"Nopeaa ammuntaa
Suomalainen Erkki käy palkkatöissä Ukrainan rintamalla. Ammattisotilaana hän oppi elintärkeän asian, jota ei Suomen varusmiespalveluksessa osata opettaa.
Erkki on oppinut ampumaan uudella tavalla. Ja elintärkeitä asioita drooneista.
Tässä jutussa hän kertoo, mikä Ukrainassa oli erilaista. Asioista, jotka voi oppia vain taisteluissa.
Erkin koti on harkovalaisessa lähiössä. Maanantaiaamuna pakettiauto poimii hänet alaovelta kyytiin ja lähtee ajamaan kohti Venäjän rajaa.
Töissä menee viitisen päivää. Viikonlopuksi kotiin.
Suomessa Erkki hankki useita tutkintoja, mutta ovat omalle alalle eivät auenneet. Hän oli pitkäaikaistyötön, rahaton ja vaille tulevaisuudensuunnitelmia.
Sitten tuli vuosi 2022 ja Venäjä hyökkäsi Ukrainassa. Kymmenet suomalaiset harkitsivat ryhtyvänsä vapaaehtoisiksi.
Yksi heistä oli Erkki.
Erkki esiintyy jutussa keksityllä nimellä oman ja asetovereidensa turvallisuuden vuoksi. Hänen henkilöllisyytensä on Iltalehden tiedossa. Kertomusta on varmennettu kuvista sekä asiakirjoista.
Viattomien kärsimys
Erkki näki televisioruudulta ihmisten hädän ja kärsimyksen. Se sai toimimaan.
Päätös lähteä oli lopulta helppo. Nuorempana haaveena oli ollut olla sotilas.
Nyt se olisi mahdollista. Viimeinen mahis hänen ikäiselleen, viisikymppiselle.
Erkki tiesi, että hänellä olisi taitoja, joilla voisi pärjätä. Suomeen ei jäisi odottamaan mikään eikä kukaan.
Ensimmäisen kerran hän yritti Ukrainaan heti vuonna 2022. Ovet eivät auenneet. Kokemus reserviläistoiminnasta sekä maakuntajoukoista ei riittänyt. Vaadittiin taistelukokemusta.
Syksyllä 2023 hän yritti uudelleen ja pääsi. Kansainväliseen legioonaan.
Legioonan riveihin on päätynyt suurin osa Ukrainan puolen vierastaistelijoista.
Ensimmäinen kuukausi kului alokaskoulutuksessa telttamajoituksessa. Erkki kutsuu saamaansa koulutusta heikkotasoiseksi ja simputusta muistuttavaksi.
– Ukrainalaiset upseerit tekivät varmaan ihan parhaansa. Mutta siellä on joka paikassa Ukrainan asevoimien yksiköistä byrokratiaa. Se hidastaa toimintaa. Käytännöt eivät jousta.
Erkki pärjäsi. Tulikaste meni hyvin. Se oli ”kunnon tulitaistelu”.
Hänet hyväksyttiin heti tiimiin, joka koostui kokeneista sotilaista.
– Kävi tosi hyvä tuuri. Opin heiltä tosi paljon, sellaista mitä harjoituksissa ei kerrota eikä edes tiedetä.
Pahin tehtävä
Mitä Erkki sanoisi heille, jotka parhaillaan miettivät Ukrainaan lähtemistä?
Ei hän lähtemistä kenellekään suosittele, muttei erityisemmin kielläkään.
– Pleikkarisotilaita emme tänne toivo. Sitten kannattaa puhua niiden kanssa, jotka on jo olleet. Ja muistaa, että henki voi mennä. Moni tuttu on mennyt ensimmäisellä tehtävällä.
Erkin mukaan jokin erikoistaito olisi hyvä olla.
– Jos ei ole mitään koulutusta niin se on kiväärimiehenä sitten. Se on pahin ja raain tehtävä täällä.
Erkillä legioonassa meni neljätoista kuukautta. Kiväärimiehenä.
Erkin puheessa vilisee Itä-Ukrainan sotakartoilta tuttuja paikannimiä. Slovjansk, Serebrjanka, Vovtšansk, Ivanivka. Sitten oli Tšasiv Jar.
Siellä tapahtui ”ikäviä juttuja”.
– Mun olisi pitänyt lähteä tehtävälle tai sitten rikkoa sopimus. Mä päätin, etten lähde.
Erkki sai siirron uusin tehtäviin Ukrainan aluepuolustusjoukkoihin. Puolitoista vuotta kiväärimiehenä ja 40 kertaa etulinjassa vaihtui droonilennättäjän tehtäviin.
Hän lennättää tiedusteludroonia. Sellaiset eivät kanna mukanaan räjähteitä.
Harkovassa annettiin simulaattorikoulutusta. Loput opit on saatu asemassa oikeissa tilanteissa.
Sodasta on tullut jonkinlaista puolittaista sisätyötä.
Erkillä on asunto Harkovassa. Hänet haetaan kotoaan ”tehtävälle” muutaman kymmenen kilometrin päähän kaupungista, kohti Venäjän rajaa ja etulinjaa. Lähempänä rintamaa kyyti vaihtuu drooneilta metalliverkoin ja häirintälaittein varustettuun ”Mad Max-tyyliseen” maastoautoon.
Kentällä ollaan noin neljä–viisi päivää kerrallaan. Sen jälkeen on taas muutama päivä vapaata.
– Meillä on tosi hyvä, että voidaan asua täällä kaupungissa hyvissä asunnoissa. Ei tarvitse jossakin kylämökissä olla niin kuin legioonassa oltiin.
– Myös monet ukrainalaiset asuvat ikään kuin kotona ja sitten käy sieltä tehtävillä, Erkki tietää.
Harkovassa Erkki käyttää vapaa-aikaansa treenaamiseen ja kävelylenkkeihin kaupungilla. Myös ravintoloissa tulee käytyä.
Tai sitten naisissa.
Heitä Erkki soisi Ukrainasta löytyvän.
– Ukrainalaiset naiset on mukavia. Se on oikeastaan lempi vapaa-ajan viettotapa meikäläisellä.
Harkovassa on kuitenkin syytä pitää matalaa profiilia. Olla siviilit päällä, ei puhuta mielellään muiden kuullen englantia tai suomea.
Joku voi ilmiantaa ulkomaalaisen venäläisille, hän sanoo.
Entä miltä tilanne tällä hetkellä vaikuttaa Ukrainan asevoimissa Erkin silmin, onko jostain pulaa?
Ei ainakaan drooneista, Erkki sanoo. Ajoneuvot ovat huonokuntoisia. Ammustilanteeseen hän ei osaa ottaa kantaa.
– Venäläiset ampuvat enemmän.
Suomen asepalvelus
Erkki sanoo, että Suomen asepalveluksessa, tai myöhemmin reserviläisenä saatu koulutus ei valmista siihen taistelukenttään, joka Ukrainassa odottaa.
– Olen oppinut paljon enemmän kiväärinkäsittelystä ja käsikranaateista. Suomessa ei opetella molemmilta olilta ampumista tai sarjatulen käyttöä. Nopeaa ammuntaa, jota on pakko taistelutilanteessa käyttää. Ei ole aikaa tähtäilyyn.
Muuten saa luodista päähänsä.
Siitäkin Erkillä on kokemusta. Serebrjankassa kypärään iskeytyi luoti. Kypäräkamerasta jäi vain muovinen suojakuori jäljelle.
Suomalaiset kouluttajat eivät välttämättä tiedä, miten tuliasemassa kannattaa olla. Sellaista ei tietenkään voi opettaa, koska kouluttajilla ei ole Suomessa taistelukokemusta, Erkki sanoo.
– Toinen on tietysti droonit ja miten niiden kanssa toimitaan. Venäjä ja Ukraina ovat droonisodan ykkösmaita, se pitää ottaa huomioon. Päivässä tehdään varmasti tuhansia droonilentoja.
Omassa havaintoympäristössä voi olla jopa viidestä kymmeneen droonia ja niitä on ilmassa vuorokauden ympäri. Niiden pahaenteinen ääni on jatkuvasti läsnä, hän sanoo.
Kaikesta huolimatta Erkki on tyytyväinen. Päätös lähteä ei kaduta. Kotiinpaluu ei ole mielessä.
– Ainakin näillä näkymin jatkan täällä. Mulla on täällä, mitä Suomessa ei ole. Siinä mielessä olen tyytyväinen, vaikka sota on niin karmea asia ja hirvittävä tragedia koko Ukrainan yhteiskunnalle.
Erkki saa Suomen rahassa noin parin tuhannen euron kuukausipalkkaa. Tärkeintä ei kuitenkaan voi mitata rahassa.
– Saanut sellaista arvostusta ja kunnioitusta mitä Suomessa en ole koskaan kokenut.
Uutta on myös kokemuksen tuoma auktoriteettiasema.
Enemmistö ulkomaalaisista vapaaehtoisista on pari–kolmekymppisiä. Erkki voisi ikänsä puolesta olla heidän isänsä.
– Ehkä vähän sellainen auktoriteetti välillä, joka saa sanoa viimeisen mielipiteen.
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/d44 ... b0e20d4509
