Lumivyöry Muonion Pallastunturilla - äiti ja lapsi kuolivat

[Korento]

Keskustelu alkaa olla aika aiheen ulkopuolella.

Onko teistä oikeasti äidin tai tuon Susannan sometilit osallisia tähän onnettomuuteen?

Eikö tuolle somekeskustelulle voisi laittaa oman aloituksen?
Alkaa kadota alkuperäinen aihe.

Uusi aihe olisi varmaan paikallaan, mutta en mahda itselleni mitään. Kaikki ”tietää”, että someen lisätään kiillotettua materiaalia. Photoshopattuja kuvia, eikä todellakaan kuvaa nälkää ja kylmää huutavasta lapsesta (provo, en väitä että näin olisi käynyt). Mielestäni raja menee siinä oletko yksityinen henkilö, joka tuottaa materiaalia. Mielestäni eettiseksi ongelmaksi asia muodostuu siinä kun aletaan myydä jotain. Itse ajattelen, että kyseessä on ammattietiikka ja ammattiylpeys. Voidaan oikoa ja tehdä asiat siviilissä eritavalla, mutta mielestäni siinä vaiheessa, kun aletaan tienata rahaa tulisi näitä seikkoja miettiä. Joo tämäkään ei liity mihinkään mitenkään ja on omaa yleistä höpinääni. Enkä väitä, että vain nämä kaksi esiinnostettua henkilöä olisi vain syyllisiä tähän. On vain surullista miten paljon instan kuvat vaikuttavat kaikkien ajatteluun ja niistä otetaan mallia. Ja myönnän etten pysty tähän caseen suhtautumaan neutraalisti. Lapsen turhan kuolema menee vahvasti tunteisiin.

[ABC]

Olisi tosiaan erinomainen asia, jos tästä tulee onnettomuustutkinta. Itse olen oppinut tästä keskustelusta paljon asioita, olkoon vaikka kuinka kokemusta ennestäänkin. Ei ole koskaan huono asia pysähtyä miettimään omia toimintatapojaan.

Koen, että olen nyt sanonut keskustelussa aika pitkälle kaiken mitä koen voivani antaa. Ylempänä kerroin jo oman näkemykseni siitä, mitä on voinut todennäköisesti tapahtua, ja lukiessani ketjua taaksepäin monet muut näyttävät päätyneen samoihin arveluihin eri yksityiskohtien osalta. Lopullista totuutta emme voi saada koskaan erityisesti siitä, miksi vaeltajat menivät kuruun. Yhtä mieltä olemme uskoakseni siitä, että aivan ratkaiseva viimeinen virhe on tehty ennen jo ennen Lehmäkurua ja siitä vielä aiempi väärä ratkaisu, kun ei palattu alaspäin pois tunturista sään huononnuttua. Kuruun mentyä pelastumisen mahdollisuudet olivat nykytiedon mukaan hyvin pienet, ja pahimmassa tapauksessa pelastajia olisi saattanut mennä mukana, mikäli lumivyöry ei olisi tapahtunyt ennen heidän saapumistaan paikalle.

Tarkennan paria seikkaa. Kun mainitsin aiemmin, että olisi hyvä käyttää myös kompassia, en tarkoittanut normaalia kartan ja kompassin kanssa suunnistamista, sillä kartalla ei tee mitään jos mitään ei näe, ja muutenkin kovalla tuulella se on epäkäytännöllinen. Kartan pitää olla päässä, jolloin voi käyttää kompassia kulkusuunnan määrittämiseen. Koko reitin tulee olla suunniteltuna siten, että jos eksyminen tapahtuu, on mietittynä turvallinen suunta johon voi edetä pois pahimmasta paikasta. Kun näkyvyyttä ei ole, etäisyydet menettävät myös merkityksensä ja joskus näkyvyydenkin vallitessa esim. tiheässä metsässä esimerkiksi samaistamisvirheiden vuoksi sijainti hämärtyy. Silloin kannattaa laskea etäisyyksiä ihan askelista. Askel on aikuisella yleensä noin 70-100 cm, mutta ei mene pahasti pieleen jos ottaa pitkiä askeleita ja lasket metrin per askel (paitsi jos olet hyvin pitkä!). GPS on erinomainen apu sijainnin tarkistamiseen, mutta se saattaa jämähtää, jolloin kompassin avulla saa tiedon siitä, mihin suuntaan on etenemässä päässään olevalla kartalla alueesta. Emme tiedä, katsoivatko Eva ja Sindre kompassia kurussa, mutta se olisi heti paljastanut, että he ovat ihan väärässä paikassa, menossa itään päin.

Täällä oli erinomainen reittiehdotus turvalliseksi kiertoreitiksi Taivaskeron länsipuolitse; sellainen varasuunnitelma olisi hyvä olla olemassa useammallekin pisteelle kokonaisreitillä. Ylipäänsä Pallaksella länsipuolelle laskeutuminen olisi ollut riskittömämpää tilanteessa, jossa on eksynyt ja sijainti hukassa. Kesäreitti Pyhäkurun vieritse oli todella vaativa ja vaarallinen ja se olisi jatkunut sellaisena myös Vatikurussa etelämpänä, sillä siellähän oli myös ollut lumivyöry.

Tämä tapaus varmasti palaa vielä usein mieleeni ja toivottavasti monen muunkin mieleen, toimien varoituksena ja oppaana luonnon armoilla kulkiessa. Siten heidän uhrinsa ei ollut turha. Lepää rauhassa Sindre, ja Eva.

[Alien Alien]

Aatteleppa kuinka lyhyt tämäkin ketju olisi, jos äiti ei olisi jakanut elämäänsä niin aktiivisesti somessa? Olisi täälläkin ollut monella vähemmän vettä myllyyn. Nyt on otettu kaikki "ilo" irti siitä materiaalista, mitä äiti on jakanut, mutta samalla kritisoidaan äitiä materiaalin jakamisesta.

Kyllä sitä yksityisyydensuojaa tuolla somessakin on, käsitelty aiemmissa viesteissä.

@Kookapu,
Voisitko ystävällisesti kertoa mihin tietoon pohjaten keskustelua ja asian analysointia mielestäsi saa ja voi käydä?

Äiti itse on tehnyt päätöksen yksityiselämänsä julkiseksi avaamisesta ja ollut siten julkisuuden henkilö. Isä on jatkanut samalla linjalla.

Jottei tämä keskustelu lähtisi luisumaan ja keskittymään epäolennaiseen, eli toisiin nikkeihin ja heidän motiiviensa spekulointiin, niin kuin nämä yleensä tuppaavat menemään, niin voisitko ystävällisesti palata itse asiaan. Lautamiehissä ymmärtääkseni voi avautua, mikä harmittaa kanssakirjoittajien typeryydessä.

Täällä on paljon ihan hyvääkin analyysiä aiheesta. Se perustuu kokemukseen, loogiseen päättelyyn ja sille ominaista on järkevä perustelu. Mutta paljon myös sellaista, jossa melkoisen löyhin perustein kehitellään vaikka ja mimmoista draaman kaarta. Etenkin äidin motiivien suhteen. Alla oleva lainaus on sinulta Alien Alien. Osasta olen samaa mieltä, ja osan osalta lähinnä ihmeissäni. Miten ihmeessä ventovieraan ihmisen asennetta voidaan arvioida pelkkien somepostausten perusteella ihan vastakkaiseksi, kuin mitä ne somepostaukset antavat ymmärtää? Tai arvioida lapsen henkisiä voimavaroja tuntematta itse lasta.

Huolellinen valmistautuminen laiminlyöty kriittisiltä osin ja matkakumppaniksi valittu lapsi. Ensimmäinen kaamosvaellus oudossa paikassa. Reissun mahdollista keskeyttämistä ei ole suunniteltu. Lapsi toiminut ryhmänjohtajana haastavissa paikoissa. Matkalla otettu tietoisia riskejä vaaratilanteiden välttämisen sijaan. Avunpyyntö jätettyyn liian myöhään ja liian vaaralliseen paikkaan. Tilannekuva ollut virheellinen. Asenne ollut periksiantamaton ja armoton. Aikataulupaine vaativammille etapille. Markkinointimateriaalin ja somenäkyyden tarve. Omaan kuntoon luottaminen ja lapsen kestävyyskunnon, kognitiivisten kykyjen, henkisten voimavarojen sekä kylmänsietokyvyn huomioimatta jättäminen. Suhtauduttu kuin täysivertaiseen aikuiseen ja nojauduttu vastaavalla tavalla lapsen tukeen ja apuun tarvittaessa. Ainoana aikuisena ottanut vastuun alaikäisestä, olosuhteissa, joissa itsekin ollut yhtä kokematon.

Kiitos kysymyksestäsi.

Vastaus: Sitä kutsutaan tieteeksi.

Ihmisen käyttätymistä, motiiveja ja kognitiota on tutkittu pitkään ja laajalti. Otannat olleet riittävän suuria, jotta niistä on pystytty tekemään riittävällä varmuudella yleistyksiä, joista voidaan vetää todennäköisiä syy-seuraussuhteita. Internetin ihmeellisestä maailmasta löytyy paljon mielenkiintoista luettavaa ja katsottavaa asiaan liittyen. Ihminen pyrkii aina antamaan itsestään paremman version. Eikä some tee siitä poikkeusta, päinvastoin siellä on erittäin suuri mahdollisuus rakentaa itsestään juuri niin täydellisen version kuin haluaa ja osaa. Todellisuudesta se ei kerro mitään. Mikroilmeet ja eleet kuitenkin kertovat totuuden ja niitä vain erittäin harvat pystyvät kontrolloimaan. Laumaeläimenä ihminen on kuitenkin hyvin virittynyt havainnoimaan ja tulkitsemaan niitä.

Vastaavasti lapsen ja nuoren fyysistä ja henkistä kehitystä on tutkittu paljon. Tässä tapauksessa viitatessani lapseen, en viittaa kyseiseen yksilöön vaan lapseen yleensä. Olen asiaa avannut tarkemmin aiemmin.

Edelleen tässä ei ole kysymys Alien Alienista tai Kookapu vaan lapsesta, joka kuoli turhaan. Mikäli olet kiinnostunut, suosittelen lukemaan kaikki postaukseni alusta lähtien ja sen jälkeen voit esittää kysymyksiä privana jos kiinnostaa. Osaltani päätän tähän väittelemisen näkemyseroista, olen mielestäni se ei ole oleellista asian kannalta. Olen antanut täyden vapauden kaikille muuttaa ja tehdä riskianalyysistä paremman ja kattavamman.

[Alien Alien]

Susanna lähti kaksin vauvan kanssa 9 päivän hiihtovaellukselle: ”Ei se nyt niin vaikeaa ollut”


Ja mihinkäs muualle kuin Hetta-Pallakselle.

Ja tätä ennen neljä yötä marraskuun lopussa UKK:saa hangessa jalkaisin (suksia ei ollut edes mukana) kiskoen vauvaa pulkassa perässään. Sulaan aikaan on mahtunut mm. yritys Haltille, joka tyssäsi keskelle n. 50 metristä, erittäin leveää ja monen kokeneenkin vaeltajan pysäyttävää vuolasta virtaa vauva kantoliinassa kiinni.

Hänellä on instassa 16,3 tuhatta seuraajaa ja hän on juuri julkaisemassa kirjan nimeltä "Lapsiperheen retkeilyopas. Että siitäpä sitten kimmoketta vauvojen kanssa pitkille erämaavaelluksille lähtemiseen.

No juupa, juurikin noin. Olen harrastannut kuntoliikuntaa koko ikäni, sellaisesta 13 v ja tähän 65 vuotiaaksi asti, juoksin nuorena coopperin 2800 km. Ihan ok liikkua, mutta tällä sivustolla nyt korostuu kaikki ruummillinen liikunta, myös henkinen ja taiteellinen puoli on tosi tärkeää. Tämä surullisen kuuluisa perhe oli liikunnallinen ja ihan jees, mutta aika kovia tavoitteita ihan pienimmille. Henkiset ja taiteelliset elämykset ovat myös tärkeitä.

Kiitos linkistä, olipa masentavaa ja surullista luettavaa. Ilmiö vaikuttaa varsin vahvalta, varsinkin kuin mediassa asiaan suhtaudutaan täysin kritiikkittömästi.

Hiihtovaellukselle lähtiessä valmistautumisessa kerrotaan vaippojen tarkka määrä ja muuta epäolennaista, siihen nähden, että peruskysymystä ei edes kysytä.

Mitä jos äidille käy jotain, saa vaikka äkillisen sairaskohtauksen? Miten vauva pelastautuu? Mikä suunnitelma B silloin on? Kauanko vauva joutuu olla yksin ennen apua? Missä oloissa vauva on sen ajan? Luotetaanko, että sattumalta joku muu hiihtäjä sen pelastaa?

Sellaista kirjoitti hyvin muidenkin arvojen merkityksestä ja tärkeydestä, kuin vain tavoitteista ja niiden saavuttamisesta. Lasten pitää saada olla lapsia. Liikkua, leikkiä ja oppia. Kasvaa kehittyä ja kehittyä, kyllä haastaa OMIA rajojaan omaan tahtiinsa. Ei yrittää pysyä aikuisten asettamissa mitoissa. Lapsuuteen tulisi kuulua tehottomuuden luksus, mahdollisuus olla ja ihmetellä, ilman asetettuja tavoitteita. Nuorten kasvanut uupumus ja loppuunpalaminen ei ole mikään ihme suorituskekeisyyttä ja täydellisyyttä ihannoivansa someajassa.

[poliisikoiran pentu]

Pitäisin todennäköisenä sitä, että vyöryn sattuessa äiti on kulkenut edellä. Mielestäni ruumiiden löytöpaikat viittaavat tähän. Jollain pyöräretkellä esimerkiksi jos on ollut tapana laittaa lapsi edelle, se on mielestäni ihan loogista ajatuksella, että lapsi saa määrätä vauhdin omien voimavarojensa mukaan, mutta naparetkellä uskon äidin ottaneen täyden vetovastuun viimeistään hätätilanteeksi mielletyssä tilanteessa, eli kun häkeen on soitettu. Lapsen ruumishan löytyi lähempää vyöryalueen pohjoisreunaa, eli oletettavasti äiti oli kulkenut pidemmälle etelään vyöryn lähtiessä liikkeelle. Mahdollisesti äiti on siis suunnistanut edeltä lumilipan päälle ja käynnistänyt vyöryn.

Olen tulkinnut samoin. Eli mun on mahdotonta ajatella, että kun äitikin oli jo hätätilanteessa, hän olisi antanut enää vetovastuuta lapselle. Silloin äiti meni edeltä eikä median kuvassa ollut virhettä. Muutenkin nuo karkeat loppusijainnit ovat tosi simppeleitä asioita tahoille, joille viranomaiset ovat ne kertoneet. Näin arvelen. Jos silti olisi tullut virhe, se olisi heti korjattu. Eli äiti löytyi lähempänä itälaitaa ja suuntaa, josta etsijät kurua lähestyivät. Lapsi oli lähempänä häkepaikkaa lännessä ja jotenkin enemmän rinteessä.

Kurun pohjalla oli varmasti paljon lunta kerääntyneenä ilman akuuttia lumivyöryäkin. Jos soittopaikka oli edes sillä tavoin siedettävä, että sieltä pystyi soittamaan ja pysyi edes jotenkin tolpillaan niin miksi samassa paikassa ei voitu odottaa myös pelastajia? 50 min olisi kestänyt. Miksi paikkaa piti vaihtaa, liikkumista jatkaa niin että pelastajien olisi varmasti vaikeampi löytää? Helpottiko se paikan vaihtaminen häkesoiton jälkeen muka palelua? Miksi ei voinut vaikka vain hyppiä paikallaan? En käsitä tätä paikan vaihtamista ollenkaan.

Sitten on se voimakas tuuli, myräkkä. Mutta jos pystyi soittamaan paikallaan pysyen (eikä ilmojen halki kiitäen) niin miten se tuuli olisi yhtäkkiä riuhtaissut äidin väkisin kuruun? Ja lapsi perässä. No, se onnettomuustutkinta varmaan onnistuu selvittämään tätä kaikkea edes osittain. Ja koko retkeä. Se on kyllä hyvä uutinen tässä.

[Alien Alien]

Pitäisin todennäköisenä sitä, että vyöryn sattuessa äiti on kulkenut edellä. Mielestäni ruumiiden löytöpaikat viittaavat tähän. Jollain pyöräretkellä esimerkiksi jos on ollut tapana laittaa lapsi edelle, se on mielestäni ihan loogista ajatuksella, että lapsi saa määrätä vauhdin omien voimavarojensa mukaan, mutta naparetkellä uskon äidin ottaneen täyden vetovastuun viimeistään hätätilanteeksi mielletyssä tilanteessa, eli kun häkeen on soitettu. Lapsen ruumishan löytyi lähempää vyöryalueen pohjoisreunaa, eli oletettavasti äiti oli kulkenut pidemmälle etelään vyöryn lähtiessä liikkeelle. Mahdollisesti äiti on siis suunnistanut edeltä lumilipan päälle ja käynnistänyt vyöryn.

Olen tulkinnut samoin. Eli mun on mahdotonta ajatella, että kun äitikin oli jo hätätilanteessa, hän olisi antanut enää vetovastuuta lapselle. Silloin äiti meni edeltä eikä median kuvassa ollut virhettä. Muutenkin nuo karkeat loppusijainnit ovat tosi simppeleitä asioita tahoille, joille viranomaiset ovat ne kertoneet. Näin arvelen. Jos silti olisi tullut virhe, se olisi heti korjattu. Eli äiti löytyi lähempänä itälaitaa ja suuntaa, josta etsijät kurua lähestyivät. Lapsi oli lähempänä häkepaikkaa lännessä ja jotenkin enemmän rinteessä.

Kurun pohjalla oli varmasti paljon lunta kerääntyneenä ilman akuuttia lumivyöryäkin. Jos soittopaikka oli edes sillä tavoin siedettävä, että sieltä pystyi soittamaan ja pysyi edes jotenkin tolpillaan niin miksi samassa paikassa ei voitu odottaa myös pelastajia? 50 min olisi kestänyt. Miksi paikkaa piti vaihtaa, liikkumista jatkaa niin että pelastajien olisi varmasti vaikeampi löytää? Helpottiko se paikan vaihtaminen häkesoiton jälkeen muka palelua? Miksi ei voinut vaikka vain hyppiä paikallaan? En käsitä tätä paikan vaihtamista ollenkaan.

Sitten on se voimakas tuuli, myräkkä. Mutta jos pystyi soittamaan paikallaan pysyen (eikä ilmojen halki kiitäen) niin miten se tuuli olisi yhtäkkiä riuhtaissut äidin väkisin kuruun? Ja lapsi perässä. No, se onnettomuustutkinta varmaan onnistuu selvittämään tätä kaikkea edes osittain. Ja koko retkeä. Se on kyllä hyvä uutinen tässä.

Puhelussa äiti mainitsee, että eteenkäsin kulkeminen muodostunut mahdottomaksi kovan tuulen vuoksi. Viittaisi siihen, että ollut suunnasta selvillä, kun pyrkinyt vastatuuleen. Eli silloin olisivat pyrkineet kurusta ylöspäin. Ainoa syy myötätuuleen kääntymiselle neuvo suojanhakemisesta. Tai sitten soittaessaan ovat olleet lumilipan päällä ja se murtunut alta.

[Yrjö Yrjönpoika]

Puhelussa äiti mainitsee, että eteenkäsin kulkeminen muodostunut mahdottomaksi kovan tuulen vuoksi. Viittaisi siihen, että ollut suunnasta selvillä, kun pyrkinyt vastatuuleen. Eli silloin olisivat pyrkineet kurusta ylöspäin. Ainoa syy myötätuuleen kääntymiselle neuvo suojanhakemisesta. Tai sitten soittaessaan ovat olleet lumilipan päällä ja se murtunut alta.

▪︎ Kelkkaporomiesten kertoman mukaan sää oli tunturissa äärimmäisen vaikeakulkuinen ja kaiken kaikkiaan sellainen, etteivät he eläessään ole moista kokeneet. Luultavasti on tapahtunut paljon sellaisia seikkoja jotka jäävät ikuisiksi ajoiksi selvittämättä.

[Cadi John]

Näin äiti siis itse tulkitsi kakkakaffe-bloginsa merkitystä ja vaikutusta Polkuped-perheyritykselle.

6/2015: “Bloggen har gett vänner, inkomst och kontakter”

(Blogi on tuonut ystäviä, tuloja ja kontakteja)

7/2015. “Bloggen för mig är ett kärt fotoalbum, en dagbok, en uttryckskanal, ett arbetsredskap och ett marknadsföringsforum – allt in en enda samverkan”

(Blogi on minulle rakas valokuva-albumi, päiväkirja, ilmaisukanava, työväline ja markkinointifoorumi - kaikki yhdessä paketissa)

Aatteleppa kuinka lyhyt tämäkin ketju olisi, jos äiti ei olisi jakanut elämäänsä niin aktiivisesti somessa? Olisi täälläkin ollut monella vähemmän vettä myllyyn. Nyt on otettu kaikki "ilo" irti siitä materiaalista, mitä äiti on jakanut, mutta samalla kritisoidaan äitiä materiaalin jakamisesta.

Kyllä sitä yksityisyydensuojaa tuolla somessakin on, käsitelty aiemmissa viesteissä.

@Kookapu,
Voisitko ystävällisesti kertoa mihin tietoon pohjaten keskustelua ja asian analysointia mielestäsi saa ja voi käydä?

Äiti itse on tehnyt päätöksen yksityiselämänsä julkiseksi avaamisesta ja ollut siten julkisuuden henkilö. Isä on jatkanut samalla linjalla.

Jottei tämä keskustelu lähtisi luisumaan ja keskittymään epäolennaiseen, eli toisiin nikkeihin ja heidän motiiviensa spekulointiin, niin kuin nämä yleensä tuppaavat menemään, niin voisitko ystävällisesti palata itse asiaan. Lautamiehissä ymmärtääkseni voi avautua, mikä harmittaa kanssakirjoittajien typeryydessä.

Samaa mieltä Alien Alien ja muutenkin kaikesta mitä olet kirjoittanut. Täytyy myös sanoa ettei näiden somettajien oma elämä ole aina sitä, mitä somessa annetaan vaikuttaa. Päivä alkaa sillä millaisen kuvan, blogin, vlogin laittaa. Myös lasten hyvinvointia voi kyseenalaistaa kuten tapahtumia somessa. Kokemuksesta sanon et jos jotain asiaa kyseenalaistaa, niin ao henkilö poistaa sen. Että varmasti joku on saattanut äidin someen sanoa terävän mielipiteen mutta se on poistettu.

Ja ot: tämä toinen äiti Susanna Y (täällä jossain linkki) joka vauvan kanssa matkaa.. mitä sitten tekee kun lapsi on siinä iässä ettei enää makaa paikallaan? Sitooko väkisin pulkkaan? Nyt alkaa mennä vähän överiksi nämä touhut. Kyllä on julkisuuden kipeitä ihmiset. Meni ot sorry jos joku pahoittaa mielen.

[Vierailijatar]

Hyviä kirjoituksia lainauksessa olevat, kuten myös Vierailjatteren aiemmassa postauksessaan nostama Polkupedin markkinointistrategia.

Kaksinaismoralismista.

Tekijänoikeuksia ja yksityisyydensuojaa internetissä ja somealustoilla ei ole, koska kummatkin perustuvat nopeaan ja esteettomään tiedonjakamiseen. Meta, Google, Tiktok yms. alustat varmistavat selustansa sillä, että hyväksyessään käyttäjäehdot, käyttäjä luopuu kaikista tekijänoikeuksistaan kuviin yms. liittyen. Samalla he luopuvat yksityisensuojastaan. Muuten alustojen toiminta ei olisi mahdollista, silla alustojen toimintalogiikka perustuu kuvien ahkeraan jakamiseen ja sen kautta saataviin mainostuloihin.

En ymmärrä, että äidin toimintaa hänen eläessään ei nähdä epäeettisenä, vaan se on ollut oikein ja hyväksyttävää. Toiveena on ollut kuitenkin laaja näkyvyys ja taloudellinen hyöty. Nyt laaja näkyvyys ja siitä seuraava taloudellinen hyöty onkin epäeettistä ja tuomittavaa. Perheen elämällä on rahaa kerätty ja vastaava on jatkettu perheen kohdatessa kuolema. Isän toiminta on ollut siis loogista jatkumoa ottaen huomioon perheen toimintakulttuuri.

Jokainen valitsee kohdallaan miten toimii ja kantaa vastuun valinnoistaan niin hyvässä kuin pahassa. Samaa kakkua ei voi samaan aikaan sekä syödä että säästää, tämä pätee erityisesti someen.

Näin äiti siis itse tulkitsi kakkakaffe-bloginsa merkitystä ja vaikutusta Polkuped-perheyritykselle.

6/2015: “Bloggen har gett vänner, inkomst och kontakter”

(Blogi on tuonut ystäviä, tuloja ja kontakteja)

7/2015. “Bloggen för mig är ett kärt fotoalbum, en dagbok, en uttryckskanal, ett arbetsredskap och ett marknadsföringsforum – allt in en enda samverkan”

(Blogi on minulle rakas valokuva-albumi, päiväkirja, ilmaisukanava, työväline ja markkinointifoorumi - kaikki yhdessä paketissa)

Aatteleppa kuinka lyhyt tämäkin ketju olisi, jos äiti ei olisi jakanut elämäänsä niin aktiivisesti somessa? Olisi täälläkin ollut monella vähemmän vettä myllyyn. Nyt on otettu kaikki "ilo" irti siitä materiaalista, mitä äiti on jakanut, mutta samalla kritisoidaan äitiä materiaalin jakamisesta.

Kyllä sitä yksityisyydensuojaa tuolla somessakin on, käsitelty aiemmissa viesteissä.

En tiedä, oletko kuullut ilmiöstä “sharenting”, vaikuttajaäidit – ja perheet buustaavat vauvoilla ja lapsilla bisnestään. Lapset ovat täten apuna brändin rakentamisessa ja kaupallisessa yhteistyössä.

Ilmiö on ristiriitainen, ja julkisessa keskustelussa katvealue, koska vanhemmat, joiden tulisi lasten oikeuksien näkökulmasta suojella lapsia somen vaaroilta, jakavat heidän kuviaan ja tietojaan netissä pohtimatta riskejä, joita ilmiöön liitty ja kysymättä itseltään, mikä on lapsen etu. En halua syyllistää ketään, sillä ajatus, että lapsella on aikuisten tapaan oikeus yksityisyyteen ja lasten oikeuksien täytäntöönpano on vanhempien velvollisuus on monille uusi. Aivan liian vähän puhutaan myös siitä, että yksityisyydensuojan piiriin kuuluvat valokuvien lisäksi henkilötiedot kuten tieto lapsen tekemisistä ja sijainnista.

Äidin tavasta sisällyttää lapset some-julkaisuihin eri alustoille oli keskustelua kymmenkunta sivua aiemmin ja vastasin silloin, että se on ollut jo vuosikymmeniä perheen Polkuped-yrityksen markkinointi- ja mainoskeino esittämättä näyttöä, että näin oli asia. Kaikki alkoi vauvablogista Ungar på löpande band, josta saivat vuoden bloggaaja palkinnon 2011. Somealustojen kehittyessä materiaalia tuotettiin varsin runsaasti myös Facebookiin, Instagramiin, Twitteriin, Youtubeen jne.

Motiivini ei suinkaan ollut “retostella”, vaan esittää näyttöä, jonka jokainen voi tulkita omista lähtökohdistaan ja tunnemaailmastaan käsin.

Pahoitteluni, että ilmaisin itseäni huonosti.

[Vierailijatar]

Näin äiti siis itse tulkitsi kakkakaffe-bloginsa merkitystä ja vaikutusta Polkuped-perheyritykselle.

6/2015: “Bloggen har gett vänner, inkomst och kontakter”

(Blogi on tuonut ystäviä, tuloja ja kontakteja)

7/2015. “Bloggen för mig är ett kärt fotoalbum, en dagbok, en uttryckskanal, ett arbetsredskap och ett marknadsföringsforum – allt in en enda samverkan”

(Blogi on minulle rakas valokuva-albumi, päiväkirja, ilmaisukanava, työväline ja markkinointifoorumi - kaikki yhdessä paketissa)

Aatteleppa kuinka lyhyt tämäkin ketju olisi, jos äiti ei olisi jakanut elämäänsä niin aktiivisesti somessa? Olisi täälläkin ollut monella vähemmän vettä myllyyn. Nyt on otettu kaikki "ilo" irti siitä materiaalista, mitä äiti on jakanut, mutta samalla kritisoidaan äitiä materiaalin jakamisesta.

Kyllä sitä yksityisyydensuojaa tuolla somessakin on, käsitelty aiemmissa viesteissä.

Äiti ei minun tietääkseni ollut mikään julkisuuden henkilö, jonka tekemisiä voi arvostella ankarammalla kädellä. Kuvassa on myös kuolleiden lähiomaiset, joita puheet koskettavat. Viranomaiset ovat antaneet niukasti tietoa. Mikä sen ylitse menee, on hyvin kyseenalaista. Syytä ja seuraussuhdetta viranomaiset eivät ole kertoneet. Minfossa se onnistuu, anonyymisti. Niin, oliko kysymyksessä nyt rikosasia?

Onko äiti ja perhe julkisuuden henkilöitä riippuu siitä esitätkö kysymyksen suomenkieliselle henkilölle vai ruotsinkieliselle. Heidän elämästään on kirjoitettu mm. useita kymmeniä lehtijuttuja vuosikymmenten ajan ruotsinkielisessä mediassa nimien ja kuvien kera. Oli isän oma valinta paljastaa puolisonsa ja lapsensaa nimet julkisuudessa. Yksityisyys on kuin neitsyys – sen voi menettää vain kerran!

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/3327 ... 0a2be00fee

[Kookapu]

@Kookapu,
Voisitko ystävällisesti kertoa mihin tietoon pohjaten keskustelua ja asian analysointia mielestäsi saa ja voi käydä?

Äiti itse on tehnyt päätöksen yksityiselämänsä julkiseksi avaamisesta ja ollut siten julkisuuden henkilö. Isä on jatkanut samalla linjalla.

Jottei tämä keskustelu lähtisi luisumaan ja keskittymään epäolennaiseen, eli toisiin nikkeihin ja heidän motiiviensa spekulointiin, niin kuin nämä yleensä tuppaavat menemään, niin voisitko ystävällisesti palata itse asiaan. Lautamiehissä ymmärtääkseni voi avautua, mikä harmittaa kanssakirjoittajien typeryydessä.

Täällä on paljon ihan hyvääkin analyysiä aiheesta. Se perustuu kokemukseen, loogiseen päättelyyn ja sille ominaista on järkevä perustelu. Mutta paljon myös sellaista, jossa melkoisen löyhin perustein kehitellään vaikka ja mimmoista draaman kaarta. Etenkin äidin motiivien suhteen. Alla oleva lainaus on sinulta Alien Alien. Osasta olen samaa mieltä, ja osan osalta lähinnä ihmeissäni. Miten ihmeessä ventovieraan ihmisen asennetta voidaan arvioida pelkkien somepostausten perusteella ihan vastakkaiseksi, kuin mitä ne somepostaukset antavat ymmärtää? Tai arvioida lapsen henkisiä voimavaroja tuntematta itse lasta.

Huolellinen valmistautuminen laiminlyöty kriittisiltä osin ja matkakumppaniksi valittu lapsi. Ensimmäinen kaamosvaellus oudossa paikassa. Reissun mahdollista keskeyttämistä ei ole suunniteltu. Lapsi toiminut ryhmänjohtajana haastavissa paikoissa. Matkalla otettu tietoisia riskejä vaaratilanteiden välttämisen sijaan. Avunpyyntö jätettyyn liian myöhään ja liian vaaralliseen paikkaan. Tilannekuva ollut virheellinen. Asenne ollut periksiantamaton ja armoton. Aikataulupaine vaativammille etapille. Markkinointimateriaalin ja somenäkyyden tarve. Omaan kuntoon luottaminen ja lapsen kestävyyskunnon, kognitiivisten kykyjen, henkisten voimavarojen sekä kylmänsietokyvyn huomioimatta jättäminen. Suhtauduttu kuin täysivertaiseen aikuiseen ja nojauduttu vastaavalla tavalla lapsen tukeen ja apuun tarvittaessa. Ainoana aikuisena ottanut vastuun alaikäisestä, olosuhteissa, joissa itsekin ollut yhtä kokematon.

Kiitos kysymyksestäsi.

Vastaus: Sitä kutsutaan tieteeksi.

Ihmisen käyttätymistä, motiiveja ja kognitiota on tutkittu pitkään ja laajalti. Otannat olleet riittävän suuria, jotta niistä on pystytty tekemään riittävällä varmuudella yleistyksiä, joista voidaan vetää todennäköisiä syy-seuraussuhteita. Internetin ihmeellisestä maailmasta löytyy paljon mielenkiintoista luettavaa ja katsottavaa asiaan liittyen. Ihminen pyrkii aina antamaan itsestään paremman version. Eikä some tee siitä poikkeusta, päinvastoin siellä on erittäin suuri mahdollisuus rakentaa itsestään juuri niin täydellisen version kuin haluaa ja osaa. Todellisuudesta se ei kerro mitään.

Mikroilmeet ja eleet

kuitenkin kertovat totuuden ja niitä vain erittäin harvat pystyvät kontrolloimaan. Laumaeläimenä ihminen on kuitenkin hyvin virittynyt havainnoimaan ja tulkitsemaan niitä.

Vastaavasti lapsen ja nuoren fyysistä ja henkistä kehitystä on tutkittu paljon. Tässä tapauksessa viitatessani lapseen, en viittaa kyseiseen yksilöön vaan lapseen yleensä. Olen asiaa avannut tarkemmin aiemmin.

Edelleen tässä ei ole kysymys Alien Alienista tai Kookapu vaan lapsesta, joka kuoli turhaan. Mikäli olet kiinnostunut, suosittelen lukemaan kaikki postaukseni alusta lähtien ja sen jälkeen voit esittää kysymyksiä privana jos kiinnostaa. Osaltani päätän tähän väittelemisen näkemyseroista, olen mielestäni se ei ole oleellista asian kannalta. Olen antanut täyden vapauden kaikille muuttaa ja tehdä riskianalyysistä paremman ja kattavamman.

No jos perustat näkemyksesi tieteeseen, olisi lukijaystävällistä mainita edes joku lähteistä. Internetin ihmeellisestä maailmasta kun löytyy aika paljon kaikenlaista. Mikroilmeiden osalta esim. täällä https://www.hs.fi/teknologia/art-2000005578178.html sanotaan, että

”Mikroilmeet paljastavat tunnetiloja, mutta niiden yhteys persoonallisuuteen on erittäin huteralla pohjalla. Voisi sanoa, että sitä ei ole.”

Sekä äiti että lapsi kuolivat mielestäni turhaan. Tämän ketjun tarkoituksena lienee pohdiskella sitä, miten kuolemat olisi voitu välttää. Palataan ihmeessä siihen.

[CSI]

Tarkennan paria seikkaa. Kun mainitsin aiemmin, että olisi hyvä käyttää myös kompassia, en tarkoittanut normaalia kartan ja kompassin kanssa suunnistamista, sillä kartalla ei tee mitään jos mitään ei näe, ja muutenkin kovalla tuulella se on epäkäytännöllinen. Kartan pitää olla päässä, jolloin voi käyttää kompassia kulkusuunnan määrittämiseen. Koko reitin tulee olla suunniteltuna siten, että jos eksyminen tapahtuu, on mietittynä turvallinen suunta johon voi edetä pois pahimmasta paikasta. Kun näkyvyyttä ei ole, etäisyydet menettävät myös merkityksensä ja joskus näkyvyydenkin vallitessa esim. tiheässä metsässä esimerkiksi samaistamisvirheiden vuoksi sijainti hämärtyy. Silloin kannattaa laskea etäisyyksiä ihan askelista. Askel on aikuisella yleensä noin 70-100 cm, mutta ei mene pahasti pieleen jos ottaa pitkiä askeleita ja lasket metrin per askel (paitsi jos olet hyvin pitkä!). GPS on erinomainen apu sijainnin tarkistamiseen, mutta se saattaa jämähtää, jolloin kompassin avulla saa tiedon siitä, mihin suuntaan on etenemässä päässään olevalla kartalla alueesta. Emme tiedä, katsoivatko Eva ja Sindre kompassia kurussa, mutta se olisi heti paljastanut, että he ovat ihan väärässä paikassa, menossa itään päin.

Ei kompassillakaan tee mitään jos ei näe 5 metriä kauemmas. Kompassin käyttö perustuu siihen, että otetaan katsella kiintopiste kompassisuunnasta ja kuljetaan sitä kohti. Sen jälkeen otetaan uusi kiintopiste kaukaa ja homma toistuu. 5 metriä on liian lyhyt pätkä tuollaiseen ja toisekseen white-out myrskyssä ei siellä ole mitään mihin katseen kiinnittäisi. Hortoilet käytännössä ilman suuntaa, koska eihän se katso voi siinä kompassissa koko ajan olla.

Jos nyt ihan välttämättä olisi haluttu tuota kesäreittiä taapertaa, niin 60 metrin ohut köysi mukaan (milteipä naru). Toinen jää reittimerkille köysi sidottuna käteen. Toinen kulkee kohti oletettua seuraava merkkiä köyden toinen pää kädessä. Kun köysi loppuu, on kuljettu maksimit. Tällöin pitää koittaa pitää köyttä ylhäällä ja kaartaa joko vasemmalle tai oikealle ja saavuttaa seuraava merkki. Kun se on löydetty, pitää viestiä perässä olevalle, että nyt voit kulkea köyden avulla tänne. Sama toistetaan seuraavalle merkille. Kulkeminen on hidasta. Mutta pomminvarmaa, jos vain kulkijat muuten on kondiksessa kulkea.

Ja ei. Tämä ei sitten ollut kehoitus mennä Taivaskeron kesäreitille seuraavan talvimyrskyn aikana tuolla metodilla kulkemaan. En ota vastuuta jos tapatte itsenne. Pysykää poissa sieltä tunturista.

[da-n7007]

Tämä onnettomuus on järkyttänyt suuresti ja tämän ketjun ansiokas keskustelu on auttanut ymmärtämään tapahtuman kulkua. Lapin matkailu on niin yleistä ja riskien otto on tätä nykyaikaa, meillä on sukupolvi heitä joille vaara tai vaikeus on vain sana "haaste", ei pelättävä seikka. Ihmisen ylivoimaisuus sitä vastaan on korostunut ja silloin tapahtuu jos on tapahtuakseen. Syyllistäminen ei ole tarpeen, ei silloinkaan kun tulos on fataalia.

Olen itse kasvanut suorittajaperheessä, jossa mennään läpi harmaan kiven jos tarve on. Aina ensin ja viimeksi itse omilla valinnoillaan, periksi ei saa antaa helposti. Se ympäristö on kasvattanut luottamaan omiin taitoihin, ja jotenkin uskon tässäkin tapauksessa olleen sitä samaa sissi-mentaliteettia. Viimeiseen saakka on yritetty pärjätä ja soitto häkeen tuli sitten todellisen hädän edessä. Liian myöhään ehkä, mutta toisissa olosuhteissa ei niin olisi ollut. Noissa säätiloissa ja fyysisissä "tapeissa" tuskin olisi kukaan voinut muuta kuin toivoa pikaista apua. Tilanne oli päällä ja silloin ei näköalaa ole enää muuhun. Onneton loppu, kun onni puuttui. Parhaanne teitte.

Sattuman osuman kohteeksi joutuminen voi yllättää rankimmillaan vaikka kotipihalla, kuten tuttavalleni kävi. Kaatui liukkaalla, 20 metriä kotiovelta, mursi lonkan, oli yksin, känny sisällä, pakkasta -35. Siihen jäätyi ja vainaja löytyi seuraavalla viikolla.

Jos jotain oppia tästä onnettomuudesta saa, se olkoon terve pelko luonnon voimia kohtaan. Toivon voimia perheelle kestää tämä kaikki suru. Lämmin osanotto Evan ja Sindren läheisille.

[Kookapu]

Tarkennan paria seikkaa. Kun mainitsin aiemmin, että olisi hyvä käyttää myös kompassia, en tarkoittanut normaalia kartan ja kompassin kanssa suunnistamista, sillä kartalla ei tee mitään jos mitään ei näe, ja muutenkin kovalla tuulella se on epäkäytännöllinen. Kartan pitää olla päässä, jolloin voi käyttää kompassia kulkusuunnan määrittämiseen. Koko reitin tulee olla suunniteltuna siten, että jos eksyminen tapahtuu, on mietittynä turvallinen suunta johon voi edetä pois pahimmasta paikasta. Kun näkyvyyttä ei ole, etäisyydet menettävät myös merkityksensä ja joskus näkyvyydenkin vallitessa esim. tiheässä metsässä esimerkiksi samaistamisvirheiden vuoksi sijainti hämärtyy. Silloin kannattaa laskea etäisyyksiä ihan askelista. Askel on aikuisella yleensä noin 70-100 cm, mutta ei mene pahasti pieleen jos ottaa pitkiä askeleita ja lasket metrin per askel (paitsi jos olet hyvin pitkä!). GPS on erinomainen apu sijainnin tarkistamiseen, mutta se saattaa jämähtää, jolloin kompassin avulla saa tiedon siitä, mihin suuntaan on etenemässä päässään olevalla kartalla alueesta. Emme tiedä, katsoivatko Eva ja Sindre kompassia kurussa, mutta se olisi heti paljastanut, että he ovat ihan väärässä paikassa, menossa itään päin.

Ei kompassillakaan tee mitään jos ei näe 5 metriä kauemmas. Kompassin käyttö perustuu siihen, että otetaan katsella kiintopiste kompassisuunnasta ja kuljetaan sitä kohti. Sen jälkeen otetaan uusi kiintopiste kaukaa ja homma toistuu. 5 metriä on liian lyhyt pätkä tuollaiseen ja toisekseen white-out myrskyssä ei siellä ole mitään mihin katseen kiinnittäisi. Hortoilet käytännössä ilman suuntaa, koska eihän se katso voi siinä kompassissa koko ajan olla.

Jos nyt ihan välttämättä olisi haluttu tuota kesäreittiä taapertaa, niin 60 metrin ohut köysi mukaan (milteipä naru). Toinen jää reittimerkille köysi sidottuna käteen. Toinen kulkee kohti oletettua seuraava merkkiä köyden toinen pää kädessä. Kun köysi loppuu, on kuljettu maksimit. Tällöin pitää koittaa pitää köyttä ylhäällä ja kaartaa joko vasemmalle tai oikealle ja saavuttaa seuraava merkki. Kun se on löydetty, pitää viestiä perässä olevalle, että nyt voit kulkea köyden avulla tänne. Sama toistetaan seuraavalle merkille. Kulkeminen on hidasta. Mutta pomminvarmaa, jos vain kulkijat muuten on kondiksessa kulkea.

Ja ei. Tämä ei sitten ollut kehoitus mennä Taivaskeron kesäreitille seuraavan talvimyrskyn aikana tuolla metodilla kulkemaan. En ota vastuuta jos tapatte itsenne. Pysykää poissa sieltä tunturista.

Tämä köysijuttu on tosi fiksu. Jos on itsekseen liikenteessä joutuu tosin kulkemaan saman välin pariin kertaan (kun pitää käydä irrottamassa köydenpää pisteestä A), mutta hengenlähtöön verrattuna varmasti pieni lisäriesa.

[CSI]

Sattuman osuman kohteeksi joutuminen voi yllättää rankimmillaan vaikka kotipihalla, kuten tuttavalleni kävi. Kaatui liukkaalla, 20 metriä kotiovelta, mursi lonkan, oli yksin, känny sisällä, pakkasta -35. Siihen jäätyi ja vainaja löytyi seuraavalla viikolla.

Ei ole muuten ainoa tapaus tuo. Noissa ne Garmin kellot vai mitä ne on, joissa voi SOS nappuloita painella on varmaan hyviä.

Itse muuten pyrin ottamaan puhelimen mukaan aina vaikka menisin vain pihalle lumitöihin. En tiedä mikä siinä on....jonkinlainen perusajattelutapa varmaan taustalla. Joskus kun huomaan, että hommailen ulkosalla ilman puhelinta, saatan jopa lähteä sitä erikseen hakemaan sisältä.

Olikos se muuten Applen iPhoneissa vai missä se ominaisuus, että kun kunnolla puhelin tärähti (putosi), niin se rupesi 112 soittamaan omin päin...aiheutti paljon hässäkkäkin eli lienee deaktivoitu se ominaisuus? Mutta jos sellainen on puhelimessa päässä, niin ei haittaa vaikka taju menis kaatussa kun luuri soittaa silti 112 ittekseen.

---

Asiasta toiseen mutta 112 asiaa silti. Jossain alkupään pärinöissä sanottiin, ettei äiti olisi kuulostanut hätääntyneeltä häke-puhelussa. (aivan kuin kommentoija olisi sen puhelun kuullut...ehkä oli, epäilen että ei, varmaan jotain MINFO päättelyä taas että kun prioriteetti oli C niin äidin oma vika taas kun ei panikoinut riittävästi että häke-päivystäjä jne tiedätte kyllä)

Eniveis, jotkut ihmiset ovat sellaisia, että kun hätä syvenee, niin mieli vain rauhoittuu lisää. Itse kuulun tuohon vähemmistöön. Mitä kuumempaa "keittiössä" on, sitä viileämpänä mulla pysyy pytty ja käytös. Ääni menee tosi rauhalliseksi ja tyyneksi, tasokin laskee oktaavin. Aivot kirkastuvat ja fokus on vain siinä, että mitkä ovat seuraavat järkevät moovit tässä tilanteessa. Paniikkia mulle ei tule ainakaan hädän vuoksi ollenkaan, päin vastoin, pytty vain viilenee.

(Saatan sitten panikoida arjessa aivan tyhjästä tai ns. murehtia turhista eli kun mitään actionia ei ole päällä)

En ainakaan itsessäni tunnista mitään adrenaliinijunkieta, mutta olen ymmärtänyt että itsenikaltaisten lisäksi ainakin erinäköiset kirjainihmiset, ADD:t, tykkää kun adrenaliini virtaa suonissa. Ikäänkuin rauhoittuvat siitä. Siksi haetaan hurjia paikkoja (jos ei ole ADHD lääkitystä saatu, joka toki kemiallisesti korjaa tilanteen)

Tämän ajattelin vain sanoa ettei kannata siitä häke-puhelun tyylistä yhtään mitään johtopäätöksiä tehdä hädän syvyydestä. Ammattimaisen häke-päivystäjän pitäisi toki tämmöinen asia tietääkkin mutta toisaalta ihmisiä sielläkin on vain töissä ja se miltä asiat kuulostaa, vaikuttaa silti heihinkin.