Anneli Auer ja koppikorvaukset
Anneli Auer ja koppikorvaukset
Päivän lehdessä oli Auerin vaatimuksia. Iltalehti. Paljonkohan Jens Kukka vaatii, saa nähdä.
""Anneli Auer vaatii valtiolta miljoonaluokan korvauksia. Asia käy ilmi Auerin juristin laatimasta korvaushakemuksesta, joka on toimitettu Valtiokonttoriin 15. kesäkuuta.
Suurin yksittäinen Auerin vaatima erä koskee kärsimystä, joka hänelle aiheutui vajaan neljän vuoden mittaisesta vapaudenmenetyksestä. Siitä Auer vaatii 1 328 438 euron korvauksia.
Auer vaatii korvauksia myös eri asiantuntijoilla teetetyistä lausunnoista aiheutuneista kuluista. Niistä Auer vaatii yhteensä reilut 45 000 euroa.
Ansionmenetystä ja kertymättä jäänyttä eläkettä koskevien korvausvaatimusten suuruudet on Valtiokonttorin Iltalehdelle toimittamassa asiakirjassa peitetty. Muista Auerin hakemista korvauksista, jotka liittyvät esimerkiksi oikeudenkäynti- ja hakemuskuluihin, kertyy yhteensä vajaat 13 000 euroa.
Auerin nyt hakemat korvaukset liittyvät häntä vastaan nostettuihin seksuaali- ja väkivaltarikossyytteisiin, jotka kaatuivat Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa viime huhtikuussa.""

On kalteriverhot muisto vain, muisto vain... https://www.google.com/search?client=fi ... uisto+vain
-
Metsurinkoira11
- Jack Taylor
- Viestit: 16
- Liittynyt: Ma Touko 25, 2026 12:48 pm
Re: Anneli Auer ja koppikorvaukset
Kyllä saavat koko porukka. Hyvät rahat loppuelämän turvaksi. Mutta vielä puuttuu se oikea tuomio. Rahaa on tullut ja tulee annelinynnelille. Tuomio joka puuttuu, on tietenkin se mistä kaikki sai alkunsa.
Re: Anneli Auer ja koppikorvaukset
Joskus tulee nk. Etiäinen mieleen ja tuntuu siltä, ettei asia Ulvilan suhteen jää tähän. Taitaa nämä korvausrahat kilahtaa tilille Annelin nauraessa ivallisesti "kulman takana".Metsurinkoira11 kirjoitti: Ti Kesä 23, 2026 8:42 am Kyllä saavat koko porukka. Hyvät rahat loppuelämän turvaksi. Mutta vielä puuttuu se oikea tuomio. Rahaa on tullut ja tulee annelinynnelille. Tuomio joka puuttuu, on tietenkin se mistä kaikki sai alkunsa.
Kyllä kansa vielä Ulvilasta kuulee...
- rikkalapio
- Axel Foley
- Viestit: 2234
- Liittynyt: Ke Joulu 31, 2025 12:34 pm
Re: Anneli Auer ja koppikorvaukset
Kyllä Anneli on rahansa ansainnut sen median ja oikeuslaitoksen vainon jälkeen mitä on nähty.
Kun lukee niistä toimista kuinka Aueria koitettiin maalailla syylliseksi niin ei voi kuin ihmetellä toivoa tietysti sopii että tapauksen tutkintaa jatketaan vaikka onkin kuultu jo poliisinkin suusta että tämä oli tässä.
Murha ei vanhene koskaan saapa nähdä kuinka tuo pitää paikkansa.

Ei Eurooppa ole mikään USA:n vasalli muualla kun Venäjän propagandassa
- Schimanski -
"Iran on lyöty. Kukaan ei ole koskaan voittanut näin. MINÄ pelastin Yhdysvallat ja maailman siinä sivussa.
Tiedättehän te."
-Trump-

Doris Watson
- Neuvoja-Jack
- Viestit: 528
- Liittynyt: Ti Joulu 20, 2022 11:43 am
Re: Anneli Auer ja koppikorvaukset
Kyllähän tuosta liikenee jokuset satatonniset lapsillekin satujen sepittelyistä.
Kaikkien aikojen vedätys.
Eipä ois kai onnistunu pääkaupunkiseudulla.
Kaikkien aikojen vedätys.
Eipä ois kai onnistunu pääkaupunkiseudulla.
Re: Anneli Auer ja koppikorvaukset
Eikö annelin olisi pitänyt vaatia korvauksena myös niitä rahoja, jotka hänet ja jenssi velvoitettiin maksamaan lapsille väärästä tuomiosta. Tai ei kai mikään teoriassa estäisi annelia vaatimasta näitä suoraan lapsilta itsekin takaisin.
Toki näin eivät varmaa tee, mutta tämä korvaussuhde on paljon mielenkiintoisempi, kuin annelin suorat korvaukset. Vai antaako anneli ja valtio näiden rahojen "vain olla". Vai vaatioko valtio niitä suoraan lapsilta takaisin.

tosiReiska
- Lauri Hanhivaara
- Viestit: 136
- Liittynyt: To Syys 17, 2020 5:07 pm
Re: Anneli Auer ja koppikorvaukset
Eikös Auer saanut puoli miljoonaa kahden vuoden istimusesta. Tuo miljuuna on linjassa tähän ja ihan kohtuullinen.
Aaattelepa ite; jos olisit vuosikausia median riepoteltavana 'tuomittuna' murhaajana ja pedofiilina ja istuisit vuosia syyttömänä linnassa, niin mikä summa korvaisi tuon. Jollekin vassarille varmaan riittäisi muutama tonni. Sillä sais kivasti peukkua. Mutta normi-ihmiselle tuo merkitsee elämän ja maineen tuhoamista. Ja sille ei hintaa löydy.
Aaattelepa ite; jos olisit vuosikausia median riepoteltavana 'tuomittuna' murhaajana ja pedofiilina ja istuisit vuosia syyttömänä linnassa, niin mikä summa korvaisi tuon. Jollekin vassarille varmaan riittäisi muutama tonni. Sillä sais kivasti peukkua. Mutta normi-ihmiselle tuo merkitsee elämän ja maineen tuhoamista. Ja sille ei hintaa löydy.
- rikkalapio
- Axel Foley
- Viestit: 2234
- Liittynyt: Ke Joulu 31, 2025 12:34 pm
Re: Anneli Auer ja koppikorvaukset
Kyllähän tuo aika minimi korvaus on siitä kohtelusta jonka sai osakseen nyt kun on todettu että kaikki olikin vain paskanjauhamista alusta lähtien.tosiReiska kirjoitti: Ti Kesä 23, 2026 9:54 pm Eikös Auer saanut puoli miljoonaa kahden vuoden istimusesta. Tuo miljuuna on linjassa tähän ja ihan kohtuullinen.
Aaattelepa ite; jos olisit vuosikausia median riepoteltavana 'tuomittuna' murhaajana ja pedofiilina ja istuisit vuosia syyttömänä linnassa, niin mikä summa korvaisi tuon. Jollekin vassarille varmaan riittäisi muutama tonni. Sillä sais kivasti peukkua. Mutta normi-ihmiselle tuo merkitsee elämän ja maineen tuhoamista. Ja sille ei hintaa löydy.
Todellinen oikeusmurha ei ole vastaavaa nähty suomessa.
Ei Eurooppa ole mikään USA:n vasalli muualla kun Venäjän propagandassa
- Schimanski -
"Iran on lyöty. Kukaan ei ole koskaan voittanut näin. MINÄ pelastin Yhdysvallat ja maailman siinä sivussa.
Tiedättehän te."
-Trump-
- Schimanski -
"Iran on lyöty. Kukaan ei ole koskaan voittanut näin. MINÄ pelastin Yhdysvallat ja maailman siinä sivussa.
Tiedättehän te."
-Trump-
Re: Anneli Auer ja koppikorvaukset
Rundi kirjoitti: Ma Kesä 22, 2026 9:19 pm Päivän lehdessä oli Auerin vaatimuksia. Iltalehti. Paljonkohan Jens Kukka vaatii, saa nähdä.
""Anneli Auer vaatii valtiolta miljoonaluokan korvauksia. Asia käy ilmi Auerin juristin laatimasta korvaushakemuksesta, joka on toimitettu Valtiokonttoriin 15. kesäkuuta.
Suurin yksittäinen Auerin vaatima erä koskee kärsimystä, joka hänelle aiheutui vajaan neljän vuoden mittaisesta vapaudenmenetyksestä. Siitä Auer vaatii 1 328 438 euron korvauksia.
Auer vaatii korvauksia myös eri asiantuntijoilla teetetyistä lausunnoista aiheutuneista kuluista. Niistä Auer vaatii yhteensä reilut 45 000 euroa.
Ansionmenetystä ja kertymättä jäänyttä eläkettä koskevien korvausvaatimusten suuruudet on Valtiokonttorin Iltalehdelle toimittamassa asiakirjassa peitetty. Muista Auerin hakemista korvauksista, jotka liittyvät esimerkiksi oikeudenkäynti- ja hakemuskuluihin, kertyy yhteensä vajaat 13 000 euroa.
Auerin nyt hakemat korvaukset liittyvät häntä vastaan nostettuihin seksuaali- ja väkivaltarikossyytteisiin, jotka kaatuivat Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa viime huhtikuussa.""
Nojoo... vieläkö selviäisi se murhaaja. Kukahan kumma se on ollut...
Re: Anneli Auer ja koppikorvaukset
Nojoo... vieläkö selviäisi se murhaaja. Kukahan kumma se on ollut...
[/quote]
Aikoinaan oli sellainen viihdeohjelma kuin ilkamat, musta-valko tv aikaan. Ilkamat.
Perustui äkillisille vitsin tyngän heittelyille.
Yksi aihe oli "kuka sen teki"
Vaikkapa nainen oli paksuna, niin kuka sen teki?
Vastaus oli aina; "Nikander, Uolevi Nikander"
[/quote]
Aikoinaan oli sellainen viihdeohjelma kuin ilkamat, musta-valko tv aikaan. Ilkamat.
Perustui äkillisille vitsin tyngän heittelyille.
Yksi aihe oli "kuka sen teki"
Vaikkapa nainen oli paksuna, niin kuka sen teki?
Vastaus oli aina; "Nikander, Uolevi Nikander"
On kalteriverhot muisto vain, muisto vain... https://www.google.com/search?client=fi ... uisto+vain
-
Arkipäiväinen
- Neuvoja-Jack
- Viestit: 511
- Liittynyt: Pe Syys 25, 2020 3:21 pm
Re: Anneli Auer ja koppikorvaukset
Ei liity koppikorvauksiin, mutta korvauksiin kuitenkin. Syyttäjä vaatii Anneli Auerin ja Jens Ihlen oikeudenkäyntikulujen halpuuttamista
https://yle.fi/a/74-20233923
Yhteenvetona: syyttäjä touhottaa ja vouhottaa.

- Pieni liekki
- James Bond (George Lazenby)
- Viestit: 11942
- Liittynyt: Ke Joulu 25, 2013 9:38 am
Re: Anneli Auer ja koppikorvaukset
Veronmaksajana minua kiinnostaa vertailun vuoksi syyttäjien ajankäytönseuranta tämän tapauksen parissa. Näkisin, että Annelin, Jensin ja lasten asianajajat ovat palkkionsa ansainneet, ja minusta on häpeällistä, että syyttäjä lähtee ylipäänsä niitä kyseenalaistamaan. Syyttäjä on omalla toiminnallaan pitkittänyt tapauksen käsittelyä vuosilla ja on osallinen syyttömien ihmisten pitkiin vankeusrangaistuksiin, joten syyttäjälaitos voisi osaltaan osallistua kärsimyskorvausten maksamiseen. Kritiikkini ei koske niitä syyttäjiä, jotka toimivat muiden tapausten parissa ja hoitavat työnsä asianmukaisesti.Arkipäiväinen kirjoitti: Ma Kesä 29, 2026 8:58 pm Ei liity koppikorvauksiin, mutta korvauksiin kuitenkin. Syyttäjä vaatii Anneli Auerin ja Jens Ihlen oikeudenkäyntikulujen halpuuttamista
https://yle.fi/a/74-20233923
Yhteenvetona: syyttäjä touhottaa ja vouhottaa.
"If she confesses the game ends, there's no need to continue this. But if she doesn't confess and is innocent - the game continues."
Re: Anneli Auer ja koppikorvaukset
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000012116970.html
Kerrankin asiallinen kirjoitus ip-median edustajalta.Anneli Auer istui syyttömänä vankilassa – tällaisia korvauksia hän vaatii
Anneli Auer ja Jens Ihle istuivat vuosia syyttömänä vankilassa. Nyt he vaativat valtiota vastuuseen.
Niko Ranta
9:20
Anneli Auer, 61 ja Jens Ihle, 63, vaativat Suomen valtiolta miljoonaluokan kärsimyskorvauksia vuosista, jotka he joutuivat istumaan vankilassa syyttöminä.
Auer on jo toimittanut korvaushakemuksensa Valtiokonttorille.
Hän vaatii kaikkiaan 1 328 438 euron kärsimyskorvauksia. Auer aloitti rangaistuksensa suorittamisen syyskuussa 2011 ja vapautui kesäkuussa 2015. Hakemuksen perusteella korvausvaatimus on keskimäärin runsaat 970 euroa jokaiselta vankeusvuorokaudelta.
...
Myös Jens Ihle aikoo hakea valtiolta tuntuvia korvauksia. Hänen asianajajansa Kaarle Gummerus kertoo, että hakemus toimitetaan Valtiokonttoriin todennäköisesti heinäkuun aikana.
Gummerus ei kommentoi tarkkaa kärsimyskorvaussummaa, mutta hänen mukaansa vaatimus tulee Auerin tavoin nousemaan joka tapauksessa yli miljoonaan euroon. Sen lisäksi Ihle aikoo hakea korvauksia ansionmenetyksistä ja muista kuluista.
Valtiokonttorin mukaan korvausasioiden käsittely kestää nykyisin keskimäärin 6–8 kuukautta. Auerin ja Ihlen korvausasioihin saataneen siten päätös aikaisintaan loppuvuodesta tai ensi vuoden alussa.
Auer tuomittiin aikanaan 7,5 vuoden ja Ihle 10 vuoden vankeusrangaistukseen seksuaali- ja väkivaltarikoksista.
Tuomiot annettiin vuonna 2013, ja kaksikko ehti suorittaa rangaistuksensa ennen kuin Varsinais-Suomen käräjäoikeus hylkäsi syytteet tämän vuoden huhtikuussa. Oikeuden mukaan he eivät olleet käyttäneet hyväkseen Auerin lapsia vuosia sitten.
Auer on aiemmin istunut syyttömänä vankilassa myös miehensä Jukka S. Lahden murhasta. Tuolloin hänelle maksettiin 800 euroa jokaiselta vankeusvuorokaudelta. Kokonaiskorvaus nousi noin puoleen miljoonaan euroon.
-
Arkipäiväinen
- Neuvoja-Jack
- Viestit: 511
- Liittynyt: Pe Syys 25, 2020 3:21 pm
Re: Anneli Auer ja koppikorvaukset
Huomasin samaa ihan jo otsikkotasolta. "Anneli Auer istui syyttömänä vankilassa – tällaisia korvauksia hän vaatii[" on paljon asiallisempi kuin joku "Auer yrittää rohmuta miljoonia euroja meiltä veronmaksajilta".Hermione kirjoitti: La Heinä 04, 2026 2:40 pm https://www.is.fi/kotimaa/art-2000012116970.html
Kerrankin asiallinen kirjoitus ip-median edustajalta.Anneli Auer istui syyttömänä vankilassa – tällaisia korvauksia hän vaatii
Anneli Auer ja Jens Ihle istuivat vuosia syyttömänä vankilassa. Nyt he vaativat valtiota vastuuseen.
Niko Ranta
9:20
Anneli Auer, 61 ja Jens Ihle, 63, vaativat Suomen valtiolta miljoonaluokan kärsimyskorvauksia vuosista, jotka he joutuivat istumaan vankilassa syyttöminä.
Auer on jo toimittanut korvaushakemuksensa Valtiokonttorille.
Hän vaatii kaikkiaan 1 328 438 euron kärsimyskorvauksia. Auer aloitti rangaistuksensa suorittamisen syyskuussa 2011 ja vapautui kesäkuussa 2015. Hakemuksen perusteella korvausvaatimus on keskimäärin runsaat 970 euroa jokaiselta vankeusvuorokaudelta.
...
Myös Jens Ihle aikoo hakea valtiolta tuntuvia korvauksia. Hänen asianajajansa Kaarle Gummerus kertoo, että hakemus toimitetaan Valtiokonttoriin todennäköisesti heinäkuun aikana.
Gummerus ei kommentoi tarkkaa kärsimyskorvaussummaa, mutta hänen mukaansa vaatimus tulee Auerin tavoin nousemaan joka tapauksessa yli miljoonaan euroon. Sen lisäksi Ihle aikoo hakea korvauksia ansionmenetyksistä ja muista kuluista.
Valtiokonttorin mukaan korvausasioiden käsittely kestää nykyisin keskimäärin 6–8 kuukautta. Auerin ja Ihlen korvausasioihin saataneen siten päätös aikaisintaan loppuvuodesta tai ensi vuoden alussa.
Auer tuomittiin aikanaan 7,5 vuoden ja Ihle 10 vuoden vankeusrangaistukseen seksuaali- ja väkivaltarikoksista.
Tuomiot annettiin vuonna 2013, ja kaksikko ehti suorittaa rangaistuksensa ennen kuin Varsinais-Suomen käräjäoikeus hylkäsi syytteet tämän vuoden huhtikuussa. Oikeuden mukaan he eivät olleet käyttäneet hyväkseen Auerin lapsia vuosia sitten.
Auer on aiemmin istunut syyttömänä vankilassa myös miehensä Jukka S. Lahden murhasta. Tuolloin hänelle maksettiin 800 euroa jokaiselta vankeusvuorokaudelta. Kokonaiskorvaus nousi noin puoleen miljoonaan euroon.
-
JasseHames
- Michael Knight
- Viestit: 4061
- Liittynyt: Ke Tammi 06, 2021 4:54 pm
Re: Anneli Auer ja koppikorvaukset
Mielestäni näille korvauksille per vuorokausi ei pitäisi lainsäädännöllisesti asettaa ylärajoja, vaikka näin on jostain käsittämättömästä syystä esitetty. Tässä tapauksessa poliisi ja syyttäjät ovat törkeällä tavalla käyttäneet mediaa hyväksi mustamaalatakseen näitä kahta henkilöä. Sen pitää sitten näkyä myös korvauksissa. Reilua olisi, jos valtiokonttori myöntäisi molemmille suuremmat korvaukset kuin he ovat hakeneet. Tällä tavalla tehtäisiin selväksi, ettei tämä uskomaton oikeusmurha ole millään tasolla hyväksyttävä asia, ja siitä pitää myös tulla seurauksia niille, jotka sen ovat aikanaan junailleet.
"Kostin" sukkanukke/sivupersoona kuvittelee suuruusharhoissaan tuntevansa Castrén & Snellmanin osakkaan: