Jätkäsaaren väkivaltainen tummaihoinen - 5 vuotta 6 kuukautta vankeutta
-
- Hercule Poirot
- Viestit: 7975
- Liittynyt: Ti Maalis 30, 2021 2:48 pm
Re: Jätkäsaaren väkivaltainen tummaihoinen - 5 vuotta 6 kuukautta vankeutta
Mies tunkeutui parvekkeen kautta naisen asuntoon ja raiskasi törkeästi Helsingissä
Mies passitetaan istumaan tuomiota Riihimäen vankilaan.
KÄRÄJÄOIKEUS tuomitsi Helsingin Jätkäsaaressa naisen asuntoon tunkeutuneen ja tämän raiskanneen miehen 5,5 vuoden ehdottomaan vankeuteen.
Helsingin käräjäoikeuden mukaan Daniel Masanneh Lång, 24, syyllistyi törkeään raiskaukseen ja törkeään kotirauhan rikkomiseen.
Oikeus passittaa miehen suorittamaan rangaistustaan Riihimäen vankilaan.
Rikos tapahtui yöllä 9. syyskuuta 2023.
Helsingin käräjäoikeuden tuomion julkinen versio on varsin niukka, mutta rikoksen uhriksi joutunut nainen kertoi tapauksesta tuoreeltaan Ilta-Sanomille.
NAISEN mukaan yksi hänen kotinsa lasitetun parvekkeen laseista oli auki, eikä parvekkeen ulko-ovi ollut lukossa. Nainen oli ajatellut, ettei kukaan voisi häiritä hänen rauhaansa.
Nainen heräsi siihen, kun nuori mies seisoi asunnossa ja tuijotti.
Mies ei suostunut lähtemään asunnosta, vaan naisen mukaan hyökkäsi hänen kimppuunsa.
MIES oli naisen mukaan muun muassa työntänyt sormet hänen emättimeensä sekä uhannut häntä veitsellä. Nainen sai veitsestä kamppaillessaan viiltohaavoja sormiinsa. Lopulta mies lähti asunnosta, kun nainen oli saanut veitsen haltuunsa.
Lång joutuu maksamaan naiselle kaikkineen yli 14 000 euron korvaukset muun muassa kivusta ja kärsimyksestä. Hän joutuu maksamaan myös naisen oikeudenkäyntikulut.
Helsingin käräjäoikeuden perjantaina antama tuomio ei ole lainvoimainen.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000009998321.html

Onko Masanneh suku- vai etunimi? Aika outoa, että tyypillä on viidakkonimi ja sen perässä ruotsinkielinen nimi Lång. Ehkä on saanut vaikutteita Ritari Ässästä, sillä Michael Knight oli alunperin Michael Long. Rikollisethan vaihtavat nimiä kuin paitaa.
-
- Andy Sipowich NYPD
- Viestit: 1385
- Liittynyt: Pe Elo 04, 2023 10:05 am
Re: Jätkäsaaren väkivaltainen tummaihoinen - 5 vuotta 6 kuukautta vankeutta
◇Oikeus ennen kaikkea kirjoitti: ↑Pe Marras 17, 2023 1:55 pm
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000009998321.html
Helsingin käräjäoikeuden tuomion julkinen versio on varsin niukka ...
Yllättyneet parijonoon.
Re: Jätkäsaaren väkivaltainen tummaihoinen - 5 vuotta 6 kuukautta vankeutta
Ehkäpä koitat olla sarkastinen.canis lupus kirjoitti: ↑La Syys 30, 2023 12:04 pm Tapaus osoittaa kuinka rasistinen ja väkivaltainen tämä Suomen kansa on. Tämäkin, tummaihoisena mediassa markkinoitu nuorimies osoittautui sitten ihan suomalaiseksi, suomalaisen vaalean naisen synnyttämäksi pienokaiseksi.
Hävetkää, rasistit.
Kyllä ainakin käsien ihosta päätellen geeneissä on afrikkalaisuutta.
Suomalainen sosialismi ruokkii valkoroskan syntymistä ja siten luo väkivaltaa. Valtio on arvokas, veronmaksaja ei. Henki- ja omaisuusrikoksilla ei ole merkitystä. Rikoksilla valtiota vastaan on (talous/huume). Uhri ja omaiset eivät saa oikeutta.
-
- Vic Mackey
- Viestit: 1914
- Liittynyt: Pe Tammi 10, 2020 11:35 pm
Re: Jätkäsaaren väkivaltainen tummaihoinen - 5 vuotta 6 kuukautta vankeutta
Olet oikeassa. Sukunimi oli tällä merkkaamassa sekä äipän tyttönimeä että oman munan kokoa.Conan kirjoitti: ↑Pe Marras 17, 2023 2:27 pmEhkäpä koitat olla sarkastinen.canis lupus kirjoitti: ↑La Syys 30, 2023 12:04 pm Tapaus osoittaa kuinka rasistinen ja väkivaltainen tämä Suomen kansa on. Tämäkin, tummaihoisena mediassa markkinoitu nuorimies osoittautui sitten ihan suomalaiseksi, suomalaisen vaalean naisen synnyttämäksi pienokaiseksi.
Hävetkää, rasistit.
Kyllä ainakin käsien ihosta päätellen geeneissä on afrikkalaisuutta.
Mens malus in corpore sano
-
- Nikke Knakkertton
- Viestit: 156
- Liittynyt: To Helmi 25, 2021 8:52 pm
Re: Jätkäsaaren väkivaltainen tummaihoinen - 5 vuotta 6 kuukautta vankeutta
Ainakin minä oletan, että nimi on muutettu pohjoismaalaiseksi.
Re: Jätkäsaaren väkivaltainen tummaihoinen - 5 vuotta 6 kuukautta vankeutta
Tuo heppu on suomalaisen ja afrikkalaisen miehen panon tulos. Ja se näkyy.Conan kirjoitti: ↑Pe Marras 17, 2023 2:27 pmEhkäpä koitat olla sarkastinen.canis lupus kirjoitti: ↑La Syys 30, 2023 12:04 pm Tapaus osoittaa kuinka rasistinen ja väkivaltainen tämä Suomen kansa on. Tämäkin, tummaihoisena mediassa markkinoitu nuorimies osoittautui sitten ihan suomalaiseksi, suomalaisen vaalean naisen synnyttämäksi pienokaiseksi.
Hävetkää, rasistit.
Kyllä ainakin käsien ihosta päätellen geeneissä on afrikkalaisuutta.
Naamasta näkee, että on mulatti:
https://www.facebook.com/daniel.lang.9440
Viimeksi muokannut ed_gein, Pe Marras 17, 2023 3:35 pm. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Re: Jätkäsaaren väkivaltainen tummaihoinen - 5 vuotta 6 kuukautta vankeutta
Ei, vaan suomalainen äiti on sen sille antanut, heppu tuskin tuntee isäänsä. On tainnut olla satunnaispano.Riippakivi kirjoitti: ↑Pe Marras 17, 2023 3:09 pm Ainakin minä oletan, että nimi on muutettu pohjoismaalaiseksi.
Re: Jätkäsaaren väkivaltainen tummaihoinen - 5 vuotta 6 kuukautta vankeutta
Rikoksilla ei ole mitään tekemistä ihonvärin tai etnisen taustan kanssa. Sattumaa kaikki vaan. Tilastot on rasisteja. Kielletään tilastot ja ilmiöt häviää. Kutsutaan maailma kylään ja soitetaan Imaginea kajareista.
Re: Jätkäsaaren väkivaltainen tummaihoinen - 5 vuotta 6 kuukautta vankeutta
Tulee mieleen, että jätkä on hiukan yksinkertainen. Siis tuollainen toljottava katse ja alahuuli lerpallaan. Hyvä kun ei kuola valu. Valitettavan yleistä on, että maahanuuttajataustaisissa perheissä (ja vaikka olisivat ihan Suomen passillakin liikkeellä) ei katsota hyvällä mielenterveyteen tarjottavaa, länsimaalaista hoitoa. On ihan todellinen ongelma, että vanhemmat kieltäytyvät esimerkiksi psykologin avusta puhumattakaan lääkehoidosta tai osastohoidosta. Monissa kulttuureissa sellaista ei hyväksytä eikä lääkäreihin luoteta. Törmäsin aikanani koulumaailmassa työskennellessäni tähän ongelmaan toistuvasti, jatkuvasti. Lapset (etenkin poikalapset) käyttäytyivät järkyttävällä tavalla, mutta vanhemmat sähisivät ja uhosivat, että koulu on rasistinen. Lapselta löytyi puukko - koulu on rasistinen. Lapsi hakkasi toistuvasti muita oppilaita - muut oppilaat ovat rasistisia. Ja niin edelleen.
Vaikka tämän jutun antisankari olisikin kasvanut valkoisen yksinhuoltajaäitinsä helmoissa, on hän mitä suurimmalla todennäköisyydellä ryhmäytynyt kodin ulkopuolella muiden värillisten lasten ja nuorten kanssa. Näin vaan tapahtuu, koska ihmiset hakeutuvat luontaisesti kaltaistensa seuraan. Ja vaikka Irma-Pirkko kotona olisi pojastaan kuinka huolissaan, kavereiden asenteet, taustat, kulttuuri ja perheet viimeistään aikaansaavat sen, että mielenterveysongelmat lakaistaan maton alle.
Onhan se vaikeaa ihan luomusuomalaisellekin nuorelle myöntää vaikka lukiokavereilleen, että päässä viiraa ja psykoosia pukkaa. Näille mamuperheille myöntäminen on täysin mahdotonta. Se on niin valtava mainehaitta ja nöyryytys koko yhteisölle.
Heidän vesansa sitten hoitavat mielenterveysongelmiaan (purkavat pahaa oloaan) kaduilla öiseen aikaan röstelemällä, raiskaamalla, pahoinpitelemällä, uhkailemalla, jotta kestävät rauhallisina kotona. Äiti pysyy tyytyväisenä.

↑
Sepä se. Vaikka näillä on valkoinen äiti, ruskea väri antaa näille passin aitoafrikkalaisiin porukoihin ja suojan katuväkivallalta. Nuo ovat myös todisteita mustien miesten menestyksestä naismaailmassa. Äiti on usein myös haukkunut suomalaisia miehiä, heidän seksinsä ei ole hänelle kelvannut vaan pitää olla mustaa.
Jos ovat tyttöjä, niin ovat ammattivalittajia kuten vaikka se laulaja Yeboyah ja Fatim Diarra.
Piiitkä lainaus korvattu nuoliviittauksella
-NILS-

- murha.infon tiimi
- Sofia Karppi
- Viestit: 412
- Liittynyt: Ti Tammi 31, 2017 6:32 pm
Re: Jätkäsaaren väkivaltainen tummaihoinen - useita pahoinpitelyitä pääkaupunkiseudulla
Tämä tapaus lisätty karttaan ulkomaalaisten ja ulkomaalaistaustaisten tekemät seksuaalirikokset
Linkki: https://www.murha.info/2020/06/10/turva ... irikokset/
Sininen täppä = nimi tiedossa, harmaa täppä = nimeä ei tiedossa
Kartalla on myös paljon tapauksia joista ei ole ketjua olemassa.
Lisätiedot tervetulleita
t: tiimiläiset

Take one for the team!
Re: Jätkäsaaren väkivaltainen tummaihoinen - 5 vuotta 6 kuukautta vankeutta
Onhan näillä tummilla keskimäärin alempi äo kautta linjan, eikä näihin tummiin sekaantuvat naisetkaan yleensä ole mitään nobel-palkittuja, niin lopputulos on sitten tämä. Pitäisiköhän peruuttaa vähän kaikessa kehityksessä ja jättää yhteiskuntaan jotain auttavan tason töitä? Ei näistä kavereista oikein muuhun ole ja alkaa tämä ilmainen ylläpitäminen jo vähän kyllästyttää... Voisi rikoksetkin vähentyä. Ehkä.Sipi kirjoitti: ↑Pe Marras 17, 2023 3:49 pm Tulee mieleen, että jätkä on hiukan yksinkertainen. Siis tuollainen toljottava katse ja alahuuli lerpallaan. Hyvä kun ei kuola valu. Valitettavan yleistä on, että maahanuuttajataustaisissa perheissä (ja vaikka olisivat ihan Suomen passillakin liikkeellä) ei katsota hyvällä mielenterveyteen tarjottavaa, länsimaalaista hoitoa. On ihan todellinen ongelma, että vanhemmat kieltäytyvät esimerkiksi psykologin avusta puhumattakaan lääkehoidosta tai osastohoidosta. Monissa kulttuureissa sellaista ei hyväksytä eikä lääkäreihin luoteta. Törmäsin aikanani koulumaailmassa työskennellessäni tähän ongelmaan toistuvasti, jatkuvasti. Lapset (etenkin poikalapset) käyttäytyivät järkyttävällä tavalla, mutta vanhemmat sähisivät ja uhosivat, että koulu on rasistinen. Lapselta löytyi puukko - koulu on rasistinen. Lapsi hakkasi toistuvasti muita oppilaita - muut oppilaat ovat rasistisia. Ja niin edelleen.
Vaikka tämän jutun antisankari olisikin kasvanut valkoisen yksinhuoltajaäitinsä helmoissa, on hän mitä suurimmalla todennäköisyydellä ryhmäytynyt kodin ulkopuolella muiden värillisten lasten ja nuorten kanssa. Näin vaan tapahtuu, koska ihmiset hakeutuvat luontaisesti kaltaistensa seuraan. Ja vaikka Irma-Pirkko kotona olisi pojastaan kuinka huolissaan, kavereiden asenteet, taustat, kulttuuri ja perheet viimeistään aikaansaavat sen, että mielenterveysongelmat lakaistaan maton alle.
Onhan se vaikeaa ihan luomusuomalaisellekin nuorelle myöntää vaikka lukiokavereilleen, että päässä viiraa ja psykoosia pukkaa. Näille mamuperheille myöntäminen on täysin mahdotonta. Se on niin valtava mainehaitta ja nöyryytys koko yhteisölle.
Heidän vesansa sitten hoitavat mielenterveysongelmiaan (purkavat pahaa oloaan) kaduilla öiseen aikaan röstelemällä, raiskaamalla, pahoinpitelemällä, uhkailemalla, jotta kestävät rauhallisina kotona. Äiti pysyy tyytyväisenä.
Re: Jätkäsaaren väkivaltainen tummaihoinen - 5 vuotta 6 kuukautta vankeutta
Ongelma on siinä että yksinkertainen vaihetyö teollisuudessa on pitkälti siirtynyt täältä alemman palkkatason maihin. Täällä pitäisi pystyä omaksumaan teoreettista tietoa ja ajattelua ja olla monipuolinen sekä sosiaalinen. Nämä ovat sellaisia ominaisuuksia joita ei tapaa tietyistä maista tulevilla maahanmuuttajilla.
Jopa siivoojankin työ vaatii koulutuksen, vaikka ei kovin monimutkaista olekaan. Joten kusessa ollaan näiden kulttuurinrikastajien kanssa.

- Javier Pena
- Viestit: 1733
- Liittynyt: Ti Touko 02, 2023 10:10 am
Re: Jätkäsaaren väkivaltainen tummaihoinen - 5 vuotta 6 kuukautta vankeutta
No vitut vaadi. Hygieniapassin korkeintaan, jos siivoaa elintarviketeollisuuden tuotantotiloja, keittiöitä tai terveydenhuollon tiloja. Toimistoja, kauppoja, rappukäytäviä, varastoja ja teollisuushalleja pääsee siivoamaan tasan tarkkaan kuka tahansa, joka haluaa. Ei kai siellä muuten niin paljon kielitaidottomia mamuja luutun varressa näkisi. Kulttuurinrikastajien kanssa olemme kusessa ihan muusta syistä kuin siksi, että siivoojaksi olisi muka vaikea työllistyä.