3:03 pm

Viesti Kirjoittaja Mariella »

^Joo, se Alibin 7/08 faktaruutu enkeleistä on suora lainaus wikipediasta.

Jotenkin huvitti tuo kuristusjuttu. Mika S painoi Lahtosen seinää vasten ja otti kaulasta kiinni, ja piti kuristusotteessa noin 20-30 sekuntia. Lahtonen pakeni sisälle Pataässä -ravintolaan ja soitti hätäkeskukseen. Tämän jälkeen useita poliisipartioita ja Karhu tulivat Pataässän edustalle ja Lahtonen meni poliisin luo turvaan. Melko show. Mutta enkelit tosiaan tarkkoja imagostaan. Tämän kuristusjutun seurauksenahan Mika S sai Alibin mukaan potkut enkeleistä. Ei ollut presidentin tai täysjäsenen suostumusta moiseen tempaukseen.

Tuosta hätäkeskuksesta tuli mieleen, kun Lahtosen mukaan hänen soitettuaan hätäkeskukseen, oli sieltä neuvottu "perääntymään sinne minne voit". Oli tietysti myös tiedusteltu, missä päin ravintolaa enkelit ovat (niinkuin sinne Pataässään voisi eksyä?) ym. Hälytyskeskuksilla on kuitenkin mitä ilmeisimmin ihan omat ohjeistuksensa, kun kyseessä on poliisin luokittelema rikollisjärjestö.
Nerot hallitsevat kaaoksen
Loka
Alibin Kestotilaaja
Viestit: 5207
Liittynyt: Ti Kesä 12, 2007 10:28 pm
Paikkakunta: On The Edge

Viesti Kirjoittaja Loka »

chaostar kirjoitti:Kajaanin chapteri kun meni nurin niin sielt lähti äijät sitten ouluun,eli se chapteri vaan muutti kajaanista pois.Samat naamat jatkaa Oulussa.Kajaanin chapterihan meni nurin sen kerhotalon piiritysjupakan takia..
Tästä ei taidettu edes jakaa mitään tuomioita? Eli kaikki meni hyvän maun rajoissa ja lain kirjaimen mukaan. Virvokkeet on ihan sallittuja, jos ravintolatoimintaa ei pyöritetä vaan ainoastaan tarjotaan kavereille. :lol:
combat18
Martin Beck
Viestit: 775
Liittynyt: To Helmi 14, 2008 1:07 am
Paikkakunta: Taistelu ei loppunut 1945 ??? se on vasta alkanut!

Viesti Kirjoittaja combat18 »

Hyvää tietoa en tiennytkään minkälaisia nuo ovat tarkalleen bandidosin apinat kyllä tiedän mutta näillä Hells satanseilla on sentään historiaa. :lol:
WARNING: THIS MEMBER CONTAINS NATIONALISM
If Multi-culturalism is the answer, It must have been one hell of a stupid question
http://patriootti.com/
Kuva
chaostar
Vähänniinkuharrastaja
Viestit: 92
Liittynyt: La Syys 22, 2007 10:10 pm
Paikkakunta: wEsTcoAST

Viesti Kirjoittaja chaostar »

Tästä ei taidettu edes jakaa mitään tuomioita? Eli kaikki meni hyvän maun rajoissa ja lain kirjaimen mukaan. Virvokkeet on ihan sallittuja, jos ravintolatoimintaa ei pyöritetä vaan ainoastaan tarjotaan kavereille. :lol:
Niin ne virvokkeet oli kyllä jauhemaisia...Suomen laki vielä toistaiseksi ne kieltää :D..anteeksi epäselvyyteni :twisted: En muista miten se meni,tais siitä joku saadakki jotain palloo..
Sitra Ahra
Mariella
Rico Tubbs
Viestit: 1295
Liittynyt: Ke Marras 21, 2007 3:03 pm

Viesti Kirjoittaja Mariella »

chaostar kirjoitti:
Tästä ei taidettu edes jakaa mitään tuomioita? Eli kaikki meni hyvän maun rajoissa ja lain kirjaimen mukaan. Virvokkeet on ihan sallittuja, jos ravintolatoimintaa ei pyöritetä vaan ainoastaan tarjotaan kavereille. :lol:
Niin ne virvokkeet oli kyllä jauhemaisia...Suomen laki vielä toistaiseksi ne kieltää :D..anteeksi epäselvyyteni :twisted: En muista miten se meni,tais siitä joku saadakki jotain palloo..
Jos tästä jutusta oli kysymys, niin ehdonalaista taisivat nämä neljä kaveria saada:
By 2005 the Kajaani chapter had moved to Oulu, and once more were in conflict with the law. In November 2005, four members got suspended sentences and fines, for possession of drugs and guns, and for beating up a tax official and an ex-prospect member. Lähde tuo http://gangstersinc.tripod.com/Peter/BikersFinland.html
Nerot hallitsevat kaaoksen
Lukittu