Argentiinassa leviää tuntematon hengitystieinfektio

Sana on vapaa jos netiketti on hallussa.
Avatar
H.Moilanen
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4971
Liittynyt: Ti Marras 12, 2019 1:30 pm

Re: Argentiinassa leviää tuntematon hengitystieinfektio

Viesti Kirjoittaja H.Moilanen »

Vanilja kirjoitti: Pe Syys 02, 2022 11:54 am PAHO on Pan American Health Organisation. Eli kokous pidetty ensin (uutinen siitä päivätty 17.8.) ja heti perään ilmestyy uusi virus. Ensimmäisillä potilailla oireet alkaneet 18.-20.8.

Onko tuolla porukassa joku oikeasti pimahtanut ja laskee liikenteeseen näitä viruksia tahallaan?
Ajoitus on kiinnostava ja herättää monenlaisia ajatuksia.

Suomessa en ole juurikaan kuullut - mutta netistä olen lukenut englanninkielisiä - juttuja, joiden mukaan monet koronakuolemiksi ilmoitetut menehtymiset olisivat olleet todellisuudessa itsemurhia ainakin Jenkeissä. Sielläkin on ollut varsin turbulenttista ja koronan aikana osa otti taloudellisessa mielessä takkiin osan puolestaan hyötyessä. Siksi minulle tietysti heräsi kysymys, onko siellä Argentiinassa mitään tartuntatautia todellisuudessa ollut olemassakaan. Aika tuonee tähän kysymykseen vastauksen, mutta sitä ennen spekulointi lienee sallittua.

Jenkeissä on eletty useampia vuosia poliittisesti entistä jakautuneemmassa ilmapiirissä. Salaliittoteoriat elävät sakeina. Oli Capitolin valtaus ja BLM-mellakat. Niin kutsuttu maailmanlopun kello on lähempänä keskiyötä kuin koskaan ja erityisesti ultrarikkaat ovat hioneet pakosuunnitelmiaan ja/tai käynnistäneet niiden toteuttamisen. Koronan aikaan Hollywoodissa ja vähemmässä määrin muuallakin Kaliforniassa oli asuntoryöstelyiden aalto ja myös paljon kauppojen ryöstöjä sekä ns. pystyryöstöjä kaduilla käveleviä ihmisiä kohtaan. Asuntoryöstöt kohdistuivat erityisesti vauraimmille alueille.

Kirjoitan nämä asiat Argentiinaa ja/tai Etelä-Amerikkaa käsittelevään ketjuun, koska Pohjois-Amerikan tapahtumat usein resonoivat Etelä-Amerikan kanssa monestakin syystä. Jenkeissä asuu suuri etelä- ja väliamerikkalaisten joukko. Monilla yhdysvaltaisilla on loma-asunto ns. etelän maissa ja moni on tottunut siellä lomailemaan. Pohjois- ja Etelä-Amerikka ovat myös vahvasti kietoutuneet toisiinsa monenlaisilla talouskytköksillä.

Kalifornian suuri varkausaalto

25 autoa pysähtyi kaupan eteen, ja 80 myymälävarasta juoksi sisään. Käsittämättömiin mittoihin paisuneen varastelun seurauksena San Franciscossa vartijat vahtivat kauppojen ovilla ja luksusputiikkeihin varataan aikoja. Trumpin kannattajat ottavat kaiken irti Yhdysvaltojen liberaaleimman alueen murheesta.

Tästä voi lukea, mutta juttu on HS-maksumuurin takana:
https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000008773174.html
George Floydin kuolema käynnisti BLM-protestoijien raivoaallon.jpg
George Floydin kuolema käynnisti BLM-protestoijien raivoaallon.jpg (181.54 KiB) Katsottu 688 kertaa

Presidentinvaalien jälkeinen kongressitalon valtaus jää Yhdysvaltojen historiaan.jpg
Presidentinvaalien jälkeinen kongressitalon valtaus jää Yhdysvaltojen historiaan.jpg (291.7 KiB) Katsottu 688 kertaa
Etsivän Keskuspoliisin mukaan Suomeen jääneet emigrantit olivat poliittisesti epäluotettavia. Lisäksi monet olivat juutalaisia, joita Etsivä Keskuspoliisi luonnehti lausunnoissaan ”epämieluisiksi henkilöiksi”.
Aiheesta lisää täällä.
Avatar
H.Moilanen
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4971
Liittynyt: Ti Marras 12, 2019 1:30 pm

Re: Argentiinassa leviää tuntematon hengitystieinfektio

Viesti Kirjoittaja H.Moilanen »

Muistutetaan tässä ketjussa, mitä terrorismi tarkoittaa. Ihan vain siltä varalta, että JOS tautijutun taustalta ei mitään oikeaa sairautta löytyisikään.

Terrorismi
väkivallanteko jonkin agendan edesauttamiseksi

Terrorismi (latinankielisestä sanasta terror, ’kauhu’) on yksilön tai ryhmän harjoittamaa väkivaltaa, jonka tarkoitus on viranomaisten uhkaamisen ja yleisöön kohdistuvan pelon avulla vaikuttaa päätöksentekoon. Sanaa käytetään yleensä kuvaamaan ei-valtiollisten tahojen toimintaa, ja niin sanottu valtioterrorismi rajataan usein sen ulkopuolelle.

Lähde: https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Terrorismi

Maailmanpoliittisen tilanteen huomioiden on oletettavaa, että erilaisia pelottelujuttuja pyörii mediassakin paljon sosiaalisesta mediasta nyt puhumattakaan. Ei kannata hätääntyä eikä lamaantua. Kannattaa tutkia uutisten ja muidenkin sosiaalisissa kanavissa kiertävien "juttujen" taustoja. Yleensä asioiden oikea laita löytyy, kunhan jaksaa vähän aikaa odotella tarkempaa tietoa ja/tai perehtyä asiaa koskeviin uutisiin sekä juoruihin.
Etsivän Keskuspoliisin mukaan Suomeen jääneet emigrantit olivat poliittisesti epäluotettavia. Lisäksi monet olivat juutalaisia, joita Etsivä Keskuspoliisi luonnehti lausunnoissaan ”epämieluisiksi henkilöiksi”.
Aiheesta lisää täällä.
Vastaa Viestiin