Vakava vaaratilanne Näsinneulassa, 29.6.25

Tähän osioon onnettomuudet ja muu rikoksiin liittyvä keskustelu.
Avatar
Eräs1
Axel Foley
Viestit: 2075
Liittynyt: La Tammi 01, 2022 5:36 pm

Vakava vaaratilanne Näsinneulassa, 29.6.25

Viesti Kirjoittaja Eräs1 »

Näsinneulan näkötornissa Tampereella oli sunnuntaina kovasta tuulesta johtunut vaaratilanne.

Päivystävä palomestari Juha Toivonen Pirkanmaan pelastuslaitokselta kertoo, että Särkänniemen työntekijä oli huomannut näkötornin kattopeltien heiluvan poikkeuksellisen paljon.

Työntekijät hälyttivät pelastuslaitoksen paikalle, sillä pellit olivat osittain irronneet.

– Siinä oli riski, että pelti lähtee tuulen mukana irti ja aiheuttaa yleistä vaaraa, Toivonen kertoo.

Toivosen mukaan tarkastetut pellit olivat kooltaan yhteensä noin 1,2 metriä kertaa kaksi metriä eli noin muutama neliömetri.

– Jos iso pelti lähtee 140 metrin korkeudesta tällä tuulella irti, niin vaara-alue on hallitsematon. Sellainen olisi aiheuttanut osuessaan välittömästi kuolettavan vamman ihmiselle.

– Ei voitu jättää sitä odottamaan arkipäivään tai tuulen tyyntymistä, Toivonen kertoo.

Pelastuslaitoksen tehtävä kesti noin kaksi tuntia. Peltien ruuvaaminen kesti vain noin 20 minuuttia.

Näsinneulan alapuolella on Särkänniemen huvipuisto. Vaaratilanteesta kertoivat ensin Aamulehti ja Tamperelainen.

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/8c02 ... e327061f58
Oulun_Kungas
Theo Kojak
Viestit: 1114
Liittynyt: Su Maalis 09, 2025 3:20 pm

Re: Vakava vaaratilanne Näsinneulassa, 29.6.25

Viesti Kirjoittaja Oulun_Kungas »

suomalaista laaturakentamista :lol:
Avatar
Private dick
Javier Pena
Viestit: 1771
Liittynyt: To Huhti 18, 2024 12:11 pm

Re: Vakava vaaratilanne Näsinneulassa, 29.6.25

Viesti Kirjoittaja Private dick »

Oulun_Kungas kirjoitti: Su Kesä 29, 2025 4:59 pm suomalaista laaturakentamista :lol:
Ensimmäinen kerta kun luen tämmöisen uutisen Näsineulasta ja on niitä kovia myrskyjä ollut ennenkin sen jälkeen kun torni valmistui 1971.
Ei mikään kestä ikuisesti, edes suomalainen laaturakentaminen. Ei mitään syytä naureskeluun.
Puhelinkortti
Javier Pena
Viestit: 1784
Liittynyt: Ma Helmi 15, 2010 2:09 pm

Re: Vakava vaaratilanne Näsinneulassa, 29.6.25

Viesti Kirjoittaja Puhelinkortti »

Private dick kirjoitti: Su Kesä 29, 2025 5:22 pm
Oulun_Kungas kirjoitti: Su Kesä 29, 2025 4:59 pm suomalaista laaturakentamista :lol:
Ensimmäinen kerta kun luen tämmöisen uutisen Näsineulasta ja on niitä kovia myrskyjä ollut ennenkin sen jälkeen kun torni valmistui 1971.
Ei mikään kestä ikuisesti, edes suomalainen laaturakentaminen. Ei mitään syytä naureskeluun.
Viimeisimmät kattoremontit ja reunapeltien kiinnitykset teki puolalaiset.
Avatar
TieD
Neuvoja-Jack
Viestit: 580
Liittynyt: To Helmi 18, 2016 11:58 am
Paikkakunta: Viljandi

Re: Vakava vaaratilanne Näsinneulassa, 29.6.25

Viesti Kirjoittaja TieD »

Private dick kirjoitti: Su Kesä 29, 2025 5:22 pm
Oulun_Kungas kirjoitti: Su Kesä 29, 2025 4:59 pm suomalaista laaturakentamista :lol:
Ensimmäinen kerta kun luen tämmöisen uutisen Näsineulasta ja on niitä kovia myrskyjä ollut ennenkin sen jälkeen kun torni valmistui 1971.
Ei mikään kestä ikuisesti, edes suomalainen laaturakentaminen. Ei mitään syytä naureskeluun.
Toki kattopellit ei ole alkuperäisiä. Kyllä nuo uusittiin, en nyt tarkkaan sano mutta noin 15 vuotta sitten. Mutta juu kuka vaan ne pellit tuonne laittaa niin siellä on puhuri kova.
___________________________________________________________________
-Älä Verneri purista rottaa kovaa,siltä lähtee henki.
-Kissa!!
-Niin,kissalta lähti henki ku sä puristit kovaa.
Vastaa Viestiin