Pullervo Pönttinen kirjoitti: Pe Maalis 08, 2024 6:59 pm
Olipakerran kirjoitti: Pe Maalis 08, 2024 6:05 pm
Muusa taas vaikuttaa kuvailujen perusteella itkuiselta, mutta ilmeisen rauhalliselta. Halusi poistua pihalle, jo ennen kuin käskettiin ja pysyi pihalla loppuun saakka. Vielä ennen pidätystä olivat Muusa äitinsä kanssa siirtyneet vielä kauemmaksi, jolloin poliisit olivat jo joutuneet tarkkailemaan, etteivät poistu kokonaan paikalta. Tilanne kuulostaa absurdilta minun mielestä. En pysty kuvittelemaan tilannetta, että äiti herätetään ja lapsi ei reagoi, että tämä äiti lähtisi lapsen luota niin kauas kuin mahdollista. Samaan aikaan kun omaa lasta elvytetään niin äiti polttaa röökiä ulkona. Se toimintatapa ei vaan käy järkeen. Paitsi jos äiti on tiennyt jo pitkään lapsen olevan kuollut. Silloin hän ei enää halua olla tilanteessa, kun tietää toiminnan, elvytyksen ja ensiavun turhaksi. Silloin voi jo haluta lähteä kauemmaksi hermosauhuille.
Muusan kuvailussa näkyy myös viitteitä fyysisestä pakoilutaipumuksesta. Hänhän kävi Milon viimeisen elinpäivän aikana useaan kertaan kaupassa. Mitä, kolme kertaa? Ja tuo on ihan yleistä, että kun kotona ahdistaa olla, niin sitten käy usein kaupassa, baarissa, kaverilla tai ihan vain ajelemassa ympyrää. Itselläni on sama taipumus. Muusaa on aivan taatusti yleensäkin ahdistanut olla kotona. Diagnosoimattoman ADHD:n kanssa ei ole helppo elää, hän on pitemmän aikaa ymmärtänyt olevansa Milolle paska äiti ja se on ottanut itsetunnon päälle, ja vaikuttaisi vähän siltä että hän on itsekin saanut Sebastianin nyrkistä. Siihen päälle kemiallisesti aiheutunut ahdistus (huumeiden käytöstä), sekä viimeisenä päivänä ahdistus Milon vammoista ja paskasta äitiydestä kiinnijäämisestä. Arvaan, että Muusalla on pitemmän aikaa ollut tapana käydä kaupassa aivan tarpeettoman usein ostamassa aina jotain pikkuostoksia, tai sitten muuten vain kaupungilla hengailemassa.
Nyt te jo ihmettelette, miksi puhun jostain hänen kaupassakäynneistään. No siksi, kun tuo tupakalle lähteminen kesken elvytystilanteen on sitä samaa pakoilua. Häntä ahdistaa, hän lähtee ulos tekemään jotain muuta. Kuten aina.
Monilla on tosi stereotyyppisiä mielikuvia siitä, miten ihmisen "kuuluu" toimia hätätilanteissa, ja jos toimii eri tavalla, niin se on sitten muka epäilyttävää. "Kyllähän äiti aina rientää hädässä olevan lapsensa luo, hän ei ajattele loogisesti mitä kannattaisi tehdä, vaan tekee sen mitä ensimmäisenä mieleen tulee, ja hän ei lapsensa rinnalta poistu edes tämän kuollessa, vaan sivulliset joutuvat kolmen miehen voimin repimään hänet lapsensa ruumiin ääreltä". Tuo on vähän sama kuin "kyllähän raiskattu aina tappelee vastaan ja huutaa apua, paitsi silloin jos hänen kaulalleen painetaan veitsi, silloin hän on hiljaa ja valuttaa poskillaan hitaita kyyneleitä." "Kyllähän aviopuolison kuollessa se eloon jäävä puoliso aina vajoaa lattialle polvilleen itkemään, ja sitten kun hän rauhoittuu niin hän vain istuu tuijottaen tyhjästi eteensä. Siten hän istuskelee seuraavat 8 kuukautta, minkä jälkeen hän siirtyy elämässään eteenpäin eli alkaa taas tiskata ja käydä karaokessa." Todelliset ihmiset eivät kuitenkaan aina noudata elokuvaohjaajien mielestä parhaita kohtauksia.
Kun luen kuvailua Muusan käytöksestä, en näe suuria rikosjuonitteluita, dramaattisia yllätysjuonenkäänteitä tai mitään Hercule Poirotin esittelemiä pikku detaljeja, jotka paljastuivat koko mysteerin avaimiksi. Näen hyvin arkisen kuvan ahdistuneesta, itseensä ja elämäänsä tyytymättömästä ihmisestä, joka on vähä vähältä päästänyt lapsensa luisumaan huonompaan ja huonompaan tilanteeseen koska sokaistui itse sille, miten pahaksi tilanne oli oikeasti päässyt. Hän ei ylpeytensä vuoksi ole halunnut hankkia Milolle apua, koska hän tarvitsee Miloa identifioituakseen äidiksi, ja jos joku saisi tietää, että hän ei huolehdi lapsestaan, se olisi henkilökohtainen uhkaus hänen koko identiteettiään kohtaan (siksi hän niin vihasi lastensuojelua ja piilotteli Miloa päiväkodista). Hän ajatteli koko ajan, että "nyt tsemppaan ja hoidan asiat kuntoon", mikä ei kuitenkaan koskaan realisoitunut merkittäviksi teoiksi. Ei edes Milon viimeisen päivän aikana, jolloin Muusa edelleen syöksyvauhtinsa sokaisemana ajatteli vain, että "hoidetaan Milo nyt ihan kotivoimin tästä kuntoon ja sit lupaan ettei tällast tuu enää koskaan tapahtuun, nyt vaan pitää piilottaa niilt lasuhuorilt tää et tällee pääs tapahtuu ees tän yhen kerran". Hän kävi illalla nukkumaan ajatellen, että kyllä se Milo aamulla on jo parempi kun lääkettäkin annettiin, ja kyllähän se pikku kiukuttelija puuronsa syö sitten kun nälkä tulee, antaa sen nyt kiukutella rauhassa kun sillä oli niin kurja päivä. Aamulla sitten herännyt ja havainnut Milon kuolleen. "Johtivatko minun tekoni oikeasti tähän tilanteeseen?"
Siitä tietysti seuraa järkytys ja shokki ja masennus ja kaikki muu tuommoinen tilpehööri. Ja ihan ansaitusti.
Toki ihmiset reagoi lähes kaikkeen elämässä tapahtuvaan hyvin yksilöllisesti. Siitä olen samaa mieltä. Toiset toimii, taistelee ja toiset halvaantuu, pakenee. Reagoinnitkin pystyn muodostamaan kuvailujen, tekstien muodossa, sekä kuunnellut mediaan vuotavan pienen pätkän häkepuhelusta. Tämän kautta olen muodostanut oman näkemykseni asiasta. Tämä palsta antaa mahdollisuuden jakaa erilaisia näkemyksiä ja toimii siinä välillä paremmin, välillä heikommin.
Mikäli Muusa olisi ahdistunut kotona, niin kuin ajattelet, niin mikä sen ahdistuksen olisi aiheuttanut? Ennen Sebua asui ainakin kirjoilla enemmän yksin kuin bioisän kanssa. Tämä heidän kertomusten mukaan ollut asumiskuvio, että vaikka oli yhteinen lapsi, eivät kuitenkaan asuneet kokoaikaa kuin perinteinen ydinperhe, vaan molemmilla oli ollut myös oma kämppä jossakin kohtaa. Eron jälkeen on Muusa asunut edelleen lapsen kanssa kaksin ja jossain vaiheessa Sebun kanssa muuttaneet kirjoilla yhteen. Veikkaukseni on, että jo bioisän aikaan kelan/sossun yms. rahoituksen vuoksi asumiskuvio on ollut tuo. Lapsikorotukset saa kun asuu yksin lapsen kanssa. Yhteinen tekijä joka ei ole Muusan lähimenneisyydessä muuttunut on ollut Milon kanssa asuminen. Mikäli lapsi on ollut ahdistuksen syy, voi vaan miettiä kuinka monta kertaa olemme lukeneet tai kuulleet ahdistuneen vanhemman lapsen laiminlyönneistä. Juuri nämä vanhemmat ovat kurittaneet fyysisesti, huutaneet, jättäneet yksin, käytetty päihteitä lapsen ollessa paikalla yms. Tapauksia on lukematon määrä.
Jos tätä ajatusta vasten peilaa lukemaansa, niin agressiivisempi on ollut Muusa. Muiden kertomana Muusa on huutanut Milolle, useampi toisistaan tietämätön taho kertonut. Muusan entisessä asunnossa oli Milon huoneessa toinen kahva pois ettei saanut sisäpuolelta auki. Muusa ei halunnut ottaa "kuraista" poikaa halaukseen/syliin. Muut kuvaillut ettei lapsi hakeutunut syliin, mutta jossakin vaiheessa päiväkodissa oli tässäkin edistytty. Emotionaalista kylmyyttä kohtaavat lapset valitettavasti ovat tällaisia (älkää kuitenkaan luulko että yleistän, tiedän ettei kaikki lapset pidä sylittelystä). Kun oikein tarkasti katsoo kuvia, niin voi havaita, että aikuisten makuuhuoneen ovenkahva puuttuu. Muusa on siis ottanut saman toimintatavan myös uudessa asunnossa. Tällä kertaa vain niin päin ettei olohuoneesta pääse makuuhuoneeseen, kun oven kahva puuttuu. Sebu kertomusten mukaan nukkui usein sohvalla, oliko syynä se ettei päästetty huoneeseen? Ei päässyt lapsi eikä Sebu. Oliko vallankäyttöä, saattoi olla tai sitten ei. Sebu kertoo Muusan nukkuvan kaappien puolella. Kuvissa juuri kaappien puoli sängystä on kaaoottinen, löytyy vaatetta, pusseja, useampi juomalasi. Selvästi käytössä oleva puoli. Sebun puoli sängystä taas näyttää juuri siltä, ettei siinä juurikaan nukuta, eli sohvalla useammin kuin sängyllä.
Muusa on hakenut ADHD diagnoosin. Välillä ollut vuosia syömättä lääkkeitä. Miksi? Nyt luetun perusteella hän on kyllä hakenut pillereitä apteekista, mutta muuttanut ne rahaksi. Eli onko ollut todellista tarvetta lääkitykselle? Toiset tarvitsevat arjen tueksi, toiset eivät, vaikka diagnoosi olisi sama. Onko tämä diagnoosi haettu todelliseen tarpeeseen vai luvallinen keino saada pillereitä myyntiin. Se ei tule selviämään koskaan.
Sebu on myöntänyt pillereiden myynnit, päihteiden käytön, luunapit, tukkapöllyt, suihkun, Muusan tönimiset yms.
Muusa taas kieltänyt kaiken itseä koskevan ja oikeastaan vielä lisännyt näyttöä Sebua vastaan kuulusteluissaan. Miksi?
Paljon voidaan miettiä asioiden todellista laitaa, sillä kuten moni on todennutkin, tässä tapahtumassa on liian paljon puuttuvia paloja.
Oli jo otsassa ja ohimolla isot mustelmat tuolloin ma aamuna 5.6 valmiina. Tästä todisteena päiväkodin ottama valokuva Milosta. Päiväkotien pihalla on noita ja ei tarvitse edes kypärää päähän. Se kuvaa vauhtia ja maastoa missä noilla ajetaan. Toki joku mustelma voinutkin tulla tuosta johonkin, mutta ei ehkä päähän? Muusa olisi sen kuulusteluissa maininnut kyllä jos päiväkodin kautta ne olisi tulleet 