Murha-aseet

Nimi kertonee kaiken. Muista hyvä (huono) maku!
Sariola
Horatio Caine
Viestit: 6051
Liittynyt: To Elo 30, 2007 11:55 am

Re: Murha-aseet.

Viesti Kirjoittaja Sariola »

Nämä uudet tutkijat ovat lukeneet kuvauksia vammoista ja nähneet lähinnä luissa olleet vammojen jäljet. Sillä perusteella ei voi sanoa varmasti, mikä on käytetty ase. Niinpä joku oli sanonut, että lyömäase oli painava kovapintainen esine esim. kivi. Siitä monet kirjoittajat vetävät sellaisen johtopäätöksen, että lyöntiase olisi ollut nimenomaan kivi. Eihän tutkija niin ole sanonut. Ei pidä oikaista.

Myös teltan reikien koko tuo mieleen ajatuksia. Siellä on mainittu reikiä aina 6 mm:stä ylöspäin. Niin kapeaa pistojälkeä on puukolla vaikea saada. Siinä terä ei ole uponnut kankaaseen kuin muutaman millin matkan. Tulee mieleen, että teräase on ollut kapeampiteräinen kuin puukko, ainakin siitä terän kärjen lähellä. Jonkunlainen tikari tai pistin voi olla kapempi kärjestä kuin puukko ja sopisi niihin kapeisiin pistojälkiin paremmin. En kyllä tunne tarkoin niitä aseita.

Myös se lyötiase on voinut hyvinkin olla muu kuin kivi. Kivi on tosiaan huono lyöntiase. Ei pidä väkisin vängätä lyöntiasetta kiveksi. Jos tekijä on metsuri, niin luonnollinen lyöntiase olisi kirves. Voi iskeä kirveen lappeella, jolloin on laakea lyöntiase. Tai hamarapuolella, jolloin syntyy sellainen 2-3 cm jyrkkäreunainen murtuma, jollainen oli havaittu yhdellä uhrilla. Teräpuolella ei tekijä ole ehkä iljennyt lyödä. Minusta kirves sopii aika hyvin kovapintaiseksi lyömäaseeksi.

Kivääriä ei sentään ollut joka ukolla, mutta ei sekään ole mahdoton. Ampua ei tietysti voinut hälyn syntymisen takia. Se olisi kaikunut ympäri järveä ja paljastanut tekijän. Yöllä ei edes metsästetä. Kivääriä olisi kyllä voinut käyttää lyömäaseena ja sen pistintä teräaseena. Se on yksi vaihtoehto.

papillon
Perry Mason
Viestit: 3635
Liittynyt: Su Joulu 23, 2007 12:12 pm
Paikkakunta: Ei kenenkään maa.

Re: Murha-aseet.

Viesti Kirjoittaja papillon »

Sariola kirjoitti:
Niinpä joku oli sanonut, että lyömäase oli painava kovapintainen esine esim. kivi. Siitä monet kirjoittajat vetävät sellaisen johtopäätöksen, että lyöntiase olisi ollut nimenomaan kivi. Eihän tutkija niin ole sanonut. Ei pidä oikaista.

Myös se lyötiase on voinut hyvinkin olla muu kuin kivi. Kivi on tosiaan huono lyöntiase. Ei pidä väkisin vängätä lyöntiasetta kiveksi. Jos tekijä on metsuri, niin luonnollinen lyöntiase olisi kirves.

Nero on palannut, monien iloksi, siis toisten ketjujen lukijoiden, toivovat että paluumuutto Bodomille olisi pysyvä.

Sariolan logiikan mukaan siis jos tekijä on metsuri, ase on kirves, ei siis vaikkapa kivi.

No Sariolan logiikan etuna on se että esim leipuri voidaan poissulkea, kaulin jättää toisenlaisen jäljen.

Entäpä kirkkomaalari? Ei, ei suti käy.

Entäpä kioskiyrittäjä, mansikoiden kasvattelija , kaivinkonemies yhdistelmä? Ei, ei ole pikkukuokan jälkiä, ei käy, kaivinkone taas tuommoista tietä tuskin....

Entäs sitten Strömbergin tehtaalla sähkärinä tai sitten valimossa työskentelevä? Valimosta saattaisi löytyä jokin passeli astalo, että ehdot saa tämä sälli.

Jne. Huoks. Olennaista Sariolalogiikalla on siis että olipa tekijä kuka hyvänsä niin ammattikäytössään olevaa työkalua on käyttänyt ryökäle. :lol:
- Sanos muuta ja älä muuta sano!

kukkuu
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1369
Liittynyt: Ma Huhti 23, 2007 12:25 pm

Re: Murha-aseet.

Viesti Kirjoittaja kukkuu »

Nämä uudet tutkijat ovat lukeneet kuvauksia vammoista ja nähneet lähinnä luissa olleet vammojen jäljet. Sillä perusteella ei voi sanoa varmasti, mikä on käytetty ase. Niinpä joku oli sanonut, että lyömäase oli painava kovapintainen esine esim. kirves. Siitä eräs kirjoittaja vetää sellaisen johtopäätöksen, että lyöntiase olisi ollut nimenomaan kirves. Eihän tutkija niin ole sanonut. Ei pidä oikaista.

Sariola
Horatio Caine
Viestit: 6051
Liittynyt: To Elo 30, 2007 11:55 am

Re: Murha-aseet.

Viesti Kirjoittaja Sariola »

^Kukkuulle:

Onko "Kukkuu" noin yksinkertainen ja yksioikoinen. Ei ymmärrä selvää tekstiä. Minä juuri esitän, että lyömäaseeksi on useita vaihtoehtoja, eikä se ole automaattisesti kivi. Myös perustelen näkemystäni. Autuaita ovat ..... 8) :D

kukkuu
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1369
Liittynyt: Ma Huhti 23, 2007 12:25 pm

Re: Murha-aseet.

Viesti Kirjoittaja kukkuu »

Sariola kirjoitti: Minusta kirves sopii aika hyvin kovapintaiseksi lyömäaseeksi.
:?:

Avatar
Hovimestari
Martin Beck
Viestit: 754
Liittynyt: To Syys 03, 2009 10:51 pm

Re: Murha-aseet.

Viesti Kirjoittaja Hovimestari »

Pharaoh kirjoitti:
kompassi kirjoitti:Sorkkarautaa käytettiin mm. rakennustyömailla betonivalumuottien
purkamiseen. 60-luvulla naulat otettiin talteen..

Iskettäessä sorkat edellä tekee pistinmäisiä reikiä..
Paksuus n. 3 cm:n luokkaa.
Sorkkarauta on loivan J- tai S-kirjaimen muotoinen työkalu jota käytetään purkutöissä. Sillä tosiaan irroitettiin naulat laudoista vielä silloin kun työvoima oli halpaa. Raudan toinen pää on talttamainen ja toinen halkaistu taltta, siitä nimi "sorkka". Sorkka nitkutetaan naulan kannan alle, jonka jälkeen raudan mutkaa vipuna käyttäen väännetään naula irti. Usein naula käyristyy ja se voidaan naputella suoraksi. Apumiehen hommaa joka usein maksettiin penniä/lauta.
Työlästä kierrätystä...

Sorkkarautaa ei kanniskelut mukanaan kukaan muu kuin murtomies. Sen verran painava se on. Sillä sai väännettyä kätevästi yksinkertaisen oven auki. Sorkkaraudan saattoi löytää purkutyömaalta ja isommilta rakennustyömailta, jossa käytettiin telineitä. :wink:
Riippuu koosta, kuten kikkapihtejä näitäkin oli erikokoisia. Se 'tavallinen' pieni joka tarkoitettu lähinnä kevyisiin purkutöihin ei paina kovinkaan paljon, toisaalta lyöntivoimaakin on sitten vähemmän. Raskaampiin purkutöihin tarkoitetut voivat sitten kaliiberiltaan ja painoltaan lähennellä jo rautakankea ja sellaisella kyllä saa helposti kallon murskaksi ja pituuttakin löytyy; näitä valmistettiin monesti itsekin pyöreästä tai kahdeksankulmaisesta tangosta tai paksusta harjateräksestä. Luulisin että tuohon aikaan itsetehdyt oli vielä paljon nykyistä yleisempiä, meilläkin oli pitkään sellainen n. tuuman paksuisesta harjateräksestä taottu jonka pituus oli reilusti toista metriä. Jos oli välineet ja taidot esim. työn puolesta ja materiaalin sai jostain "lainattua" niin tottahan tuollaiset yksinkertaiset työkalut tehtiin itse tai hankittiin vaihtokaupalla siltä joka niitä pystyi tekemään, ei niitä ainakaan ykkösvaihtoehtona rautakaupasta haettu. Rahat säästettiin tärkeämpään.

Harjateräksestä tai 8-kulmaisesta luulisi jäävän aika selvät jäljet jos lyö varsiosalla; jos lyö taotulla osalla niin voi tosiaan tulla laakeita ja jyrkkäreunaisiakin jälkiä.

Pistojälkiin se ei kyllä oikein toimi koska kyllähän "sorkan" vierekkäiset pistojäljet tunnistaa melkein heti. Eikä sillä saa pistettyä kovin syvällekään koska "sorkka" paksunee teräosasta varteen päin hyvin nopeasti.
You can choose a ready guide in some celestial voice. If you choose not to decide, you still have made a choice! You can choose from phantom fears and kindness that can kill. I will choose a path that's clear; I will choose freewill. -Rush

Sariola
Horatio Caine
Viestit: 6051
Liittynyt: To Elo 30, 2007 11:55 am

Re: Murha-aseet.

Viesti Kirjoittaja Sariola »

kukkuu kirjoitti:
Sariola kirjoitti: Minusta kirves sopii aika hyvin kovapintaiseksi lyömäaseeksi.
:?:
Aivan niin, mutta ei se ole ainut vaihtoehto lyömäaseeksi, ei sitä lyömäasetta ole nähty. Vaihtoehtoja on luonnollisesti useita. Kivi ei ole ainut vaihtoehto, eikä mielestäni vaikuta edes todennäköisimmältä.

Onko "Kukkuu" noin yksinkertainen ja yksioikoinen. Ei ymmärrä selvää tekstiä. Minä juuri esitän, että lyömäaseeksi on useita vaihtoehtoja, eikä se ole automaattisesti kivi. Myös perustelen näkemystäni. "Autuaita ovat hengellisesti köyhät ....."

Avatar
Hovimestari
Martin Beck
Viestit: 754
Liittynyt: To Syys 03, 2009 10:51 pm

Re: Murha-aseet.

Viesti Kirjoittaja Hovimestari »

Sariola kirjoitti:Nämä uudet tutkijat ovat lukeneet kuvauksia vammoista ja nähneet lähinnä luissa olleet vammojen jäljet. Sillä perusteella ei voi sanoa varmasti, mikä on käytetty ase.


Jäljistä on varmaan hyvin tarkat kuvaukset ruumiinavauspöytäkirjoissa ja kyllä aseen päätteleminen jäljistä on kai osattu jo v. 1960.

Lueskelin tuossa ohimennen Bodomin Varjon ja sen mukaan kotietsintää tehneet poliisit olivat hyvin kiinnostuneita Gustafssonin verstaan työkaluista ja kuvasivat niitä ahkerasti. No Palon juttujen kanssahan pitää ottaa aina vähän suolaa kuten mies itsekin myönsi, ja tuntuisi oudolta että Gustafsson syyllisenä säilyttäisi asetta 44 vuotta vaikka se työkaluna olisi kuinka hyvä ja tunnearvokas :lol:
Mutta tätä kun makustelee niin vähän jää sellainen tuntu että poliisilla on ehkä aika hyväkin kuva aseesta ja että se ei ole kivi, vaan jokin ihmisen tekemä esine. Kiveen viittaaminen, kuulusteluissakin, voi sitten olla hämäystä ja yksi niistä asioista jotka poliisi on päättänyt jättää heidän ja murhaajan väliseksi tiedoksi ja jolla karsitaan mm. huuhaatunnustajia.
Myös teltan reikien koko tuo mieleen ajatuksia. Siellä on mainittu reikiä aina 6 mm:stä ylöspäin. Niin kapeaa pistojälkeä on puukolla vaikea saada. Siinä terä ei ole uponnut kankaaseen kuin muutaman millin matkan. Tulee mieleen, että teräase on ollut kapeampiteräinen kuin puukko, ainakin siitä terän kärjen lähellä. Jonkunlainen tikari tai pistin voi olla kapempi kärjestä kuin puukko ja sopisi niihin kapeisiin pistojälkiin paremmin. En kyllä tunne tarkoin niitä aseita.
Tässä: http://www.mosinnagant.net/finland/Finn-bayonets.asp

Suurennetuissa kuvissa näkyy hyvin rotanhännän erikoinen poikkileikkaus; Fiskarsin ja Hacklinin valmistamat pistimet sekä venäläinen automaattikiväärin pistin ovat jo selvästi tikarimaisempia, kun taas Ukko-Pekan pistin on puukkomainen.

Suomessa kun ollaan niin myös saksalaiset aseet kannattaa ottaa huomioon; saksalaisethan käyttivät paljon tikareita jotka olivat haluttuja muistoesineitä, niitä (ja miksei saksalaisia pistimiäkin) on varmasti erinäinen kappale päätynyt sodan aikana suomalaisomistukseen esim. vaihtokaupan kautta. Minullekin on kerran esitelty saksalaista "aliupseerinpuukkoa" jota itse olisin kyllä kutsunut tikariksi.
Kuvien perusteella saksalaiset pistimet näyttävät melko samanlaisilta kuin Fiskarsin/Hacklinin pistimet, joista jälkimmäiset on ehkä kopioitukin, mutta vaikuttaisivat hieman kapeammilta.
Myös se lyötiase on voinut hyvinkin olla muu kuin kivi. Kivi on tosiaan huono lyöntiase. Ei pidä väkisin vängätä lyöntiasetta kiveksi. Jos tekijä on metsuri, niin luonnollinen lyöntiase olisi kirves. Voi iskeä kirveen lappeella, jolloin on laakea lyöntiase. Tai hamarapuolella, jolloin syntyy sellainen 2-3 cm jyrkkäreunainen murtuma, jollainen oli havaittu yhdellä uhrilla. Teräpuolella ei tekijä ole ehkä iljennyt lyödä. Minusta kirves sopii aika hyvin kovapintaiseksi lyömäaseeksi.
On se kyllä iljennyt aika paljon kaikkea muutakin. Kirves hmm, kyllä joo, jotenkin vaan tuntuu että kiusaus lyödä myös teräpuolella olisi tälle tekijälle liian suuri. Hamarapuolella lyötäessä raivokkaita iskuja on myös suuri riski loukkaantua itsekin. Paitsi jos ajatellaan että hamarapuolella annetaan vain tainnutusiskut, sitten kirves nakataan kädestä sivummalle ja siirrytään puukkoon.
You can choose a ready guide in some celestial voice. If you choose not to decide, you still have made a choice! You can choose from phantom fears and kindness that can kill. I will choose a path that's clear; I will choose freewill. -Rush

Sariola
Horatio Caine
Viestit: 6051
Liittynyt: To Elo 30, 2007 11:55 am

Re: Murha-aseet.

Viesti Kirjoittaja Sariola »

^Jos minä olisin vastaavassa tilanteessa ja menettänyt täysin konseptini esim. mustasukkaisuuden takia ja lyömäaseena olisi kirves, niin löisin kyllä mieluummin hamatapuolella tai kirveen lappeella, enkä terällä. Jokin vaisto todennäköisesti estäisi sen. Näin ainakin luulen.

Minun mieliteoriani on, että tekijä oli nimenomaan mustasukkaisuuden puuskassa, tunne hänen puoleltaan saattoi olla melko yksipuolista. Siis mielenterveydessä saattoi olla ongelmia. Tällaisia ihmisiä valitettavasti on. Ihminen on seksuaalisuuden osalta melkein kuin eläin. Sillä alueella tulee helposti ylilyöntejä. Ihmisen tälle eläimelliselle puolelle ei mahda mitään. Se on aina mukana.

Eräs toinen vaihtoehto on sitten sairaalloinen viha "väärälle alueelle" telttailleita henkilöitä kohtaan. Sellainen oli esim. Kytäjän tapaus, jossa myös 3 telttailijaa surmattiin telttaansa. Sekin voi olla riittävä peruste.

Kaikki ihmiset eivät suinkaan toimi "järkevien periaatteiden" mukaan. Joku yksilö saattaa menettää malttinsa melko pienestä asiasta, josta useimmat ihmiset eivät reagoisi juuri millään tavalla, eivät ainakaan tappaisi lähimmäisiään.

papillon
Perry Mason
Viestit: 3635
Liittynyt: Su Joulu 23, 2007 12:12 pm
Paikkakunta: Ei kenenkään maa.

Re: Murha-aseet.

Viesti Kirjoittaja papillon »

Sariola kirjoitti: Jos minä olisin vastaavassa tilanteessa ja menettänyt täysin konseptini esim. mustasukkaisuuden takia ja lyömäaseena olisi kirves, niin löisin kyllä mieluummin hamatapuolella tai kirveen lappeella, enkä terällä. Jokin vaisto todennäköisesti estäisi sen. Näin ainakin luulen.
Harvinaista kyllä mutta tuosta voi olla samaa mieltä sariolan kanssa.
Kun on seonnut syystä tai toisesta kaheliasteelle, niin ei tunnuta lyövän teräpuolella. Eikä vaikkei oltais seottukaan.

Tilastoja asiasta ei liene kumminkaan esittää?
Mutta useimmiten murhajutuissa tuntuu olevan olleen käytössä hamarapuoli, näin olen myös asian mieltänyt.

Huvittavanoloisena esimerkkinä käynee tositarina kaverista joka yllätti akkansa päältä vieraan miehen ja päätti tämän nuijia kirveellä.

Herrat siirtyivät peräkanaa talosta ulkopuolelle syyspimeällä, vauhti oli hurja.
Takaa-ajajalla oli kirves iskuvalmiina edessään, hamarapuolta oli tarjoamassa.

Hankkeen keskeytti pyykkinaru, joka sinkautti terän miehen omaan silmään.

Näkö meni, miten akan kanssa kävi en tiedä. :lol:
- Sanos muuta ja älä muuta sano!

Sariola
Horatio Caine
Viestit: 6051
Liittynyt: To Elo 30, 2007 11:55 am

Re: Murha-aseet.

Viesti Kirjoittaja Sariola »

papillon kirjoitti: .....
Harvinaista kyllä mutta tuosta voi olla samaa mieltä sariolan kanssa.
Kun on seonnut syystä tai toisesta kaheliasteelle, niin ei tunnuta lyövän teräpuolella. Eikä vaikkei oltais seottukaan.

Tilastoja asiasta ei liene kumminkaan esittää?
Mutta useimmiten murhajutuissa tuntuu olevan olleen käytössä hamarapuoli, näin olen myös asian mieltänyt.

Huvittavanoloisena esimerkkinä käynee tositarina kaverista joka yllätti akkansa päältä vieraan miehen ja päätti tämän nuijia kirveellä.

Herrat siirtyivät peräkanaa talosta ulkopuolelle syyspimeällä, vauhti oli hurja.
Takaa-ajajalla oli kirves iskuvalmiina edessään, hamarapuolta oli tarjoamassa.

Hankkeen keskeytti pyykkinaru, joka sinkautti terän miehen omaan silmään.

Näkö meni, miten akan kanssa kävi en tiedä. :lol:
:D No, miten kävi? :D

papillon
Perry Mason
Viestit: 3635
Liittynyt: Su Joulu 23, 2007 12:12 pm
Paikkakunta: Ei kenenkään maa.

Re: Murha-aseet.

Viesti Kirjoittaja papillon »

Sariola kirjoitti: /quote]

:D No, miten kävi? :D

Sekoiluissasi huvittavinta lienee se ettet käsitä luettua tekstiä, luetun ymmärtämisesi on olematon.
Ei sille saa nauraa. Eihän? :lol: :lol: :lol: :lol: :lol: :lol: :lol: :lol:
- Sanos muuta ja älä muuta sano!

awa
Angus MacGyver
Viestit: 6541
Liittynyt: Su Huhti 08, 2007 10:53 pm

Re: Murha-aseet.

Viesti Kirjoittaja awa »

^^Se on totta, että kirveen hamarapuolella tapetaan suutuspäissään tuttu ihminen, mutta murhaaja, joka tappaa vieraan vihollisen, iskee terällä.

Tuskin kirvesmurhaaja puukkoa/tikaria tarvitsee.

- hymm -
Totuus on faktojen tunnustamista.

http://www.youtube.com/watch?v=v4YNI-1bw6I

http://www.youtube.com/watch?v=5mFSOqKMaJA

http://www.youtube.com/watch?v=aXMM9CHrxlw

"kalanpää minun, minun pää pirun, minä pirun, kala minun"

Hessu52
Watson itse
Viestit: 5685
Liittynyt: To Huhti 26, 2007 7:36 am

Re: Murha-aseet.

Viesti Kirjoittaja Hessu52 »

Jees, bannit on lusittu, joten muualla lisää.

Kerrankin voin olla Sariolan kanssa samaa mieltä, ettei kivi välttämättä kenties ole ollut surma ase, sillä kikkapihdit ovat voineet olla ihan hyvin myöskin aseena.

Sen ajan kikkapihdit olivat melko kolhot, sillä ne oli aiemmin kait tarkoitettu USA-Army:n käyttöön, jolloin ei se ole ollut niin millin päälle.

Onko kukaan kysynyt Gustafssonilta, missä hän kuljetti noita kikkapihtejä, koska ne olivat liian isot pyörän työkälukoteloon.

En usko hänen aina kuljettaneen pihtejä kassissaan, vaikka sinne oliskin mahtunut savusaunan lisäksi liiteri, halkopino ja kikkapihdit.

Hankala se olisi ollut pyörällä krossata, jos kassi olisi roikkunut ohjaustangossa, eikä se "surinasussukaan", olisi aina takapaksilla istunut?

Minusta, huom. siis minun mielestäni, pihtejä olisi ollut aivan järkevä kuljettaa prätkän stongaan kankaaseen käärityssäpaketissa, joka olisi ollut kuminauhoilla kiinnitettynä stongaan.

Sellainen rättihän löytyi teltan vierstä, johon surmaaja on sen voinut kiireissään pudottaa, kun on ensin leikannut puukolla pihdit stongasta irti.

Tämähän vähentäisi Gusseen kohdistuvia epäilyjä, vai lieventääkö?

Se voisi myöskin selittää tuon oudon rätin löytymisen teltan viereltä.

Gussehan muistaakseni kielsi koskaan nähneensä ko. nyssäkkää, mutta on niin paljon asioita, joita Gusse ei muista, tai ei halua muistaa!!

Wagner
Adrian Monk
Viestit: 2674
Liittynyt: Ma Huhti 23, 2007 12:29 pm
Paikkakunta: Uusimaa
Viesti:

Re: Murha-aseet.

Viesti Kirjoittaja Wagner »

Hessu52 kirjoitti:...Minusta, huom. siis minun mielestäni, pihtejä olisi ollut aivan järkevä kuljettaa prätkän stongaan kankaaseen käärityssä paketissa, joka olisi ollut kuminauhoilla kiinnitettynä stongaan.
Joopajoo...samoin olisi voitu kuljettaa sukkaa kutovaa isoäitiä kiikkutuolissa perässä vedettävässä kopissa kissoineen alusastioineen, seinillä 321 terävää kokkiveistä aivan vain lihan leikkaamiseen.

Oliko isoäidillä alibi ? Mites kissalla ? Keinutuolikin on kookas astalo !

8)

Vastaa Viestiin