Tässä yhteydessä tulee mieleen teltakankaassa rikotun verkkoikkunan alla olevat verijäljet, joiden niidenkään tarkkaan tutkimiseen ei Krp:n rikoskemisti Matti Karjalaisen kertoman mukaan saatu tutkinnanjohdolta lupaa. Verkkoikkunapäädyn luota löytyi mainittu Longan äidin valmistamakseen tunnistama tuntemattoman henkilön veripirskeitä ja spermaa sisältänyt liinakäärö, joka on merkitty murhapaikalle ensimmäisenä poliisina saapuneen Gösta Lönnbergin tekemään rikospaikkapiirrokseen.JasseHames kirjoitti: La Tammi 31, 2026 1:11 am Tuskin on tutkittu. Jos olisi tutkittu, niin poliisi olisi kaivauttanut Longan luut ylös haudasta ja verrannut hänen DNA:taan ilman mitään kirjauksia mihinkään eli salaisesti. Siinä taas ei ole mitään järkeä, ellei DNA-vertailun tulos olisi jotain sellaista, mitä poliisi ei sen jostakin syystä haluaisi olevan (poliisillahan ei tällaisia ennakkoluuloja tutkimusten tuloksista saa olla tai muuten on täysin väärässä ammatissa). Muutenkin tuo olisi oikein dokumentoidusti ja todistajilla (mm. DNA-testit tehnyt tutkija) vielä päälle tapahtunut törkeää virkarikos, josta tippuisi jättimäinen läjä paskaa poliisin niskaan ennemmin tai myöhemmin. Kaikkinensa siis äärimmäisen epäuskottava skenaario.
Kadonneiden tavaroiden kohtalo
- LexVeritas
- Frank Columbo
- Viestit: 9462
- Liittynyt: Ke Loka 13, 2021 8:07 pm
Re: Kadonneiden tavaroiden kohtalo
In Omnibus Veritas Suprema Lex Esto
- Ross Sullivan
- James Bond (George Lazenby)
- Viestit: 11589
- Liittynyt: La Joulu 02, 2017 2:14 am
Re: Kadonneiden tavaroiden kohtalo
Siitä ei ole mitään näyttöä, että liina olisi Eskon äidin ompelema. Ylipäänsä geneeristä liinaa on lähes mahdotonta yksilöidä.LexVeritas kirjoitti: La Tammi 31, 2026 12:35 amLaita vain.Ross Sullivan kirjoitti: La Tammi 31, 2026 12:22 am Nyt näyttöä peliin, että Make ei ole Eskon poika.
Dna-tutkinnassa eivät päde mitkään oletukset, vaan varmuudet. Jos ja kun Esko Longan dna:ta ei ole koskaan tutkittu, niin hänen oletetun poikansa Maken dna:n vertaaminen tyynyliinan sisältämään dna:han ei tuota tieteellistä varmuutta viitekehyksessä, vaan ainoastaan oletuksen, jolla ei ole tutkinnallista arvoa kontekstissa.
Vaikka Esko olisi Maken biologinen isä, ja vaikkei Esko Longan spermaa olisi liinassa, niin kyseiset seikat eivät silti selitä Esko Longan äidin pojalleen valmistaman liinan löytymistä keskeltä kolmoismurhapaikkaa, mikä mielestäni on tässä se oleellinen asia.
Make on Eskon poika ihan virallisesti. Ei sitä tarvitse erikseen todistaa. Todistustaakka siitä, että Make ei olisi Eskon poika vastoin virallista tietoa, on väitteen esittäjällä.
"Maken dna:n vertaaminen tyynyliinan sisältämään dna:han ei tuota tieteellistä varmuutta viitekehyksessä, vaan ainoastaan oletuksen" Tämä ei pidä paikkaansa. Maken DNA:lla saatiin tutkimuksessa yksiselitteisesti selvitettyä, että tyynyliinassa oleva DNA ei ole Eskon.
Peukaloinen vai? nainen kysyi, koska ei tuntenut muita Nilsejä kuin satuhahmo Nils Holgerssonin.
- Ei, vaan Gustafsson, linja-autonkuljettaja Helsingistä, mies vastasi.
- Kyllä mä oon ihmisiä tappanutkin. Ainakin kolme, mies sanoi sitten.
- Ei, vaan Gustafsson, linja-autonkuljettaja Helsingistä, mies vastasi.
- Kyllä mä oon ihmisiä tappanutkin. Ainakin kolme, mies sanoi sitten.
- LexVeritas
- Frank Columbo
- Viestit: 9462
- Liittynyt: Ke Loka 13, 2021 8:07 pm
Re: Kadonneiden tavaroiden kohtalo
Dna-tutkimusta ei tehdä oletuksillisilla perusteilla. Jos halutaan varmuudella selvittää, onko Esko Longan spermaa liinassa, niin nimenomaan Esko Longan dna tulee selvittää, ei pelkästään Maken.
Krp:n ylikomisario Lars Heikkilä kertoo esitutkintapöytäkirjaan liitetyssä kuulustelussaan, että tutkinnassa selvisi Longan äidin valmistaneen ko. tyynyliinan. Murhan DNA- ohjelmassa kerrotaan Longan äidin tunnistaneen tyynyliinan poliisikuulustelussa.
Krp:n ylikomisario Lars Heikkilä kertoo esitutkintapöytäkirjaan liitetyssä kuulustelussaan, että tutkinnassa selvisi Longan äidin valmistaneen ko. tyynyliinan. Murhan DNA- ohjelmassa kerrotaan Longan äidin tunnistaneen tyynyliinan poliisikuulustelussa.
In Omnibus Veritas Suprema Lex Esto
Re: Kadonneiden tavaroiden kohtalo
Harjoittamallasi logiikalla voi kyseenalaistaa myös Longan äidin "aitouden". Esko Lonka on vain hänen oletettu poikansa siihen asti, kunnes äitisuhde on DNA-testein todistettu.LexVeritas kirjoitti: La Tammi 31, 2026 12:35 am Dna-tutkinnassa eivät päde mitkään oletukset, vaan varmuudet. Jos ja kun Esko Longan dna:ta ei ole koskaan tutkittu, niin hänen oletetun poikansa Maken dna:n vertaaminen tyynyliinan sisältämään dna:han ei tuota tieteellistä varmuutta viitekehyksessä, vaan ainoastaan oletuksen, jolla ei ole tutkinnallista arvoa kontekstissa.
Saivartelu tyynyliinasta on muutenkin tylsää, kun otamme huomioon, minne Bodomin murhien kokonaisnäyttö osoittaa. DNA on ollut mukana rikostutkinnassa suhteellisen lyhyen ajan, n. 90-luvun puolivälistä asti. Rikoksia on ratkaistu onnistuneesti myös ilman DNA:ta.
Otetaanko erä, otetaanko erä.
- LexVeritas
- Frank Columbo
- Viestit: 9462
- Liittynyt: Ke Loka 13, 2021 8:07 pm
Re: Kadonneiden tavaroiden kohtalo
🠅
Olet oikeassa: Dna-tutkinnassa eivät päde mitkään oletukset, vaan tieteelliset tosiasiat, joten toki myös Longan äidin dna tulisi selvittää, jos siihen olisi rikostutkinnallinen tarve.
Olet oikeassa siinäkin, että kotisalapoliisitutkinnan tulisi keskittyä johonkin muuhun kuin Gustafssonin jatkuvaan syyllistämiseen, sillä 2000-luvun poliisitutkintahan osoitti kiistattomasti, ettei näyttöä hänen väitetyn syyllisyytensä tueksi ollut olemassa, vaan suorastaan päinvastoin: Todisteet tukivat Gustafssonin syyttömyyttä. Sekin seikka on selostettu käräjäoikeuden tuomiossa harvinaislaatuisen selväsanaisesti.
Minusta olisi kiintoisaa, jos jotain kautta selviäisivät taparikollinen Esko Longan kyseenalaisen alibin yksityiskohdat sekä se, miksi tieto Longan äidin tunnistamasta liinasta sivuutettiin täysin myös Gustafssonin tutkinnan aikana, kuten moni muukin asia.
Olet oikeassa: Dna-tutkinnassa eivät päde mitkään oletukset, vaan tieteelliset tosiasiat, joten toki myös Longan äidin dna tulisi selvittää, jos siihen olisi rikostutkinnallinen tarve.
Olet oikeassa siinäkin, että kotisalapoliisitutkinnan tulisi keskittyä johonkin muuhun kuin Gustafssonin jatkuvaan syyllistämiseen, sillä 2000-luvun poliisitutkintahan osoitti kiistattomasti, ettei näyttöä hänen väitetyn syyllisyytensä tueksi ollut olemassa, vaan suorastaan päinvastoin: Todisteet tukivat Gustafssonin syyttömyyttä. Sekin seikka on selostettu käräjäoikeuden tuomiossa harvinaislaatuisen selväsanaisesti.
Minusta olisi kiintoisaa, jos jotain kautta selviäisivät taparikollinen Esko Longan kyseenalaisen alibin yksityiskohdat sekä se, miksi tieto Longan äidin tunnistamasta liinasta sivuutettiin täysin myös Gustafssonin tutkinnan aikana, kuten moni muukin asia.
In Omnibus Veritas Suprema Lex Esto
- Ross Sullivan
- James Bond (George Lazenby)
- Viestit: 11589
- Liittynyt: La Joulu 02, 2017 2:14 am
Re: Kadonneiden tavaroiden kohtalo
Niin, onhan se mahdollista, että Esko ei ollut Maken isä. Virallisesti kuitenkin oli, joten ei voida lähteä siitä, että virallinen isyys ei olisi totta.Cohle kirjoitti: Ma Helmi 02, 2026 3:06 pmHarjoittamallasi logiikalla voi kyseenalaistaa myös Longan äidin "aitouden". Esko Lonka on vain hänen oletettu poikansa siihen asti, kunnes äitisuhde on DNA-testein todistettu.LexVeritas kirjoitti: La Tammi 31, 2026 12:35 am Dna-tutkinnassa eivät päde mitkään oletukset, vaan varmuudet. Jos ja kun Esko Longan dna:ta ei ole koskaan tutkittu, niin hänen oletetun poikansa Maken dna:n vertaaminen tyynyliinan sisältämään dna:han ei tuota tieteellistä varmuutta viitekehyksessä, vaan ainoastaan oletuksen, jolla ei ole tutkinnallista arvoa kontekstissa.
Saivartelu tyynyliinasta on muutenkin tylsää, kun otamme huomioon, minne Bodomin murhien kokonaisnäyttö osoittaa. DNA on ollut mukana rikostutkinnassa suhteellisen lyhyen ajan, n. 90-luvun puolivälistä asti. Rikoksia on ratkaistu onnistuneesti myös ilman DNA:ta.
Mielestäni voi olla niin, että liina ei liity murhiin millään tavoin kuin korkeintaan niin, että liina on kantautunut paikan päälle jomman kumman tytön mukana.
Liinan DNA:ta voisi käsittääkseni verrata kaupallisiin tietokantoihin (riippuen missä kunnossa se on). Ei varmaan saisi suoraa osumaa, mutta hyvinkin toisen tai kolmannen serkun.
Peukaloinen vai? nainen kysyi, koska ei tuntenut muita Nilsejä kuin satuhahmo Nils Holgerssonin.
- Ei, vaan Gustafsson, linja-autonkuljettaja Helsingistä, mies vastasi.
- Kyllä mä oon ihmisiä tappanutkin. Ainakin kolme, mies sanoi sitten.
- Ei, vaan Gustafsson, linja-autonkuljettaja Helsingistä, mies vastasi.
- Kyllä mä oon ihmisiä tappanutkin. Ainakin kolme, mies sanoi sitten.
- LexVeritas
- Frank Columbo
- Viestit: 9462
- Liittynyt: Ke Loka 13, 2021 8:07 pm
Re: Kadonneiden tavaroiden kohtalo
Oli kyse tutkimuksesta, jossa kirkonkirjat eivät paina. Koska Esko Longan dna:ta ei ole tutkittu, ei tosiaan voida varmuudella tietää, oliko hän Maken biologinen isä.
Keskeltä murhapaikkaa löydetyn verisen ja spermaisen liinan oli ommellut kuuluisan taparikollisen äiti, joka oli toimittanut sen vankilaan pojalleen, jonka aikomus oli ollut antaa se vankikaverilleen öljymaalauspohjaksi. Myöhemmin Esko oli kuitenkin käyttänyt sanmannäköistä liinaa polkupyöränsä satalasuojana. Minusta tämä YLE:n jakama tieto on kiinnostava.
Keskeltä murhapaikkaa löydetyn verisen ja spermaisen liinan oli ommellut kuuluisan taparikollisen äiti, joka oli toimittanut sen vankilaan pojalleen, jonka aikomus oli ollut antaa se vankikaverilleen öljymaalauspohjaksi. Myöhemmin Esko oli kuitenkin käyttänyt sanmannäköistä liinaa polkupyöränsä satalasuojana. Minusta tämä YLE:n jakama tieto on kiinnostava.
In Omnibus Veritas Suprema Lex Esto
Re: Kadonneiden tavaroiden kohtalo
Muutama vuosi sitten olin seuraamassa kun PK yhdistyksen sukeltaja tutki murhaniemen ympäristöä. Alueella sukellettiin myös murhakesänä, etsittiin vedestä surmaveistä. Nyt kiinnostaa sukellettiinko myös rantaa itään Högnesiin päin.
Tämä liittyy täällä esittämääni ideaan, että kadonnut kauppakassi sisään ahdettuine kamoineen olisi viety teltasta idän suuntaan, ehkä viskattu idempänä järveen. Veneestä kaikuluotaimella ehkä vieläkin havaittavissa tai vaan kahluuhaalareilla haraten.
Uskon siis, että ryöstömurhalavastuksessa kassi on teltalta viety tiheään itä suunnan metsään tai siellä järveen. Kenkien kätköidea syntynyt murhaajalla vasta myöhemmin.
Tämä liittyy täällä esittämääni ideaan, että kadonnut kauppakassi sisään ahdettuine kamoineen olisi viety teltasta idän suuntaan, ehkä viskattu idempänä järveen. Veneestä kaikuluotaimella ehkä vieläkin havaittavissa tai vaan kahluuhaalareilla haraten.
Uskon siis, että ryöstömurhalavastuksessa kassi on teltalta viety tiheään itä suunnan metsään tai siellä järveen. Kenkien kätköidea syntynyt murhaajalla vasta myöhemmin.
- LexVeritas
- Frank Columbo
- Viestit: 9462
- Liittynyt: Ke Loka 13, 2021 8:07 pm
Re: Kadonneiden tavaroiden kohtalo
🠅
"Lavastaja" olisi kai siinä tapauksessa halunnut ihmisten luulevan, että tekijöitä oli vähintään kaksi? Itse en usko lavastuksiin, koska niistä ei ole mitään näyttöä.
Tulee muistaa, että kohta oletetun murha-ajan jälkeen nähtiin kenkien myöhemmältä löytöpaikalta päin saapuvan polkupyörän kanssa tuntemattoman miehen, jolla oli mukanaan kaksi kassia, joista toinen täsmäsi tuntomerkeiltään murhapaikalta kadonneeseen. Edellisenä iltana n. klo 21.000 ilmeisesti saman miehen oli nähty jättävän polkupyöränsä samoille hoodeille ja lähteneen kävellen kohti murhapaikkaa. Silloin miehellä oli ollut mukanaan vain yksi kassi. Miehen myöhempi reitti on tutkinnassa todennettu suuntautuneen Hakjärvelle, missä hänen tiedetään vältelleen nähdyksi tulemista. Jättämiensä jälkien (oli kahlannut polviaan myöten mudassa) perusteella arvioiden, hänen tahtotilansa päästä pois Bodomin alueelta oli kova.

Hackjärvenmies myös mahdollinen murhaaja. Ryöstömurha lavastuksen ei suinkaan tarvitse rajoittua Gustafssoniin tai Cyltsrömiin, vaan surmien motiivi jonkun telttailijan aiemmista ihmissuhteista voineet juontua. Surmaaja tällöin pyrkinyt kääntänään huomion lavastamaansa ryöstömurhaan.
Re: Kadonneiden tavaroiden kohtalo
Tätä polkupyörää taluttanut hackjärvenmies on myös se ketä mietittiin jo 60-luvulla tekijäksi ja jota mielestäni selvästi ohjelmassa "murha ei vanhene koskaan" viitattiin mahfolliseksi tekijäksi. Ohjelmassahan nimenomaan mietitiin että "leiriytyjiä mitä ilmeisemmin tarkkaili kauempaa joku ulkopuolinen mies"
Tämmöinen pyörää pyörän oikealta puolelta taluttanut mies on paikalla nähty 4.6 illalla. Ja tämmöinen pyörää pyörän oikealta puolelta taluttanut mies on myös nähty 5.6 aamulla poistuvan murhaniemen suunnalta.
Tämmöinen pyörää pyörän oikealta puolelta taluttanut mies on paikalla nähty 4.6 illalla. Ja tämmöinen pyörää pyörän oikealta puolelta taluttanut mies on myös nähty 5.6 aamulla poistuvan murhaniemen suunnalta.
- LexVeritas
- Frank Columbo
- Viestit: 9462
- Liittynyt: Ke Loka 13, 2021 8:07 pm
Re: Kadonneiden tavaroiden kohtalo
Toisessa ketjussa on uskoteltu, ettei Gustafssonin uimahousujen unohtuminen kirjauksista ole mahdollista.
Alkuperäisessä rikospaikkatutkimuksessa Björklundista todetaan, että:
Vasen jalka oli melkein suorana, mutta oikea koukussa ja kummassakin oli sukka, muttei kenkiä.
Kuitenkaan Björklundin sukkia ei ole kirjattu omaisille luovutettujen tavaroiden joukkoon.