Lumivyöry Muonion Pallastunturilla - äiti ja lapsi kuolivat

[kuusenalla]

Mitä tulee sään yllättämiseen, niin kyllähän se ilmeisesti tuon äidin kuitenkin yllätti, kun ei ollut osannut varautua siihen että siellä huipulla tosiaan voi tuulla enemmän mitä hän olisi voinut kuvitella.
Paikallisille ja palstan google-tietäjillehän se näin jälkikäteen ei tietenkään mikään yllättävä sää ollut, mutta kyllähän se silti saattoi tuon äidin yllättää, aivan kuten etsintöihin osallistuneetkin kertoivat että alhaalla ei olisi voinut kuvitellakaan millainen sää ja tuuli siellä ylhäällä tunturissa oli.

Sää yllättää, jos ei ole varautunut ottamaan selvää siitä. Tässä tapauksessa selonotto olisi ollut suhteellisen triviaalia, kuten keskustelussa oli todettu: olisi riittänyt kaivaa esille Laukukeron havainnot FMI:n sivuilta, koska ne vastaavat lähinnä tunturin yläosien olosuhteita. [Tämä onnistuu puhelimella hyvin helposti.] Sitä emme tiedä, oliko tämä kaksikko koskaan katsonut tunturimittausasemien havaintoja, tai yleensä minkään mittausaseman havaintoja, vai oliko vain tuona päivänä jäänyt tarkistus tekemättä. Pelkään, että ensimmäinenkin vaihtoehto on ihan mahdollinen.

Ei tähän tarvita mitään google-tietämystä eikä edes paikallista tietämystä. En ole sinänsä yllättynyt siitä, että paikallisille tuo voi tulla yllätyksenä - he eivät yleensä käy tunturissa silloin, kun sää on noin paha. Nyt talvikuukausina vielä inversio lisää tuulisuuseroja.

Tämä virhe on ihan samaa luokkaa kuin lähtisi melomaan suojaisesta poukamasta merelle avoimelle selälle ja yhtäkkiä tajuaisi, että täällähän tuulee ihan pirusti ja aallotkin ovat toista metriä korkeita. Olisiko tämä yllätys? Voisi se olla, jos ei olisi ottanut selvää. Olisiko silti pitänyt tajuta varautua? Tietenkin olisi.

White-outista: omankin kokemukseni mukaan sakeassa sumussa on hankala hahmottaa, kuinka jyrkkä rinne on ja missä asennossa itse on. Mutta tässä, kuten muissakin tekijöissä, pitää vähän ajatella hienosyisemmin. Näkyvyys ei ole juuri koskaan 0 (ei näe yhtään mitään, ei metriäkään eteensä) tai 100 (50+ km näkyvyys). Yleensä se on jotain tuolta väliltä. Lehmikeron ja Taivaskeron väliin tultaessa on todennäköisesti oltu liukukytkimellä lähellä nollaa, mutta ei ihan nollassa. Sellaisissa olosuhteissa kyllä on silti mahdollista tajuta, onko menossa rinnettä ylös vai alas, vaikka se onkin vähän vaikeampaa. Samoin jotain suuntia voi yrittää hahmottaa valon suunnasta. Iltapäivällä klo 14 taivaanrannalla on edelleen paljon valoa, ei siinä ole pimeää vielä tuntiin, ja valon suunnankin voi mahdollisesti nähdä. Vähän jarrua laittaisin näihin ajatuksiin, joiden mukaan tuossa tilanteessa olisi mennyt kaikki täysin sekaisin eivätkä E & S olisi edes tienneet, ovatko menossa ylös tai alas.

Mutta se on silti totta myös, ettei noissa olosuhteissa pitäisi edetä kuin mitään ei olisi tapahtunut, vaan hyvin rauhallisesti pysähtyä, tarkistaa sijainti, ja tehdä päätös jatkamisesta tai mahdollisesti palaamisesta paremman näkyvyyden suuntaan. Huonon näkyvyydenkään ei pitäisi tulla minkäänlaisena yllätyksenä tunturin ylitystä valmistelevalle. Pilviä kehittyy näennäisesti selkeälläkin säällä ihan vain nousevien virtausten mukana ja näkyvyys voi olla 700 metrissä huono, vaikka 600 metrissä se olisi vielä ihan siedettävä. Olen itsekin pariin kertaan joutunut suunnittelemaan reitin uudestaan niin, että tunturissa mennään alempaa, jotta näkyvyys säilyy. Pilvien alarajan korkeuden arviointi ei ole kauhean hankalaa karttaa vähänkin käyttäneelle.

Huolestuttavaa on se, että häkepuhelussa ER oli sanonut, että "yrittävät liikkua eteenpäin". Minne? Koska arvatenkin olivat laskeneet kuruun, eteenpäin olisi tarkoittanut etenemistä suoraan kohti vyöryaluetta (oli se nyt minkämuotoinen tahansa, siellä edessä se oli). Kohti hotellia olisi pitänyt taas tehdä täyskäännös ylämäkeen. https://asiointi.maanmittauslaitos.fi/k ... OjEwMH1d-z

Tämä "eteenpäin" voi toki olla päivystäjän tulkinta, mutta pelkään, ettei se ole. Jos sijaintia ei tässäkään kohtaa tarkistettu, se oli ilman muuta viimeinen, ratkaiseva virhe. Toivottavasti poliisi saa ER:n puhelimesta ja mahdollisesta Garmin-laitteesta jotain irti (ja ymmärtää tarkistaa, mitä sovelluksia oli käytetty).

[kuusenalla]

Umpihangesta. Avotunturissa on hyvin harvoin sellaista umpihankea, että eteneminen menee hangessa tarpomiseksi edes kapeimmilla tunturisuksilla. Upottaa saattaa ehkä 10-15 cm, mutta harvoin enempää. Jos jossain tulee syvempää hankea, se onkin sitten vaaran paikka, koska silloin tuuli on alkanut kinostaa lippoja ja/tai laattoja, jotka voivat vyöryä. Pusikot ja puurajan tienoo on sitten eri asia. Eli eivät E & S missään syvässä hangessa rämpineet enää Rihmakurusta nousun jälkeen. (Rihmakurussa on voinut olla umpihankea, se on sellainen paikka, jossa hanki kinostuu.)

Tietysti nousut ovat raskaita eikä siellä maastossa mitään latubaanaa ole, joten eteneminen ei tietenkään ole samanlaista kuin Ylläksen lumikissan tekemällä ladulla, mutta muuten tämän umpihangessa rämpimisen tunturissa voisi jo jättää pois keskustelusta.

[CSI]

Umpihangesta. Avotunturissa on hyvin harvoin sellaista umpihankea,....jne

Mihin tuo oikein liittyy? En muista avotunturia umpihangeksi väitetyn kenenkään toimesta täällä.

[Oppenheimer]

Kaikkia varmasti kiinnostaa mikä meni ns vihkoon.
Koko alkumatka oli selvitty HYMYSSÄSUIN ja lopulta käy näin. Tavallaan ”viimemetreillä”.

Mä en usko mitenkään siihen, että suunnistusvirhe olisi ollut noin katastrofaalinen.
Kyllä siinä on täytynyt tapahtua jotain muuta odottamatonta sään lisäksi.

He ovat kuitenkin selviytyneet tuosta ’kesäreitistä’ tuohon saakka päiviä kunnialla.

Eiköhän tuo keli ollut se merkittävin tekijä.

Minä en missään nimessä syyllistä äitiä. Hän on erittäin todennäköisesti tarjonnut lapselleen, lapsen halusta mielettömän ’seikkailun’, joka ikävä kyllä päättyi näin

Tässä on niin helkkarin monta tekijää, jotka sössivät teissun lopun.

Varmasti viimeiseen hengenvetoon asti äiti on miettinyt poikaansa, ei sometilejään.

Mä oikeasti arvostan vanhempia, jotka vie lapsensa muuallekin kuin Prismaan ja leikkipuistoon.
Elämään oppii oikeasti, kun näkee ja kokee maailmaa.

Viimemainittu pitää paikkansa. Valitettavasti opit menivät hukkaan, kun opintomatka ja elämä päättyvät kuin seinään. Mikä sitten on hyödyllistä oppia elämän kannalta? Sekö, että lapsi viettää vapaa-aikansa perheen kanssa, fillaroi vanhempien tahdosta 150 km ja vetää jotakin perkeleen kelkkaa (lainaus: Tuntematon sotilas, Lahtinen) jäätävissä oloissa. Tällä perheellä oli yksi visio: kärsi kärsi, niin kirkkaamman kruunun saat.

Somekuvien perusteella on telttailtu, pyöräilty, luisteltu, uiskenneltu ja toki hiihdetty joskus numerolappukin rinnassa. Mutta mitä muuta? Köyhää on ollut tenavien elämä. Televisio sentään vilahtaa jossakin.

Mikään ei todista, että tätä matkaa olisi tehty hymyssäsuin. Päinvastoin. Äidin somepostauksista kannattaa lukea se, mitä niissä sanotaan, se mitä voidaan lukea rivien välistä ja erityisesti se, mitä niissä ei lue. Mikä kuva tulee? Ei menty hymyssäsuin, vaan hammasta purren, sitä todistavat matkan aikana otetut kuvatkin. Aika lailla peruslukemilla ovat ilmeet.

Paska reissu tuo on pojan näkökulmasta ollut, mutta ei nyt päässyt toteamaan, että tulipahan tehtyä.

[Miss Holmes #1]

Sääolosuhteet tuolloin 2.1. on ollut tuolla aamusta asti käytännössä samat.
Ohessa muutama kuva, joka todistaa väittämäni.

Retkue oli jo kulkenut onnistuneesti 3/4 päivän matkasta. Katso kuva reitistä.
Kyllä minusta sääolosuhteet yllättivät. Tuo Taivaskeron ja Pyhäkeron väliin syntynyt tuulitunneli tuli yllätyksenä.

Heillä oli matkaa jäljellä muutama kilometri, josta suurin osa alamäkeä.
Minkään ei enää pitänyt mennä pieleen.
He olisivat ilman tuota tuuliylläriä olleet perillä viimeistään klo 16.00.

Minusta on oikeasti naurettavaa epäillä jopa sitä, oliko Garmin mukana. Tottakai se oli. Ei tuonne kukaan lähde iphonella suunnistamaan.

IMG_2413.jpeg (64.76 KiB) Katsottu 260 kertaa

IMG_2410.jpeg (56.08 KiB) Katsottu 260 kertaa

IMG_2411.jpeg (57.49 KiB) Katsottu 260 kertaa

Kuvien kokoa kohtuullistettu
-NILS-

[Miss Holmes #1]

Vielä nuo tuuli kuvat, jos joltain on mennyt ohi.

Jos olosuhteet olisivat olleet yhtä pahat koko tuon 4 tuntia, olisi äiti varmasti soittanut häkeen jo aiemmin.
Tuota tuulitunneli-ilmiötä ei pystynyt ennakoimaan reitin alkupuolen olosuhteiden perusteella.

Ja kyllä, varmasti on mahdollista whiteout ja kylmäkin on varmasti ollut.

Ja oikeasti on mahdollista, että tuolla jäisellä rinteellä joutuu tuulen viemäksi.

[Xyloskalo]

Kuten aiemmin olen sanonut, en ole vaeltanut koskaan Lapissa, ellei sitten Lätäsenon laskemista yksikkökajakilla lasketa vaeltamiseksi. Retkeillyt olen aika paljonkin eri tavoin, mutta talvisesta tunturista tai laskettelusta ei ole oikeastaan mitään kokemusta. Olen lukenut tämän keskustelun jokaisen viestin, sillä tämä tapahtuma askarruttaa ja ahdistaa minua, kuten varmaan montaa muutakin. Olen lukemisen myötä oppinut paljon talvivaelluksesta, lumivyöryvaarasta, pakkasessa olemisesta, erilaisista varusteista. En silti edelleenkään aio koskaan lähteä kaamosvaellukselle tunturiin. Sormeni palelevat liian helposti ja paleltuminen kammottaa minua. Lähtö yksin kauas umpimetsään yöksi testaamaan uutta (Suomessakin silloin!) hammockia 15 asteen pakkasessa taitaa riittää talviretkeilyksi.

Teknisten laitteiden, varusteiden, maaston ja ulkoisten olosuhteiden lisäksi ihmisen toiminnassa on aina mukana myös ihminen itse. Hänen persoonansa, elämäntilanteensa, suhteensa muihin ihmisiin, opitut ja synnynnäiset tavat suhtautua asioihin.

Se mitä nyt kirjoitan perustuu siihen mitä ihmisenä ajattelen tästä surullisesti päättyneestä vaelluksesta. Ihmisiähän siellä oli vaeltamassa, ei varusteita yksin sääilmiöiden ja maastonmuotojen keskellä. Tämän saa poistaa jos tällainen tunteisiin perustuva kirjoittelu ei ole täällä sallittua.

Ajatukseni perustuvat siihen mitä olen tapahtumasta jälkikäteen lukenut ja katsomaani kaksiosaiseen kertomukseen tästä matkasta ja muihinkin tarinoihin IG:ssa.

Kaikesta mitä olen nähnyt ja lukenut kuultaa läpi jokin hyvin voimakas tunnetila. Uhma, ehkäpä. Jonkinlainen pihinä joka enteilee räjähdystä. Tämän viimeisen matkan alkupään kuvat ovat kauniita, äiti tulkitsee teksteissä lapsensa tuntemuksia. Minä näin kuvissa pojan katsomassa kameraan tutkimattomin ilmein, vetämässä ahkiota umpihangessa horjuvin polvin, irrottelemassa äitinsä ahkiota ja ilmeisesti äitiäänkin ryteikköisestä jotkasta. Tuijottamassa tuleen.

Uudenvuodenkuvassa on jotakin pinnisteltyä, poika katsoo taustalla vakavana tummin silmin.

Raskaan vaelluksen jälkeen tuvissa kulutettiin kallisarvoista lepoaikaa (paljonko sitä jää talvivaelluksella varusteiden huollon, puiden haun, lämmityksen aloittamisen ja ruoanlaiton jälkeen?) ja kallisarvoista akkua matkakertomuksen välittämiseen heti maailmalle, sen sijaan että olisi nautittu kännykättömästä ajasta ja leppoisasta yhdessäolosta kahdestaan erämaan rauhassa.

Koko matkasuunnitelma ilman lepoa kummassakaan päässä, välipäivän hiihtolenkki, viimeisen päivän tiivis aikataulu tunturin ylityksineen.

Jopa isän välitön reaktio poikansa löytöpäivänä ryhtyä... no, antaa tämän jäädä tähän.

Minulle tulee mielikuva uppoumarunkoisesta veneestä jota ajetaan öisellä merellä kivikkojen seassa liian suurilla kierroksilla. Vauhti ei enää kasva, perä alkaa vain vajota, alla on kylmä pimeä syvyys ja edessä teräviä kiviä.

Olisipa ollut aikaa vain kellua ja katsella maisemia.

[Korento]

Vielä nuo tuuli kuvat, jos joltain on mennyt ohi.

Jos olosuhteet olisivat olleet yhtä pahat koko tuon 4 tuntia, olisi äiti varmasti soittanut häkeen jo aiemmin.
Tuota tuulitunneli-ilmiötä ei pystynyt ennakoimaan reitin alkupuolen olosuhteiden perusteella.

Ja kyllä, varmasti on mahdollista whiteout ja kylmäkin on varmasti ollut.

Ja oikeasti on mahdollista, että tuolla jäisellä rinteellä joutuu tuulen viemäksi.

Jos minä ymmärrän, että tunturin laella tuulee ja tietyt maastonmuodot muodostavat tuulitunneleita, voisi olettaa että vaelluskokemusta omaava ihminen sen ymmärtäisi. Minun elämässäni pisin vaellus on ollut 10 km päiväretki hyvällä polulla. Tunturin laella olen elämässäni ollut kaksi kertaa. Toki olen ikäni asunut metsässä ja omaan maalaisjärkeä.

[Alien Alien]

Täytyy äitiä sen verran puolustella, että ei tuossa kaamosvaelluksessa sinällään ajatuksena mitään huonoa ollut, eikä mielestäni siinäkään että otti mukaan 12 vuotiaan poikansa, itse vaellus ja retkihän olisi varmasti ollut pojallekin ehkä ihan mieluisa seikkailu ellei olisi päättynyt tuollaiseen onnettomuuteen.

Virhe tapahtui mielestäni siinä että äiti ehkä luotti omiin taitoihinsa huonon sään yllättäessä liikaa, eikä osannut luovuttaa ajoissa kun ei ehkä ymmärtänyt sitä kuinka pahaksi sää voi pahimmillaan siellä tunturissa yltyä eli jatkoi matkaa vaikka merkit sään huononemisesta varmasti olivat ilmassa jo hieman aiemmin ennen kuin tuonne kurun rinteeseen päädyttiin hälytyskeskukseen soittamaan.

Hieman enemmän harkintakykyä ja omien rajojensa sekä sään ymmärtämistä olisi kaivattu, niin että olisi nöyrästi aikatauluista ja junalle ehtimisen murheista huolimatta ymmärretty luovuttaa jo siinä vaiheessa kun oltiin vasta nousemassa tunturille, paremmissa olosuhteissahan äiti oli poikansa kanssa pärjännyt vielä hyvin, eli olisi varmasti pärjännyt tuossakin vaiheessa kun olisi kääntynyt ajoissa ympäri ja palannut vaikkapa sinne lähimmälle kodalle vaikka se olisi merkinnytkin junasta myöhästymistä.

Itse kaamosvaellukselle lähtemistä pojan kanssa en tuomitse, mutta hieman enemmän nöyryyttä ja sään kunnioitusta tuollainen retki kaipaa ja väkisin päin myrskyä ja pahenevaa säätä painaminen pitää unohtaa.

Erään kouluttajan kerran suututin työturvallisuuteen liittyvällä kurssilla, kun kouluttaja kysyi millaisille ihmisille yleensä tapahtuu pahimpia tapaturmia, ja minä tietenkin rehellisesti kerroin että olen todennut tapaturmia usein tapahtuvan juuri kaikki kurssit käyneille ammattiinsa rutinoituneille konkareille, jotka tuudittautuvat siihen että kaikki kurssit on käyty ja kaikki tiedetään ja kaikki tarvittavat kortit löytyy, ja siihen turvaten sitten unohtavat varovaisuuden ja itsesuojeluvaiston.

Ehkä tässäkin tapauksessa sitä viimeistä tunturia ei sään heikentyessä olisi uskallettu lähteä ylittämään ellei olisi käyty niitä kursseja.

Suurimmalle osalle porukoista olosuhteet tulevat yllätyksenä. @kuusenalla kirjoitti hyvin, ei niinkään poikkeavana olosuhteena tilastotieteellisesti vaan poikkeavana olosuhteena omiin odotuksiin nähden. Olosuhteiden karuus tulee lapsille yllätyksenä, sillä nykyoloissa niihin tottumista arjessa vain ei tule.

Kysymys ei ole muutamasta tunnista kylmässä vaan kysymys on jatkuvasta kylmäaltistuksessa usean vuorokauden ajan. Kuten Vadelma-Aho kirjoitti, kaikki, siis ihan kaikki on jäässä varusteissa. Ahkiossa olevat tavarat ovat koko pakastinolosuhteissa. Suurin osa ajasta on pimeää ja todellakin ruutuaikaa ei ole, eikä snäppejä, tiktokkia tai mitä nyt vain kavereiden kanssa kommunikointimahdollisuuksia. Ainoa seura on matkaseura ja jos seuralainen nukkuu, somettaa, ahertaa tms. Silloin lapsi on yksin omien ajatustensa kanssa. Pimeää lähes koko ajan, keinovaloa ei missään, kuten ei merkkejä muista ihmisistä. Aikuisesta tämä voi kuulostaa ja olla taivaallista, mutta lapselle se on hyvin vieras ja pelottavakin ympäristö. Lisäksi sieltä ei pääse pois itsenäisesti silloin kun haluaa. Lapsi on täysin vanhemman varassa ja armoilla.

Miksi lapsen täytyy kokea ensimmäinen kaamosvaellus silloin kun vanhempi sen päättää? Miksei yhteistä vaellusta voi suorittaa täysi-ikäisenä?
Usein pelkona vanhemmalla on, että lasta ei enää kiinnostakkaan yhteinen reissu tai vaeltaminen, kun oma tahto ja menot vievät voiton vanhemmasta.
Kaamoksen kokeminen on kaunista ja vaarallista, ennen kaikkea ainutlaatuista. Eikö sen kokemuksen voisi säästää siihen, kun lapsi on aikuinen ja valitsee itse oikean hetken, tavan ja seuran sen kokemiseen?

[L'amourha]

Sääolosuhteet tuolloin 2.1. on ollut tuolla aamusta asti käytännössä samat.
Ohessa muutama kuva, joka todistaa väittämäni.

Eikös tuon yhden kuvan mukaan tuullut etelän ja kaakon välistä häkesoiton aikaan? Eli suoraa vastatuulta heille, siitä suunnasta ei taida edes kummemmin kanavoitua.

[Miss Holmes #1]

Tottakai huipulla tuulee, mutta tuo tuulen voimakkuus alkumatkaan nähden on ollut odotuksia kovempi.
Tuosta kohdasta Pyhäkurun koiliskulmasta oli noin 1,3 kilometrin matka alamäkeen. Eli käytännössä todella pieni matka. Vaikka olosuhteet olisivat olleet mitkä, siitä olisi voinut hyvin selvitä ilman suksien/sauvojen menetystä.

Olisi kiva tietää mikä tuulen voimakkuus tuossa on todellisuudessa puuskissa ollut.

Eivätkä he todellakaan olleet edes huipulla.
Lähes yhtä korkealla he ovat olleet päivän aikana jo pariin kertaan.



Tuosta keräyksestä olen samaa mieltä.

12-vuotias on kuitenkin jo esimurrosikäinen ja kuvissa, jotka tietää julkaistavan, pitää näyttää coolilta. Uskoisin, että ilme on vakavahko siksi.

Kyllä mä oikeasti uskon, että poika on ihan innolla ollut mukana. Tuon ikäistä on kohtalaisen vaikea pakottaa mukaan.

Googlailin perhettä, koska tähän asti olen yrittänyt olla ’tutustumatta’ heihin.
Ei minulle välittynyt negatiivista kuvaa. Lapset ovat suloisia ja hymyileviä kaikissa niissä kuvissa, jotka löysin.

Vaikuttaisi nuo isommat olevan kaksoset. Isällä kotinavetassa lasten urheiluvälineitä ja -vaatteita myyvä yritys.

Kyllä tuolla perheellä todellakin lapset on syntynyt lenkkarit jalassa ja kompassi kädessä.

[Ei mitään hajua]

Sääolosuhteet tuolloin 2.1. on ollut tuolla aamusta asti käytännössä samat.
Ohessa muutama kuva, joka todistaa väittämäni.

Eikös tuon yhden kuvan mukaan tuullut etelän ja kaakon välistä häkesoiton aikaan? Eli suoraa vastatuulta heille, siitä suunnasta ei taida edes kummemmin kanavoitua.

Tuulen suunta on se sininen ja tuulen suunta luetaan oikeanpuolimmaisesta pystyakselista. Tuullut on siis sunnasta vähän alle 240 astetta eli on tuullut länsilounaasta.

[CSI]

En ole sinänsä yllättynyt siitä, että paikallisille tuo voi tulla yllätyksenä - he eivät yleensä käy tunturissa silloin, kun sää on noin paha.

No sinänsä useimmat meistä lappilaisista on kyllä kokenut vähintään -22 C / 15 m/s sään. Mutta harvempi meistä on mennyt ottamaan sen vastaan avotunturissa sukset jalassa, useampi kilometri lähimpään lämpimään tupaan. Minä ainakaan en ole. Syy ei välttämättä ole edes sinänsä nuo lukemat - kyllä ne selättäisi hyvin varustein. Mutta suunnistamisen vaikeus ja se, että jos white-outissa teloo itsensä, niin se on morjens tuossa kelissä hyvin äkkiä. Ei oikein kiinnosta.

Sinänsä olen kyllä kokenut kovempaakin keliä kuin tuo, mutta pysytellyt silloin yleensä visusti lähellä lämmitettyjä kiinteistöjä.

Nyt kun on ollut aika paljon alle -30 C säitä, niin lisäsin parisen viikkoa sitten autoon mukaan untuvamakuupussin (muiden selvitymisvarusteiden kanssa). Vaikkei tässä nyt olla millään ihmeellisillä korpitaipaleilla liikuttu, pääasiassa nelostiellä vaan...mutta on se kumma se takaraivossa aina väijyvä selviämisen vietti lappilaisilla. Aina jotain tuollaista pientä pitää varata, jotta mieli rauhoittuisi. En oikein edes ajatellut asiaa kun alitajunta ohjasi makuupussin mukaan autolle mennessä... Noh, olkoot siellä jussiin asti jos ei käyttöä muualla ennen sitä tule.

[Miss Holmes #1]

Ruksi suunnilleen heidän sijainti.
Nuoli tuulen suunta.

Tuuli kanavoitui tuohon Taivaskeron ja Pyhäkeron väliin.

IMG_2417.jpeg (63.22 KiB) Katsottu 259 kertaa

Kuvan kokoa kohtuullistettu
-NILS-

[Alien Alien]

Mitä tulee sään yllättämiseen, niin kyllähän se ilmeisesti tuon äidin kuitenkin yllätti, kun ei ollut osannut varautua siihen että siellä huipulla tosiaan voi tuulla enemmän mitä hän olisi voinut kuvitella.
Paikallisille ja palstan google-tietäjillehän se näin jälkikäteen ei tietenkään mikään yllättävä sää ollut, mutta kyllähän se silti saattoi tuon äidin yllättää, aivan kuten etsintöihin osallistuneetkin kertoivat että alhaalla ei olisi voinut kuvitellakaan millainen sää ja tuuli siellä ylhäällä tunturissa oli.

Sää yllättää, jos ei ole varautunut ottamaan selvää siitä. Tässä tapauksessa selonotto olisi ollut suhteellisen triviaalia, kuten keskustelussa oli todettu: olisi riittänyt kaivaa esille Laukukeron havainnot FMI:n sivuilta, koska ne vastaavat lähinnä tunturin yläosien olosuhteita. [Tämä onnistuu puhelimella hyvin helposti.] Sitä emme tiedä, oliko tämä kaksikko koskaan katsonut tunturimittausasemien havaintoja, tai yleensä minkään mittausaseman havaintoja, vai oliko vain tuona päivänä jäänyt tarkistus tekemättä. Pelkään, että ensimmäinenkin vaihtoehto on ihan mahdollinen.

Ei tähän tarvita mitään google-tietämystä eikä edes paikallista tietämystä. En ole sinänsä yllättynyt siitä, että paikallisille tuo voi tulla yllätyksenä - he eivät yleensä käy tunturissa silloin, kun sää on noin paha. Nyt talvikuukausina vielä inversio lisää tuulisuuseroja.

Tämä virhe on ihan samaa luokkaa kuin lähtisi melomaan suojaisesta poukamasta merelle avoimelle selälle ja yhtäkkiä tajuaisi, että täällähän tuulee ihan pirusti ja aallotkin ovat toista metriä korkeita. Olisiko tämä yllätys? Voisi se olla, jos ei olisi ottanut selvää. Olisiko silti pitänyt tajuta varautua? Tietenkin olisi.

White-outista: omankin kokemukseni mukaan sakeassa sumussa on hankala hahmottaa, kuinka jyrkkä rinne on ja missä asennossa itse on. Mutta tässä, kuten muissakin tekijöissä, pitää vähän ajatella hienosyisemmin. Näkyvyys ei ole juuri koskaan 0 (ei näe yhtään mitään, ei metriäkään eteensä) tai 100 (50+ km näkyvyys). Yleensä se on jotain tuolta väliltä. Lehmikeron ja Taivaskeron väliin tultaessa on todennäköisesti oltu liukukytkimellä lähellä nollaa, mutta ei ihan nollassa. Sellaisissa olosuhteissa kyllä on silti mahdollista tajuta, onko menossa rinnettä ylös vai alas, vaikka se onkin vähän vaikeampaa. Samoin jotain suuntia voi yrittää hahmottaa valon suunnasta. Iltapäivällä klo 14 taivaanrannalla on edelleen paljon valoa, ei siinä ole pimeää vielä tuntiin, ja valon suunnankin voi mahdollisesti nähdä. Vähän jarrua laittaisin näihin ajatuksiin, joiden mukaan tuossa tilanteessa olisi mennyt kaikki täysin sekaisin eivätkä E & S olisi edes tienneet, ovatko menossa ylös tai alas.

Mutta se on silti totta myös, ettei noissa olosuhteissa pitäisi edetä kuin mitään ei olisi tapahtunut, vaan hyvin rauhallisesti pysähtyä, tarkistaa sijainti, ja tehdä päätös jatkamisesta tai mahdollisesti palaamisesta paremman näkyvyyden suuntaan. Huonon näkyvyydenkään ei pitäisi tulla minkäänlaisena yllätyksenä tunturin ylitystä valmistelevalle. Pilviä kehittyy näennäisesti selkeälläkin säällä ihan vain nousevien virtausten mukana ja näkyvyys voi olla 700 metrissä huono, vaikka 600 metrissä se olisi vielä ihan siedettävä. Olen itsekin pariin kertaan joutunut suunnittelemaan reitin uudestaan niin, että tunturissa mennään alempaa, jotta näkyvyys säilyy. Pilvien alarajan korkeuden arviointi ei ole kauhean hankalaa karttaa vähänkin käyttäneelle.

Huolestuttavaa on se, että häkepuhelussa ER oli sanonut, että "yrittävät liikkua eteenpäin". Minne? Koska arvatenkin olivat laskeneet kuruun, eteenpäin olisi tarkoittanut etenemistä suoraan kohti vyöryaluetta (oli se nyt minkämuotoinen tahansa, siellä edessä se oli). Kohti hotellia olisi pitänyt taas tehdä täyskäännös ylämäkeen. https://asiointi.maanmittauslaitos.fi/k ... OjEwMH1d-z

Tämä "eteenpäin" voi toki olla päivystäjän tulkinta, mutta pelkään, ettei se ole. Jos sijaintia ei tässäkään kohtaa tarkistettu, se oli ilman muuta viimeinen, ratkaiseva virhe. Toivottavasti poliisi saa ER:n puhelimesta ja mahdollisesta Garmin-laitteesta jotain irti (ja ymmärtää tarkistaa, mitä sovelluksia oli käytetty).

Itselleni on ollut myös vaikea ymmärtää totaalista disorientaatiota ajan, paikan ja rinteen suhteen. Ilmeisesti se voi olla mahdollista, mikäli ei ole kokenut tai ollut tuiskussa aiemmin. (Tuisku ei kuulosta yhtä särmältä kuin white out, mutta todellisuudessa ihan yhtä vaarallisesta ilmiöstä kyse.)

Niin. Tällä hetkellä itseäni kiinnostaa eniten, mihin äiti on kuvitellut menevänsä, ilmoittaessaan heidän jatkavan eteenpäin?

Ahkiot ovat olleet täynnä tavaraa hätämajoitusta varten ja ohjeistus jopa Axxell-Vigu arvauskurssilla ollut oikea. Äidin mielestä ei ole ollut kuitenkaan mitään syytä keskeyttää etenemistä. Periksiantamatta on päätetty jatkaa valittuun suuntaan? Mutta minne? Suojaa etsimään,eksymään pimeään enemmän vai hotellille?

Raattaman valojen kajo on näkynyt illallakin huonomassa näkyvyydessä. Ovat siis näkyneet pimenevässä iltapäivässä, sillä idän suunnassa kaikista vähiten päivänvalonkajoa. Muualla taivas on ollut täysin selkeä Taivaskeroa lukuunottamatta. Siinäkään pilvi ei ole osunut maahan asti, eli tunturi huippu ei ole ”hupussa”.

Edelleen pidän yhtä todennäköisenä vaihtoehtona, että eksyminen on tapahtunut myöhemmin, jo satulan ohituksen jälkeen, kuin että se olisi tapahtunut satulassa väärää korkeuskäyrää seuraten. Mikäli ”pyörähtäminen” olisi tapahtunut satulan eteläpäässä, olisi silloin kuviteltu laskun olevan Vatikurun laskua ja vyöryalueelle oltaisiin tultu lounaasta ja kuljettu rinteen mukaisesti kohti Kurun luoteisnurkkaa. Kun valot eivät olisi lähentyneet ja näyttäneet edelleen olevan kaukana olisi sitten soitettu häkeen noutoa. Mikäli kuviteltu laskun vatikuruun alkavan, on voitu sukset ottaa pois, jotta laskeutuminen turvallista. Rinnettä alastultaessa tuuli sitten vienyt varusteita ja eteneminen ollut hidasta ja ”kattilaan” tultaessa näkyvyys olennaisesti huonontunut. Näin ollen äiti olisi ollut ”kartalla”, mikäli kuvitellut olleensa Vatikurussa, eikä tarvetta sijainnin tarkastamiseen tai alaspäin kulkeminen tullut yllätyksenä.