Helsinki Ullanlinna - psykiatri syytteessä vaimonsa murhasta 12/2022
Re: Hki Ullanlinna - psykiatri syytteessä vaimonsa murhasta 12/22 ja aiemmasta perhemurhan yrityksestä
Mä olen jäänyt miettimään, olisiko Tikkanen viskannut teon jälkeen tekovälineen pois? Sekin on mahdollista.
Re: Hki Ullanlinna - psykiatri syytteessä vaimonsa murhasta 12/22 ja aiemmasta perhemurhan yrityksestä
Yksi asia mikä on hyvä huomioida on se, että osaston hoitajat ovat aktiivinen ja havaintoineen usein aika olennainenkin osa mielentilatutkimusta, eivätkä vain huolehtimassa potilaan perustarpeista.
Esim paatit jotka eivät tätä tiedosta yleensä näyttävät tutkimusjakson aikana henkilökunnalle ns. todellisen luonteensa, kun taas lääkäreiden läsnäollessa käyttäytyvät toisella tavalla (jolla uskovat pääsevänsä haluamaansa tavoitteeseen).
Yksi selitys siihen, ettei tuloksia saada voi olla se, että Syytetty on tajunnut prosessin aikana, ettei tule saamaan diagnoosia joka voisi johtaa ”varttihulluuteen” josta voisi kätevästi ”parantua”, vaan että luvassa on diagnoosi, joka leimaa eikä ainakaan auta (esim. epävakaus).
Veikkaan, että tässä tapauksessa niin hoitajilla kuin lääkäreillä voi olla alitajuinen tai jopa tiedostettu oletus siitä, että syytetty yrittää vedättää heitä, mikä todennäköisemmin johtaa pikemminkin siihen, että jos syytetty olisikin ollut alentuneesti syyntakeinen tekoa tehdessään, häntä ei uskota.
En siis usko että hän on ollut ymmärrystä vailla, vaikka itse uskon ettei hän ollut ns. oma itsensä vaan siinä mielessä harhainen, että on esim. voinut ajatella vaimon pettävän häntä, tappamisen olevan paras tapa ratkaista ongelma ja ollut varma ettei jää kiinni.
Mutta koska on takuulla ymmärtänyt että vaimo kuolee jos häntä hakkaa kovalla esineellä päähän, on ollut syyntakeinen.
Ja tosiaan, kyllä noita syyntakeettomia päässyt vapaalle jalalle joskus yllättävänkin nopeasti, jos kyse ei ole kroonisesta sairaudesta joka edellyttää laitoshoitoa.
Edelleen haluan muistuttaa, että tiedän syytetystä asioita, jotka eivät sovi antisosiaalisesta eli epäsosiaalisesta persoonallisuushäiriöstä kärsivälle. Esim. tiedän tilanteita, joissa epäsosiaalinen tai narsistinen paatti olisi toiminut täysin toisella tavalla kuin syytetty, mutta epävakaa olisi toiminut juuri kuten syytetty.
Edelleenkään en voi kertoa mistä on kyse, koska tapahtumat ovat sen verran spesifejä, että niistä voisi arvata mitä kautta tiedän syytetyn. Ne eivät siis ole itsessään ihmeellisiä mutta ovat tyyliin ”työpaikan pikkujouluissa esimies kohteli henkilöä tavalla X ja tämä reagoi tekemällä Y”. Tämä oli siis täysin keksitty esimerkki, josta on turha vetää mitään johtopäätöksiä.
Ja mulla on jotain tietoa aiemmista sairaalajaksoista, mutta ei ihan täyttä varmuutta siitä miksi osastolle on lähdetty ”lepäämään” (vain huhuja).

^Aivan. Lääkäreille ne kyllä osaavat skarpata.
Yksi ammattiryhmä, joka näkee ja kuulee paljon, on laitoshuoltajat. Heidän kauttaan menee paljon tietoa eteenpäin.

Suoraan sanottuna, suurin piirtein, sellaista elämä on.
Re: Hki Ullanlinna - psykiatri syytteessä vaimonsa murhasta 12/22 ja aiemmasta perhemurhan yrityksestä
"Mielentilatutkimuksen tekeminen on hankalaa, mikäli haastateltava kiistää syyllistyneensä rikokseen. Rikoksen tapahtumahetkellä vallinneen mielentilan arvio perustuu tällöin epäsuoraan havainnointiin ja päättelyyn. Itse rikoksesta ei voida puhua, kun sitä tutkittavan itsensä mielestä ei ole edes tapahtunut, selvittää ylilääkäri Putkonen."
Lähde:
Sivu 6
Ei ollut Apu-lehden lainausta enää löydettävissä
https://www.murha.info/rikosfoorumi/vie ... 1&start=75
Lähde:
Sivu 6
Ei ollut Apu-lehden lainausta enää löydettävissä
https://www.murha.info/rikosfoorumi/vie ... 1&start=75
Re: Hki Ullanlinna - psykiatri syytteessä vaimonsa murhasta 12/22 ja aiemmasta perhemurhan yrityksestä
Psykiatri kyllä tuntee neuroleptit ja niiden vaikutusmekanismit ja haitat. Jos mitään ei tapahtuisi, niin huomaisi varmasti lääkkeen lumelääkkeeksi, jos ei sitä olisi jo ulkonäöstä tunnistanut.
Primum non nocere
Re: Hki Ullanlinna - psykiatri syytteessä vaimonsa murhasta 12/22 ja aiemmasta perhemurhan yrityksestä
Koko ajan tulee uusia lääkkeitä, on rinnakkaislääkkeitä jne. Vuodessa tapahtuu paljon. Pointti olikin se, siis teoriassa, että jos mitään ei tapahdu kun feikkipsykoosipotilas ottaa feikkinappeja niin eihän sillä silloin niitä oireita ollutkaan, vai mitä?
Mitä mielentilatutkimuksessa tapahtuu: https://www.youtube.com/watch?v=hg_C6Oyy1c0
Re: Hki Ullanlinna - psykiatri syytteessä vaimonsa murhasta 12/22 ja aiemmasta perhemurhan yrityksestä
Eih, ei ei. Kyllä ihan jokanen alalla tietää, että niistä lääkkeistä tulee vaikutuksia sekä terveelle, että epäterveelle päälle. Jokainen antipsykootti ähibtään aloitusvaiheessa nukuttaa/sedatoi voimakkaasti. Ja ei, ei tule vuositasolla uusia lääkkeitä, ehkä vuosikymmentasolla. Ja niistäkin julkaisuja ja tutkimuksia jo paljon sitä ennen.Sissi kirjoitti: ↑Pe Joulu 15, 2023 11:21 pmKoko ajan tulee uusia lääkkeitä, on rinnakkaislääkkeitä jne. Vuodessa tapahtuu paljon. Pointti olikin se, siis teoriassa, että jos mitään ei tapahdu kun feikkipsykoosipotilas ottaa feikkinappeja niin eihän sillä silloin niitä oireita ollutkaan, vai mitä?
Oikeasti sairaalla placebon teho taas on joskus ihan toimiva, kuten on lapsillakin. Sairautta ei toki silläkään hoideta, mutta joku oire voi hyvin kadota d-vitamiinillä. Mielellä ja sen uskomuksilla on ihme voimat, tästä aiheesta on paljonkin tutkimusnäyttöä.
Ja tässä kohtaa vielä muistuttelen, että olen työskennellyt oikeuspsykiatrialla ja mielentilatutkimuksia näissä ollut. Ja vuosikausia psykoosipotolaiden ja skitsofrenisten parissa, sekä pers.häiriöisten.
- Miekömuka
- Armas Tammelin
- Viestit: 73
- Liittynyt: Ke Huhti 14, 2021 1:28 am
- Paikkakunta: Keski- tai ylempi Suomi
Re: Hki Ullanlinna - psykiatri syytteessä vaimonsa murhasta 12/22 ja aiemmasta perhemurhan yrityksestä
Tämä ketju on paisunut kunnolla. Aika kauan seuraillu, toki ehkä puolet tai max 70% lukenut. Pidempi kuin romaani niin taputan itseäni olkapäälle
Minusta tämä henkilö on tehnyt periaattessa selvän murhan lähtökohtaisesti.
Toisaalta uskon, että ns. Vetänyt koomaa viikkotolkulla ja tilanne eskaloutunut. Todellakin känni/lääkepäissään voinut suunnitella tekonsa ja varmaan onkin.
Kun nyt on selvinpäin ja ollut kauan hivenen pakosta . Onko siinä lakiteknisesti mitään lieventävää? Eihän tämä selvinpäin tuota olisi tehnyt eikä pikkukännissä, mutta viikkojen juonnin ja pillereiden jälkeen kyllä, onko se psykoosi? Kun en tiedä miten psykoosi määritellään lääketieteellisesti tai lakiteknisesti.
Löytyisikö valaisijoita tietämättömälle tuon spekulaation pohjalta, jossa oletan jantterin lopulta olevan vaan todella sekaisin oleva ihminen.

-
- Remington Steele
- Viestit: 221
- Liittynyt: La Syys 17, 2022 6:37 pm
Re: Hki Ullanlinna - psykiatri syytteessä vaimonsa murhasta 12/22 ja aiemmasta perhemurhan yrityksestä
↑
Suurin osa ihmisistä keksivät emotionaalisia (esim kosto)”motiiveja” olettaen, että syytetty ajattelee kuin suurin osa ”normaaleista” ajattelee.
Täällä on muutamia jotka on mahdollisesti sitä mieltä, että puhtaasti pahoja ”ihmisiä” vain on keskuudessamme. Pitäisi tunnistaa oireet ennen kuin on myöhäistä.

Uusi.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/0c2f ... 5102f5ab40
Kylmäävä kauppareissu
Iltalehden näkemät valvontakameranauhat paljastavat uutta tietoa Ullanlinnan synkistä tapahtumista. Erityisesti epäiltyä murhaa seuraavan päivän tapahtumat voivat järkyttää.
Lisätty uutisen otsikko ja pari rivillistä tekstiä
-NILS-

Olen ymmärtänyt että poliisi aluksi epäili motiivin olevan taloudellinen mutta myöhemmin selvisi että kysymys onkin mustasukkaisuudesta, niin onko kenelläkään tietoa tai arvelua mikä kuvio mustasukkaisuuden taustalla on ollut?
Re: Hki Ullanlinna - psykiatri syytteessä vaimonsa murhasta 12/22 ja aiemmasta perhemurhan yrityksestä
Ei kovin uskottavaa että vaimo lähti töihin ja jätti puhelimen kotiin ja auto on paikallaan. Ois kannattanut ainakin se puhelin sammuttaa ja hävittää ennen katoamisilmoitusta. Osti sentään Prismassa välillä ainakin käteiselläkin. Toki puhutaan jutussa "vihreästä kortista" eli keräsi bonukset talteen. Vielä ois pitänyt naamioitua valvontakameroita varten. Tosin eipä niitä tallentaita olisi varmaan ikinä katsottu ellei olisi jäänyt kiinni ja kertonut kaikkea.Ulrica kirjoitti: ↑La Joulu 16, 2023 9:38 am Uusi.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/0c2f ... 5102f5ab40
Kylmäävä kauppareissu
Iltalehden näkemät valvontakameranauhat paljastavat uutta tietoa Ullanlinnan synkistä tapahtumista. Erityisesti epäiltyä murhaa seuraavan päivän tapahtumat voivat järkyttää.
-
- Jack Taylor
- Viestit: 19
- Liittynyt: Ti Elo 22, 2023 3:30 pm
Re: Hki Ullanlinna - psykiatri syytteessä vaimonsa murhasta 12/22 ja aiemmasta perhemurhan yrityksestä
Sitä ihmettelen, miksi näinkin kylmäverinen tappaja peittelee kasvojaan?
Luuleko että se auttaa että voi jatkaa normaalia elämää ja työssään taas vähän ajan päästä? Eihän se nyt niin taukki voi olla, vai onko kusi noussut niin pahasti päähän, että oikeasti itse uskoo jatkavansa "normaaliin" tapaan esim. Ammatissaan.
Luuleko että se auttaa että voi jatkaa normaalia elämää ja työssään taas vähän ajan päästä? Eihän se nyt niin taukki voi olla, vai onko kusi noussut niin pahasti päähän, että oikeasti itse uskoo jatkavansa "normaaliin" tapaan esim. Ammatissaan.
Re: Hki Ullanlinna - psykiatri syytteessä vaimonsa murhasta 12/22 ja aiemmasta perhemurhan yrityksestä
”Vaimo yritti puolustautua yllättävältä hyökkäykseltä”. Eli hyökkäys on tullut täysin yllättäen? Ensimmäistä kertaa luen näin. On spekuloitu riidasta tms.
Joku kirjoitti aiemmin(Ulrica?) että olisi saattanut hävittää astalon jolla surmasi vaimon. Näin voi tosiaan olla. Toki saattanut käyttää myös kynttilänjalkaa tai sitten siihen on lentänyt roiskeita eikä RT huomannut pyyhkiä sitä kunnolla.
Olisiko varsinainen surmaväline ollut myös kynttilänjalka, jonka hävitti ja siirsi tämän kynttilänjalan keittiöstä tilalle. Jos ajatteli läheisten ihmettelevän missä sängyn vierestä on kynttelikkö kun huomasivat puuttuvan matonkin.
-
- Scooby-Doo
- Viestit: 22
- Liittynyt: Ke Marras 22, 2023 10:40 am
Re: Hki Ullanlinna - psykiatri syytteessä vaimonsa murhasta 12/22 ja aiemmasta perhemurhan yrityksestä
Suunnitelmallisuutta oli myös että uhrin mäyräkoira ei ollut kotona? Ehkä lasten luona? Uhri antanut lasten pitää koiraa pari päivää. Jos koira olisi ollut kotona niin uskoisin koiran haukkuvat ja puolustavan uhria, ehkä meteli ja haukunta olisi voinut hälyyttää naapurit?