John Lennonin murha

Ulkomailla tapahtuneet selvitetyt tai vielä selvittämättömät henkirikokset
Aizerbaidzan
Angus MacGyver
Viestit: 6651
Liittynyt: Su Touko 13, 2007 12:22 pm

John Lennonin murha

Viesti Kirjoittaja Aizerbaidzan »

Kaikkihan varmaan tietää Beatlesin ja sen epävirallisen keulahahmon John Lennonin (1940-1980), jonka elämä päättyi liian aikaisin.

Lennon joutui häiriintyneen faninsa Mark David Chapmanin (s. 1955) uhriksi 8.12.1980. Chapman ampui revolverilla viisi laukausta Lennonin selkään tämän kotitalon edessä 72nd Streetin ja Central Park Westin kulmassa Manhattanilla, New Yorkissa.

Chapman jäi ampumisen jälkeen istumaan paikanpäälle odottamaan poliisien tuloa. Hän antautui ilman vastarintaa.

Chapman oli aiemmin murhapäivänä tavannut Lennonin ja saanut tältä jopa nimikirjoituksen.

Chapman tuomittiin toisen asteen murhasta elinkautiseen, josta olisi mahdollista anoa ehdonalaiseen pääsyä vuonna 2000, jolloin Lennonin murhasta tulisi kuluneeksi 20 vuotta. Chapman passitettiin Attica State Prisoniin New Yorkiin, jossa hän on tänä päivänäkin.

Nyt on vuosi 2007. Chapman on anonut ehdonalaiseen pääsyä peräti neljä kertaa ja anomus on joka kerta hylätty. Chapman on vankilan vihatuimpia vankeja ja tämän vuoksi hän on joutunut viettämään koko vankeuaikansa eristyksissä muista. Chapman saa lähes päivittäin vihapostia ja hänet on uhattu tappaa hänen vapautuessaan vankilasta.

Mitä veikkaatte? Jos Mark Chapman joskus pääsee ehdonalaiseen, tuleeko hän selviämään?

Cicciolina
Neuvoja-Jack
Viestit: 522
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 1:17 am

Viesti Kirjoittaja Cicciolina »

Miten yleensä tuolla päin maalimaa, kuinka "pian" siellä yleensä vapautettu/armahdettu? sen valossa vois veikkaillakin enemmän vapautumisesta.

Ja jos joku vieläkin, näiden vuosien jälkeen lähettelee tappouhkauksia, niin siinä ja siinä miten vapautumisen jälkeen käykään... :roll:

Kalessin
Adrian Monk
Viestit: 2942
Liittynyt: Ke Touko 30, 2007 3:26 pm
Paikkakunta: Maameri, läntiset rajavedet

Viesti Kirjoittaja Kalessin »

max viikko, ei taatusti pidempään.
"Ei ne karhutkaan koko aikaa riehu, ne vetää välillä puolukoita". -Kummeli, Kultakuume-

Samarina
Martin Beck
Viestit: 802
Liittynyt: Ti Touko 22, 2007 6:19 pm
Paikkakunta: Pohjanmaa

Viesti Kirjoittaja Samarina »

Veikkaanpa, että noutaja tulee. Varmasti Beatlesilta löytyy muitakin fanaattisia faneja..

Häiriintynyt on aika lievä sana kuvaamaan Chapmania. Mieshän oli aikaisemmalta taustaltaan mielisairaalan asukki, narkkari ja uudestisyntynyt kristitty, jolle Lennonista tuli pakkomielle ja päähänpinttymä. Meni jopa, niin pitkälle, että häiskä otti japanilaisen vaimon, jotta elämä muistuttaisi Lennonin ja Yoko Onon elämää. Kun elämä alkoi mennä niin sanotusti p*rseelleen ja mielenterveys heiketä, Chapman syytti siitä Lennonia ja teki tältä pohjalta oman henkilökohtaisen ratkaisunsa. Oikeuskäsittelyn aikana Chapman perui oman syyntakeettomuusvetoomuksensa, koska Jumala oli sanonut, että hänen täytyy ottaa täysi vastuu teostaan.

Mukana hänellä oli tekohetkellä Salingerin "Sieppari ruispellossa", mistä tulikin mieleen, että pitää lisätä tuo "tämä pitää lukea joskus" listaan...

wretch
Javier Pena
Viestit: 1734
Liittynyt: La Elo 18, 2007 11:52 pm
Paikkakunta: Nekropolis

Viesti Kirjoittaja wretch »

Vaikea kysymys.Luultavasti paikallinen ehdonalaislautakunta lähtee siitä ettei poliisilla ole resursseja vartioida tätä miestä ympäri vuorokauden.Taitaa istua lopun ikäänsä.Se voisi jopa täyttää rikoksen tunnusmerkit jos päästetään vapaaksi henkilö jonka turvallisuutta ei voida taata.Kuullostaa tietenkin tyhmältä mutta näin vaan taitaa olla

DonHessu
Rico Tubbs
Viestit: 1204
Liittynyt: Pe Touko 18, 2007 11:43 pm
Paikkakunta: City 17, Eastern Europe.

Viesti Kirjoittaja DonHessu »

Itse luulen ettei häntä tapeta/hän muuttaa nimensä, mutta sisimässäni melkein toivon että tapettaisiin...
What you do... Makes you who you are.

Tattoo
Hetty Wainthropp
Viestit: 478
Liittynyt: To Heinä 05, 2007 2:28 am

Viesti Kirjoittaja Tattoo »

Jos Mark David Chapman oli häiriintynyt, niin kunka häiriintynyt on se joka odottaa tyypin vapautumista että voisi hänet tappaa ?

Loka
Alibin Kestotilaaja
Viestit: 5207
Liittynyt: Ti Kesä 12, 2007 10:28 pm
Paikkakunta: On The Edge

Viesti Kirjoittaja Loka »

Tattoo kirjoitti:Jos Mark David Chapman oli häiriintynyt, niin kunka häiriintynyt on se joka odottaa tyypin vapautumista että voisi hänet tappaa ?
No sama ajatus tuli mulle. :roll: Samalla viivalla, yhtä sairas ajatusmaailma.

Samarina
Martin Beck
Viestit: 802
Liittynyt: Ti Touko 22, 2007 6:19 pm
Paikkakunta: Pohjanmaa

Viesti Kirjoittaja Samarina »

Loka kirjoitti:
Tattoo kirjoitti:Jos Mark David Chapman oli häiriintynyt, niin kunka häiriintynyt on se joka odottaa tyypin vapautumista että voisi hänet tappaa ?
No sama ajatus tuli mulle. :roll: Samalla viivalla, yhtä sairas ajatusmaailma.
Mä veikkaan, että osa noista tappouhkauksista on vain tyhjien tynnyreiden kolinaa, mutta miksei siellä joku "Chapman" voi odotellakin tilaisuuttaan..

kahvitar
Jane Marple
Viestit: 1002
Liittynyt: Ke Huhti 11, 2007 12:14 pm

Viesti Kirjoittaja kahvitar »

Varmasti olisi monta potentiaalista tappajaa Chapmanille jos tämä vapautuisi. Kuitenkin kyseessä niin tunnettu tuo Lennonin murha ja Chapmanin murhaamalla saisi taatusti erittäin paljon julkisuutta itselleen. Joten jo pelkästään tästä julkisuudesta voisi joku julkisuutta hamuava tappaa Chapmanin.

Aizerbaidzan
Angus MacGyver
Viestit: 6651
Liittynyt: Su Touko 13, 2007 12:22 pm

Viesti Kirjoittaja Aizerbaidzan »

Samarina kirjoitti:Meni jopa, niin pitkälle, että häiskä otti japanilaisen vaimon, jotta elämä muistuttaisi Lennonin ja Yoko Onon elämää.
Kyseisen vaimon nimi on Gloria Abe. He ovat edelleen naimisissa, huolimatta Chapmanin tekosista.

CJS
Harjunpää
Viestit: 327
Liittynyt: Ke Heinä 25, 2007 12:19 pm

Viesti Kirjoittaja CJS »

wretch kirjoitti:Vaikea kysymys.Luultavasti paikallinen ehdonalaislautakunta lähtee siitä ettei poliisilla ole resursseja vartioida tätä miestä ympäri vuorokauden.Taitaa istua lopun ikäänsä.Se voisi jopa täyttää rikoksen tunnusmerkit jos päästetään vapaaksi henkilö jonka turvallisuutta ei voida taata.Kuullostaa tietenkin tyhmältä mutta näin vaan taitaa olla
Ei kai Ameriikassakaan ihmistä sen takia voida vangittuna pitää, että hänellä voi olla vaarallista ulkopuolella. Eihän silloin esim. siniseen väriin pukeutuneita jengiläisiä sopisi ulos LA:n kaduille päästää, koska vaarana on että punaista väriä suosiva ajaa autolla ohi ja ampuu.

Kuitenkin on aika vähissä ne, jotka oikeasti kävisivät tappamaan vaikka uhkailuja lähettelevätkin. Tai näkemään kauheaa vaivaa herran jäljittämiseksi jos lähtee vankilasta uudella henkilöllisyydellä varustettuna. Vaikea sanoa, mikä todellinen uhka mahtaa kuitenkaan olla jos ymmärtää matalaa profiilia pitää ja silleen.

DooM
Lauri Hanhivaara
Viestit: 136
Liittynyt: Ti Huhti 03, 2007 3:24 am

Viesti Kirjoittaja DooM »

Minä olen käsittänyt, että kotoista Jammu-setääkin pidetään pakkohoidossa ainakin osittain oman turvallisuutensa takia, mutta mene ja tiedä...?

0553
Scooby-Doo
Viestit: 23
Liittynyt: Ke Heinä 25, 2007 10:08 am

Viesti Kirjoittaja 0553 »

DooM kirjoitti:Minä olen käsittänyt, että kotoista Jammu-setääkin pidetään pakkohoidossa ainakin osittain oman turvallisuutensa takia, mutta mene ja tiedä...?

Samaisen käsityksen olen itsekkin saanut..
Violent By Nature , Gangster By Passion
Been there, done that. I did my time, and now im back

wretch
Javier Pena
Viestit: 1734
Liittynyt: La Elo 18, 2007 11:52 pm
Paikkakunta: Nekropolis

Viesti Kirjoittaja wretch »


Ei kai Ameriikassakaan ihmistä sen takia voida vangittuna pitää, että hänellä voi olla vaarallista ulkopuolella. Eihän silloin esim. siniseen väriin pukeutuneita jengiläisiä sopisi ulos LA:n kaduille päästää, koska vaarana on että punaista väriä suosiva ajaa autolla ohi ja ampuu.


Aika kaukaa haettua.En pysty hahmottamaan mielessäni yhtäkään sinistä (Crips) tai punaista (Bloods) henkilöä.Chapmannin sen sijaan pystyn.Jos jengiläinen päättää aloittaa uuden elämän ja mahdollisesti vielä peittää tatuoinnit niin hänhän on kuin kuka tahansa kaduntallaaja.Chapman ei ole.Hän on "se mies joka tappoi John Lennonin" elämänsä loppuun asti.

Ps en aio alkaa väittelemään tästä

Vastaa Viestiin