Fermin Paradoksi ja ufot

[ABC]

Todennäköisyyksiin, joiden lähtökohtana on lähinnä se, että maankaltaista elämää on voinut syntyä vasta tietyn ajan päästä alkuräjähdyksestä.

Kosmologista kelloa minäkin tarjonnut joskus keskusteluun. Kellon tahdistus perustuisi ensin alkuaineiden muodostumiseen ja sitä seuraavaan yliraskaiden ytimien hajoamiseen, stabiloitumiseen. Siitä helposti vetää johtopäätöksen, että elämän synty kaikkialla alkuräjähdyksen vaikutuspiirissä voisi olla melko samanaikaista(tässä ei muutamat miljoonat vuodet kait merkkaisi)

No vaikka meillä ei kosmista kelloa(puoliintumisjat jne) olisikaan, niin silti en käsitä sitä matematiikkaa, että juuri meidän planeettammme olisi jotenkin erittäin paljon jäljessä muita(tässä ei ole patriotismista kyse). Toki tähtitieteilijät ovat voineet löytää linnunradasta joitakin sopivia planeettoja, jotka ovat muodotuneet ja kiinteytyneet aikaisemmin, mutta ei se kyllä todista mielestäni mitään.

Ja toisaalta, jos lasket elämän kehittymiselle jonkin ajan, joka jotenkin olisi samojen lakien mukaan, kuin oma aikamme, niin silloin olisi hyvin lähellä se ajatus, että elämä olisi samantyyppistä myös muualla. Silloin sähkömagneettiseen spektriin, eli radioaaltiohin perustuva komminukaatio olisi melko todennäköistä.

Oikeastaan on hieman harhaanjohtavaa puhua alkuräjähdyksen vaikutuspiiristä, koska koko helahoito syntyi siinä, myös aika ja ulottuvuudet.

Alkuräjähdyksessä syntyi vain vetyä, heliumia ja pieniä määriä litiumia ja berylliumia. Kaikki sitä raskaammat alkuaineet ovat syntyneet tähdissä, ja maankaltaisen elämän pitoisuuksiin pääsemiseksi on tarvittu ainakin noin 10 tähtisukupolvea.

Jos Linnunradassa olisi vain yksi sivilisaatio meidän lisäksemme, niin meillä ja niillä todennäköisesti olisi useiden miljoonien vuosien ikäero siitä syystä, että kahden sivilisaation samanaikainen syntyminen olisi käytännössä mahdotonta, jos ne kerran ovat hyvin harvinaisia. Pari miljoonaa vuotta on aika pieni aikaväli kaikkeuden ikään verrattuna.

Samoista alkuaineista koostuva elämä voisi olla hyvinkin erinäköistä ja erilaista. Voin kuvitella esimerkiksi planeetan, jonka asukit viestivät heikoin radioaalloin keskenään paksun ukkospilvipeitteen alla - luonnostaan. Tai kaikuluotaimella vedessä kuten valaat ja delfiinit ilmeisesti tekevät. Vaikka kaikki pitkänmatkan viestintä onkin elektromagneettista säteilyä, voisi esim. optinen alue olla kiinnostavampi monen eliön mielestä, jos radioalue on jo varattuna muuhun käyttöön tai muutoin epäsopiva...

[konsta]

Jos Linnunradassa olisi vain yksi sivilisaatio meidän lisäksemme, niin meillä ja niillä todennäköisesti olisi useiden miljoonien vuosien ikäero siitä syystä, että kahden sivilisaation samanaikainen syntyminen olisi käytännössä mahdotonta, jos ne kerran ovat hyvin harvinaisia. Pari miljoonaa vuotta on aika pieni aikaväli kaikkeuden ikään verrattuna.

.

Aivan, jos ne olisivat harvinaisia. Toisaalta voidaan ottaa sekin huomioon, että sopivissa olosuhteissa elämän synty olisi väistämätöntä. Jonkin verran on saatu tällekkin viitteitä, mm avuruudesta on löydetty valkuaisaineiden esiasteita. Syntyvällä planeetaalla, jossa on voimakas taustasäteily, koska yliraskaat alkuaineet ovat vielä hajoamassa, olosuhteet voisivat generoida tähtitietellisen määrän jatkuvasti uusia molekyylikombinaatiota, joista tulisi perusta yksisoluisten erillaistumiselle.

Meidän planeetallamme on tiettävästi yksisoluisten valtakausi kestänyt peräti yli 2 miljardia vuotta. Hidas alkuunlähtö on voinut johtua juuri voimakkaasta säteilystä, jossa DNA:n muutospaine on ollut niin suuri, ettei monimutakainen elämä ole sitä kunnolla kestänyt. Mutta vaikka olosuhteet ovatkin olleet elämää vastaan, se silti on silti on voittanut, ja samalla tapahtunut erillaistuminen on antanut perustan lajien monimuotoisuudelle. Tulee vahva mielikuva hyber-evoluutiosta joka onkin ollut kertaluontoinen prosessi, eikä enää toistettavissa.

No tämä on vain arvailua. Tiedän olevani heikoilla siinä, että sopivia planeettoja on syntynyt eri aikoina, ilmeisesti syntyy vielä lisääkin. Eli evoluutio voisi olla kertaluonteinen prosessi vain paikallisessa systeemissä, muilla planeetoilla se voisi käynnistyä vaikka vieläkin, tai vois olla käynnistynyt aikaisemminkin.

Sekin on osaltani vain arvailua, että elämä olisi suunnileen samantyppistä muuallakin. Valitsen kuitenkin mielummin sen, kuin vaihtoehdosta ei voi tietää ja tietty atomien affiniteetti näyttäisi meilläkin tuottavan elämälle samantyyppiset perusedellytykset.

[supernova]

Referoin tähän Esko Valtaojan teosta "Kotona maailmankaikkeudessa"
-----------------------------------------------------------------------
Suuri fyysikko Enrico Fermi, nobelisti, tajusi eräässä kahvipöytäkeskustelussa oitis suurimman heikkouden olettamuksessa kosmoksen vieraista sivilisaatioista. Jos niitä todella on olemassa, nin miksi niiden edustajat eivät jo ole maapallolla? Fermin paradoksina tunnettu kysymys on vaivannut elämän etsijöitä kohta puolen vuosisadan ajan, eikä minkäänlaista yhteisymmärrystä oikeasta vastauksesta ole saavutettu.

Tähtien väliset etäisyydet ovat suuria, mutta eivät suunnattomia. Avaruusmatkat tähdestä toiseen ovat mahdollisia; mekin jo melkein pystyisimme rakentamaan lähitähdet tuhannessa vuodessa saavuttavan avaruusarkin, ja me olemme teknillisenä sivilisaationa tuskin sadan vuoden iän saavuttaneita. Jos maailmankaikkeudessa on muita korkealle kehittyneitä sivilisaatioita, useimmat niistä ovat meitä

paljon edellä, eivätkä tähtimatkat tuota nille ylitsepääsemättömiä vaikeuksia. Ja vaikka useimmat syystä tai toisesta eivät katsoisi puuhaa vaivan väärtiksi, niin ainakin jokin rotu, joskus, jossakin, pakon, uteliaisuuden, aatteen tai jonkin meille täysin käsittämättömän impulssin ajamina on lähtenyt levittäytymään maailmankaikeuteen. Ja silloin heidän pitäisi jo olla täällä, maapallolla.

Tehdään pieni ajatuskoe. Tuhannen vuoden kuluttua maapallolta lähtee siirtokunta asuttamaan toista planeettaa. Siirtokunta menestyy , kasvaa ja alkaa katsella uusia tähtiä. Tuhannen vuoden päästä nyt asutettu planeetta lähettää vastaavan vastaavanlaisen siirtokunnan uudelle planeetalle. Samaan aikaan maapallolta lähtee uusi siirtokunta seuraavalle asutettavalle planeetalle. Nämä puolestaan lähettävät tuhannen vuoden kuluessa uuden siirtokunnan jne. jne. Matemaattisesti ajatteleva voi tunnistaa mitä on tekeillä: diffuusioprosessi, jota voi kuvata yksinkertaisella yhtälöllä. Kasvu on väkisinkin eksponentiaalista. Alle neljäkymmentätuhatta vuotta, ja Linnunradan jokaisella vähänkään Auringon kaltaisella tähdellä on ainakin käyty. Todellisuudessa matkaan kuluva aika hidastaa leviämistä, mutta ei ratkaisevasti.

Yksityiskohdilla ei ole väliä; jos tuhat vuotta kuulostaa ylioptimistiselta, niin muutetaan se miljoonaksi vuodeksi. Silloin koko Linnunradan kansoittaminen kestää neljäkymmentä miljoonaa vuotta, murto-osan yhdestä galaktisesta vuodesta. Entä jos siirtokunat eivät menesty tai päättävät luopua koko hullun hommasta? Niin kauan kuin yksikin jää jäljelle jatkamaan, diffuusio etenee yhtä vastustamattomasti, välillä vain vähän hidastuen. Ja jos ihmiskunta jostain syystä päättää jäädä maapallolle sukupuuttoaan odottamaan, niin entäpä ne paljon puhutut tuhannet tai miljoonat muut korkeakulttuurit? Voisivatko Linnunradan kaikki kehittyneet sivilisaatiot halki vuosimiljardien olla luonnonmukaista elämää ihannoivia ekovihreitä?

Kuinka moni vieras rotu sitten jakaa Linnunradan kanssamme? SETI-tutkimuksen pioneeri, radioastronomi Frank Drake on luonut yhtälön tätä arvioimaan. Standardi optimistiarvio väittää luvun olevan noin miljoona. Hyvin harva arvio on päätynyt pessimistiseen, pieneen lukuun.

Fermin paradoksi: jos kerran uskomme, että etiäisiä on olemassa, niin miksi he eivät ole jo täällä? Ja jos kerran emme usko että heitä on olemassa, niin miksi ihmeessä me sitten olemme olemassa täällä galaksin laidalla?

Englantilainen tähtitieteilijä Michael Hart kirjoitti 1975 artikkelin "Selitys ekstraterrestristen olentojen poissaoloon maapallolta". Hart mäjäytti pöydälle Fermin paradoksin: etiäisiä ei ole maapallolla, koska heitä ei ole missään muuallakaan. Jos heitä olisi, he olisivat jo täällä; mikään ehdotettu syy ei ole voinut estää joka ikistä oletetuista sivilisaatioista levittäytymistä toisille tähdille ja lopulta vastustamattomasti yli koko Linnunradan.

Frank Tipler, fyysikko, muistutti Hartin vastustajia von Neumannin koneista, itsestään kopioita tekevistä roboteista. Koska niitä on mahdollista rakentaa, meitä kyllin paljon korkeammalle kehittyneet sivilisaatiot myös pystyvät rakentamaan niitä. Miksi matkan hitaudesta piittaamattomia, kaikki olosuhtet kestäviä von Neumannin koneita ei sitten lähetettäisi kolonisoimaan tai ainakin tutkimaan koko Linnunrata? Galaksimme valloitus sujuisi niiltä paljon helpommin kuin biologisilta olennoilta. Koska aurinkokunnassa ei näy älykkäitä robotteja, von Neumannin koneita, ei ole myöskään ketään joka olisi ne rakentanut: me ihmiset olemme Linnunradan ainoat tai ainakin pisimmälle kehittyneet älylliset olennot.

Tieteiskirjallisuus, elokuvat, ja ufotarinat kuvaavat muukalaiset lähes poikkeuksetta kyvyiltään ihmiseen verrattaviksi, tekniikaltaan tosin meitä etevämmiksi, mutta kuitenkin olennoiksi joiden motiiveja voimme ymmärtää ja jotka tekevät samaa mitä mekin voisimme kuvitella tekevämme muutaman sadan vuoden teknologiakehityksen jälkeen. Mutta Linnunrata on yli kymmenen miljardin vuoden ikäinen. Kaikista epätodennäköisistä sattumista epätodennäköisin on että muukalaiset olisivat ihmistä muistuttavia olentoja, kehityksessä vain hiukan meitä edellä. Miljoona vuotta, kenties, todennäköisemmin sata miljoonaa tai miljardi vuotta, mutta sata vuotta edellä? Ei sitten millään. Jos muukalaiset olisivat jo täällä, he eivät tarvitsisi CIA:ta tai salaliittoja.

Entä jos vierailijat halusivat tai haluavat tulla huomatuksi vasta ennemmin tai myöhemmin. Ronald Bracewell ehdotti Naturen artikkelissaan , että radiosanomiakin tehokkaampi keino yhdteydenottoon ovat pienet tähtienväliset robottiluotaimet. Luotainten ei tarvitsisi olla mitään moraalisesti epäilyttäviä itsereplikoituvia von Neumannin koneita; parannetut versiot meidän Pioneereistamme riittäisivät mainiosti tehtävään. On arvioitu, että mekin voisimme lähettää robottiluotaimen naapuritähteä tutkimaan samalla hinnalla kuin aikanaan Apollo-astronautit Kuuhun. Meitä kehittyneempi sivilisaatio pystyisi kohtuuhintaan lähettämään vaika miljoonia luotaimia miljoonille naapuritähdille.

Arthur C.Clarke valitsi Kuun pinnan monoliitilleen, joskin se näytti kykenevän myös vaihtamaan vaivatta olinpaikkansa. Mahdollisia paikkoja olisivat myös niinsanotut Lagrangen pisteet, tyhjät paikat avaruudessa, sopivilla etäisyyksillä Maasta, Kuusta ja Auringosta. Lagrangen isteeseen asettunut luotain voisi pysyä paikallaan miljoonien vuosien aja, jatkuvasti parkkipaikaltaan Maata tarkkaillen.

Kuun pinta on tutkittu tarkoin mahdollisten ekstraterrestristen avaruusalusten, muistomerkkien tai valvojien löytämiseksi. Lagrangen pisteitä on valokuvattu suurilla kaukoputkilla, jotta nähtäisiin onko siellä mitään epäilyttävää. Asteroidivyöhykkeeltä on etsitty mahdollisia ontoksi louhittuja pikkuplaneettoja. Kaikki etsinnät ovat tuottaneet vesiperän, mutta ainahan on toki mahdollista että valvoja on niin pieni tai niin hyvin piiloutunut että emme ole sitä vielä löytäneet.
---------------------------------------------------

Erittäin mielenkiintoinen kirja tuo Valtaojan menestysdebyytti.

On sellainenkin mahdollisuus, että UFO:t ovat tosiasia mutteivät ulkoavaruuden olentojen aikaansaannosta. Eli jäähän tässä vielä takaportti "lentävien lautasten" olemassaololle.

Anteeksi että lainaan tämän keskustelun aloituspuheenvuoroa joka on pitkä.

Olen lukenyt tuon "kotona maailankaikkeusessa" ja jonkun muunkin valtaojan kirjan.

Mielestäni tulkitset sitä nyt hieman väärin.

Mun mielestä valtaoja on sitä mieltä että välimatkat ovat hulppean pitkät muttei totaalisen mahdottomia. OK. näin.

Jos kuvittelemme yhtään ihmisen kaltaiseksi maailmankaikkeuden muuta elämää (johon uskon) en todellakaan pysty olla ottamatta tuota ajan vaikutusta huomioon. Ajattelen nyt kuten ihminen ja en voi väittää että muut sivilisaatiot ajattelisivat samalla tavalla.

Jos ajatellaan sitä että maapallolta lähetettäisiin joku alus joka ehkä tuhansien vuosien päästä (huom. varovainen arvio) saavuttaisi jotain joka todistaisi maailankaikkeudesta muuta elämää, niin mitä se minua liikuttaisi, tai valtaojaa?

Siinä vaiheessa ne madot jotka joskus syövät minut ja kenties valtaojankin ovat kuolleet - ehkä jopa sukupuuttoon. Kenties koko maapallolla ei ole enää elämää.

Jos siis muualla on vallalla samankaltainen ajattelu, niin miksi tuhlata voimainponnistusta asiaan kun ei kuitenkaan pääse nauttimaan sadosta.

Näin ollen koko fermin paradoksi olisi turha. Nykytietämyksemme mukaan maailmankaikkeudessa vallitsisi melko lailla saman kaltaiset fysiikan lait.

Nämä fysiikan lait kertovat suurimmaksi mahdolliseksi nopeudeksi valon nopeuden tyhjiössä. Ihanko oikeasti olisit kiinnostunut siitä että lapsenlapsenlapsenlapsen (potenssiin paljon) lapsesi joskus kaukana tulevaisuudessa löytäisi jotain elämää?

Itse olen tässä asiassa aika lailla "tänne heti ja nyt" -ihminen. Mitä teen tiedolla että joskus joku ihmiskunnan edustaja löytää muualta a) elinkelpoisen planeetan b) asutun planeetan?

Von neumannin kone on siis ilmiö jossa kone pystyy tekemään itsestään kopion ennen kun se ruostuu pilalle tms. Sama asia. Kuinka paljon minua kiinnostaa se että löytyykö edes sadan vuoden päästä elämää koska olen silloin jo ranko.

Okei. Joku muu laji muualta voi elää suunnattomasti pidempään kun ihmiset. Mutta silti; ajat ovat liian pitkiä. Jos ihminen tai joku muun sivilisaation olento pystyy rakentamaan itsensä niin teollikseksi että hänestä tulee käytännössä von neumannin kone, niin olisiko tämän elollisesta koneeksi muuttuneen otuksen päämäärä löytää uusia mestoja jossa alkuperäisen kaltaiset - ei koneihmiset - pystyisivät elämään? Tuskin. Suurempi ja parempi haaste olisi se
miten elää nykyisessä piloille saastuneessa maailmassa. Tämän asian selvittämiseen ei maapallolta löydy apua. Miksi siis tänne?

Nyt astuu kehiin Jumala. Itse olen kai ikuinen agnostikko enkä näin sulje pois Jumalan olemassaoloa vaikka aika epätodennäköiseltä se näyttääkin. Jos sitten on kuoleman jälkeinen elämä, eikö se sama olisi muillekin sivilisaatioille. Näin ollen ei tarvitsisi löytää "uutta mannerta" keskeltä maailmankaikkeuden. Jos näin on, on kyseessä toinen ulottuuus ja jos tiede vieraassa sivilisaatiossa on niin pitkällä että pystyvät tänne tulemaan, niin eiköhän se Jumalankin olemassaolo ole jo selvinnyt.

Jos taas on kyse ihmisen kaltaisesti ajattelevasta, "humanoidi homo religiosuksesta", joka luottaa uskoon ei taaskaan ole tarvetta lähteä pitkälle matkalle.

Jos vieras populaatio on yhtään ihmisen kaltainen niin herää kysymys siitä kuinka iso retkikunta pitää lähettää ettei ala tulla sisäsiittoisuutta?

Jos taas on keksitty tapa pysäyttää humanoidi "syväjäädytykseen" niin kuka haluaa lähteä moiselle retkelle josta ei ole selvyyttä herättääkö kukaan tai mikään tietokone lopulta.

Hawkinsin kirjassa "Ajan lyhyt historia" on tosin uusimissa painoksissa otettu huomioon ns. "madonreikäilmiö" joka mahdollistaisi kenties matkustamisen ajassa, ja jos tuo osoittautuu oikeaksi, se muuttaa aivan kaiken minkä nyt kirjoitin.

nova

[ABC]

Jos Linnunradassa olisi vain yksi sivilisaatio meidän lisäksemme, niin meillä ja niillä todennäköisesti olisi useiden miljoonien vuosien ikäero siitä syystä, että kahden sivilisaation samanaikainen syntyminen olisi käytännössä mahdotonta, jos ne kerran ovat hyvin harvinaisia. Pari miljoonaa vuotta on aika pieni aikaväli kaikkeuden ikään verrattuna.

.

Aivan, jos ne olisivat harvinaisia. Toisaalta voidaan ottaa sekin huomioon, että sopivissa olosuhteissa elämän synty olisi väistämätöntä. Jonkin verran on saatu tällekkin viitteitä, mm avuruudesta on löydetty valkuaisaineiden esiasteita. Syntyvällä planeetaalla, jossa on voimakas taustasäteily, koska yliraskaat alkuaineet ovat vielä hajoamassa, olosuhteet voisivat generoida tähtitietellisen määrän jatkuvasti uusia molekyylikombinaatiota, joista tulisi perusta yksisoluisten erillaistumiselle.

Meidän planeetallamme on tiettävästi yksisoluisten valtakausi kestänyt peräti yli 2 miljardia vuotta. Hidas alkuunlähtö on voinut johtua juuri voimakkaasta säteilystä, jossa DNA:n muutospaine on ollut niin suuri, ettei monimutakainen elämä ole sitä kunnolla kestänyt. Mutta vaikka olosuhteet ovatkin olleet elämää vastaan, se silti on silti on voittanut, ja samalla tapahtunut erillaistuminen on antanut perustan lajien monimuotoisuudelle. Tulee vahva mielikuva hyber-evoluutiosta joka onkin ollut kertaluontoinen prosessi, eikä enää toistettavissa.

No tämä on vain arvailua. Tiedän olevani heikoilla siinä, että sopivia planeettoja on syntynyt eri aikoina, ilmeisesti syntyy vielä lisääkin. Eli evoluutio voisi olla kertaluonteinen prosessi vain paikallisessa systeemissä, muilla planeetoilla se voisi käynnistyä vaikka vieläkin, tai vois olla käynnistynyt aikaisemminkin.

Sekin on osaltani vain arvailua, että elämä olisi suunnileen samantyppistä muuallakin. Valitsen kuitenkin mielummin sen, kuin vaihtoehdosta ei voi tietää ja tietty atomien affiniteetti näyttäisi meilläkin tuottavan elämälle samantyyppiset perusedellytykset.

Glysiiniä ei ole vielä täysin pitävästi havaittu avaruudesta.

Geenitutkimusten mukaan kaikella nykyisellä maaelämällä on yksi yhteinen yksisoluinen kantamuoto. Ennen tätä kantamuotoa on varmaan ollut paljonkin diversiteettiä yksisoluisissa, mutta siitä emme voi tietää mitään. Ja alkeellisinkin prokaryootti on jo tavattoman monimutkainen eliö yksittäiseen kopioituvaan molekyyliin verrattuna, joten tällä hetkellä elämän alku maassa on vielä hyvin hämärän peitossa.

Evoluutio on yksi elämän tunnusmerkeistä. Kaikkialla, missä on elämää, on evoluutio käynnissä koko ajan. Maassa suurin diversiteetti on yksisoluisten joukossa, ja niitä on myös eniten, joten ne ovat evoluution todellisia voittajia ja tässä mielessä täydellisiä eliöitä. Me ja muut monisoluiset ovat joidenkin erikoisolosuhteiden aiheuttamia sopeumia; ei ole varmuutta siitä, päätyykö evoluutio aina monisoluiseen elämään kokeiluissaan.

[konsta]

Geenitutkimusten mukaan kaikella nykyisellä maaelämällä on yksi yhteinen yksisoluinen kantamuoto. Ennen tätä kantamuotoa on varmaan ollut paljonkin diversiteettiä yksisoluisissa, mutta siitä emme voi tietää mitään. Ja alkeellisinkin prokaryootti on jo tavattoman monimutkainen eliö yksittäiseen kopioituvaan molekyyliin verrattuna, joten tällä hetkellä elämän alku maassa on vielä hyvin hämärän peitossa.

Tämä tarkoittaisi sitä, että alkusynty olisi kertalounteinen tapahtuma, jossa yksi ainoa onnistunut kombinaatio tuottaisi koko orgaanisen elämän kirjon? Tätä on jotenkin vaikea uskoa mutta toisaalta se kertoisi siitä, ettei evoluutio olekkaan mikään yleinen tai todennäköinen - ennemmin harvinainen tapahtuma.

Itse tunnen näitä asioita huonosti, joten oma arvaukseni on ollut "alkupotkussa" tähtiteteellinen divirsiteetti. Mutta tuon mukaan alkusyntyä ei todennäköisesti voisi tapahtua enää uudestaan, koska planeetalla ei ole toista sukujuurta - tai ainakin se olisi äärimmäisen epätodennäköistä, koska sitä ei ole täälläkään tapahtunut.

[ABC]

^ Todennäköisemmin yhteinen kantamuoto johtuu siitä, että viimeinen yhteinen esi-isä on ainoa jostain katastrofista selvinnyt esi-isä.

Sama juttu on muuten ihmispopulaation kanssa: nykyihminen kävi melkein sukupuuton partaalla ennen Afrikasta levittäytymistään, ja silloin vain noin 10000 ihmisen populaatio selvisi, joten yhden uuden tutkimuksen mukaan myös monet eurooppalaisissa rikastuneet taudit ovat tämä pullonkaulan aikaansaantia.

[EuroJR]

http://www.yle.fi/uutiset/ulkomaat/oikea/id93592.html

Ulkoavaruudesta meteoriitin mukana maapallolle tullut geneettinen materiaali on saattanut ratkaisevasti vaikuttaa elämän kehitykseen Maassa, kertoo sunnuntaina julkaistava tutkimus.
Eurooppalaiset ja yhdysvaltalaiset tutkijat ovat todistaneet ensi kertaa, että Australiaan pudonneesta meteoriitista erotettu geneettinen materiaali on todellakin peräisin ulkoavaruudesta. Aiemmat tutkimukset ovat epäilleet, että noin 40 vuotta sitten Australiaan iskeytyneet meteoriitit olisivat saastuneet saapuessaan maan ilmakehään.

Tutkijoiden mukaan kummatkin meteoriitista tunnistetut molekyylit, uracil ja ksantiini, esiintyvät myös ihmisten DNA:ssa ja RNA:ssa. Kyseiset molekyylit ovat tutkijoiden mukaan myös olleet välttämättömiä prosessissa, josta elämän kehitys maapallolla alkoi nelisen miljardia vuotta sitten.

Tutkimuksessa mukana ollut Zita Martins uskoo, että maahan miljardeja vuosia sitten meteoriittien mukana kulkeutuneita geneettisiä koodeja sekoittunut varhaisen elämän kehitykseen, ja sulautumasta kehittyneet menestyvät ominaisuudet ovat välittyneet seuraaville sukupolville.

Mikäli tutkijoiden uskomus pitää paikkaansa, osa ulkoavaruudesta saapuneesta geneettisestä materiaalista on osaltaan ollut vaikuttamassa lajien evoluutioon - ja samalla ihmiskunnan syntyyn.

Tutkimus julkaistaan sunnuntaina Earth Planetary Science Letters -julkaisussa.

AFP

Ohhoh. Tämän pitäisi ehdottomasti olla kaikkien sanomalehtien 5 ensimmäisen etusivun uutinen. Arvatenkin jää kuitenkin kaiken muun hömpän peittoon yhden palstan jutuksi tiedeuutisiin. Kaiken lisäksi saattaa olla ratkaisu tähän Fermin paradoksiin. Odottelen kiinnostuneena lisätietoja.

[ABC]

^ Alkuperäinen referenssi löytyy täältä:

http://adsabs.harvard.edu/abs/2008E%26PSL.270..130M

Murchisonin meteoriitista on jo pitkään tunnettu useita satoja erittäin monimutkaisia orgaanisia molekyylejä, esim. 74 erilaista aminohappoa (maaelämä käyttää vain 20 aminohappoa).

Odottelen mielenkiinnolla ko. julkaisua, miten on ollut mahdollista todistaa etteivät esim. urea ja nukleotidien osat ole kontaminaatiota.

[EuroJR]

http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Maa ... 18?ref=rss

Maan kaltainen planeetta voi löytyä jo parissa vuodessa

Julkaistu: 11:58

Vesa Santavuori

On vain ajan kysymys, milloin tähtitieteilijät löytävät merkkejä elämästä muualla kuin maapallolla. Uusin arvio on, että Maan kaltaisia ja -kokoisia kiviplaneettoja löydetään jo parin vuoden sisällä. Maapalloa suurempia kaasuplaneettoja on löydetty jo lähes kolmesataa.

Elämän merkkien löytäminen Maan kaltaisilta planeetoilta vienee silti enemmän aikaa kuin itse planeettojen paikantaminen etäältä avaruudesta.

Saksalainen Mars-tutkija Gerhard Neukum arvioi, että alkeellisella tasolla elämä sinänsä on varsin yleistä maailmankaikkeudessa. Neukum työskentelee Euroopan avaruusjärjestön ESA:n projekteissa.

"Noin 10 vuoden sisällä saadaan mitatuksi maapallon ilmakehää muistuttavan kaasukehän koostumus, joka kertoo elämästä maankaltaisella planeetalla toisessa planeettakunnassa", uskoo Helsingin yliopiston Tähtitieteen laitoksen astrobiologian opettaja Marianna Ridderstad.

Aurinkokuntamme ulkopuolisia planeettoja eli eksoplaneettoja on tähän mennessä paikannettu siis satoja kotigalaksistamme. Joukossa on paljon Jupiterin kaltaisia jättimäisiä kaasuplaneettoja mutta maapallon kokoluokkaa olevia kiviplaneettoja "on alettu lähestyä myös", Ridderstad sanoo.

Havaintojen kirjo viittaa siihen, että kaikkiaan Linnunradassa voi olla miljardettain taivaankappaleita, joiden pinnalla on sulaa vettä.

Ongelmana on, miten havaita viitteitä elämästä suurien etäisyyksien päästä. Gerhard Neukumin mukaan varma todiste olisi havainto otsonista etäisen planeetan kaasukehässä. Otsonia syntyy elävien organismien toiminnan tuotteena, kun puhutaan elämästä sellaisena kuin me ihmiset sen tunnistamme.

Euroopan avaruusjärjestön ESA:n tutkija Giovanna Tinetti tutkijakolleegoineen raportoi maaliskuussa 2008 löytäneensä merkkejä metaanista etäisen planeetan kaasukehästä. Sitä ennen ryhmä oli paikantanut vesihöyryä samasta kohteesta. Havainnot tehtiin avaruusteleskoopeilla Hubble ja Spitzer. Ne tarkkailivat 63 valovuoden päässä Ketun tähdistössä sijaitsevaa tähteä, jota kiertää Jupiterin kaltainen kaasuplaneetta nimeltä HD 189733b.

Metaania nähtiin, kun jättiplaneetta kulki emotähtensä editse. Tuolloin tähden valo läpäisi planeetan kaasukehän, jonka molekyylit jättivät "sormenjälkensä" Maata kohti kiitäneeseen valoon. Sen valon spektrin tarkka tutkiminen kertoi, että planeetan kaasukehässä on metaania.

Planeetta HD 189733b on kuitenkin aivan liian kuuma, jotta sieltä havaittu metaani voisi olla merkki elämälle suotuisista olosuhteista. Planeetan kaasukehän lämpötila on yli 700 celsiusastetta ja tuulet puhaltavat raivoisalla voimalla.

Havainnot kertovat silti sen, että kun maapallon kaltaisia kiviplaneettoja löytyy aikanaan useita, joukossa on todennäköisesti myös sellaisia, joiden kaasukehän koostumusta voidaan tutkia. Silloin mahdollisuus elämän merkkien löytämiseen on suuri.

Jos tai kun otsonia tai muuta lupaavaa löytyy, se ei silti vielä kerro, onko kyse älyllisestä elämästä vai mikrobitason eliöiden tuotteista.

Älyllinen elämä maailmankaikkeudessa on pakostakin harvinaisempaa kuin mikrobitason elämä, arvioi Turun yliopiston avaruustähtitieteen professori Esko Valtaoja. Masentavaa silti olisi, jos ihminen osoittautuisi maailmankaikkeuden älykkäimmäksi olennoksi, hän sanoo huumorin pilke silmäkulmassaan.

"Älyllinen ja varsinkin kulttuureihin asti yltävä älykäs elämä on harvinaista: vain 1–5 sellaista planeettaa per galaksi", Helsingin yliopiston Marianna Ridderstad täydentää.

Haha, näyttää HS siteeranneen aika "mutkat suoriksi"-meiningillä tuossa viimeisessä kappaleessa.

[EuroJR]

No niin. Sain juuri ensimmäisen kerran luetuksi tämän mainion kirjan:

http://www.ursa.fi/ursa/tuotteet/kirjak ... 1190926734

Missä kaikki ovat/Stephen Webb

Tietoa on tässä tavalliselle pulliaiselle (esimerkiksi minulle) niin paljon, että täytyy lukea useamman kerran läpi, ennen kuin uskaltaa sen kummemmin kommentoida.

Omat uskomukseni kyllä vahvistuivat entisestään. Olemme täällä yksin. Muita "korkealle kehittyneitä" sivilisaatioita ei ole.

[EuroJR]

http://ohjelmaopas.yle.fi/artikkelit/ti ... nen-tapaus

Oman aurinkokuntamme synty on sittenkin poikkeuksellinen tapahtuma, vaikka planeettoja löytyy paljon auringon kaltaisten tähtien ympärillä. Näin päättelee yhdysvaltalaisen Northwestern -yliopiston tutkijaryhmä, joka simuloi planeettojen syntyä supertietokoneella.

Ensimmäiset ns. eksoplaneetat eli aurinkokuntamme ulkopuoliset keskustähden kiertolaiset löydettiin 1990-luvun alkupuolella. Nyt niitä tunnetaan jo noin 300 ja uusia löytyy jatkuvasti havaintotekniikan kehittyessä. Tarkkuus ei vielä riitä kovin pienten planeettojen havaitsemiseen; pienimmät löydetyt kiertolaiset ovat suunnilleen kymmenen maapallon kokoisia.

Käytännön syistä avaruudesta on ensimmäiseksi löydetty kookkaita planeettoja, aurinkokuntamme ns. kaasujättiläisten eli Jupiterin ja Saturnuksen kaltaisia. Ne kiertävät usein hyvin lähellä keskustähteä siten että kiertoaika on vain muutamia päiviä. Toinen aurinkokunnastamme poikkeava piirre on eksoplaneettojen rata; ne ovat usein hyvin soikeita kun aurinkokunnassa radat ovat liki ympyränmuotoisia.

Tähtitieteilijät lähtivät simuloimaan planeettojen syntyä alusta eli nuoren tähden ympärillä kieppuvasta pöly- ja kaasukiekosta. Mallinnusta on tehty aiemminkin mutta laskut ovat työläitä ja niissä on pystytty selvittämään planeettojen syntyä vain pieninä palasina kerrallaan. Kun käytössä oli tehokas supertietokone, voitiin koko prosessi viedä läpi alusta lopullisiin planeettoihin asti yhdellä mallilla.

Erilaisia simulointeja tehtiin yli sata. Ne osoittivat että planeettojen kehittyminen on dramaattinen tapahtumaketju, jossa pienetkin erot lähtötilanteessa tuottavat hyvin erilaisen lopputuloksen. Planeettojen syntyyn tarvitaan materiaalia, josta ne kilpailevat keskenään ja myös itse keskustähden kanssa, koska keskustähti pyrkii vetämään koko kaasu- ja pölykiekon itseensä.

Jos kaasukiekossa on materiaalia kovin vähän, suurimmat planeetat ovat Neptunus-planeetan kaltaisia jäisiä, hyvin ohuen kaasuvaipan ympäröimiä kiertolaisia. Hyvin tiheä kaasukiekko johtaa puolestaan massiivisten Jupiterin kaltaisten kaasumaisten jättiplaneettojen syntyyn, joiden radat ovat soikeita ja jotka kiertävät hyvin lähellä keskustähteä.

Kun planeetat ovat muodostuneet, kestää aikansa ennen kuin niiden radat ovat vakiintuneet. Ne voivat ajautua ns. dynaamisiin resonansseihin, jolloin radat muuttuvat hyvin soikeiksi. Tämä voi ajaa planeetan lopulta ulos koko planeettakunnasta, irti keskustähden painovoimasta.

Oman aurinkokuntamme sisäosissa ovat kiviset, maankaltaiset planeetat ja ulompana suuret kaasuplaneetat. Tällaisen yhdistelmän synty vaatii tarkalleen oikeanlaiset olosuhteet.

(Radion tiedeuutiset, Science)

[Nese]

Tämä on kyllä jännä aihe,itse olen tällähetkellä sitä mieltä,että toki tuolla jossain on tai on ollut sivistyneenpää sivilisaatiota kuin me,mutta kun etäisyydet nyt vain ovat niin valtavan suuria, sanotaan heitä nyt vaika olioiksi,olisivat saaneet jonkulaisen aluksen väsättyä millä matkata tähtien välisia matkoja tai edes lähelle sitä,niin toki ne olisivat myös pystyneet keksimään kaikenlaista muutakin,mikä olis niiden sivilisaatiolle tosi kohtalokasta,mikä ei liity millään lailla universimissa matkaasimeen ja tuhonneet itsensä sillä ennen reissuun lähtöä/tai sen jälkeen,näin tulee varmaan homo sapiensilekkin käymään,mitä viisaampi,sen riskialttiimpi olet tuhoamaan itsesi sukupuuttoon,ensinnäkin ärsyttää nää kaiken maailman sodat,missä palaa se 100 miljoonaa dollaria per/päivä/per/ sota ja hyvää maailmankaikkeuden tutkimiseen oivallista mammonaa haihtuu kuin tuhka tuuleen,mutta ei,ihmisen aikajana tulee nyt vaan ikävä olemaan telluksen historiassa,aika olematon pikku paskaviiru,itse lähinnä uskon siihen että me ollaan,jo ennenkuin edes Marsiin päästään,terroristien aiheuttaman biologisen aseen uhreja,joka leviää ilmateitse,tai sitten vaan liikakansoituksen takia syntyy jonkunlainen virusmutaatioita jotka leviää tosi nopeasti maanosasta toiseen ja kaikki saa sanoa yhteen ääneen "Kiitos ja hei!"

[markja]

Voihan siellä jotain olla. Mutta miksi hitossa ne tänne tulisivat?

Katsomaan, miten jengi tappaa toisiaan, vainoaa, jne. Rakentelevat aseita toistensa tappamiseen ihan tosimielessä. Onpa hienoa ihastella, miten joku vetää siippaansa turpaan koska ruoka oli liian kylmää tai koska kalja loppui kaapista. Jengi laiskistuu ja lihoaa silmissä niin ettei pysty edes liikkumaan itse. Nälänhätää, tauteja, lisää sotia, jne. Ja jengi istuu nokat kiinni töllöttimessä ihastelemassa kun joku lauma autoja kulkee ovaalinmuotoista rataa ympäri ja ympäri ja ympäri.

En jaksa uskoa, että universumi suuresti kaipaa tutustumista meihin. Tuskimpa hirveästi ainakaan riemuitsevat jos meidät näkevät. Paremminkin päinvastoin, painuvat kauas ja lujaa, jottemme vahingossakaan vaan joudu tekemisiin keskenämme. Palataan asiaan ehkä parin miljoonan vuoden päästä, jos tästä ihmiskunnasta jotain siihen mennessä tulee.

[ABC]

Toivotaan näin.

Ihminen on sellainen otus, että sitä ei saa päästää valloittamaan avaruutta. Tuhat kertaa pahempi ja pirullisempi kuin joku leffa-alien, joka sentään oli vain saalistusviettiään toteuttava elukka.

[markja]

Ihminen on sellainen otus, että sitä ei saa päästää valloittamaan avaruutta. Tuhat kertaa pahempi ja pirullisempi kuin joku leffa-alien, joka sentään oli vain saalistusviettiään toteuttava elukka.

Millä perusteella ihmisen käytös sitten ei ole vain lajityypillistä viettiä kuten eläimillä? Ainiin, meillähän on SIELU joka antaa sen "vapauden valita"...jos me olisimme kauheita kamalia sähkökemiallisia koneita kuten kaikki julmat ja tiedottomat elukkapolot, niin silloinhan meillä ei tietenkään voisi olla mitään vapautta tehdä valintoja vaan olisimme vain robotteja (toki, hienoja ja monimutkaisia, mutta silti vain robotteja) toteuttamassa ohjelmointiamme (DNA, kasvatus, ympäristö, jne.).

Onneksi meillä on tuo sähkökemiallisista reaktioista täysin vapaa SIELU joka mahdollistaa sen, että voimme tehdä oikeasti valintoja ja olla fiksuja ja tietoisia...

Paitsi tietysti, että minkäänmoisen sielun olemassaolosta ei ole mitään todisteita. Todisteiden valossa olemme aivan juurikin samanlaisia sähkökemiallisia koneita kuin kaikki muutkin eliömuodot. Hupsista.