Valvontapanta signaalilla varustettuna voisi pelastaa henkiä, mutta miksi sitä käytetään niin vähän?

Uudenlaisessa lähestymiskiellossa valvonta toteutetaan jalkapannalla, joka on GPS-signaalin kautta yhteydessä valvontajärjestelmään. Laajennettuun lähestymiskieltoon määrätty ei saa mennä tietylle alueelle, kuten toisen ihmisen kodin läheisyyteen.
– Järjestelmä hälyttää viranomaisille, jos henkilö menee kielletylle alueelle. Lähestymiskiellolla suojattu ihminen voi saada myös oman laitteen, josta hän saa niin ikään hälytyksen, kertoo Oikeusministeriön erityisasiantuntija Katja Repo.
Vastaavanlainen sähköisesti valvottu lähestymiskielto on ollut Ruotsissa käytössä jo vuodesta 2011. Suomessa uudenlaisia lähestymiskieltoja on määrätty vielä varsin vähän, Repo arvioi.
– Taustalla on varmasti useita syitä. Yksi voi olla se, että kyse on uudesta laista, jota ei vielä tunneta, eikä osata hyödyntää niin paljon kuin sitä voitaisiin hyödyntää.
Erityisasiantuntijan mukaan sähköisesti valvottu lähestymiskielto vaikuttaa kuitenkin toimivalta keinolta suojella lähisuhdeväkivallan uhreja.
Jos kieltoon määrätty menee kielletylle alueelle eikä lähde välittömästi, poliisipartio suuntaa paikalle.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000011475686.html

Kuudenikäinen: https://lyrics.lyricfind.com/lyrics/kat ... denikainen
Re: Valvontapanta signaalilla varustettuna voisi pelastaa henkiä, mutta miksi sitä käytetään niin vähän?
Jotenkin tuntuu että suomessa puolison tuntemaa uhkaa ja pelkoa edelleen vähätellään ja ollaan hyvin nihkeitä edes määräämään lähestymiskieltoja saati sitten valvomaan että niitä noudatettaisiin.
Siksi tuotakaan ei varmaan ole otettu käyttöön kun ajatellaan että kyllä se riittää kun sanotaan miehelle että älä nyt viitsi mennä lyömään sitä ex-kumppaniasi, tai muuten poliisi tulee ja toruu sinua.
Kyllähän tuollainen valvontapanta voitaisiin ottaa ihan yleisesti käyttöön aina jos lähestymiskielto määrätään, mutta olisihan siinä edelleen se riski että exäänsä tappamaan lähtevä keksisi keinon irrottaa se panta, jolloin uhri olisi autuaan tietämätön lähestyvästä vaarasta.

-
jotunheimen
- Olivia Benson
- Viestit: 731
- Liittynyt: Ma Loka 19, 2020 8:34 am
Re: Valvontapanta signaalilla varustettuna voisi pelastaa henkiä, mutta miksi sitä käytetään niin vähän?
No, eiköhän sieltä ole tulossa Peter Thieliltä ja samankaltaiselta cabalilta jotain aivan muuta valvontaa, kohta. (Testattu Israelissa/Gaza ja Ukrainassa). Ja kohtahan kaikki haluavat sitä, koska on niin turvatonta (minkä takia sanoin joskus 2-3 vuotta sitten, että paskajoukkoa tuodaan Suomeen sen takia, että saadaan läpi nämä totalitaariset jutut tulevaisuudessa).
@veitera has blocked you
Re: Valvontapanta signaalilla varustettuna voisi pelastaa henkiä, mutta miksi sitä käytetään niin vähän?
Valtiojohtoinen joukkovalvontahypermania rajoittuu nykyään vielä lähinnä kansalaisten mukana kantamiin teknologisiin viestintävälineisiin, käytännössä puhelimiin. Tätä seurantamallia tukee maanlaajuinen videovalvontaverkosto ja maksutapahtumaluettelointi sekä tietoliikennetiedustelu. Perinteinen tolppatietokalastelu on jo jäämässä unholaan, koska henkilöpaikantamisen halutaan olevan 1 m -luokkaa.
Koiriakin pidetään pannoissa ja sellaisiksi valtio katsoo kansalaisensa. Tuskin menee enää kauaa, kun kansalaisia aletaan pannoittamaan jollakin pandemiaan perustuvalla syyllä. Kiellon rikkomisesta tulee sitten sanktio kuin tuulilasista 90-luvulla puuttuneesta ajoneuvoveromerkistä. "Panta" voi olla myös jonkinlainen luustoon porattava titaaninen poraruuvi, joka pitää sisällään seurantalaitteen.
Yhdessä pakollisten psyykenlääkkeiden, kansalaisohjauksen ja holhouksen kanssa tämä seurantalaite on varsin tehokas, jos se vielä varustetaan neuromanipulaatioon kykenevällä ohjauslaitteella ja sijoitetaan kansalaisen aivorunkoon. Myöskin jalkaterien poissahaaminen ja korvaaminen raskailla kumijalkaterillä turhan ja tarpeettoman, haittaavan liikkumisen estämiseksi taajamassa voi tulla kyseeseen. Nämä voidaan perustella sillä, että valtio tarjoaa vaihtoehdon kengättömään elämään, joka tuo säästöjä kansalaisen lompakkoon.

Itsenäisen Suomen Kansallisen Taistelujoukon Rintaman kunniajäsen jo vuodesta 1997. Tarkemmin alkukesästä, kun Captain Jack soi listahittinä radioaalloilla ja maailmassa oli vielä kaikki hyvin.
Re: Valvontapanta signaalilla varustettuna voisi pelastaa henkiä, mutta miksi sitä käytetään niin vähän?
Noh, tilastot sanovat että viime vuonna lähestymiskiellolla suojattiin 1362 naista ja 548 miestä. Eipä se aina taida olla siis mies kenelle sheriffin tarvitsee sanoa ettei vedä pataan.damfin kirjoitti: Su Syys 07, 2025 4:42 pm
Siksi tuotakaan ei varmaan ole otettu käyttöön kun ajatellaan että kyllä se riittää kun sanotaan miehelle että älä nyt viitsi mennä lyömään sitä ex-kumppaniasi, tai muuten poliisi tulee ja toruu sinua.
Mutta itseasiaan liittyen, ilmeisesti tätä teknisesti valvottua lähestymiskieltoa voi määrätä vain laajennetun lähestymiskiellon tehostamiseksi. En tiedä kuinka helpolla laajennettu lähestymiskielto irtoaa mutta olettaisin että tuomiota pitäisi olla alla tapaukseen liittyen. Ja jos muija/ukko viduttaa vielä kakun jälkeen niin näkisin että tuomio oli liian lyhyt. Tai vaihtoehtoisesti valtio ei tarjonnut lentokyytiä.
Monta rikosta toki saataisiin selvitettyä ja estettyä kun synnärilla otettaan dna näytteet rekisteriin ja lyödään gepsi olkapäähän. Itse en kyllä sellaisessa yhteiskunnassa viihtyisi.
-
Make69
Re: Valvontapanta signaalilla varustettuna voisi pelastaa henkiä, mutta miksi sitä käytetään niin vähän?
Tästä tuli jatko idea, paikannuslaite / panta voisi olla varustettuna sähköiskulla, menet alueelle mihin ei pidä niin tulee sellainen tälli että muistat hetken. Jos taas yrität irroittaa pannan siinä on pieni räjähdyspanos, senhän ei tarvitse olla suuri kun kajaus tulee kaulan ja pään kohdalla.RL11/6 kirjoitti: Su Syys 07, 2025 5:39 pm
Koiriakin pidetään pannoissa ja sellaisiksi valtio katsoo kansalaisensa. Tuskin menee enää kauaa, kun kansalaisia aletaan pannoittamaan jollakin pandemiaan perustuvalla syyllä. Kiellon rikkomisesta tulee sitten sanktio kuin tuulilasista 90-luvulla puuttuneesta ajoneuvoveromerkistä. "Panta" voi olla myös jonkinlainen luustoon porattava titaaninen poraruuvi, joka pitää sisällään seurantalaitteen.
Sitten jos käy niin että panta räjähtää, tieto menee keskusvalvomoon joka ottaa edesmenneen vanhemmat, lapset, työkaverit yms... entistä tarkempaan seurantaan, tämähän ei ole vaikeaa koska kaikiila on jo seurantapanta valmiina. Kaksi suuntainen mikrofoni avataan myös, komennot tulevat sitä kautta kuten myös päivittäinen uudelleenkoulutus ohjelma.
Re: Valvontapanta signaalilla varustettuna voisi pelastaa henkiä, mutta miksi sitä käytetään niin vähän?
Ikävuosien tullessa täyteen, laite lopettaa kantajansa kuin piikki koiran, istuttaen aggressiivisen syövän esiasteen strontium-90 isotoopilla, johon kansalainen kuolee viimeistään 50-vuotiaana verta paskantaen.Make69 kirjoitti: Su Syys 07, 2025 5:51 pmTästä tuli jatko idea, paikannuslaite / panta voisi olla varustettuna sähköiskulla, menet alueelle mihin ei pidä niin tulee sellainen tälli että muistat hetken. Jos taas yrität irroittaa pannan siinä on pieni räjähdyspanos, senhän ei tarvitse olla suuri kun kajaus tulee kaulan ja pään kohdalla.RL11/6 kirjoitti: Su Syys 07, 2025 5:39 pm
Koiriakin pidetään pannoissa ja sellaisiksi valtio katsoo kansalaisensa. Tuskin menee enää kauaa, kun kansalaisia aletaan pannoittamaan jollakin pandemiaan perustuvalla syyllä. Kiellon rikkomisesta tulee sitten sanktio kuin tuulilasista 90-luvulla puuttuneesta ajoneuvoveromerkistä. "Panta" voi olla myös jonkinlainen luustoon porattava titaaninen poraruuvi, joka pitää sisällään seurantalaitteen.
Sitten jos käy niin että panta räjähtää, tieto menee keskusvalvomoon joka ottaa edesmenneen vanhemmat, lapset, työkaverit yms... entistä tarkempaan seurantaan, tämähän ei ole vaikeaa koska kaikiila on jo seurantapanta valmiina. Kaksi suuntainen mikrofoni avataan myös, komennot tulevat sitä kautta kuten myös päivittäinen uudelleenkoulutus ohjelma.
Laitteen nimi voisi olla matkittu entisajan metsätyöntekijöiden metsäkämppien ruokaloiden elämänluukusta. Elämänkone, tai laite. Jokin hyvinvointia korostava "hyvinvointilaitekin" voisi olla sopiva nimi tälle rotanloukulle.
Itsenäisen Suomen Kansallisen Taistelujoukon Rintaman kunniajäsen jo vuodesta 1997. Tarkemmin alkukesästä, kun Captain Jack soi listahittinä radioaalloilla ja maailmassa oli vielä kaikki hyvin.
-
Rapsuttaja
- Martin Beck
- Viestit: 788
- Liittynyt: La Maalis 26, 2022 12:24 pm
Re: Valvontapanta signaalilla varustettuna voisi pelastaa henkiä, mutta miksi sitä käytetään niin vähän?
Juu, ja siinä voisi olla tekoälyvalvonta ja sellaiset liikennevalot ja piipit että kun alkaa puhumaan ohi suun muita kuin valtion hyväksymiä mielipiteitä, niin liikennevalot alkavat hälyttämään uhkaavasta räjähdyksestä. Päälle vielä vittumainen robottiääni mölöttämään "vaara, vaara". Velkojat laittaisi uhrin lukemaan jotain maahanmuuttovastaista tekstiä ja pää räjähtää ilman väkivaltaa.Make69 kirjoitti: Su Syys 07, 2025 5:51 pm Tästä tuli jatko idea, paikannuslaite / panta voisi olla varustettuna sähköiskulla, menet alueelle mihin ei pidä niin tulee sellainen tälli että muistat hetken. Jos taas yrität irroittaa pannan siinä on pieni räjähdyspanos, senhän ei tarvitse olla suuri kun kajaus tulee kaulan ja pään kohdalla.
Millions must go.
-
Matti Ja Maija
- Adrian Monk
- Viestit: 2858
- Liittynyt: Pe Helmi 25, 2022 10:32 am
Re: Valvontapanta signaalilla varustettuna voisi pelastaa henkiä, mutta miksi sitä käytetään niin vähän?
Sellainen panta, mikä laitetaan kaulan ympärille. Sitten jos menee liian lähelle uhria, niin hieman voltteja pannasta, jos ei auta laitetaan sitten vaikka 5 amppeeria.
Slava Ukraini! <3
JanitaSlima nauraa joka paikkaan.
Bänniä hänelle.
JanitaSlima nauraa joka paikkaan.
Bänniä hänelle.
-
KumiKeijo
Re: Valvontapanta signaalilla varustettuna voisi pelastaa henkiä, mutta miksi sitä käytetään niin vähän?
Miehille jalkapanta ilman että on edes lainvoimaista tuomiota lähestymiskiellon rikkomisesta. Onko hitusen naista suosiva yhteiskunta?
-
Päiväkahvittelija
- Harjunpää
- Viestit: 348
- Liittynyt: Su Elo 31, 2025 7:46 pm
Re: Valvontapanta signaalilla varustettuna voisi pelastaa henkiä, mutta miksi sitä käytetään niin vähän?
Neuvosto-Suomessa tullaan aina paljon myöhemmin länsinaapuria. Tuo on kyllä hyvä. Ontuvaa sen sijaan, että tuomarit ovat pihalla uudesta laista, eivätkä osaa hyödyntää sitä.Mitäs tuomarin pitää sitten osata?Eräs1 kirjoitti: Su Syys 07, 2025 3:45 pm Uudenlaisessa lähestymiskiellossa valvonta toteutetaan jalkapannalla, joka on GPS-signaalin kautta yhteydessä valvontajärjestelmään. Laajennettuun lähestymiskieltoon määrätty ei saa mennä tietylle alueelle, kuten toisen ihmisen kodin läheisyyteen.
– Järjestelmä hälyttää viranomaisille, jos henkilö menee kielletylle alueelle. Lähestymiskiellolla suojattu ihminen voi saada myös oman laitteen, josta hän saa niin ikään hälytyksen, kertoo Oikeusministeriön erityisasiantuntija Katja Repo.
Vastaavanlainen sähköisesti valvottu lähestymiskielto on ollut Ruotsissa käytössä jo vuodesta 2011. Suomessa uudenlaisia lähestymiskieltoja on määrätty vielä varsin vähän, Repo arvioi.
– Taustalla on varmasti useita syitä. Yksi voi olla se, että kyse on uudesta laista, jota ei vielä tunneta, eikä osata hyödyntää niin paljon kuin sitä voitaisiin hyödyntää.
Erityisasiantuntijan mukaan sähköisesti valvottu lähestymiskielto vaikuttaa kuitenkin toimivalta keinolta suojella lähisuhdeväkivallan uhreja.
Jos kieltoon määrätty menee kielletylle alueelle eikä lähde välittömästi, poliisipartio suuntaa paikalle.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000011475686.html
right-wing extremist violence has been responsible for the overwhelming majority of fatalities, amounting to approximately 75% to 80% of U.S. domestic terrorism deaths since 2001
Re: Valvontapanta signaalilla varustettuna voisi pelastaa henkiä, mutta miksi sitä käytetään niin vähän?
Jos on olemassa vakava väkivallan uhka, niin panta koipeen vaan ilman että odotellaan lähestymiskiellon rikkomista, oli sukupuoleltaan väittämänsä sekä väestokirjojen mukaan mitä tahansa.KumiKeijo kirjoitti: Ma Syys 08, 2025 12:28 am Miehille jalkapanta ilman että on edes lainvoimaista tuomiota lähestymiskiellon rikkomisesta. Onko hitusen naista suosiva yhteiskunta?
Tämä siksi, että moni henkirikoskeissi on osoittanut, että lähestymiskielto ilman valvontaa ja kunnollisten sanktioiden puutteessa on täysi vitsi.
Taumatawhakatangihangakoauauotamateaturipukakapikimaungahoronukupokaiwhenuakitanatahu
40.346°S 176.5402°E
40.346°S 176.5402°E