Muuten samaa mieltä, mutta perusmuotoinen kuolemantuottamus ei kyllä tuolle listalle kuulu. Yleensähän ne ovat aivan puhtaita vahinkoja ja onnettomia sattumuksia, jotka tulevat valtavana järkytyksenä myös sille tekijälle. Törkeä kuolemantuottamus vaatii jo tuottamuksellisuutta, ja siitä voisi minunkin puolestani jakaa kovempia tuomioita, mutta mitä hyötyä siitä on kenellekään, että heitetään vankilaan esimerkiksi täysin liikennesääntöjen mukaan ja selvinpäin ajanut autoilija, jonka alle nyt vain sattui ampaisemaan joku pensasaidan takaa, ja oikeus katsoo, että onnettomuus olisi saattanut olla estettävissä, jos autoilija olisi vain ollut puoli piirua tarkkaavaisempi?Collie kirjoitti: La Helmi 24, 2024 10:47 pm ↑
Tulkitsisin tuon niin päin, että tuomiot ovat liian lieviä väkivalta- ja henkirikoksista, kuten taposta ja myös murhasta ja kuolemantuottamuksesta. Seksuaalirikoksissakin minimituomiot ovat vielä liian alhaisia ja lisäksi siellä on vielä se vipuvarsi 'kokonaisuutena arvioiden', joka jättää aivan liikaa harkinnanvaraa tuomareille ja lautamiehille.
Suomalaismies raiskasi 14-vuotiaat tytöt poikkeuksellisen julmalla tavalla - 13 v vankeutta!
-
viivahattu
- Horatio Caine
- Viestit: 6069
- Liittynyt: Ti Touko 02, 2023 10:10 am
Re: Suomalaismies raiskasi 14-vuotiaat tytöt poikkeuksellisen julmalla tavalla - 13 v vankeutta!
-
Staff Meeting
- Martin Riggs
- Viestit: 630
- Liittynyt: Ke Helmi 10, 2021 7:51 pm
Re: Suomalaismies raiskasi 14-vuotiaat tytöt poikkeuksellisen julmalla tavalla
Mitkä liivit siellä saisi?
Turpiin tuskin.
Re: Suomalaismies raiskasi 14-vuotiaat tytöt poikkeuksellisen julmalla tavalla - 13 v vankeutta!
Miksi sen olisi pitänyt siitä irtisanoutua? Minullakin on esim sukulainen joka on tehnyt sairaita tekoja joita en hyväksy mutta miksi minun pitäisi tehdä julkinen lausunto että en hyväksy hänen tekojaan? Minun joukkueeni peliä oli katsomassa ja kannustamassa ihminen joka on tehnyt sairaita tekoja mutta miksi meidän joukkueen pitäisi julkisesti irtisanoutua hänen teoistaan?holmesin haamu kirjoitti: Su Helmi 25, 2024 10:03 am Elokapinaliike ei ole muuten irtisanoutunut tekijästä ja teosta mitenkään.
Nyt taidettiin poliittisesti "innostua" parin nimimerkin toimesta. Näillä tiedoilla raiskaajan äiti kuului tuohon naurettavaan liikkeeseen, lapsien kerrottiin lähteneen tähän ryhmään liittyneen äidin seuraksi.
Sikakoira: "Välillä on melkein itkua tihrustettu aamukuudelta kun on tullut väsy vastaan"
- Oikeus ennen kaikkea
- James Bond (Daniel Graig)
- Viestit: 17799
- Liittynyt: Ti Maalis 30, 2021 2:48 pm
Re: Suomalaismies raiskasi 14-vuotiaat tytöt poikkeuksellisen julmalla tavalla - 13 v vankeutta!
Mies raiskasi kaksi 14-vuotiasta tyttöä, sai 15 vuotta vankeutta
Helsingin hovioikeus on tuominnut tekoaikaan 24-vuotiaan miehen useista törkeistä lapsenraiskauksista sekä lasta seksuaalisesti seksuaalisesti esittävän kuvan levittämisestä yhteensä 15 vuoden vankeusrangaistukseen.
Itä-Uudenmaan käräjäoikeus oli alun perin antanut miehelle 13 vuotta vankeutta, eli hovioikeus korotti tuomiota kahdella vuodella.
Teot tapahtuivat vuonna 2023 pääkaupunkiseudulla. Tuomittu tutustui netissä kahteen tekoaikaan 14-vuotiaseen teinityttöön, jotka asuivat keskenään samassa sijoituskodissa.
Hän tapasi toista tyttöä useamman kerran ja oli tämän kanssa sukupuoliyhteydessä yli 20 kertaa, hovioikeuden päätöksestä selviää.
Mies kuristi tytön raiskausten aikana tajuttomaksi useita kertoja. Välillä kuristamiseen käytettiin miehen vyötä.
Mies myös piirsi ja kirjoitti tytön kehoon tusseilla ja viilteli tämän kehoa. Hovioikeus katsoi, että tapahtuneista aiheutui tytölle merkittävää psyykkistä haittaa ja teot olivat kokonaisuutena arvioiden törkeitä.
Elokuussa 2023 mies haki molemmat tytöt asunnolleen sijoituskodista ja raiskasi heidät asunnollaan. Hän myös kuristi kumpaakin.
Hovioikeus korotti tuomiota, sillä katsoi törkeän lapsenraiskauksen tunnusmerkkien täyttyvän kummankin uhrin kohdalla.
Hovioikeus myös totesi tuomitun osoittaneen täydellistä piittaamattomuutta asianomistajien terveydestä, sillä hän oli heidän kanssaan suojaamattomassa sukupuoliyhteydessä tiedossa olleesta klamydiatartunnasta huolimatta.
Vastaaja Eero Ilmari Pajala tuomittiin vankeuden lisäksi korvaamaan uhreille yhteensä 46 500 euroa.
https://www.hs.fi/helsinki/art-2000012101373.html

^
Tämähän meni hovissa oikein mukavasti.
Tämähän meni hovissa oikein mukavasti.
-
Tuulenvire
- Sofia Karppi
- Viestit: 434
- Liittynyt: La Marras 22, 2025 4:26 pm
Eero Ilmari Pajalalle 15 vuotta vankeutta lapsenraiskauksista
https://www.hs.fi/helsinki/art-20000121 ... t=promoboxMies raiskasi kaksi 14-vuotiasta tyttöä, sai 15 vuotta vankeutta
24-vuotias mies raiskasi kaksi sijoituskodissa asunutta 14-vuotiasta tyttöä.
Helsingin hovioikeus on tuominnut tekoaikaan 24-vuotiaan miehen useista törkeistä lapsenraiskauksista sekä lasta seksuaalisesti seksuaalisesti esittävän kuvan levittämisestä yhteensä 15 vuoden vankeusrangaistukseen.
Itä-Uudenmaan käräjäoikeus oli alun perin antanut miehelle 13 vuotta vankeutta, eli hovioikeus korotti tuomiota kahdella vuodella.
Teot tapahtuivat vuonna 2023 pääkaupunkiseudulla. Tuomittu tutustui netissä kahteen tekoaikaan 14-vuotiaseen teinityttöön, jotka asuivat keskenään samassa sijoituskodissa.
Hän tapasi toista tyttöä useamman kerran ja oli tämän kanssa sukupuoliyhteydessä yli 20 kertaa, hovioikeuden päätöksestä selviää.
Mies kuristi tytön raiskausten aikana tajuttomaksi useita kertoja. Välillä kuristamiseen käytettiin miehen vyötä.
Mies myös piirsi ja kirjoitti tytön kehoon tusseilla ja viilteli tämän kehoa. Hovioikeus katsoi, että tapahtuneista aiheutui tytölle merkittävää psyykkistä haittaa ja teot olivat kokonaisuutena arvioiden törkeitä.
Elokuussa 2023 mies haki molemmat tytöt asunnolleen sijoituskodista ja raiskasi heidät asunnollaan. Hän myös kuristi kumpaakin.
Hovioikeus korotti tuomiota, sillä katsoi törkeän lapsenraiskauksen tunnusmerkkien täyttyvän kummankin uhrin kohdalla.
Hovioikeus myös totesi tuomitun osoittaneen täydellistä piittaamattomuutta asianomistajien terveydestä, sillä hän oli heidän kanssaan suojaamattomassa sukupuoliyhteydessä tiedossa olleesta klamydiatartunnasta huolimatta.
Vastaaja Eero Ilmari Pajala tuomittiin vankeuden lisäksi korvaamaan uhreille yhteensä 46 500 euroa.
- Westi84
- Nikke Knatterton
- Viestit: 172
- Liittynyt: Su Heinä 12, 2009 4:01 am
- Paikkakunta: Oopperakaupunki
Re: Suomalaismies raiskasi 14-vuotiaat tytöt poikkeuksellisen julmalla tavalla - 13 v vankeutta!
Kerrankin kunnon tuomio näille mätäpaiseille.
Engineer: “Kimi , you are on pole”.
Kimi: Thank You
Kimi: Thank You
Re: Suomalaismies raiskasi 14-vuotiaat tytöt poikkeuksellisen julmalla tavalla - 13 v vankeutta!
Muslimin on täytynyt vaihtaa nimensä suomalaiseksi, muuten tämä ei ole mahdollista
Minfosta olen saanut käsityksen kaikkien raiskaajien olevan ulkomaalaisia ja muslimeja. Tätä on ihan prosentteihin ja kaavioihin vedoten todistettu.
Missähän nämä todistajanikit ovat nyt, kun eivät ole ketjuun poikenneet?

Vittuako siinä kitiset? [/i]
Re: Suomalaismies raiskasi 14-vuotiaat tytöt poikkeuksellisen julmalla tavalla - 13 v vankeutta!
Siinä on tuomio sentään vähän edes sinnepäin oikein.
Kuollut ryssä on hyvä ryssä.
Re: Suomalaismies raiskasi 14-vuotiaat tytöt poikkeuksellisen julmalla tavalla - 13 v vankeutta!
Täysi ihmishirviö. Mahtaako tuomiossa ja korvauksissa olla mukana kuristamisen aiheuttaman aivovamman mahdollisuus tai jo osoitettu, että sellainen on jommallekummalle tai kummallekin tytölle syntynyt? Joissain maissa ollaan jo kieltämässä kuristamisen sisältävää pornoa, koska tutkimuksissa on käynyt ilmi, että kuristaminen vaikka ihminen ei pyörtyisikään, aiheuttaa paljon luultua nopeammin aivovammoja.
Tämä kannattaa pitää mielessä myös niiden, jotka tykkää kuristamisesta. Hankitte itsellenne aivovammaa joka kerta. Ja jokainen joka kuristelee kumppaniaan oman tai toisen seksuaalisen mielihyvän takia voi miettiä, että haluaako tosiaan aiheuttaa kumppanilleen aivovamman.
Kunpa voisi tehdä jotain auttaakseen nuoria tällaisissa tilanteissa. Sijoituskoti antaa viitteen, ettei kotona asiat ole olleet hyvin. Toimisipa järjestelmä tässä kohtaa niin hyvin, että tytöt saavat kaiken tarvitsemansa avun ja pääsisivät kiinni parempaan elämään.
Tämä kannattaa pitää mielessä myös niiden, jotka tykkää kuristamisesta. Hankitte itsellenne aivovammaa joka kerta. Ja jokainen joka kuristelee kumppaniaan oman tai toisen seksuaalisen mielihyvän takia voi miettiä, että haluaako tosiaan aiheuttaa kumppanilleen aivovamman.
Kunpa voisi tehdä jotain auttaakseen nuoria tällaisissa tilanteissa. Sijoituskoti antaa viitteen, ettei kotona asiat ole olleet hyvin. Toimisipa järjestelmä tässä kohtaa niin hyvin, että tytöt saavat kaiken tarvitsemansa avun ja pääsisivät kiinni parempaan elämään.
Re: Suomalaismies raiskasi 14-vuotiaat tytöt poikkeuksellisen julmalla tavalla - 13 v vankeutta!
Taidat tykätä neekereistä. Nehän saa muutenkin kaikesta alennustaTupla kirjoitti: To Kesä 25, 2026 5:04 pm Muslimin on täytynyt vaihtaa nimensä suomalaiseksi, muuten tämä ei ole mahdollista![]()
Minfosta olen saanut käsityksen kaikkien raiskaajien olevan ulkomaalaisia ja muslimeja. Tätä on ihan prosentteihin ja kaavioihin vedoten todistettu.
Missähän nämä todistajanikit ovat nyt, kun eivät ole ketjuun poikenneet?
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/3414 ... 18e347a4f0
Re: Suomalaismies raiskasi 14-vuotiaat tytöt poikkeuksellisen julmalla tavalla - 13 v vankeutta!
On aivan totta että ainoastaan maahanmuuttajat eivät syyllisty näihin hirmutekoihin. Myös vassari kukkahattutätien kasvattamat jälkeläiset syyllistyvät tällaiseen. No mikä ihme se on kun jo kasvatuksessa tulee oppi että omia päähänpinttymiä on soveliasta edistää laittomin keinoin. Hienoa Elokapina, tällaista yhteiskuntaa te olette rakentamassa. Näin näissä vallankumouksissa aina käy, kuten suomalaisille kommareille ihannevaltiossaan Neuvostoliitossa, niskalaukauksen saivat palkaksi.
Re: Suomalaismies raiskasi 14-vuotiaat tytöt poikkeuksellisen julmalla tavalla
Juu mut nyt jos se raiskaa vankilassa jonkun niin se saa paljousalennuksen! Eli tuomio lyhenee.tauno123 kirjoitti: To Helmi 22, 2024 4:27 pm Tuomion pituus on kyllä poikkeuksellisen mukavaa luettavaa! Olisin odottanut perus 2-3v, josta vapaudutaan viimeistään vuoden päästä.
Helsibgin HO: 15-vuotta teinityttöjen raiskaajalle
Tässä oli hepulla täysi bingolappu lapsenraiskauksessa, ehko KKO vielä pohtii, ehkä ei. Oikeus perusteli maksimituomiota muun muassa sillä, että teot olivat erityisen raakoja, julmia ja nöyryyttäviä.
HELSINGIN hovioikeus on koventanut 28-vuotiaan Eero Ilmari Pajalan tuomiota poikkeuksellisen vakavista seksuaalirikoksista.
Pajala tuomittiin hovioikeudessa 15 vuoden vankeuteen. Se on maksimaalinen tuomio, jonka seksuaalirikoksista voi Suomessa saada. Käräjäoikeus oli aiemmin tuominnut hänet 13 vuoden vankeuteen.
RAISKAUSTEN uhreiksi joutui kaksi 14-vuotiasta tyttöä, eikä mies välittänyt heidän terveydestään. Hovioikeus paheksui erityisesti sitä, että mies oli näiden kanssa suojaamattomassa sukupuoliyhteydessä, vaikka tiesi sukupuolitaudistaan. Pajala syyllistyi törkeisiin lapsenraiskauksiin ja lasta seksuaalisesti esittävän kuvan levittämiseen. Rikokset tapahtuivat pääkaupunkiseudulla kesällä 2023, jolloin mies oli 24-vuotias.
PAJALA tutustui ensimmäiseen uhriinsa nuorten suosimassa sovelluksessa. Hän haki tytön kotiinsa. Ensimmäistä tapaamiskertaa lukuun ottamatta he olivat jokaisella kerralla sukupuoliyhteydessä. Oikeuden mukaan mies raiskasi tytön yli 20 kertaa. Tekoihin liittyi liki joka kerta kuristamista ja tyttö menetti välillä tajuntansa. Raiskaaja myös piirsi ja kirjoitti tytön kehoon halventavia kuvia ja kirjoituksia sekä viilteli tätä.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000012187187.html
Tässä on hyvä huomata, että tuomiossa jo on kiristynyt tuomiolinja, siis rioslain muutos ja sen sen perustelut ovat olleet tekohetkellä voimassa. Toimiiko kova tuomio yeisestävästi jää nähtäväksi. Tuomionnpituus vaikuttaa, jos se tiedetään, mutta miettiikö kukaan tuomion pituutta?

Re: Helsibgin HO: 15-vuotta teinityttöjen raiskaajalle
Aiempi käräjäoikeuden tuomioon liittynyt ketju. Toivoisin huomion olevat nyt siinä maksimirangaistuksessa.
https://murha.info/rikosfoorumi/viewtop ... 2&start=60