Allan Kurma kirjoitti: ↑La Syys 16, 2023 2:50 pm
Ihan hyvää pohdintaa, mutta en näe järkeä miksi uudensillantietä olisi tarve ollut mennä. Potentiaalisia näkijöitä monikertaisesti verrattuna Rimmintien/Pärkäntien puoleiseen reittiin. Lisäksi Uudensillantie on umpikuja.
Renkaita tuskin oli tarve vielä vaihtaa kun myräkkää oli tiedossa ja jos jostain syystä näin olisi, hiacen omistaja olisi tämän kertonut. Häntä on hiillostettu asian tiimoilta todella paljon, joten en usko mihinkään lainaamis ynnä muihin kuvioihin. Jossei naapuri sitten omin luvin lainannut.
Jos nyt oikein ymmärsin niin Lean ruumis löytyi nimenomaan Rimmin puolelta ja jos olisi toiselta puolen heivattu, niin tuskin olisi löytynyt vastarannalta. Tuollaisessa suomutakuljussa ei ole virtauksia juurikaan.
Ylipäätään koko yössä ollut mitään järkeä, on sitten menty Kourulammelle mitä tietä tahansa, tappamaan tai tapettavaksi.
Rengashommilla meinasin sitä, että jos oli talvigummit jo niin sileät, että halusi vaihtaa uudet alle, näinhän voi tehdä kesken talvenkin. Ei kai poliisi kuin Hiacen omistajakaan huutelisi tällaisesta rengashommelista, jos sellainen olisi ollut.
Tai sitten millainen realistinen mahdollisuus naapurilla olisi ollut Hiace ottaa luvatta käyttöönsä? Tuntuisi kaukaa haetulta sekin, että käynpä varastamassa Hiacen ja roudaan sillä naapurini jäälle tapettavaksi.
Juurikin noin, että virtaamat tosi heikkoja tuollaisessa ja lisäksi paljon kasvillisuutta mikä hidastaa kappaleen liikkumista vedenvirtaamien mukana.
Allan Kurma kirjoitti: ↑La Syys 16, 2023 3:23 pm
Olen sitä mieltä että Lea vietiin jäälle siitä ainoasta kohdasta josta sinne pääsee kesällä ns.kuivin jaloin. Likipitäen niiltä paikkeilta hänen ruumiinsa löytyikin.
Totta. Tuohonkin näyttäisi isompi oja tulevan, kun on oikein nuolella karttaan merkitty. Ja tuollainen olisi potentiaalinen sula/heikkojäinen paikka missä mahdollisuus saada vettä keuhkoihinsa.
https://asiointi.maanmittauslaitos.fi/k ... OjEwMH1d-z
Oliko Lea sitten karannut tappajaltaan ja hukkui heikkoihin jäihin vai tapettiin painamalla veteen?
Tuossa nuo Kourulammin kuvat tästä ketjusta, eikä sulia oikein näy tammikuussa 2022:
https://onedrive.live.com/?authkey=%21A ... eTime&sd=1
Kourulammi:
https://www.jarviwiki.fi/wiki/Kourulamm ... 2.1.014%29
Laavu:
https://www.jarviwiki.fi/wiki/Kourulamm ... C-004L.jpg