Keijo Alhon päässä pimeni syksyllä 1954: Ase taskussaan hän etsi valtion ylintä johtoa ja ampui psykoosissa lopulta poliisia päähän Helsingissä
Linnea Alhon isoisä tunkeutui vuonna 1954 aseen kanssa valtioneuvoston tiloihin. Pian sen jälkeen hän surmasi poliisin. Oliko hänellä tavoitteena tappaa Kekkonen?
Linnea Alho seisoo Meilahdessa Pihlajatie 28:n pihalla ja osoittaa kolmannen kerroksen ikkunaa.
”Tuosta ikkunasta isoisäni hyppäsi alas ja mursi jalkansa. Seinissä oli silloin köynnöksiä, joita pitkin hän yritti laskeutua, mutta ne eivät kantaneet isoa miestä”, Linnea Alho sanoo.
Hänen isoisänsä oli
Keijo Alho. Marraskuussa 1954 hän yritti paeta kotinsa ikkunasta poliiseja. Sitä ennen hän oli ampunut rappukäytävässä ja ovensuussa kuoliaaksi yhden poliisin ja haavoittanut toista. Pihalla hän jäi kiinni, kun ei murtuneiden jalkojensa kanssa päässyt pakoon.
”Isäni oli silloin seitsemänvuotias. Hän oli sairaana kotona, kun siellä käytiin tulitaistelu. Myös hänen äitinsä oli kotona. He säästyivät vammoilta, mutta se oli traumatisoiva kokemus.”
Linnea Alho oli teini-ikäinen, kun Keijo Alho kuoli. Myöhemmin hän tutustui isoisänsä julkaisemattomiin muistelmiin ja kirjoitti romaanin Todistaja (WSOY, 2016), jossa hän kertoo isoisästään.
Keijo Alho syntyi vuonna 1907 Raumalla. Hän koki lapsena vuoden 1918 sisällissodan kauhut, ja sillä oli suuri vaikutus hänen myöhempään ajatteluunsa ja maailmankuvaansa. Huhtikuussa 1918 punakaartilaiset tunkeutuivat kaupunkiin ja seurasi verisiä yhteenottoja. Päivää kutsutaan Rauman verisunnuntaiksi.
”Punaisten joukko kävi heidänkin kotiovellaan kolkuttamassa. Se päivä jäi Keijolle mieleen vahvasti.”
Keijo Alho muutti Helsinkiin opiskelemaan taloustutkimusta ja valmistui lopulta tohtoriksi vuonna 1941. Väitöskirja käsitteli jälleenrakennusta isovihan jälkeisessä Suomessa. Hän työskenteli Suomen Pankissa.
”Hän ryhtyi Suomen Pankissa toimittamaan katsauksia Suomen taloudesta kansainväliselle yleisölle. Hän eteni tutkimuslaitoksen osastopäälliköksi.”
Työn ohessa Alholla oli lukuisia luottamustoimia. Hän toimi muun muassa Veronmaksajien keskusliiton hallituksen puheenjohtajana.
Alho oli kokoomuksen jäsen. Sodan jälkeen hän pelkäsi kommunisteja ja syytti valtiojohtoa liian ystävällismielisestä idänpolitiikasta. Hän koki päävihollisekseen
Urho Kekkosen, joka sodan jälkeen toimi oikeusministerinä ja pääministerinä.
Alho oli mukana Operaatio perämiehessä, jonka tarkoitus oli etsiä Kekkoselle sopivaa vastaehdokasta vuoden 1956 presidentinvaaleja silmällä pitäen. Toinen vastaava ryhmä oli Kerho Ukkonen, jota Alho oli myös perustamassa.
”Hän toimi kulisseissa, mutta halusi myös näkyvämmin esille.”
Alho yritti eduskuntaan vuoden 1954 vaaleissa, mutta ei tullut valituksi.
Marraskuussa 1954 Keijo Alhon päässä pimeni. Suomen Pankin osastopäällikkö lähti kaupungille sekavassa mielentilassa. Hän oli suunnitellut lähtevänsä mökille Nuuksioon, ja kulki kaupungilla retkivaatteissa ja kumisaappaissa. Taskussaan hänellä oli käsiase.
Psykoosiin vaipunut Alho suuntasi valtioneuvoston tiloihin ja marssi sisäministeri
Väinö Leskisen huoneeseen. Hän käyttäytyi sekavasti ja esitteli asettaan, jolloin häntä rauhoiteltiin ja ohjattiin ulos.
”Hän pelkäsi jonkinlaista vallankaappausta. Hän oli vakuuttunut, että Neuvostoliitto oli miehittämässä Suomen. Hän oli lukenut lehdestä, että neuvottelukunta oli saapunut maahan, ja hän tulkitsi, että miehitysoperaatio oli alkanut.”
On esitetty arvailuja, että Alho oli valtioneuvostossa etsimässä Kekkosta ampuakseen hänet. Kekkosta tutkinut
Juhani Suomi muistaa aikanaan törmänneensä näihin arveluihin.
”Muistan lukeneeni
Ahti Karjalaisen muistiinpanoista poliisin löytäneen Alhon papereista mainintoja Kekkosen poisraivaamisesta. Lähteenä Karjalaisella oli muistaakseni oikeistolaisen Suomalaisen Yhteiskunnan Tuki -säätiön
Osmo Kupiainen, joka taustansa vuoksi tunsi Alhon hyvin. Karjalainen puolestaan työskenteli samaan aikaan Suomen Pankissa kuin Alho. Joka tapauksessa Alho oli 1950-luvulla Kekkosen katkerimpia vastustajia ja oli jo varhain puuhaamassa eri organisaatioissa tämän poliittisen uran kariuttamista”, Suomi kommentoi.
Linnea Alho ei ole löytänyt viitteitä, että hänen isoisänsä olisi halunnut surmata Kekkosen.
”Tutkintapöytäkirjoihin oli haastateltu monia hänen tuttaviaan. En ole löytänyt mitään siihen viittaavaa. Hän oli sivistysporvari, eikä suunnitelmallinen tappaminen sopinut hänen luonteenkuvaansa. Tietysti on vaikea sanoa, mitä psykoosissa olevan ihmisen päässä liikkuu.”
Valtioneuvoston välikohtauksen jälkeen Keijo Alho palasi kotiinsa Meilahteen. Kahdelle siviilipukuiselle poliisille oli annettu tehtäväksi hakea Alholta ase.
”Oli kenties virhearvio lähettää siviilipoliisit asialle. Psykoosissa ollut mies ei tiennyt, keitä oven taakse oli tullut.”
Alhon ovea kolkuttivat etsivät
Frans Helmer Valmunen ja
Toivo Pelttari. Syntyi kiivas tulitaistelu, jossa lippaat ammuttiin tyhjiksi puolin ja toisin. Alho ampui Valmusta päähän ja Pelttaria ylävartaloon. Pahaksi onnekseen Valmunen jäi tulilinjalle, jolloin Pelttarin laukaus osui vielä kollegaa rintaan ja tämä kuoli. Pelttari loukkaantui, mutta jäi henkiin.
Paikalle syöksyi lisää poliisipartioita. Alho hyppäsi heittiön ikkunasta lasten kolmipyöräisen päälle ja mursi jalkansa. Kovasti rimpuileva Alho otettiin kiinni pihamaalta.
Tohtori Alho toimitettiin Lapinlahden sairaalaan saamaan hoitoa, ja oikeudenkäynnin jälkeen hänet siirrettiin Vaasaan Mustasaaren vankimielisairaalaan. Sairaalassa hän oli hyvin aktiivinen etenkin urheilun parissa.
”Hän rakennutti sairaalan pihalle lentopallokentän ja järjesti otteluita. Kun hän pääsi sairaalasta, hän lahjoitti suksensa tuuraavalle hoitajalle. Mies otti viime vuonna yhteyttä minuun ja palautti sukset”, Alho naurahtaa.
Psykiatrisen vankisairaalan ylilääkäri
Hannu Lauerma on maininnut Keijo Alhon kirjassaan Pahuuden anatomia (Edita, 2009). Lauerman mukaan Alho toipui mielisairaalassa melko nopeasti, sillä elettiin vuosia, jolloin harhoja poistava eli antipsykoottinen lääkehoito teki menestyksekästä tuloaan.
Jo sairaala-aikana Alho kirjoitti kirjan Kansantaloutta kaikille, joka on yleisesitys kansantalouden perusteista. Myöhemmin hän julkaisi muitakin kirjoja, kuten Rauma-Repolan ja Suomen Sokeri oy:n historiikit. Hän toimi Helsingin kauppakorkeakoulun taloushistorian dosenttina eläkkeelle siirtymiseensä saakka.
Linnea Alho oli 12-vuotias, kun hänen isoisänsä kuoli vuonna 1994. Hän muistaa Keijo Alhon sukujuhlien keskipisteenä.
”Hän oli vaikuttava hahmo, ja esiintyi mielellään hyvin majesteetillisesti. Eräissä sukujuhlissa hän suvun vanhimpana ajoi paikalle hevoskärryillä ja vilkutti sieltä vieraille. Hän herätti pienessä tytössä samaan aikaan uteliaisuutta ja varovaisuutta.”
Linnea Alho vieraili lapsena usein Meilahden asunnossa, jossa ampumisvälikohtaus tapahtui. Se oli Linnean isoäidin koti tämän kuolemaan saakka.
https://www.is.fi/hs-helsinki/art-2000006497041.html
