No jotkut ihmiset ei vaan halua myöntää itselleen faktoja.
Esim. vaikka se että on kyllä löytynyt hengissä, ja ei halua olla missään tekemisissä tyttöystävänsä tai klaaninsa kanssa, eikä halua että olinpaikka kerrotaan on vaikea paikka silloin jos asenne on se että kyllä se ny äidilleen kertoisi missä on.
Toinen on sitten se kuolleena löytyminen. Jotkut eivät vaan sisäistä sitä suru-uutista ihan täysin, ikään kuin kietävät sen faktan että se läheinen on todellakin kuollut.
Esimerkkinä voin kertoa yhdestä tätä kummallisuutta lukuunottamatta muutoin eräästä tutusta tervepäisestä perheenisästä naapurikaupungista, joka ei halua vuosikymmenen jälkeenkään myydä kuolleen äitinsä taloa ja syynä on se, että jos äiti tuleekin kotiin ja talo on myyty.
Tämä siis tietää kyllä että kuollut on, mutta silti odottaa että äiti palaa. Vaimonsakin on nostanut kädet pystyyn asian kanssa, tuumannut vain että lahotkoon se tönö sitten pystyy anopin paluuta odotellessaan.
Eli tässäkin voi olla takana se, ettei äiti vaan pysty myöntämään itselleen sitä, että poika haluaa olla nyt rauhassa ihan kaikilta tai on kuollut.