loneliness kirjoitti:joey kirjoitti:
Minusta kaikki tapahtuneen yksityiskohdat huomioiden on paljon todennäköisempää että Turunen katuu aidosti vain sitä, että epäonnistui ja jäi typeryyksissään kiinni.
Kerrotko vielä nuo kaikki yksityiskohdat, jotka saavat sinut ajattelemaan noin? Ei mitään kiusallaan vaan mielenkiinnosta noin selkeään mielipiteeseen? Omasta mielestäni se ei välttämättä ole noin yksioikoista.
1) Turunen suunnitteli tekoaan varmasti ainakin kuukausia (mahdollisesti
vuosia), eli hänellä oli yhtä lailla kuukausia aikaa tulla järkiinsä.
2) Turunen on läpikäynyt oikeustieteen opinnot ja toiminut vartijana vankilassa. Pelkästään sillä perusteella on todennäköistä, että Turunen on tiennyt tarkalleen ottamansa riskin suuruuden, eli sen, kuinka paljon kakkua on luvassa jos jää kiinni.
3) Turunen on läpikäynyt oikeustieteen opinnot ja toiminut vartijana vankilassa, jonka jälkeen olisi vähintään erikoista lähteä toteuttamaan rikosta, jota
ei olisi suunnitellut loppuun. Näinhän Turunen väittää käyneen.
4) Turusen käyttäytyminen ja lausunnot kiinnijäämisen jälkeen ovat oppikirjaesimerkkejä siitä, mitä hänen tilanteessaan kannattaakin tehdä. Vai uskooko joku nyt tosissaan, että ase oli mukana Turusta itseään varten?
Kaikki yllämainitut kohdat toki kuittaantuisivat sillä, jos Turunen olisi selvästi mielisairas, häiriintynyt tms. Tietysti tämäkin on mahdollista, mutta kovin seinähullulta hän ei vaikuta.
tritonus kirjoitti:
Ihminen ei silti ole ihan niin yksinkertainen olento, että voisi Aku Ankassa toimivien päättelyjen perusteella (ei katso silmiin joten valehtelee) päätellä mitään.
Perustankin teoriani yleensä Aku Ankassa toimiville jutuille. Kiitos asiallisesta ja aiheellisesta oikaisusta.
Jos joku näkee tuolla videolla rehellisen miehen puhumassa totta, niin sitten näkee. Minä en näe. Enkä perusta tätä näkemystäni sarjakuville, vaan omalle kokemukselleni siitä, miten valehteleva ihminen käyttäytyy.
En minä sitä sano, etteikö Turunen katuisi vilpittömästi. Aivan varmasti katuu ja tulee katumaan lopun elämänsä. Mutta vain sitä, että epäonnistui.