Voin kertoa vielä toisenkin tarinan elävästä elämästä ja 12-vuotiaan järjettömyydestä.
6 lk:n kesällä murtauduimme kaveriporukalla vanhaan vuosia autiona olleeseen taloon. Vietimme siellä aikaa usein ja luimme vanhoja lehtiä, pelasimme korttia jne jne
Tiesimme kaikki koko ajan, että taloon ei olisi saanut tietenkään mennä. Mutta koska meillä oli kivaa ja koko juttu oli jännittävää ja salaista, unohtui tuo tosiasia usein.
Kunnes eräänä iltapäivänä pitkää pellon poikki tulevaa tietälähestyi poliisiauto.
Säntäsimme kaikki tuhattaviittäsataa juosten savisen pellon poikki karkuun. Ja huusimme hysteerisinä toisillemme, että hajaannutaan.
Minä ja paras tyttökaverini harhailimme metsissä tunteja, jotta pääsimme näkymättömissä pitkälle pois talon läheisyydestä.
Seuraavat päivät ja yöt olivat hirveitä. Sovimme nopeilla puheluilla, että emme liikuisi yhdessä, jotta emme joutuisi rikosrekisteriin. En nukkunut yhtään koko viikkona ja seuraavan viikon torstaina poljimme sen parhaan tyttöystäväni kanssa kaikki paikalla olleet läpi ja kerroimme, että olemme matkalla poliisi asemalle.
Kaikki lähtivät lopulta mukaan.
Rangaistukseksi jouduimme siivoamaan tuon vuosia tyhjänä olleen talon lattiasta kattoon.
__________________
Tiesimmekö, että teimme väärin taloon mennessä? Kyllä
Tisimmekö siellä useita kertoja ollessamme, että teimme väärin? Kyllä
Tiesimmekö poliisia paetessamme, että teimme väärin? Kyllä
Mutta silti meni kokonaiset kuusi päivää ennen kuin uskaltauduimme ilmoittautumaan.
Enkä minä ja kaverini ollut mitenkään rikollisia, mielenhäiriöisiä tai jälkeen jääneitä.
Lapset vaan tekee typeriä asioita.
Sydän kylmänä odotimme mitä tuo samainen lapsi saa päähänsä seuraavaksi. Hän oli juuri niin sairas (rajatila???), että ihan tieten tahtoen halusi satuttaa muita. Etsi itseään heikompia ja pisti surutta kärsimään.
