Lumivyöry Muonion Pallastunturilla - äiti ja lapsi kuolivat

[Yrjö Yrjönpoika]

Minä olen tässä asiassa edelleen melko itsepäisesti sitä mieltä, että mahdollisesti hätäpuhelussa tapahtui väärinkäsitys. Ehkä ER sanoi että tuulee niin että sauvat ja sukset lähtevät, korostaaksen tuulen voimakkuutta. Ja ehkä tuuli tosiaan repi kaikkea irtilähtevää ja nostatti suksiakin jos oltiin siinä tuulitunnelissa. Itselläni ei ole sellaisesta tuulesta kokemusta.
Jos se kirjattiin että "tuulee niin että sauvat ja sukset lähtevät" niin ollaan jo tulkinnallisesti harmaalla alueella.

▪︎ Samankaltainen skenaario on itsellänikin käynyt mielessä, mutta enpä ole sitä viitsinyt heittää tänne kommentointiin "susien raadeltavaksi"
Onhan nimittäin ollut hyvinkin tiedossa, että tämä häkeen soittanut henkilö oli svensk språkig. Jos häken puhelunkoordinoija (vai mikä se on) ei välttämättä ole ollut syntyperäinen ruotsinkielinen, niin joissakin arkipäivän puhekielen sanonnoissa voi tulla väärinkäsityksiä. Onhan joskus tullut sanottua, että "Siellä tuulee niin että takki päältä lähtee".

[Kalinka Holmes]

^
Joo, on varmaan. Olen jo onneksi ikäni puolesta lähempänä totaalista loppupäätä kuin edes keskikohtaa
Asenneongelma, siinähän se pitkän iän salaisuus.

No sama vika täällä kyllä.... loppusuora häämöttää

Ihaillen muuten katson yhdessä vaellusryhmässä sitä papparaista, joka on aloittanut vapaalaskemisen 70+ vuotiaana. Aika rohkeaa elämistä noilla vuosilla.

Sori OT.

Mietin 60-luvun alkua, joilloin olin ekaa kertaa tunturissa vaelluksella. Lyhyitä matkoja vaan tosin, mutta ne varusteet! Oli paperikartta ja kompassi, kangasreppu (sellainen mettämiesten malli), termarissa teetä ja vesipullo, ja jokunen korppu. Meitä oli neljä tuon sapuskan varassa Päivämatkoja vaellettiin, ei tietenkään lumitalvella, mutta kuitenkin ihan erämaassa. Siihen aikaan ei ollut mitään sähkö-akku-härpäkkeitä, lankapuhelin oli jossain kyläpahasessa ehkä. Opittiin olemaan ja lukemaan säätä ja luontoa.

Eva oli syntynyt saaristolaiseksi, oli kalastajaperheen tyttö, joka osallistui töihin jo pikkulikasta. Kuten omakin perheensä lapset tekee. Uskon, että se selviytymisgeeni ja -tahto eritoten oli sieltä peräisin. Itseluottamus on hyvä ominaisuus, noin yleensä.

Itse partiolaisena liikuin metsissä kesällä ja talvella 70- ja 80-luvulla. Ei ollut makuualustoja, untuvapusseja alkoi olla, mutta ei meillä ollut niihin varaa. 30-asteen pakkasessa telttamajoituksessa uimapatja, ohut nylonpussi, jossa v-aukko, eli jäi rintakehäkin paljaaksi. Eväänä suklaata ja hedelmäsokeria. Verkkarit, lenkkarit ja jonkinlaiset sadetamineet, kumpparit. Karhukierros käytiin kiertään 80-luvun alussa kaveriporukalla, 11–15-vuotiaita päinensä. Nötköttiä ja näkkileipää eväänä, telttamajoitus. Itse koen nykyajan tekniset vaatteet hyvin viileiksi, huonosti imevät kosteutta verrattuna hyvään puuvillaan. Gore-tex on erityisen kylmä kylmällä ja hiostava lämpimällä, verrattuna vaikka 80-luvun lasketteluhaalariin tai hyvään puuvilla-anorakkiin.

Täällä joissakin kommenteissa tuntuu olevan ajatus, että vaelluksella vaatteet puetaan johonkin täsmäsäähän, joka pätee vähintään yhden päivämatkan ajan. Kyllähän vaihtelevissa maasto-oloissa liikkuessa niitä vaatteita joutuu usein veivaamaan, avaamaan vetoketjua, ylämäessä riisumaan kintaita kun hikoilee kuin sika, sitten jo tuuli viilentää ylhäällä, suojaisemmassa paikassa joutuu ottamaan takin pois ja sitomaan vyötärölle. Eivät nuo valokuvat varmasti kerro koko matkan vaaterepertuaaria.

[hr45]

Lumivyöry samoin kuin kuolettava kaatuminen laskurinteessä yms. iskevät paaaaaaljon herkemmin myrskyn nostamassa white-outissa kuin kirkkaana päivänä. Ei mulla muuta. Tulin vain sanomaan tämän kun se ei näytä uppoavan eteläisten kalloon. Ei sitten näemmä mitenkään.

Jossain määrin se pitäisi olla jo "itsestään" selvää että paskasäässä sattuu ja tapahtuu. Mutta. Kokemusta on myös syöksyvirtauksesta (trombi) joka iski ihan normipäivänä ja tappoi kaksi ihmistä.

Tässä on kuitenkin koko ajan tullut kerta kerralta vahvemmin esille, että äiti ei ollut tarpeeksi kokenut tällaiselle reissulle eikä ollut tehnyt huolellisia, riittävän usein tapahtuneita tarkistuksia säätilaan. Jos olisi tehnyt säätarkistukset ja olisi tarvittaessa osannut muuttaa lennosta reittivalinnan turvallisemmaksi, koko onnettomuutta ei olisi tapahtunut. Hän oli kuitenkin lapsesta vastuussa eikä lapsia lähdetä viemään jääräpäisesti vaarallisiin olosuhteisiin.

Se, että kaatuuko puu päälle, repiikö trombi taivaalle, tippuuko ufo päähän tai saako lentävän lehmän päähänsä, on hypoteettista mälväämistä tässä keississä. Se pitää osata ennakoida, mikä on ennakoitavissa. Tämä vaellus päättyi onnettomasti siksi, että ei oltu ennakoitu riittävästi eli otettu selvää asioista. Äitihän olikin itse sanonut: Ei pidä suunnitella liikaa.

Nyt se kostautui karusti.

Olen niin samaa mieltä. Puutteellinen tietämys ja kokemus olosuhteista ja se, että ei ymmärretty omaa kokemattomuutta ja tietämättömyyttä johtivat lopputulokseen. Oli välitön kuolinsyy (nyt lumivyöry) ja myötävaikuttavat tekijät (nyt sääolosuhteet) sitten mitä tahansa, niin peruskuolinsyy oli kokemattomuus ja tietämättömyys. Ne arktisissa olosuhteissa tunturissa ovat tappavia joka tapauksessa.

Äidin instaa silmäilleenä vaikutelma tuli, että riskien ottaminen ja seikkailu ovat olleet olennainen osa vapaa-aikaa. Ei oikein hyvä lähtökohta kaamosvaellukselle? Äideille tosiaan asetetaan korkeita vaatimuksia, omasta ja ulkopuolisten toimesta. Itselleni ainakin äidiksi tultuani tuli voimakas elossa pysymisen (ja pitämisen) tahto. Tietynlainen aikaisempi riskinottokyky ja -halu hävisi. Toki saavat äiditkin minusta seikkailla siinä missä isätkin, kunhan eivät vie lapsia vaarallisiin olosuhteisiin ja pitävät huolen suunnitelmasta B, jos käy huonosti. Ja tällä tarkoitan sitä, että lapsilla on huoltaja ja monenlaista turvaa saatavilla, jos huonosti käy.

[Doris Watson]

Tämä on mielenkiintoinen näkökulma. Itse naisena kauhistelisin noin toimivaa isää vielä enemmän kuin tätä äitiä. Sukupuoliroolit on tällaisella keski-ikää lähestyvällä juntturalla sen verran alitajunnassa, että mieheltä odottaa rationaalisempaa ja loogisempaa käytöstä, ja naiselle antaa mahdollisesti helpommin anteeksi tunteella menemisen, go with the flow -asenteen ja höpsöt virheet (kuten vesistön ylityksessä märkään kohtaan humpsahtamisen, hupsistakeikkaa). Kamalalta näyttää kun sen kirjoittaa näin auki, mutta lienee tervettä tunnistaa omia piiloasenteitaan.

Sehän on hyvä että tunnistaa ajattelunsa vinoumia. Siitä voi varmaan oppia pois. Äitiä täällä tuskin kukaan on syyllistämässä vain siksi että äitejä nyt pitääkin syyllistää ihan tavan vuoksi.
Oli henkilö kuka hyvänsä, niin pointti on että mentiin YHDEN aikuisen taktiikalla eikä kysytty neuvoa paikallisilta missä olisi turvallista liikkua lapsen kanssa ja eritoten mitä alueita tulisi välttää noissa keleissä.

[SmileToad]

Onko vanhemmilla oikeus ottaa minkätahoisia riskejä tahansa lastensa suhteen, kun ne perustellaan liikunnalla, harrastamisella ja terveellisillä elämäntavoilla?

Joidenkin keskustelijoiden mielestä ilmeisesti on, koska tavallinen Prisma-leikkipuisto-vanhemmuus on kaikista moitittavinta.

Moni myös argumentoi, että lapsi lähti tuonne vapaaehtoisesti. Näytti jopa peukkua ja väkinäistä hymyä jossain valokuvassa tai videossa. Joku oli kysynyt omalta 13-vuotiaaltaan, että lähtisikö kaamosvaellukselle, ja tämä olisi mielellään lähtenyt.

Tässä mennään ryskyen metsään (tai tunturikuruun). Vanhemman pitää suojella lastaan ja ymmärtää tämän etu paremmin kuin tämä itse kykenee ymmärtämään. Lasten suojelemiseen tähtäävä lainsäädäntö on olemassa juuri siksi, että lapset eivät useimmissa asioissa voi antaa pätevästi suostumustaan, eivät sopimusoikeudellisesti (esim. työsopimus) tai seksuaaliterveydellisesti. Ei siinä auta mussuttaa, että kun lapsi itse halusi - aikuisen vastuu menee lapsen suostumuksen ja jopa vahvan tahdon yli.

Alien Alienin lainausta lyhennetty, alkuperäinen tämän sivun alussa.

[Terra]

Sehän on totta ettei äiti ja lapsi kuolleet kaamokseen. Ei edes koko vaellusreissuun tai kylmyyteen kun olivat usean yön kuitenkin reissussa olleet ja vieraskirjankin mukaan matka sujunut hyvin. Kuolemaan johtuneet syyt olivat lumivyöryssä. Yhtälailla se lumivyöry voi iskeä vaikka teet vaa parin tunnin hiihtoreissun tunturille eväsretken merkeissä. Luonnon voimat ei katso aikaa tai paikkaa. Jos puu kaatuu sun telttas päälle ni se on siinä.

Lumivyöryvaara olisi pitänyt olla tiedostettuna. Näin 2015 lumivyörykuoleman välttämiseksi paikassa Pyhäkuru.

http://gamla.vastranyland.fi/nyheter/20 ... lavindoden
"– Vid Pyhäkuru i Pallas skulle jag kanske inte stanna och dricka kaffe precis under branten, men man kan åka skidor förbi utan risk, säger Reuter."

[kuusenalla]

Mitä tulee erilaisten reissujen vaativuuteen lähtötietoihin nojaten, niin tämä oli ehkä oman mittapuuni mukaan jotain 3,5/5. Hetta-Pallaksen alueella on UKK:n sivistystä lähemmän vyöhykkeen ohella Suomen tihein tupaverkosto ja matka tielle läpi reitin on lyhyin näistä suosituista vaellusreiteistä, koska teiden väliin jäävä puikulainen tunturialue on pieni, toisin kuin erämaihin jatkuvilla alueilla. Vaativampia vaelluksia olisivat esimerkiksi yhtä pienellä alueella vaellus ilman tupaverkostoa, erämaisemmalla alueella kotimaassa (vaikkapa Käsivarressa) vaellus ilman tupaverkostoa ja erämaassa vaellus ilman tupaverkostoa ulkomailla.

Vaelluksen vaativuuden kannalta on valtava ero siinä, jos mennään öiksi sisään lämpöiseen tupaan, saadaan kimpsut ja kampsut sulaksi, yöllä ei tarvitse huolehtia majoitteen kiinnityksistä ja lumen kerääntymisestä ja lämpökin ehtii saavuttamaan syvimmät luut ja ytimet. Teltassa majoittuminen lisää merkittävästi erilaisia riskejä. Eli vaikka Hetta-Pallaksen kesäreitti on talvella vaativa ja sisältää joitain muusta vaativuudesta yli nousevia todella riskejä vaaranpaikkoja, niin tunturialueiden talvivaelluskategoriasta löytyy vielä vaativampiakin mahdollisuuksia. .

Tämä oli hyvä näkökulma. Hetta-Pallaksellakin on vielä eroa pohjoisemman Ounastunturien avotunturin ja eteläisemmän Pallastunturien alueen välillä. Ounastuntureilla on pääsääntöisesti loivemmat maastonpiirteet ja reitin voi valita tupien välillä niin, ettei avotunturissa joudu nousemaan kovin ylös. Siksi varmaankin huollettu talvireitti kulkee Ounastuntureilla avotunturissa, mutta Pallastuntureilla ei. Pallastuntureilla erityisesti Lumikeron ylitys on paha kesäreittiä pitkin. Reitti kulkee tuossa kohtaa tunturin harjanteella, ja molemmilla puolillla kesäreittiä on suhteellisen jyrkkä, kivinen rinne. Pallaksen suuntaan edetessä tulee vielä Lumikerolta laskeuduttaessa Lumikurussa poroaita vastaan rinteessä. Lumikero on tästä syystä tavallaan vielä vaarallisempi kuin Taivaskeronsatula, koska satulan voi vielä kiertää loivapiirteisempää linjaa pitkin, mutta Lumikeroa ei. Olisin siis sitä mieltä, että Ounastunturien osuus on vaativuudeltaan ehkä 3/5, mutta Pallasten osuus jopa 4/5 kesäreittiä pitkin.

Pitääkö Hetta-Pallakselle tai Kilpisjärvelle sitten varautua kuin lähtisi naparetkelle Etelämanteereen tai Grönlannin jäätiköille? Mielestäni ei. Jäätiköille vaaditaan eri tason valmistautumista. Tupaverkosto tuo Suomessa merkittävästi turvaa, ja erityisesti Hetta-Pallaksella ja UKK:ssa on aina mahdollista laskea pois tunturista tai jopa edetä niin, ettei mene avotunturissa ollenkaan. Mutta silti pitää olla noilla alueillakin aina valmius majoittua myös telttaan. Tupa voi olla täynnä (erityisesti Kilpisjärven ongelma), se voi olla palanut, tai tuvalle ei kerta kaikkiaan pääse etenemään päivän aikana.

Pitäisikö sitten olla kyky majoittua missä ja milloin vain, myös 20 m/s tuulessa? Periaatteessa kyllä, mutta käytännössä olisi hyvä pyrkiä kaikin keinoin välttämään noin pahaa tilannetta. Kovassa tuulessa teltan menettäminen myrskyn mukaan tai teltan särkyminen on katastrofi, samoin makuupussin menettäminen. Teltta pitäisi saada pystyyn ennen kuin tuuli yltyy noin kovaksi ja niin suojaiseen paikkaan kuin mahdollista. En minä ainakaan lähtisi tunturin lakialueella miettimään teltan pystytystä, vaan pyrkisin ensin edes vähän alemmas, mutta turvallista reittiä.

[135piispa]

Vastuusta.

Lapsen oikeuksien suojeleminen on sekä huoltajien, että yhteiskunnan vastuulla. Nykyisin on kuitenkin muodostunut erikoinen tilanne, jossa yhtäällä yhteiskunnalta vaaditaan enemmän vastuunkantoa lasten oikeuksien suojelun suhteen ja toisaalla huoltajilta vähemmän.

Lasten ja nuorten pahoinvointi on kasvanut viime vuosina.

Lapsen ongelmat johtuvat ontuvasta sosiaalihuollosta, opetuksesta, varhaiskasvatuksesta ja puutteelisista mielenterveydenhuollon palveluista, somesta ja muista kanssaihmisistä.

Vanhempien osuus ongelmiin nähdään ja hyväksytään silloin, kun taustalla on yleisesti hyväksytty riippuvuussairaus, yleensä alkoholiongelma tms. tai diagnosoitu mielenterveysongelma.

Perheet, joissa ulkoiset puitteet ovat kunnossa ja joissa asiat näyttävät olevan hyvin, eivät koskaan nouse keskusteluissa esiin mahdollisina ns. ongelmaperheinä. Työ-,liikunta-, ja harrastusnarkomanian aiheuttamaa laiminlyöntiä ja kaltoinkohtelua ei tunnisteta, sillä siitä ei saa edes puhua. Perhedynamiikka, roolit, valta ja vastuu voi olla ihan yhtä poskellaan täydelliseltä näyttävässä ydinperheessä kuin kaaottiselta vaikuttavassa päihdeperheessä.

Ilmiö tulee esiin mielenkiintoisella tavalla tässäkin tapauksessa. Vastuullisten ja syyllisten etsiminen, sekä korjattavien käytänteiden etsiminen on helpommin hyväksyttävissä täysin ulkopuolisista tahoista, kun vanhemmasta, joka käytännössä teki tilanteessa päätökset.

Vanhepien ja heistä eritoten äidin rooli vastuuhenkilönä on tapahtumissa ollut keskeinen. Mikäli niistä velvoitteista ja rikkeistä ei voida puhua, eikä löytää parannettavia käytänteitä vanhemmille ohjeeksi tulevaan, ei voida puhua harrastajaryhmien vastuusta ja velvollisuudestakaan.

Lapsella on oikeus elämään. Vanhemman korostunut velvollisuus on suojella ja huolehtia siitä. Mikäli vanhempi on siihen kykenemätön siihen, tulee yhteiskunnan tehdä se.
Lapsi ei sattumalta päätynyt, karannut tai muutoin ilmaantunut Pyhäkuruun, jossa jäi lumivyöryn alle. Vanhempi oli päättänyt hänet sinne viedä. Miksi ja millä perustein on kysymys, johon vastauksen saamalla vastaava tapahtuma voidaan ennaltaehkäistä. Tahallisuus tai tahattomuus, ei sinällään ole olennaista, sillä kummassakin tapauksessa äiti on tehnyt laiminlyönnin jo siinä vaiheessa, kun päätös reissuun lähtemisestä kahdestaan on tehty. Äiti vei lapsensa itselleen liian vaikeaan ympäristöön, jossa ei pystynyt suorittamaan perustehtäväänsä eli suojelemaan lapsen oikeutta elämään.

Onko vanhemmilla oikeus ottaa minkätahoisia riskejä tahansa lastensa suhteen, kun ne perustellaan liikunnalla, harrastamisella ja terveellisillä elämäntavoilla?

Tarkoitatko myös tämänpäiväistä juttua, kun vastuusta paasaat?

HS 18.1. 14:18 | Päivitetty 18.1. 15:43
VANTAAN Rekolassa oli keskiviikkoiltana käynnissä useita tunteja kestänyt lasten etsintätehtävä.

Tehtävä sai alkunsa kun lenkkeilijä löysi alaikäisen pojan kylmettyneenä lumihangesta makaamasta. Poika oli kertonut olleensa liikkeellä kaverin kanssa, joka tarvitsee apua. Lenkkeilijä ilmoitti asiasta välittömästi hätäkeskukseen kello seitsemän aikaan keskiviikkoiltana.

Holapan mukaan tämän hetkisen tiedon mukaan pojat olivat olleet täyttömäellä juomassa alkoholia. Poliisilla ei ole vielä tiedossa minkälaista alkoholia ja kuinka paljon pojat olivat illalla juoneet.

TOISEN kadoksissa olleen pojan etsintää tehtiin haastavissa olosuhteissa. Kylmyys ja pimeys vaikeuttivat etsintöjä. Etsintään osallistui useita poliisin partioita ja ensihoidon yksiköitä.

[Elizabeth]

Sehän on totta ettei äiti ja lapsi kuolleet kaamokseen. Ei edes koko vaellusreissuun tai kylmyyteen kun olivat usean yön kuitenkin reissussa olleet ja vieraskirjankin mukaan matka sujunut hyvin. Kuolemaan johtuneet syyt olivat lumivyöryssä. Yhtälailla se lumivyöry voi iskeä vaikka teet vaa parin tunnin hiihtoreissun tunturille eväsretken merkeissä. Luonnon voimat ei katso aikaa tai paikkaa. Jos puu kaatuu sun telttas päälle ni se on siinä.

Lumivyöryvaara olisi pitänyt olla tiedostettuna. Näin 2015 lumivyörykuoleman välttämiseksi paikassa Pyhäkuru.

http://gamla.vastranyland.fi/nyheter/20 ... lavindoden
"– Vid Pyhäkuru i Pallas skulle jag kanske inte stanna och dricka kaffe precis under branten, men man kan åka skidor förbi utan risk, säger Reuter."

Niin? Sitähän jo sanoin että lumivyöryvaara pitäisi olla tiedossa säällä ku säällä tuolla. Ei siinä vaikuta se ollaanko parin tunnin reissulla vaiko viikon. Lumivyöryvaara on olemassa jopa hyvälläkin säällä. Kaiketi sen voi ihminen myös omalla toiminnallaankin aiheuttaa.

[Miss Holmes #1]

Laskeuduimme Taivaskeronsatulaan, josta on myös hienot näkymät. Voin kuvitella, miten paikalla tuulee, kun sattuu sopiva myrsky!

Polku tasoittuu Taivaskeron ja Pyhäkeron välisessä satulassa. Nyt jo avautuu näkymä tunturijonon pohjoispuolelle, Hetta–Pallas-reitin maisemiin. Etelästä puhaltava tuuli saa takit pullistumaan ja lakit on otettava käteen, jotta ne eivät lähde vihurin matkaan.

Painaudumme Taivaskeron loppurinteen louhikon koloihin. Siinä on vähän tuulensuojaa ja sopiva hetki nauttia eväät. Nuorimmaiselle on pakko pukea haalarit pipon ja kintaiden kaveriksi.

Arvauksemme osui oikeaan, sillä jo Taivaskeron ja Pyhäkeron väliseen satulaan tultaessa tuuli niin, että naama meinasi jäätyä. Lisättiin kuitenkin vain vaatetta, jätettiin rinkat reitin viereen ja lähdettiin urheasti kipuamaan Taivaskeroa kohti.

Tässä CSI:lle näitä on. Pätkällä tekstiä saa googlattua koko jutun. En jaksanut keräillä linkkejä.
Alkuperäistä ’tuulitunneli’ lausahdusta en löytänyt. Saattoi olla jopa joku täällä.

[Vadelma-Aho]

Mitä tulee erilaisten reissujen vaativuuteen lähtötietoihin nojaten, niin tämä oli ehkä oman mittapuuni mukaan jotain 3,5/5. Hetta-Pallaksen alueella on UKK:n sivistystä lähemmän vyöhykkeen ohella Suomen tihein tupaverkosto ja matka tielle läpi reitin on lyhyin näistä suosituista vaellusreiteistä, koska teiden väliin jäävä puikulainen tunturialue on pieni, toisin kuin erämaihin jatkuvilla alueilla. Vaativampia vaelluksia olisivat esimerkiksi yhtä pienellä alueella vaellus ilman tupaverkostoa, erämaisemmalla alueella kotimaassa (vaikkapa Käsivarressa) vaellus ilman tupaverkostoa ja erämaassa vaellus ilman tupaverkostoa ulkomailla.

Vaelluksen vaativuuden kannalta on valtava ero siinä, jos mennään öiksi sisään lämpöiseen tupaan, saadaan kimpsut ja kampsut sulaksi, yöllä ei tarvitse huolehtia majoitteen kiinnityksistä ja lumen kerääntymisestä ja lämpökin ehtii saavuttamaan syvimmät luut ja ytimet. Teltassa majoittuminen lisää merkittävästi erilaisia riskejä. Eli vaikka Hetta-Pallaksen kesäreitti on talvella vaativa ja sisältää joitain muusta vaativuudesta yli nousevia todella riskejä vaaranpaikkoja, niin tunturialueiden talvivaelluskategoriasta löytyy vielä vaativampiakin mahdollisuuksia. .

Tämä oli hyvä näkökulma. Hetta-Pallaksellakin on vielä eroa pohjoisemman Ounastunturien avotunturin ja eteläisemmän Pallastunturien alueen välillä. Ounastuntureilla on pääsääntöisesti loivemmat maastonpiirteet ja reitin voi valita tupien välillä niin, ettei avotunturissa joudu nousemaan kovin ylös. Siksi varmaankin huollettu talvireitti kulkee Ounastuntureilla avotunturissa, mutta Pallastuntureilla ei. Pallastuntureilla erityisesti Lumikeron ylitys on paha kesäreittiä pitkin. Reitti kulkee tuossa kohtaa tunturin harjanteella, ja molemmilla puolillla kesäreittiä on suhteellisen jyrkkä, kivinen rinne. Pallaksen suuntaan edetessä tulee vielä Lumikerolta laskeuduttaessa Lumikurussa poroaita vastaan rinteessä. Lumikero on tästä syystä tavallaan vielä vaarallisempi kuin Taivaskeronsatula, koska satulan voi vielä kiertää loivapiirteisempää linjaa pitkin, mutta Lumikeroa ei. Olisin siis sitä mieltä, että Ounastunturien osuus on vaativuudeltaan ehkä 3/5, mutta Pallasten osuus jopa 4/5 kesäreittiä pitkin.

Pitääkö Hetta-Pallakselle tai Kilpisjärvelle sitten varautua kuin lähtisi naparetkelle Etelämanteereen tai Grönlannin jäätiköille? Mielestäni ei. Jäätiköille vaaditaan eri tason valmistautumista. Tupaverkosto tuo Suomessa merkittävästi turvaa, ja erityisesti Hetta-Pallaksella ja UKK:ssa on aina mahdollista laskea pois tunturista tai jopa edetä niin, ettei mene avotunturissa ollenkaan. Mutta silti pitää olla noilla alueillakin aina valmius majoittua myös telttaan. Tupa voi olla täynnä (erityisesti Kilpisjärven ongelma), se voi olla palanut, tai tuvalle ei kerta kaikkiaan pääse etenemään päivän aikana.

Pitäisikö sitten olla kyky majoittua missä ja milloin vain, myös 20 m/s tuulessa? Periaatteessa kyllä, mutta käytännössä olisi hyvä pyrkiä kaikin keinoin välttämään noin pahaa tilannetta. Kovassa tuulessa teltan menettäminen myrskyn mukaan tai teltan särkyminen on katastrofi, samoin makuupussin menettäminen. Teltta pitäisi saada pystyyn ennen kuin tuuli yltyy noin kovaksi ja niin suojaiseen paikkaan kuin mahdollista. En minä ainakaan lähtisi tunturin lakialueella miettimään teltan pystytystä, vaan pyrkisin ensin edes vähän alemmas, mutta turvallista reittiä.

Jatkan tätä hyvää aihetta eteenpäin lisätäkseni ymmärrystä talvivaelluksen turvallisuusasioista.

Kuten Kuusenalla sanoi, AINA pitää olla majoite mukana. Talvella telttaa tavataan pitää ahkion päällä rullana niin, että sisällä on valmiina teltan pohjan kokoinen solumuovi, kaaret on puolittain jo valmiina kaarikujissa ja lumikiilatkin saattaa olla naruissa jo kiinni ja valmiina rullan sisällä odottamassa. Tuollaisen kääröllä olevan teltan nykäisee pystyyn kahdessa minuutissa raottamatta ahkion kuormapeitteitä, eli kimpsut ja kampsut ei karkaa tuuleen ahkiosta sitä penkoessa eikä teltan pystyttämistä harkitessa tarvitse miettiä, että se on jossain pikkunyssäkässä ahkion pohjimmaisena kaaret ja kiilat ja korjausvälineet ja kaikki kilkkeet erillisissä pusseissaan ja että on hirveä työmaa alkaa niitä aukomaan huonossa kelissä. Ei, vaan se koko majoite on siinä rullalla ja se vaan vedetään suoraksi ja pingotetaan kaaret paikalleen ja kiinnitetään teltta.

Tämä systeemi madaltaa merkittävästi kynnystä leiriytyä ja lisää siten turvallisuutta. Kokemukseni mukaan laskettelukeskukset ovat myös suhtautuneet aina suopeasti, kun on kysytty, että voisiko yhden lumitykin eteen tulla treenaamaan teltan pystytystä, tuuli siinä on n. 30m/s. En tietetenkään tiedä, olisiko telttakäärö pelastanut menehtyneitä, mutta kyllä se tieto turvapaikasta vain pienen vaivan takana vähentää äärirajoille puskemista ja antaa aikalisän tilannearviolle ja uuden suunnitelman tekemiselle.

[Bullit]

Täällä kun puhutaan naparetkivalmiuksista ja niihin vertaillaan niin Timo Polarin Grönlannin reissulla, jossa kaksi kuoli, oltiin liikkeellä huonolla teltalla joka hajosi samatien, myrskyssä joka "yllätti", yhdeltä puuttui kasvomaski ja naama jäätyi, eikä ymmärretty apuakaan ajoissa pyytää. Etelänavan reissulla taas yksi kolmikosta ei osannut edes hiihtää. Että näin.

Riskeistä ja lastensuojelusta: Kalle Rovanperä (ja kaikki suomalaiset rallikuskit ja kimit olisi pitänyt olla sen piirissä, eikö? Ja mm. lumilautailijat, skeittarit ja jääkiekkoilijat.

Äiti teki virheen. Kotona pysymällä virhe olisi vältetty. Se on selvä, sinne perustasolle ei tarvinne sohvaperunoiden enää mennä. Ja äidin ja lapsen ilmeet on vääriä ja perhe on vääränlainen. Selvä, se on teidän mielipide. Mikään fakta se ei kuitenkaan ole eikä sellaiseksi muutu kun sen moneen kertaan toistaa.

Äiti vastasi reissusta, mutta siitä pitää lähteä että lapsi halusi itse vaellukselle. Näillä tiedoilla ei ole syytä olettaa muuta. Joka muuta väittää ei puhu tästä perheestä vaan omastaan.

Erikoisia aggressiota nostaa liikunnallinen perhe. Muistakaa nyt höyryäjät että lapsilla on paitsi se perheympäristö niin myös vanhempiensa geenit, eli kaikkea ei kannata vanhempien väitetyllä aivopesulla yrittää selittää. Ja ne geenit selittää n. puolet.

Olisiko äidin pitänyt jättää reissuun lähtemättä? Ehkä. Riskejä talvivaelluksella todellakin on. Ehkäpä sinne ei kenenkään pitäisi lähteä. Jätetään koko alue paikallisille.

Olisiko toinen mukana ollut aikuinen estänyt onnettomuuden? Entä viisi aikuista? Ei välttämättä. Vain jos taitoa juuri näihin oloihin olisi ollut - perässähiihtäjät olisivat saattaneet olla vain haitaksi.

Tämä "Mitä taitotasoa talvivaellukselle tarvitaan?" on tärkeä kysymys. Olen vaeltanut eri ikäisten lasten kanssa, mutta en koskaan talvella. Ei ole kamoja ja riskit on mietityttänyt. Jälkeenpäin ajateltuna jotain olisi kuitenkin voinut sattua näilläkin reissuilla monet kerrat. Joko Norjan rinteillä tai sitten lähimetsässä. Ja aivan varmasti voisi kelata kyseisen reissun sieltä haaverista takaperin kotisohvalle asti ja löytää ne sata kohtaa jolla olisi välttänyt vahingon.

Täällä osa hyväksyy "yllättävän" salamaniskun sellaiseksi jota ei voi välttää. Paskat se mikään yllättävä ole. Harvaanpa se asunnon sisälle iskee.

Tiedetäänkö me vieläkään millainen tuuli oli viimeisenä päivänä tuvalta lähtiessä? Tai mitkä sääennusteet äidillä oli silloin käytettävissä? Ja jos ei ollut viimeiset ja parhaat, niin miksi ei ollut? Tiedetäänkö mikä oli säätilanne nousussa? Tiedetäänkö ettei siellä satulassa todellakin iskenyt jokin ihan poikkeuksellinen puhuri? Ja joo, senkin olisi välttänyt kun olisi pysynyt kotona.

Ja edelleenkin: äidin ja perheen nimittely tekee nimittelijästä itsestään pellen ja kusipään. Tämä kehäpäätelmä (tyhmä=tyhmät teot=tyhmä) on täällä jo ansiokkaasti edellä toisen kirjoittajan toimesta selvitetty mutta kai se on sitten vaikea osan teistä tajuta tai se helpottaa hetkellisesti omaa oloa kun leikkii rajua ja liittää niitä idiootteja ja tyhmiä sinne mausteeksi mukaan. Kertoo kyllä lähinnä sen että lapsen tasolle on tällainen henkilö emotionaaliselta kehitykseltään valitettavasti jäänyt.

[kuusenalla]

Minusta tämä kirjoittaja tai ryhmän jäsenet eivät ole mitenkään vastuussa ER:n valinnoista, retkestä ja tapahtuneesta. Ei heidän tarvitse tuntea syyllisyyttä. ER tiesi kysyvänsä toisilta harrastajilta. ER tiesi, ettei kysy ammattilaistason asiantuntijoilta, jotka olisivatkin voineet joutua vastuuseen.

Tässä on kyse oppimisprosessista ja kuten tuossa sata sivua sitten on todettu, jokaisen retkein tärkeimmän päämäärän tulee olla turvallisuus. Aina kun annetaan neuvoja, aloitetaan turvallisuudesta. Neuvoit missä tahansa ryhmässä, maallikkona tai ammattilaisena. Neuvoja on aina vastuussa jollaintasolla neuvoistaan. Siksi kun neuvotte, lähtekää aina liikkeelle turvallisuudesta, itse ainakin opin sen tästä tragediasta.

Tämä on asia, joka minua on pitkään häirinnyt. Francis Munkki voisi olla syvällisemmin perehtynyt aiheeseen.

Mitä tarkoittaa moraalinen vastuu? Entä turvallisuus?

Vastuu. Jos autoilija pysäyttää minut kadulla ja kysyy minulta tietä, pitäisikö minun ennen vastaamista tarkistaa, ettei autoilija varmasti ole väsynyt, huumekuski tai kännissä? Jos mitään syytä epäillä ei ole, mutta en voi kuitenkaan varmistua asiasta, onko moraalisesti parempi vaihtoehto jättää vastaamatta, jolloin en millään tavalla ota osaa tähän autoilijan mahdolliseen riskikäyttäytymiseen, vai onko parempi kuitenkin vastata ja auttaa - epävarmuudesta huolimatta? Kuka kuljettaa mukanaan alkometriä, huumepikatestejä ja vastuuvapauslomakkeita autoilijoiden allekirjoitettavaksi tällaisten tilanteiden varalta?

Absurdiudestaan huolimatta tämä "mahdollinen kännikuski" on hyvin vastaava tilanne kuin se, missä ER kyseli ohjeita. Kysymyshän tarkkaan ottaen koski mahdollisia päivämatkojen pituuksia. Siihen hän sai realistisen vastauksen. Jälkeenpäin voi toki pohtia, olisiko ryhmän jäsenten pitänyt kysellä enemmän, mutta kuinka paljon pitää epäillä toisen kykyjä, taitoja ja riskinottoa?

Jos autoilijaesimerkki on kuitenkin jonkun mielestä huono rinnastus, otetaan sitten toinen mahdollinen skenaario. Kirjoitan autiotuvan vieraskirjaan kaamosaikaan merkinnän, jossa kerron tulleeni kesäreittiä pitkin Pallashotellilta onnistuneesti. Pitäisikö minun jättää tällainen merkintä tekemättä, koska se saattaa yllyttää jotakuta tekemään samoin ja joutumaan vaaraan? Vai pitääkö merkinnän viereen kirjoittaa pitkä vastuuvapauskommentti? Lukemalla vieraskirjan hyväksyt ehdot?

Turvallisuus. Tämä on aihe, jossa mustavalkoinen ajattelu suorastaan rehottaa. Ihminen toimii joko turvallisesti tai sitten vastuuttomasti. Mutta eihän se oikeasti näin mene. Ihminen voi tehdä 98 turvallista valintaa ja sitten kaksi kohtalokasta, vaarallista virhettä. Turvallisuusratkaisuja arvioidaan usein toteutuneen lopputuloksen kannalta: koska retkeilijät kuolivat, he tekivät vastuuttomia virheitä. Ne taas, jotka selvisivät naarmuitta, tekivät kaiken oikein. Toinen äärivaihtoehto on sitten se, että molemmat ryhmät tekivät oikein, mutta kuolleilla oli huono tuuri. Olisiko tämä nyt näinkään? Entä jos selvinnyt ryhmä teki myös kolme vaarallista virhettä, mutta selvisi niistä tuurilla?

Turvallisuutta pitäisi pikemminkin miettiä käytössä olevien turvapuskurien kannalta. Onko varasuunnitelmaa, varareittiä, varanavigointimenetelmää? Missä vaiheessa nämä pitäisi ottaa käyttöön? Tässä ollaan harmaalla alueella, juuri siellä, mikä tekee elämästä mielenkiintoista. Selkeitä turvasääntöjä ei ole. Rajat menevät omien varusteiden ja toisaalta myös fysiologisten ominaisuuksien mukaan, ja niissä on eroja. Mutta tärkeintä olisi, että jotkin turvarajat olisi mietitty. Ei niitä voi toiselle sanella.

Turvallisuutta voi kehittää myös selkeillä säännöillä. Tässä tapauksessa selkein sääntö olisi tietysti kieltää kaamosvaellukset kokonaan. Säännön rikkoja voidaan tuomita kaamosvaellusrikoksesta sakkoon tai enintään vuoden vankeuteen. Vain rikolliset yrittäisivät vaeltaa kaamoksessa. Tämä malli olisi epäilemättä toimiva. Mutta pitäisin huolestuttavana, jos tässä ei kukaan näkisi mitään ongelmaa.

[Baloubetderouet]

Olen kanssasi aivan samaa mieltä, hyvin kirjoitettu.

[milestone]

Mitä tästä nyt enää jauhaa toistasataa sivua. Eikö tästä tehdä virallinen onnettomuusyyntutkinta.

Jos äiti olisi elossa, häntä todnäk epäiltäisiin kuolemantuottamuksesta. Oikeus todnäk toteaisi, että äiti oli syyllinen poikansa kuolemaan, koska vastasi retkikunnasta ainoana aikuisena. Hänellä oli myös tiedossa kaikki retkeen liittyvät riskit, mutta hän teki päätöksen tehdä sen silti. Vanhemman ainoa tehtävä on suojella lasta. Tässä sitä ei tehty, vaan otettiin puhtaasti vain korkean profiilin riskejä (ei verrattavissa autolla ajoon tms.).

Tämän onnettomuuden jälkipuinti on varmasti ollut monella tarpeellista terapiaa, sen verran järkyttävä tämä tapaus oli. Mutta viimeiset sata sivua on kierretty jo kehää. Annetaan siis jo rauha myös itsellemme.