sikapäivät2020 kirjoitti: ↑Ke Syys 13, 2023 8:14 pm
Lähti vähän raiteiltaan taas.Turhanpäiväistä juupas eipäs väittelyä.Mielestäni on hyvä että homma alkoi taas rullaamaan.Talvi tulossa, silloin ei paljon päästä yleensä tälläisissa jutuissa etenemään.Toivon että nyt otetaan isoja askeleita tässä jutussa.Jäljet on tietysti päässyt jäähtymään,mutta nyt taidetaan edetä siitä,ketä/ketkä kuuluu tarkistettavien joukkoon.Kohta on jo liian myöhäistä.Elänä kun on vieläkin rajallinen.
Palstalla on ollut aika ikävä keskustelukulttuuri viime aikoina. Eri mieltä ovat milloin "nobodyja", milloin "palstan välkyimpiä", tai sitten muuten vaan tyhmiä tai kaikkia edellä mainittuja yhtä aikaa. Oma näkemys on muutamille se ainoa oikea ja ilmiselvä totuus.
Piia joko lähti kotoaan tai ei lähtenyt. Molemmissa teorioissa on ongelmansa. On vaikea keksiä, missä olosuhteissa isoisä, isä ja veli olisivat pistäneet Piian kylmäksi ja kätkeneet ruumiin, sekä olleet kaikki hiljaa asiasta kaikki nämä vuodet. Paras teoria tässä linjassa mielestäni on, että Piia on lähtenyt ja palannut kotiin myöhemmin, kun Teijo on jo ollut nukkumassa ja isoisä lähtenyt kotiinsa. Ei sekään kovin hyvä teoria minusta ole. Isoisä ei ollut edes jehova, mikä vaikeuttaa uskonnollisten "kunniamurhien" tms selittämistä, kuten moni muukin seikka.
Omat ongelmansa on myös teorioissa, joiden mukaan Piia lähti kotoaan. Erityisesti se, että vahvistettuja silminnäkijähavaintoja ei ole. Erilaiset huhut ja nimettömät väitteet, vaikka niitä olisi montakin, eivät varsinaisesti todista sen puolesta, että Piia olisi nähty Pontelassa / kotinsa ulkopuolella. Lisäksi, miksi kaikki nämä "todistajat" ovat sittemmin kadonneet, eivätkä ole palanneet vahvistamaan väitettyjä havaintoja? Se on ongelmallista.
Tom on Boråsin kirjeessä on myös omat omituisuutensa, mutta mielestäni sen pitäminen täytenä pilailuna on väärin. Kirjeen vihje on hyvä, osoittaa suoraan hyvin potentiaaliseen tekijään, vaikka kirjeen tarina onkin hyvin epäuskottava - on kuitenkin hyvin ymmärrettävää, että kirjoittaja on halunnut salata henkilöllisyytensä. Vain hyvin harva on voinut tietää kirjeessä mainitun rekisterinumeron 13 vuotta myöhemmin sekä sen, että se rekisterinumero on muutenkin uskottava. Myös poliisi on pitänyt kirjeen vihjettä ylivoimaisesti parhaana tutkimuslinjanaan. Poliisit kuitenkin tietävät tapauksesta paljon enemmän, kuin kukaan tällä palstalla. Kirjevihje on johtanut niin epäillyn kuulusteluihin kuin seurantaankin. Poliisille tulee yhä säännöllisesti vihjeitä, jotka tukevat kirjelinjaa ja joita mahdollisesti myös selvitellään. Samaan aikaan poliisi on jo pitkään täysin selvästi vakuuttanut perheen syyttömyyttä. Moni perheen syyllisyydestä vakuuttunut tuntuu sivuuttavan myös nämä tosiasiat ja ilakoivan perheen syyllisyydellä, koska perhettäkin on viime aikoina tutkittu.
Yksi asia pitää vielä kerran toistaa, vaikka jankuttamisen puolellehan tämä menee, kun olen tämän jo niin monta kertaa viime viikkojen aikana sanonut... poliisi on tehnyt Piian tapauksen ympärillä kesän aikana paljon muitakin tutkimuksia kuin Piian kodissa. Vain kotitalon tutkinta on tähän asti "vuotanut" valtakunnanmediaan. Olen itse aivan varma, että muista tapauksen ympärillä tehdyistä tutkimuksista kuullaan lähiviikkojen aikana lisää. Piian kotitalon tutkinta ei siis välttämättä tarkoita sitä, että Heikki olisi nyt tässä noussut jotenkin erityisesti epäillyksi poliisin silmissä. Nyt on käynnissä vanhojen, aiemmin tarkistamattomien vihjeiden läpikäynti, tai aiemmin mahdollisesti huonosti tarkistettujen vihjeiden uudelleentarkistus.