Pieni valonpilkahdus muuten niin synkkään uutispäivään.
Takaisin Irakiin
Käynnissä on uudenlainen muuttoliike. Suomesta kansalaisuuden saaneet irakilaiset ovat alkaneet palata vanhaan kotimaahansa. Moni heistä on pettynyt Suomeen.
Julkaistu 4.1.2025
Päätös oli kypsynyt pikku hiljaa. Rebwar Ahmed, hänen vaimonsa ja kolme teini-ikäistä lastaan olivat asuneet Suomessa lähes kymmenen vuotta. Perhe oli aikoinaan saanut Suomesta turvapaikan. He olivat vuosi vuodelta rakentaneet uutta elämää suomalaisessa yhteiskunnassa. Suomen kieli oli alkanut taipua, lapset puhuivat kieltä sujuvasti. Pitkän hakemusrumban jälkeen kaikki perheenjäsenet olivat saaneet Suomen kansalaisuuden.
Viime kesänä Ahmed päätti kuitenkin panna toimeksi. Hän pakkasi perheen kerrostaloasunnon tavarat Espoon Leppävaarassa.
He muuttivat sinne, missä uskoivat voivansa elää parempaa elämää: Irakiin.
Nyt Ahmed perheineen asuu Erbilin kaupungissa Pohjois-Irakin Kurdistanissa.
Kaikessa hiljaisuudessa Suomesta on alkanut kiinnostava maastamuuttoliike. Suomessa pitkään asuneita irakilaistaustaisia ihmisiä on alkanut muuttaa takaisin Irakiin.
Nyt ei puhuta ihmisistä, jotka on käännytetty tai karkotettu Suomesta siksi, että he eivät ole saaneet oleskelulupaa. Heitäkin toki poistuu tai poistetaan Irakiin koko ajan.
Uudenlainen muuttoliike koskee nimenomaan ihmisiä, jotka ovat asuneet Suomessa useita vuosia ja saaneet pysyvän oleskeluluvan tai Suomen kansalaisuuden. Silti he haluavat muuttaa Irakiin.
Irakilaiset ovat Suomen suurimpia maahanmuuttajaryhmiä. Heidän määränsä kasvoi äkillisesti vuoden 2015 poikkeuksellisen pakolaisliikkeen aikana. Silloin Suomeen tulleista turvapaikanhakijoista nimenomaan irakilaiset olivat selvästi suurin ryhmä. Peräti 20484 irakilaista haki kansainvälistä suojelua Suomesta vuonna 2015.
Nyt, kymmenen vuotta myöhemmin, asiat ovat toisin. Yleistäen: Irakissa tilanne on parempi, Suomessa huonompi.Moni Irakiin palannut on pettynyt Suomeen. He ovat väsyneet heikkoihin työmahdollisuuksiin tai kohtaamaansa rasismiin.
Irakissa on yleisesti ottaen rauhallisempaa kuin kertaakaan parinkymmenen viime vuoden aikana. Moni suomenirakilainen näkee nyt Irakissa enemmän mahdollisuuksia tehdä työtä, perustaa yrityksiä tai ylipäänsä elättää itsensä ja perheensä.
Paluumuutto on iso puheenaihe Suomen irakilaisyhteisössä. Moni tuntee jonkun, joka on jo lähtenyt tai harkitsee muuttoa. Suomenirakilaiset kertovat, että paluumuuttoa on eri puolille Irakia. Yksi muutti Fallujaan, joka aikoinaan tuli kuuluisaksi rajuista taisteluistaan. Toinen harkitsee muuttoa Mosuliin, entiseen Isis-terroristijärjestön pääkaupunkiin. Bagdadiin on muuttanut Suomesta moni. Suomessa asuneita kurdeja on asettunut Pohjois-Irakin osittain itsehallinnolliselle Kurdistanin alueelle.
https://www.hs.fi/kuukausiliite/art-2000010879944.html
Sitten kun paluumuutto alkaisi myös afgaaneilla ja somaleilla, Suomi alkaisi palautumaan kunnolliseksi maaksi. Nehän voisi viihtyä paremmin vaikka jossakin toisessa oman maanosansa valtiossa, jos kotimaan hallinto ei ole samalla puolella.
"He ovat väsyneet heikkoihin työmahdollisuuksiin tai kohtaamaansa rasismiin." Hei, rasismi tehoaa juuri kuten on tarkoituskin!