Ukrainan kriisi - Venäjä hyökkää Ukrainaan maalta, mereltä ja ilmasta
Valvoja: Moderaattorit
Re: Ukrainan kriisi - Venäjä hyökkää Ukrainaan maalta, mereltä ja ilmasta
Venäjä tuhoaa 1500kg liitopommeilla jo aika rutiinisti Ukrainan asemia. Tuskin maltan odottaa koska mahtavat ottaa käyttöönsä ne massatuotantoon laitetut 3000 kg pommit. Niitä ei vielä ole pelikentällä nähty. Mihin niitä nyt oikein säästelevätkään,hmm.
Niillä lähtee jo sitten isompikin kerrostalo kerralla taivaantuuliin.
Kuten Putin vasta äskettäin totesi niin emme ole vielä edes aloittaneet.
Jos ja kun puhutaan pelin kääntävistä aseista niin nämä ovat sellaisia.
Niillä lähtee jo sitten isompikin kerrostalo kerralla taivaantuuliin.
Kuten Putin vasta äskettäin totesi niin emme ole vielä edes aloittaneet.
Jos ja kun puhutaan pelin kääntävistä aseista niin nämä ovat sellaisia.
Re: Ukrainan kriisi - Venäjä hyökkää Ukrainaan maalta, mereltä ja ilmasta
Meidän täytyy kaikkien täällä muistaa, että Kiova otetaan haltuun kolmessa erikoispäivässä, ja sitten sitä rauhaa rakennellaan. Näiden samojen suunnitelmejen mukaan tässä mennään edelleen, nyt jo kolmatta vuotta.
Hyvin suunniteltu on edelleenkin tekemättä.
-
- Harjunpää
- Viestit: 339
- Liittynyt: Ma Tammi 13, 2014 12:43 pm
Re: Ukrainan kriisi - Venäjä hyökkää Ukrainaan maalta, mereltä ja ilmasta
Kuulostaa järkevältä strategialta tässä kohtaa. Onko mitään aikataulutavoitteita?Kärsivällinen kirjoitti: ↑Pe Huhti 05, 2024 8:12 pm Kuten Putin vasta äskettäin totesi niin emme ole vielä edes aloittaneet. :lol
Re: Ukrainan kriisi - Venäjä hyökkää Ukrainaan maalta, mereltä ja ilmasta
Kyllä,USA:n tahdilla sitä edelleen edetään mutta tahti alkaa jo hiipumaan lupaavasti.Kolmen päivän Kiovan valloitukset eivät vain nyt toteutuneet vaikka uhkailivat alkuun.
https://edition.cnn.com/2022/02/25/poli ... index.html
US concerned Kyiv could fall to Russia within days, sources familiar with intel say
https://www.foxnews.com/us/gen-milley-s ... ne-sources
Gen. Milley says Kyiv could fall within 72 hours if Russia decides to invade Ukraine: sources
Re: Ukrainan kriisi - Venäjä hyökkää Ukrainaan maalta, mereltä ja ilmasta
Vuoden loppuun mennessä pitäisi operaatio olla pulkassa kertoi Shoigu joskus vuodenvaihteen tienoilla. Katsotaan kuinka oikeassa oli. Tällä hetkellä näyttää siltä että saattaa hyvinkin pitää paikkansa.kiinnostunut5 kirjoitti: ↑Pe Huhti 05, 2024 11:46 pmKuulostaa järkevältä strategialta tässä kohtaa. Onko mitään aikataulutavoitteita?Kärsivällinen kirjoitti: ↑Pe Huhti 05, 2024 8:12 pm Kuten Putin vasta äskettäin totesi niin emme ole vielä edes aloittaneet. :lol
-
- Scooby-Doo
- Viestit: 23
- Liittynyt: Su Touko 28, 2023 7:50 am
Re: Ukrainan kriisi - Venäjä hyökkää Ukrainaan maalta, mereltä ja ilmasta
Niin juuri, kerrostalot nurin!Kärsivällinen kirjoitti: ↑Pe Huhti 05, 2024 8:12 pm Venäjä tuhoaa 1500kg liitopommeilla jo aika rutiinisti Ukrainan asemia. Tuskin maltan odottaa koska mahtavat ottaa käyttöönsä ne massatuotantoon laitetut 3000 kg pommit. Niitä ei vielä ole pelikentällä nähty. Mihin niitä nyt oikein säästelevätkään,hmm.
Niillä lähtee jo sitten isompikin kerrostalo kerralla taivaantuuliin.
-
- Harjunpää
- Viestit: 339
- Liittynyt: Ma Tammi 13, 2014 12:43 pm
Re: Ukrainan kriisi - Venäjä hyökkää Ukrainaan maalta, mereltä ja ilmasta
Tarkoitinkin aikataulua sille aloittamiselle, siellä on kuitenkin monta kerrostaloa niin kiirus tulee jos tämän vuoden puolella haaveilee valmista saavan.Kärsivällinen kirjoitti: ↑La Huhti 06, 2024 1:04 amVuoden loppuun mennessä pitäisi operaatio olla pulkassa kertoi Shoigu joskus vuodenvaihteen tienoilla. Katsotaan kuinka oikeassa oli. Tällä hetkellä näyttää siltä että saattaa hyvinkin pitää paikkansa.kiinnostunut5 kirjoitti: ↑Pe Huhti 05, 2024 11:46 pmKuulostaa järkevältä strategialta tässä kohtaa. Onko mitään aikataulutavoitteita?Kärsivällinen kirjoitti: ↑Pe Huhti 05, 2024 8:12 pm Kuten Putin vasta äskettäin totesi niin emme ole vielä edes aloittaneet. :lol
Re: Ukrainan kriisi - Venäjä hyökkää Ukrainaan maalta, mereltä ja ilmasta
^
Ei niitä miehiä enää niin paljoa ole jotka rintamalle vapaaehtoisesti lähtevät ja tahti kiihtyy päivä päivältä. Uutta mobilisaatiota ei edes ole saatu aloitettua vieläkään.

Kuuntelen tossa juuri äänikirjaa tästä erikoisoperaatiosta. Siinä kun kuvaillaa Mariupolia vs ryssien separoimiin Donbassiin ja Luhanskiin, niin on ollut aika iso elintasokuilu mestoilla. Missä ryssä, siellä kusikin muuttuu paskaksi.
-
- Harjunpää
- Viestit: 347
- Liittynyt: Ke Joulu 27, 2023 10:37 am
Re: Ukrainan kriisi - Venäjä hyökkää Ukrainaan maalta, mereltä ja ilmasta
Kannatan tätä Ukrainan nykyistä strategiaa iskeä lujasti ryssien hiilivetysektorin kimppuun. Suositeltavaa olisi lähes jatkuva iskeminen, niin kauan kuin tarvitaan rangen sisällä olevien laitosten tuhoamiseksi. Jos jokin näistä korjataan, sitten pienen hetken kuluttua uudestaan.
Lähes jatkuva tarkoittaa sitä, että mittavia iskuja tulee ryssien niskaan aivan koko ajan, joka yö, mutta kohteet vaihtuvat epäsystemaattisesti. Kovin paine hiilivetyihin ja sotilaskoneiden käyttämiin lentokenttiin, mutta välillä myös raiskariryssien sotaponnistukselle tärkeisiin tehtaisiin (joita on monenlaisia) ja sähköverkon merkittävämpiin kohteisiin. Rautatieverkon osalle voisi myös antaa välillä hieman huomiota, sikäli kun sopivia ja drooneilla vaurioitettavissa olevia kohteita löytyy.
Ryssä ei pysty mitenkään suojaamaan noin valtavaa määrää potentiaalisia kohteita, varsinkaan kun joutuu jatkuvasti arvailemaan mihin seuraavaksi lasahtaa. Ja niissäkin kohteissa, joissa on jatkuvasti vahva IT, riittää se yksikin drooni joka pääsee läpi. jos se sopivasti osuu. Varsinkin sotilaskentät ja hiilivetylaitokset ovat tässä ihanan herkillä: raiskariryssien pitäisi pystyä joka yö 100% torjuntatehoon joka ainoassa kohteessa, muuten tulee aina melko kipeää. Tuollaiseen ei pysty edes jenkit tai Israel. Jotenka ei muuta kuin parvittain noita erilaisia suht halpoja pitkän matkan drooneja liikkeelle joka yö.
Lopputuloksena vuoden tai kahden sisään on kolattu lopullisesti paskaksi koko putlerin nykyinen unelma 'Neuvostoliitto vol 2'. Hiilivetyviennin hiipuessa tulee pikku hiljaa yhä enemmän ja enemmän vaikeuksia, koska vientitulot kuristuvat yhä pahemmin ja pahemmin. Toki polttonesteiden uupelo maan sisällä kuristaa pahasti myös. Nämä ottavat aikaa, mutta hiljaa hyvä tulee ja lopputuloksena zenäjä joutuu lopulta vetäytymään sekä Krimiltä että muilta varastamiltaan alueilta, lisäksi raiskariryssien oma valtio sekä unelmat imperiumista jauhautuvat tuhannen paskaksi. Tämä onnistuu vaikka jenkeistä ei tulisi enää juuri mitään tukea. Riittää Ukrainan oma tuotanto ja Euroopan tuki. Näillä pidetään tätä droonivyöryä yllä ja samaan aikaan torpataan raiskariryssien hyökkäykset rintamalla ja aiheutetaan koko ajan maksimaaliset tappiot. Eli jatketaan kuten nytkin.

- Axel Foley
- Viestit: 2498
- Liittynyt: La Maalis 19, 2016 1:22 pm
Re: Ukrainan kriisi - Venäjä hyökkää Ukrainaan maalta, mereltä ja ilmasta
Ukrainalla on ihan eri systeemi kuin Venäjällä.Kärsivällinen kirjoitti: ↑Pe Huhti 05, 2024 6:59 pm ^
Elikkä paperiprikaateja ovat olleet nämä,hyvä tietää
Missään nimessä asia ei johdu kaluston puutteesta ainakaan.
Venäjä pistää miehet rintamalla kolmessa viikossa, ehkä kerran käyvät ampumaradalla kolmen viikon koulutuksessa.
Sitten tapahtuu paljon onnettomuuksia, itsemurjhia, rintamakarkuruutta, ym.
Sotilaat eivät ole tottuneet taistelikentän ääniin kun harjoitus on lyhyt ja vaatimaton.
Ukraina kun kutsuu palvelukseen niin miehet on koulutuksessa sellaiset 8 kuukautta.
Käyvät paljon ampumassa ja kokevat pauketta harjoituksissa harjoituskranaattien kera.
Ei tule kranaattikammoa heti kun joutuu etulinjaan.
Kun Ukraina perustaa uusia yksikköjä niin siinä kestää sen 8-11 kk ennenkuin ne ovat tositoimissa.
Jos ukrainalaiset prikaatit on päätetty perustaa lokakuu 2023.
Niin ovat taisteluissa ja rintamalla ehkä joskus loppukesästä tai syksyllä 2024.
Even Steven kirjoitti: ↑Pe Touko 17, 2024 4:02 pm Esim. Zelensky julisti sodan Venäjää vastaan - 21 ja sitten ihmetellään miksi joku hyökkää niin laittomasti.
-
- Alibin Kestotilaaja
- Viestit: 5392
- Liittynyt: Pe Syys 25, 2020 12:16 am
Re: Ukrainan kriisi - Venäjä hyökkää Ukrainaan maalta, mereltä ja ilmasta
Ryssän double-tap hyökkäykset siviilejä, pelastajia ja journalisteja vastaan muuttuneet rutiiniksi.
Tällä kertaa Zaporizhzhiassa.
Tällä kertaa Zaporizhzhiassa.
Re: Ukrainan kriisi - Venäjä hyökkää Ukrainaan maalta, mereltä ja ilmasta
Noille paikkeille menee että ryssiltä loppuu rahat ja halut sota hommiin,eli oot varmaan oikeassa aikataulun suhteen.Kärsivällinen kirjoitti: ↑La Huhti 06, 2024 1:04 amVuoden loppuun mennessä pitäisi operaatio olla pulkassa kertoi Shoigu joskus vuodenvaihteen tienoilla. Katsotaan kuinka oikeassa oli. Tällä hetkellä näyttää siltä että saattaa hyvinkin pitää paikkansa.kiinnostunut5 kirjoitti: ↑Pe Huhti 05, 2024 11:46 pmKuulostaa järkevältä strategialta tässä kohtaa. Onko mitään aikataulutavoitteita?Kärsivällinen kirjoitti: ↑Pe Huhti 05, 2024 8:12 pm Kuten Putin vasta äskettäin totesi niin emme ole vielä edes aloittaneet. :lol
-
- Agentti Scully
- Viestit: 665
- Liittynyt: Ke Syys 07, 2022 9:09 am
Re: Ukrainan kriisi - Venäjä hyökkää Ukrainaan maalta, mereltä ja ilmasta
Se krimin silta pitäisi ampua poikki. Eikö jossain näin puhuttu että se tehtäisiin. Länsimaat ei ehkä halua antaa kalustoa , sillä se kyllä onnistuisi heti
Re: Ukrainan kriisi - Venäjä hyökkää Ukrainaan maalta, mereltä ja ilmasta
Juurihan se räjäytettiin kuten Nordstream-putkistokin, naton pitäisi julistaa sota ukrainalle kun hyökkäilevät nato-maan energiainfraa kohtaan.kantavapalju kirjoitti: ↑La Huhti 06, 2024 6:19 pm Se krimin silta pitäisi ampua poikki. Eikö jossain näin puhuttu että se tehtäisiin. Länsimaat ei ehkä halua antaa kalustoa , sillä se kyllä onnistuisi heti
Ukrainaan työnnetty jatkuva rahavirta muistuttaa pitkälle sitä, mitä vuosikymmeniä on nähty Afrikan kohdalla. Kummassakaan tapauksessa miljardien ja miljardien syöttäminen ei ratkaise yhtään mitään ongelmaa, rahat päätyvät korruptioon ja kumpaakaan ei saisi periaatteessa kritisoida. Ja mikä tärkeintä, kumpikaan maa ei liity Suomeen millään tavalla, mutta silti rahaa riittää sinne roppakaupalla samalla, kun Suomea ajetaan alas.