McCall kirjoitti: Ma Elo 04, 2025 11:05 am
*Poistettu ilman linkkä ja kokonaan kopioitu artikkeli. Pykälä21*tm
Uutinen referoituna:
Aatonaaton iltana kaikki näytti vielä tavalliselta. Susanna jutteli ystävänsä kanssa huoneessaan, äiti, pikkusisko ja isäpuoli olivat kotona. Mikään ei varoittanut siitä, että illasta tulisi hänen elämänsä synkin.
Isoveli Jari oli vapautunut vankilasta vain kaksi päivää aiemmin. Hänen elämänsä oli ajautunut päihteiden ja väkivallan varaan jo nuorena. Nuorempi veli Kimmo taas oli Susannalle läheisin: hyväntuulinen, vitsaileva ja sosiaalinen, vaikka hänkin käytti päihteitä.
Tuona iltana Kimmo hermostui. Hän väitti jonkun juoneen hänen oluensa, ja pian veljekset painivat Susannan huoneen lattialla. Jari löi Kimmoa pullolla ja uhkasi Susannan ystävää, ennen kuin riita siirtyi keittiöön. Siellä Jari tarttui veitseen. Kimmo yllytti häntä, mutta ei todennäköisesti uskonut, että tämä todella iskisi. Hetkessä veitsi osui ja lävisti kaulalaskimon ja rintakehän.
Kimmo kaatui oviaukkoon. Susanna yritti auttaa, katsoi veljeään vielä silmiin, mutta ei voinut pelastaa häntä.
Jouluaattona Susanna joutui palaamaan rikospaikalle. Koska siivoojia ei saatu pyhäpäivinä, hän lupasi äidilleen hoitaa asian itse. Poikaystävänsä kanssa hän pesi lattiat verestä, jotta perhe voisi palata kotiin. Kodista ei kuitenkaan tullut enää koskaan entisensä, eikä joulua vietetty iloisena sen jälkeen.
Murhan jälkeen Susannan elämä ajautui sivuraiteille. Hän joi paljon, lopetti koulun ja kantoi häpeää ympäristön katseista. Kaupungilla ihmiset kuiskuttelivat hänen veljensä teosta, ja jotkut käänsivät katseensa pois. Susanna itse ei uskonut Jarin tappaneen Kimmoa harkitusti, hänen mukaansa teko tapahtui äkkipikaistuksissa.
Oikeudenkäynti oli Susannalle liikaa. Hän oli perheestä ainoa, joka istui käräjäoikeudessa, mutta poistui ennen istunnon päättymistä. Hautajaisista hän muistaa vain vähän, suru, syyllisyys ja juominen veivät voimat.
Vuosien ajan päihteet hallitsivat hänen elämäänsä. Vasta A-klinikan avulla hän onnistui irtautumaan niistä pysyvästi. Hän sai lapsen ja yritti rakentaa arkea uudelleen, mutta kärsi paniikkikohtauksista ja syvästä kuolemanpelosta. Hän oppi, että kovettuminen ja tunteiden turruttaminen olivat olleet hänen selviytymiskeinojaan.
Jari jatkoi rikollista polkuaan. Yli kymmenen vuotta Kimmon kuoleman jälkeen hän surmasi miehen Oulussa poikkeuksellisen raa’alla tavalla ja sai elinkautisen. Häntä pidetään yhä erittäin vaarallisena. Susanna sanoo pelänneensä veljeään, mutta nyt hän ajattelee hänen olevan siellä, missä kuuluukin.
Myöhemmät vuodet toivat Susannalle uuden suuren menetyksen. Lasten isä katosi ja löydettiin kuolleena. Tämä laukaisi PTSD:n, ja hän ymmärsi tarvitsevansa apua selvitäkseen.
Nykyään Susanna puhuu avoimesti kokemuksistaan. Hän ei enää häpeä sitä, mitä perheelle tapahtui, sillä vastuu ei ollut hänen. Hän haluaa olla tukena muille, jotka ovat kokeneet henkirikoksen läheltä. Hän on aloittamassa vapaaehtoistyötä Huoma ry:ssä ja harkitsee opintoja päihde- ja mielenterveystyön parissa. Erityisesti hän toivoo voivansa auttaa nuoria, jotka ovat samassa asemassa kuin hän aikanaan - menettäneet sisaruksen väkivallan seurauksena.
Vaikka Kimmon kuolemasta on kulunut lähes 20 vuotta, ikävä ja suru ovat edelleen osa elämää. Haudalla käynnit nostavat tunteet pintaan, mutta Susanna ei enää vaikene. Hän sanoo antaneensa Jarille anteeksi. Ei tämän tähden, vaan vapauttaakseen itsensä kantamasta vihaa.
https://www.is.fi/perhe/art-2000011235376.html
