73-vuotias nunna katosi iltalenkillä Heinäveden luostarista 11.7.2017

[Kendar89]

Roikkuu puussa lähellä luostaria, lähempänä jumalaa.

Vähän vaikea uskoa, kai olisi jo löydetty miljoona kertaa

[kyr-12]

Roikkuu puussa lähellä luostaria, lähempänä jumalaa.

Vähän vaikea uskoa, kai olisi jo löydetty miljoona kertaa

Ei löydy jos ei etsi ylhäältä puusta.
Kivasti ison kuusen oksilla istuu naru kaulassa katsellen kaunista kirkkoa.
Jos ei ole vedessä eikä maassa ja itselleen tehnyt jotain niin paikat vähissä.

[Catdog]

^^^

Niin miksi roudata Saksaan, kun aivan äärellä Palokin vesivoimalaitos ja useita vapaita virta-alueita.
Sitten jää se auto. Mihin se laitetaan. Autonhan olis kätevintä hävittää juurikin Saksaan.
Mitä tulee Saksaan, niin satavarmasti nunnan nähnyt partaveijari oli päivän parin päästä katoamisesta Saksassa. Näin hänen facebookistaan paikkamerkinnän Saksaan juuri tuohon aikaan. Ei ole julkisuuteen annettu tietoa, että mikä oli este, kun poliisihan ei heti päässyt tämän partaveijarin kanssa paikan päälle katsomaan sitä tienkohtaa, missä se kohtaaminen oli tapahtunut. Asui sentään vain 5 km päässä Lintulasta. No ei tietenkään voi, jos ei ole mailla eikä halmeilla ollenkaan.
Olis vaan tosi mielenkiintoista tietää, että millä mentiin ja millä tultiin takaisin ja mikä auto jäi Saksaan jääneiden porukoille.

Hyvää pohdintaa. Tapauksen ratkaisu saattaa olla ihan maallinen ja sikäli simppeli, että päälleajettuja on yritetty kätkeä ja toisinaan onnistuneesti kätkettykin maailman sivu. Ei siis olisi ennenkuulumatonta. Nunnuus olisi tässä tapauksessa sattumaa.

Autoilijan mahdollinen ei-paikkakuntalaisuus (turisti, ulkomaalainen?) ja tapahtumapaikan syrjäinen sijainti edesauttaneet tapahtumienkulkua: vähän liikennettä osumassa paikalle, tiet pieniä, mäkisiä, kiemuraisia hiekkateitä, joissa ei samalla tavalla selkeää piennarta kuten päällystetyillä teillä. Yksi kävelijän horjahdus, auringonhäikäisy kuljettajan silmiin tai jomman kumman virhearviointi riittää kolaamaan yhtäkkiä auton eteen tupsahtaneen kulkijan. Miksi lähteä oikeuteen, kun vahinko on tapahtunut ja ruumis haudattavissa kunniallisella tavalla.

[Tessu]

Enempi uskon sairauskohtaukseen kun haudankaivajaan,on meinaan aika pahakulkuista seutua sielläpäin tuskimpa on joka metriä läpikäyty...

[Zipe]

Maasto luostarin tienoilla on pahakulkuista ryteikköä etsijöille, mutta sairaskohtauksen saanut 73-vuotias kirmaa siellä rankkasateessa kuin ei mitään.

[Satunnaisohikulkija]

Onko tässä ketjussa vielä selitetty siirtymää 20 minuutissa palaneelta maatilalta tienristeykseen?

Entä onko tietoa, minkä hengellisten tai lukuasioiden parissa Elisabeth työskenteli viimeisinä aikoina ennen katoamista? Mikä olisi huolestuttanut ja ahdistanut häntä suuresti, ja kenelle hän näistä asioista puhui?

Täällä on moni vihjaillut itsemurhaa. Se ei ole mielestäni asiallista, eikä henkilöprofiilin huomioon ottaen todennäköistä. Sairaskohtaus, muistinmenetys, onnettomuus ovat todennäköisempiä. Tosin niitä epäillään vähän liiankin herkästi, kun vanhus katoaa. Omituista on, että jos saa sairaskohtauksen tai muistinmenetyksen tutun maatilan ja teiden maastossa, miksi lähtisi sen seurauksena kulkemaan ryteikköisiin metsiin? Miksei seuraisi tuttua tietä ja yrittäisi ottaa yhteyttä siellä kohtaamiinsa?

Näytin kahta kuvaa nunnasta näkyjä näkevälle ystävälleni (joka on uskonnollinen). Hän sanoi seuraavia asioita:

- Hänellä oli jokin suuri tuska/kipu/huoli. Ystäväni kysyi, kärsikö hän jostain parantumattomasta sairaudesta?
- Hänen ruumistaan ei todennäköisesti tulla löytämään.
- Hän halusi tehdä jonkin merkittävän hyvän teon, jonka vuoksi lähti palaneelle tilalle.
- Enkeli kamppaili pimeyden voiman kanssa.
- Se, mitä silminnäkijä näki tienristeyksessä, ei ehkä ollut nunna ruumiillisessa muodossaan.
- Hän ei ehkä koskaan lähtenyt maatilalta elävänä.
- Hän ei ollut tavallinen nunna, vaan teki elämänsä aikana jotain hyvin merkittävää.
- Hän näki suuria tapahtumia maailmassa.
- Hänen etsijänsä haluavat rationaalisen selityksen, se on ymmärrettävää, mutta on ollut virhe etsiä eksynyttä vanhusta ja unohtaa, että tämä kadonnut oli nunna. Olisi pitänyt ottaa huomioon hengellinen konteksti. Jos he haluavat tietää, mitä tapahtui, heidän pitää tutkia (pyhiä) kirjoituksia.
- Tämä oli henkilö, jolla oli hyvin kaunis aura. Hän oli herttainen ja näki hyvää kaikessa. Hän oli sitä mieltä, että jos ihmiset tekisivät osansa, maailma voisi muuttua paremmaksi.
- Hänellä oli hyvin huono tunne tai aavistus jostakin. Se ei välttämättä koskenut häntä henkilökohtaisesti tai luostaria, vaan jotain, mitä tapahtui hengellisessä tai reaalimaailmassa ympärillä.
- Hän oli jo saattanut kertoa tietonsa eteenpäin ja siten täyttää tehtävänsä viestinviejänä tässä maailmassa.
- Lisäksi ystäväni otti esille belgialaisen nunnan Germaine Robberechtsin l. sisar Gabriellen katoamisen maaliskuussa 1982, koska näki kasvoissa ja tapauksissa olevan jotain samankaltaista.

Ystävälläni ei ole yksityiskohtaisia tietoja tapauksesta, vain kasvokuvat ja se vähä, mitä sanoin. Monet hänen "näkemistään" asioista tulevat tavallaan väritetyiksi hänen omasta hengellisestä maailmankuvastaan - mutta näen niillä sikäli arvoa, että tuo maailmankuva on paljon lähempänä kadonnutta nunnaa kuin tämän palstan keskustelijoita tai katoamista aikanaan tutkineita maallisia poliiseja.

[Satunnaisohikulkija]

Loogisesti: joku, joka halusi jotenkin muistaa kadonnutta toi lyhdyn, ja kun se nousi uutisiin niin ei halunnut kertoa, ettei hän joutuisi epäillyksi/sotkettaisi tutkintaan.

Lyhdyn on voinut tuoda kadonneen muistoksi/tueksi joku sellainen henkilö, joka ei seuraa tiedotusvälineitä eikä somea, joten ei ole nähnyt sitä suurta ihmettelyä, jonka lyhty on saanut aikaan, eikä siksi ilmoittautunut. Sellaisia ihmisiä lienee ollut Elisabetin elämässä paljon enemmän kuin tämän palstan lukijoiden elämissä.

Toki mahdollista on sekin, että sen on tuonut syyllisyydentunnetta poteva henkilö. Tapahtuiko juuri tuolla kohdalla tiestä jotain?

[Simpsa]

Kiitos viesteistäsi Satunnaisohikulkija ja kiitokset myös näkijä-ystävällesi, avasitte tähän juttuun näkökulmia, joita ei harrastelija-seurailija- ei-ortodoksi ole pystynyt hahmottamaan. Yritän vastata joihinkin kysymyksiisi:
Kysyit aiemmassa viestissä, kirjoittiko Elisabet. Kyllä hän kirjoitteli runoja ja tarinoita, joissa yhdistyi sadunomaisesti kansanrunouden vaikutteet, luostarielämän arki ja hänen oma mielenmaisemansa. Otteita hänen runoistaan on toimittaja Anni Pasasen laajassa artikkelissa katoamistapauksesta, joka julkaistiin Helsingin Sanomien kuukausiliitteessä 8/2018. Juttu on valitettavasti maksumuurin takana, mutta katkelmia siitä löytyy aiempaa tästä ketjusta. Elisabetin runot ovat ”lapsenmielisiä” kuten hänestä on sanottu, ne eivät ainakaan ymmärtääkseni ole mystisiä tai teologisia. Mietin myös kun luostarissa on oma päiväjärjestyksensä, onko nunnilla yleensä ja Elisabetilla erityisesti ollut aikaa tai onko heidän tehtäviinsä kuulunut seurailla ortodoksikirkon skismoja ja valtataisteluita. Olisiko katoamisen syy, mikä tahansa se onkin, arkisempi?
Silminnäkijähavaintojen aikojen ristiriitaisuudesta on ollut paljon juttua tämän ketjun alkupuolella. Jos Elisabet lähti luostarilta iltateen jälkeen klo 18.45-19.30. ja hänet nähtiin palopaikalla ehkä vielä klo 20, miten hän on voinut ehtiä 20 minuutissa 6-7 kilometrin päähän tienristeykseen, jossa poliisin mukaan hänet klo 20.20. varmasti viimeeksi nähtiin? Todennäköisin selitys on että ihmiset eivät maalla kesäaikana tuijottele kelloa ja jos joltakulta kysytään jälkikäteen, mihin aikaa jotain tapahtui tai missä hän oli, vastaukset ovat puolen tunnin tarkkuudella jotain sinne päin. Mistähän poliisi kuitenkin on saanut tarkan ajan havainnolle sieltä 7 km päässä olevasta risteyksestä, kun kaikki muut ajat ovat noin epämääräisiä? Toinen selitys on että nunna kyydittiin autolla palopaikan läheltä tuon tienhaaran tienoille. Katoamista seuraavan päivän etsinnöissä koira löysi yhden hajujäljen nunnasta palopaikan läheltä Honkasalontieltä, kohdasta josta nunna oli katsellut jälkisammutusta. Mistään muualta koirat eivät jälkiä löytäneet mutta tämän voi selittää katoamisiltana n. klo 21.30 alkanut runsas sade, joka kesti seuraavaan päivään.
Paikalliset mökkiläiset löysivät keskiviikkona rikkinäisen kumollaan olevan kynttilälyhdyn Löytömäentieltä kohti Juojärveä kulkevalta syrjäiseltä metsätieltä. He yhdistivät lyhdyn nunnan katoamiseen ja ilmoittivat siitä poliisille. Etsintöjä tehtiin siinä vaiheessa luostarin lähialueella n. 2 km säteellä. Keskiviikkoiltana kun etsintöjä oltiin jo lopettelemassa, poliisi sai ilmoituksen että nunna olisi nähty kävelemässä Honkasalontietä koilliseen n. 5 km päässä luostarista. Jos lyhdyllä on jotain tekemistä katoamisen kanssa vain joku nunnan kohtalosta tietävä on voinut viedä sen paikalleen ti-yön tai ke-päivän aikana (rankkasateessa) sinne n. 8 km päähän luostarilta. Toisekseen, miksi lyhty oli rikki ja nurin, jos se olisi viety hänen muistokseen?
Poliisi pääsi varmistamaan viimeisen havainnon vasta lauantaina 15.7. paikan päälle Honkasalon-Löytömäen-Purnumäentien risteykseen. Samana päivänä Iltalehti julkaisi haastattelun, jossa naapurikyläläinen eläkeläinen sanoi tulleensa nunnaa autolla vastaan jossain kohtaa Honkasalontietä, ”alueella, jossa on hylättyjä peltoja ja taloja”. Ajaksi mainittiin ”puoli kahdeksan.” He olivat moikanneet auton ikkunan läpi ja ”kaikki vaikutti olevan OK.” Onko tämä naapurikyläläinen se ke-iltana havaintonsa poliisille ilmoittanut? HS-kuukausiliitteessä 2018 nimittäin kerrottiin että tämä eläkeläinen oli palauttamassa heinähankoja tuttavalleen ja tuli nunnaa autolla vastaan Honkasalontiellä parin sadan metrin päässä palopaikalta, nunnien tavanomaisen lenkkipolun kulmilla. ”Mökkiläispariskunta” olisi puolestaan nähnyt nunnaa muistuttavan iäkkään naisen siellä 7 km päässä tienristeyksessä kulkemassa koilliseen puoli yhdeksän aikaan. Poliisin mukaan on vain yksi varmistettu havainto. Kun tämä naapurikyläläinen oli ollut luostarissa talkoolaisena, kertomansa mukaan tunsi nunnan hyvin ja ohittikin lähietäisyydeltä, olisi todennäköisempää että hän oli viimeisen varman havainnon tekijä eikä mökkiläispariskunta, joka näki nunnaa muistuttava hahmon tienhaarassa kauempaa. Nämä epäselvyydet luovat mysteerin tuntua tähän juttuun. Pahoittelut että tuli jälleen vanhan toistoa eli nk. jauhantaa osin.

[Satunnaisohikulkija]

Kysyit aiemmassa viestissä, kirjoittiko Elisabet. Kyllä hän kirjoitteli runoja ja tarinoita, joissa yhdistyi sadunomaisesti kansanrunouden vaikutteet, luostarielämän arki ja hänen oma mielenmaisemansa. Otteita hänen runoistaan on toimittaja Anni Pasasen laajassa artikkelissa katoamistapauksesta, joka julkaistiin Helsingin Sanomien kuukausiliitteessä 8/2018. Juttu on valitettavasti maksumuurin takana, mutta katkelmia siitä löytyy aiempaa tästä ketjusta. Elisabetin runot ovat ”lapsenmielisiä” kuten hänestä on sanottu, ne eivät ainakaan ymmärtääkseni ole mystisiä tai teologisia.

Sadut ja aikuisten lapsille kirjoittamat asiat ovat usein kaikkein "mystisintä" kirjoitettua aineistoa, joissa käytetään paljon symbolikieltä ja arkkityyppejä. Satujen ja runojen kautta kerrotaan usein asioita, joita ei voida tai haluta ilmaista arkikielisesti.

Eri hengellisissä suuntauksissa lapsenmielisyys on yksi yleisesti esiintyvä Jumalalle otollisuuden tyyppi. Myöhemmin neroina ja pyhimyksinä tunnettuja hengellisiä vaikuttajia on usein kuvailtu elinaikanaan lapsenomaisiksi ja heihin on liitetty esim. ajatuksia luottavaisuudesta ja hyväuskoisuudesta, joita kyynisemmät ihmisluonteet erehtyvät luulemaan yksinkertaisuudeksi.

Koetan etsiä ne runot tästä ketjusta. Luin melko paljon, mutta koko ketjun läpikäynti tuntui ylivoimaiselta tehtävältä, joten hypin monien sivujen yli kokonaan.

Mietin myös kun luostarissa on oma päiväjärjestyksensä, onko nunnilla yleensä ja Elisabetilla erityisesti ollut aikaa tai onko heidän tehtäviinsä kuulunut seurailla ortodoksikirkon skismoja ja valtataisteluita. Olisiko katoamisen syy, mikä tahansa se onkin, arkisempi?

Se voi olla arkisempi. Se voi myös olla ei arkisempi mutta yksityisempi. Luostarin väki ja papit tietysti tietäisivät, mikäli Elisabetin puheissa tai kirjoituksissa ennen katoamista olisi ollut jokin tietty, häntä paljon häirinnyt teema. Jos nämä eivät puhu, ulkopuolisen on hyvin vaikea saada syitä selville, paitsi soluttautumalla yhteisöön. Joku yhteisöstä tai sen naapurustosta kuitenkin lukee tätäkin palstaa, vaikkei tunnustaisikaan lukevansa, joten ehkä näistä saa virikkeitä muistella tai kysellä oikeita asioita.

Silminnäkijähavaintojen aikojen ristiriitaisuudesta on ollut paljon juttua tämän ketjun alkupuolella. Jos Elisabet lähti luostarilta iltateen jälkeen klo 18.45-19.30. ja hänet nähtiin palopaikalla ehkä vielä klo 20, miten hän on voinut ehtiä 20 minuutissa 6-7 kilometrin päähän tienristeykseen, jossa poliisin mukaan hänet klo 20.20. varmasti viimeeksi nähtiin? Todennäköisin selitys on että ihmiset eivät maalla kesäaikana tuijottele kelloa ja jos joltakulta kysytään jälkikäteen, mihin aikaa jotain tapahtui tai missä hän oli, vastaukset ovat puolen tunnin tarkkuudella jotain sinne päin.

Syntyy vaikutelma, että tässä on mukana paljon rikkinäistä puhelinta. Kannattaa muistaa, että moni spekulaatio on toisen käden tietoa kolmannen käden tiedosta. Silminnäkijä kertoo poliisille -> poliisi kertoo toimittajalle -> toimittaja kertoo yleisölle -> yleisö kertoo keskustelupalstalle, jne. Tässä ketjussa yksityiskohdat muuntuvat helposti ja sekoittuvat toisiinsa.

Katoamista seuraavan päivän etsinnöissä koira löysi yhden hajujäljen nunnasta palopaikan läheltä Honkasalontieltä, kohdasta josta nunna oli katsellut jälkisammutusta. Mistään muualta koirat eivät jälkiä löytäneet mutta tämän voi selittää katoamisiltana n. klo 21.30 alkanut runsas sade, joka kesti seuraavaan päivään.

Koira ja näkijäystäväni ovat siis tavallaan samaa mieltä siitä, ettei nunna ehkä lähtenytkään vaeltamaan 5-7 km päähän. Kaukana tehdyt näköhavainnot ovat saattaneet olla vääriä, koskeneet jotakuta muuta. Harmaaseen poplariin pukeutunut nainen harmaassa sateessa, varsinkin sellaisten ihmisten muistikuvissa, jotka vasta jälkikäteen saavat tietää nunnan olevan kateissa - tässä on aika paljon harmaata.

Nämä epäselvyydet luovat mysteerin tuntua tähän juttuun. Pahoittelut että tuli jälleen vanhan toistoa eli nk. jauhantaa osin.

Joskus on hyvä kerrata ja koota kokonaiskuvaa. Arvioida myös uudelleen sitä, mikä on tietoa ja mikä huhua. Mysteerihän tässä joka tapauksessa on kyseessä niin kauan kuin maalliset jäännökset ovat löytymättä. Niin kuin ollut jo yli 40 vuotta siinä belgialaisen nunnan tapauksessa. Toistaiseksi ei ole näyttöä, jonka perusteella mitään selitystä voisi pitää erityisen todennäköisenä. Se hiuspanta tosin on konkreettisuudessaan mielenkiintoinen yksityiskohta, jos se tosiaan pystyttiin vahvistamaan kadonneelle kuuluneeksi.

[Satunnaisohikulkija]

Löytyihän se.

Palautan muistiin joitain otteita:

Hesarissa juttu, pystyykö kukaan kopsaamaan tänne?
https://www.hs.fi/kuukausiliite/art-2000005776498.html

(...)

Risteyksessä Elisabet kääntyi kohti naapuritilaa. Hän mulkaisi Annea alta kulmien. Jos joku muu olisi katsonut niin, se olisi tuntunut erikoiselta, mutta ei nyt. Sellainen Elisabet oli, omalaatuinen.

Se katse porautui Annen mieleen pysyvästi.

(...)

Katoamisillalta alkoi kuulua havaintoja. Naapuritilalla oli jälkisammutustöissä palomiehiä. He kertoivat, että olivat huomanneet Elisabetin pihan liepeillä, katsomassa tieltä palopaikalle.

Läheisessä Varistaipaleen kylässä asuva Sakari Tolvanen oli palauttamassa heinähankoja tuttavalleen. Hän on Lintulalle tuttu eläkeläinen, useiden kesien talkoolainen. Kotimatkalla Tolvanen oli nähnyt auton ikkunasta Elisabetin lenkkireitin tienhaarassa, pian palopaikan takana.

Kaksikko tervehti. Kuin minä tahansa iltana.

Viimeinen luotettava havainto oli hämmentävä. Mökkiläispariskunta kertoi nähneensä nunnan näköisen naisen kulkemassa Lintulasta poispäin lähellä tienhaaraa, jossa hiekkainen Purnumäentie sukeltaa alamäkeä, ottaa vauhtia Honkasalontiestä ja vaihtuu kuusikkoon ampaistessaan Löytömäentieksi.

Se on lähes seitsemän kilometriä luostarista koilliseen. Niin kauas Elisabetilla ei ollut tapana lenkkeillä. Mikä ihme oli saanut hänet sinne?

Laajat etsinnät jatkuivat keskiviikon, torstain, perjantain ja lauantain. Maanantaina poliisi ilmoitti suuroperaation lopettamisesta. Poliisi arvioi, että maastossa voisi selvitä hengissä kolme päivää.

Sitten lenkkeilijä löysi Löytömäentieltä, läheltä viimeistä havaintopaikkaa, uuden johtolangan. Muhkurainen, vaaleanpunavalkoinen, letitetty hiusnauha. Se oli Elisabetin.

Elisabet oli sen itse tehnyt, käsityöihmisiä kun oli. Nunnilla ei ole tapana leikkuuttaa hiuksiaan, joten myös hän kietaisi omansa poninhännälle. Tai letitti. Joskus hiusnauha vilahteli töissä pidetyn pienen huivin alta.

(...)

LUOSTARISSA selviää pian, että mielikuva yrmeästä nunnasta oli vain yksi puoli. Se näkyi lähinnä vieraille.

Tutuille nunna Elisabet oli hilpeä ja hiukan yksinkertainen tai lapsenomainen.

”Hän saattoi kyräillä joitakin talkoolaisia vuosia mutta olla sitten hyvinkin tuttavallinen, kunhan pääsi tietyn rajan yli”, nunna Ksenia kertoo.

Annen, joka ei tahdo sukunimeään julki, kanssa rajan rikkoivat kissat. Elisabet ei voinut vastustaa eläimiä. Anne on yöpynyt Lintulassa useina kesinä asuntoautossa miehensä ja kahden ragdollkissansa kanssa. Kissoja Elisabet tuli usein iltaisin tuudittamaan. Lauloi Aa aa allin lasta ja sanoi, että Anne on alli. Tai Pientä ankanpoikasta. Ehkä vanhat lastenlaulut toivat mieleen oman leikki-iän.

Elisabet oli myös suuri luonnon ystävä.

”Näki kauneutta kaikkialla. Pieniä yksityiskohtia, joita me muut emme välttämättä kiireessämme huomanneet”, kertoo nunna Nektaria.

Lehdellä lojuva kastepisara saattoi innoittaa runoilemaan ääneen. Tai linnunviserrys laulamaan.

Sitten oli erityisen lämmin puoli: velmu hassuttelija.

”Harvoin löytää ihmisessä niin äärettömän hienoa tilannekomiikan tajua kuin hänellä oli”, Anne mainitsee.

Ennen ruokailuja talkoolaisilla on tapana odottaa ruokasalin aulassa, kunnes keittiön väki kutsuu sisään. Joskus hämärässä. Silloin Elisabet saattoi lohkaista:

”Täällä te pimeässä seisotte, Serafimin lapset, ettekö te osaa käyttää valoja!”

Serafim Sarovilainen on ortodoksisen kirkon pyhä, joka vietti vuosikausia metsään ja luostarikammioonsa eristäytyneenä.

(...)

Elisabet piti vain vähän yhteyttä ulkomaailmaan. Kävi silloin tällöin Kemissä ja Sallassa sukulaisten luona, kirjoitti heille kirjeitä harvakseltaan. Ulkomailla hän ei matkustellut, toisin kuin jotkut nunnista. Vuosittain heillä on kahden viikon loma, ja jotkut käyttävät sen pyhiinvaelluskohteissa vierailuun.

Veljensä Tero Vuolteen kotona Sallassa Elisabet kyläili viimeksi neljä vuotta sitten, kun perhetuttavalla oli hautajaiset. Veljen perheen kanssa kivuttiin jyrkästi Sallatuntureille kohoavaa patikkareittiä. Luja kunto paistoi läpi: Elisabet paineli pitkällä muiden edellä.

(...)

Aavistiko hän itse, että jotain kohtalokasta sattuisi? Lintulassa viime kesänä lomaillut kirjailija Kari J. Kettula kertoi joulukuussa Seura-lehdessä, että Elisabet olisi kuiskannut hänelle iltamessussa viikkoa ennen katoamistaan: ”Maailmassa on nyt huonoja ennusmerkkejä.”

(...)

”Sisaristossa tuntuu vieraalta puhua surutyöstä. Suhtautuminen kuolemaan on niin toisenlaista kuin maailmassa. Sitä muistetaan ja siihen valmistaudutaan koko ajan.”

Lintulan hautausmaalla on aina tyhjä, kannella peitetty hauta. Niin nytkin. Se on kaivettu ketä tahansa sisariston jäsentä varten. Kukaan ei tiedä, kenen vuoro on seuraavaksi.

(...)

Hänellä oli erityinen harrastus, josta luostarin väki kertoi muutama päivä sitten: Elisabet kirjoitti pöytälaatikkoon omalaatuisia tekstejä. Ne olivat puolittain runoja ja kertomuksia, sekaisin eläinaiheita, hengellisyyttä ja Kalevalaa. Tikkukirjaimilla, joskus säntillisellä kaunollakin. Silloin tekstistä näkyi, että rivit oli pidetty viivoittimella ojennuksessa.

Tutut saattoivat saada tarinoita merkkipäivälahjaksi, mutta toisinaan niitä julkaistiin myös Lintulan luostarin ystävät -yhdistyksen lehdessä.

Vuonna 1999 ilmestyi Elisabetin kirjoittama Lilli Lellikki Väinämöisen kanssa paimenissa -kertomus, jossa seikkailevat Lintulasta tullut Lellikki-vuohi ja Väinämöinen. Tietäjä veistää venettä rannassa, kertoo kasvattaneensa tienoon heinät Lellikille, viettää päivän vuohen kanssa ja kantaa sen illalla kotiin nukkumaan.

Ikävä kyllä tästäkään lainauksesta ei löytynyt Elisabetin itse kirjoittamia runoja tai tekstejä. Olisin halunnut nähdä hänen oman tyylinsä, en toisen henkilön arkikielistä kuvausta siitä.

[Simpsa]

Kiitos kommenteistasi.

HS-jutun lopussa oli muistaakseni kokonaan runo, johon tuossa katkelmassa viitataan. Elisabetilla oli tapana myös lahjoittaa runoja tuttavilleen. Onko niitä julkaistu tai saatavilla, sitä en tiedä.

Toistaiseksi ei ole näyttöä, jonka perusteella mitään selitystä voisi pitää erityisen todennäköisenä. Se hiuspanta tosin on konkreettisuudessaan mielenkiintoinen yksityiskohta, jos se tosiaan pystyttiin vahvistamaan kadonneelle kuuluneeksi.

Hiusnauha löydettiiin lokakuussa 2017, kolme kuukautta katoamisen jälkeen tien pientareelta Löytömäentieltä n. ½ km viimeiseltä havaintopaikalta.
Hiusnauhalle tehtiin dna-tutkimus, mikä todisti että Elisabet oli käsitellyt nauhaa. Todennäköisimmin se oli hänellä hiuksissa katoamisen aikaan. Toisaalta hän harrasti myös nauhojen punomista ja niitä myytiin luostarin myymälässä. Poliisi tiedotti jo elokuussa 2017, että etsintöjä jatketaan vielä loppusyksyllä. Ei ole poissuljettua, että joku olisi voinut viedä nauhan paikoilleen jälkikäteen. Koira ei sitä katoamisviikon etsinnöissä löytänyt, vaikka tienpenkat ilmeisen tarkkaan tutkittiin.

[ylämummeli]

Tuo Helsingin Sanomien juttu loppuu näin:

"Vuonna 1999 ilmestyi Elisabetin kirjoittama Lilli Lellikki Väinämöisen kanssa paimenissa -kertomus, jossa seikkailevat Lintulasta tullut Lellikki-vuohi ja Väinämöinen. Tietäjä veistää venettä rannassa, kertoo kasvattaneensa tienoon heinät Lellikille, viettää päivän vuohen kanssa ja kantaa sen illalla kotiin nukkumaan.

Tarina päättyy, kun Väinämöinen saa veneen valmiiksi:

Hän alkoi soutaa omia matkojaan sitä

kauas järvelle

kunnes oli jo kokonaan kadonnut

näkymättömiin.

Niin olikin jo myöhä

ja vuohet oli nukkumassa.

Pikku vuohi näki untakin

omista parhaista heinistä

ja oli onnellinen."

[Terra]

...
Silminnäkijähavaintojen aikojen ristiriitaisuudesta on ollut paljon juttua tämän ketjun alkupuolella. Jos Elisabet lähti luostarilta iltateen jälkeen klo 18.45-19.30. ja hänet nähtiin palopaikalla ehkä vielä klo 20, miten hän on voinut ehtiä 20 minuutissa 6-7 kilometrin päähän tienristeykseen, jossa poliisin mukaan hänet klo 20.20. varmasti viimeeksi nähtiin? Todennäköisin selitys on että ihmiset eivät maalla kesäaikana tuijottele kelloa ja jos joltakulta kysytään jälkikäteen, mihin aikaa jotain tapahtui tai missä hän oli, vastaukset ovat puolen tunnin tarkkuudella jotain sinne päin. Mistähän poliisi kuitenkin on saanut tarkan ajan havainnolle sieltä 7 km päässä olevasta risteyksestä, kun kaikki muut ajat ovat noin epämääräisiä? Toinen selitys on että nunna kyydittiin autolla palopaikan läheltä tuon tienhaaran tienoille. Katoamista seuraavan päivän etsinnöissä koira löysi yhden hajujäljen nunnasta palopaikan läheltä Honkasalontieltä, kohdasta josta nunna oli katsellut jälkisammutusta. Mistään muualta koirat eivät jälkiä löytäneet mutta tämän voi selittää katoamisiltana n. klo 21.30 alkanut runsas sade, joka kesti seuraavaan päivään.
Paikalliset mökkiläiset löysivät keskiviikkona rikkinäisen kumollaan olevan kynttilälyhdyn Löytömäentieltä kohti Juojärveä kulkevalta syrjäiseltä metsätieltä. He yhdistivät lyhdyn nunnan katoamiseen ja ilmoittivat siitä poliisille. Etsintöjä tehtiin siinä vaiheessa luostarin lähialueella n. 2 km säteellä. Keskiviikkoiltana kun etsintöjä oltiin jo lopettelemassa, poliisi sai ilmoituksen että nunna olisi nähty kävelemässä Honkasalontietä koilliseen n. 5 km päässä luostarista. Jos lyhdyllä on jotain tekemistä katoamisen kanssa vain joku nunnan kohtalosta tietävä on voinut viedä sen paikalleen ti-yön tai ke-päivän aikana (rankkasateessa) sinne n. 8 km päähän luostarilta. Toisekseen, miksi lyhty oli rikki ja nurin, jos se olisi viety hänen muistokseen?
Poliisi pääsi varmistamaan viimeisen havainnon vasta lauantaina 15.7. paikan päälle Honkasalon-Löytömäen-Purnumäentien risteykseen. Samana päivänä Iltalehti julkaisi haastattelun, jossa naapurikyläläinen eläkeläinen sanoi tulleensa nunnaa autolla vastaan jossain kohtaa Honkasalontietä, ”alueella, jossa on hylättyjä peltoja ja taloja”. Ajaksi mainittiin ”puoli kahdeksan.” He olivat moikanneet auton ikkunan läpi ja ”kaikki vaikutti olevan OK.” Onko tämä naapurikyläläinen se ke-iltana havaintonsa poliisille ilmoittanut? HS-kuukausiliitteessä 2018 nimittäin kerrottiin että tämä eläkeläinen oli palauttamassa heinähankoja tuttavalleen ja tuli nunnaa autolla vastaan Honkasalontiellä parin sadan metrin päässä palopaikalta, nunnien tavanomaisen lenkkipolun kulmilla. ”Mökkiläispariskunta” olisi puolestaan nähnyt nunnaa muistuttavan iäkkään naisen siellä 7 km päässä tienristeyksessä kulkemassa koilliseen puoli yhdeksän aikaan. Poliisin mukaan on vain yksi varmistettu havainto. Kun tämä naapurikyläläinen oli ollut luostarissa talkoolaisena, kertomansa mukaan tunsi nunnan hyvin ja ohittikin lähietäisyydeltä, olisi todennäköisempää että hän oli viimeisen varman havainnon tekijä eikä mökkiläispariskunta, joka näki nunnaa muistuttava hahmon tienhaarassa kauempaa. Nämä epäselvyydet luovat mysteerin tuntua tähän juttuun. Pahoittelut että tuli jälleen vanhan toistoa eli nk. jauhantaa osin.

"Onko tämä naapurikyläläinen se ke-iltana havaintonsa poliisille ilmoittanut?" Vastaus, että oli.
Miksi ajat tarkentuivat johtunee siitä, että tämä sama mies päivitteli ajojensa välissä facebookia ja ei olisi voinut olla autolla liikkeellä tuona puoli kahdeksan aikaan vaan piti olla juurikin tuolloin vaille puoli yhdeksän. Ja paikka oli juurikin tuo useamman kilometrin päässä oleva tienristeys, jonka tämä naapurikylän mies osoitti poliisille ohituspaikaksi. Mistähän tämä HSn käsitys siitä, että tämä samainen naapurikylän mies olisi ohittanut nunnan palopaikan lähellä risteyksessä, jossa nunnan tavanomainen iltalenkki kääntyy Honkasalontieltä mökkitielle (ja sieltä mökkitieltä edelleen Valamo-Lintula vaelluspolun kautta takaisin luostariin), koska ei täsmää siihen, mitä tämä naapurikylän mökkiläinen ilmoitti poliisille.
Sade ei hävitä hajujälkiä vaan pikemminkin painaa ne tiiviimmin maahan. Koska tuossa kohden, jossa nunna katsoi tieltä käsin palon loppuvaihetta, on hajujäljet erityisesti koirat merkinneet, niin voisi juuri johtua siitä, että siinä kohden nunna pyöri maassa ja mitä ilmeisemmin auton tönäisemänä. Tuskinpa nyt nunnan pienimuotoinen pysähtyminen jättäisi sen kummempaa hajujälkeä kuin kulkeminen tienreunassa. Ja kun koirat eivät merkanneet mitään muita paikkoja kuin juuri tuon tienlaidan palopaikan kohdalla, niin jotakin erityistä siinä kohden on tapahtunut oman järkeilyni perusteella. Mökkiläiset vetäytyvät todistamasta poliisille yhtään mitään ja perustelivat sillä, että he eivät henkilökohtaisesti tunteneet nunnaa ja näkemänsä on voinut olla ihan joku muu kuin nunna.

[aivoriihi]

^
Ihan varmasti OT kommentti, mutta kappalejakoa, kiitos, rakkaat Simpsa ja Terra .

[Tessu]

tapahtuma aikaan satoi vettä kaatamalla,kyllä siinä tapauksessa etsii turvaa vaikka on hieman ryteikköäkin,myöskin jäljet katoaa eikä koirat mitään löydä,jos kerran ihmisiä katoaa keskelle kaupunkia niin ei mikään ihme jos sitten johonkin korpeen.
Lyhdyt ja hiusnauhat ei johdata mihinkään eikä mökkkeilijät kun eivät varmoja ole tiedoistaan.
Onneksi ei ollu savupiippuja eikä maahanmuuttajia lähistöllä varmaan taas kuulisimme mitä eksoottisempia variaatioita heeh!