Helsinki Ullanlinna - psykiatrille elinkautinen vaimon murhasta 12/2022

Suomessa tapahtuneet henkirikokset.
Avatar
Miss Holmes #1
Alibin Kestotilaaja
Viestit: 5093
Liittynyt: Ke Tammi 27, 2021 2:23 am

Re: Helsinki Ullanlinna - psykiatrille elinkautinen vaimon murhasta 12/2022

Viesti Kirjoittaja Miss Holmes #1 »

⬆️ näinpä!

****
Mä mietin omalla logiikallani mitä tekisin, jos tuo oma mies kävisi päälle.

Todennäköisesti juoksisin autoon. Mutta me asutaankin omakotitalossa.

Aika normaali reaktio olisi paeta lukittavaan tilaan. Siksi jotenkin ajattelen, että jos riitaa on ollut, V olisi väkivallan uhkaa yrittänyt paeta kylppäriin.

*******
Oleellinen, mikä on jäänyt pimentoon, on V vaatetus löydettäessä.
Oliko jo nukkumassa vai vaatteet päällä?

Jos tutkinnan päätelmä on, että oli jo nukkumassa, täytyi Vllä olla yövaatteet päällä.
Jos oli normivaatteissa, olisi päätelmä outo.

Tuskin T on alkanut pukea/riisua uhria.

******
Mä taas löpisen omiani lähinnä itselleni ja tajusin juuri, että varmasti ollut nukkumassa, koska jostain tutkinta päätelmänsä on tehnyt ja sehän on tietenkin vaatetus.

Jos kynttilän jalka oli makuuhuoneessa, sehän on jo suunnitelmallisuutta.
Eikö?
"Kaikkia ihmisiä voi huijata jonkin aikaa,
joitakin ihmisiä voi huijata kaiken aikaa,
mutta kaikkia ihmisiä ei voi huijata kaiken aikaa."
Abraham Lincoln (12.2.1809 – 15.4.1865)
vanhavakanssi
Jane Marple
Viestit: 1043
Liittynyt: Ke Tammi 31, 2024 10:40 am

Re: Helsinki Ullanlinna - psykiatrille elinkautinen vaimon murhasta 12/2022

Viesti Kirjoittaja vanhavakanssi »

Naapurin mukaan tapahtumat ovat alkaneet 01-02. Vn puhelin käytössä klo 22.47.
Naapurit ovat myöhemmin havainneet asunnosta melua torstain ja perjantain välisenä yönä klo 01–02 ja myöhemmin yöllä klo 03–04 raahaamisesta kuului melua ja huonekalujen siirtämisen ääniä. Poliisin mukaan Tikkanen raahasi Westinin ruumiin sisältäneen mattonipun parvekkeelle joskus perjantaiaamuna.
Avatar
Miss Holmes #1
Alibin Kestotilaaja
Viestit: 5093
Liittynyt: Ke Tammi 27, 2021 2:23 am

Re: Helsinki Ullanlinna - psykiatrille elinkautinen vaimon murhasta 12/2022

Viesti Kirjoittaja Miss Holmes #1 »

Omalle näkemykselleni uskollisena liitän maksumuurin takaa pätkiä.

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/8e56 ... 58d9252e1b

UUTISET
Pelottava cocktail
Psykopaattinen ihminen käyttää alkoholia erityisellä tavalla. Päihteissä heitä vetää puoleensa myös tietynlainen ”lempicocktail”, jonka seurauksena alkaa sattua ja tapahtua.

Tekijän kuva
Katri Koskinen
Tänään klo 20:15

Tunne-elämältään vajavainen ja kylmänviileä psykopaatti suorastaan janoaa jännitystä ja elämyksiä. Tästä syystä psykopaatin suhde päihteisiin on usein erityinen. Psykopaatille ei kuitenkaan kelpaa mikä tahansa huumeannos, ja myös alkoholia psykopaattiset ihmiset käyttävät erityisellä tavalla.

– Psykopaateilla on vireystilan säätelyn kanssa ongelmia. He väsyvät, nuokkuvat ja jopa nukahtelevat – suorastaan kyllästyvät kuoliaiksi – tavallisessa elämässä. Siksi elämä kirjanpitäjänä tai hampurilaisbaarin duunarina ei kerta kaikkiaan onnistu, oikeuspsykiatri, työelämäprofessori Hannu Lauerma kuvailee.

Psykopaatin autonominen hermosto ei reagoi stressitilanteisiin lainkaan. Siksi heissä on ainesta pankkiryöstäjiksi, kommandosotilaiksi tai poliitikoiksi.

Psykopaatit kuitenkin kaipaavat säpinää. Kyse on itsestimulaatiosta. Tavallinen, arkinen elämä on heille tuhat kertaa tympeämpää.

– Se on jännittävä paradoksi: pohjimmaiselta vireeltään psykopaatit ovat tietoisessa mielessä hyvin hitaita, vaikka ensimmäinen vaikutelma on, että he olisivat hyvin nopeita, nopeaälyllisiä, meneviä ja tekeviä.


Psykopaatille tyypillisiä piirteitä ovat julmuus, epäsosiaaliset teot, alkoholin ja huumeiden käyttö, vastuuttomuus ja moraalittomuus. Psykopaatti etsii konemaisesti omaa nautintoa välittämättä muiden tunteista. Siksikin he voivat ajautua huume- tai rikosmaailmaan.

Ei estoja

Psykopaatti voi olla impulsiivinen väkivaltarikollinen, joka uusii tekojaan pian vapaaksi päästyään – tai huijari, joka tekee toistuvasti suuria ”keikkoja” tai pistää muut tekemään likaisen työn.

– Järjestäytyneen rikollisuuden toimijana on tarpeeksi vauhtia ja vaarallisia tilanteita, joiden parissa psykopaatti viihtyy hyvin.

– Heillä ei ole myöskään lainsäädännöllisesti minkäänlaisia estoja. He eivät koe, että mitkään lait painaisivat heitä. Heille lainsäädäntö on yksi lysti.


Hannu Lauerma puhuu huumecocktailista, mega-annoksista. Siinä yhdistyvät steroidit, alkoholi terästettynä rauhoittavilla lääkkeillä ja keskushermoston stimulantit.

– Anaboliset steroidit lisäävät isoina annoksia aggressiivisuutta, jos aggressioon on muutenkin valmiuksia tai taipumuksia. Anaboliset steroidit tai testosteroni eivät tavalliselle, itsensä kanssa tasapainossa olevalle miehelle yleensä tee juuri mitään pahaa, mitä nyt riskinotto ja seksuaalinen halukkuus voivat kasvaa, Lauerma kertoo.

Tuohon hormonitälliin lisätään vielä alkoholia, joka vie estot.

– Alkoholin estoja poistavia vaikutuksia vielä tehostamaan otetaan rauhoittavat lääkkeet, bentsot, joita ei pitäisi käyttää alkoholin kanssa. Sitten vielä puhtia antamaan amfetamiinia tai kokaiinipiriste. Sitten rupeaa tapahtumaan todella herkästi.

Psykopatiassa elämyshakuisuus on leimallista. Steroidit, alkoholi bentsoilla terästettynä ja siihen vielä päälle amfetamiini muodostavat klassisen huumecocktailin. Sitten rupeaa tapahtumaan todella herkästi.
Huumemaailmassa on paljon psykopaattisia piirteitä omaavia ihmisiä.

"Kaikkia ihmisiä voi huijata jonkin aikaa,
joitakin ihmisiä voi huijata kaiken aikaa,
mutta kaikkia ihmisiä ei voi huijata kaiken aikaa."
Abraham Lincoln (12.2.1809 – 15.4.1865)
Ulrica
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1438
Liittynyt: Ke Syys 25, 2024 8:13 pm

Re: Helsinki Ullanlinna - psykiatrille elinkautinen vaimon murhasta 12/2022

Viesti Kirjoittaja Ulrica »

Miss Holmes #1 kirjoitti: To Marras 28, 2024 8:40 pm ⬆️ näinpä!

****
Mä mietin omalla logiikallani mitä tekisin, jos tuo oma mies kävisi päälle.

Todennäköisesti juoksisin autoon. Mutta me asutaankin omakotitalossa.

Aika normaali reaktio olisi paeta lukittavaan tilaan. Siksi jotenkin ajattelen, että jos riitaa on ollut, V olisi väkivallan uhkaa yrittänyt paeta kylppäriin.

*******
Oleellinen, mikä on jäänyt pimentoon, on V vaatetus löydettäessä.
Oliko jo nukkumassa vai vaatteet päällä?

Jos tutkinnan päätelmä on, että oli jo nukkumassa, täytyi Vllä olla yövaatteet päällä.
Jos oli normivaatteissa, olisi päätelmä outo.

Tuskin T on alkanut pukea/riisua uhria.

******
Mä taas löpisen omiani lähinnä itselleni ja tajusin juuri, että varmasti ollut nukkumassa, koska jostain tutkinta päätelmänsä on tehnyt ja sehän on tietenkin vaatetus.

Jos kynttilän jalka oli makuuhuoneessa, sehän on jo suunnitelmallisuutta.
Eikö?
Mä puolestani ajattelen, että olisi pyrkinyt ulos asunnosta ovien kautta tai parvekkeelta. Parvekkeelta olisi voinut hypätäkin alas hengenhädässä, oli matalalla. Apuakin olisi voinut parvekkeelta huutaa.

Uhrilla ei kuitenkaan ollut pakenemiseen mitään mahdollisuuksia teon alusta lukien. Selällään ilmeisesti uhri taistellut hengestään tuomitun vammoista päätellen. Kunpa olisi ollut mahdollisuus paeta.
Avatar
Miss Holmes #1
Alibin Kestotilaaja
Viestit: 5093
Liittynyt: Ke Tammi 27, 2021 2:23 am

Re: Helsinki Ullanlinna - psykiatrille elinkautinen vaimon murhasta 12/2022

Viesti Kirjoittaja Miss Holmes #1 »

Tuo on kyllä totta.

Kyllä selvinpäin & hereillä ollut uhri olisi yrittänyt paeta, jos siihen olisi ollut mahdollisuus. Tai edes lukittautua sinne kylppäriin.

******
Kyllä mä luulen, että ruumis oli tarkoitus kärrätä pois jo varhain pe aamulla. Ja uhrin omalla autolla.
Aika vaan loppui siivotessa kesken ja kaupunki heräsi.

Miksi muuten olisi leikellyt mattoa? Siitä piti saada painoa pois, jotta siirtely on helpompaa.
Mersu todennäköisesti olisi ollut matalampi nostaa vielä jäykkä käärö takaluukun reunalle ja työntää sisään. Takapenkit tuostakin varmasti kaatuu.
"Kaikkia ihmisiä voi huijata jonkin aikaa,
joitakin ihmisiä voi huijata kaiken aikaa,
mutta kaikkia ihmisiä ei voi huijata kaiken aikaa."
Abraham Lincoln (12.2.1809 – 15.4.1865)
Neo7
Javier Pena
Viestit: 1800
Liittynyt: La Kesä 27, 2020 8:28 pm

Re: Helsinki Ullanlinna - psykiatrille elinkautinen vaimon murhasta 12/2022

Viesti Kirjoittaja Neo7 »

Miss Holmes #1 kirjoitti: To Marras 28, 2024 11:00 pm Kyllä mä luulen, että ruumis oli tarkoitus kärrätä pois jo varhain pe aamulla. Ja uhrin omalla autolla.
Aika vaan loppui siivotessa kesken ja kaupunki heräsi.

Miksi muuten olisi leikellyt mattoa? Siitä piti saada painoa pois, jotta siirtely on helpompaa.
Mersu todennäköisesti olisi ollut matalampi nostaa vielä jäykkä käärö takaluukun reunalle ja työntää sisään. Takapenkit tuostakin varmasti kaatuu.
Mutta kun uhri kuoli jo to-pe yönä ja vasta lauantaiaamuna lähti hävittämään, niin olisiko koko yötä siivonnut pe-la, pitkälle aamuun?

Suurin osa siivouksesta on tehty jo to-pe yönä, koska perjantaina tuli jo V:n omaisia käymään. Varmasti siivosi vielä tarkemmin pe-la yönä, mutta uskon, että huonokuntoisena uupui ja nukahti vahingossa, jolloin aamu oli jo pidemmällä kuin mitä oli ollut tarkoitus.

Saattoi myös joutua ottamaan normaaliannostaan tuhdimmin stimulantteja (että jaksoi siivota) ja rauhoittavia ja/tai unilääkkeitä, että sai nukuttua. Paitsi jos on psykopaatti, koska silloin ei stressaannu kiinnijäämisen pelosta.
Avatar
Miss Holmes #1
Alibin Kestotilaaja
Viestit: 5093
Liittynyt: Ke Tammi 27, 2021 2:23 am

Re: Helsinki Ullanlinna - psykiatrille elinkautinen vaimon murhasta 12/2022

Viesti Kirjoittaja Miss Holmes #1 »

Kyllä aika tavalla on saanut siivota, jota pe aamupäivällä on ollut jo kaikki näkyvä pois.

Tikkasen oletus kaiketi oli, että vasta työpäivän päätyttyä poika saattaisi poiketa käymään.
Riskiä tuossakaan ei varmasti halunnut ottaa, koska tiesi, että lapsilla avaimet.

5-6.30 välillä tuollakin on varmasti vielä aika hiljaista.

Vn auto oli parkkeerattu ’oudosti’ (?) Raatimiehenkadun puolelle.
Onko kellään tietoa/muistia miten?
Tuossa vieressä on naapuritalon porttikonki, enkä osittain keltaisen viivan alueelle siihen???

Asunnon parveke on tuohon suuntaan.
Rappukäytävästä pääsee sisäpihalle ja tuossa kuvassa näkyvästi Raatimiehenkaadulle.

Käärön siirto tuota kautta Vn omaan autoon olisi ollut huomattavasti järkevämpää ja uskon, että niin oli tarkoitus tehdäkin.

Sitä pressuahan ei olisi tarvinnut, jos olisi aamun tunteina päässyt siirtämään….
Liitteet
IMG_5895.jpeg
IMG_5895.jpeg (139.47 KiB) Katsottu 1039 kertaa
"Kaikkia ihmisiä voi huijata jonkin aikaa,
joitakin ihmisiä voi huijata kaiken aikaa,
mutta kaikkia ihmisiä ei voi huijata kaiken aikaa."
Abraham Lincoln (12.2.1809 – 15.4.1865)
Cadi John
Axel Foley
Viestit: 2267
Liittynyt: Ma Kesä 12, 2023 3:05 pm

Re: Helsinki Ullanlinna - psykiatrille elinkautinen vaimon murhasta 12/2022

Viesti Kirjoittaja Cadi John »

Miss Holmes #1 kirjoitti: To Marras 28, 2024 11:00 pm

Kyllä selvinpäin & hereillä ollut uhri olisi yrittänyt paeta, jos siihen olisi ollut mahdollisuus. Tai edes lukittautua sinne kylppäriin.

Meinaatko että löi kyntteliköllä nukkuvaa uhria? Missä vaiheessa tapahtui tappelu? Uhrihan tappeli vastaan mm puremalla.
Avatar
Miss Holmes #1
Alibin Kestotilaaja
Viestit: 5093
Liittynyt: Ke Tammi 27, 2021 2:23 am

Re: Helsinki Ullanlinna - psykiatrille elinkautinen vaimon murhasta 12/2022

Viesti Kirjoittaja Miss Holmes #1 »

Tarkoitin, että olisi käynyt nukkuvan uhrin kimppuun. Tai puoliunessa olevan.

Ääniähän ei ole kuulunut pitkään. Tässä naapurin todistus.
NN var inte säker på när hon somnat, men hon hade inte fallit i djup sömn då hon hörde
ljud av buller och slag. Först hade NN trott att någon flyttade på möbler.
Sedan hade NN hört en tystad skrikande kvinnoröst och efter det ytterligare
buller och ljud av slag. NN hade hört rösten två eller tre gånger, då var den
mycket dämpad. Oljudet hade pågått kanske i 20 minuter, NN var inte
säker, det kunde också ha varit under 15 minuter.
Vapaa suomennos:
NN ei ollut varma, milloin hän nukahti, mutta hän ei ollut vaipunut syvään uneen kuultuaan ääniä ja iskuja. Aluksi NN oli luullut jonkun siirtävän huonekaluja.
Sitten NN oli kuullut vaimean huutavan naisen äänen ja sen jälkeen edelleen melua ja iskujen ääniä. NN oli kuullut äänen kaksi tai kolme kertaa, se oli hyvin hillitty. Melua oli jatkunut ehkä 20 minuuttia, NN ei ollut varma, mutta äänet on voinut kuulua myös alle 15 minuuttia.

Minä ymmärtäisin niin, että ''melua ja iskujen ääniä'' on kestänyt tuon 15-20 minuuttia tai alle, mutta naisen ääntä vain pari kertaa. Eihän siinä silloin mitään riitaa ole ollut.
"Kaikkia ihmisiä voi huijata jonkin aikaa,
joitakin ihmisiä voi huijata kaiken aikaa,
mutta kaikkia ihmisiä ei voi huijata kaiken aikaa."
Abraham Lincoln (12.2.1809 – 15.4.1865)
Avatar
Miss Holmes #1
Alibin Kestotilaaja
Viestit: 5093
Liittynyt: Ke Tammi 27, 2021 2:23 am

Re: Helsinki Ullanlinna - psykiatrille elinkautinen vaimon murhasta 12/2022

Viesti Kirjoittaja Miss Holmes #1 »

Eli eiköhän nuo äänet ole nukkumassa olleen, yllätetyn ääniä?

Ei riitaa. Ei ”esitilannetta”. Kynttilänjalka, tai mikä ikinä, valmiina makkarissa. Eli suunnitelmallisuus.
Minusta.

Tyrmäilin lähinnä näkemystä siitä, että olisi ollut riitaa.
Eipä ole ollut, äänistä päätellen.

Aika hyvät toiminta-mahdollisuudet on ollut porraskäytävässä.
Hissi -> keltainen
Asunnon ovi -> sininen

Suojassa ’putken’ päässä.
Liitteet
IMG_5909.jpeg
IMG_5909.jpeg (87.47 KiB) Katsottu 858 kertaa
"Kaikkia ihmisiä voi huijata jonkin aikaa,
joitakin ihmisiä voi huijata kaiken aikaa,
mutta kaikkia ihmisiä ei voi huijata kaiken aikaa."
Abraham Lincoln (12.2.1809 – 15.4.1865)
Ulrica
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1438
Liittynyt: Ke Syys 25, 2024 8:13 pm

Re: Helsinki Ullanlinna - psykiatri syytteessä vaimonsa murhasta 12/2022

Viesti Kirjoittaja Ulrica »

Murhasta Tuli Totta kirjoitti: Pe Maalis 29, 2024 3:16 am Tikkanen oli saanut lääkäriltä sairaslomaa, muttei "kyennyt" toimittamaan todistuksia vakuutusyhtiöön, joten rahaa ei herunut. Saattoi olla laskelmoitua kiusantekoa puolisolle, joka jostain syystä hiersi tavattomasti Tikkasta. Puoliso oli liian sosiaalinen, liian itsenäinen, liian sitä taikka tätä. Ei ollutkaan sitä miltä alkuun tuntui: pehmeä, myötäilevä tossukka. Osoittautui vahvaksi ja fiksuksi. Tikkasen laatimat suunnitelmat menivät perseelleen. Sekös närästi. Ei kun autolla mereen, jotta vaimo ja lapset näkisivät mistä kana pissii.

Eläkkeelle jääneen lääkärin epäilen kirjoittaneen Tikkaselle bentsoja ja muita lääkkeitä, joita Tikkanen mieluummin popsi kuin vaikkapa masennuslääkkeitä. Hänellä ei mahdollisesti ollut masennusta, vaan muuta mt-ongelmaa, esim epävakaa/muu pers.häiriö, väkivaltafantasioita tms. Kenties fantasiat pysyivät aisoissa runsaalla bentsolääkityksellä. Sitten kun tämä lääkäri jäi eläkkeelle, ei uusi lääkäri halunnutkaan lähteä bentsolinjalle, vaan kirjoitti esim ssri -reseptin. Eihän siinä muu auttanut kuin kirjoittaa itse itselleen mieluisampia troppeja.


Tiedän useampia "vanhan polven lekureita", joilla oli toinen jalka jo eläkkeellä ja kirjoittivat mielellään opiaatteja, bentsoja, lyricaa jne potilaille pyynnöstä. Ei enää kovin paljoa liikuttanut Valvira, jonka prosessit on hitaita, kun oli eläke vuoden -parin päässä.
Ihan unohtunut tämä lääkärinvaihto päivää ennen mereenajoa. Varmaan muuttui radikaalisti tuossa kohti laillisesti määrätyt lääkkeet muuhun. Lopun alku alkoi viimeistään tuosta kohti.
Avatar
Miss Holmes #1
Alibin Kestotilaaja
Viestit: 5093
Liittynyt: Ke Tammi 27, 2021 2:23 am

Re: Helsinki Ullanlinna - psykiatrille elinkautinen vaimon murhasta 12/2022

Viesti Kirjoittaja Miss Holmes #1 »

Jännä, että juurikin noita eläköityneitä ja tuttuja valitsi.
Eiköhän oikeaan tarpeeseen ja oikeat lääkkeet olisi voinut kirjoittaa ihan vaikka random tk lääkäri?
Uusia vanhat reseptit vaikka puhelimitse, jos kyse oli hoidollisista ja järkevistä lääkkeistä?

Vaikka olisi ollut kaikki uumoillut (2suuntainen, adhd ja masennus) miksi piti lääkitystä muka säätää, jos hommaa oli hoidettu jo neljännes vuosisata!😳
"Kaikkia ihmisiä voi huijata jonkin aikaa,
joitakin ihmisiä voi huijata kaiken aikaa,
mutta kaikkia ihmisiä ei voi huijata kaiken aikaa."
Abraham Lincoln (12.2.1809 – 15.4.1865)
Avatar
Miss Holmes #1
Alibin Kestotilaaja
Viestit: 5093
Liittynyt: Ke Tammi 27, 2021 2:23 am

Re: Helsinki Ullanlinna - psykiatrille elinkautinen vaimon murhasta 12/2022

Viesti Kirjoittaja Miss Holmes #1 »

Tähän pienenä pointtina.
Läheiseni on 15 vuotta sitten saanut 2suuntais dgn. Myöhemmin todettu adhd.
Masennusjaksoja tulee edelleen toisinaan 2suuntaisen depressioiden yhteydessä.

Kuitenkin hoitotasapaino on täydellinen. Lääkitys pitää hänet täysin normaalina ja itse oppinut sen, että masennuksen puskiessa hakeutuu heti terapiaan. Välillä 1 kerta riittää palauttamaan tasapainon.
Ihan alkuun kävi terapiassa viikottain, mutta oikea jatkuva lääkitys toi tasapainon.
Terapia toi myös ymmärryksen säännöllisen elämänrytmin tärkeydestä, lääkityksen tärkeydestä ja ymmärryksen omasta ’poikkeavasta’ mielenlaadusta.

Ko potilaiden, etenkin nuorten, suurin ongelma on ymmärtää jatkuvan lääkityksen tarve. Moni lopettaa siinä vaiheessa, kun olo on hyvä ja karuselli jatkuu.

Miten Tikkanen on voinut hoitaa bipo ja adhd potilaita, jos edes itse ei ymmärtänyt säännöllisen ja jatkuvan lääkityksen tärkeyttä? Huh huh
"Kaikkia ihmisiä voi huijata jonkin aikaa,
joitakin ihmisiä voi huijata kaiken aikaa,
mutta kaikkia ihmisiä ei voi huijata kaiken aikaa."
Abraham Lincoln (12.2.1809 – 15.4.1865)
Talvi24
Jessica Fletcher
Viestit: 3431
Liittynyt: To Helmi 01, 2024 4:03 pm

Re: Helsinki Ullanlinna - psykiatrille elinkautinen vaimon murhasta 12/2022

Viesti Kirjoittaja Talvi24 »

Miss Holmes #1 kirjoitti: La Marras 30, 2024 12:08 pm ..........
Miten Tikkanen on voinut hoitaa bipo ja adhd potilaita, jos edes itse ei ymmärtänyt säännöllisen ja jatkuvan lääkityksen tärkeyttä? Huh huh
Sehän juuri kiinnittikin huomiota, ettei T Terveystalon esittelyssä edes maininnut hoitavansa myös 2-suuntaista mielialahäiriötä. Mainosti hoitavansa masennusta, adhd-potilaista ja jopa persoonallisuushäiriöitä. 2-suuntainen on toki harvinaisempi, 1% väestöstä. Oletettavasti hoiti myös 2-suuntaisia, jos heitä hoitoon hänelle hakeutui.

Jotain kummallista saattaisi sisältyä diagnoosiin 2-suuntainen mielialahäiriö?

- Oliko kokenut 2000 asetetun dg:n itselleen jtk 'vieraaksi'.' Jos oli kokenut, niin miksi ei (ehkä?) ollut pyytänyt dg:n uudelleen arviointis jo joltain aiemmalta psykiatrilta.

- Miksi oli lopettanut 'omavaltaisesti' psykiatrin ilmeisesti hoitokokeiluna aloittaman 2-suuntaisessa käytettävän yhdistelmälääkityksen (mielialan tasaaja ja psykoosin estolääke). Lopettanut edellisenä iltana, vaikka seuraavana päivänä oli sovittu tapaaminen psykiatrin kanssa 25.1.2022 (toteutui puhelin-vastaanottoa Tn ollessa koronassa). Tuossa toimintatavassa ei ollut mitään logiikkaa.

Tuon jälkeen jä sille 8 kk kestoiseksi venyneelle tauolle hoitosuhteesta. Ajalla, jolloin ei ollut työkuntoinen - ilmeisesti ei koko 2022 vuoden aikana, kun ongelmien työssä kerrottu alkaneen vuoden alusta. Ajalla, jolloin olisi nimenomaan tarvinnut hoitosuhdetta - jättäytyi pois - kunnes ilmeisesti ”pakon sanelemana” joutui takaisin psykiatrille 5.10, kun siinä loppui yleislääkärin 2 viikoksi kirjoittama sairausloma. ERi halunnut / pystynyt kertomaan psykiatrille työssä olevista ongelmista. Psykiatrihan oli jo suosittanut työn vaihtamista julkiselle puolelle. No, nuo ongelmat ei toki sillä olisi väistyneet.
Talvi24
Jessica Fletcher
Viestit: 3431
Liittynyt: To Helmi 01, 2024 4:03 pm

Re: Helsinki Ullanlinna - psykiatrille elinkautinen vaimon murhasta 12/2022

Viesti Kirjoittaja Talvi24 »

Miss Holmes #1 kirjoitti: La Marras 30, 2024 10:17 am Jännä, että juurikin noita eläköityneitä ja tuttuja valitsi.
Eiköhän oikeaan tarpeeseen ja oikeat lääkkeet olisi voinut kirjoittaa ihan vaikka random tk lääkäri?
Uusia vanhat reseptit vaikka puhelimitse, jos kyse oli hoidollisista ja järkevistä lääkkeistä?
Vaikka olisi ollut kaikki uumoillut (2suuntainen, adhd ja masennus) miksi piti lääkitystä muka säätää, jos hommaa oli hoidettu jo neljännes vuosisata!😳
Ei minusta tuossa ole mitään erikoista. Ehkä T osasi arvostaa kollegoidensa kokemusta. Tieto on, että kahdessa viimeisessa hoitosuhteessa oli eläkkeellä jo oleva psykiatri. Aiemmista hoitosuhteista ei tiedetä. Viimeisen kanssa ollut samassa työpaikassakin aiemmin.

Ehkä muistat, ettei olisi ollut Tllä mitään estettä kirjoittaa vaikkapa kaikkia omia reseptejään itse. Ei olisi tarvinnut mitään raddom tk-lääläriä siihen.
Uskon Tn hakeutuneen hoitosuhteeseen, -suheisiin ihan samasta syystä kuin ihmiset yleensäkin hakeutuvat - oireiden, sairauksien vuoksi. Juu - uskon, vaikka hän lääkärinä oli halunnut viimeisen hoitosuhteen aikana nimenomaat itse päättää masennuslääkkeiden kokeiluista. Luulen hänen hyötyneenkin viimeisestäkin hoitosuhteesta - psykiatri kuunteli häntä. Tikkanenkin oli kuunnellut psykiatria, mutta ei ollanut kaikesta ”onkeensa”. Eikä valitettavasti halunnut / kyennyt puhumaan psykiatrille kaikkein vaikeimmista asioista (ongelmat työssä - ja epäilynsä siitä, pettääkö vaimo).

Toki 22 vuoden aikana on em. lääkkeissä ehtinyt tapahtua paljon kehitystä ja toisaalta oliko Tn masennus kääntymässä lääkeresistentiksi? Olisiko tarvinnut jo muita hoitoja; ketamiini- nenäsuhkeena tai infuusiona (nenäsuihkeetkin annostellaan pkl:lla hoitajan valvonnassa - eikä voi ahjaa autoa sen jälkeen tiettyyn aikaan) tai transkraniaalista magneettistimulaatiohoitoa / aivojen magneettistimulaatiohoitoa tai sähköhoitoa.
Vastaa Viestiin